Marttinen Matias
4 puheenvuoroa
Kiitoksia paljon, herra puhemies! En ehkä kaikilta osin halua kommentoida tätä käytyä keskustelua. Tässä mentiin ehkä jo sen verran kauas tästä itse esityksen aiheesta. Mutta vakavasti puhuttuna, edustaja Harakka otti erään erittäin tärkeän asian esille, nimenomaan tämän reaaliaikataloushankkeen, jota on viety eteenpäin monen vuoden osalta. Hankettahan ei ole mitenkään kuopattu. Sen valmistelu ja eteneminen on edelleen käynnissä, mutta se vaatii nyt vielä tarkempaa työtä, enemmän työtä, jotta se on sitten siinä vaiheessa, että aidosti ne muutokset myös saadaan vietyä läpi. Olen antanut omille virastoilleni ohjausta siitä, että tätä valmistelua jatketaan, koska samaan aikaan myös taas valtionhallinnon näkökulmasta, jos me saisimme vietyä läpi kaiken sen digitalisaation, mitä tässä hankkeessa on ajateltu, ne tuottavuushyödythän ovat erittäin, erittäin merkittäviä. Kun kuitenkin valtionhallinnolla on edessä aika suuretkin säästöt vielä tulevinakin vuosina, niin nythän siinä kohtaa tämä myös on järkevää tehdä, pyrkiä vähentämään tämmöistä mekaanista käsittelyä ja myös kokoamaan kaikki se tieto ja data taas vastaavasti paremmin hyödynnettäväksi. Valmistelu siis jatkuu, ja haluan tämän vaan tässä todeta — koska edustaja tästä puhui hyvin asiantuntevasti, ja tiedän, että teillä on tästä, sanotaan, syvää perehtyneisyyttä — että ainakin meidän TEMin näkökulmasta tämä asia etenee entisestään. Samoin tämä esitys kaikkinensa, vaikka tämä tehdään nyt EU:n minimitason implementaation mukaisesti, tarjoaa kuitenkin isoja mahdollisuuksia myös Suomeen nimenomaan siinä, miten tätä dataa voidaan koota yhteen ja myös hyödyntää tulevaisuudessa. Olen aivan vakuuttunut siitä, että kun menemme viidestä kymmeneen vuotta eteenpäin, niin tämä kokonaisuus on aika toisennäköinen. Mennään askel kerrallaan eteenpäin. Uskon ja toivon, että eduskunta perehtyy tähän esitykseen tarkasti. Jos voimme olla ministeriössä taas vastaavasti tukena ja apuna toimittamassa lisää tietoa tai arviota eduskunnan käyttöön, niin luonnollisesti minä palvelen tätä taloa ja kansanedustajien tarpeita. — Kiitos.
Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Työllisyyspalvelut siirtyivät kuntien vastuulle vuoden 2025 alussa. Alueilta on kuulunut paljon toiveita siitä, millaiset työkalut auttaisivat pääsemään kohti yhä vaikuttavampia palveluita. Yksi näistä esille nousseista asioista on ollut tulorekisterin käyttömahdollisuuksien laajentaminen. Tässä esityksessä ehdotetaan työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:n muuttamista. Esityksellä toteutetaan viime syksyn budjettiriihen työllisyyspaketin kirjaus varmistaa työllisyysalueille mahdollisuus hyödyntää nykyistä laajemmin tulorekisterin tietoja vaikuttavamman työllisyyden edistämisen mahdollistamiseksi. Lisäksi tulorekisterin laajempi hyödyntäminen avaisi myös mahdollisuuksia yksilöllisempien työllisyyspalveluiden tuottamiseksi. Työvoimaviranomaiselle siis mahdollistettaisiin nykyistä laajempi oikeus saada ja käsitellä asiakkaidensa tulotietojärjestelmään tallennettuja tulotietoja työvoimapalveluiden toimeenpanoa sekä niihin liittyviä tehtäviä varten. Tämä auttaisi erityisesti siinä, että työllisyysalueilla pystyttäisiin nykyistä paremmin arvioimaan palveluiden vaikuttavuutta. Tavoitteena on se, että viranomaiset pystyisivät tarjoamaan työnhakijoille entistä yksilöllisempiä ja paremmin kohdennettuja palveluita työllisyyden edistämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että työvoimaviranomainen voisi hyödyntää tulotietoja yksilöllisemmissä tulosperusteisissa palveluhankinnoissa ja niiden kehittämisessä. Lisäksi esityksellä mahdollistettaisiin Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskukselle oikeus saada ja käsitellä tulotietojärjestelmään tallennettuja tietoja valtionavustuksiin liittyvien lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tämän muutoksen tavoitteena olisi vähentää hallinnollista taakkaa avustuksen hakijan ja Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen osalta. Esityksellä arvioidaan olevan vähäisiä vaikutuksia valtionhallinnon viranomaisten toimintaan. Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskukselle aiheutuisi noin puoli miljoonaa euroa maksava tietojärjestelmäkehitystyö, joka rahoitettaisiin aiemmin osoitetulla määrärahalla. Esityksestä ei aiheutuisi työvoimaviranomaisille uusia tai laajenevia valtionosuustehtäviä. Herra puhemies! Nämä muutokset ovat on tarkoitettu tulemaan voimaan kuluvan vuoden marraskuun alusta. — Kiitoksia kaikille.
Arvoisa herra puhemies! Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on muuttanut merkittävällä tavalla eurooppalaista turvallisuusympäristöä. Tässä ajassa emme voi liiaksi korostaa yhtenäisen ja toimitusvarman puolustusteollisen perustan merkitystä. Me tarvitsemme puolustusteollisia hankkeita, ja näiden syntyminen Suomeen pitää mahdollistaa niin ketterästi kuin vain mahdollista. Voimassa oleva lainsäädäntö tunnistaa nimenomaisesti puolustushallintoa ja sen omaa toimintaa koskevat tarpeet mutta ei kaikilta osin ota huomioon maanpuolustukselle tärkeitä yksityisiä hankkeita. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan lainsäädäntöä muutettavaksi siten, että yksityisesti toteutettavien maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten luvitusta sujuvoitetaan. Tämänkaltaisten tuotantolaitosten merkitys maanpuolustukselle voi olla erityisen tärkeä esimerkiksi tilanteessa, jossa ne tuottavat maanpuolustuksen kannalta kriittisiä lopputuotteita, osakomponentteja tai raaka-aineita. Esityksellä mahdollistetaan nopeampi ja sujuvampi sijoittamis-, lupa- ja rakentamislupamenettely maanpuolustukselle tärkeille tuotantolaitoksille. Tavoitteena on, että kemikaaliturvallisuuslakiin lisättäväksi ehdotettu maanpuolustukselle tärkeä tuotantolaitos tai muu maanpuolustuksen varautumistarkoituksen edellyttämä tuotantolaitos, jolla on olennainen merkitys maanpuolustukselle, voitaisiin toiminnanharjoittajan hakemuksesta sijoittaa sijoitusluvalla alueelle, jossa ei ole asemakaavaa tai yleiskaavaa. Kaavoitusprosessiin ryhtymisen sijaan sijoittamisen edellytykset voitaisiin ratkaista maanpuolustukselle tärkeän tuotantotaitoksen sijoittamislupamenettelyssä. Lisäksi esityksessä annettaisiin kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle mahdollisuus myöntää oikeus rakentamisen aloittamiseen ennen lainvoimaista lupapäätöstä. Mahdollisuus rakentamisen aloittamiseen edesauttaisi sitä, että rakentaminen pysyisi maanpuolustukselle kriittisten tuotantolaitosten osalta aikataulussa, kun tarve ilmenee. Esityksen mukainen pääsäännöstä poikkeava aloittamisoikeus koskisi nimenomaisesti puolustusministeriön lausunnon perusteella maanpuolustukselle tärkeitä tai maanpuolustuksen varautumiselle olennaisen merkityksellisiä tuotantolaitoksia, ja luvanhakijan tulee asettaa myös hyväksyttävä vakuus muutoksenhaun turvaamiseksi. Kemikaaliturvallisuuslakiin lisätään ehdotuksessa säännökset, joilla otettaisiin huomioon rakentamislain uusi maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamislupa. Lupamenettelyssä maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen lupahakemus tai ilmoitus voitaisiin käsitellä etuajassa suhteessa muihin hakemuksiin ja ilmoituksiin. Lisäksi maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen toiminnanharjoittaja voisi rajoittaa kansallisen turvallisuuden vuoksi tuotantolaitosta koskevien tietojen antamista ulkopuolisille. Viranomaiset saisivat edelleen kaiken tarvitsemansa tiedon. Menettelyt perustuisivat kohteisiin, joilla puolustusministeriö katsoo olevan maanpuolustukselle olennainen merkitys. Esityksessä ei poiketa turvallisuusvaatimuksista tai turvallisuuden arviointia koskevista säännöksistä. Vaarallisten aineiden ja räjähteiden tuotantolaitoksia koskevat vaatimukset koskevat myös maanpuolustukselle tärkeitä tuotantolaitoksia, ja lupaharkinta suoritetaan vastaavasti kuin nykyisinkin kemikaaliturvallisuuslainsäädännön nojalla. Esitys pyydetään käsittelemään kiireisenä kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeiden hankkeiden etenemisen vuoksi. — Kiitoksia.
Kiitoksia, arvostettu herra puhemies! Tässä esittelen seuraavana hankintalain muutosten kokonaisuuden eduskunnalle: Tämän esityksen tavoitteena on uudistaa julkisia hankintoja vastaamaan paremmin nykyajan taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Siksi nyt laitamme rajat sidosyksiköiden täysin karanneelle laajamittaiselle käytölle, verrytämme markkinaa ja luomme konkreettisia mahdollisuuksia ja edellytyksiä pärjätä pienille ja keskisuurille yrityksille kaikkialla Suomessa, kaikilla alueilla. Julkiset hankinnat muodostavat merkittävän osan kansantaloudestamme. Siksi on erittäin olennaista, miten ja millaisilla kriteereillä yhteisiä verovarojamme käytetään. Kyse ei ole vain muutaman vuoden aikajänteestä. Tätä uudistustyötä tehdään Suomen ja suomalaisten pitkäjänteinen etu edellä. Hankintalain uudistus on erittäin merkittävä rakenteellinen uudistus, jolla lisätään kilpailua ja parannetaan markkinoiden toimivuutta. Samalla tehostetaan julkisen sektorin toimintaa, saadaan säästöjä keskipitkällä aikavälillä sekä parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä. Toimivat markkinat edesauttavat koko yhteiskuntaa ja Suomen talouskasvua. Samalla on selvää, että kun sidosyksiköiden käyttö on mennyt näin pitkälle, on väistämättä edessä myös muutostyötä. Keskeisintä tässä koko uudistuksessa on se, että pienet ja keskisuuret yritykset pääsevät mukaan nykyistä huomattavasti paremmin julkisten hankintojen kilpailutuksiin. Tällä on merkitystä niin alueellisesti ja paikallisesti kuin koko Suomen näkökulmasta. Esityksen ytimessä on julkisen sektorin kilpailun ja tehokkuuden lisääminen ja kustannussäästöjen aikaansaaminen. Ehdotetuilla muutoksilla velvoitetaan hankintayksiköt kiinnittämään entistä enemmän huomiota hankintojen huolelliseen suunnitteluun. Huolellisesti valmisteltu ja suunniteltu hankintaprosessi on avainasemassa siinä, että kilpailua saadaan lisättyä ja yrityksille avattua mahdollisuuksia päästä mukaan prosesseihin ja sitä kautta kilpailuun. Sidosyksiköitä koskevilla muutoksilla taas vahvistamme markkinoiden toimivuutta. Tilanne on tällä hetkellä se, että meillä on Suomessa muodostunut hyvin laaja sidosyksiköiden käyttötapa. Hankintalakia tai vähintäänkin sen henkeä on kierretty vuosien mittaan räikeästi. Kunnat ja hyvinvointialueet ovat ostaneet marginaalisia, jopa alle prosentin kymmenyksen suuruisia, omistusosuuksia näistä yhtiöistä ja käyttäneet tätä perusteena olla kilpailuttamatta hankintojaan näiltä yhtiöiltä. On aivan kestämätöntä, että jopa 0,02 prosentin omistuksella kierretään kilpailutuksia ja että in-house-yhtiöt omistavat myös ristiin toisiaan. Nyt hallitus uudistaa julkisia hankintoja vastaamaan paremmin nykyajan taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Parantamalla julkisen sektorin tuottavuutta luomme samalla tilaa alueelliselle elinvoimalle ja yrittäjyydelle. Me mahdollistamme sen, että markkinaa voi ylipäänsä syntyä. Haluamme myös varmistaa, että suomalaiset yritykset pääsevät nykyistä helpommin mukaan näihin tarjouskilpailuihin. Siksi esityksessä puretaan esteitä ja luodaan edellytyksiä sille, että pk-sektorin yritysten innovatiivisuus ja osaaminen saadaan laajemmin hyödyntämään koko yhteiskuntaa. Kilpailun lisääntyminen on paitsi yritysten myös veronmaksajien etu. Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää meiltä myös tiukempaa otetta julkisissa hankinnoissa. Tässä esityksessä vahvistetaan huoltovarmuuden ja turvallisuusnäkökohtien huomioimista läpi koko hankintaprosessin ja sopimuskauden. Vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, ettemme hyväksy epärehellistä toimintaa. Siksi esitämme hankintalakiin tiukennusta, jonka myötä lainvoimainen tuomio törkeästä kirjanpitorikoksesta tai tietyistä ympäristörikoksista johtaa jatkossa pakolliseen poissulkemiseen tarjouskilpailuista. Lisäksi selkeytämme hankintayksiköiden tiedonsaantioikeuksia. On välttämätöntä, että hankintayksiköillä on riittävät työkalut varmistua myös sopimuskumppanien, alihankkijoiden ja voimavarayksiköiden nuhteettomuudesta. Tällä esityksellä teemme siis suomalaisista julkisista hankinnoista entistä ammattimaisempia, vastuullisempia ja taloudellisesti kestävämpiä. Kyse on, hyvät kollegat, järkevästä taloudenpidosta ja suomalaisen yrittäjyyden edistämisestä.