Ovaska Jouni
3 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Tässä arvoisa kollega vieressä kysyi, miten monta hyvää uudistusta hallitus on nyt saanut aikaiseksi, mutta meitä oppositiossa kiinnostaa ennen kaikkea, mitä uusia maksuja nyt ihmisille tulee. Tässä toisella puolella keskustan kollega kysyi näistä synnytyksistä, että onko todella nyt niin, että synnytyksistä jatkossa maksetaan huomattavasti enemmän. Meillä Pirkanmaan hyvinvointialueella on tullut huolestuttavaa viestiä siitä, että ihmisillä ei ole enää varaa maksaa kohonneita asiakasmaksuja. Ja niitä maksuhelpotuksia on pyydetty, ja tänä vuonna määrä on kaksinkertaistunut. Eikä tämä koske enää vain niitä vähävaraisimpia vaan ihan tavallisia suomalaisia, koska ne maksut nousevat, ja ne maksut tulevat nousemaan vielä enemmän nyt hallituksen tekemillä päätöksillä. Arvoisa ministeri, arvoisa hallitus, voisitteko vielä kertoa suomalaisille, mitä kaikkia maksuja suomalaisille tulee nyt lisää samaan aikaan, kun olette kuitenkin antaneet aikamoisia verohelpotuksia suurituloisille?
Arvoisa herra puhemies! Siellä varmaan monella kotikatsomossa kilikilikellot soivat, kun kuuntelee ministeriä, koska emme edelleenkään saaneet vastauksia, aiotteko te tehdä lisäleikkauksia vanhustenhoitoon. Onko siis kyse siitä, että te tuotte vielä uudet leikkauslistat, mitkä koskevat vanhustenhoitoa? Täällä on hyviä esimerkkejä — hyviä huonoja esimerkkejä — nimenomaan tästä hoitajien tilanteesta, miten suomalaisia hoitajia on laitettu pihalle. Myöskin paikoissa, joissa on vain suomalaisia hoitajia, heitä on irtisanottu. Toivon, että te puututte tähän ja katsotte, mitä tilanteelle voidaan tehdä. Toinen esimerkki tuli juuri tässä tunti sitten, kun pariskunnasta toinen lähetetään sadan kilometrin päähän kotoa hoivapaikkaan, ja kun ei ole käytössä autoa, ei ole julkista liikennettä, niin pariskunta erotetaan toisistaan. Miten tällaiseen aiotaan puuttua? [Perussuomalaisten ryhmästä: Se on se soteuudistus!] Asia ei ole vain hyvinvointialueiden, vaan hallitus ja ministerit huolehtivat siitä, että jokainen saa arvokasta hoitoa ja että rahoitustaso on riittävä.
Arvoisa herra puhemies! Vaikuttaa siltä, että hallituksella ja oppositiolla, erityisesti keskustaoppositiolla, on eri näkemys siitä, mikä on hyvinvointialueiden tärkein tehtävä, mitä edustaja Sarkomaa kysyi. Hallituksen mielestä vaikuttaa, että tärkein tehtävä on tehdä plussaa hyvinvointialueilla mahdollisimman nopeasti, kun taas meidän mielestämme on ennen kaikkea huolehdittava ihmisten lakisääteisistä palveluista. Sen takia keskusta on esittänyt, että alijäämien kattamisaikaa pidennettäisiin kahdella vuodella vuoden 28 loppuun kaikilla. Ministeri Ikonen sanoi, että mahdollisesti tämä yleinen lisäaika sitten nostaisi kustannuksia. Muuta argumenttia en ole teiltä kuullut, miksi te vastustatte tätä keskustan esitystä. Me olisimme halunneet yhdistää tähän myös vaatimuksen kustannustason hillinnästä ja antaa aikaa alueille toteuttaa uudistusta. Niin kuin tiedätte, Pirkanmaallakin on lukuisia yt-neuvotteluita, sulkuja, terveyspalvelut karkaavat kaukaa kotoa. Sen takia tätä alijäämän kattamisvelvoitetta olisi jatkettu, koska nyt hyvinvointialueet eriytyvät hyvin voimakkaasti.