Peltokangas Mauri
6 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kyllä, hyvä huomio. Ja kansalaisaktiivisuudesta plussat, juurikin näin. — Kannustan lukemaan valiokunnan mietinnön. Siellä on muutamia erittäin hyviä toteamuksia nimenomaan tästä seikasta. Sitten meidän on muistettava se, että osa meidän vanhuksista on erinomaisia digitaalipalveluiden käyttäjiä. Hyvänä esimerkkinä vaikka nyt oma äitini 83-vuotiaana, ennen kuin viime viikolla meni tuonne yläkerran digitaalipalveluita käyttämään, hallitsi kaiken, eli ei mitään ongelmaa, melkein parempi nörtti kuin minä. Ei aina täällä puhuta vanhemmasta väestä, että he eivät osaa, vaan siellä saattaa joku katsoa meitä vähän pitkin nenänvarttaan, että kyllä täällä osataan. Heitä on tosi paljon. Ja siitä totta kai kuuluu kiitos, niin kuin tässä edustaja Honkasalokin toi esiin, kolmannen sektorin toimijoille. Siellä on erilaisia kansalaisjärjestöjä, koulukuvioita, joissa järjestetään kursseja, ja se on hieno asia se. Tämän halusin tuoda vain esiin, että heitäkin on paljon, jotka ovat loistavia siinä. — Kiitoksia.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ehdotetulla lainsäädännöllä muutetaan poliisin ja muiden turvallisuusviranomaisten tiedonsaanti- ja tiedonluovutusoikeuksia koskevaa sääntelyä. Esityksen tavoitteena on, että poliisilain ja poliisin henkilötietolain sääntely mahdollistaa tehokkaan ja toimivan tiedonvaihdon poliisin ja muiden viranomaisten sekä poliisin ja yksityisten tahojen välillä erityisesti rikostorjunnan tehostamiseksi ja yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Tarkoituksena on, että sääntely vastaa nykyistä paremmin muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia. Poliisin mahdollisuuksia luovuttaa tietoja myös omasta aloitteestaan ehdotetaan selvennettäväksi. Lisäksi poliisin tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta muun muassa rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi sekä kadonneiden löytämiseksi selkeytetään. Poliisilain ja poliisin henkilötietolain kansallista tiedonvaihtoa koskevaa sääntelyä selkeytetään ja ajantasaistetaan myös siten, että sääntelyssä huomioidaan nykyistä paremmin voimassa oleva yleislainsäädäntö. Rajavartiolaitosta, Tullia, Puolustusvoimia ja Maahanmuuttovirastoa koskevaan sääntelyyn ehdotetut muutokset tukevat sääntelyn tavoitteita näiden viranomaisten toiminnan näkökulmasta. Ehdotetuilla lainmuutoksilla pyritään hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti poistamaan tietojenvaihdon esteitä muun muassa rikostorjunnassa, lisäämään poliisin mahdollisuuksia luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muun muassa rikosten estämiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi sekä vahvistamaan kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Lainmuutoksilla pyritään myös varmistamaan, että poliisin kansallista tiedonvaihtoa koskevat säännökset tukevat viranomaisyhteistyötä ja erityisesti hallinnollisen rikostorjunnan tarpeita. Hallintovaliokunta on kiinnittänyt vuoden 2021 sisäisen turvallisuuden selontekoa koskevassa mietinnössään ja monissa muissa yhteyksissä huomiota viranomaisten väliseen tiedonkulkuun liittyviin haasteisiin ja pitänyt välttämättömänä, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki olennainen tieto, jota tarvitaan sisäisen turvallisuuden erilaisiin uhkiin varautumiseksi, uhkatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi ja sujuvan viranomaisyhteistyön varmistamiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Aiemmin keväällä käsitellyssä kuluvan vaalikauden sisäisen turvallisuuden selontekoa koskeneessa hallintovaliokunnan mietinnössä keskiössä olivat turvallisuusympäristön muutosten vaikutukset sisäiseen turvallisuuteen ja viranomaisten toimintaympäristöön. Poliisin toimintaympäristön voidaan todeta muuttuneen merkittävällä tavalla, mikä on tuonut mukanaan uusia haasteita myös tiedonvaihdon näkökulmasta. Yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvä teknologinen kehitys, tietomäärien kasvu sekä asioiden siirtyminen tietoverkkoihin on aiheuttanut tietoverkkorikollisuuden huomattavaa kasvua ja niin sanotun perinteisen rikollisuuden siirtymistä tietoverkkoihin. Erityisesti huumausainekauppaa siirretään yhä enemmän tietoverkkoavusteiseksi. Lisäksi laiton asekauppa, petos- ja talousrikollisuus, viharikokset, uhkailu ja kiristäminen sekä monimuotoinen seksuaalirikollisuus verkossa jatkavat kasvuaan kansainvälisesti. Rikolliset toimivat laajasti myös verkon niin sanotulla pimeällä puolella. Avoimesta sekä pimeästä verkosta on tullut merkittävällä tavalla myös lainvalvontaviranomaisten ja muiden viranomaisten toimintaympäristöä viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhteiskunnan digitalisoituminen ja ihmisten verkottuminen esimerkiksi erilaisiin sosiaalisen median palveluihin on tapahtunut todella nopeasti ja niin nopeasti, ettei lainsäädäntö ole pysynyt kerta kaikkiaan mukana. Myös ammattimainen ja järjestäytynyt rikollisuus on viime vuosina lisääntynyt. Suomessa on tehty havaintoja myös paikallisista rikollisverkostoista, niin sanotuista katujengeistä. Arvoisa rouva puhemies! Poliisi ja muut sisäisen turvallisuuden viranomaiset ovat ensivasteen viranomaisia useimmissa turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa arkipäivän onnettomuuksista aina vakaviin turvallisuusuhkiin ja poikkeusoloihin, mukaan lukien erilaiset hybriditilanteet. Hallintovaliokunta korostaa eri viranomaisten ja hallinnon tasojen yhteisen tilannekuvan merkitystä jatkuvasti muuttuvassa ja vaikeasti ennakoitavassa toimintaympäristössä. Yhteisen tilannekuvan muodostaminen edellyttää sujuvaa ja oikea-aikaista tiedonkulkua eri toimijoiden välillä. Kansallinen ja kansainvälinen poikkihallinnollinen yhteistyö on välttämätöntä jatkuvasti monipuolistuvien turvallisuusuhkien ennakoinnissa ja torjunnassa. Perustuslakivaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat antaneet esityksestä lausunnot. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevät säätämisjärjestyshuomautukset koskevat 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 1 ja 2 momenttia, 4 luvun 5 §:ää ja 7 luvun 2 §:n 1 ja 2 momenttia, 3. lakiehdotuksen 20 §:n 1 ja 2 momenttia, 20 a §:ää ja 4. lakiehdotuksen 17 a §:n 1 ja 2 momenttia sekä 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 1 ja 2 momenttia, 2 luvun 14 a §:ää ja 4 luvun 2 §:n 1 ja 2 momenttia. Hallintovaliokunta viittaa säätämisjärjestyshuomautusten osalta lakiehdotusten edellä mainittuihin säädöksiin tekemiinsä muutosehdotuksiin. Valiokuntien lausunnoissa esitetyt huomautukset ovat koskeneet erityisesti tietojen saamista yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä, tietojen saamista sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä salassa pidettävien tietojen luovuttamista. Hallintovaliokunta on käsitellyt esiin nostettuja seikkoja perusteellisesti mietinnön yleisperusteluissa sekä tarkentanut niitä vielä yksityiskohtaisissa perusteluissa. Valiokunta ehdottaa eräitä muutoksia esimerkiksi perusterikoksia koskevaan sääntelyyn, joka koskee tietojensaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta. Hallintovaliokunta toteaa mietinnössään, että ehdotetun sääntelyn tehokas toimeenpano edellyttää sääntelyn soveltamista koskevaa koulutusta ja ohjeistusta. Valiokunta toteaa erityisesti uuden, tietojen saamista sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevan sääntelyn osalta, että huomiota tulee kiinnittää niin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kuin poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin henkilöstön kouluttamiseen sekä yhteisiin ohjeistuksiin ja toimintamalleihin. Lisäksi on tärkeää, että lainsäädännön toimeenpanoa ja vaikutuksia arvioidaan. Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen 182/2025 vp sisältyvät 8. ja 9. lakiehdotuksen ja että eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvät 1.—7. ja 10. lakiehdotuksen. Mietintöön on jätetty kaksi vastalausetta. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esittelen valiokunnan mietintöä. Hallintovaliokunnan mietinnössä käsitellään hallituksen esitystä, jolla ehdotetaan muutettavaksi kotoutumislakia ja kuutta muuta lakia. Esitys liittyy vuoden 2027 talousarvioon. Kotoutumislaissa ehdotetaan säädettäväksi selkeämmin kokonaisuutena kotoutumisen yleiset tavoitteet sekä yksilöllisen kotoutumissuunnitelman ja kotoutumiskoulutuksen tavoitteet. Esityksen tavoitteena on uudistaa kotoutumispalveluja siten, että jatkossa kotoutumispolitiikka perustuu aiempaa enemmän kielen oppimiseen, työntekoon ja suomalaiseen yhteiskuntaan perehtymiseen sekä kotoutujan oman vastuun korostamiseen. Esityksessä ehdotetaan toteutettavaksi hallitusohjelman mukainen 15 miljoonan euron säästötavoite kotoutumis- ja kielikoulutuksen uudistamisesta. Tavoitteena on myös toteuttaa kevään 2024 julkisen talouden suunnitelman mukainen 1,8 miljoonan euron säästö vuodesta 27 alkaen alentamalla 18 vuotta täyttäneestä henkilöstä maksettavaa laskennallista korvausta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan toteutettavaksi syksyllä 2025 budjettiriihessä päätetty 30 miljoonan euron säästö. Arvoisa puhemies! Esityksessä kotoutumista ja kielitaitoa edistävien koulutusten muodostamaa kokonaisuutta ja järjestämisvastuita ehdotetaan muutettavaksi siten, että kotoutumiskoulutuksen järjestämisvastuu on jatkossa vain kuntien työvoimaviranomaisilla, jotka järjestävät koulutukset työvoimakoulutuksena. Esityksellä vahvistetaan kuntien ja niiden muodostamien työllisyysalueiden mahdollisuuksia järjestää kotoutumiskoulutusta ja lukutaitokoulutusta sekä johtaa, ohjata ja kehittää kotoutumista ja kielitaitoa edistävien koulutusten kokonaisuutta ja samalla edistää tehokkaammin maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä. Ehdotetun muutoksen myötä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimiva vapaan sivistystyön, kotoutumiskoulutuksen ja lukutaitokoulutuksen ohjaus- ja valtionosuusjärjestelmä puretaan lukuun ottamatta viittomakieliseen kotoutumiskoulutukseen kohdistuvaa rahoitusta. Hallintovaliokunnan saamissa lausunnoissa on todettu vapaan sivistystyön merkittävä rooli ja samalla myös pitkä kokemus koulutusten järjestämisessä. Hallintovaliokunta pitää tärkeänä sitä, että työvoimaviranomaiset voivat hyödyntää kotoutumiskoulutuksen toteuttamisessa myös jatkossa vapaan sivistystyön oppilaitosten osaamista. Tämä huomioidaan hallituksen esityksessä siten, että kunnat voivat valita koulutuksille parhaaksi katsomansa tuottamistavat ja toteuttajat oppilaitosten ja muiden koulutuksen tarjoajien joukosta. Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä vahvistetaan lukutaitokoulutuksen keskeistä roolia heikosti lukevien ja kirjoittavien työnhakijoina olevien kotoutuja-asiakkaiden palveluna säätämällä lukutaitokoulutuksen tavoitteista, sisällöstä, seurannasta ja järjestämisestä laissa. Lisäksi Opetushallitus määrää ehdotuksen mukaan lukutaitokoulutuksen opetussuunnitelman perusteista, millä parannetaan myös lukutaitokoulutuksen laatua ja yhdenmukaistetaan sen toteutumista. Hallintovaliokunta pitää kielitaitoa edistäviä ehdotuksia kannatettavina. Hallintovaliokunta on aiemmissa mietinnöissään muun muassa kertonut siitä, että erityisesti suomen tai ruotsin kielen osaamisella on keskeinen merkitys maahanmuuttajien työllistymisessä ja yhteiskuntaan kotoutumisessa. Esityksessä ehdotetaan työvoimakoulutuksena järjestettävän kotoutumiskoulutuksen rahoituksen siirtämistä kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen. Hallintovaliokunta pitää rahoituksen siirtoa selkeyttävänä ja kannatettavana. Kuten edellä totesin, hallituksen esitys kohdentaa kuntiin myös uusia säästötoimia koskien kotoutumisen edistämisen kokonaisuutta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu laajasti esiin huoli esityksen vaikutuksista muun muassa kuntatalouteen ja kotoutumista edistäviin palveluihin sekä kuntien halukkuuteen ottaa vastaan kotoutuja-asiakkaita, samoin kuin mahdollisesta kotoutuja-asiakkaiden ohjautumisesta isoihin kaupunkeihin. Kotoutumiseen kohdistuvat leikkaukset voivat heijastua kotoutumispalvelujen lisäksi myös laajemmin kunnan muiden palveluiden resursseihin. Hallintovaliokunta toteaakin mietinnössään, että on mahdollista, että esitykseen sisältyvät rahoitusmuutokset ja säästöt voivat vaikuttaa kuntien talouteen ja kotoutumispalvelujen toteuttamiseen, mikäli kunnat eivät pysty sopeuttamaan toimintaansa tai vähentämään palveluita, joihin säästöt kohdentuvat. Hallintovaliokunta pitää edellä todettu huomioiden kuitenkin tärkeänä sitä, että erityisesti kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuteen panostetaan. Samalla valiokunta tähdentää, että oikein kohdennetuilla ja resursoiduilla alkuvaiheen toimenpiteillä on merkittävä rooli kotoutumisen onnistumisessa. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan kotoutumislaissa määritellään jatkossa selkeämmin kokonaisuutena kotoutumisen yleiset tavoitteet ja yksilöllisen kotoutumissuunnitelman sekä kotoutumiskoulutuksen tavoitteet. Tavoitteissa huomioidaan vahvemmin maahanmuuttajan oma vastuu kotoutumisestaan ja velvollisuus kotoutumisensa edistämiseen. Kotoutumisen tavoitteeksi asetetaan selkeämmin työllistyminen, suomen tai ruotsin kielen oppiminen ja suomalaiseen yhteiskuntaan perehtyminen. Hallintovaliokunta on aiemminkin katsonut, että kotouttamistoimenpiteiden velvoittavuutta tulee edelleen lisätä ja että maahanmuuttajilta tulee edellyttää suomalaisen yhteiskunnan toimintatapojen, sääntöjen sekä arvojen tuntemusta. Lisäksi valiokunta on korostanut yksilön omaa aktiivisuutta ja vastuuta kotoutumisestaan. Tästä syystä hallintovaliokunta pitää nyt esityksessä ehdotettuja tavoitteita sekä vastuiden ja velvollisuuksien lisäämistä kannatettavina. Valiokunta katsoo, että sääntelyllä selkeytetään ja yhdenmukaistetaan kotoutumiseen liittyvää palveluprosessia ja tehostetaan resurssien käyttöä. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kannattaa lausunnossaan hallintovaliokunnalle esityksen tavoitteita ja pitää tärkeänä, että maahan muuttaneiden henkilöiden nopeaa kiinnittymistä työelämään ja yhteiskuntaan pyritään vahvistamaan. Kotoutumispalveluilla on perusteltua pyrkiä antamaan niihin osallistuville henkilöille valmiudet päästä työmarkkinoille ja pysyä työssä. Palveluja on tärkeää kehittää, ja erityisesti niiden vaikuttavuuden parantamiseen tulee panostaa. Hallintovaliokunta yhtyy edellä todettuun työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan näkemykseen mutta korostaa samalla, että työperäisen maahanmuuton ja kotoutumisen onnistumisen kannalta myös työnantajilla on keskeinen rooli. Valiokunnan näkemyksen mukaan työnantajien osallistumista maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen tulee jatkossa vahvistaa ja kehittää. Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta pitää hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä sekä saamansa selvityksen perusteella esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta toteaakin, ettei se ehdota sääntelyyn varsinaisia sisällöllisiä muutoksia, mutta valiokunta huomioi mietinnössään lakiehdotuksiin muista hallituksen esityksistä ja lakimuutoksista johtuvat yhteensovittamistarpeet. Näin ollen hallintovaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muutosehdotuksin. Samalla valiokunta ehdottaa, että kotoutumiskoulutuksen laatukriteereitä koskeva lakialoite 21/2025 vp hylätään. Mietintöön liittyy kaksi vastalausetta. — Kiitoksia.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kansalaisuuslakia koskevia hallitusohjelmakirjauksia on toteutettu vaiheittain kolmessa eri hankkeessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin asumisaikaedellytystä koskevat muutokset. Toisessa vaiheessa toteutettiin ne hallitusohjelman mukaiset muutokset, jotka koskivat selvitettyä henkilöllisyyttä, kansallista turvallisuutta, nuhteettomuutta ja toimeentuloedellytystä sekä kansalaisuuden menettämistä. Käsillä olevassa mietinnössä ehdotukset koskevat kansalaisuuslain muutosten kolmatta eli viimeistä vaihetta. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan kansalaisuuden saamiselle uutta yhteiskuntatietoa koskevaa edellytystä eli lähtökohtaisesti kansalaisuuskokeen hyväksyttyä suorittamista. Edellytys ei koske alle 18-vuotiasta eikä 65 vuotta täyttänyttä hakijaa, joten yhteiskuntatiedon osoittamista edellytetään käytännössä vain työikäisiltä. Edellytyksestä voidaan lisäksi poiketa, jos hakija ei pysty täyttämään sitä terveydentilansa tai vammaisuutensa vuoksi tai jos muutoin on olemassa erittäin painava syy edellytyksestä poikkeamiselle. Kansalaisuuskokeen lisäksi yhteiskuntatiedon voi ehdotuksen mukaan osoittaa suomen tai ruotsin kielellä suoritetulla ylioppilas- tai korkeakoulututkinnolla. Muutoksen tarkoituksena on vahvistaa onnistuneen kotoutumisen osoittamista kansalaisuuden saamisen lähtökohtana. Hallituksen esityksen ehdotuksilla pyritään edistämään Suomen kansalaisuudesta kiinnostuneiden ulkomaalaisten perehtymistä keskeisiin yhteiskunnan toimintatapoihin ja perusperiaatteisiin, jotka tukevat aktiivista yhteiskuntaan osallistumista ja ovat tarpeen yhteiskunnassa toimimista varten. Kansalaisuuskokeella on tarkoitus testata luotettavasti ja yhdenvertaisesti siihen osallistuvan tietoja suomalaisesta yhteiskunnasta. Arvoisa rouva puhemies! Kansalaisuuskoe toteutetaan ehdotuksen mukaan monivalintakokeena. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kansalaisuuskokeeseen voi valmistautua itsenäisesti opiskelemalla yleisesti saatavilla olevan kansalaisuuskokeen oppimateriaalin tietoja. Kokeen toteutuksessa huomioidaan myös kansalaistamisen edellytyksenä oleva kielitaidon taso. Kysymykset koskevat sellaisia aiheita kuin Suomen keskeistä lainsäädäntöä, perus- ja ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta, sukupuolten tasa-arvoa sekä Suomen historiaa ja kulttuuria. Kansalaisuuskokeen oppimateriaalin on tarkoitus vastata sisällöltään ja laajuudeltaan yhteiskuntaorientaation oppimateriaalia, joka on laadittu nimenomaan edistämään yhteiskuntaorientaatioon osallistuvien kotoutumista. Kansalaisuuskokeessa, sen oppimateriaalissa ja kokeen aihealueissa on kyse perustiedoista, jotka koskevat suomalaisen yhteiskunnan toimintaa sekä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Maahanmuuttovirasto tekee sopimuksen kansalaisuuskokeen kysymysten, vastausvaihtoehtojen ja oppimateriaalin hankkimisesta yliopiston tai muun sellaisen yliopistollisen toimijan kanssa, jolla on riittävä asiantuntemus tähän tehtävään. Muu yliopistollinen toimija voi olla esimerkiksi useampi yliopisto yhdessä tai yliopisto yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa. Hallintovaliokunta toteaa, että Suomen kansalaisuuden saamisen kannalta kansalaisuuskokeen suorittamisella on jatkossa merkittävä rooli. Kokeella on pystyttävä testaamaan luotettavasti siihen osallistuvan tietoja suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta sekä yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Tästä syystä valiokunta pitää tärkeänä, että kansalaisuuskokeen laatijalta edellytetään korkeatasoista ja monipuolista asiantuntemusta paitsi kokeen aihepiiristä myös oppimateriaalin ja sen tietoihin perustuvien kysymysten ja vastausten muotoilusta sekä kokeen ja sen oppimateriaalin kielen sovittamisesta oikealle taitotasolle. Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta toteaa, että hallituksen esityksen mukaan kansalaisuuskokeen alkuinvestoinneista aiheutuvat kertaluonteiset kustannukset ovat yhteensä noin 4,2 miljoonaa euroa ja pysyvät kustannukset noin 2,35 miljoonaa euroa. Mahdollisen lisämäärärahan tarve arvioidaan vuoden 2026 toisen lisätalousarvion valmistelun yhteydessä. Kansalaisuuskokeen pysyvät kulut katetaan kokeeseen osallistuvilta koemaksuina pidemmän ajan kuluessa. Ehdotettujen muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alussa. Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota Maahanmuuttoviraston keskeiseen rooliin uudistuksen toimeenpanossa. Virastolle tulee esityksen myötä uusia tehtäviä muun muassa kansalaisuuskokeen valmisteluun, järjestämiseen, tietojärjestelmiin, maksuliikenteeseen sekä oikaisuvaatimusten käsittelyyn. Näiden asianmukainen hoitaminen edellyttää riittäviä henkilöstö- ja taloudellisia tietojärjestelmäresursseja. Valiokunta korostaa, että Maahanmuuttovirastolle on jo aiemmin osoitettu huomattava määrä uusia tehtäviä. Hallitusohjelmaan sisältyy laaja kokonaisuus lupajärjestelmän tehostamiseen sekä ulkomaalais- ja kansalaisuuslainsäädännön tiukentamiseen liittyviä uudistuksia, joista valiokunta on jo käsitellyt merkittävän osan. Näiden muutosten on arvioitu lisäävän viraston työmäärää ainakin siirtymävaiheessa, vaikka pidemmällä aikavälillä esimerkiksi turvapaikkahakemusten määrän voidaan arvioida vähenevän. Lisäksi Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistusta koskevaa lainsäädäntöä aletaan soveltaa kesällä 2026. Arvoisa puhemies! Valiokunta pitää välttämättömänä, että uudistusten kokonaisvaikutukset otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston resursoinnissa. Riittämätön resursointi voi tietenkin johtaa käsittelyaikojen pidentymiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että resurssit kohdennetaan Maahanmuuttovirastossa tarkoituksenmukaisesti. Virastossa on panostettu automaatioon ja ict-kehitykseen, mikä on jo parantanut prosessien sujuvuutta. Näiden toimien jatkaminen, mukaan lukien tekoälyn hyödyntämisen laajentaminen, on perusteltua. Kehittämistoimet eivät kuitenkaan korvaa riittävää perusresursointia. Valiokunnan mielestä on lisäksi tärkeää, että mahdollisuuksia Maahanmuuttovirastossa käsiteltävien asioiden vähentämiseen aktiivisesti selvitetään. Mikäli toimintamenoihin kohdistuu liiallisia säästöjä, on riskinä, että käsittelyajat pitenevät eikä tavoiteltua tehokkuushyötyä saavuteta. Valiokunta painottaa, että Maahanmuuttoviraston resurssien tulee olla riittävät ja ennakoitavat sekä uudistusten valmisteluun että niiden toimeenpanoon. Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta pitää hyvin tärkeänä, että kansalaisuutta hakevalla henkilöllä on perustiedot suomalaisesta yhteiskunnasta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Yhteiskuntatietoedellytys voi parhaimmillaan tukea kotoutumista, osallisuutta ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. Valiokunta toteaa, että saadun selvityksen mukaan yhteiskuntaa koskevien tietojen osoittaminen kansalaisuuskokeella on myös muissa maissa varsin yleinen vaatimus. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä hyvin valmisteltuna. Valiokunta puoltaa ehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana. Arvoisa rouva puhemies! Mietintöön on liitetty yksi vastalause. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetulla lainsäädännöllä luodaan perusteet poliisin reservin perustamiselle ja käyttöönotolle. Poliisin hallinnosta annettuun lakiin ehdotetaan tähän liittyen lisättäväksi kolme uutta pykälää. Samalla kumotaan nykyinen sääntely poliisihenkilöstön täydentämisestä eli niin sanottu täydennyspoliisijärjestelmä, jota ei ole koskaan otettu käyttöön. Esityksessä ehdotetut muutokset poliisin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kelpoisuusvaatimuksiin eivät liity poliisin reserviin, vaan niillä pyritään lyhentämään poliisipäällystön tehtäviin valmentavien opintojen suorittamiseen kuluvaa aikaa sekä turvaamaan poliisin koulutusresurssin tehokas käyttö ja poliisin päällystötehtäviin koulutettujen henkilöiden saatavuus. Hallintovaliokunta pitää ehdotettua sääntelyä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyt valtiosääntöoikeudelliset huomautukset koskevat esityksessä ehdotettua normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden määritelmää, päätöksentekotasoa poliisin reservin käyttöönotosta ja sen käytön lopettamisesta päätettäessä sekä ehdotettua määräyksenantovaltuutta. Valiokunta on ottanut perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyt huomautukset huomioon ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä mietinnöstä ilmenevin muutosehdotuksin. Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta tähdentää, että sisäisen turvallisuuden viranomaiset ovat ensivasteen viranomaisia useimmissa turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa arkipäivän onnettomuuksista vakaviin turvallisuusuhkiin ja poikkeusoloihin, mukaan lukien erilaiset hybriditilanteet. He toimivat ensivasteviranomaisina epäselvissä uhkissa ja tapahtumissa niin kauan kuin uhkia ei voida tulkita tai tunnistaa sotilaallisiksi. Myös Ukrainasta saadut kokemukset osoittavat, että sisäisen turvallisuuden viranomaisten rooli ensivasteen toimijoina on tilanteen kriisiytyessä keskeinen. Uhkien realisoituessa poliisi on usein se toimivaltainen viranomainen, joka antaa operatiivisen vasteen ja hoitaa tilanteen pitkittyessä esimerkiksi kohteiden tai alueiden suojauksen ja eristämisen. Poliisin reserviä koskevan sääntelyn tavoitteena on turvata poliisin voimavarat kaikissa olosuhteissa. Poliisin henkilöstön määrä on Suomessa väkilukuun suhteutettuna Euroopan pienin. Valiokunta pitää tärkeänä, että poliisin toimintamenojen määrärahatasoa on nostettu merkittävästi kuluvalla hallituskaudella, mikä mahdollistaa muun ohella poliisin henkilöstömäärän suunnitelmallisen nostamisen. Valiokunta tähdentää mietinnössään, että poliisin toimintaedellytykset on turvattava ensisijaisesti huolehtimalla siitä, että poliisin henkilöstön määrää kasvatetaan pitkäjänteisesti. Lähtökohtana on, että poliisi on riittävästi resursoitu pystyäkseen toteuttamaan tarvittavat poliisipalvelut eri toimintasektoreilla ja vastaamaan uhkien realisoituessa tehokkaasti pysyvällä henkilöresurssillaan. Ehdotettua poliisin reserviä voidaan käyttää vain tietyissä lainsäädännössä rajatuissa poikkeuksellisissa tilanteissa, ja sen käyttöön ottamisen kynnys on tarkoitettu korkeaksi. Arvoisa rouva puhemies! Ehdotuksen mukainen poliisin reservi muodostuu poliisialan ammattikorkeakoulututkintoa suorittavista opiskelijoista sekä poliisikoulutuksen suorittaneista henkilöistä, jotka eivät työskentele poliiseina. Selvästi suurin osa poliisin reservissä olevista henkilöistä olisi poliisiopiskelijoita. Poliisin reservin kokonaisvahvuudeksi arvioidaan yhteensä 400—500 henkilöä, joista muita kuin poliisiopiskelijoita olisi vain joitakin kymmeniä. Hallintovaliokunta toteaa, että poliisin reservin ammattitaidon ja käytettävyyden kannalta on olennaista, että reservi koostuu henkilöistä, jotka muutenkin työskentelisivät poliiseina joko normaali- tai poikkeusoloissa. Tästäkin näkökulmasta on perusteltua, että reservi koostuu ensisijaisesti riittävän koulutuksen saaneista poliisiopiskelijoista ja hiljattain poliiseina toimineista henkilöistä. Poliisihallitus vastuutetaan ehdotetussa sääntelyssä varmistamaan reservipoliisin osaamisen ajantasaisuus asianmukaisella koulutuksella ja vuosittaisella täydennyskoulutuksella. Valiokunta pitää tärkeänä, että tähänkin koulutukseen varataan riittävät resurssit. Reservi voidaan ottaa käyttöön normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa, valmiuslaissa tarkoitetuissa poikkeusoloissa tai puolustustilalaissa tarkoitetussa puolustustilassa, jos se on välttämätöntä poliisin voimavarojen turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Poliisin reserviä ei näin ollen voida käyttää normaalioloissa. Lisäksi sen käyttäminen on sidottu välttämättömyyteen, mikä tarkoittaa sitä, etteivät poliisin omat voimavarat riitä säännöksessä tarkoitettujen hyvin poikkeuksellisten tilanteiden hoitamiseen eikä virka-apu muilta viranomaisilta ole saatavissa tai se ei ole riittävää. Arvoisa puhemies! Normaaliolojen vakavilla häiriötilanteilla tarkoitetaan ehdotuksessa sellaisia poikkeuksellisia ja tilapäisiä tilanteita, joissa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen ei ole mahdollista poliisin olemassa olevin voimavaroin. Normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa ei ole todettu poikkeusoloja tai puolustustilaa. Hallintovaliokunta ehdottaa normaaliolojen häiriötilanteiden määritelmää täsmennettäväksi perustuslakivaliokunnan edellyttämin tavoin. Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon perustuen ehdotettua sääntelyä muutettavaksi myös niin, että päätöksen reservin käyttöönottamisesta tekee sisäministerin sijaan valtioneuvoston yleisistunto. Lisäksi valiokunta ehdottaa täsmennyksiä Poliisihallituksen määräyksenantovaltuuteen. Hallintovaliokunta pitää ehdotettua muutosta poliisin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kelpoisuusvaatimuksiin perusteltuna. Muutos lyhentää poliisin vanhan tutkintojärjestelmän mukaisen poliisin perustutkinnon suorittaneiden poliisin päällystökelpoisuuden saavuttamiseen vaadittavaa opiskeluaikaa nykyisestä kolmesta vuodesta kahteen vuoteen. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että riittävistä opiskeluvalmiuksista huolehditaan ja ne turvataan jatkossakin. Arvoisa rouva puhemies! Valiokunnan mietintö on yksimielinen.
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallintovaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta VNS 5/2025 vp aluekehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan lainsäädännöstä. Selonteossa arvioidaan alueiden kehittämisen järjestelmän toimivuutta ja rahoituksen vaikuttavuutta tulevien lainsäädäntöuudistusten pohjaksi. EU:n alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanoa ohjaavan lainsäädännön toimivuudesta tarvitaan tietoa myös vuonna 2028 alkavan uuden ohjelmakauden lainsäädännön valmistelun tueksi. Aluekehittämisen tavoitteena on nykyisen alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetun lain mukaan edistää alueiden kestävää kehitystä, kasvua ja kilpailukykyä, asukkaiden hyvinvointia ja elinympäristön laatua. Hallintovaliokunta katsoo, että tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia ja ne tukevat aluekehittämistä monipuolisesti mutta niitä on tarpeen päivittää ottaen huomioon toimintaympäristön muutosten myötä nousseet teemat, kuten kokonaisturvallisuus, varautuminen ja huoltovarmuus. Tavoitteissa tunnistetaan alueiden välisten ja sisäisten kehityserojen vähentäminen, mutta alueellinen eriytyminen väestön määrän ja ikärakenteen, työpaikkojen sekä koulutus- ja tulotason osalta on edelleen lisääntynyt. Eriytymistä tapahtuu niin alueilla ja niiden välillä kuin myös kaupunkiseutujen ja yksittäisten kuntien sisällä. Valiokunta toteaa mietinnössään, että negatiivisen eriytymiskehityksen hallinta vaatii vahvaa ajantasaista alueellista tilannekuvaa sekä entistä vahvempaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken alueilla ja hallinnon kaikilla tasoilla. Hallintovaliokunta toteaa, että monet aluekehitykseen vaikuttavat muutostrendit, kuten väestörakenteen muutos ja kaupungistuminen, edellyttävät nykyistä pidempää aikajännettä sekä johdonmukaisia toimia. Lisäksi Euroopan unionin ohjelmakausien ja kansallisen aluekehittämisen valmisteluaikataulut eivät kohtaa, mikä hankaloittaa suunnitteluprosesseja ja lisää hallinnollista taakkaa. Kansallisen aluekehityksen integroiminen EU:n alue- ja rakennepolitiikkaan on tärkeää. Kansallisesti tehty ratkaisu yhteensovittaa kansallisen sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan suunnittelu ja toimeenpano samaan lakikokonaisuuteen on valiokunnan mielestä tarkoituksenmukainen. Selonteon mukaan haasteita ei niinkään löydetä tavoitteistosta kuin toimeenpanon työkaluista. Laaja-alaisten tavoitteiden koetaan tarvitsevan joustavia toimeenpanon instrumentteja. Hallintovaliokunta painottaa lisäksi aluekehittämisen seurannan tärkeyttä ja aiempaa kattavampia vaikuttavuusmittareita. Tämä on jatkossa entistäkin tärkeämpää, sillä tulevalla EU-ohjelmakaudella toiminnan vaikuttavuus ja tuloksellisuus korostuvat entisestään ja kilpailu rahoituksesta kovenee. Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta korostaa mietinnössään kilpailukyvyn, työllisyyden, osaamisen kehittämisen ja elinvoiman edistämisen tärkeyttä koko Suomen kannalta ja katsoo, että pitkäjänteistä aluekehittämistyötä tulee pystyä jatkamaan myös tulevalla kaudella. Suomessa EU:n alue- ja rakennepolitiikan välineet ovat olleet keskeisiä pohjoisen ja itäisen Suomen harvaan asuttujen alueiden kannalta, mutta ne ovat olleet tukemassa kasvua muillakin jatkuvien rakenteellisten haasteiden alueilla sekä kasvavilla kaupunkiseuduilla. Kaupungit ja kunnat voivat olla aktiivisia toimijoita myös EU:sta suoraan rahoitettavissa ohjelmissa, kuten EU:n uusi kilpailukykyrahasto ja Horisontti Eurooppa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan vastuu alueiden kehittämisestä on valtiolla ja kunnilla. Hallintovaliokunta pitää tätä lähtökohtaa jatkossakin perusteltuna, sillä mikään taho ei voi vastata aluekehityksestä yksinään. Toimiva vastuunjako valtion ja kuntien kesken on olennaista myös tulevaisuudessa. Maakuntien liitot ovat lakisääteisiä kuntayhtymiä ja toimivat kuntia edustavina aluekehittämisviranomaisina maakunnissa. Maakuntien liitot vastaavat aluekehittämisen suunnittelusta ja toteutuksesta alueellaan sekä koordinoivat eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Mietinnössä kiinnitetään huomiota siihen, kuinka alueiden kehittymiseen vaikuttavien toimijoiden kenttä on moninaistunut. Hyvinvointialueet ja työllisyysalueet ovat aloittaneet toimintansa. Vuoden 2026 alussa ovat aloittaneet uudet elinvoimakeskukset sekä Lupa- ja valvontavirasto. Aluekehittämiseen osallistuu julkisen sektorin lisäksi joukko muita sidosryhmiä, kuten yrityksiä, korkeakouluja, oppilaitoksia, tutkimuslaitoksia, järjestökenttää sekä muita toimijoita. Tässä ympäristössä maakuntien liittojen koordinoiva rooli ja niiden aluetuntemuksen lisäarvo korostuvat. Maakuntien liitot ovat yhteistyön kokoajia, joita johtavat demokraattisesti valitut päättäjät. Hallintovaliokunta katsoo, että maakuntien liittojen roolia tulee tukea ja vahvistaa. Hallintovaliokunta yhtyy selonteon johtopäätökseen, että kuntien rooli paikallisesta elinvoimasta ja palveluiden järjestämisestä vastaavina viranomaisina on keskeinen alueiden elinvoimaisuutta kehitettäessä erityisesti paikallisten tarpeiden ja vahvuuksien tunnistamisessa ja hyödyntämisessä. Uusien työllisyysalueiden myötä kuntien rooli työllisyyden edistämisessä ja hyvinvointialueuudistuksen myötä varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalvelujen tehtävissä on entisestään vahvistunut, mikä osaltaan korostaa kuntien merkitystä aluekehittämistyössä. Aluekehityslainsäädäntöä uudistettaessa on tarpeen täsmentää maakuntien liittojen ja työllisyysalueiden yhteistyötä ja sen kytkentöjä aluekehittämisen prosesseihin. Vastaava täsmentämisen tarve koskee myös hyvinvointialueita. Myös maakuntien liittojen ja elinvoimakeskusten roolien tulee olla selkeät ja välttää päällekkäisyyksiä. Lisäksi ministeriöiden välinen sujuva yhteistyö ja koordinaatio ovat keskeisiä, koska aluekehittämiseen vaikuttavat monien eri hallinnonalojen toimet ja päätökset. Vaikuttavuuden kannalta olennaista on myös koordinaatio valtion ja alueiden välillä. Hallintovaliokunta katsoo, että uuden EU-ohjelmakauden ohjelmavalmistelua koordinoiva taho tulisi nimetä mahdollisimman pian, jotta yhteistyö ja vuoropuhelu valtion ja alueiden kesken kansallisen ja alueellisten kumppanuussuunnitelmien laatimiseksi mahdollistuu. Kumppanuussuunnitelma edellyttää NRP-ministeriöiden vastuiden määrittämistä ja mahdollisesti myös uusien yhteistoimintamuotojen luomista. Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta katsoo, että käynnissä olevassa globaalin talouden murroksessa tarvitaan nykyistä vahvempia alueita, joilla on kykyä houkutella kotimaisten investointien lisäksi entistä enemmän kansainvälistä pääomaa, joka luo uutta taloudellista toimintaa ja kasvua Suomen alueille. Samaan aikaan jo olemassa olevien investointien loppuun saattaminen on tärkeää. Investointeihin sisältyy valtava potentiaali, ja sen hyödyntäminen on yksi keskeisimmistä aluekehitystekijöistä. Hallintovaliokunta katsoo, että ylimaakunnallisuuden lisääminen ja suurempien alueiden hyödyntäminen voisi olla yksi varteenotettava tapa lisätä aluekehittämisen vaikuttavuutta. Valiokunnan mielestä myös esimerkiksi alueiden erikoistumisen mahdollisuuksia tulisi hyödyntää vielä nykyistä enemmän. Hallintovaliokunta on eri yhteyksissä tukenut erityisesti kokonaisturvallisuuden ja kilpailukyvyn vahvistamista. Turvallisuuspoliittinen tilanne ja Venäjä-pakotteet vaikuttavat Suomen alueilla eri tavoin riippuen esimerkiksi siitä, millainen elinkeinorakenne alueella on. Sulkeutuneen itärajan seurannaisvaikutukset aluekehittämisen lähtökohtiin ja aluetalouteen tuntuvat erityisesti itäisen ulkorajan maakunnissa, mutta merkittäviä vaikutuksia on syntynyt myös muilla Suomen alueilla. Valiokunta toteaa mietinnössään, että huomiota tulee kiinnittää niin elinkeinojen, osaavan työvoiman, energiantuotannon, investointien kuin kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuudenkin vahvistamiseen, mikä luo pohjaa kriisinkestäville, elinvoimaisille ja muutoskykyisille alueille, kaupungeille ja kunnille myös. Turvallisuuspoliittisten intressien ja aluekehittämisen yhteensovittaminen voi olla myös mahdollisuus. Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta korostaa mietinnössään myös kaupunkien ja kasvavien kaupunkiseutujen merkitystä kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistamisessa. Kaupungit ovat keskeisiä investointiympäristöjä ja laajojen innovaatioekosysteemien alustoja, ja niiden kilpailukyky palvelee koko Suomen kasvua. Kaupunkien kasvava rooli on olennaista huomioida aluekehittämisessä niin uudistusten valmistelussa kuin toimeenpanossakin. [Tuomas Kettunen: Se on huomattu!] Tulevalla ohjelmakaudella myös kestävän kaupunkikehittämisen ja maaseudun ja alueiden kehittämistoimien synergiaetuja tulisi hyödyntää nykyistä enemmän. Hallintovaliokunta tähdentää mietinnössään kumppanuusperiaatteen noudattamista ohjelmatyössä. Valiokunta painottaa erityisesti maakuntien, kuntien ja kaupunkien tiivistä osallistumista Suomen tulevan kumppanuussuunnitelman valmisteluun ja toimeenpanoon. Ne ovat jo pitkään olleet aktiivisesti mukana valmistelemassa ja toteuttamassa kehittämistoimia, ja niillä on asiantuntijuutta, kokemusta sekä alueellisten ja paikallisten olosuhteiden tuntemusta. Alueellisena kumppanuuselimenä EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman osalta toimii maakunnan yhteistyöryhmä. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että erityisesti aluetason toimijat ovat selonteon mukaan olleet tyytyväisiä yhteistyöryhmien toimintaan. Valiokunta katsoo, että hyviksi koettuja käytäntöjä esimerkiksi ylimaakunnallisessa yhteistyössä kannattaa jakaa toiminnan edelleen kehittämiseksi. Mietinnössä katsotaan, että hallinnon keventämiseen, prosessien yksinkertaistamiseen ja toiminnan tehostamiseen tulee kiinnittää huomiota Suomen aluekehittämisjärjestelmää uudistettaessa. Esimerkiksi tukimuotojen päällekkäisyys, kustannusmallien monimutkaisuus, hallinnollinen työmäärä, rahoittajaviranomaisten erilaiset käytännöt ja raskaat tietojärjestelmät on koettu pullonkauloiksi. Valiokunta toteaa, että muutoksia tehtäessä tulee huolehtia siitä, ettei hallinnon taakkaa siirretä hanketoimijoille, vaan sujuvoitetaan toimintaa kaikkien toimijoiden näkökulmasta. Myös tiedonkulkua tulee tehostaa. Kentän asiantuntemusta on syytä kuulla käytännön kokemusten ja asiakaslähtöisyyden huomioimiseksi. Selonteossa huomio kiinnittyy pääosin ohjelman viranomaishallintoon, tukimuotoihin ja toimeenpanoon alueilla, mutta myös hallintoviranomaisen toimia on hyvä arvioida yksityiskohtaisesti. Hallintovaliokunta korostaa tietojärjestelmien luotettavuuden ja toimivuuden tärkeyttä. Ongelmat tietojärjestelmissä ovat selvityksen mukaan aiheuttaneet merkittäviä viiveitä ohjelman toimeenpanon käynnistymiselle ja hankaluuksia ohjelman toimeenpanon eri vaiheissa. Valiokunta toteaa, että tietojärjestelmien kehittämisprosessiin on syytä ottaa mukaan tahoja, jotka ovat tiiviisti mukana ohjelmien toimeenpanossa ja käytännön työssä. Valiokunta korostaa myös ohjelman sisältövalmistelun sekä lainsäädäntö-, hallinto- ja tietojärjestelmävalmistelun entistä tiiviimpää kytkemistä toisiinsa. [Puhemies koputtaa] Hallintovaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto 1) huolehtii kumppanuuden toteuttamisesta kansallisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan uudistusten valmistelussa ja toimeenpanossa, 2) edistää ylimaakunnallista yhteistyötä aluekehittämistyössä ja 3) ryhtyy aluekehittämisen kokonaisuutta uudistettaessa toimiin hallinnoinnin tehostamiseksi ja toiminnan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden lisäämiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Mietintöön sisältyy yksi vastalause, ja pahoittelen puheeni pituutta.