Poutala Mika
19 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Omakin puheenvuoroni keskittyy lähinnä nyt tähän Vantaan areenahankkeeseen, koska siihen on tullut suoria kysymyksiä. — Ensimmäinen oli jo aikaisemmin edustaja Kiljuselta eli tämä OKM:n ja areenahankkeen välinen tavallaan viestinvaihto ja keskustelu. Siinä areenahanke oli nimenomaan selvittänyt, onko mahdollisuutta saada tämmöistä valtiontukea. Se, minkä takia opetus- ja kulttuuriministeriöstä oli sanottu, että sitä valtiontukea ei voi saada, oli se, että tämä hanke ei ole ensisijaisesti liikuntapaikka. He ovat itse sanoneet, että tämä on ensisijaisesti kulttuuri- ja tapahtumapaikka, missä voidaan järjestää myös liikuntapaikkoja. Kaikki nämä hankkeet, mitä on avustettu matkan varrella, Nokia-areena, Olympiastadion, entinen Hartwall-areena, kaikki ovat olleet pääasiassa liikuntapaikkoja ja toissijaisesti siellä on pystytty järjestämään muita tapahtumia. Tämä on selkeää: liikuntapaikkarakentamishankkeena tätä ei pysty avustamaan. Sen takia opetus- ja kulttuuriministeriöstä on tullut siitä saman tien punainen kortti näytille. Sitten vielä tämä esinotifiointiprosessi, mikä tässä on. Minä korostan vielä, että itse EU:n notifiointiprosessia ei ole aloitettu. On aloitettu esinotifiointiprosessi, missä selvitetään sitä, minkälaiset mahdollisuudet tällä on tavallaan menestyä siinä notifiointiprosessissa. Silloin kun tämä on käynnistetty, niin areenahankkeesta ei ole vielä ollut tietoja. Eli tämä on tehty ennen kuin he tulivat sitten kesäkuussa julki ja rupesivat kertomaan näitä tietoja. Tähän esinotifiointiprosessiin pystytään päivittämään tietoja, kun niitä saadaan. Ja se oli tarkoitus, että niitä päivitetään ennen kuin jätetään sitten oikea notifiointiprosessin käynnistys, että jätetään ne uudet päivitetyt tiedot, mitä oltaisiin lähdetty valmistelemaan opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla. Toki siihen olisi varmasti tarvittu apua myöskin OKM:n ulkopuolelta, mutta siihen ei päästy, koska nyt luonnollisesti myös tämä esinotifiointiprosessi on keskeytetty.
Arvoisa puhemies! Vastaan lyhyesti tähän Kempin kysymykseen, mitkä ovat ne ehdot. Ensimmäinen ehto on tietenkin se, että EU-lainsäädännön notifikaatioprosessi pitää käydä, ja se esiprosessi oli aloitettu jo. Sen lisäksi meillä on kansainvälistä lainsäädäntöä. Meillä on liikuntalaki 390/2015, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1766/2009 ja valtionavustuslaki 688/2001. Liikuntapaikkarakentamisessa meillä on erityisesti kolme kohtaa: Hanketta koskevien rahoitusasioiden on oltava kunnossa, hankkeen oman rahoituksen tulee olla selvillä. Se on ensimmäinen asia, ja tämähän oli yksi niistä, mikä ei ollut vielä. Hankkeen hakijan on hallittava rakennuspaikkaa. Hanketta koskevien kunnallisten päätösten on oltava lainvoimaisia. Hankkeella on oltava rakennusvalmius eli rakennuslupa tai rakennusvalvontalausunto rakennusluvan vireillä olemisesta ja saannin edellytyksistä, ja hankkeesta ei saa olla keskeneräisiä valituksia oikeudessa. Hankesuunnitelma. Hankkeesta on esitettävä hankesuunnitelma, johon sisältyy pääpiirteittäin selostus hankkeesta, selvitys hankkeen toteutumisen tarpeellisuudesta ja toteuttamisajankohdasta sekä luonnossuunnitelmat ja kustannusarviot. Nämä ovat siis liikuntapaikkarakentamisen perusedellytyksiä, ja nämä, totta kai, olisivat koskeneet myös tätä, vähintään nämä.
Arvoisa puhemies! Avaan ihan nopeasti liikuntapaikkarakentamista, sitä, miten se sujuu. Eli 15 miljoonaa euroa on budjetti, siitä kaksi miljoonaa euroa menee suoraan Olympiastadionille vielä ensi vuonna, eli 13 miljoonaa jää jäljelle. Siitä alle 1,2 miljoonan euron hankkeille menee noin 40—50 prosenttia. Nämä hoitaa Lupa- ja valvontavirasto, eli jäljelle jää noin seitsemän miljoonaa euroa. Ja näissä hankkeissa, mitkä ovat yli 1,2 miljoonan euron arvoisia, maksimituki on 600 000 euroa. Sitten ovat kansallisesti merkittävät hankkeet, jotka voivat saada yli sen 600 000 euroa, mistä me nyt oikeastaan puhutaan, mutta rahaa ei ole kuin ihan muutama miljoona. Sen takia on tärkeätä, että me luodaan mahdollisuus myös näille jättihankkeille hakea valtiolta tukea. Se, mikä tässä myös on uutta, on se, että kun aiemmin ei ole ollut semmoista mekanismia, millä tuetaan sekä kulttuuri- että urheiluhankkeita, vaan on ollut ainoastaan urheiluhankkeille, ja kulttuuripuolella on ollut omansa — tämmöistä yhdistävää ei ole ollut — niin nyt se luodaan. Sen takia on hirveän tärkeätä, että tämän jälkeen tämä nyt luodaan. Se on minun mielestäni erittäin hyvä päätös. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ihan alkuun edustaja Polviselle voin taata, että hallitus ottaa tämän asian erittäin tosissaan ja erittäin vakavasti. Tämä keskustelu on ollut erittäin hyvä ja hyödyllinen. Minulla on viisi sivua täällä muistiinpanoja. Tätä pitää vähän perata tästä näin ja laittaa sitten keskustelut käyntiin ministerikollegoiden kanssa. Tämä oli hieno keskustelu — kiitos kaikille. Edustaja Suhoselle: Hän nosti Diakonissalaitoksen Vamos-toiminnan. Itse asiassa olen käynyt tutustumassa tähän toimintaan, ja voin kyllä suositella sitä. Edustaja Kemppi nosti muutamaankin kertaan TEPPO-koulutuksen, ja nopealla googlauksella ainakin Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja Kerava tarjoavat tätä. Itse en ole tähän tutustunut, ja toki aiheena tämä kuuluu opetusministerille, mutta voisin itse asiassa käydä kanssa itse tutustumassa tähän, koska tämä kuulostaa fiksulta toiminnalta. Edustaja Kettunen kysyi ensimmäisessä puheenvuorossaan jokunen aika sitten jo monta, monta kysymystä. Minä nappaan sieltä tuon tulevaisuususkoasian, mikä nyt kuuluu ehkä vahvimmin omaan rooteliini. Tulevaisuususkoa horjuttavat kansainvälinen tilanne, opiskelupaikan saaminen ja työpaikan saaminen. Nämä ovat kolme isointa asiaa. Näihin kahteen jälkimmäiseen me pystytään vaikuttamaan selkeästi. Ensimmäinen on haastavampi, mutta me otetaan asia vakavasti ja pyritään tekemään siihen. Ihan loppuun vielä: Kiitos edustaja Polviselle ja edustaja Kempille, jotka vielä nostivat tämän perheenmuodostamisen haasteen siellä haja-asutusalueella tai maaseutualueella. Tämä on selkeä haaste kyllä. En osaa kyllä hirveästi vastata tähän, mitä sille voisi tehdä, mutta tästä keskittämisen perumisesta sun muusta tuli hyviä viestejä. Vien näitä viestejä myös eteenpäin. — Kiitos kaikille keskustelusta. Tämä on ollut antoisa kahdeksantuntinen.
Arvoisa puhemies! Itse tuossa alkuillasta elättelin toiveita, että kerkeäisin nähdä tänään lapset hereillä, mutta kun nyt se on mennyt, niin jatketaan vaan. Oinas-Panuma tuossa ihmetteli, miksi nostan esille ensimmäisen vuoden saldoa nuorten kohtaamisessa. Ehkä hieman ihmettelen tätä, koska ajattelen, että tänä päivänä nimenomaan, kun puhutaan nuorten tulevaisuususkosta, olisi hirveän tärkeää, että jokainen meistä päättäjistä kohtaisi mahdollisimman paljon nuoria, puhuisi heidän kanssaan, oppisi ymmärtämään nuorten tämän hetken tilanteita, kuulisi heiltä nimenomaan näkemyksiä, mitä heidän mielestään pitäisi tehdä. Täällä ollaan tänään kuultu noin seitsemän tuntia ideoita, mitä meidän mielestämme pitää tehdä, mutta itse kun kierrän nuorten parissa, niin ne ideat ovat hieman erilaisia. En sano sitä, että ne ovat oikein ja nämä ovat väärin tai että nämä ovat oikein ja ne ovat väärin, mutta se, että me kuultaisiin nuoria itseään, olisi erittäin tärkeä asia. Sen takia pidän tärkeänä kohdata mahdollisimman paljon nuoria. Edustaja Hamari kysyi, miten suhtaudun sukupolvivastuulakiin. En itse ole kerennyt tutustua tähän näin, mutta se, mitä tässä olen kuullut tämän päivän aikana, kuulostaa järkevältä, eli positiivisesti tässä vaiheessa suhtaudun siihen. No, sitten joudun kyllä korjaamaan edustaja Hiltusen puheita sen verran, kun hän nosti, että keskimääräinen laina valmistuneella olisi noin 40 000 euroa. Tuolta kaivoin, että ammattikorkeassa, siis niistä, kenellä on lainaa, keskimääräisesti on 18 370 euroa. Nämä ovat Kelan laskemia. Jos lasketaan kaikki valmistuneet, niin summahan menee paljon, paljon pienemmäksi, koska siellä on myöskin iso osuus, jolla ei ole ollenkaan lainaa, ja niitä ei ole tähän keskiarvoon laskettu ollenkaan. Sitten ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista lainaa on keskimäärin 23 658. Tässäkin, jos otettaisiin huomioon ne, joilla ei ole ollenkaan lainaa, se tippuisi huomattavasti tästä. Eli oltiin nytten hieman eri kymmentuhannella. Sitten täytyy tähän loppuun sanoa, että edustaja Merisen puhe minun mielestäni kiteyttää sen kaiken tärkeän nuorten kohdalla, mitä ennen kaikkea perheiden tulisi antaa, ja se on nimenomaan välittäminen ja kohtaaminen. Kaikki lapset eivät välttämättä saa sitä rakkautta ja sitä kohtaamista sieltä perheestä. Se on hienoa, että meillä on yhteiskunnassa myös semmoisia henkilöitä, jotka pystyvät sitä antamaan toisella tapaa. Uskon, että esimerkiksi edustaja Merisen hyvän yön toivotukset — täällä vähän ehkä nauratti, mutta kun rupesi miettimään asiaa — voivat olla todella merkittävä asia jollekin. Kiitos myöskin siitä työstä.
Kiitos, arvoisa puhemies! Lyhyesti tähän Suhosen kysymykseen, erittäin hyvä kysymys tästä toimeentulosta opiskeluaikana: Siinä oli hirveän monta kysymystä, mutta ylipäänsä tavallaan sanoisin sen, että ajatushan on nimenomaan se, että me ollaan tällä hallituskaudella lisätty tavallaan sitä lainanottomahdollisuutta, minkä myös valtio takaa, ja sillä on pyritty mahdollistamaan se, että pystyy nimenomaan keskittymään täysipäiväiseen opiskeluun. Minä ymmärrän, että jos ei ole valmis tai halukas ottamaan sitä lainaa, niin siinä tilanteessa on varmasti nimenomaan haastava tilanne, ja silloin pitäisi olla töitä. Tällä hetkellä, kun töitä ei ole saatavilla, se on ihan mahdoton tilanne. Eli tässä on selkeästi se ongelma. Samaan aikaan nytten uudistuksessa myös pyritään sitten maksamaan vähän enemmän siitä lainasta takaisin, kun valmistut siinä tavoiteajassa, mutta kyllä tämä paineita luo opiskelulle, sitä en voi tässä ruveta kiistämään mitenkään. Mutta se on ollut hallituksen pyrkimys nimenomaan, että pystyisi keskittymään täysipainoiseen opiskeluun, että sen lainan pitäisi riittää, että sen pitäisi olla riittävä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Pidän ihan lyhyen puheenvuoron. Olen täysin samaa mieltä edustaja Kallion kanssa: kyllä se laatu paranee, kun porukka pienenee täällä salissa, ihan selkeästi. Täytyy nostaa yksi pieni lipsahdus vielä ennen tätä laadun parantumista tähän näin, mikä on pakko ottaa tässä huomioon. Nimittäin edustaja Kokko väitti, että hallituksen ratkaisu on ollut pudottaa 30 000 lasta köyhyyteen. Minä en millään jaksa uskoa, että hän tarkoitti tätä ehkä tälleen näin, että hallituksen ratkaisu on ollut, että tässä nyt joku on halunnut tehdä tämmöisen työn. Uskallan väittää, että hallitus pyrkii nimenomaan siihen, että yksikään lapsi tai nuori ei joutuisi olemaan köyhyydessä eikä ylipäänsä kukaan ihminen. Tämä jotenkin vain kalskahti korvaan. Mutta sitten haluan myös kehua. Täällä on ollut upeita puheenvuoroja, ja täytyy sanoa, että SDP:n Suhonen ja Berg olivat erittäin hyviä. Sieltä tuli se kritiikki kyllä hallitukselle — otettiin se vastaan selkeästi — mutta sieltä tuli myös erittäin hyviä ehdotuksia. Olihan tämä äskeinen Kallion puheenvuoro ihan esimerkillinen, joten kiitos näistä. Kritiikkiä saa esittää, mutta jotenkin se on hienoa, kun se tulee asiallisesti. Ainakin itse tykkään siitä erittäin paljon. Näyttää siltä, että seuraavat puheenvuoron pitäjät ovat samaa sarjaa, eli antakaa mennä vaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Edustaja Tanus kysyi tästä, ymmärtävätkö nuoret niiden haasteiden ja vaikeuksien kuuluvan nuoruuteen ja osaavatko nähdä historiasta oppeja. Ihan varmasti ymmärtävät, että ne kuuluvat siihen, mutta totta kai sillä hetkellä se on varmasti vaikeata elää siinä, koska niitä kokemuksia ei ole niin paljon. Kun minä käyn tapaamassa nuoria, minä nimenomaan kerron esimerkiksi siitä, minkälaisia tilanteita Suomen historiassa meillä on ollut. Ollaan jopa itse tavallaan oltu osa sotaa, ja sieltäkin ollaan noustu, jälleen päästy, ja tästäkin hetkestä noustaan. Historiasta voi oppia paljon, mutta se on myös haastavaa. Edustaja Tynkkynen kysyi erittäin osuvasti ja asiallisesti siitä, että nuorille ei pitäisi jättää velkaa, kun nyt näyttää siltä, että sitä jää. Puheessa tietenkin tarkoitin valtionvelkaa, ja se on iso asia, ja sekään ei ole mikään helppo tilanne, mutta edustaja Tynkkynen puhui varmasti nimenomaan henkilökohtaisesta velasta tässä näin. Se, mitä nyt tehtiin tässä opintotuen uudistuksessa, on se, että siinä nimenomaan korotettiin valtion takaisinmaksuprosenttia, kun valmistuu tavoiteajassa. Eli tällä tavalla nimenomaan pyritään siihen, että se velka olisi pienempi kuin mitä se on ollut. Nämä toki tulevat voimaan vasta jopa muutaman vuoden päästä, eli siihen menee aikaan. Edustaja Hopsu kertoi, että vihreät nuoret ovat tehneet listan työllistämisajatuksista ja ‑ideoista — erittäin hyvä. Tietenkin kuuluu Marttiselle, mutta itsekin haluan tähän tutustua, joten kaivan sen kyllä netistä sitten itse. Sitten vielä kerkiän edustaja Marttilalle vastata. Tässä puheeni lopussa sanoin nuorille, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet, ja Marttila kysyi, koskeeko viesti myös vähemmistöön kuuluvia nuoria. Ehdottomasti. Tämä koskee ihan jokaista. Jo kristillisen peruskäsityksen mukaan jokainen ihminen on samanarvoinen huolimatta mistään eri asioista, ja tästä haluan itse pitää kiinni, että jokainen ihminen on täysin samanarvoinen ja jokaiselle kuuluu samanlainen ihmisarvo. Meidän pitää kohdella jokaista täysin samalla lailla huolimatta mistään muista asioista. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos kaikille erittäin hyvistä puheenvuoroista. Nostan muutamasta puheenvuorosta ajatuksia tässä esille: Ensimmäisenä edustaja Kempin, keskustan puheenvuoro: Jäin ihmettelemään sitä, että kun välikysymyksen otsikossa lukee kaksi kertaa sana nuori ja ensimmäistä kertaa Suomen historiassa meillä on nuorisoministeri, niin nuorisoministeri on väärä henkilö vastaamaan. [Välihuutoja] Tuntuu erikoiselta. Ja vielä sen verran voin sanoa, että käytiin pääministeri Orpon kanssa keskustelua, ja hän sanoi, että hän voi vastata, ja minä sanoin, että eiköhän se ole minun rooteliani. [Välihuutoja] No, tämä on ihan ymmärrettävää, ja se on ihan sallittua, mutta tuntuu erikoiselta, että vastuuministeri vastaa sitten tavallaan väärässä paikassa. No, edustaja Gebhard SDP:stä sanoi, että voisiko Orpo vedota yrityksiin, että nyt olisi oikea aika palkata nuoria töihin. Eikö näin, että näin on tehty? [Petteri Orpo: Kyllä!] — Kyllä. Näin on tehty. [Antti Kurvinen: Se oli hyvä juttu! Peukut pystyyn!] Ja nytten nimenomaan meidän pitää yhdessä sekä poliittisesti että myös yritysten kantaa vastuuta tästä tehtävästä. Edustaja Siponen keskustasta sanoi, että on ylimielistä väheksyä ihmisten kokemuksia. Jäin ihmettelemään, missä se väheksyminen on. [Ben Zyskowicz: Ja kuka väheksyy?] Itse en ainakaan ole havainnut tämmöistä, eikä siinä tullutkaan ketään kohtaan suoraa syytöstä, mutta toivon, että kukaan ei väheksy, jos semmoista on ollut. Ihmisen kokemus on aito kokemus. Näyttää se ulkoapäin miltä tahansa, niin sitä ei voi kukaan muu arvostella. Edustaja Alametsältä tuli mielestäni kaksi hyvää ehdotusta: terapiatakuun laajennus alle 29-vuotiaille ja kouluterveystarkastuksen yhteyteen mielenterveyden tarkastus. Näkisin erittäin potentiaalisena tämän, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa nämä otettaisiin mukaan hallitusohjelmaan. Se olisi hieno asia. Me ollaan tehty ensimmäinen askel tässä terapiatakuussa, saatu se voimaan, ja toivon, että siihen taloudelliset resurssit riittävät. Ymmärrän, että tässä taloustilanteessa sekään ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitten vielä edustaja Lohikoskelle: erittäin hyvä ehdotus, velkajarru myös opintotukeen. Siinä mielessä positiivisesti voi sanoa, että se me tehtiin. [Pia Lohikoski: Jo oli aikakin!] Hallitus nimittäin estää alaikäisten velkaantumista. Kotona asuva alaikäinen ei voi nostaa opintotukea ja saada siihen valtion tukea, koska toisen asteen koulutus on maksuton. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Opintolainaa! — Tehän ymmärsitte väärin!] — Lainaa, nimenomaan lainaa: ei voi alaikäinen nostaa lainaa, jos asuu kotona. Tämä on nimenomaan hyvä velkajarru. [Antti Kurvinen: Se on hyvä!] Haluan lopettaa edustaja Harkimon erittäin hienoon oivallukseen, että paras tapa saada nuorisotyöttömyys ratkaistua on saada yritykset kasvuun. [Arto Satonen: Kyllä!]
Arvoisa puhemies! On hienoa, että olemme koko eduskunta kokoontuneet keskustelemaan tärkeästä aiheesta: Suomen tulevaisuudesta, meidän nuorista. Kun olen viimeisen vuoden aikana kiertänyt Suomea, tavannut lähes 23 600 nuorta ja keskustellut heidän kanssaan, sama viesti on toistunut: tulevaisuus tuntuu monesta nuoresta yhä epävarmemmalta. Opetus‑ ja kulttuuriministeriössä tehdyssä selvityksessä tunnistettiin neljä nuorten tulevaisuususkoon vaikuttavaa kehityskulkua: globaalit kriisit, yhteiskunnalliset muutokset, yksilökeskeisyyden vahvistuminen ja kokemukset sukupolvien välisestä epäoikeudenmukaisuudesta — sekä se, miten nuorista ja tulevaisuudesta puhutaan. Selvitystyön mukaan useimmat nuoret haaveilevat edelleen pysyvän työn, omistusasunnon, ydinperheen, hyvinvointivaltion ja elinkelpoisen ympäristön kaltaisista asioista. Aiemmille sukupolville ne ovat näyttäytyneet itsestään selviltä. Tänä päivänä nuoret pohtivat yhä useammin, ovatko ne enää heille mahdollisia. Jo hallitusohjelmaa rakennettaessa nuorten hyvinvoinnin parantamiseen kiinnitettiin erityinen huomio. Yhteiskunnassa voidaan niin hyvin kuin perheissä voidaan. Nuoret itse kertovat kaipaavansa vanhempiensa läsnäoloa ja yhteistä aikaa. Perheiden hyvinvointia ja tärkeää kasvatustyötä tukemalla voidaan vahvistaa nuorten uskoa tulevaan. Perheet tarvitsevat tukiverkkoja, joihin nojautua arjen haasteiden keskellä. Lapsiperheiden palveluiden uudistuksessa nykyinen kasvatus‑ ja perheneuvonta, perhetyö, tehostettu perhetyö ja perhekuntoutus kootaan yhdeksi yhtenäiseksi palvelukokonaisuudeksi. Hallituksen tavoitteena on uudistaa palveluita siten, että perheet saavat tarvitsemansa avun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja yhdestä paikasta ilman eri palveluiden välillä pompottelua. Yksi asia, joka toistuu nuorten kohtaamisissa, on se, miten tarkasti nuoret kuuntelevat meitä aikuisia. Nuoret toivovat enemmän kohtaamista ja vähemmän vastakkainasettelua. Tulevaisuususkoon vaikuttaa se, miten me aikuiset puhumme nuorille ja nuorista. Meidän vastuullamme on rakentaa keskustelukulttuuria, joka antaa tilaa toivolle, mahdollisuuksille ja onnistumisille ja jossa epäonnistuminenkin on turvallista ja sallittua. Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen on keskeinen osa tulevaisuususkon rakentamista. Hallitus on ottanut käyttöön lasten ja nuorten terapiatakuun, jonka myötä alle 23-vuotiaat pääsevät hoitoon viimeistään kuukauden kuluessa maksuttomasti. Nopea ja oikea-aikainen apu ehkäisee ongelmien kasaantumista, tukee arjen haasteissa ja vahvistaa luottamusta tulevaan. Nuoret toivovat, että jokaisella olisi mahdollisuus myös harrastaa. Harrastamisen Suomen malli tarjoaa maksuttoman harrastuksen koulupäivän yhteydessä jokaiselle nuorelle. Harrastus ei ole pieni asia, vaan se voi olla ratkaiseva kokemus — hetki, jolloin kokee onnistumisen, löytää kaverin ja huomaa kuuluvansa joukkoon. Hallitus on lisännyt Harrastamisen Suomen mallin rahoitusta viidellä miljoonalla eurolla, ja mallia pilotoidaan nyt myös toisen asteen oppilaitoksissa. Kouluissa nuorten viesti on ollut selkeä: arjen pienet asiat ratkaisevat. Puhutaan oppimisrauhasta, jaksamisesta ja siitä, että jokainen kohdataan yksilönä. Siksi hallitus on panostanut kouluun: perustaitojen vahvistamiseen, oppimisen tuen uudistamiseen ja oppimisrauhan parantamiseen kieltämällä kännykät oppitunneilla. Samalla liikunnallinen elämäntapa on tuotu osaksi esi‑ ja perusopetuksen tavoitteita, S2 -kielen opetusta vahvistettu sekä panostettu koulutukselliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Arvoisa puhemies! Jokaisella nuorella Suomessa on oltava edellytykset hyvään elämään sekä mahdollisuus tavoitella unelmiaan. Hallitus edistää koko maassa saavutettavia peruspalveluja: nuorisotyötä, koulutusta, mielenterveyspalveluja ja harrastusmahdollisuuksia. Samalla vahvistetaan nuorten osallisuutta. Tuleva tulevaisuusselonteon toinen osa tuo tähän lisää konkreettisia linjauksia, erityisesti nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamisella. Monelle nuorelle etsivä nuorisotyö tai työpaja on käännekohta suunnan löytymiselle. Nuorisotyöntekijä on usein se aikuinen, jonka kanssa on helppo puhua — joku, joka ei kysy vain, mitä kuuluu, vaan jää myös kuuntelemaan vastauksen. Nuorten työpajatoiminta parantaa nuoren valmiuksia koulutukseen, tutkinnon suorittamiseen ja työelämään pääsyyn. Palvelujärjestelmän muutosten myötä ohjaus nuorten työpajoille on vähentynyt, vaikka tarve ei ole kadonnut — itse asiassa päinvastoin. Tästä syystä hallitus käynnistää selvityksen, jossa jäsennetään haasteet ja kehitetään konkreettiset toimintamallit varmistamaan nuorten parempi pääsy työpajoihin. Tämän lisäksi olen käynnistänyt nuorisotyötä koskevan visiotyön osana laajempaa nuorisopolitiikan kehittämistä. Tavoitteena on rakentaa yhdessä kentän kanssa kunnianhimoinen visio 2040-luvulle. Työn tiimoilta tulen kutsumaan koolle parlamentaarisen keskustelun nuorisotyön merkityksestä ja tulevaisuudesta. Hallituksen tavoitteena on turvata hyvinvointiyhteiskunnan kantokyky tuleville sukupolville. Tällä hallituskaudella vaikeita ratkaisuja ei ole tehty kevyin perustein. Nuorille ei voi jättää perinnöksi vain velkaa. Meidän päättäjien vastuulla on varmistaa, että Suomessa on jatkossakin mahdollisuus hyvinvointiin, koulutukseen ja työhön. On selvää, että tämänhetkinen työttömyystilanne ei ole hyväksyttävä. Liian moni nuori lähettää hakemuksia saamatta vastausta. Kestävä ratkaisu nuorisotyöttömyyteen löytyy talouskasvun vahvistamisesta. Hallitus on tehnyt laajasti toimia kasvun edistämiseksi: ratkaisuja verotuksessa, rahoituksen saannissa, investointien vauhdittamisessa, tki-panostuksissa ja luvituksessa. Ympäri Suomea on saatu positiivisia uutisia investoinneista. Teollisuustuotanto nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008. Bruttokansantuotteen kasvu oli Suomessa kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,9 prosenttia — nopeammin kuin missään muussa EU-maassa ja OECD-maiden toiseksi nopeinta tahtia. [Oikealta: Kuulitteko, edustaja Tuppurainen?] Työttömyyden saaminen laskuun ja työllisyyden kasvuun on hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Vanhempien työllisyyden tukeminen on tehokkain tapa vähentää lapsiperheköyhyyttä. Juuri työn ja työllistämisen, yrittäjyyden ja kasvun edellytyksiä hallitus on tällä kaudella edistänyt, ja tulokset alkavat nyt näkyä. On tärkeää, että nuori pääsee valmistuttuaan mahdollisimman nopeasti työn syrjään kiinni. Hallitus on ohjannut 50 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteliin, jolla helpotetaan nuoren pääsyä työpaikkaan. Alueet ovat viestineet työllistymissetelin käytön vilkastumisesta. Työllistymissetelin ehtoja joustavoitetaan kolmen kuukauden työllistymisjaksoihin ja laajennetaan sen käyttömahdollisuudet järjestösektorille mahdollistaen työllistymissetelin käytön yhä useammalle nuorelle. Samalla työttömyysturvalla opiskelua helpotetaan. Lisäksi hallitus toteuttaa 11 suurimmassa kaupungissa naapurustoihin ja kaupunginosiin kohdistuvan pilotin nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Pilottiin on kokonaisuudessaan varattu 15 miljoonaa euroa. Pilottien avulla tuemme kaupunkeja ja työllisyysalueita toimimaan vahvemmin nuorten työllistymisen ja koulutuksen puolesta alueilla, joilla on erityisen hankala tilanne. Arvoisa puhemies! Koulutus on edelleen paras keino työllistyä. Nuorisobarometrin mukaan 81 prosenttia nuorista haluaa suorittaa korkeakoulututkinnon. Hallituksen tavoitteena on mahdollistaa tämä yhä useammalle nuorelle. Jokaisessa maakunnassa on vähintään yksi korkeakoulu. Tällä hallituskaudella yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin on lisätty yli 2 000 aloituspaikkaa kohdistuen erityisesti osaajapula-aloille ja talouskasvun edellytyksiä vahvistaviin koulutuksiin. Syksyllä käynnistyy opintosetelikokeilu alle 29-vuotiaille nuorille, jotka jäävät ilman korkeakoulupaikkaa. Kokeiluun on varattu yli 50 miljoonaa euroa. Opintoseteli mahdollistaa opintojen aloittamisen avoimessa korkeakoulussa, eri alojen kokeilemisen ja vähentää painetta tehdä täydellinen valinta heti. Tämä on tärkeää, sillä yksi tulevaisuususkoa heikentävä tekijä on kokemus siitä, että epäonnistuminen yhdessä valinnassa sulkee ovia pysyvästi. Me haluamme viestiä päinvastaista: mahdollisuuksia ja reittejä eteenpäin on monia. Opintotuen uudistuksen tavoitteena on mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu ja tukea opintojen sujuvaa etenemistä. Uudistuksessa vähennetään alaikäisten velkaantumista ja turvataan perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa. Näillä toimilla lisätään luottamusta siihen, että kouluttautuminen on kaikille mahdollista — tinkimättä haaveesta perheellistyä. Harjoittelupaikat ovat keskeinen osa sujuvaa siirtymää työelämään. Valtio kantaa tässä vastuunsa palkkaamalla tänä vuonna 500 nuorta määräaikaisiin tehtäviin. Vastaavia avauksia tarvitaan laajasti koko yhteiskunnassa. Kriittisin tilanne on aloilla, joilla harjoittelu on edellytys valmistumiselle. Ministerien Talvitie ja Rydman johdolla koottiin hiljattain keskeiset sotealan toimijat yhteen etsimään ratkaisuja, jotta opiskelijat pääsevät suorittamaan opintonsa loppuun ja siirtymään työelämään ajallaan. Tarvitsemme uudistuksia, kuten harjoittelujen tasaisempaa ajoittautumista ympäri vuoden, sekä valtakunnallisen koordinaation vahvistamista, jotta paikat ja opiskelijat kohtaavat nykyistä paremmin. [Timo Heinonen: Kuulostaa järkevältä!] Hallitus on uudistanut seuratukea, jonka myötä tänä kesänä 1 250 nuorta pääsee kesätöihin urheiluseuroihin. [Arto Satonen: Oikein!] Uudistuneella seuratuella monet nuoret saavat ensimmäisen kesätyömahdollisuutensa urheiluseurassa ja puolestaan urheiluseurat pääsevät lisäämään entisestään lasten ja nuorten kesätoimintaa. Suomen kilpailukykyä vahvistetaan panostamalla hallituskauden aikana miljardi lisää tutkimus‑ ja kehitystoimintaan. Teemme suuria investointeja esimerkiksi tohtorien kouluttamiseen. Näin luodaan tietoa ja osaamista, kasvatetaan tuottavuutta, luodaan työpaikkoja ja hyvinvointia. Arvoisa puhemies! Näissä tuhansissa kohtaamisissa nuorten kanssa, mitä olen käynyt, yksi asia nousee ylitse muiden: se, kuinka upea ja osaava sukupolvi tässä maassa on kasvamassa. Nuoret ovat valveutuneita, ja he haluavat vaikuttaa. Tulevaisuususko rakentuu tässä ja nyt: turvallisessa vuorovaikutuksessa, merkityksellisessä tekemisessä sekä koulutus‑ ja työmahdollisuuksissa. Vaikka haasteet ovat todellisia, Suomessa on runsaasti vahvuuksia, joiden varaan rakentaa. Hallitus toimii [Puhemies koputtaa] nuorten tulevaisuususkon vahvistamiseksi laaja-alaisesti. Samalla haluan korostaa: Tämä ei ole vain hallituksen tehtävä. Tämä on meidän kaikkien [Puhemies koputtaa] yhteinen tehtävä. Nuorilla on oikeus uskoa tulevaisuuteen. Meidän tehtävämme on tehdä päätöksiä, jotka vahvistavat tätä luottamusta ja avaavat mahdollisuuksia. Haluan lopuksi sanoa erityisesti nuorille, jotka mahdollisesti seuraavat tätä keskustelua: [Vasemmalta: Onpa pitkä vastaus!] Olet ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin olet. [Puhemies koputtaa] Tämä maa tarvitsee sinun osaamistasi ja unelmiasi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos erittäin tärkeän kysymyksen nostamisesta. Meillähän selvityksen mukaan on kolme isointa asiaa, mitkä heikentävät nuorten tulevaisuususkoa. Ensimmäinen on globaali turvallisuustilanne, sen jälkeen on opintopaikkojen haasteellisuus tai se, että niitä ei meinata saada riittävästi, ja sen jälkeen on työpaikan löytyminen. No, globaalissa asiassa me ollaan aika pieni kansa. Onneksi meillä on erittäin hyvä ja verkostoitunut presidentti, joka hoitaa tätä mallikkaasti EU-tasolla. Petteri Orpon johdolla tehdään työtä koko ajan tämän asian eteen. Toinen asia ovat nämä opintopaikat. Tällä hallituskaudellahan ollaan lisätty muun muassa nimenomaan näitä aloituspaikkoja kouluihin, ja sen jälkeen nyt ihan viimeisimmäksi vielä 30 opintopistettä pystyy avoimessa yliopistossa opiskelemaan, jos ei saa sitä opintopaikkaa. Eli tämäkin on hyvässä mallissa. Kolmantena asiana on vielä tämä työllisyystilanne, mistä tässä lyhyesti jo puhuttiin. Tähän nyt varsinkin nuorten kohdalla on tämä kesätyöseteli, mihin on lisätty rahoitusta, ja pyritään mahdollistamaan, että yhä useammalla on siihen mahdollisuus. Sen lisäksi sitten kesätyöpaikkoja ihan esimerkiksi urheiluseuroihin ollaan seuratukiuudistuksella pyritty lisäämään, ja tänä kesänä 1 250 uutta nuorta saa sitä kautta kesätyöpaikan.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ja kiitos erittäin tärkeästä kysymyksestä. Semmoinen tuntuma on, että nimenomaan nuorten miesten syrjäytymistä koskeva keskustelu on jäänyt vähän vähemmälle. Ollaan puhuttu paljon nuorista, mutta koulussa jo huomataan, että kaikille nuorille, varsinkin nuorille pojille, miehille, koulu ei semmoisenaan sovi, vaan siellä on niitä omia haasteita. Kävin tutustumassa nyt Tampereella tämmöiseen nuorille suunnattuun monitoimitaloon, missä on tehty semmoinen poikkeuksellinen asia, että sinne on rakennettu harrastusmonitoimitalo mutta se ei ole tarkoitettu seurojen toimintaan vaan se on tarkoitettu nimenomaan niille nuorille — miehille ja naisille — ketkä eivät ole vielä harrastuksen parissa mutta haluaisivat päästä johonkin. Siellä on esimerkiksi tämmöinen nyrkkeilyharrastus nytten perustettu, ja sinne on tullut tosi paljon nyt nuoria miehiä nimenomaan tähän nyrkkeilyharrastuksen pariin. Siellä poliisi on tullut jo parin kuukauden hyvän työn jälkeen kiittämään, että sen alueen levottomuudet ovat vähentyneet tämän kautta. Tämä on nimenomaan semmoista toimintaa, että kun me löydetään ne nuoret, [Puhemies koputtaa] tässä tapauksessa miehet, ketkä ovat aiheuttamassa esimerkiksi yhteiskunnallisesti haasteita, semmoisen järkevän työn ja toiminnan pariin, niin tämä on parasta toimintaa. [Puhemies: Aika!] Tätä pitää levittää koko Suomeen.
Arvoisa puhemies! Kiitos erittäin tärkeästä kysymyksestä. Meillä on selvityksen mukaan selvinnyt, että nimenomaan kesäloma-aika on kaikkein eriyttävin vuodenaika meidän lasten ja nuorten keskuudessa. Osa lapsista ja nuorista pääsee viettämään aikaa mökeillä, käy huvipuistoissa ja viettää hauskaa kesää. Osa meidän nuorista valitettavasti pyörii samassa ympäristössä, eikä ole varaa oikeastaan lähteä minnekään. Asia, mikä me ollaan tehty tänä kesänä, on se, että me ollaan tämmöinen liikunnan seuratukiuudistus tehty, ja tällä rahoitetaan nytten nimenomaan uudenlaista kesätoimintaa liikuntaseuroissa. Eli pyritään tarjoamaan matalan kynnyksen, erittäin matalan maksun tai jopa ilmaisia kesäharrastuksia lapsille ja nuorille. Samalla tämä velvoittaa seuroja palkkaamaan yhden nuoren sinne töihin, joko vetämään kerhoa tai sitten muuten kehittämään seuran toimintaa. Tätä kautta itse asiassa pystytään palkkaamaan tänä kesänä 1 250 nuorta näihin urheiluseuroihin ja samalla tarjotaan tätä matalan kynnyksen kesätoimintaa näille nuorille ja lapsille. Joten tässä on kyllä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. [Puhemies koputtaa] Odotan erittäin paljon tuloksia kesän jälkeen. [Anne Kalmari: Todella hienoa! — Kokoomuksen ryhmästä: Väärin sammutettu!]
Arvoisa puhemies! Opintotuen kokonaisuudistusta ollaan valmisteltu jo pitkään, ja nytten riihestä saatiin se lähestulkoon semmoisena läpi, mihin pyrittiinkin. Ensimmäinen ja tärkein tehtävä, mikä sillä oli, oli kannustaa opiskelijoita suorittamaan siinä tavoiteajassa, ja nytten tavoiteajassa suorittamalla saat sitten entistä paremman palautuksen siitä opintolainasta, [Inka Hopsun välihuuto] mitä lähestulkoon jokainen opiskelija joutuu nostamaan. Mistä täällä sen lisäksi on paljon puhuttu, on puhuttu nimenomaan vähäosaisista, ja sanoisin, että perheelliset opiskelijat ovat nimenomaan niitä kaikkein vähäosaisimpia. Nyt me pystytään heitä tukemaan edes pienellä osalla siitä, eli tähän nykyiseen perheellisten lisään tulee lapsikohtainen korotus. Lapsikohtainen korotus auttaa siinä, että ne, keillä on useampia lapsia siinä perheessä, tulevat hyötymään siitä kaikkein parhaiten. Eli sanoisin, että kannustusta tulee siihen, että tavoiteajassa opiskellaan. Silloin myöskin lainahyvitys on parempi. Ja nimenomaan vähävaraisia perheellisiä opiskelijoita tuetaan tämän lapsikohtaisen tuen kautta.
Arvoisa puhemies! Kiitos erittäin hienosta ja tärkeästä kysymyksestä. Suomen harrastamisen malli on erittäin toimiva systeemi. Siinä ideana on, että jokaiselle peruskouluikäiselle lapselle taataan vähintään yksi ilmainen harrastus koulun yhteyteen. Tällä hallituskaudella tätä rahoitusta ollaan nostettu 15 miljoonasta eurosta 20 miljoonaan euroon, mikä kattaa yhä useammalle lapselle mieluisan harrastuksen. Me-säätiö teki selvityksen, kuinka moni lapsista itse asiassa harrastaa ensimmäistä harrastustaan tämän harrastamisen mallin kautta, ja oli yllättävää, että lähes 20 prosenttia näistä lapsista oli saanut ensimmäisen harrastuksen tätä kautta. Tämä on minun mielestäni hienoa nähdä, miten monta tuhatta lasta Suomessa on saanut ensimmäisen harrastuksen. Jos me mietitään, miten tärkeä asia on se, että jokaisella lapsella on harrastus — on se liikuntaharrastus, musiikkiharrastus, kulttuuriharrastus — että sinä löydät semmoisen porukan itsellesi, missä tunnet kuuluvasi joukkoon, missä saat ystäviä, missä vähennetään yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, niin tämä on valtavan tärkeä asia. On erittäin hienoa, että harrastamisen malliin ollaan saatu lisättyä rahaa. [Puhemies koputtaa] Kiitos vielä tärkeän asian nostamisesta. [Arto Satonen: Hyvä puheenvuoro!]
Kiitos, arvoisa puhemies! Meillä on paraikaa menossa opintotukiuudistuksen kokonaisuudistus, missä pyritään nimenomaan varmistamaan se, että kokoaikainen opiskelu olisi mahdollista jokaiselle nuorelle. Tämä on oikeastaan se perusedellytyskin: kun me pystytään opiskelemaan, se takaa parhaan mahdollisen edellytyksen tulevaisuuteen. Totta kai, jos me verrataan esimerkiksi meidän nuoruutta ja sitä, että ei ollut tämmöinen lainapainotteinen systeemi, tämä on täysin erilainen, mutta jos mietitään tällä hetkellä, minkälaisessa valtion taloustilanteessa me eletään, niin en näe kohtuuttomana sitä, että me tehdään sitä tämänhetkistä järjestelmää lainapainotteiseksi. Sen lisäksi tällä hetkellä — justiin tuli nuorisobarometritutkimus, missä sanottiin — yli 80 prosenttia nuorista haluaa korkeakouluttautua. Tämä oli mielettömän hieno uutinen siitä, että ei meidän nuorten tulevaisuususko varsinkaan koulutuksen osalta ole menetetty. Tähän haluaisin itse panostaa ja korostaa, että vaikka se systeemi on lainapainotteinen tällä hetkellä ja varmasti pitkälle tulevaisuuteen, niin aina opiskelu kannattaa ja se on varmin takuu siitä, että tulevaisuudessa voi myös menestyä ja työllistyä.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos keskustelusta, ja kiitos palautteesta myös. — Ihan alkuun sanoisin, että tätä muutostahan ei oltaisi tehty, jos aluehallinnon uudistusta ei olisi olemassa. Eli tavallaan muutoshan ei johdu siitä, että nyt nähtiin, että tämä systeemi toimii huonosti, vaan siitä, että tehtiin isompaa hallinnollista uudistusta ja sen jälkeen nähtiin, että tämä ei ole se toimivin tapa. Se on se oikeastaan suurin syy. No, alueellisten liikuntaneuvostojen isoimpia tehtäviä on ollut nimenomaan liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan kantaa ottaminen, ja 2025 tämä rahoitussuunnitelma on poistunut. Eli käytännössä siis oikeastaan tärkein, isoin ja näkyvin tehtävä, mikä alueellisilla liikuntaneuvostoilla on ollut, on kadonnut. Tämä on kanssa hyvä ottaa huomioon, että tavallaan se merkitys sieltä on jo puolittunut tässä matkan varrella. Ehkä semmoinen on hyvä sanoa, kun täällä vähän kritisoitiin sitä, minkä takia nyt vasta kysytään, että se on aika normaalia, että ensin tavallaan tehdään se lakiluonnos ja sitten siitä kysytään mielipiteitä, mikä se on, ja sen jälkeen muutetaan. Nyttenkin itse asiassa sinne tuli aika mittaviakin muutoksia lausuntokierroksen jälkeen, mikä on hyvä, muun muassa tämä maakuntaliittojen tavallaan kuulemisvelvollisuus ennen kuin sitten annetaan sitä lausuntoa. Tämä on hyvä asia, että myös lausunnot on otettu erittäin tosissaan, sekä valtion liikuntaneuvoston että kaikkien muidenkin lausunnot, ja lausunnoissa oli sekä positiivista että negatiivista, mikä on tietenkin sekin aika normaalia. No, sitten ehkä semmoinen nosto, kun tässä muutaman kerran nostettiin, että hienoa, että tällä säästettiin 25 000 euroa: Se ei ehkä ollut tässä laissa se pääasiallinen tehtävä, että tällä säästettäisiin jotain, vaan nimenomaan se, että tällä vähennetään byrokratiaa ja yksinkertaistetaan hallintoa. Nämä ovat olleet niitä pääasioita tässä. Sitten täällä tuli edustaja Siposelta se, että hyvä, että maakuntaliitoilta pyydetään sitä lausuntoa, mutta olisi ollut hienoa, että siinä olisi sitä liikuntaosaamista: Mikäänhän ei estä maakuntaliittoja tietenkään hyvää yhteistyötä tekemään paikallisten urheilujärjestöjen ja toimijoiden kanssa. Tämä on ehkä semmoinen, että itse toivoisin, että maakuntaliitot ottavat vakavasti tämän tehtävän ja ovat hyvässä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Sieltä varmasti saadaan se hyvä lopputulos aikaiseksi. Olen huolissani, niin kuin tässä olisiko ollut edustaja Kosonen, joka nosti, että iso ongelmahan on se, että liikuntapaikkarakentamisen rahoitus on puolittunut tällä hallituskaudella. Se pienentää tietenkin näiden neuvostojen tehtävää, mutta se myös tuottaa ongelmia monessa asiassa. Meillä on iso liikuntapaikkarakentamisen korjausvelka olemassa, ja sen lisäksi olisi tietenkin muitakin hankkeita, niin että tämä tuo tähän kyllä todella haastavan tehtävän. — Kiitos kaikille palautteesta. Otetaan se nöyrimmiten vastaan ja mennään eteenpäin. Kiitos.
Arvoisa puhemies! Onpa mukava nähdä täällä näin monta iloista liikunnan ystävää keskustelemassa liikuntalaista. Tänään käsittelyssä on tosiaan hallituksen esitys laiksi liikuntalain 7 §:n kumoamisesta. Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman toteutukseen ja erityisesti valtion aluehallinnon uudistukseen, joka tuli voimaan vuoden 2026 alussa. Tässä uudistuksessa lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät koottiin yhteen uuteen valtakunnalliseen virastoon, Lupa- ja valvontavirastoon. Virasto toimii valtakunnallisesti, ja sen ohjausrakenne on olennaisesti erilainen kuin edeltäneillä aluehallintovirastoilla. Lupa- ja valvontavirastolla ei ole alueellista organisaatiota. Nykyisen lain mukaan Lupa- ja valvontavirastossa olisi asiantuntijaelimenä yksi alueellinen liikuntaneuvosto, eikä tämä rakenne vastaa uuden viraston toimintaperiaatteita. Valtion liikuntaneuvosto toimii jo opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä valtakunnallisella tasolla, joten uuden viraston yksi alueellinen liikuntaneuvostokaan ei ole yhteensopiva liikunnan tehtävien hoitamiseksi. Arvoisa puhemies! Esityksen tavoitteena on selkeyttää hallintoa ja päivittää liikuntalaki vastaamaan uuden Lupa- ja valvontaviraston todellista tehtävä- ja ohjausrakennetta. Alueellinen asiantuntemus ei uudistuksen myötä katoa. Viraston liikunnan esittelijät toimivat yhä eri puolilla Suomea monipaikkaisesti, ja heidän alueellinen osaamisensa säilyy. Lisäksi virasto tulee muodostamaan uusia monialaisia tiimejä, jotka tukevat alueellista näkökulmaa. Lisäksi virasto voi kuulla alueellisia toimijoita ja hyödyntää myös maakuntien liittoja asiantuntemuksessa. Alueellisen näkökulman vahvistamiseksi myös valtioneuvoston asetusta liikunnan edistämisestä tullaan tarkistamaan. Asetusta on tarkoitus muuttaa siten, että siinä näkyisi vahvemmin alueellisten toimijoiden yhteistyön kehittäminen liikunnan edistämisessä uudessa virastorakenteessa. Jatkossa Lupa- ja valvontaviraston tulisi pyytää maakuntien liitoilta lausunto kunkin maakunnan liikuntapaikkarakentamisen hankkeista ennen kuin virasto antaa oman lausuntonsa. Näin varmistetaan, että maakunnallinen tieto ja alueellinen kokemus ovat osa päätöksentekoa myös jatkossa. Esityksen tarkoituksena ei siis ole heikentää alueellista vaikuttamista tai viranomaisyhteistyötä, oikeastaan päinvastoin. Uudistuksen tavoitteena on rakentaa uuden viraston toimintaa tukevia yhteistyömalleja, jotka ovat joustavampia kuin aiemmat alueelliset neuvostorakenteet. Muutoksilla valtioneuvoston asetukseen tullaan tämä vielä varmistamaan, erityisesti pyytämällä lausunto liikuntapaikkarakentamisen hankkeista maakuntien liitoilta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 2026. Arvoisa puhemies! Liikunnasta vastaavana ministerinä iloitsen, että pääsen vaihteeksi keskustelemaan täällä eduskunnan täysistunnossa liikunnasta. Tällä hallituskaudella on tehty paljon toimenpiteitä suomalaisten liikkumisen lisäämiseksi, ja tämä teema yhdistää meitä yli hallitus—oppositio-rajojen. On hienoa, että kaikki eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet tavoitteen nostaa fyysisen toimintakyvyn tasoa 15 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Toivon, että mahdollisuuksia liikuntakeskusteluille tulee myös jatkossa, koska liikkeen lisäämiseksi tarvitsemme varmasti paljon toimia ja kannustusta esikuvan merkitystä unohtamatta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos ajankohtaisesta kysymyksestä. Mehän ollaan tällä hetkellä erittäin positiivisen asian parissa, kun puhutaan urheilusta. Urheilu kuuluu jokaiselle ihmiselle taustoista, mielipiteistä, poliittisista aatteista, uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta, ja näin sen pitää ollakin. Ongelma on muodostunut siinä, että urheilijoilta on ruvettu entistä enemmän vaatimaan poliittisia näkemyksiä tai osallistumaan ideologisiin kampanjoihin, ja tämä ei ole oikein. Jokaisella pitää olla mielipiteenvapaus, sananvapaus siihen, mihin osallistuu ja mitä sanoo. Tiedän henkilökohtaisestikin, että meillä on todella iso määrä urheilijoita, jotka eivät halua ottaa kantaa poliittisiin asioihin tai osallistua mihinkään vähänkään ideologista liippaavaan asiaan. Tätä ei tietenkään voi hyväksyä. Onneksi nytten tällä viikolla tässä on toimittu hyvin: ei ole painostettu, on annettu valinnanvapaus. Toivon, että tämä on hyvänä esimerkkinä kaikille, että ketään ei painosteta, se ei kuulu Suomeen, se ei kuulu urheiluun, ei kuulu mihinkään, vaan kaikilla pitää olla sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus, ja tästä pitää pitää kiinni eikä tuhota urheilua sillä, [Puhemies koputtaa] että laitetaan urheiluun asioita, mitkä jakavat, koska urheilu enemmänkin yhdistää.