Rydman Wille

Arvoisa rouva puhemies! Tässä salissa käydään usein tulisia debatteja, enkä halua niitä debatteja ollenkaan halveksua, koska politiikassa niille on paikkansa, ja jollei olisi yhteiskunnallista vastakkainasettelua, niin silloin ei poliitikkoja mihinkään tarvittaisikaan. Tämän sanottuani totean sen, että tämä keskustelu, mitä on käyty, on epätavallisen laadukasta ja älyllisesti palkitsevaa. Se johtuu varmasti myöskin osaltaan siitä, että täällä salissa on ollut läsnä niin erinomainen, asiantunteva joukko keskustelemassa tästä yhteiskunnallisesti hyvin merkittävästä aiheesta eli siitä, millä palvelulupauksella tämä suomalainen yhteiskunta jatkaa tulevaisuuteen, jossa joudumme kiinnittämään yhä enemmän huomiota siihen, että resurssit ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Luin taannoin edustajien Castrén ja Väyrynen yhteishaastattelun eräästä lehdestä, ja pidin sitä erittäin ansiokkaana. Muistaakseni olin samaa mieltä suunnilleen kaikesta siitä, mitä siinä haastattelussa sanoitte. Arvioitte erittäin osuvasti sitä, millä tavoin tulevaisuuden resursseja tulee kohdentaa nimenomaisesti niihin vaikuttavimpiin hoitoihin ja kuinka se on sekä taloudellisesti että inhimillisesti ainut oikea valinta. Ilahduin kovasti myös siitä, kuinka sosiaalidemokraattien edustaja Kokko totesi, että kaikki verorahat ovat poliittisilla päättäjillä vain veronmaksajilta lainassa ja niitä tulee sen takia käyttää erityisen vastuullisesti. Toivottavasti tämä ajattelu yleistyy tässä salissa ja valtavirtaistuu. [Puhuja naurahtaa] Se oli erinomaisen mukavaa kuultavaa. Tosiaankin, niin kuin on useissa puheenvuoroissa käynyt esille, tämähän ei ole sellainen lakiesitys, jolla nyt sinänsä itsessään palveluvalikoimaa muutettaisiin mihinkään, mutta tämä antaa selkänojan niille ammattilaisille arvioida asiaa myöskin sellaiselta lainsäädännölliseltä pohjalta, joka antaa heidän arvioilleen vaikuttavimmista hoidoista ja oikeista hoitotoimenpiteistä tukevamman lainsäädännöllisen pohjan. Totuushan on se, että kyllähän siis tälläkin hetkellä lääkärit jatkuvasti joutuvat arvioimaan sitä, mitä hoitoja tehdään, mikä on kannattavaa ja mikä on sitä vaikuttavinta, mutta kyllä se on lääkärille ja niille paikallisillekin päätöksentekijöille paljon mukavampi tehtävä, jos myöskin lainsäätäjä jollakin tavalla määrittää sen tahtotilan ja ne yleiset periaatteet. Se antaa silloin tukevamman selkänojan. Mutta on kyllä niin, että nämä kysymykset ovat siinä määrin yhteiskunnallisesti ratkaisevia, että näistä joudutaan varmaan käymään paljon laajempaakin keskustelua. Tämä on hyvä avaus, ja hyvä, että saadaan tämä lainsäädäntö aikaan, mutta olen kyllä vahvasti sillä kannalla, ettei se oikeastaan tähän jää, että kyllä me tarvitaan seuraaviakin askeleita ja vielä paljon aktiivisempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä se hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaus todella on. Että sen, minkä lupaamme, myöskin annamme, mutta toisaalta varmistamme sen, että se, mihin julkisia rahoja käytetään, on sitä kaikkein vaikuttavinta ja eniten terveyshyötyjä tuottavaa toimintaa. Edustaja Merinen kysyi vielä, mikä tämä varsinainen mekanismi tässä on. Siis kysehän on siitä, että tällä lakiesityksellä ei itsessään ole suoria budjettivaikutuksia, mutta arvioimme, että tämän lainsäädännön myötä resursseja saadaan paremmin ohjattua niihin vaikuttavimpiin ja toisaalta myöskin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, joilla taas pitkällä tähtäimellä on sitten myöskin kustannuksia säästävää vaikutusta. Millä aikataululla se tapahtuu — mitä edustaja Lyly kysyi — niin se on sitten ehkä semmoinen kumulatiivinen kysymys, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin sitten ne kumulatiiviset hyödyt myöskin näkyvät. Sitten jos vielä lyhyesti viittaan siihen, mitä edustaja Lohi omassa hyvin taitavassa puheenvuorossaan käsitteli, eli tähän aikuisten julkiseen hammashuoltoon. Tässä tullaan nähdäkseni hyvinkin tämän asian ytimeen. Eli jos ajatellaan vaikkapa suun terveyttä, niin sillähän on kyllä erittäin hyvä terveysvaikuttavuus, koska jos suu on hoitamatta, niin se näkyy äkkiä diabeteksena, verisuonissa ja muina sairauksina, sydänsairauksina, joiden hoito tulee sitten huomattavan kalliiksi. Sen vuoksi siitä suun terveydenhuollosta on kyllä syytä pitää huoli. Miten se parhaiten toteutetaan, se on sitten oma kysymyksensä. Sekä julkisella että yksityisellä terveydenhuollolla on varmasti paikkansa. Yli vuoden jonotusajat julkiseen terveydenhuoltoon ovat totta kai aivan liian pitkiä, mutta ei se paremmaksi silläkään muutu, että se julkinen hammashoito sieltä poistuu kokonaisuudessaan, vaikka epäilemättä tietysti yksityistä hyödyntämällä palveluseteleiden ja muiden muodossa voidaan asiaa myöskin helpottaa. Aika loppuu, ja asiaa olisi paljon, mutta eduskunta pääsee tätä lakiesitystä sitten valiokuntakäsittelyn puitteissa käsittelemään, ja jatkamme tästä asiasta varmasti muillakin foorumeilla. — Kiitokset.

Arvoisa herra puhemies! Haluan itsekin yhtyä niihin lukuisiin kiitoksiin, jotka on esitetty edustaja Suhoselle tämän ajankohtaiskeskustelun ottamisesta esille, koska tämä on todella akuutti, vakava ja tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Haluan kiittää myös siitä henkilökohtaisesta panoksestanne, jonka annoitte tälle keskustelulle tuomalla esiin oman taustanne. Se oli hyvin koskettavaakin kuultavaa. Tästä yhteiskunnallisesta ilmiöstä on todettava se, että tämä on valitettavasti kasvava ongelma, se, mitä meillä lastensuojelussa tapahtuu tai kuinka me saamme kiinni sellaisista lapsista ja nuorista, jotka suojelun tarpeessa olisivat. Lisäksi tällä on sekin vaikutuksensa, että kustannukset, mitä lastensuojelun kokonaisuudesta syntyy, ovat mittavat ja ne ovat kasvamaan päin. Myöskin asiakkuuksien ja huostaanottojen määrä on kasvussa. Paitsi että nämä ovat tietysti merkittäviä kustannuksia, nämä ovat kaikki myöskin inhimillisiä tragedioita, ja meillä on sen takia kaikki syyt ottaa nämä kysymykset aivan erityisen vakavasti, miettiä sitä, millä tavoin pystymme tekemään lastensuojelun paremmin, tehokkaammin ja fiksummin. Lastensuojelu ei saa olla bisnes. Sen pitää olla ennen kaikkea jotakin sellaista, jolla suojelemme ja pelastamme niitä lapsia. Lähtökohdan tosiaan tulee olla se, että yksikään ei jää apua vaille ja että kaikki saadaan pelastettua, jos se vain suinkin on mahdollista. Täällä on kuultu paljon arvokkaita puheenvuoroja, joitakin ehkä sellaisia, joista olisi syytä tehdä muutamia täsmennyksiä ehkä ennen kaikkea liittyen tähän palvelu-uudistustyöryhmään ja sen raporttiin. Siinähän on pitkälti kyse siitä, että sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välillä on aika paljon synkronoimatonta. Näiden kahden lain heikko keskustelevuus keskenään on johtanut siihen, että meillä on myöskin päällekkäisiä palveluita, päällekkäisiä hallinnollisia prosesseja ja hyvin sekavia palveluketjuja, mikä sitten johtaa pitkälti siihen, että avun tarpeessa olevat perheet, lapset ja nuoret tulevat heitellyiksi vähän viranomaiselta toiselle, mikä ei tietenkään ole suotavaa ja mikä on paitsi tehotonta kustannusmielessä myöskin haitallista sille avun saamiselle, koska on äärimmäisen tärkeää, että palvelupolut myöskin toimivat. Tästä raportista täytyy todeta, että viimeksi eilen kävin siitä erinomaisen hyvän keskustelun lapsiasiavaltuutetun kanssa, joka oli vahvasti sitä mieltä, että tämä on juuri sitä, mitä pitääkin tehdä, ja luotan kyllä vahvasti hänen arvioonsa sen osalta. Se työryhmän raportti tarjoaa aika hyvän pohjan. Siitä, toteutetaanko siitä kaikkea ja millä aikataululla, varmaan käydään poliittisia keskusteluita vielä, mutta osa näistä päällekkäisyyksien purkamisista tuottaa säästöjä. Ne ovat sinänsä sellaisia toimenpiteitä, että ne kannattaisi tehdä siinäkin tapauksessa, että ne eivät tuottaisi säästöjä, mutta tässä tapauksessa hyvä puoli on se, että sen lisäksi, että ne ovat järkeviä toimenpiteitä itse lastensuojelun kannalta, hallinnollisten päällekkäisyyksien purkaminen synnyttää myöskin säästöjä, ja ainakin osa tälle sektorille suunnitelluista sopeutustoimenpiteistä pystytään kattamaan tätä kautta. Hallitus tosiaan toteuttaa myöskin lastensuojelun kokonaisuudistuksen, josta ensimmäinen osa täällä eduskunnassa on jo käsittelyssä, ja toinen osa tulee toivottavasti mahdollisimman pian tänne. Tähän liittyy vahvasti myöskin useissa puheenvuoroissa esille nostetut hatkanuoret. Näitä saamme lukea uutisista traagisen usein, eli tällaisia tapauksia lapsista, jotka ovat karanneet sijoituspaikastaan, ja valitettavasti usein käy todellakin niin, että melkein jo samana iltana ollaan sitten jossakin epämääräisessä asunnossa, jossa tarjotaan huumeita, jossa tapahtuu hyväksikäyttöä ja kaikkea mahdollista tällaista. Sen takia ne toimenpiteet, joita hallitus on esittänyt sen hyväksi, että hatkanuoret pystyttäisiin saamaan nopeammin kiinni ja siten myöskin säästettyä traagisemmilta toimenpiteiltä, ovat erittäin tarpeellisia. Vielä muutama huomio: Ensinnäkin, luonnollisestikin on niin, että mitä varhaisemmassa vaiheessa päästään näihin asioihin kiinni, sitä pienemmillä sekä taloudellisilla että inhimillisillä kustannuksilla selviämme. Toivon, että pystymme siirtämään painopistettä sieltä jälkihuollosta pikemminkin sinne varsinaiseen lastensuojeluun, mahdollisimman varhaiseen puuttumiseen, ja siten saamme myöskin tätä ikävässä kasvusuunnassa ollutta ilmiötä hillittyä. Raskaammista rajoitustoimenpiteistä on syytä todeta se, että se koskee ennen kaikkea näitä nuoria, jotka oireilevat erittäin vahvasti rikollisuuden tai huumeiden kanssa ja joiden oman ja muiden turvallisuuden kannalta on parempi, että he ovat raskaampien rajoitustoimenpiteiden piirissä. Kuten monessa puheenvuorossa tuli todetuksi, niin ilman muuta perhehoito on parempi vaihtoehto kuin se, että sijoitetaan jonnekin perhehoidon ulkopuolelle tai laitoksiin. Se on myöskin edullisempaa, se on inhimillisempää. Haasteena meillä on se, että vapaaehtoisia perheitä ei ole ollut ihan niin paljon käytettävissä kuin vaikkapa Norjassa, mutta tähän pyrimme löytämään ratkaisua, millä perheitä pystyttäisiin paremmin siihen kannustamaan. Ja toden totta on niin, että ensisijaisesti mieluummin sukulaisen luokse kuin jonnekin ulkopuolelle. Haluan kiittää eduskuntaa erinomaisen hyvästä keskustelusta ja edustaja Suhosta tämän aiheen esille ottamisesta.

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin hoitajien irtisanomisesta: Tässä oli aivan hiljattain eräs valitettava uutinen, jossa yksityinen yritys kertoi siitä, että he olivat määräaikaisilla sopimuksilla tuottaneet Suomeen hoivahenkilökuntaa. Mutta tilanne olikin ollut sitten se, että tälle hoivahenkilökunnalle ei ollutkaan sellaista määrällistä tarvetta kuin oli odotettu, ja sitten tilanne oli se, että kun heillä oli toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla suomalaista henkilökuntaa töissä ja sitten näillä määräaikaisilla sopimuksilla ulkomailta tullutta hyvin puutteellisen kielitaidon hoivahenkilökuntaa, [Timo Harakka: Taas maahanmuutto! Ei mitään muuta kuin maahanmuutto! — Juho Eerola: Näin kävi!] niin lopputulos oli se, että yritys joutui suomalaisen työlainsäädännön johdosta irtisanomaan ne suomalaiset hoitajat ja sen sijaan pitämään nämä määräaikaisilla sopimuksilla olevat ulkomaiset työntekijät. Tämä on juuri sellaista täysin vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa, jota aiemmilla kausilla on harjoitettu ja jota tämä hallitus on lähtenyt korjaamaan. Mutta kun kysyitte, mitä hyvää ollaan tekemässä, niin nyt ollaan nimenomaisesti puuttumassa niin, että hoivahenkilökunnan osaaminen, kielitaito ja potilasturvallisuuden kannalta [Puhemies koputtaa] välttämättömät taidot ovat kunnossa. [Mauri Peltokangas: Erinomaista, ministeri! Erinomaista ja vastuullista!]