politiikka.app

Räsänen Joona

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

4 puheenvuoroa

011helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 1maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 0kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 0syy
21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Tämän hyvinkin poikkeuksellisen tiedonantokeskustelun keskiössähän on juuri se kysymys, miksi ja millä perusteilla hallituksen puoliväliriihessä tälle kyseiselle hankkeelle on haluttu myöntää ehdollinen valtiontuki. Siitähän täällä olemme keskustelleet jo yli kuusi tuntia, ja tähän kysymykseenhän edelleenkään sitä vastausta ei ole saatu. Tuossa tiedonannossa hallitushan kertoo, että ainoat materiaalit, joita hallituksella oli käytettävissä kehysriihessä tämän päätöksen tueksi, olivat tämän hankkeen valtiontakaushakemus. Sehän mainitaan tässä tiedonannossa, että se oli keskeinen käytettävissä oleva tieto, jonka pohjalta hallitus tätä ehdollista valtiontukea on sitten päättänyt. No, palataanpa tähän valtiontakaushakemukseen, joka todella valtiovarainministeriöön on marraskuussa 2024 toimitettu. Silloinhan ministeriön virkajohto ja myös ministeri itse, niin kuin ministeri Purra tänään täällä salissa totesi, totesivat, että tälle hankkeelle ei pidä myöntää valtiontakausta. Syythän olivat ne samat, jotka täällä ovat jo tänään tulleet ilmi, elikkä toisaalta hanke ei täytä niitä kriteereitä, joita ylipäätänsä ehkä valtiontakauksille edellytettäisiin, eli se kertoo siitä, että hanke todellakaan ei ole kypsä etenemään, ja toisaalta siihen liittyy huomattavia riskejä, että nämä valtiontakaukset saattaisivat realisoitua. Toisekseen siitä syystä, että suunnitteilla on ollut myös muitakin hankkeita, ei ministeriö eikä ministeri pitänyt järkevänä, että hallitus lähtisi valitsemaan näistä hankkeista yhtä voittajaa. Nythän se keskeinen kysymys kuuluu, mikä on muuttunut marraskuun 2024 ja huhtikuun 2025 välillä, koska sitten huhtikuussa hallitus kehysriihessään ja myöhemmin vielä valtioneuvoston yleisistunnossa, kun on julkisen talouden suunnitelman hyväksynyt, on todella tälle hankkeelle myöntänyt ehdollisen 35 miljoonan euron valtiontuen. Jos tätä ehdollista valtiontukea olisi samalla tavalla arvioitu kuin tätä valtiontakausta, niin tuskin siihenkään ministeriö olisi tai ministerikään olisi ottanut myönteistä kantaa. Tämän pohjaan ihan siihen, että kun katson, mitä viime päivinä on lausuttu, en ole ainakaan kuullut, että tämä hanke tästä valtiontuesta ilman tätä sunnuntain päätöstäkään hallitukselta olisi tosiasiallisesti budjetissa edennyt eteenpäin. Koska tähän hankkeeseen on alun pitäen suhtauduttu ministeriössä niin kriittisesti, niin tämänhän takia sitten hankkeen puuhamiehet ja ‑naiset aloittivat tämän vaikuttamisoperaationsa, joka todella sitten on näkynyt erilaisissa sähköposteissa ja muissa, mistä olemme nyt päätyneet siihen, että hallitus todella tämän poliittisen päätöksen kehysriihessä on tehnyt ja myöntänyt tälle hankkeelle ehdollisen valtiontuen. Edelleen se kysymys jää vastaamatta, millä perusteella todella tässä hankkeessa kaikista niistä aiemmista selvityksistä huolimatta, jotka ovat päätyneet siis siihen, että tälle hankkeelle ei pidä ainakaan valtiontakausta myöntää — tuskin olisivat päätyneet myöskään siihen, että suoraa valtiontukea — hallitus edelleen päätyy tähän. Tämä on varmaan se asia, joka aiheuttaa sen suurimman epäilyksen, että tässä taustalla on myös joitain muita asioita kuin pelkästään hienoja pyrkimyksiä parantaa tapahtuma-alan toimintaedellytyksiä tai urheilun toimintaedellytyksiä Suomessa. Ennen kuin tämä kokonaisuus saadaan läpivalaistua, niin tämä epäilyksen varjo jää varmasti ilmaan. Senpä takia itse tämän koko hankkeen elikkä tämän Garden Helsingin halli-hankkeen ja monitoimiareenahankkeen osalta mutta myös hallituksenkin uskottavuuden näkökulmasta olisi hyvä, että tähän kysymykseen saataisiin vastaus. Elikkä todella, miksi kaikkien niiden selvitysten ja kriittisten huomioiden jälkeen hallitus kuitenkin päätyi kehysriihessä siihen, että valtion suoraa tukea voidaan hankkeelle myöntää, varsinkin kun nyt olemme saaneet tietää, että kyllä hallituspuolueilla on ollut tieto jo ennen kehysriihtä siitä, millä tavalla esimerkiksi valtiovarainministeriö on tähän hankkeeseen suhtautunut? Tähän toivoisin, että hallitus vastaisi, koska se olisi hallituksen etu mutta myös tämän hankkeen etu, jos tätä nyt joskus vielä haluttaisiin viedä eteenpäin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousEnergiaLiikenne

Arvoisa puhemies! Jotenkin tuntuu siltä, että kun täällä tarpeeksi myöhään taloudesta puhutaan, niin kyllä me aina jotenkin sinne bensaverotukseen päästään. Se näyttää olevan niin sanotusti polttoainetta vähän muillekin kuin pelkästään autoille, se hyvin lämmittää tätä meidänkin keskustelua. Se ehkä täytyy sanoa, että vaikka ymmärrän tämän miekkailun puolin ja toisin tästä autoilun verotuksen kokonaisuudesta, niin on kuitenkin ehkä hyvä todeta, että kun todella lyö tämän kauden kaikki päätökset yhteen, niin taitaa olla niin, että nyt sitten ensi vuoden tasolla, kun vielä sekä tämä viimeinen polttoaineveron alennus, se 50 miljoonaa, että tämä työmatkavähennyksen korottaminen 100 eurolla tulevat voimaan, niin sitten taidetaan olla itse asiassa työmatkalaisen näkökulmasta siinä samassa tilanteessa, mistä aloitettiin vuonna 23 johtuen siitä, että silloin vuodelle 24, vaikka polttoaineveroa alennettiin, työmatkavähennystähän heikennettiin radikaalisti, minkä johdosta kävi juuri niin, niin kuin monet asiantuntijat ovat todenneet, että varsinkin heidän, jotka pitkää työmatkaa ovat joutuneet sitten taivaltamaan, kokonaisverotus kiristyi. Näinhän siinä kävi niiden muutosten johdosta. Mutta nyt taidetaan todella tulla varmaan ensi vuonna jo siihen, että ollaan aika lailla samassa tilanteessa, kun nyt polttoaineverotus vielä 50 miljoonalla laskee ja sitten tämä työmatkavähennys paranee. Sitten on kyllä ihan järkevää kysyä, että jos todella haluamme tukea heitä, jotka joutuvat omassa arjessaan autoa käyttämään, niin olisiko meillä kustannustehokkaampia tapoja kuin operoida täällä polttoaineverossa ja sitten täällä ajoneuvoveron puolella, koska en ole aivan varma siitä, kun katsoo näidenkin veropäätösten kohdentumista, ovatko nämä menneet todella heille, jotka autoaan eniten siinä arjessaan tarvitsevat. Mutta tämmöisen linjan hallitus on valinnut. Sen sanon kuitenkin tähän, että yhdyn edustaja Lohen aiemmin esittämään näkemykseen siitä, että kyllähän meillä edessä on sen päätöksen aika, kun meidän täytyy pohtia, mikä on tämän liikenteen verotusjärjestelmän tulevaisuus. En itse henkilökohtaisesti usko siihen, että käyttöönotto olisi niinkään lähitulevaisuudessa, mutta linjaukset pitäisi tehdä siitä, mitä kohti olemme menossa. Varmasti on niin, että tavalla tai toisella siellä entisestään korostuu ajettuun matkaan pohjautuva verojärjestelmä, jonka lainen toisaalta meillä tällä hetkellä on, mutta mikäli se muutettaisiin esimerkiksi kilometriperusteiseksi jollakin aikavälillä, niin tietenkin silloin myös nykyiset ja tulevatkin sähköautoilijat osallistuisivat tähän ihan toisella tavalla. Lyhyellä aikavälillä pidän fiskaalisesti ainoana järkevänä sitä ehdotusta, joka tässä salissa on tämän illan aikana tullut, että jos nyt jotain halutaan näistä autoilun verotuksista tarkistella, [Puhemies koputtaa] niin kannattaa kohdentaa katse sinne ajoneuvoveron puolelle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 37/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! En tiennytkään vielä aamulla, kun listaa katsoin läpi, että täällä päästään jo ydinvoimaa rakentamaan, mutta ilmoittaudun näihin talkoisiin kyllä mukaan. Aikaisemminhan käytettiin Suomessakin varmaan sellaista sananpartta, että atomivoima on rauhan voimaa, ja senkin pohjalta on täällä päätöksiä tehty. [Ben Zyskowicz: Kunhan se ei tule Neuvostoliitosta!] Mutta yhdyn kyllä niihin arvioihin, että onneksi Suomessa ei ole tehty esimerkiksi energiapolitiikan osalta niitä virheitä, mitä monissa muissa Euroopan maissa on tehty. Se näkyy esimerkiksi siinä, että eihän meillä tänä päivänä vaikka tämän Iranin sodan myötä sähkön hinta ole ampaissut pilviin, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa, mikä nimenomaan korostaa sitä, että ne päätökset, joita tässäkin salissa on aika lailla yksituumaisestikin monelta osin tehty, ovat olleet perusteltuja ja hyviä. Suomi on pystynyt varsinkin meidän sähköntuotantoa irrottamaan fossiilienergiasta, mikä todella näkyy siinä, että meillä ei enää ole samanlaista riippuvuutta fossiilienergiaan sähkön puolella kuin muilla mailla ehkä on. Senpä osalta voisi todeta niin, että näistä Suomen esimerkeistä voisi varmaan moni muu maa ottaa tänä päivänä oppia. Tosiasiassahan se, miksi nyt Euroopassakin joka puolella pohditaan erilaisia toimenpiteitä siihen, millä tavalla tätä hinnannousua voidaan sitten kompensoida joko kuluttajille tai yrityksille, johtuu juuri siitä, että edelleen taloutemme on liian riippuvainen fossiilisesta öljystä. Mitä nopeammin siitä pääsemme eroon, sen parempi, ja niitä esityksiä, joita tämäkin hallitus on tehnyt, voi hyvällä omallatunnolla tukea. Arvoisa puhemies! Mitä tulee itse tähän esitykseen, jota me nyt käsittelemme, niin tämähän liittyy enemmänkin nimenomaan hallinnollisen taakan vähentämiseen, ja tätäkin esitystä voi kyllä tukea. Niin kuin täällä edustaja Lyly ja monet muut ovat todenneet, niin silti kun katsotaan soveltamisalaa, niin aika lailla tämä edelleen kattaa laajasti myös eurooppalaiset toimijat. Mutta heidän osaltaankin on varmasti hyvä todeta, että tämä hallinnollisen taakan pienentäminen, joka tässä on keskiössä, on aivan perusteltua. Arvoisa puhemies! Todella tähän loppuun esittäisin myös tämän kysymyksen ministeri Multalalle, kun huomasin, että nyt kollegannekin eri puolilla Eurooppaa pohdiskelevat toimenpiteitä siihen, mitä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tehdään ja millä tavalla vastataan siihen hinnannousuun, joka markkinoilla on fossiilisessa energiassa nähty: Mikä on arvionne, voisiko Eurooppa nyt yksituumaisemmin pyrkiä eroon niistä riippuvuuksista, jotka liittyvät fossiilienergiaan? Voisiko siinä työssä Suomella olla entistä suurempi rooli sellaisten ratkaisujen tarjoajana, mikä tarkoittaisi myös suomalaisyrityksille niitä kaivattuja vientituloja, joita ihan varmasti tarvitsemme?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö)Pöytäkirja
10.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 124/2025 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Täytyy kiittää kollegoita erittäin hyvistä puheenvuoroista tämän asian osalta. Itsekin päädyn siihen, että kyllähän tässä vuosi vuodelta digitaalinen viranomaisasiointi yleistyy. Se on päivänselvä asia. Mutta sitten samalla minusta on päivänselvää, niin kuin täällä moni on todennut, että tällaisissa murroskohdissa on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että kaikki suomalaiset pysyvät mukana. Sehän on tämän esityksen suurin valuvika, kun tässähän konkreettisesti kysymys on siitä, voidaanko ilman henkilön omaa suostumusta siirtyä siihen, että viranomaisviestintä ja esimerkiksi päätökset tulevat suoraan automaattisesti sähköisesti. Siitähän tässä on kokonaisuudessaan kysymys. Senpä takia oli oikein hyvä, että edustaja Lindén nosti esille tämän seuraavan kokonaisuuden, joka tähän linkittyy ja jota pääsemme varmasti jo tämän viikon loppupuolella käsittelemään tässä salissa, kun valtiovarainvaliokunta sai oman mietintönsä valmiiksi tästä sähköisestä asioinnista verottajan palveluissa eli toisin sanoen siellä OmaVeron puolella. Tässähän saattaa syntyä hyvinkin todennäköisesti tilanne, missä esimerkiksi joku henkilö on saattanut siellä OmaVeron puolella käydä laittamassa täpän siihen kohtaan, että hän haluaa jatkossakin päätökset kirjallisena, ja sitten esimerkiksi joku, vaikkapa hänen läheisensä, asioi hänen puolestaan jossakin muussa palvelussa ja käyttää tätä Suomi.fi-palvelua. Sen jälkeen heti, kun tätä Suomi.fi-palvelua on käytetty, niin vaikka siellä OmaVerossa olisi ollut tämä täppä, että haluan paperisena ne päätökset ja asiakirjat, niin se muuttuu automaattisesti siellä OmaVerossakin, ja sen jälkeen päätökset tulevat vain sinne sähköisesti. On hyvin todennäköistä, että näinhän tässä tulee luultavasti käymään, ja siitähän tullaan juuri siihen riskiin, onko mahdollista, että ihminen saa vaikkapa veropäätöksensä tiedoksi ilman, että hän siihen pystyy itse vaikuttamaan määräaikojen puitteissa. Ja tästä tullaan esimerkiksi niihin asioihin, jotka edustaja Honkonen hyvin nosti esille, taloudellisiin riskeihin ja niin edelleen, jotka sitten kansalainen tässä tulee kantamaan. Arvoisa puhemies! Päädyn siihen, että aivan varmasti tämä on tulevaisuutta. Tähän suuntaan meidänhän on ylipäätänsä järkeväkin mennä. Mutta olen kyllä yhtyväinen niihin huomioihin, jotka tässä salissa on todettu, että kyllä tämä olisi tullut valmistella huomattavasti paremmin, jotta sellainen luottamus myös näitä palveluita kohtaan kasvaisi ja ainakin vältyttäisiin siltä, että tällaisilla muutoksilla saadaan aikaiseksi enemmänkin isompi sotku kuin mitä tässä halutaan ratkoa. Senpä takia yhdyn niihin huomioihin, jotka täällä on esitetty siitä, että olisi syytä nyt jättää tämä lainsäädäntö kyllä säätämättä ja palattava uudestaan valmistelupöytään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja