Valkonen Ville
9 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Avoimuus ja hyvä hallinto sekä veronmaksajien varojen harkittu käyttö ovat oikeusvaltion kulmakiviä, ja on erinomaista, että Suomessa on näin toimivat sekä demokraattiset että juridiset prosessit muun muassa vaalirahoituksen seuraamiseen ja päätösten syntymiseen. Kun tässä huoneessa on tänään ollut aika paljon kertaamista niin kysymysten kuin ratkaisujen osalta, niin kerrataanpa myöskin omassa puheenvuorossani, mitä tässä oikeasti tapahtui. Hallitus teki lukuisten muiden kasvu-, työllisyys- ja talouspäätösten osana tapahtuma- ja urheiluteollisuudelle erittäin merkittävän ratkaisun, ja se on ollut ehdollinen. Täällä on myös kysytty paljon siitä, mitä se ehdollisuus tarkoittaa. No, se tarkoittaa juuri sitä, mikä on nyt käynyt toteen, että valmistelu on jatkunut, niin virkatasolla kuin poliittinen arviointi on jatkunut, yhtään euroa ei ole siirtynyt, ja nyt ollaan uudelleen arvioitu tilannetta. Tämä ehdollisuus ei myöskään ole tarkoittanut sitä, että se olisi poissulkeva muista hankkeista. Aivan varmasti tulevaisuudessakin Suomessa tarvitaan julkista tukea hyville urheilu-, liikunta-, viihde- ja elinkeinopoliittisille hankkeille, ja tässä on kyse yhdestä hankkeesta, jota helsinkiläiset päättäjät ovat laajasti itse edistäneet, yhdestä Helsingin vakiintuneiden urheiluseurojen omasta hankkeesta. Nyt sitten, kun keskustelu on herännyt, hallitus on poikkeuksellisen laajasti antanut kaikki tiedot. Mitään salattavaa ei ole ollut. Pääministeri on itse viestinyt asiasta tiedotteilla, muodollisilla asiakirjoilla, haastatteluilla sekä printissä että televisiossa, sosiaalisessa mediassa ja nyt tuntitolkulla kaupan päälle täällä eduskunnassa. Kaikki informaatio on julkaistu, kaikkiin kysymyksiin on vastattu useaan otteeseen. Moitittavuus tässä prosessissa liittyy lobbareiden toimintaan, ei hallituksen toimintaan, mutta eivät tietenkään poliittiset päättäjät ole siitä vastuussa, millä tavalla lobbarit jonkun hankkeen osalta käyttäytyvät tai mitä ilmoituksia he jättävät tekemättä. Tästä huolimatta oppositio on jatkanut vihjailua asiattomasta toiminnasta ja puhunut myöskin aika ristiriitaisesti sen suhteen, että periaatteessa hyvä hanke, periaatteessa tarvitaan kansainvälisen tason tapahtumakeskus Helsinkiin, ja helsinkiläiset päättäjät itse ovat edistäneet tätä asiaa muun muassa kaupunginvaltuustossa, mutta jotenkin tulee olo, että tässä ovat nyt olleet väärät henkilöt asiaa edistämässä. Tästä tulee voimakas olo häikäilemättömästä oppositiopolitikoinnista joillekin kuulijoille varmasti. [Pia Lohikoski: Miksi te annatte väärää tietoa Helsingin kaupunginvaltuustosta?] On ilmiselvää, että Suomessa on tärkeää edistää investointeja, kaikenlaisia investointeja. Ennen kaikkea me tarvitsemme yksityisiä investointeja, mutta monessa tapauksessa on hyödyllistä, perusteltua ja järkevää vivuttaa julkisella tuella investointeja eteenpäin, varsinkin kun on kyse niinkin yleishyödyllisestä toiminnasta kuin kulttuurista ja urheilusta. Arvoisa puhemies! On tärkeää käydä läpi vielä yksi erityispiirre tässä keskustelussa, ja se on tämä Valmet Automotiven omistajuusjärjestely, joka on erittäin tärkeä puolustusteollinen ja elinkeinopoliittinen ratkaisu. Se liittyy kiinteästi ei pelkästään Suomen vaan koko Euroopan turvallisuuteen. Tällä omistusjärjestelyllä parannettiin huoltovarmuutta, puolustusteollista kapasiteettia, pelastettiin tuhansia työpaikkoja Uudessakaupungissa ja saatiin kiinalaiset ulos yhdestä meidän strategisesta yrityksestämme. On surullista ja myöskin täysin epäuskottavaa, että tähän päätökseen olisi liittynyt jotain moitittavaa. Oikeuskansleri on se taho, joka selvittää tähän liittyvät juridiset ja muut reunaehdot, mutta tämä politisoiminen on mielestäni varsin kyseenalaista. Ja kun täällä on paljon puhuttu luottamuksesta ja sen luomisesta, mikä on kaikkien meidän poliitikkojen päätehtäviä, niin joku raja pitäisi opposition politikoinnillakin olla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On tosiaan kriittisen tärkeää käydä läpi tämä Valmet Automotiven operaatio. Siinähän teollisuuspolitiikan lisäksi oli kyse aivan keskeisestä Suomen turvallisuuteen ja Euroopankin puolustusteolliseen kapasiteettiin liittyvästä ratkaisusta. Sillä järjestelyllä pelastettiin työpaikkoja, pelastettiin kilpailukykyistä yritystoimintaa, saatiin kiinalaiset ulos ja vahvistettiin Euroopan kykyä puolustautua ja puolustaa niitä demokraattisia arvoja, joita me kaikki tässäkin salissa kiivaasti haluamme edistää ympäri maailman. Se, että tietyt tahot politisoivat täysin tuulesta temmatuilla epäilyksen heitoilla näin keskeistä kysymystä, on valitettavaa ja surullista, ja toivon, että sillä polulla ei enää mikään puolue jatka.
Arvoisa puhemies! Yhteiset, jaetut tavoitteet velkaantumisen taittamisesta ovat erinomainen, historiallinen asia, mutta on selvää, että keinoista meillä on suuret erimielisyydet tässä salissa. Kokoomus lähtee siitä, että meidän pitää tulevaisuudessakin uskaltaa pienentää toissijaisia menoja. Mutta kun katsotaan pääoppositiopuolue SDP:n vaihtoehtoa, niin alkaa veronmaksajaa hirvittämään. Teidän vaihtoehtobudjeteistanne löytyy muun muassa se, että yrittäjien osinkoveroa pitää kiristää, perintö- ja lahjaveroa pitää kiristää, rahoitustoiminnan verotusta pitää kiristää, työkoneiden verotusta pitää kiristää, metsätalouden verotusta pitää kiristää, ja kaiken huippuna on suomalaisille maastapoistumisvero rajalla. Sitten kun teidän kenttäväeltänne kysyttiin, niin ympäristöveroja pitää kiristää, liikenneverotusta pitää kiristää, arvonlisäveroja pitää kiristää ja työn verotusta pitää kiristää. Sen jälkeen tulee menotarkastelua. Kyllä tällä loppuisi kaikki liike Suomesta, jos nämä listat laitetaan toimeen.
Arvoisa puhemies! Joka aamu, kun vien meidän parivuotiaan poikamme päiväkotiin, olen ylpeä Suomesta — siitä tärkeästä työstä, mitä päiväkodeissa tehdään, siitä, että täällä jokainen lapsi taustasta riippumatta saa eväät hyvään elämään. Kun hain äitini sairaalasta selkäleikkauksen jälkeen ja hän totesi, ettei enää satu, olin todella ylpeä Suomesta. Olin ylpeä meidän lääkäreistä, meidän sairaanhoitajista, siitä, että meillä on toimivat terveys- ja sosiaalipalvelut aivan kaikille. Suomesta saa olla ylpeä. Tämä on maailman parhaita maita. Hyvinvointi ei kuitenkaan perustu toiveisiin tai unelmiin, vaan työhön, yrittämiseen ja kasvuun. Ilman kakun leipojia ei ole kakkua jaettavaksi, vaikka kuinka puhuttaisiin reiluudesta. Terve talous on hyvinvoinnin perusta — ja valitettavasti Suomen julkinen talous ei ole pariin vuosikymmeneen ollut terveellä pohjalla. Julkinen sektorimme on maailman kehittyneiden maiden suurin — eli kallein. Tällä hetkellä julkinen sektori käyttää yli 160 miljardia euroa joka vuosi ja summa kasvaa. Tästä yli 13 miljardia on valtion ottamaa velkaa. Julkisen talouden ongelmat eivät ole syntyneet tämän vaalikauden aikana, vaan ne ovat seurausta pidemmästä kehityksestä — liian hitaasta kasvusta ja siitä, että menot ovat vuosien ajan kasvaneet tuloja nopeammin. Orpon hallitus on sopeuttanut julkista taloutta suoraan yli kuudella ja puolella miljardilla eurolla ja tehnyt vaalikaudella noin kymmenen miljardin euron päätökset, jotka hillitsevät velkasuhteen kehitystä. Ilman näitä velkaantuminen olisi vielä nopeampaa. Tämä hallitus on tehnyt paljon, mutta on selvää, että tulevillakin hallituksilla riittää urakkaa. Suomella on hieman kärjistäen varaa 150 miljardin euron julkiseen sektoriin — siihen mahtuu aika paljon myös unelmia sisään — mutta ei yli 170 miljardin julkiseen sektoriin, johon olemme matkalla. Tähän 150 miljardiin mahtuvat eläkkeet, palvelut, sosiaaliturva, koulutus ja turvallisuus, kaikki tärkeät ydintehtävät. Edessä oleva sopeutus ei tarkoita hyvinvointiyhteiskunnan romuttamista, vaan sen pelastamista. Ensi vaalikauden alustava sopeutusarvio, eli 8—11 miljardia vuositasolla, on noin 5—7 prosenttia julkisista menoista. Se on tehtävissä. Urakka on suuri ja vaikea mutta mahdollinen. Arvoisa puhemies! Koska edessä on niin iso työ, viime lokakuussa aikaansaatu velkajarrusopimus on historiallisen tärkeä. Meillä on vihdoin yhdessä sovittu menettely siitä, miten hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus turvataan pitkälle tulevaisuuteen. Vielä kerran kiitän kaikkia vastuullisia puolueita sopimuksen syntymisestä. Velkajarrusopimus ei tarkoita, että puolueiden pitäisi olla kaikesta samaa mieltä. Se tarkoittaa, että tosiasiat tunnustetaan yhdessä. Arvoisa puhemies! Vaikka tässä salissa puhutaan paljon julkisesta taloudesta, on elintärkeää muistaa, että valtiontalous ei ole Suomen talous. Suomi voi kukoistaa, vaikka valtiontaloutta laitetaan kuntoon. Yritykset voivat työllistää, menestyä, palkat nousta ja elintaso parantua — ja tämä onkin ainoa kestävä tie. Tällä hetkellä maailman epävarmuudesta huolimatta juuri nyt paljon myönteistä tapahtuu meidän taloudessa. Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvavat, kauppa nousee kuopasta, ihmiset kuluttavat taas, Suomeen investoidaan, ja startupit keräävät historiallisia summia — viime vuonna kaksi miljardia euroa rahoitusta. Orpon hallituksen tekemät kymmenet eri talousuudistukset ovat parantaneet yritysten toimintaympäristöä. Kasvu syntyy ainoastaan suomalaisten työstä ja ainoastaan yrityksissä, jotka menestyvät, eivät tämän salin puheista. Pahinta poliitikoilta olisi jatkuva synkkyyden lietsominen. Riitelyllä ja pelottelulla Suomi ei nouse. Arvoisa puhemies! Kokoomus on valmis edelleen uudistamaan Suomen taloutta. Kokoomus on yhtenäisesti sitoutunut velkajarruun. Toivottavasti Suomi urakoi itsensä ulos EU:n tarkkailuluokalta mahdollisimman nopeasti — ei Brysselin sääntöjen vaan suomalaisten tulevaisuuden takia. Ja kun toivottavasti joskus parin vuosikymmenen päästä oma poikani hakee omaa lastaan päiväkodista, voi hän olla yhtä ylpeä Suomesta kuin mekin saamme tänään olla. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Joka aamu, kun vien omaa kaksivuotiasta poikaani päiväkotiin, olen todella ylpeä Suomesta. Samoin olin aivan äärettömän ylpeä, kun hain omaa äitiäni selkäleikkauksesta sairaalasta, ja hän iloisesti pystyi toteamaan, että enää ei satu. Me suomalaiset jaetaan hyvin laajasti yhteiset arvot ja yhteiset tavoitteet reilusta ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, mutta arvot ja tavoitteet eivät pyöritä tätä maata. Me emme voi äänestää, puhua tai toivoa itseämme hyvinvoiviksi. Elintaso, hyvä yhteiskunta pitää ansaita joka ainoa päivä maailmanmarkkinoilla sillä, että suomalaisia tuotteita menee kaupaksi, meidän palveluille on kysyntää ja vastuullisella taloudenpidolla, ja sen takia tämä hallitus on tehnyt niin paljon. On täysin totta, että tulevillekin hallituksille jää paljon työtä, mutta sekin on totta, että tällä erityisesti demarien valitsemalla surullisella pelottelulla, synkistelyllä ei yhtään työpaikkaa Suomeen synny, vaan toimella, tekemisellä. [Puhemies koputtaa] Ja jos saan loppuun keventää, niin sekin on täysin totta, [Puhemies koputtaa] että Suomi ansaitsee parempia oppositiopuheita.
Arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä tämän lain eduskuntaan saattamisesta. — Erilainen vastuullisuusviestintä on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti ja saanut välillä eriskummallisiakin piirteitä. On esiintynyt liioittelua, jopa harhaanjohtamista, ja tämä ei lisää luottamusta. Viherpesu ei lisää kuluttajien luottamusta siihen, että sinänsä erittäin tärkeä kestävä siirtymä menisi eteenpäin, ja nyt on tosi tärkeätä, että tälle asetetaan myöskin lainsäädännössä EU-tasolla pelisääntöjä. Samoin kehun tätä toista kokonaisuutta. Tavaroiden korjaaminen on jotain sellaista, joka meidän yhteiskunnassa unohtui, vaikka on ilmiselvää, että maapallomme kantokyky on rajallinen ja kestävämpi kulutus aivan hyvin voi perustua myös siihen, että rikkoutunutta korjataan. — Kiitos vielä kerran ministerille. [Tuomas Kettunen: Hyvä puheenvuoro!]
Arvoisa puhemies! Talousrikollisuudelle ja harmaalle taloudelle täytyy olla nollatoleranssi. Sosiaaliturvan väärinkäytökset ja Kela-huijaukset ovat varastamista yhteisestä kassasta. Olen itse toiminut Kelan tilintarkastajien varapuheenjohtajana. Upouduimme ilmiön laajuuteen, ja se on hyvin huolestuttava. Usein taustalla on myös järjestäytynyttä rikollisuutta, joka tietenkin kytkeytyy vielä paljon vakavampiin rikollisuuden muotoihin, kuten huumekauppaan. On erinomaisen hienoa, että tämä hallituksen esitys on eduskunnan käsittelyssä. Me tarvitsemme työkaluja puuttua näihin väärinkäytöksiin. Tietojenvaihdon paraneminen ei millään tavalla haittaa niitä Kelan asiakkaita, jotka käyttävät lainmukaisia palveluita ja saavat lainmukaisia etuuksia. Toivon eduskunnalta tämän esityksen pikaista käsittelyä.
Arvoisa puhemies! Terve talous on hyvinvoinnin perusta, ja on tärkeää, että täällä aiheesta keskustellaan. Kerrataanpa tosiasiat: Suomi on velkaantunut yhtäjaksoisesti vuodesta 2008 lähtien. Sinä aikana kaikki puolueet tässä salissa ovat olleet hallitusvastuussa [Välihuutoja] — paitsi Liike Nyt — ja tämä osoittaa sen, että meidän ongelmat ovat pitkäaikaisia ja rakenteellisia. Tällä hetkellä taloustilanteen heikkouden selittää julkisen talouden osalta se, että korkomenot ovat voimakkaasti kasvaneet, sotemenot kasvavat, puolustusmenot kasvavat ja suhdannetilanne on heikko — kaikki ulkoisia tekijöitä. Nämä vappupuheet, mitä vasemmalta kuulee ennenaikaisesti, tai synkistely, joka on jatkuvaa viikosta toiseen, eivät tuo yhtään työpaikkaa Suomeen. [Välihuutoja] On selvää, että hallitus on tehnyt valtavasti, loppuun asti pitää tehdä lisää ja seuraavilla hallituksilla on valtava urakka edessään. Kysyn omistajaohjausministeri Strandilta, kun teillä on hyvä näkymä valtionyhtiöihin: [Puhemies koputtaa] miten te näette talouden kehityksen juuri tällä hetkellä? [Välihuutoja]
Arvoisa puhemies! Julkisen talouden tilanne on tosiaan pitkäaikaisesti hyvin haastava. Ehkä tarkka kuulija huomaa tietyn epäjatkuvuuden siinä, että vasemmisto-oppositio on kiivaasti, kaikin voimin vastustanut kolme vuotta kaikkia sopeutustoimia, joita hallitus on määrätietoisesti vienyt eteenpäin, ja nyt on alkanut kuulumaan toisenlaisia ääniä. Ehkä hyvä näin, jos vihdoin on herätty velkaantumisen taittamiseen. Se on meille tärkeää. Itse näen, että kansantalouden osalta meillä tilanne on kuitenkin aika paljon optimistisempi. Meillä on jo paljon datapisteitä, jotka aidosti viittaavat siihen, että nyt on kasvu käynnistymässä: vientiteollisuudesta on tullut hyviä uutisia, työllisyys on jo kääntynyt kasvuun, ostovoima paranee, veronkevennykset tulivat vuoden alusta, korot ovat laskeneet, yrityskentästä tulee kiihtyvällä tahdilla hyviä uutisia. Oleellista on, että koko ajan jatketaan uusia toimenpiteitä, ja tässäkin lisätalousarviossa on esimerkiksi länsirata, päätös, joka käynnistää rakentamista jopa miljardeilla. Synkistelyllä, jota vasemmalta kuulee, Suomi ei nouse, vaan sillä, että jatkamme rohkeasti uudistusten tiellä. [Aki Lindén: Ja velkaa lisätään!]