politiikka.app

Valtola Oskari

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäKaakkois-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

2 puheenvuoroa

011helmikuu 2026: 1helmaaliskuu 2026: 0maahuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 0kessyyskuu 2026: 0syy

Arvoisa rouva puhemies! Oppositio väittää, että Orpon hallitus olisi epäonnistunut talous- ja työllisyyspolitiikassaan. Se on kova mutta myös väärä väite, varsinkaan kun itse ei ole esitetty mitään vaihtoehtoa hallituksen linjalle. Kumoan nyt tämän väitteen kolmella selkeällä seikalla: Ensinnäkin talouspolitiikka on aivan oikeanlaista tähän äärettömän vaikeaan tilanteeseen. Toiseksi hallituksen työllisyys- ja rakenteelliset uudistukset ovat tarpeen Suomen tulevaisuuden takia, ja Suomessa ei ole 90-luvun kaltaista työttömyyskriisiä. Kolmanneksi hallitus on panostanut vahvasti koulutukseen ja tulevaisuuden osaamiseen, joiden kautta rakentuu Suomen menestys myös tulevaisuudessa. Aloitetaan taloudesta. Suomen talous ei ole kasvanut reaalisesti 18 vuoteen. Olemme velkaantuneet vaarallisesti, ja valtiontalous on ollut kroonisesti alijäämäinen. Meitä ovat lisäksi ravistelleet pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, energiakriisi ja korkojen nopea nousu, Trumpin aiheuttamat tullisekoilut ja nyt viimeisenä Iranin sota ja Hormuzinsalmen sulku. Nämä eivät ole hallituksen aiheuttamia ongelmia, mutta ne on hallituksen vastuulla ratkaista. Orpon hallitus on tehnyt talouspolitiikassa juuri niitä päätöksiä, joita vastuullinen hallitus tekee vaikeina aikoina. Se on lähtenyt määrätietoisesti vakauttamaan julkista taloutta. Velkaantumisen kasvu on tunnistettu ongelmaksi, eikä sitä ole lakaistu maton alle. On tehty päätöksiä, jotka eivät ole helppoja mutta jotka ovat välttämättömiä: menojen sopeutusta, rakenteiden tarkastelua ja julkisen talouden kestävyyden vahvistamista. Kehyksiä ei ole rikottu tai hallituksen sisäisiä riitoja ei ole ratkottu jakamalla lisärahaa, kuten edellinen hallitus teki. Samalla hallitus on panostanut kasvuun. Yritystoiminnan edellytyksiä on parannettu, investointeja on pyritty houkuttelemaan Suomeen ja verotuksen rakennetta on kehitetty työhön ja yrittämiseen kannustamiseksi. Työn verotusta ollaan alennettu kaikilla tulotasoilla. Nyt kehysriihessä tehtiin vielä täsmätoimia muun muassa rakennusalan ahdingon helpottamiseksi ja kotitalouksien kulutuskysynnän lisäämiseksi. Orpon hallitus on tehnyt oikeita valintoja sen puolesta, että Suomi pärjää myös huomenna ja tulevaisuudessa. Toinen pointti, työllisyys: Usein työllisyyspolitiikkaa arvioidaan lyhyellä aikavälillä, katsotaan tämän kuukauden lukuja ja tehdään johtopäätöksiä, mutta todellinen työllisyyspolitiikka on pitkän aikavälin työtä, se on rakenteiden uudistamista. Juuri tässä Orpon hallitus on toiminut määrätietoisesti. Työmarkkinoita on uudistettu joustavammiksi, kannustinloukkuja on purettu, jotta työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa. Sosiaaliturvaa on uudistettu niin, että se tukee paremmin siirtymistä työelämään. Lisäksi on tehty toimia, joilla lisätään paikallista sopimista ja yritysten mahdollisuuksia työllistää. Kun yrityksillä menee paremmin, syntyy myös uusia työpaikkoja. Nämä eivät ole nopeita ratkaisuita. Ne eivät näy otsikoissa heti ainakaan positiivisesti, mutta ne rakentavat perustaa tulevaisuuden työllisyydelle. Työttömyystilanne on Suomessa vaikea, mutta työllisyys ei ole juuri laskenut. Meillä on edelleen lähes sama määrä ihmisiä töissä kuin Marinin hallituskauden lopulla. Mistä sitten työttömyys johtuu, jos ei se johdu työpaikkojen määrän vähenemisestä? Se johtuu työvoiman tarjonnan kasvusta muun muassa maahanmuuton ja hallituksen työllisyystoimien takia. Elämme siis hyvin toisenlaista aikaa kuin 90-luvun lamassa. On helppo vaatia nopeita tuloksia. On vaikeampi tehdä päätöksiä, joiden hyödyt näkyvät vasta vuosien päästä. Orpon hallitus on valinnut tämän vaikeamman mutta vastuullisemman tien, tien, jonka myötä yhä useammalla suomalaisella on tulevaisuudessa työtä. Kolmas ja ehkä kaikkein tärkein pointti: koulutus. Suomen menestys ei ole koskaan perustunut halpaan työvoimaan tai luonnonvaroihin. Se on perustunut osaamiseen. Edelleen Suomessa koulutus on paras tae työllistymiselle ja pohja hyvän elämän rakentamiselle. Orpon hallitus on tunnistanut tämän. Koulutusjärjestelmää on kehitetty kaikilla asteilla varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen on panostettu niin, että jokainen lapsi saa vahvan perustan. Perusopetukseen on lisätty tunteja perustaitojen oppimiseen. Oppimisen tukea on vahvistettu. Toisen asteen koulutuksessa on kehitetty sekä lukiokoulutusta että ammatillista koulutusta, jotta nuorilla olisi aidosti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Ammatillisessa koulutuksessa on käynnistetty toiminnanohjauskokeilu, jossa annetaan mahdollisuuksia ohjata koulutusta nopeammin tarvealoille. Lisäksi ammatillisen koulutuksen rahoitusta on uudistettu enemmän oppilaiden työllistymistä palkitsevaksi. Korkeakoulutuksessa on panostettu laatuun, tutkimukseen ja kansainvälisyyteen. Orpon hallitus on tehnyt päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäviä, mutta ne ovat vastuullisia päätöksiä ja vievät Suomea oikeaan suuntaan. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja
24.2.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalousMaahanmuuttoRakentaminen

Arvoisa herra puhemies! Suomen työttömyys on noussut, se on totta, mutta on myös totta, että julkisessa keskustelussa maalaillaan kuvaa työmarkkinoiden romahduksesta, mikä ei vastaa kokonaiskuvaa. Suomen työllisyysaste ei ole Euroopan heikointa, se on keskitasoa. Työllisten määrä on edelleen korkeammalla kuin ennen koronakriisiä. Työllisyys on kääntymässä kasvuun, joskin hitaasti. Me emme elä 1990-luvun kaltaisessa kriisissä. Mistä työttömyyden nopea nousu sitten johtuu? Ensinnäkin suhdanteesta. Kuplaan ajautuneen rakennusalan romahdus vuosina 22—23 veti yksityisen sektorin työllisyyttä alas. Julkinen sektori kannatteli työllisyyttä, mutta kun säästötoimet käynnistyivät, myös siellä kasvu pysähtyi. On kuitenkin huomioitava, että julkinen sektori työllistää edelleen tällä hetkellä enemmän ihmisiä kuin Marinin hallituskaudella. Tämä on klassinen suhdannetilanne, ei niinkään järjestelmän romahdus. Toiseksi — ja tämä on keskeinen asia — työvoima on kasvanut voimakkaasti. Työllisyys ja työttömyys kasvavat nyt yhtä aikaa. Miksi? Koska työmarkkinoille on tullut ihmisiä, jotka aiemmin olivat työvoiman ulkopuolella. Erityisesti 55—64-vuotiaiden osallistuminen työmarkkinoille on kasvanut. Eläkeiän nousu ja ikäsidonnaisista työttömyysturvan poikkeuksista luopuminen ovat aktivoineet työnhakuun. Myös nuorten osallistuminen on kasvanut. Tämä ei ole epäonnistuminen vaan osaltaan uudistusten seuraus. Jos työvoiman osuus olisi vuoden 2017 tasolla, työttömiä olisi tilastollisesti jopa puolet vähemmän. Osa työttömyysasteen noususta johtuu siis siitä, että ihmiset ovat aktivoituneet, ei siitä, että työpaikkoja olisi kadonnut samassa suhteessa. Kuten aiemmin debattipuheenvuorossa toin esille, TEMin selvitysten mukaan yllättävän vähän työpaikkoja meillä tällä hetkellä katoaa tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä. Työttömyysturvan porrastus, työnhakuvelvoitteen tiukentaminen, kannustusloukkujen purkaminen: nämä uudistukset lisäävät työvoiman tarjontaa. Juuri tätä Suomi tarvitsee, jos haluamme saavuttaa 80 prosentin työllisyysasteen. VM:n arvioima työllisyysvaikutus rakenteellisille toimille on tällä hetkellä noin 105 000 henkilöä ja julkista taloutta vahvistava vaikutus lähes kaksi ja puoli miljardia euroa. Vaikutukset eivät synny yhdessä kvartaalissa, mutta ne syntyvät ajan myötä. Kuten ministeri Marttinen aiemmin sanoi, ei työpaikkojen määrä ole Suomessa vakio. Hallituksen tavoite on, että työpaikkoja ja työtä tekeviä ihmisiä olisi tulevaisuudessa huomattavasti enemmän. Entisellä tavalla jatkamalla olisi lopputulos kaikkien tiedossa: se olisi Kreikan tie. On myös syytä puhua maahanmuutosta rehellisesti. 2020-luvulla käytännössä koko työllisten nettokasvu on tullut ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä. Ilman maahanmuuttoa työllisten määrä olisi laskenut merkittävästi. Maahanmuutto kasvattaa työvoimaa, ja siksi se kasvattaa myös työllisten ja työttömien määrää. Valtaosa työttömyyden kasvusta selittyy kuitenkin suomalaisten työttömyyden kasvulla, ei maahanmuutolla, ja ukrainalaisten tilapäinen suojelu selittää suuren osan ulkomaalaisten työttömyyden kasvusta. Siksi yksinkertainen syyllistäminen ei vie Suomea eteenpäin. Arvoisa puhemies! Tilanne on vakava mutta ei toivoton. Suurin riski ei ole tällä hetkellä työttömyysaste. Suurin riski on se, että suhdanteen pitkittyminen muuttaa tilapäisen työttömyyden pysyväksi rakenteelliseksi ongelmaksi. Siksi meidän on samanaikaisesti vahvistettava kasvua ja investointeja, pidettävä kiinni työn kannustavuudesta ja varmistettava, että työvoiman kasvu muuttuu työllisyyden kasvuksi. Hallitus ei ole valinnut helppoa tietä. Olemme valinneet vastuullisen tien. Kun suhdanne kääntyy, ja se kääntyy, on Suomi vahvempi kuin ilman näitä päätöksiä. Sitten vielä nosto aiemmasta puheenvuorosta: Helsingin pörssin yhtiöiden kurssit ovat nousseet vuonna 25 yllättävän vahvasti. Toisaalta lähtötaso oli todella matala. Nousua on vetänyt erityisesti yhtiöiden arvostuskertoimien kasvu, kun taas yhtiöiden tulosten odotetaan laskevan vuonna 25 hieman vuodesta 24. Toivottavasti tämä ennakko-odotusten kasvu on myös merkki talouskasvun alkamisesta. Markkinathan ovat aina oikeassa. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja