Werning Paula

Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä tämänpäiväisessä keskustelussa ei ratkaista sitä, tarvitaanko Suomessa uusia tapahtuma-areenoita. Tässä keskustelussa on kyse paljon suuremmista asioista. Kyse on siitä, voivatko suomalaiset luottaa siihen, että veroeuroista päätetään avoimesti, tasapuolisesti ja niitä samoja sääntöjä noudatetaan kaikkien kohdalla. Juuri siksi on poikkeuksellista, että puhemies kutsui eduskunnan koolle tässä keskellä kesää ja kesätaukoa. Tämä kertoo kyllä asian vakavuudesta, eikä vakavuutta vähennä puhemies Halla-ahon kommentti Ylelle: ”Kyse on korruptioepäilyistä, veronmaksajien rahan kyseenalaisesta käytöstä ja siitä, onko pääministeri puhunut totta tähän asiaan liittyvissä keskusteluissa. Pidän näitä äärimmäisen vakavina kysymyksinä.” Ja kyllähän ne ovat vakavia kysymyksiä. Hallitus päätti myöntää yhdelle hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen tuen junaillen ja runtaten. Samaan aikaan tavallisille suomalaisille on kerrottu vuosi toisensa jälkeen, että rahaa ei ole. On leikattu sosiaaliturvaa, koulutusta, kulttuuria ja palveluita. Jokainen euro on pitänyt perustella tarkasti. Siksi moni suomalainen kysyy nyt aivan aiheellisesti näitä samoja kysymyksiä kuin oppositiokin on tänään täällä kysynyt: miten tähän hankkeeseen löytyi rahaa näin nopeasti, ja — ennen kaikkea — oliko kaikille samat pelisäännöt? Vaikka hallitus nyt yrittää ottaa etäisyyttä aiempaan päätökseen ja kokoomus kääntää katsetta pois omasta sopastaan, tapahtunutta ei voi pyyhkiä pois. Kysymys kuuluu edelleen: miten tähän ratkaisuun päädyttiin, ja miksi normaalit valmistelun pelisäännöt sivuutettiin? Tämän päivän keskiössä on ollut keskustelu siitä, miten päätöksiä tehdään. Tehtiinkö päätös normaalin virkavalmistelun pohjalta, vai kulkiko tämä hanke poliittisella ohituskaistalla ihan vain kavereiden kesken? Juuri tämän vuoksi myös oikeuskansleri on pyytänyt pääministeriltä selvityksiä. Kysymykset koskevat valmistelun kulkua, yhteydenpitoa hankkeen toimijoihin, vaikutusarviointia ja päätöksenteon prosessia. Ne eivät ole opposition keksimiä kysymyksiä vaan oikeusvaltion normaalia valvontaa. Arvoisa rouva puhemies! Hallitus yrittää nyt siirtää keskustelua siihen, ettei hallitus enää edistä hanketta ja tälle 35 miljoonaan ehdolliselle tuelle ei ole enää poliittista tukea. Päätös oli täysin oikea ja lopputulema väistämätön, mutta se ei pyyhi pois sitä, miten tähän kaikkeen päädyttiin. Jos päätös oli hyvä, miksi siitä otetaan nyt etäisyyttä? Ja jos päätös oli taas huono, niin miksi se alun perin edes tehtiin? Nämä ovat aivan tavallisia kysymyksiä, joihin suomalaiset ansaitsevat vastaukset, eikä sitä vastuutakaan voi ulkoistaa. Tämä ei ole yhden ministerin tai yhden puolueen päätös. Kyse on koko hallituksen linjauksista. Ja kun päätös on yhteinen, myös vastuu on hallituksen yhteinen. Arvoisa puhemies! Tätä asiaa kannattaa katsoa aivan tavallisen suomalaisen silmin. Kun ihminen hakee Kelasta etuutta, yritys hakee investointitukea tai yhdistysavustusta, jokaisen pitää täyttää samat ehdot ja odottaa päätöstä. Kukaan ei pääse jonon ohi vain siksi, että tuntee oikeat ihmiset tai omistaa sopivan puolueen jäsenkortin. Siksi ihmiset odottavat samaa myös hallitukselta: ei erityiskohteluja, ei pikakaistoja, vain samoja sääntöjä. Suomalaiset eivät odota päättäjiltä täydellisyyttä — virheitäkin voi tulla — mutta he odottavat rehellisyyttä, avoimuutta ja sitä, että virheistä kannetaan vastuu. Ja ennen kaikkea kansalaiset odottavat nöyryyttä. Luottamus ei synny selittelyllä. Se syntyy avoimuudella. Luottamus syntyy siitä, että päätökset kestävät päivänvalon. Ja juuri siitä tässä keskustelussa on lopulta kyse — ei yhdestä hallista vaan siitä, millaista päätöksenteko Suomessa on ja minkälaista me haluamme. Sellaista, jossa jokainen voi luottaa siihen, että yhteisiä varoja käytetään avoimesti, tasapuolisesti ja kaikilla on samat ehdot. Se luottamus on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä voimavaroja, eikä sitä pidä horjuttaa, vaan sitä tulee vahvistaa tässä salissa joka ikinen päivä.

Arvoisa puhemies! Kun sota Ukrainassa jatkuu jo viidettä vuotta, meiltä kumppanimailta vaaditaan ennen kaikkea kestävyyttä, periaatteellisuutta ja kykyä mukautua. Venäjä laskee strategiansa sen varaan, että länsi väistyy ja liittolaisten rintama rakoilee. Siksi tämä valtioneuvoston selonteko ja siirtyminen uuteen operaatio Legioon on äärimmäisen tärkeä ja oikea-aikainen viesti. Suomi ei väisty, me emme katso sivusta, vaan Suomi kantaa vastuun Euroopan yhteisestä turvallisuudesta. Ukrainan tarpeet taistelukentillä muuttuvat jatkuvasti, ja meidän on pystyttävä vastaamaan niihin joustavasti. Siirtymällä tähän Norjan johtamaan operaatioon tarjoamme yksittäisten, lyhyiden kurssien sijaan pitkäjänteistä ja laadukasta koulutusta Puolassa sijaitsevassa pysyvässä tukikohdassa. Enintään 40 sotilaan ja reserviläisen panoksemme esikunta- ja koulutustehtävissä on kokoamme suurempi signaali siitä, että seisomme väkevästi Ukrainan tukena, aina oikeudenmukaiseen rauhaan saakka. Samalla oma puolustuskykymme vahvistuu niillä arvokkailla opeilla, joita suomalaiset sotilaat sieltä mukanaan kotiansa tuovat. Arvoisa puhemies! Kun nämä operaatioon liittyvät uudet uhat ja poikkeukselliset inhimilliset riskit tiedetään jo etukäteen, eduskunnan on voitava luottaa siihen, että suojatoimet ovat myös samalla tasolla. Me emme voi lähettää joukkojamme Puolaan pelkällä ajatuksella, että kaikki sujuu varmasti hyvin. Puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan on jatkokäsittelyssä varmistettava, että meillä on käytössämme moderneimmat vastatiedustelun työkalut ja riittävä suojaus kaikissa olosuhteissa. Turvallisuudesta emme tingi tuumaakaan. Yhtä lailla painoarvoa on annettava sille, mitä tapahtuu komennuksen jälkeen. Kriisinhallintaveteraanien tukijärjestelmät ovat Suomessa kehittyneet, ja tämänkin operaation näkökulmasta nämä tukijärjestelmät ovat välttämättömiä. Koska henkinen kuormitus on taistelukentän läheisyyden ja sotaa käyvien joukkojen kohtaamisen vuoksi poikkeuksellista, kotiutumisen yhteydessä tarvittavan tuen on oltava automaattista, ei vain pyydettäessä saatavaa. Seurannan on jatkuttava tiiviinä kuukausia, jotta kukaan ei jää yksin mahdollisten traumatisoitumisesta aiheutuneiden viivästyneiden oireiden kanssa. Arvoisa puhemies! Tämä selonteko ansaitsee laajan hyväksynnän, sillä se osoittaa Suomen kantavan vastuutaan silloin kun Euroopan turvallisuudesta pelataan isoilla panoksilla. Samalla me täällä salissa asetamme puolustushallinnolle tiukan velvoitteen: pidetään huolta omistamme, kun he pitävät huolta meidän kaikkien turvallisuudesta.

Arvoisa puhemies! Kannatan myös Suomen osallistumista operaatio Legioon, mutta nostan tässä esiin selonteon kaksi erittäin rehellistä ja kriittistä kohtaa: uhka-arvion ja henkilöstön jaksamisen. Vaikka suomalaiset sotilaat eivät toimi siellä Ukrainan maaperällä, toiminta sijoittuu Puolaan ja itäiseen Eurooppaan. Selonteossa todetaan suoraan, että henkilöstöömme kohdistuva vakoilun ja vastavakoilun uhka on jatkuva ja korkea. Meidän on siis varmistettava, että Puolustusvoimilla on kaikki resurssit ja valmiudet suojata omia ihmisiä tältä paineelta. Toinen seikka on tämä henkinen puoli. Kun suomalainen sotilas kouluttaa suoraan rintamalle lähteviä ukrainalaisia, syntyy riski niin sanotusta sijaistraumatisoitumisesta. Oireet voivat näkyä vasta kuukausien palveluksen jälkeen, ja meidän tehtävä on pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta Euroopan turvallisuudesta. Tästä syystä kysyn: onhan meillä riittävä valmius vahvaan ja pitkäkestoiseen psykososiaaliseen tukeen ja seurantaan näille 40 sotilaalle ja reserviläisille, kun he palaavat sieltä kotiin?

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä selkeästä esityksestä. Nuorten rikollisuuteen pitää puuttua, ja uskon, että me olemme tässä salissa kaikki siitä samaa mieltä. Kysymys kuuluukin: puutummeko siihen tavalla, joka oikeasti katkaisee rikoskierteen, vai tavalla, joka näyttää kovalta mutta jolla tulokset eivät ole toivottuja? Hallituksen esityksessä nuorisorangaistuksen enimmäiskestoa pidennetään yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Lisäksi rikoksen vakavuus nostetaan selkeämmin perusteeksi tuomita nuorisorangaistus. Tavoitteena on lisätä sen käyttöä. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä yhden faktan äärellä ja miettiä sitä, että nuorisorangaistusta tuomitaan tällä hetkellä vain noin 5—10 nuorelle vuodessa, ja se on varsin vähän. Tästä syystä ensimmäinen kysymys kuuluu: mistä tämä johtuu, onko ongelma rangaistuksen pituus vai se, että seuraamus ei ole riittävän toimiva, resursoitu tai tarkoituksenmukainen? Puhemies! Pelkkä rangaistuksen pidentäminen ei vielä katkaise rikoskierrettä. Nuorten kohdalla vaikuttavuus syntyy siitä, että seuraamus on samaan aikaan velvoittava ja kuntouttava. Sen pitää ohjata kouluun, hoitoon ja arkeen kiinni. Jos nuorella on päihdeongelma tai mielenterveyden haasteita, ratkaisevaa ei ole se, lukeeko laissa mahdollisuus hoitoon, vaan se, pääseekö nuori hoitoon. Tässä esityksessä on äärettömän hyviä elementtejä: opintoihin ohjaamisen vahvistaminen on tismalleen oikea suunta, päihdehoidon mahdollistaminen osana seuraamusta on erittäin tärkeää. Mutta toivon, että nämä eivät jää pelkästään paperille. Jos seuraamuksen sisältö ei oikeasti vahvistu, jos resursseja ei ole riittävästi, käy helposti niin, että rangaistus kovenee muodollisesti mutta nuoren tuki ei silti parane. Silloin emme lisää turvallisuutta, silloin ongelma vain siirtyy eteenpäin. On myös olemassa riski niin sanotusta seuraamusjärjestelmän laajenemisesta. Kun enimmäiskesto pitenee ja tuomitsemisen perusteita väljennetään, nuorisorangaistus voi alkaa koskea myös sellaisia tapauksia, joissa aiemmin olisi riittänyt kevyempi seuraamus. Emme saa siis rakentaa järjestelmää, jossa kontrolli laajenee mutta vaikuttavuus ei. Arvoisa puhemies! Nuorten rikollisuus ei ole vain oikeudenhoidollinen kysymys. Siinä on kyse myös koulutuspolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja myös terveyspolitiikasta. Se on sitä, pääseekö nuori ajoissa tukeen, onko koulussa aikuisia, jotka huomaavat, onko perheillä riittävästi apua, onko päihdehoitoa tarjolla silloin, kun sitä tarvitaan. Jos samaan aikaan kiristämme seuraamuksia ja heikennämme arjen palveluita, syntyy siitä ristiriitaa: vaaditaan enemmän, mutta annetaan vähemmän. Tavoiteltavaa on, että seuraamusjärjestelmä on sellainen, joka ei ainoastaan rankaise vaan aidosti vähentää uusintarikollisuutta, sellainen, joka tuo nuoren takaisin koulutukseen, hoitoon ja kiinni arkeen. Jos tavoitteena on, että nuorisorangaistus toimii väliportaana ehdollisen vankeuden ja kevyempien seuraamusten välissä, sen pitää olla sisällöltään vahva ja tasalaatuinen koko maassa, ei niin, että yhdessä maakunnassa on toimiva hoitopolku ja toisessa ei. Turvallisuus syntyy siitä, että rikoskierre katkeaa, ei siitä, että rangaistus kestää pidempään. Ministeri Meri, tässä esityksessä on paljon hyvää ja kannatettavaa, mutta pohdin vielä seuraavia asioita, jotka ovat: Onko meillä resursseja aidosti riittävästi? Onko mahdollisuus hoitoonpääsyyn todellista? Estetäänkö seuraamuksen laajeneminen vääriin tapauksiin? Ja pohdin vielä sitäkin, vähentääkö tämä aidosti uusintarikollisuutta. Näihin kysymyksiin varmasti palaamme näissä salikeskusteluissa ja valiokuntatyöskentelyssä myöhemmin. — Kiitos. [Juho Eerola pyytää vastauspuheenvuoroa]

Rouva puhemies! 43 000 alle 25-vuotiasta nuorta on tänään työttömänä. Itse olen seurannut tätä varsin läheltä. Oma 22-vuotias poikani kouluttautui levyseppähitsaajaksi, kävi armeijan, haki töitä — tuloksetta. Hän halusi päästä töihin täällä Suomessa, mutta mahdollisuutta riittävään toimeentuloon ei tullut. Hän muutti marraskuun alussa Espanjaan, tekee töitä siellä ja maksaa veronsa ja sanoi tässä viimeksi, kun soiteltiin, että ”äiti, ihan huipputyö” ja ”hei, minä pärjään”. Äitinä olen ylpeä, päättäjänä huolissani. Petteri Orpon hallitus lupasi satatuhatta työpaikkaa. Nuorille on tarjolla työllistymisseteli, mutta tämä auttaa vain murto-osaa: 94 prosenttia jää ilman. Kysyn, pääministeri Orpo, teiltä: onko meillä oikeasti varaa kouluttaa näitä nuoria osaajia ja päästä heidät sitten maailmalle, ja monenko nuoren pitää lähteä ennen kuin suunta muuttuu?