Wickström Henrik
2 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies, värderade fru talman! Ennen kaikkea on pakko alleviivata sitä, että mitä tulee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, niin on kuitenkin hyvä, että suurimmissa kysymyksissä ja suurimmassa osassa kysymyksistä me ollaan kuitenkin tässä salissa samaa mieltä. Se on ennen kaikkea maamme turvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Mutta itse ehkä haluaisin tästä selonteosta nostaa esiin sen asian, että me eletään sellaista maailmanpoliittista tilannetta, jossa meillä on useita konflikteja, joihin me pyritään nyt aktiivisesti reagoimaan. Samaan aikaan me ei kuitenkaan saada unohtaa niitä pitkän aikavälin mahdollisia konflikteja. Tässä on ehkä ennen kaikkea nostettava esiin ilmastonmuutoksen vaikutukset. Se vaikuttaa ennen kaikkea vaikkapa Afrikassa Sudanin konfliktiin, ja on vääjäämättäkin, sanomattakin selvää, että jossain kohtaa tästä tulee myöskin vaikutuksia tänne Eurooppaan, aina Suomeen asti. Sen takia onkin toivottavaa, että Suomi kaikissa kv-politiikan foorumeissa jaksaa ylläpitää myöskin ilmastonmuutoksen vastaista työtä, koska tällä hetkellä myöskään EU-tasolla tämä työ ei ole saanut niin vahvaa roolia kuin sen olisi pitänyt ehkä saada.
On todella tärkeää, että me ennen kaikkea kiinnitämme huomiota siihen, että EU:n kilpailu- ja toimintakyky-ympäristö vahvistuisi. On ikävä kuulla viestejä siitä, että moni kansainvälinen toimija näkee ja kokee EU:n tällä hetkellä aivan liian byrokraattisena toimijana ja näkee Yhdysvallat ja Kiinan paljon mielekkäämpänä markkinana mennä kehittämään omaa toimintaansa. Tämän lisäksi on tietenkin tosi tärkeää painottaa sitä, että meidän täytyy jatkaa ja ennen kaikkea korottaa myöskin meidän panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. On sanomattakin selvää, että tässä kilpailussa EU on jäänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen, ja tämä on myöskin meille Suomessa todella huono asia. Lopuksi toivon, että EU-politiikassa ei unohdettaisi ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Se tulee olemaan todella tärkeä osa tulevaisuuden markkinoita ja talouspolitiikkaa.