politiikka.app

Viitala Juha

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäSatakunnan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

7 puheenvuoroa

023helmikuu 2026: 1helmaaliskuu 2026: 3maahuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 2kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 0syy
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 108/2026 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Nyt on siis käsittelyssä hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi metsästyslain sekä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta. Tuon tähän keskusteluun yhden näkökannan omasta kotikaupungistani Raumalta. Elikkä Raumalle on kymmenisen vuotta sitten satamatoimintojen lomaan muuttanut Suomen suurin merimetsoyhdyskunta, noin 30 000 merimetsoa. Vaikka olen eläinten ystävä hyvin paljonkin ja monesti puhun eläinten puolesta, niin on tuotava tähän keskusteluun se näkökanta, mitä tämä Suomen suurin yhdyskunta on saanut aikaan. Raumalla on ollut meneillään iso sataman laajennushanke, mihin olisi tulossa vihreän siirtymän hankkeita elikkä juuri sellaisia teollisuushankkeita, joita me Suomeen tarvitsemme sen vuoksi, että saamme toimeentuloa ja vientituotteita mutta myös pystymme tekemään ympäristötekoja, mutta nämä merimetsot valitettavasti ovat hankaloittaneet näiden hankkeiden etenemistä hyvinkin paljon. Tämä on syytä tähän keskusteluun mielestäni tuoda. Yhtä lailla näiden 30 000 yksilön — nyttemmin uudet luvut taitavat olla kyllä 20 000:ta tai hieman vähemmän, elikkä ihan niin suuri tämä yhdyskunta ei enää ole — kalastusaluehan on noin 40—50 kilometriä. Tiedän muun muassa paikallisen kalastajan, kenen leivän nämä merimetsot ovat pitkälti vieneet pöydästä siinä muodossa, että ahvenet ovat maistuneet kyllä siellä Rauman merialueella niille varsin hyvin. Tämä on erittäin valitettavaa, ja olen ihan henkilökohtaisesti näitä keskusteluita käynyt heidän kanssaan, joiden elinkeino on tässä hyvin paljon häiriintynyt. Eli tämmöinen näkökanta, että se, että varsinkin nämä vihreän teollisuuden hankkeet ovat olleet näiden vuoksi jäissä, on varsin ikävää. Sen vuoksi itsekin tätä asiaa katselen, en nyt voi sanoa, että ilolla, mutta myötämielisesti kuitenkin. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsästyslaki, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Nyt tosiaan on käsittelyssä hallituksen esitys, missä ehdotetaan muutettavaksi poliisin ja muiden turvallisuusviranomaisten tiedonsaanti- ja tiedonluovutusoikeuksia koskevaa sääntelyä, ja kun toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki olennainen tieto, niin se on tietenkin hyvä asia, ja siihen pitää pyrkiä, jotta me voidaan erilaiset uhkakuvat ja varautuminen hoitaa tarvittavalla tavalla ja ennalta ehkäistä näitä. Pidän näitä tavoitteita tässä pääasiassa erittäin kannatettavina ja hyvinkin perusteltuina, mutta kuten tuossa edellä kuulimme edustaja Heinäluoman puheessa, niin tässä on tiettyjä ongelmia. On ongelmallista, että tiedonsaantioikeutta laajennetaan varsin lievienkin rikosten selvittämiseen, kuten esimerkiksi rahankeräysrikos, metsästysrikos ja rakennussuojelurikos. Sotealan toimijat ovat pitäneet tätä ongelmana, koska tällainen laajennus ei ole oikeasuhtainen suhteessa siihen, kuinka merkittävästi se voi heikentää luottamusta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Olisi hyvä, että tiedonsaantioikeus tulisi olla vasta sellaisten rikosten selvittämiseksi, joissa enimmäisrangaistus olisi se kolme vuotta, joten kannatan edustaja Heinäluoman tekemää esitystä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 199/2025 vpKoulutusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Olen aiemmin toiminut 13 vuotta työsuojeluvaltuutettuna isossa globaalissa yrityksessä ja nähnyt monenmoista työelämäasiaa ja valitettavan monet yt-neuvottelutkin käynyt neuvottelijana. Ymmärrän oikein hyvin sen, että erikokoisilla yrityksillä on erilaisia tarpeita ja haasteita ja toimintaympäristöt ovat hyvin erilaiset eri yrityksillä. Tämän vuoksi arvostankin suuresti sitä, mitä kuulimme puhujakorokkeelta edustaja Lundénilta. Hän on poistunut jo salista, mutta oikein mielelläni kuuntelin hänen terveisiään omasta yritystoiminnastaan, ja arvostan sitä kyllä suuresti. Hallitus on ottanut kyllä tietynlaista riskiä näissä palkansaajan aseman heikentämisissä ja siinä, että se pyrkii näin radikaalisti muuttamaan työelämää yhden hallituskauden aikana ja horjuttaa sitä hyvinvointia myös siellä työpaikoilla näillä toimenpiteillään. Näillä suunnitelluilla muutoksilla on aika paljon negatiivisia välillisiä vaikutuksia työn tuottavuuteen, mitä edustaja Lyly edellisessä puheenvuorossa hyvin otti esille. Niitä ei ole kyllä arvioitu riittävällä tavalla. Ihan esimerkiksi nämä kaikki lakimuutokset heikentävät työhyvinvointia hyvin runsaasti. Tiedetään, että työhyvinvoinnilla on suuri vaikutus työn tuottavuuteen sitä kautta, että se inhimillinen pääoma, mikä ei ole koneissa ja laitteissa vaan on meissä ihmisissä, on se, millä me innovaatioita ja uusia tuotteita luodaan. Nämä ovat kaikki nyt vastoin sitä, miten ihminen voi hyvin työssään, nämä heikentävät sitä tasapainoa. Minä pelkään, että sillä tavalla työn tuottavuus kärsii vielä enemmän niitten välillisten vaikutusten kautta kuin mitä edustaja Lyly otti esille prosentteina. Eli kyllä me viedään työelämää tosi paljon väärään suuntaan. Sitten jos me vielä mietitään meitä Suomena: Ollaan pieni reunamarkkina Euroopassa. Meillä ei ole täällä liikaa vahvuuksia. Yksi vahvuus meillä on se osaaminen, mikä meillä on. Valitettavasti kyllä myöskin koulutuksesta on leikattu. Sellainen innovaatiopolitiikka pitäisi saada meille yhdeksi keskeiseksi, että me saadaan uusia korkean jalostusasteen vientituotteita, mutta se vaatii sitä, että meillä on hyvinvoivia työntekijöitä myös tulevaisuudessa, jotta he voivat luottaa siihen, että he sitoutuvat niihin yrityksiin pitkäksi aikaa. Tämmöinen näkökanta vielä. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Tekoälystä kun puhumme, niin monesti puhutaan silloin myös tuotantotehokkuuden lisäämisestä ja sen kaltaisista asioista, mutta kun me puhutaan juuri kulttuurialasta ja luovasta alasta, silloin keskustelu on kyllä hyvä pitää siinä, että välttämättä sitä tuotantotehoa ei niinkään siihen tuotokseen mutta ehkä niihin tuotantotapoihin sitten pystytään kuitenkin saamaan avuksi. Luovat alat ja luovien alojen edustajatkaan eivät ymmärtääkseni vastusta tekoälyn käyttöä, mutta vaativat selkeitä pelisääntöjä ja sitä oikeudenmukaisuutta niihin korvauksiin. Kyllähän se on aivan kohtuutonta, jos joku tuottaa materiaalia ja sitten sillä henkilön tuottamalla materiaalilla pystytään tuottamaan lisäarvoa jossain toisaalla. Kyllä näihin on ne pelisäännöt löydyttävä, se oikeudenmukaisuus, tässä koko keskustelussa. — Kiitos.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä illan mittaan tuntuu, että keskustelut monesti tässä salissa muuttuvat rakentavammiksi, ja nyt päästään jopa sellaiseen pisteeseen, että lähden tässä tukemaan kokoomusedustajan, edustaja Satosen puheenvuoroa [Mikko Savola: Sinipunaa pukkaa!] metsäteollisuuden merkityksestä ja siitä, millaisia aluetaloudellisia vaikutuksia ja pitkiä arvoketjuja se luo. Edustaja Satonen toi esille hyvin vaikuttavia lukuja, ja tästä onkin hyvä lähteä pohdiskelemaan sitä, miten me löydetään ne ratkaisut, että me kyetään täällä metsänhoito tekemään sillä tavalla, että meillä riittää raaka-ainetta mutta silti pidetään ympäristötavoitteista huolta. Minä uskon vahvasti, että nämä asiat ovat yhteensovitettavissa. Puhdas energia, ydinvoima, edustaja Lyly otti niitä tuossa esille, ja myös niitä ajatuksia on oikein helppo lähteä tukemaan. Me tarvitaan esimerkiksi tuulivoiman rinnalle lisää ydinvoimaa ja perusvakaata energiantuotantoa sääolosuhteiden vuoksi heittelehtivien energiamuotojen lisäksi, jotka ovat ilman muuta hyviä puhtaan energian tuotantoja, esimerkiksi tuulivoima ja merituulivoima, jos hankkeita saataisiin lähtemään liikkeelle, mutta tällä hetkellä valitettavasti merituulivoimahankkeet tuntuvat vähän sakkaavan. Me tarvitaan monipuolinen energiapaletti tähän maahan. Me tarvitaan tulevaisuudessakin metsäteollisuutta. Meidän pitää huolehtia siitä, että me pystymme hakkuita suorittamaan sillä tavalla, että metsät eivät kuitenkaan vaarannu. Vielä näistä vihreän teollisuuden mahdollisuuksista. Me ollaan sellaisessa tilanteessa, että me emme välttämättä tulevaisuudessa ihan bulkkitavaralla täällä pärjää. Meidän pitää löytää korkeamman jalostusasteen tuotteita vientiin, ja vihreä siirtymä tarjoaa tähän mahdollisuuksia. Viime vuonna maahamme valmistui noin kahdeksan miljardin euron arvosta uusia hankkeita. Toivon, että tämä on vain alku ja tästä päästään jatkamaan ja kuullaan lisää positiivisia uutisia vihreän siirtymän myötä tulevista teollisuushankkeista. Eli voidaan oikeastaan puhua teollisuus 2.0 -tyyppisestä ratkaisusta eli siitä, että me pystytään tämmöinen perinteinen savupiipputeollisuus muuttamaan ympäristöystävälliseen muotoon ajatellen vaikka hiilidioksidin talteenottoratkaisuita. Kyllä näissä meillä on mahdollisuuksia. Tässä intoutui puhumaan oikein enemmänkin, koska tosiaan on siitä harvinaislaatuinen tilanne, että tuntuu, että nyt ruvetaan tässä illan mittaan löytämään yhteistyön säveliä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, tuulivoima)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Mennään tuosta pelottelusta ja höpöhöpöpuheesta ilmastonmuutoksen mahdollisuuksiin ja siihen, miten meidän pitää onnistua yhteensovittamaan samaan yhtälöön ilmastonmuutoksen tuomat mahdollisuudet, vihreät investoinnit, ja tämän hetken teollisuus. Tämä onkin yksi meidän mahdollisuus siinä, että me saadaan sitä kasvua ja työpaikkoja tänne maahan, mutta se ei synny itsestään, vaan se vaatii tekoja ja pitkäjänteistä politiikkaa. Kysyisinkin, arvoisa ministeri: miten te näette tämän pitkän politiikan merkityksen siinä, että me pystytään luomaan yrityksille investointimahdollisuuksia tai sitä näkymää, että he uskaltavat investoida? Esimerkkinä tässä voisi mainita jotain vaikka metsänhoidon kehittämisestä ja vaikka hiilidioksidin talteenoton mahdollisuuksista. Korostan nimenomaan sitä, että näitä jokerikortteja meillä ei ole liikaa tällä hetkellä ja tämä vihreä teollisuus ja vihreä siirtymä on se meidän mahdollisuus. Toivon, että me pystytään yhdessä löytämään täällä salissa niitä ratkaisuita, että voidaan tänne saada ne investoinnit, mistä nyt on kilpailtu. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Ilmastopolitiikassa on kyse toisaalta meidän kaikkien ja erityisesti tulevien sukupolvien tulevaisuuden kysymyksestä, mutta ilmastopolitiikka on myös Suomen taloudelle suuri mahdollisuus. Vihreä kasvu ei kuitenkaan synny itsestään, vaan tarvitaan myös sitä tukevaa politiikkaa. Hallituksen selonteossa on tähän tähtääviä tärkeitä kirjauksia, mutta valitettavasti hallituksen politiikka tähän asti ei ole riittävästi tukenut vihreää kasvua. Hallituksen U-käännös ilmastotavoitteista sekä tempoileva veropolitiikka ovat toimia, jotka rapauttavat yritysten investointiympäristöjä. Lisäksi päätökset, kuten jakeluvelvoitteen kevennykset, ovat jarruttaneet investointeja tähän maahan. Puhtaan energian saatavuus ja sen ripeä lisääminen on erittäin keskeistä ja keskeinen edellytys vihreän siirtymän onnistumiselle. Ilman laajaa päästöttömän energian tuotantoa ei teollisuuden sähköistäminen, vetytalous eikä uuden vähähiilisen teollisuuden syntyminen ole mahdollista. Tämä ei onnistu uusiutuvien energiamuotojen rajoittamisella. Pitää muistaa tässä yhtälössä myös se, että tarvitsemme myös perusvoimaa ja säätövoimaa ja sen lisäämistä, ja myös ydinvoimasta onkin erittäin hyvä käydä keskustelua tässä yhteydessä. Sitäkin me kyllä vielä tarvitsemme. Arvoisa puhemies! Samalla on syytä korostaa osaamisen merkitystä vihreän siirtymän onnistumiselle. On vaikea hahmottaa, miten Suomi voi menestyä kestävässä kasvussa ja houkutella korkean jalostusarvon investointeja, jos emme samaan aikaan panosta suomalaisen työvoiman osaamiseen, korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Erityisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen asema vihreän siirtymän mahdollistajina pitäisi nostaa tässä keskiöön. On myös pidettävä mielessä, että kestävä, puhdas siirtymä ei ole vain ilmasto- ja talouspolitiikkaa. Ilmastotoimien kustannusten on jakauduttava reilusti eri väestöryhmien ja alueiden kesken. Samalla hajautettu ja päästötön energiajärjestelmä vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. Vihreä siirtymä voi tuoda Suomeen mittavaa talouskasvua ja uusia työpaikkoja, mutta se edellyttää pitkälle katsovia päätöksiä. Koulutukseen ja tutkimukseen tehdyt panostukset ratkaisevat sen, pystymmekö hyödyntämään siirtymän tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti myös taloudellisesti. On tärkeää nähdä, että ilmastotavoitteet, talouskasvu ja huoltovarmuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Fossiilienergiasta irtautuminen, uusiutuvan energian hajautettu tuotanto sekä energiajärjestelmämme vahvistaminen tukevat sekä päästövähennyksiä että kansallista turvallisuuttamme. Suomi tarvitsee menestyäkseen pitkän ja selkeän teollisuuspoliittisen katseen, jonka yhtenä isona teemana on nimenomaan energia- ja ilmastostrategia. Me tarvitaan vihreitä teollisuuden investointeja ja korkean jalostusarvon uusia vientituotteita, ja tämän vuoksi korostan sitä pitkää aikajännettä ja ylivaalikautista katsetta, jotta voimme tarjota yrityksille houkuttelevia investointiympäristöjä. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun vielä edustajien Hoskonen ja Kettunen innoittamana hieman metsäteollisuudesta, [Tuomas Kettunen: Tärkeä aihe!] kun muistan, että olen tästä tärkeästä aiheesta kuullut teidänkin puhuvan. [Tuomas Kettunen: Voisin puhua vaikka koko illan!] Myös itse olen sillä kannalla, että meidän pitää mahdollistaa myös metsäteollisuudelle toimintaedellytykset tulevaisuudessa, ja sen vuoksi meidän pitää keskittyä metsien kasvuun ja metsien hoitoon entistä tarkemmin ja suunnitelmallisemmin. Metsäteollisuuden tuotteilla korvataan fossiilisilla raaka-aineilla tehtyjä tuotteita, se on hyvä muistaa siinä metsä-hiili-keskustelussa. Se on edelleen todella merkittävä elinkeino Suomelle ja koko kansantaloudelle. Biopolttoaineista voisin puhua pitkäänkin, mutta aika rupeaa nyt loppumaan. Ehkä viimeiset sekunnit vielä tästä metsien hoidosta: oikea-aikaisesti toteutettu, kasvupaikalle sopiva metsänhoito vahvistaa kasvua ja hiilensidontaa pitkällä aikajänteellä, mutta se samalla myös tarjoaa sitä raaka-ainetta meille elintärkeälle metsäteollisuudelle. [Timo Suhonen: Loistava puheenvuoro! — Keskeltä: Järkipuhetta!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja