Furuholm Timo
5 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Tämä julkisen talouden suunnitelma alleviivaa hallituksen talouspoliittista epäonnistumista. Tulevalle hallitukselle jää perintönä kasvava alijäämä ja heikentynyt tulopohja. Pienemmässä kuvassa viime riihessä hallitus kohdisti lisäleikkauksia muun muassa kuntiin, mikä tarkoittaa leikkauksia lapsiin ja nuoriin eli koulutukseen. Turvallisuudesta paljon puhuva hallitus on myös kohdistanut valtionhallintoon suuria leikkauksia jo aiemmin, ja nyt tässä riihessä tulee lisää. Näillä on suora yhteys turvallisuuteen. Esimerkiksi liikenne- ja viestintävaliokunta on moneen otteeseen nostanut esiin sen vakavan huolen, joka liittyy Liikenne- ja viestintäviraston toimintaedellytyksiin. He ovat suuressa vastuussa kyberturvallisuuden saralla ja ovat jo joutuneet sopeuttamaan toimintaansa aikaisempien leikkauksien jäljiltä, ja kun nyt tulee lisää leikkauksia, niin on pakko kysyä, onko tämä hallitus jotenkin ajatellut, että turvallisuutta hoidetaan näin osaoptimoimalla.
Arvoisa rouva puhemies! Sipilän hallituksen vuoden 2018 taksiuudistuksen jäljet ovat pitkät, ja niitä korjataan yhä edelleen. Kilpailun laaja avaaminen toi mukanaan joitain myönteisiä vaikutuksia mutta niin paljon ongelmia ja epävarmuutta, että se koetteli suomalaisten luottamusta koko taksi-instituutioon. Edellinen hallitus aloitti taksialan korjaamisen, ja nykyinen hallitus jatkaa osaltaan tätä työtä käsittelyssä olevalla esityksellä. Tavoitteena on ennen kaikkea luottamuksen palauttaminen ja harmaan talouden kitkeminen. On kuitenkin todettava, että taksien saatavuuden parantamista hallitus ei tule näillä toimilla saavuttamaan eikä myöskään niillä toimilla, jotka se jättää tekemättä. Käsittelyssä oleva esitys tuo taksialalle runsaasti uutta sääntelyä. Se koskee muun muassa taksamittareita, värillisiä rekisterikilpiä, koulutusvaatimuksia, hyvämaineisuuden vaatimusta sekä auton rekisteröintiin liittyviä edellytyksiä. Hallitus on valinnut taksialan korjaamiseen lähestymistavan, jossa määrä näyttää korvaavan laadun. Jo tässä vaiheessa on selvää, että uuden sääntelyn vaikutuksia on seurattava tarkasti. Valiokunnan mietintö käy myös hyvin läpi sitä problematiikkaa, joka syntyy uudesta sääntelystä ja sen vaikutuksista osaan kuljettajista, tunnistaen kuitenkin uuden lainsäädännön tarpeen. Arvoisa rouva puhemies! Koulutus- ja hyvämaineisuusvaatimukset sekä taksina toimivien autojen parempi yksilöiminen rekisteröinnin kautta ovat erittäin tervetulleita uudistuksia niin laadun kuin valvonnan näkökulmasta. Sen sijaan valiokunnassakin debattia käytiin taksamittareista ja värillisistä kilvistä. Niiden hyötyjä onkin syytä arvioida huolellisesti käyttöönoton jälkeen. Taksien paremmasta visuaalisesta tunnistettavuudesta yhteisten kilpien avulla sekä taksamittareista kerättävän eheän datan hyödyntämisestä on todella saatava ne hyödyt, joiden vuoksi nämä elementit on hallituksen esitykseen sisällytetty. Luottamuksen vahvistamisella ja harmaan talouden torjumisella perusteltujen muutosten on siis toteuduttava myös käytännössä sekä kuluttajan näkökulmasta että viranomaisvalvonnassa. Valiokuntakäsittelyn aikana kuulimme näkemyksiä sekä puolesta että vastaan, mitä tulee näihin taksamittareihin ja värillisiin kilpiin. Itse päädyin lopulta kannattamaan esitystä sellaisenaan, koska katson sen luovan taksialalle tietynlaiset peruspuitteet, jotka se tarvitsee. Se rakentaa pelikenttää, jossa sääntely on aiempaa tiukempaa mutta monella tapaa myös selkeämpää. Mutta samalla meidän on huolehdittava siitä, että lainsäädäntö ottaa tulevaisuudessa huomioon esimerkiksi teknologian kehittymisen ja alan moninaiset toimijat. Työ ei siis tähän lopu. Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyn aikana nousi huoli siitä, että tämä tiukempi sääntely kohdistuu erityisesti osa-aikaisiin kuljettajiin, usein juuri heihin, jotka ajavat alustatalouden sovelluskyytejä. Taksamittari ja värilliset kilvet tuovat alustakuljettajille lisäkustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Tällä voi olla vaikutusta sekä alalle tuloon että kuljettajien taloudelliseen asemaan mutta myös taksien saatavuuteen. Samalla on kuitenkin syytä kysyä, onko alustayrityksillä vastuuta niille ajavien kuljettajien työoloista ja ehdoista sekä koko taksialan kehityksestä. Yritykset voivat vaikuttaa kuljettajien asemaan esimerkiksi kyytien hinnoittelun ja kuljettajilta perittävien komissioiden kautta. Jos taksien saatavuus tämän esityksen myötä joltain osin heikkenisi, se ei johtuisi ensisijaisesti itse esityksestä vaan myös alustakuljettajien pakkoyrittäjyyteen perustuvasta toimintamallista. Se ilmentää eräänlaista riistoa ja on osaltaan pitänyt hinnoittelua sekä saatavuutta paremmalla tasolla. Muutaman euron taksikyydin taustalla on kuitenkin todellisuus, jota emme aina halua ääneen myöntää. On kestämätöntä, että kuskit, jotka eivät voi vaikuttaa hinnoitteluun, ajavat kannattamattomia kyytejä. Samalla on syytä kyseenalaistaa se, kuinka yrittäjiä kuskit suhteessa heihin valtaa käyttäviin alustafirmoihin ovat. Siksi pidän erittäin hyvänä, että liikenne- ja viestintävaliokunta otti yhteisen kannan sen puolesta, että myös alustafirmojen kyytejä ajavien kuljettajien tilanteeseen on puututtava. Arvoisa puhemies! Taksialan sääntelyssä on kyse ennen kaikkea luottamuksesta. Asiakkaan on voitava luottaa siihen, että taksi on turvallinen, kuljettaja on osaava ja hinta on ymmärrettävä. Viranomaisten on voitava luottaa siihen, että toiminta on valvottavaa ja että harmaaseen talouteen voidaan puuttua tehokkaasti. Kuljettajien on puolestaan voitava luottaa siihen, että alalla toimitaan reiluilla pelisäännöillä. Tämä esitys vie taksialaa monelta osin oikeaan suuntaan, vaikka samalla se on kieltämättä tietynlainen taka-askel. Eikä esitys ratkaise kaikkia alan ongelmia eikä varsinkaan taksien saatavuuden haasteita eri puolilla Suomea, mikä korostuu harvemmin asutuilla alueilla. Siksi on välttämätöntä, että eduskunta ja hallitus seuraavat uudistuksen vaikutuksia tarkasti ja ovat valmiita tekemään tarvittavia korjausliikkeitä myös tulevaisuudessa.
Arvoisa rouva puhemies, kiitos siitä! Alkuun haluan kiittää sekä työryhmää, joka tämän suunnitelman tekoa seurasi, että valiokuntaa, joka mietinnön selonteon pohjalta kirjoitti kuultuaan suuren määrän asiantuntijoita. Itse suunnitelman teolle on paikkansa senkin takia, että se piirtää kuvan maamme liikennejärjestelmän tilasta. Tilannekuvan päivittäminen ja parhaassa tapauksessa myös hyödyntäminen ovat jatkossakin tervetulleita vaalikautisia toimintamalleja. Mitä taas tulee suunnitelman parlamentaariseen ja ylivaalikautiseen puoleen, niin näihin seikkoihin Liikenne 12 ei kykene vastaamaan toivotulla tavalla. Tällä toimintakaudella esimerkiksi parlamentaarisen työryhmän mandaattia suunnitelman laatimisessa oli kevennetty. Tämä itsessään johtaa siihen, että paperi on ensisijaisesti hallituksen laatima. Arvoisa rouva puhemies! Liikenteen suunnittelu olisi suoraviivaisempaa, jos olisi säkkikaupalla rahaa sen tueksi. Liikenteen suunnittelu olisi helpompaa, jos ei olisi välttämätöntä ottaa huomioon vallitsevia tekijöitä ilmastonmuutoksesta heikentyneeseen turvallisuusympäristöön. Juuri nämä reunaehdot luovat vaatimuksen suunnittelulle siitä, että sen pitää olla vaikuttavaa ja tukea sellaista tulevaisuuden suuntaa, joka Suomen näkökulmasta on toivottavaa. Puhemies! Nostan muutaman seikan esiin valiokuntamme monella tapaa ansiokkaasta mietinnöstä. Sitaatti mietinnön kohdasta 7: ”Liikenne- ja viestintävaliokunta huomauttaa, että sekä ilmastotavoitteiden että huoltovarmuuden kannalta on keskeistä tehdä sellaista liikennepolitiikkaa, joka vähentää Suomen liikennejärjestelmän riippuvuutta fossiilienergiasta.” Vasemmistoliiton mielestä fossiilienergiariippuvuuden vähentäminen on aivan keskeinen toimi liikennepolitiikan saralla, katsoi asiaa mistä tahansa vinkkelistä. Riippuvuus altistaa meidät sekä turvallisuuspoliittisiin riippuvuuksiin että kansalaisten arjen kannalta keskeisiin kysymyksiin, ilmastopolitiikasta puhumattakaan. Fossiilienergiasta irtaantuminen vaatii johdonmukaisuutta. Tätä nostivat esiin kuulemisessa myös monet asiantuntijat eri puolilta liikennekenttää. Jos halutaan luoda askelmerkkejä kohti uusiutuvia käyttövoimia, on poukkoileva politiikka kryptoniittia alan investointihalukkaille toimijoille. Mitä mietinnössä ei mainita, on se, että viime kaudella kirjoitettu fossiilittoman liikenteen tiekartta pitää sisällään juuri niitä toimia, joita edellä mainittu kehitys vaatisi. Tarjosimme yhdessä vihreiden kanssa mietinnön lopuksi lausumaa asian edistämisestä, mutta se ei saavuttanut riittävää enemmistöä. Kyseinen tiekartta on siis sivuutettu kokonaan tämän suunnitelman laadinnassa. Arvoisa puhemies! Johdonmukaisuuden lisäksi liikennepolitiikassa tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Siksi tarvitaan ymmärrystä siitä, että maamme on maantieteellisesti iso ja moninainen. Se, mikä toimii Helsingissä, ei todennäköisesti toimi Kustavissa tai Suomussalmella. [Sheikki Laakso: Eikä Kouvolassa!] Siksi pidän huolestuttavana suunnitelman suuntaa, joka johtaa esimerkiksi joukkoliikenteen palvelutason laskuun, kun rahoitus ei ole riittävä, etenkään tällä kaudella tehtyjen leikkausten ja alv-kiristysten jäljiltä. Huoli on nostettu esiin valiokunnan mietinnössäkin. Vastaavanlainen haaste on pyöräilyn ja kävelyn kehittämisessä, jonka vuotuisen rahoituksen suunnitelma leikkaa jopa nolliin. Tämä on suorastaan häpeällistä, jos miettii vaikka hallituksen Suomi liikkeelle ‑puheita. Seuraus tästä politiikasta on lopulta se, että kestävän ja aktiivisen liikkumisen palvelutaso ei kehity tarvittavalla vauhdilla kasvavissa kaupungeissa ja harvemmin asutuilta alueilta uhkaavat lähteä viimeisetkin joukkoliikennevuorot. Samaan aikaan ilmastotoimia ei kyetä tekemään riittävin määrin siellä, missä ne olisivat helpommin tehtävissä, ja paine siirtyy sitten sinne muualle. Arvoisa rouva puhemies! Teiden ja raiteiden korjausvelka kasvaa. Tämä tuo kasvavan haasteen kansalaisten saavutettavuuden ja elinkeinoelämänkin kannalta. Kehitys todella haastaa junaliikenteen kehittämistä koko maassa, joka ainakin lähiliikenteen osalta on yhteinen asiamme. Toivonkin, että seuraavan suunnitelman päivitys avaisi rehellisemmin sitä, kuinka on priorisoitava. Jatkuva puhe korjausvelasta ja sen taittamisesta ilman todellista näkymää haastaa koko liikennepoliittista keskustelua ja pidemmän aikavälin suunnittelua. Arvoisa puhemies! Hyvästä mietinnöstä huolimatta teen vastalauseen mukaisen kannanottoehdotuksen.
Arvoisa rouva puhemies! Vastaan heti edustaja Lylylle, että me vihreiden kanssa tarjosimme sinne yhtä lausumaa lisää, joka olisi tuonut mukaan tiekartan fossiilittomaan liikenteeseen, jossa sitten tämä joukkoliikenteen rooli tietysti on suuri. Haluan kiittää kaikkia tähän työhön osallistuneita, koska tiedetään, että liikenteeseen liittyy paljon intohimoja ja helposti sitten keskustelu sekä valiokunnassa että työryhmässä voi mennä vähän monimutkaiseksi, mutta nyt ei ollut sellaista ongelmaa, vaan saatiin ihan hyvä kokonaisuus aikaiseksi, vaikka sitten vihreiden kanssa se vastalause sinne jätettiinkin. Ehkä puheenjohtaja tuossa jo avasi sitä problematiikkaa, mikä tähän parlamentarismiin ja ylivaalikautisuuteen tässä selonteossa on, että se ei anna sitä pitkän aikavälin suunnitelmaa vaan se suunta jää vähän epäselväksi. Talouden rahamäärät on tungettu sinne tulevan hallituksen riesaksi, mikä tavallaan liittyy tällaisiin oletuksiin ja toivomuksiin siitä, että joku tämän hoitaa. Toivottavasti tästä käydään asiallinen keskustelu ja saadaan erilaisia näkökulmia meidän liikennepoliittiseen keskusteluun. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Pakko yhtyä tuohon edustaja Harjanteen äskeiseen puheenvuoroon liittyen näihin liikennepäästöihin ja hallituksen toimiin. KAISU-suunnitelman toimenpiteillähän Suomi ei tule saavuttamaan liikennepäästöjen puolittamistavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Täällä usein toistellaan, että Suomi on pitkien välimatkojen maa, mutta sitten kuitenkin tosiasia on se, että 60 prosenttia liikenteen päästöistä on näitä arjen lyhyitä matkoja, joita ajetaan siellä oman asuinseutukunnan sisällä. Toisin sanoen liikenteen päästöjä voitaisiin hyvin kustannustehokkaasti vähentää vahvistamalla kaupunkiseutujen muutosta kulkutapaosuuteen eli ohjaamalla ihmisiä kestävien liikkumismuotojen pariin, mutta jostain syystä hallitus ei ole tähän matalalla roikkuvaan hedelmään tarttunut. Tällä kaudellahan on leikattu joukkoliikenteestä, kävelystä ja pyöräilystä, eikä tämä suunnitelma tarjoa tähän mitään lisää. Silloin tässä tulee just se tilanne, että se paine siirtyy sinne harvemmin asutuille alueille, ja siellä pitäisi tehdä niitä toimia. Miksi näin?