Furuholm Timo

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nousivat kunnioitetun valiokunnan puheenjohtaja Auton puheenvuorossa esiin nämä asiantuntijat ja heidän asemoitumisensa. Itse totean siihen, että mielestäni siellä oli tutkijoita, yliopiston saralla toimivia ihmisiä sekä järjestöjä eri suunnista ja he yhdessä vähän eri kulmista esittivät kritiikkiä ja duubioita suhteessa tähän esitykseen. Itse ainakin koen niin, että kun on tällaista kritiikkiä — ja mielestäni aiheellista, kun ottaa huomioon sen, että näihin asioihin liittyen vaikka tähän turvallisuuspoliittiseen kontekstiin, mitä tämä lakiesitys tuo mukanaan, ei ole vastattu — itsekin toivoisin siinä mielessä sitä, että pyrittäisiin vastaamaan näiden asiantuntijoiden esittämään kritiikkiin eikä jaottelemaan asiantuntijoita niihin, jotka tietävät, ja niihin, jotka eivät tiedä. Se tässä oli pohjalla. Sanon myös tästä strategisesta hähmäisyydestä, joka totta kai, kun puhutaan turvallisuuspolitiikasta, puolustuspolitiikasta, on varmasti monella tapaa tarpeellista, että strategisen hähmäisyyden ei kuulu kohdistua kansalaisiin, ei lainsäätäjiin. En aio myöskään toistaa niitä puheita, mitä tuolla pöntössä aikaisemmin esitin liittyen vaikka tähän päätöksentekoon, DCA-sopimukseen, mutta yksi iso asia tässä nykylainsäädännössä, joka vielä on voimassa, on ollut se, että se on ollut selkeä signaali suomalaisille siitä, että tähän maahan ei tule ydinaseita. Suomalaiset ovat voineet luottaa siihen, että tänne ei ydinaseita tule, ja jatkossa näin ei enää olisi. Mielestäni tähän ajatukseen liittyy myös vahvasti tunne turvallisuudesta. Itse annan tälle tulokulmalle ison, miten sen nyt sanoisi, arvon siitä, että myös tämä on turvallisuudentunnetta. Toivon, että myös tämän luottamuksen suhteen jatkossa toimitaan mahdollisimman vahvalla otteella olemalla avoimia ja puhumalla niin paljon kuin suinkin on mahdollista puhua ydinasepolitiikastamme, toiminnastamme, jos tämä lakiesitys tällaisenaan eteenpäin menee. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä julkisen talouden suunnitelma alleviivaa hallituksen talouspoliittista epäonnistumista. Tulevalle hallitukselle jää perintönä kasvava alijäämä ja heikentynyt tulopohja. Pienemmässä kuvassa viime riihessä hallitus kohdisti lisäleikkauksia muun muassa kuntiin, mikä tarkoittaa leikkauksia lapsiin ja nuoriin eli koulutukseen. Turvallisuudesta paljon puhuva hallitus on myös kohdistanut valtionhallintoon suuria leikkauksia jo aiemmin, ja nyt tässä riihessä tulee lisää. Näillä on suora yhteys turvallisuuteen. Esimerkiksi liikenne- ja viestintävaliokunta on moneen otteeseen nostanut esiin sen vakavan huolen, joka liittyy Liikenne- ja viestintäviraston toimintaedellytyksiin. He ovat suuressa vastuussa kyberturvallisuuden saralla ja ovat jo joutuneet sopeuttamaan toimintaansa aikaisempien leikkauksien jäljiltä, ja kun nyt tulee lisää leikkauksia, niin on pakko kysyä, onko tämä hallitus jotenkin ajatellut, että turvallisuutta hoidetaan näin osaoptimoimalla.

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa arviolta 50 000 nuorta miestä on vailla työtä tai opiskelupaikkaa, ja moni jää kokonaan tilastojen ja palvelujen ulkopuolelle yksinäisyyden, mielenterveysongelmien tai sosiaalisen vetäytymisen vuoksi. Hallitusohjelmassa luvattiin kiinnittää erityistä huomiota nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisyyn, mutta toimet ovat olleet päinvastaisia. Hallitus on leikannut sosiaaliturvasta, nuorisotyöstä, järjestöiltä ja ammatillisesta koulutuksesta, vaikka juuri varhainen tuki, koulutukseen kiinnittyminen ja matalan kynnyksen palvelut ehkäisevät syrjäytymistä tehokkaimmin. Hyvä hallitus, arvoisa nuorisoministeri! Tämä vaikuttaa jälleen kerran yhdeltä petetyltä lupaukselta lisää. Kysynkin teiltä: mitä konkreettisia toimia hallitus aikoo tehdä nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, ja miten hallitus arvioi omien leikkaustensa vaikutukset näihin nuoriin?

Arvoisa rouva puhemies! Sipilän hallituksen vuoden 2018 taksiuudistuksen jäljet ovat pitkät, ja niitä korjataan yhä edelleen. Kilpailun laaja avaaminen toi mukanaan joitain myönteisiä vaikutuksia mutta niin paljon ongelmia ja epävarmuutta, että se koetteli suomalaisten luottamusta koko taksi-instituutioon. Edellinen hallitus aloitti taksialan korjaamisen, ja nykyinen hallitus jatkaa osaltaan tätä työtä käsittelyssä olevalla esityksellä. Tavoitteena on ennen kaikkea luottamuksen palauttaminen ja harmaan talouden kitkeminen. On kuitenkin todettava, että taksien saatavuuden parantamista hallitus ei tule näillä toimilla saavuttamaan eikä myöskään niillä toimilla, jotka se jättää tekemättä. Käsittelyssä oleva esitys tuo taksialalle runsaasti uutta sääntelyä. Se koskee muun muassa taksamittareita, värillisiä rekisterikilpiä, koulutusvaatimuksia, hyvämaineisuuden vaatimusta sekä auton rekisteröintiin liittyviä edellytyksiä. Hallitus on valinnut taksialan korjaamiseen lähestymistavan, jossa määrä näyttää korvaavan laadun. Jo tässä vaiheessa on selvää, että uuden sääntelyn vaikutuksia on seurattava tarkasti. Valiokunnan mietintö käy myös hyvin läpi sitä problematiikkaa, joka syntyy uudesta sääntelystä ja sen vaikutuksista osaan kuljettajista, tunnistaen kuitenkin uuden lainsäädännön tarpeen. Arvoisa rouva puhemies! Koulutus- ja hyvämaineisuusvaatimukset sekä taksina toimivien autojen parempi yksilöiminen rekisteröinnin kautta ovat erittäin tervetulleita uudistuksia niin laadun kuin valvonnan näkökulmasta. Sen sijaan valiokunnassakin debattia käytiin taksamittareista ja värillisistä kilvistä. Niiden hyötyjä onkin syytä arvioida huolellisesti käyttöönoton jälkeen. Taksien paremmasta visuaalisesta tunnistettavuudesta yhteisten kilpien avulla sekä taksamittareista kerättävän eheän datan hyödyntämisestä on todella saatava ne hyödyt, joiden vuoksi nämä elementit on hallituksen esitykseen sisällytetty. Luottamuksen vahvistamisella ja harmaan talouden torjumisella perusteltujen muutosten on siis toteuduttava myös käytännössä sekä kuluttajan näkökulmasta että viranomaisvalvonnassa. Valiokuntakäsittelyn aikana kuulimme näkemyksiä sekä puolesta että vastaan, mitä tulee näihin taksamittareihin ja värillisiin kilpiin. Itse päädyin lopulta kannattamaan esitystä sellaisenaan, koska katson sen luovan taksialalle tietynlaiset peruspuitteet, jotka se tarvitsee. Se rakentaa pelikenttää, jossa sääntely on aiempaa tiukempaa mutta monella tapaa myös selkeämpää. Mutta samalla meidän on huolehdittava siitä, että lainsäädäntö ottaa tulevaisuudessa huomioon esimerkiksi teknologian kehittymisen ja alan moninaiset toimijat. Työ ei siis tähän lopu. Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyn aikana nousi huoli siitä, että tämä tiukempi sääntely kohdistuu erityisesti osa-aikaisiin kuljettajiin, usein juuri heihin, jotka ajavat alustatalouden sovelluskyytejä. Taksamittari ja värilliset kilvet tuovat alustakuljettajille lisäkustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Tällä voi olla vaikutusta sekä alalle tuloon että kuljettajien taloudelliseen asemaan mutta myös taksien saatavuuteen. Samalla on kuitenkin syytä kysyä, onko alustayrityksillä vastuuta niille ajavien kuljettajien työoloista ja ehdoista sekä koko taksialan kehityksestä. Yritykset voivat vaikuttaa kuljettajien asemaan esimerkiksi kyytien hinnoittelun ja kuljettajilta perittävien komissioiden kautta. Jos taksien saatavuus tämän esityksen myötä joltain osin heikkenisi, se ei johtuisi ensisijaisesti itse esityksestä vaan myös alustakuljettajien pakkoyrittäjyyteen perustuvasta toimintamallista. Se ilmentää eräänlaista riistoa ja on osaltaan pitänyt hinnoittelua sekä saatavuutta paremmalla tasolla. Muutaman euron taksikyydin taustalla on kuitenkin todellisuus, jota emme aina halua ääneen myöntää. On kestämätöntä, että kuskit, jotka eivät voi vaikuttaa hinnoitteluun, ajavat kannattamattomia kyytejä. Samalla on syytä kyseenalaistaa se, kuinka yrittäjiä kuskit suhteessa heihin valtaa käyttäviin alustafirmoihin ovat. Siksi pidän erittäin hyvänä, että liikenne- ja viestintävaliokunta otti yhteisen kannan sen puolesta, että myös alustafirmojen kyytejä ajavien kuljettajien tilanteeseen on puututtava. Arvoisa puhemies! Taksialan sääntelyssä on kyse ennen kaikkea luottamuksesta. Asiakkaan on voitava luottaa siihen, että taksi on turvallinen, kuljettaja on osaava ja hinta on ymmärrettävä. Viranomaisten on voitava luottaa siihen, että toiminta on valvottavaa ja että harmaaseen talouteen voidaan puuttua tehokkaasti. Kuljettajien on puolestaan voitava luottaa siihen, että alalla toimitaan reiluilla pelisäännöillä. Tämä esitys vie taksialaa monelta osin oikeaan suuntaan, vaikka samalla se on kieltämättä tietynlainen taka-askel. Eikä esitys ratkaise kaikkia alan ongelmia eikä varsinkaan taksien saatavuuden haasteita eri puolilla Suomea, mikä korostuu harvemmin asutuilla alueilla. Siksi on välttämätöntä, että eduskunta ja hallitus seuraavat uudistuksen vaikutuksia tarkasti ja ovat valmiita tekemään tarvittavia korjausliikkeitä myös tulevaisuudessa.

Arvoisa rouva puhemies! Osaavat edustajat tässä edellä ovat nostaneet niin monta tärkeää epäkohtaa esiin, että itse puhun tämän kertomuksen pohjalta vähän pienemmästä epäkohdasta mutta sitten taas sellaisesta, joka omasta perspektiivistä näyttää todella isolta, eli kysymys on lasten mahdollisuudesta harrastamiseen. Suomessa harrastukset ovat monelle lapselle keskeinen osa hyvää arkea. Ne tuovat ystäviä, yhteisöllisyyttä, turvallisuudentunnetta ja lopulta sitten hyvinvointia. Asiantuntijat korostavat, että lapsille tärkeä hyvä arki rakentuu läheisistä ihmisistä, kodista ja itselle merkityksellisestä tekemisestä, kuten harrastuksista. Kaikki tämä käy ilmi kertomuksesta. Samaan aikaan tiedämme, että harrastaminen on eriarvoistumassa. Perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa yhä enemmän siihen, pääseekö lapsi mukaan vai ei. Hyväosaisilla perheillä on enemmän mahdollisuuksia järjestää lapsille harrastuksia ja muuta mielekästä tekemistä, kun taas pienituloisissa perheissä mahdollisuudet ovat rajallisemmat. Tämä on ikävä epäkohta, joka on valitettavasti vahvistunut myös hallituksen politiikan takia. Keskustelua harrastamisesta ja sen teemasta on käyty vuosia, mutta kehitys on ikävä kyllä ollut vääränlainen. Viime vuosina olemme ymmärtäneet tilanteen vakavuuden. Olemme luoneet harrastamisen Suomen mallia. Kunnissa olemme tiivistäneet yhteistyötä. On luotu tukirahastoja auttamaan niitä perheitä, jotka eivät harrastusmaksuista selviä, mutta silti tässä on riskinä tai ihan olemassa kahden kerroksen väkeä ja tämän kehityksen jatkuminen, jossa toiset harrastavat, toiset eivät. Arvoisa rouva puhemies! Tämä ei ole vain yksittäisten perheiden ongelma, tämä on yhteiskunnallinen kysymys. Kun lapsi jää harrastusten ulkopuolelle, niin ongelman syvyys on mitattavissa sillä, mistä hän jää paitsi. Harrastukset ovat monelle lapselle se paikka, jossa kohdataan ehkä jopa se ainoa turvallinen aikuinen. Siellä kohdataan kavereita sekä koetellaan ja ylitetään omia rajoja sekä kykyjä. Juuri nämä tekijät suojaavat myöhemmiltä ongelmilta. Siksi on syytä kysyä, onko meillä varaa siihen, että lasten harrastusmahdollisuudet kaventuvat. Itse aloitin harrastamisen aikoinaan 90-luvulla muutamalla markalla Toejoen Veikoissa jalkapallon parissa. Tuo mahdollisuus opetti lopulta ihan yhtä paljon elämästä ja itsestäni kuin muut tärkeät instituutiot ympärilläni. Sen verran haikailenkin tuonne 90-luvulle ja Poriin, että haluaisin jokaisen lapsen saavan urheilusta tai taiteenlajista saman mahdollisuuden riippumatta vanhempien tulotasosta. Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni meidän pitäisi etsiä aktiivisemmin keinoja välttääksemme sen, ettei harrastaminen riippuisi vanhempien lompakon paksuudesta. Siksi tarvitaan laaja yhteiskuntasopimus toimijoiden ja poliitikkojen kesken, jolla pyritään muun muassa alentamaan harrastamisen kustannuksia, tuomaan harrastusmahdollisuuksia lähelle lasten arkea, esimerkiksi kouluihin ja asuinalueille, tunnistamaan maantieteelliset erot ja tukemaan erityisesti pienituloisten perheiden lasten osallistumista. Kyse ei ole ainoastaan tuloeroista, vaan kysymys on myös laajemmin muista harrastamisen esteistä. Kyse ei ole lasten kohdalla vain vapaa-ajan käytöstä ja sen sisältämistä mahdollisuuksista. Kyse on lasten yhdenvertaisuudesta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Kyse ei ole huippu-urheilusta tai menestyneistä taiteilijoista vaan lapsen perusoikeudesta hyvään elämään. Arvoisa rouva puhemies! Me voimme toki puhua vanhempien vastuusta ja valinnoista, kun kyse on lasten osallisuudesta ja mahdollisuuksista, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä se, miten esimerkiksi lapsiperheköyhyyden lisääminen ja yhteiskunnan turvaverkkojen nakertaminen vaikuttavat noihin valintoihin ja lopulta juuri lapsen etuun. Politiikka on arvovalintoja. Me voimme valinnoillamme vaikuttaa lasten arkeen. Me voimme valinnoillamme puuttua vallitsevaan eriarvoisuuteen. Siksi on hyvä jokaisen täälläkin reflektoida omaa toimintaansa vaikka juuri tämän kertomuksen pohjalta. Mutta harrastamisen asiaa ei korjata tai muuteta vain politiikalla, vaan tarvitaan mukaan meidän laajat harrastustoimintaa tarjoavat toimijat: urheiluseurat, kulttuuritoimijat, järjestöt, vapaaehtoiset ja niin edelleen. Tätä haastetta eivät hoida markkinat vaan yhteistyö. Lopetan puheenvuoron toteamukseen siitä, että hyvinvointivaltiossa jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä aiemmissa puheenvuoroissa ihan oikein mainittiin monta kertaa ennaltaehkäisy ja taidettiin mainita myös sotepalveluiden saatavuus, ja toivon koko sydämestäni, että nämä salipuheet muuttuvat teoiksi. Kun juuri lähti 390 miljoonan euron leikkuri hyvinvointialueille lausuntokierrokselle, niin oletan sitten, että ne, ketkä puhuvat täällä päihdepolitiikan, huumepolitiikan ennaltaehkäisystä ja sotepalveluista, vastustavat myös tätä leikkuria, ettei tarvitse sitten kysyä, että eikö teitä hävetä. Arvoisa rouva puhemies! Kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä itse aloitteesta ja lakivaliokuntaa aherruksesta tämän mietinnön parissa. Aloitteeseen liittyy monia ehdotuksia kannabiksen laillistamisesta sen verottamiseen asti. Tähän kokonaisuuteen liittyy monia erilaisia näkökohtia ja tietotarpeita, jotka olisi selvitettävä ennen mahdollista lainvalmisteluun ryhtymistä. Siksi en kannata aloitetta sellaisenaan. Käsittelemämme kansalaisaloite nostaa esiin kuitenkin laajemman ja tärkeän kysymyksen siitä, onko Suomen huumausainepolitiikan suunta tällä hetkellä oikea. Pitkään jatkunut rangaistuksiin nojaava lähestymistapa ei ole tuottanut toivottuja tuloksia käytön vähentämisessä eikä haittojen ehkäisyssä. Samalla on kertynyt näyttöä siitä, että rikosoikeudelliset seuraamukset voivat aiheuttaa ihmiselle merkittäviä ja pitkäkestoisia haittoja, vaikeuksia työllistymisessä, koulutuksessa sekä arjessa yleisesti, jotka ovat usein suhteettomia itse tekoon nähden. Siksi keskustelu käytön dekriminalisaatiosta on välttämätön. Kyse ei ole päihteidenkäytön hyväksymisestä vaan siitä, että politiikan keinot valitaan sen perusteella, mikä toimii parhaiten haittojen vähentämisessä. Kun käyttöä tarkastellaan ensisijaisesti terveys- ja sosiaalipoliittisena kysymyksenä, madaltuu kynnys hakea apua ja yhteiskunnan resurssit voidaan kohdentaa tehokkaammin. On myös tärkeää tarkastella sääntelyvaihtoehtoja avoimesti ja tutkimukseen nojaten. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että vaihtoehtoja on monenlaisia ja niiden vaikutukset riippuvat pitkälti toteutustavasta. Siksi tarvitsemme Suomessa laaja-alaista selvitystyötä, joka arvioi nykytilan hyötyjä ja haittoja sekä mahdollisia muutoksia, ei vain yhden aineen osalta vaan kokonaisuutena. Samalla on syytä tarkastella myös lääkinnälliseen käyttöön liittyviä esteitä, jotta potilaiden hoito toteutuu tarkoituksenmukaisesti. Arvoisa rouva puhemies! Toimiva päihdepolitiikka ei synny rangaistusten kovuudesta vaan siitä, kuinka hyvin onnistumme ehkäisemään haittoja ja tukemaan ihmisiä. Siksi on perusteltua edetä kohti mallia, jossa käytön dekriminalisaatio ja sosiaali- sekä terveyspoliittiset ratkaisut ovat keskeisessä roolissa. Tämä on lopulta sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti kestävin suunta. Siksi kannatan edustaja Harjanteen tekemiä lausumaehdotuksia, joissa edellä mainittuihin seikkoihin pureudutaan.