Furuholm Timo

Arvoisa puhemies! Suomeen tosiaan on syntynyt datakeskusbuumi. Investoinneista toivotaan apua alavireiseen talous- ja työllisyystilanteeseen. Erityisesti yksittäisille kunnille kysymys voi olla mahdollisuudesta rahoittaa asukkaidensa palveluja. Buumin myötä syntyy kuitenkin merkittäviä haasteita ja kysymyksiä, joihin on osattava vastata. Kansalaiset ovat huolissaan muun muassa sähkön riittävyydestä ja sen hinnasta sekä datakeskusten ja sähköverkkojen rakentamisen seurauksista ympäristölle. Supo taas on todennut ääneen turvallisuuteen liittyviä riskejä. Ulospäin näyttää, ettei hallitus ole harkinnut näitä asioita riittävästi. Kysyisinkin pääministeriltä nyt tarkennusta: Kuka tätä datakeskuskokonaisuutta hallitsee ja erityisesti miten, ja riittävätkö nämä edustaja Puiston toteamat toimet? Ja ennen kaikkea voitteko todellakin luvata, ettei laskua tästä joudu lopulta maksamaan tavallinen kansalainen?

Arvoisa puhemies! Yhdyn näihin edellisiin puheenvuoroihin siitä, että on hyvä, että tämä esitys on tänne saliin saatu ja siitä nyt keskustellaan. On tietenkin ensisijaisen tärkeää yhteiskuntamme turvallisuuden kannalta, että ihmiset saadaan tiedotettua mahdollisimman vaikuttavasti ja tehokkaasti mahdollisesta vaarasta. Mutta kuten ollaan huomattu aikaisemmissa tilanteissa, niin ehkä on vielä aukkoja myös siinä tietoudessa siitä, kuinka pitää toimia, kun tällainen vaaratiedote tulee. Se onkin kysymykseni ministerille: miten me voisimme tätä puolta kehittää ja vahvistaa, että tässä meidän yhteiskunnassamme olisi selkeä ymmärrys siitä, kuinka toimia, mikäli tällainen mahdollinen vaara nyt jatkossa tulee? — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Vastaan nyt vielä nopeasti tähän ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon kirjaukseen, jossa todellakin puhutaan ”sijoittamisesta rauhan aikana”. Kuten aikaisemmassa puheessa totesin, tämä rauhan aika ‑määritelmä on varmasti ihan tarkoituksellisista syistä hähmäinen ja sana ”sijoittaminen” ei kata esimerkiksi kauttakulkua, joka sitten taas toisaalta täällä lainsäädännön puolella nyt tehdään mahdolliseksi. Eli siinä mielessä nämä eivät nyt ole mitenkään yksi yhteen. On varmasti parempi, että siellä selonteossa jotain on, jonkinlainen signaali siitä, että asia on nyt niin kuin noteerattu, että mitä lainsäädännön puolella tapahtuu, mutta valtava epätasapaino tässä on. Vielä totean edustaja Auton puheisiin, että olen itse ollut siinä käsityksessä, että me ihan täysmääräisesti olemme kuuluneet Naton pelotteen alle. Sellaista puheenpartta aikaisemmin ei ole eteeni tullut, että tämä lainsäädäntö olisi välttämätöntä sen takia, että me siihen kuuluisimme, vaan olen ajatellut, että olemme täysmääräisesti sekä tämmöisen konventionaalisen pelotteen että ydinasepelotteen suojassa, ja se kai on Naton ajatuskin. — Ei muuta.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nousivat kunnioitetun valiokunnan puheenjohtaja Auton puheenvuorossa esiin nämä asiantuntijat ja heidän asemoitumisensa. Itse totean siihen, että mielestäni siellä oli tutkijoita, yliopiston saralla toimivia ihmisiä sekä järjestöjä eri suunnista ja he yhdessä vähän eri kulmista esittivät kritiikkiä ja duubioita suhteessa tähän esitykseen. Itse ainakin koen niin, että kun on tällaista kritiikkiä — ja mielestäni aiheellista, kun ottaa huomioon sen, että näihin asioihin liittyen vaikka tähän turvallisuuspoliittiseen kontekstiin, mitä tämä lakiesitys tuo mukanaan, ei ole vastattu — itsekin toivoisin siinä mielessä sitä, että pyrittäisiin vastaamaan näiden asiantuntijoiden esittämään kritiikkiin eikä jaottelemaan asiantuntijoita niihin, jotka tietävät, ja niihin, jotka eivät tiedä. Se tässä oli pohjalla. Sanon myös tästä strategisesta hähmäisyydestä, joka totta kai, kun puhutaan turvallisuuspolitiikasta, puolustuspolitiikasta, on varmasti monella tapaa tarpeellista, että strategisen hähmäisyyden ei kuulu kohdistua kansalaisiin, ei lainsäätäjiin. En aio myöskään toistaa niitä puheita, mitä tuolla pöntössä aikaisemmin esitin liittyen vaikka tähän päätöksentekoon, DCA-sopimukseen, mutta yksi iso asia tässä nykylainsäädännössä, joka vielä on voimassa, on ollut se, että se on ollut selkeä signaali suomalaisille siitä, että tähän maahan ei tule ydinaseita. Suomalaiset ovat voineet luottaa siihen, että tänne ei ydinaseita tule, ja jatkossa näin ei enää olisi. Mielestäni tähän ajatukseen liittyy myös vahvasti tunne turvallisuudesta. Itse annan tälle tulokulmalle ison, miten sen nyt sanoisi, arvon siitä, että myös tämä on turvallisuudentunnetta. Toivon, että myös tämän luottamuksen suhteen jatkossa toimitaan mahdollisimman vahvalla otteella olemalla avoimia ja puhumalla niin paljon kuin suinkin on mahdollista puhua ydinasepolitiikastamme, toiminnastamme, jos tämä lakiesitys tällaisenaan eteenpäin menee. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä salissa suomalaisten ja Suomen turvallisuudesta huolehtiminen on yksi keskeisimmistä tehtävistämme. Siksi ulko‑, turvallisuus‑ ja puolustuspolitiikka muodostavat kokonaisuuden, jonka vaalimiseen on perinteisesti pyritty löytämään mahdollisimman laaja parlamentaarinen tuki. Tämä ei ole estänyt kriittistä keskustelua tai erilaisten näkemysten esittämistä, ja hyvä niin. Valitettavasti tämän esityksen kohdalla tästä pitkän linjan toimintaperiaatteesta tehtiin poikkeus. Esityksen valmisteluvaihe toteutettiin ilman varsinaista parlamentaarista yhteistyötä. Kun poliittiset peruslinjaukset lyödään ensin tiukasti kiinni ja niistä tiedotetaan suurelle yleisölle, on selvää, että tämän jälkeen on vaikea käydä aitoa parlamentaarista neuvonpitoa yksityiskohdista tai vaihtoehdoista, joita esityksessä käsitellään hyvin lyhyesti. Esitys on monella tapaa historiallinen. Se merkitsee suurta muutosta Suomen ulko‑ ja turvallisuuspolitiikan pitkään linjaan. Tosiasia on, että esitys avaa oven ydinaseille Suomen maaperälle. Myös tästä näkökulmasta ennakoivan parlamentaarisen valmistelun puute on ilmeinen. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto oli mukana valiokunnan mietintöön jätetyssä vastalauseessa, joka esittää lakiesityksen hylkäämistä. Puolueemme pitkä linja on tukenut ajatusta, jonka mukaan joukkotuhoaseiden käytön ja roolin laajentaminen ei lisää turvallisuutta vaan pikemminkin kasvattaa niiden luomaa uhkaa. On totta, että Nato-jäsenyyden myötä myös ydinasepolitiikka on tullut meitä lähemmäksi. Kuitenkin silloin, kun Suomi liittyi Natoon ja kun DCA-sopimusta käsiteltiin, minkäänlaista muutostarvetta ydinenergialainsäädännössämme ei nähty. Nyt tämän esityksen kanssa on tultu eduskuntaan kovalla vauhdilla, vaikka varsinaista kiirettä ei ole. Käsittääkseni Suomi on Nato-maana kuulunut ydinasepelotteen piiriin siinä missä muutkin jäsenmaat. Käsittääkseni lainsäädäntömme ei ole estänyt osallistumista Naton toimintaan. Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esiin kaksi seikkaa, jotka hallituksen esityksestä ja valiokunnan mietinnöstä joko puuttuvat tai jäävät avoimiksi. Ensinnäkin ydinaserajoitteiden purkamista ei voi typistää vain Nato-tekniseksi asiaksi, vaikka tällaista kuvaa on pyritty antamaan. Tähän liittyen vaikutuksia ja lainsäädäntöesitykseen sisältyviä riskejä käsitellään hyvin ohuesti. Olinkin eilen hieman ihmeissäni, kun puolustusministeri vähätteli niitä tutkijoita ja järjestöjä, jotka aivan aiheellisesti käsittelivät näitä seikkoja lausunnossaan ja nostivat niitä esiin. On epärehellistä ajatella, ettei yhden ihmiskunnan tuhoisimman keksinnön rajoitteiden purkamiseen liittyisi kysymyksiä, joita esityksessä olisi ollut syytä käsitellä nykyistä perusteellisemmin. Toiseksi haluan nostaa esiin sen, että kun tämä esitys toteutuessaan avaa oven esimerkiksi ydinaseiden kauttakululle, kansanvallan näkökulmasta on välttämätöntä ymmärtää, miten ja missä asiaa koskevat päätökset tehdään. Esimerkiksi DCA-sopimuksen rooli jää tässä kokonaisuudessa epäselväksi: mikä on mahdollista sen puitteissa? Koko sopimuksen henki liittyy olennaisesti luottamukseen, ei konsensukseen. Suomen lainsäädännön noudattamisen sijasta Yhdysvalloilta edellytetään Suomen lainsäädännön ja näkökantojen kunnioittamista. Konsultaatiomenettelyn käytännön teho jää siis osin arvailujen varaan etenkin, kun lainsäädäntömme ydinaseiden kohdalla rapistuu. Toisaalta on myös perusteltua kysyä, millaista luottamusta Naton ydinpelotetta hallussaan pitävään Yhdysvaltoihin voidaan näinä päivinä osoittaa. Myös ulko‑ ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon tulossa oleva kirjaus ei varsinaisesti muuta asian laitaa. Rauhan määrittely jää avoimeksi, ja toisaalta sijoittamisen rajaamisella ei suljeta pois kauttakulun mahdollisuutta, joka on todennäköisempi vaihtoehto. Itse lainsäädännössä oleva sana ”puolustusyhteistyö” tukee myös osaltaan tätä mahdollisuutta, kun sen merkitys voi olla hyvinkin laaja. Arvoisa rouva puhemies! Eripura esityksen kohdalla syntyy sen välttämättömyydestä. Itse perustelen kielteistä kantaani niin ydinaseisiin liittyvillä eksistentiaalisilla kysymyksillä kuin myös sillä, että en usko Suomen turvallisuuden heikentyvän, jos nykylainsäädäntö pysyisi voimassa ja ydinaseiden täyskielto voimassa. Suomessa tässä salissa tehdään todella paljon turvallisuuden takaamiseksi nyt ja jatkossakin, mutta ydinaseet eivät ole se suunta, johon itse uskon. Lopuksi totean alkuun viitaten, että parlamentarismin vaalimiselle on tarpeensa, ja olen hyvilläni siitä, että puolustusvaliokunta muistutti asiasta mietintönsä lopuksi On hyvä muistaa, että päivät tulevat politiikassa peräkkäin ja ulko‑ ja turvallisuuspolitiikka on jatkuvaa hienosäätöä, jota on syytä tehdä mahdollisimman laajassa rintamassa.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä julkisen talouden suunnitelma alleviivaa hallituksen talouspoliittista epäonnistumista. Tulevalle hallitukselle jää perintönä kasvava alijäämä ja heikentynyt tulopohja. Pienemmässä kuvassa viime riihessä hallitus kohdisti lisäleikkauksia muun muassa kuntiin, mikä tarkoittaa leikkauksia lapsiin ja nuoriin eli koulutukseen. Turvallisuudesta paljon puhuva hallitus on myös kohdistanut valtionhallintoon suuria leikkauksia jo aiemmin, ja nyt tässä riihessä tulee lisää. Näillä on suora yhteys turvallisuuteen. Esimerkiksi liikenne- ja viestintävaliokunta on moneen otteeseen nostanut esiin sen vakavan huolen, joka liittyy Liikenne- ja viestintäviraston toimintaedellytyksiin. He ovat suuressa vastuussa kyberturvallisuuden saralla ja ovat jo joutuneet sopeuttamaan toimintaansa aikaisempien leikkauksien jäljiltä, ja kun nyt tulee lisää leikkauksia, niin on pakko kysyä, onko tämä hallitus jotenkin ajatellut, että turvallisuutta hoidetaan näin osaoptimoimalla.

Arvoisa puhemies! Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu viidettä vuotta, ja se on muuttanut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa ja koko Euroopan turvallisuustilannetta merkittävästi ja pitkäkestoisesti. Vasemmistoliitto tukee Suomen osallistumista operaatio Legioon, joka on perustettu syksyn 2025 aikana vastaamaan Ukrainan tarpeisiin. Operaation johtovaltiona toimii Norja, ja siihen osallistuvat Norjan lisäksi myös muut Pohjoismaat, Baltian maat sekä Puola. Suomi osallistuu operaatio Legioon enintään 40 sotilaalla. Operaation pääasiallinen toiminta-alue on Puolassa, mutta tiettyjä johtoesikunnan toimintoja toteutetaan Norjassa. Operaatioon liittyvä toiminta- ja tukialue rajautuu EU- ja Nato-maiden alueelle. Operaatioon osallistuva Puolustusvoimien henkilöstö ei toimi Ukrainan alueella. On tärkeää, että tuki Ukrainalle ja maan suvereniteetille, itsenäisyydelle ja alueelliselle koskemattomuudelle on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen prioriteetti. Suomi tukee myös Ukrainan tavoitetta kestävästä ja oikeudenmukaisesta, YK:n peruskirjan sekä kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän mukaisesta rauhasta. On myös tärkeää, että eduskuntaa kuullaan asian suhteen ja sen vaikutusmahdollisuudet turvataan. Epävakaa ja vaikeasti ennustettava ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne korostaa eduskunnan oikea-aikaisen informoinnin jatkuvaa tarvetta, jotta parlamentaarinen vuoropuhelu ja sitä kautta yhtenäisyys tässä salissa turvataan. Arvoisa puhemies! On sydäntä raastavaa seurata Ukrainan sodan kauhuja. Sodan koko ajan pitkittyessä ukrainalaisten jaksaminen on todella kovalla koetuksella. Venäjä on jatkanut häikäilemättömiä iskujaan siviilejä sekä siviiliyhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria kohtaan. Miljoonat ihmiset Ukrainassa ovat menettäneet kotinsa, ja pulaa on kaikista perusasioista, kuten vedestä, lämmityksestä ja terveydenhuollosta. Ukrainan sotilaallisen tukemisen lisäksi onkin tärkeää tukea ukrainalaisten siviilien elämää ja arkea Ukrainassa, sillä tämä luo osaltaan pohjaa maan tulevalle jälleenrakentamiselle. Siksi on hienoa ja tärkeää, että Suomi tukee Ukrainaa monin eri tavoin. Selonteon mukaan Suomi on antanut Ukrainalle tukea niin kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun, siviilipuolen materiaalituen kuin puolustusmateriaalituen kautta. Arvoisa puhemies! Kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa, jotta Venäjä lopettaa kansainvälisen oikeuden vastaisen laittoman hyökkäyksensä ja Ukrainaan saadaan rauha. Venäjä pyrkii ankaralla kulutussodankäynnillä aiheuttamaan sotaväsymystä sekä Ukrainassa että sitä tukevien maiden keskuudessa. On itsestään selvää, ettei Ukrainan tuki saa hiipua, sillä Ukrainan saama sotilaallinen ja taloudellinen tuki vaikuttavat myös ratkaisevasti siihen, millainen sen tuleva neuvotteluasema suhteessa Venäjään tulee olemaan, eli rauhanehtoihin. Nykyisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Euroopalta tarvitaan entistä vahvempaa yhtenäisyyttä, ja Suomen täytyy olla omalta osaltaan mukana sitä aktiivisesti rakentamassa. Suomen on vahvistettava yhteistyötä niiden maiden kanssa, jotka jakavat kanssamme yhteisiä intressejä ja arvopohjaa. Suomen ja koko Euroopan turvallisuustilanteeseen vaikuttaa myös osaltaan se, että Yhdysvallat on Donald Trumpin johdolla ottanut ulkopolitiikalleen aivan uuden suunnan, ja myös tämä muutos voi olla pitkäkestoinen. Euroopan onkin aika huolehtia omasta turvallisuudestaan itse ja vähentää riippuvuuttaan Yhdysvalloista. Euroopan on tehtävä myös selväksi, että rauhaa ei voi neuvotella suurvaltojen ehdoilla ilman Ukrainaa. Kysymys on Ukrainan tulevaisuudesta. Kyse on myös koko Euroopan turvallisuudesta, ja on aivan olennaista, että Ukrainan lisäksi myös Eurooppa on mukana neuvottelupöydässä. Arvoisa puhemies! Lopuksi totean jälleen sen tärkeän asian, että on ukrainalaisten itsensä päätettävissä, millaisilla ehdoilla rauha tulevaisuudessa rakennetaan. Vain he voivat itse arvioida, millaisen hinnan he ovat valmiita maksamaan sodan jatkamisesta tai sen lopettamisesta.

Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Vapun päivän väkivallanteot Tampereella ovat tosiaan järkyttäneet laajasti. Äärioikeistolaisen sinimustan Liikkeen kulkueen marssijoiden tiedetään pahoinpidelleen banderollia pitäneen vastamielenosoittajan. Väkivalta oltaisiin voitu estää riittävällä poliisin varautumisella. Äärioikeistolaisen väkivallan tiedetään olevan turvallisuusuhka, joka on otettava vakavasti. Suojelupoliisi varoittaa väkivaltaan kehottavan muukalaisvihamielisen ääriajattelun leviämisestä sekä nuoriin ja jopa lapsiin kohdistuvan äärioikeistopropagandan lisääntymisestä. Tällä hetkellä on valitettavasti epäselvää, kuinka vakavasti sisäministerimme äärioikeistolaisen ajattelun leviämisen ottaa. Arvoisa sisäministeri Rantanen, jaatteko te suojelupoliisin huolen äärioikeiston uhasta ja millaisilla toimilla aiotte estää väkivaltaisen ja muukalaisvihamielisen ajattelun leviämisen Suomessa, erityisesti lasten ja nuorten parissa?

Arvoisa puhemies! Ydinaseet ovat yksi ihmiskunnan tuhoisimmista keksinnöistä. Edustaja Savola, se on se meidän kantamme. Siksi yritykset tämän esityksen pienentämiseksi tekniseksi tai Nato-integraatiota lisääväksi ja edistäväksi toimeksi ovat täysin edesvastuuttomia. Kyseessä on monella tapaa dramaattinen muutos, ja tämä valittu prosessi ei tätä muutosta tunnistanut. Suomen turvallisuus- ja ulkopoliittinen linja joukkotuhoaseiden suhteen on ollut hyvin yksiselitteinen. Me rauhaa rakastavat suomalaiset emme näitä kauhistavia aseita ole Suomeen halunneet. Ydinaseet kieltävä lainsäädäntömme on toiminut tukenamme tässä asiassa, mutta tällä esityksellä se nyt sitten murtuisi. Itse katson, että ydinaseiden laajentaminen ei lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin työtä niiden vähentämiseksi pitäisi tehdä entistä enemmän. Me kaikki tässä salissa olemme sitoutuneet huolehtimaan Suomen turvallisuudesta joka tilanteessa, mutta itse en voi tätä esitystä tukea.

Arvoisa rouva puhemies, kiitos siitä! Alkuun haluan kiittää sekä työryhmää, joka tämän suunnitelman tekoa seurasi, että valiokuntaa, joka mietinnön selonteon pohjalta kirjoitti kuultuaan suuren määrän asiantuntijoita. Itse suunnitelman teolle on paikkansa senkin takia, että se piirtää kuvan maamme liikennejärjestelmän tilasta. Tilannekuvan päivittäminen ja parhaassa tapauksessa myös hyödyntäminen ovat jatkossakin tervetulleita vaalikautisia toimintamalleja. Mitä taas tulee suunnitelman parlamentaariseen ja ylivaalikautiseen puoleen, niin näihin seikkoihin Liikenne 12 ei kykene vastaamaan toivotulla tavalla. Tällä toimintakaudella esimerkiksi parlamentaarisen työryhmän mandaattia suunnitelman laatimisessa oli kevennetty. Tämä itsessään johtaa siihen, että paperi on ensisijaisesti hallituksen laatima. Arvoisa rouva puhemies! Liikenteen suunnittelu olisi suoraviivaisempaa, jos olisi säkkikaupalla rahaa sen tueksi. Liikenteen suunnittelu olisi helpompaa, jos ei olisi välttämätöntä ottaa huomioon vallitsevia tekijöitä ilmastonmuutoksesta heikentyneeseen turvallisuusympäristöön. Juuri nämä reunaehdot luovat vaatimuksen suunnittelulle siitä, että sen pitää olla vaikuttavaa ja tukea sellaista tulevaisuuden suuntaa, joka Suomen näkökulmasta on toivottavaa. Puhemies! Nostan muutaman seikan esiin valiokuntamme monella tapaa ansiokkaasta mietinnöstä. Sitaatti mietinnön kohdasta 7: ”Liikenne- ja viestintävaliokunta huomauttaa, että sekä ilmastotavoitteiden että huoltovarmuuden kannalta on keskeistä tehdä sellaista liikennepolitiikkaa, joka vähentää Suomen liikennejärjestelmän riippuvuutta fossiilienergiasta.” Vasemmistoliiton mielestä fossiilienergiariippuvuuden vähentäminen on aivan keskeinen toimi liikennepolitiikan saralla, katsoi asiaa mistä tahansa vinkkelistä. Riippuvuus altistaa meidät sekä turvallisuuspoliittisiin riippuvuuksiin että kansalaisten arjen kannalta keskeisiin kysymyksiin, ilmastopolitiikasta puhumattakaan. Fossiilienergiasta irtaantuminen vaatii johdonmukaisuutta. Tätä nostivat esiin kuulemisessa myös monet asiantuntijat eri puolilta liikennekenttää. Jos halutaan luoda askelmerkkejä kohti uusiutuvia käyttövoimia, on poukkoileva politiikka kryptoniittia alan investointihalukkaille toimijoille. Mitä mietinnössä ei mainita, on se, että viime kaudella kirjoitettu fossiilittoman liikenteen tiekartta pitää sisällään juuri niitä toimia, joita edellä mainittu kehitys vaatisi. Tarjosimme yhdessä vihreiden kanssa mietinnön lopuksi lausumaa asian edistämisestä, mutta se ei saavuttanut riittävää enemmistöä. Kyseinen tiekartta on siis sivuutettu kokonaan tämän suunnitelman laadinnassa. Arvoisa puhemies! Johdonmukaisuuden lisäksi liikennepolitiikassa tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Siksi tarvitaan ymmärrystä siitä, että maamme on maantieteellisesti iso ja moninainen. Se, mikä toimii Helsingissä, ei todennäköisesti toimi Kustavissa tai Suomussalmella. [Sheikki Laakso: Eikä Kouvolassa!] Siksi pidän huolestuttavana suunnitelman suuntaa, joka johtaa esimerkiksi joukkoliikenteen palvelutason laskuun, kun rahoitus ei ole riittävä, etenkään tällä kaudella tehtyjen leikkausten ja alv-kiristysten jäljiltä. Huoli on nostettu esiin valiokunnan mietinnössäkin. Vastaavanlainen haaste on pyöräilyn ja kävelyn kehittämisessä, jonka vuotuisen rahoituksen suunnitelma leikkaa jopa nolliin. Tämä on suorastaan häpeällistä, jos miettii vaikka hallituksen Suomi liikkeelle ‑puheita. Seuraus tästä politiikasta on lopulta se, että kestävän ja aktiivisen liikkumisen palvelutaso ei kehity tarvittavalla vauhdilla kasvavissa kaupungeissa ja harvemmin asutuilta alueilta uhkaavat lähteä viimeisetkin joukkoliikennevuorot. Samaan aikaan ilmastotoimia ei kyetä tekemään riittävin määrin siellä, missä ne olisivat helpommin tehtävissä, ja paine siirtyy sitten sinne muualle. Arvoisa rouva puhemies! Teiden ja raiteiden korjausvelka kasvaa. Tämä tuo kasvavan haasteen kansalaisten saavutettavuuden ja elinkeinoelämänkin kannalta. Kehitys todella haastaa junaliikenteen kehittämistä koko maassa, joka ainakin lähiliikenteen osalta on yhteinen asiamme. Toivonkin, että seuraavan suunnitelman päivitys avaisi rehellisemmin sitä, kuinka on priorisoitava. Jatkuva puhe korjausvelasta ja sen taittamisesta ilman todellista näkymää haastaa koko liikennepoliittista keskustelua ja pidemmän aikavälin suunnittelua. Arvoisa puhemies! Hyvästä mietinnöstä huolimatta teen vastalauseen mukaisen kannanottoehdotuksen.

Arvoisa rouva puhemies! Jaan sen näkemyksen, että tässä salissa on kyllä kehitytty näiden keskustelujen suhteen, mitä tulee turvallisuuspoliittisiin, ulkopoliittisiin kysymyksiin. Pidän sitä suuressa arvossa, että kykenemme jokseenkin eriäviä näkemyksiä sovittamaan yhteen, kun puhumme siitä, miten Suomen turvallisuus tulevaisuudessakin turvataan. Täällä tuli aika usein tämä maininta siitä, että Suomen puolustuksen pitää perustua parhaille mahdollisille asejärjestelmille. Itse näen, että paras mahdollinen asejärjestelmä perustuu sellaiselle ajatukselle, että se ensinnäkin toimii jokaisessa olosuhteessa, niin että meillä on varmuus siitä, että siihen ei liity esimerkiksi päivityksellisiä tai varaosiin liittyviä seikkoja, joita emme pysty itse täyttämään, samaan aikaan minä ajattelen, että jos meidän puolustusjärjestelmä on paras mahdollinen, niin se perustuu mahdollisimman vähän erilaisille epävarmoille riippuvuuksille. Jotenkin kun tässä nykytilanteessa näitä riippuvuuksiakin katsellaan ehkä hyvin eri vinkkelistä kuin vaikka vuosikymmeniä sitten ja samaan aikaan on tosiasia, että osa meidän puolustusyhteistyökumppaneistamme toimii kansainvälisen oikeuden vastaisesti ja ovat hyvin arvaamattomia, uhkailevat jopa omia liittolaisiaan Naton sisällä — mainitsen nyt tässä Yhdysvallat ja Donald Trumpin — niin on ihan selvää, että tarvitaan laajempaa keskustelua. Ehkä se paradoksi tässä on vielä tällainen, että näistä riippuvuuksista puhutaan enemmän kuin koskaan, tämä tilanne on ulkopoliittisesti tällainen kuin se on, turvallisuusympäristö tällainen kuin se on ja samaan aikaan me puhutaan uusista asehankinnoista, nykyisistä asejärjestelmistä enemmän kuin koskaan. Eli tämä kertoo sen, mielestäni, että tälle aloitteelle on tilausta tähän nykyiseen keskusteluympäristöön. Eivät ne riippuvuudet ja epävarmuudet katoa sillä, että niistä vaietaan, ja minun mielestäni on ihan selvää, että niistä pitää kyetä mahdollisimman läpinäkyvästi keskustelemaan. On totta, niin kuin edustaja Lylykin tässä sanoi, että se on pitkä peli, että niitä riippuvuuksia pystytään vähentämään, ja se vaatii yhteistä ymmärrystä siitä, miten se suoritetaan. Ehkä lopuksi totean vielä ennen kuin aika loppuu, että en minä näe tätä aloitetta mitenkään suurenmoisen dramaattisena — eikä tämä keskustelukaan sellainen ole mielestäni ollut — mutta selkeänä näkemyksenä siitä, että nykyisessä turvallisuusympäristössä tämän prosessin kehittämiselle on tarvetta, jotta näiden tärkeiden hankintojen kaikki ulottuvuudet tullaan tarkkaan käymään läpi. Siksi olen esimerkiksi itse johdonmukaisesti tätä kansalaisaloitetta sen eri vaiheissa kannattanut. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Aloitan kiittämällä kansalaisaloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia siitä, että tämä tärkeä aloite on tuotu eduskunnan käsiteltäväksi. Sen myötä olemme saaneet käydä tärkeää turvallisuuspoliittista keskustelua siitä, millainen hankintaprosessi Suomessa on silloin, kun hankitaan maanpuolustuksen kannalta keskeisiä suorituskykyjä. Tämä aloite ilmentää ennen kaikkea sitä, että vallitseva turvallisuusympäristö ja ulkopoliittinen epävakaus ovat lisänneet tarvetta kansalaiskeskustelulle turvallisuuspolitiikasta. On hyvä muistaa, että puolustuspolitiikassa on viime kädessä kyse ihmisistä ja heidän turvallisuudestaan. Siksi kansalaisten huolten ja näkökulmien tulee kuulua tässä keskustelussa aivan samoin kuin operatiivisten toimijoiden ja asiaan perehtyneiden poliitikkojenkin äänen. Haluan kiittää myös puolustusvaliokuntaa siitä, että aloite käsiteltiin asianmukaisesti ja että keskustelua käytiin rakentavassa hengessä Suomen turvallisuuden näkökulmasta. Uskon aidosti, että aloitteen pohjalta moni sai myös uutta tietoa ja aihetta harkintaan jatkoa ajatellen. Arvoisa rouva puhemies! Puolustusvaliokunta ei kuitenkaan saavuttanut yksimielisyyttä aloitteen hyväksymisestä. Vain vasemmistoliitto esitti lopulta aloitteen hyväksymistä ja edistämistä sellaisenaan. Perustelen nyt, miksi näin. Keskeinen näkemysero valiokunnassa liittyi siihen, nähdäänkö hankintaprosessin päivittämiselle ylipäätään tarvetta. Kansalaisaloitteen tavoitteena on, että Suomen puolustushankinnoissa otettaisiin nykyistä järjestelmällisemmin huomioon kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä kansainvälisen humanitäärisen oikeuden toteutuminen. Näin säännellään nyt jo vientiä. Aloitteen taustaa voi tulkita monella tavalla, mutta itse näen sen ennen kaikkea esityksenä ulkoministeriön roolin vahvistamisesta sekä puolustushankintojen läpinäkyvyyden lisäämisestä. Vasemmistoliitto kannattaa tällaista kehitystä. Vasemmistoliiton mielestä ulkopoliittisen ja ihmisoikeusarvioinnin sekä humanitäärisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa. Aloitteen hyväksyminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että puolustushankintoja tehtäessä, erityisesti silloin kun kyse on kriittisistä ja elinkaareltaan pitkistä hankinnoista, niihin liittyviä riskejä arvioitaisiin nykyistä laajemmin. Miksi tällainen arviointi sitten olisi tarpeen? Ulkomailta hankittuihin asejärjestelmiin liittyy aina riippuvuuksia esimerkiksi huollon, varaosien ja päivitysten osalta. Toisin sanoen järjestelmien toimintavarmuus ja huoltovarmuus ovat sidoksissa toimittajamaan tilanteeseen ja toimintaan. On selvää, ettei tällaisen arvion tekeminen nopeasti muuttuvassa maailmassa ja pitkien elinkaarien hankinnoissa ole yksinkertaista. Silti se on puolustushankintojen kestävyyden näkökulmasta erittäin perusteltua. Jokaisella suomalaisella on oikeus siihen varmuuteen, että puolustushankinnat on tehty huolellisesti ja kokonaisriskit arvioiden. Kuten kansalaisaloitteen tekijät tuovat esiin, puolustushankintojen nykyistä monialaisempi valmistelu vahvistaisi Suomen huoltovarmuutta ja sitä kautta Suomen turvallisuutta. Rauhaa rakastavien suomalaisten näkökulmasta paras asejärjestelmä on luonnollisesti sellainen, jota meidän ei koskaan tarvitse käyttää. Toiseksi paras on sellainen, jonka toimintavarmuus on turvattu kaikissa oloissa. Suomalaiset myös pitävät ihmisoikeuksia suuressa arvossa. Tähän kiteytyy osaltaan myös se huoli, jota aloite pyrkii sanoittamaan. Olemmeko kyenneet riittävällä tavalla perustelemaan kansalaisille, miksi esimerkiksi kansanmurhaan syyllistyvä ja toistuvasti naapurialueille sotilaallisesti iskevä Israel olisi Suomelle ongelmaton ja pitkäjänteisesti luotettava kumppani? Vahva riippuvuus puolustusyhteistyössä juuri Israeliin on kaventanut Suomen ulkopoliittista liikkumavaraa. Tämä on epätoivottava tilanne, koska se synnyttää epäilyksiä itse hankintayhteistyötä kohtaan ja voi pahimmillaan vaikeuttaa Suomen pitkäjänteisten ulkopoliittisten tavoitteiden toteutumista, jos riippuvuudet alkavat painaa vaakakupissa enemmän kuin johdonmukainen arvopohja. Esimerkiksi Yhdysvallat ei tee poikkeusta tämän seikan kanssa. Aloitteen hyväksyminen vahvistaisi ymmärrystä näistä kysymyksistä ja toisi ne osaksi hankintoihin liittyvää arviointia jo valmisteluvaiheessa. Tietenkin parhaassa tapauksessa tämä arviointi helpottaisi keskustelua hankintojen jälkeen. Arvoisa rouva puhemies! Aloite ei ole kritiikki Suomen puolustuspolitiikan perusteita kohtaan. Se on esitys sen kehittämiseksi. Puolustusvoimien hankintaprosessit toimivat monelta osin hyvin, ja luottamus siihen, että Puolustusvoimat hankkii Suomen puolustuksen kannalta tarkoituksenmukaisia järjestelmiä, on vahva. Samalla on kuitenkin tunnistettava, että muuttunut turvallisuusympäristö ja globaali tilanne pistävät hankinnat ja niiden riskit uuteen valoon. Samalla keskustelu niistä saa uusia ulottuvuuksia, ja kansalaisten parissa syntyy myös uusia kysymyksiä: ottaako prosessimme huomioon vallitsevat riskit jatkossakin? Asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi, että Puolustusvoimien prosessissa tehdään arvioita maariskeistä. Toisaalta kuulemisessa tuli myös esiin, että puolustusministeriö on vuosina 2001—2025 pyytänyt ulkoministeriöltä laajemman ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvion puolustustarvikehankintojen valmistelun tueksi vain yhdessä tapauksessa. Juuri tämän puuttuvan tai liian vähälle käytölle jääneen arviointimekanismin vakiinnuttamiseen tämä aloite tähtää. Tavoitteena on varmistaa, etteivät hankinnat sido Suomea tavalla, joka kytkee meidät sotarikoksiin tai ihmisoikeuksia vakavasti loukkaaviin valtioihin. Juuri tästä syystä vasemmistoliitto on valmis tukemaan aloitetta. Arvoisa rouva puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy kansalaisaloitteeseen sisältyvän ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä ja että hyväksytään vastalauseen 1 mukainen lausumaehdotus. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi kiitos aloitteen tekijöille tämän tärkeän keskustelun tuomisesta tänne saliin, ja kiitos myös puolustusvaliokunnalle aloitteen asiallisesta käsittelystä. Itse näen, että tässä on taustalla paljolti muuttunut turvallisuusympäristö ja sen mukanaan tuoma vaade kansalaiskeskustelusta. Mielestäni tosi tärkeää on se, että meidän turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kuuluu operatiivisten toimijoiden, asiaan vihkiytyneiden poliitikkojen lisäksi myös kansalaisten huolet ja äänet. On selvää, että asejärjestelmiin, erityisesti tällaisiin elinkaareltaan pitkäkestoisiin ja suorituskyvyltään äärimmäistä tekniikkaa vaativiin, liittyy riippuvuuksia. Kuten edustaja Tynkkynen edellä totesi, tänään olemme juuri saaneet lukea siitä, mitä nämä riippuvuussuhteet voivat tuottaa. Siksi vasemmistoliitto kannattaa tämmöisen laajemman ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvioinnin lisäämistä puolustushankintoihin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Osaavat edustajat tässä edellä ovat nostaneet niin monta tärkeää epäkohtaa esiin, että itse puhun tämän kertomuksen pohjalta vähän pienemmästä epäkohdasta mutta sitten taas sellaisesta, joka omasta perspektiivistä näyttää todella isolta, eli kysymys on lasten mahdollisuudesta harrastamiseen. Suomessa harrastukset ovat monelle lapselle keskeinen osa hyvää arkea. Ne tuovat ystäviä, yhteisöllisyyttä, turvallisuudentunnetta ja lopulta sitten hyvinvointia. Asiantuntijat korostavat, että lapsille tärkeä hyvä arki rakentuu läheisistä ihmisistä, kodista ja itselle merkityksellisestä tekemisestä, kuten harrastuksista. Kaikki tämä käy ilmi kertomuksesta. Samaan aikaan tiedämme, että harrastaminen on eriarvoistumassa. Perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa yhä enemmän siihen, pääseekö lapsi mukaan vai ei. Hyväosaisilla perheillä on enemmän mahdollisuuksia järjestää lapsille harrastuksia ja muuta mielekästä tekemistä, kun taas pienituloisissa perheissä mahdollisuudet ovat rajallisemmat. Tämä on ikävä epäkohta, joka on valitettavasti vahvistunut myös hallituksen politiikan takia. Keskustelua harrastamisesta ja sen teemasta on käyty vuosia, mutta kehitys on ikävä kyllä ollut vääränlainen. Viime vuosina olemme ymmärtäneet tilanteen vakavuuden. Olemme luoneet harrastamisen Suomen mallia. Kunnissa olemme tiivistäneet yhteistyötä. On luotu tukirahastoja auttamaan niitä perheitä, jotka eivät harrastusmaksuista selviä, mutta silti tässä on riskinä tai ihan olemassa kahden kerroksen väkeä ja tämän kehityksen jatkuminen, jossa toiset harrastavat, toiset eivät. Arvoisa rouva puhemies! Tämä ei ole vain yksittäisten perheiden ongelma, tämä on yhteiskunnallinen kysymys. Kun lapsi jää harrastusten ulkopuolelle, niin ongelman syvyys on mitattavissa sillä, mistä hän jää paitsi. Harrastukset ovat monelle lapselle se paikka, jossa kohdataan ehkä jopa se ainoa turvallinen aikuinen. Siellä kohdataan kavereita sekä koetellaan ja ylitetään omia rajoja sekä kykyjä. Juuri nämä tekijät suojaavat myöhemmiltä ongelmilta. Siksi on syytä kysyä, onko meillä varaa siihen, että lasten harrastusmahdollisuudet kaventuvat. Itse aloitin harrastamisen aikoinaan 90-luvulla muutamalla markalla Toejoen Veikoissa jalkapallon parissa. Tuo mahdollisuus opetti lopulta ihan yhtä paljon elämästä ja itsestäni kuin muut tärkeät instituutiot ympärilläni. Sen verran haikailenkin tuonne 90-luvulle ja Poriin, että haluaisin jokaisen lapsen saavan urheilusta tai taiteenlajista saman mahdollisuuden riippumatta vanhempien tulotasosta. Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni meidän pitäisi etsiä aktiivisemmin keinoja välttääksemme sen, ettei harrastaminen riippuisi vanhempien lompakon paksuudesta. Siksi tarvitaan laaja yhteiskuntasopimus toimijoiden ja poliitikkojen kesken, jolla pyritään muun muassa alentamaan harrastamisen kustannuksia, tuomaan harrastusmahdollisuuksia lähelle lasten arkea, esimerkiksi kouluihin ja asuinalueille, tunnistamaan maantieteelliset erot ja tukemaan erityisesti pienituloisten perheiden lasten osallistumista. Kyse ei ole ainoastaan tuloeroista, vaan kysymys on myös laajemmin muista harrastamisen esteistä. Kyse ei ole lasten kohdalla vain vapaa-ajan käytöstä ja sen sisältämistä mahdollisuuksista. Kyse on lasten yhdenvertaisuudesta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Kyse ei ole huippu-urheilusta tai menestyneistä taiteilijoista vaan lapsen perusoikeudesta hyvään elämään. Arvoisa rouva puhemies! Me voimme toki puhua vanhempien vastuusta ja valinnoista, kun kyse on lasten osallisuudesta ja mahdollisuuksista, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä se, miten esimerkiksi lapsiperheköyhyyden lisääminen ja yhteiskunnan turvaverkkojen nakertaminen vaikuttavat noihin valintoihin ja lopulta juuri lapsen etuun. Politiikka on arvovalintoja. Me voimme valinnoillamme vaikuttaa lasten arkeen. Me voimme valinnoillamme puuttua vallitsevaan eriarvoisuuteen. Siksi on hyvä jokaisen täälläkin reflektoida omaa toimintaansa vaikka juuri tämän kertomuksen pohjalta. Mutta harrastamisen asiaa ei korjata tai muuteta vain politiikalla, vaan tarvitaan mukaan meidän laajat harrastustoimintaa tarjoavat toimijat: urheiluseurat, kulttuuritoimijat, järjestöt, vapaaehtoiset ja niin edelleen. Tätä haastetta eivät hoida markkinat vaan yhteistyö. Lopetan puheenvuoron toteamukseen siitä, että hyvinvointivaltiossa jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa. — Kiitos.