Furuholm Timo
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Suomeen tosiaan on syntynyt datakeskusbuumi. Investoinneista toivotaan apua alavireiseen talous- ja työllisyystilanteeseen. Erityisesti yksittäisille kunnille kysymys voi olla mahdollisuudesta rahoittaa asukkaidensa palveluja. Buumin myötä syntyy kuitenkin merkittäviä haasteita ja kysymyksiä, joihin on osattava vastata. Kansalaiset ovat huolissaan muun muassa sähkön riittävyydestä ja sen hinnasta sekä datakeskusten ja sähköverkkojen rakentamisen seurauksista ympäristölle. Supo taas on todennut ääneen turvallisuuteen liittyviä riskejä. Ulospäin näyttää, ettei hallitus ole harkinnut näitä asioita riittävästi. Kysyisinkin pääministeriltä nyt tarkennusta: Kuka tätä datakeskuskokonaisuutta hallitsee ja erityisesti miten, ja riittävätkö nämä edustaja Puiston toteamat toimet? Ja ennen kaikkea voitteko todellakin luvata, ettei laskua tästä joudu lopulta maksamaan tavallinen kansalainen?
Arvoisa rouva puhemies! Muutama viikko sitten valtioneuvosto julkaisi lasten ja nuorten osallisuuspilotin tuloksia. Pilottiin haasteltiin yli 17 000:ta lasta ja nuorta. Nuorten vastauksissa kuului ennen kaikkea huoli ilmastosta ja ympäristöstä, opiskelusta ja työllistymisestä sekä huoli eriarvoisuudesta. Näihin teemoihin nuoret toivovat päättäjien keskittyvän. Hyvä hallitus, teidän tulostaulunne on kuitenkin karussa kunnossa. Ilmastotavoitteet karkaavat, työelämästä on tehty epävarmempaa, opiskelijat velkaantuvat, ja nuoriin sekä perheisiin kohdistunut leikkauspolitiikka on johtanut eriarvoisuuden kasvuun. Tämän kaiken nuoret kokevat arjessaan. Juuri nämä toimet vähentävät heidän uskoaan tulevaan. Siksi kysynkin: nyt kun olette nuoria kuulleet ja osallistaneet, niin aiotteko te myös tehdä jotain tämän tsemppipuheen lisäksi?
Arvoisa rouva puhemies, kiitos siitä! Alkuun haluan kiittää sekä työryhmää, joka tämän suunnitelman tekoa seurasi, että valiokuntaa, joka mietinnön selonteon pohjalta kirjoitti kuultuaan suuren määrän asiantuntijoita. Itse suunnitelman teolle on paikkansa senkin takia, että se piirtää kuvan maamme liikennejärjestelmän tilasta. Tilannekuvan päivittäminen ja parhaassa tapauksessa myös hyödyntäminen ovat jatkossakin tervetulleita vaalikautisia toimintamalleja. Mitä taas tulee suunnitelman parlamentaariseen ja ylivaalikautiseen puoleen, niin näihin seikkoihin Liikenne 12 ei kykene vastaamaan toivotulla tavalla. Tällä toimintakaudella esimerkiksi parlamentaarisen työryhmän mandaattia suunnitelman laatimisessa oli kevennetty. Tämä itsessään johtaa siihen, että paperi on ensisijaisesti hallituksen laatima. Arvoisa rouva puhemies! Liikenteen suunnittelu olisi suoraviivaisempaa, jos olisi säkkikaupalla rahaa sen tueksi. Liikenteen suunnittelu olisi helpompaa, jos ei olisi välttämätöntä ottaa huomioon vallitsevia tekijöitä ilmastonmuutoksesta heikentyneeseen turvallisuusympäristöön. Juuri nämä reunaehdot luovat vaatimuksen suunnittelulle siitä, että sen pitää olla vaikuttavaa ja tukea sellaista tulevaisuuden suuntaa, joka Suomen näkökulmasta on toivottavaa. Puhemies! Nostan muutaman seikan esiin valiokuntamme monella tapaa ansiokkaasta mietinnöstä. Sitaatti mietinnön kohdasta 7: ”Liikenne- ja viestintävaliokunta huomauttaa, että sekä ilmastotavoitteiden että huoltovarmuuden kannalta on keskeistä tehdä sellaista liikennepolitiikkaa, joka vähentää Suomen liikennejärjestelmän riippuvuutta fossiilienergiasta.” Vasemmistoliiton mielestä fossiilienergiariippuvuuden vähentäminen on aivan keskeinen toimi liikennepolitiikan saralla, katsoi asiaa mistä tahansa vinkkelistä. Riippuvuus altistaa meidät sekä turvallisuuspoliittisiin riippuvuuksiin että kansalaisten arjen kannalta keskeisiin kysymyksiin, ilmastopolitiikasta puhumattakaan. Fossiilienergiasta irtaantuminen vaatii johdonmukaisuutta. Tätä nostivat esiin kuulemisessa myös monet asiantuntijat eri puolilta liikennekenttää. Jos halutaan luoda askelmerkkejä kohti uusiutuvia käyttövoimia, on poukkoileva politiikka kryptoniittia alan investointihalukkaille toimijoille. Mitä mietinnössä ei mainita, on se, että viime kaudella kirjoitettu fossiilittoman liikenteen tiekartta pitää sisällään juuri niitä toimia, joita edellä mainittu kehitys vaatisi. Tarjosimme yhdessä vihreiden kanssa mietinnön lopuksi lausumaa asian edistämisestä, mutta se ei saavuttanut riittävää enemmistöä. Kyseinen tiekartta on siis sivuutettu kokonaan tämän suunnitelman laadinnassa. Arvoisa puhemies! Johdonmukaisuuden lisäksi liikennepolitiikassa tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Siksi tarvitaan ymmärrystä siitä, että maamme on maantieteellisesti iso ja moninainen. Se, mikä toimii Helsingissä, ei todennäköisesti toimi Kustavissa tai Suomussalmella. [Sheikki Laakso: Eikä Kouvolassa!] Siksi pidän huolestuttavana suunnitelman suuntaa, joka johtaa esimerkiksi joukkoliikenteen palvelutason laskuun, kun rahoitus ei ole riittävä, etenkään tällä kaudella tehtyjen leikkausten ja alv-kiristysten jäljiltä. Huoli on nostettu esiin valiokunnan mietinnössäkin. Vastaavanlainen haaste on pyöräilyn ja kävelyn kehittämisessä, jonka vuotuisen rahoituksen suunnitelma leikkaa jopa nolliin. Tämä on suorastaan häpeällistä, jos miettii vaikka hallituksen Suomi liikkeelle ‑puheita. Seuraus tästä politiikasta on lopulta se, että kestävän ja aktiivisen liikkumisen palvelutaso ei kehity tarvittavalla vauhdilla kasvavissa kaupungeissa ja harvemmin asutuilta alueilta uhkaavat lähteä viimeisetkin joukkoliikennevuorot. Samaan aikaan ilmastotoimia ei kyetä tekemään riittävin määrin siellä, missä ne olisivat helpommin tehtävissä, ja paine siirtyy sitten sinne muualle. Arvoisa rouva puhemies! Teiden ja raiteiden korjausvelka kasvaa. Tämä tuo kasvavan haasteen kansalaisten saavutettavuuden ja elinkeinoelämänkin kannalta. Kehitys todella haastaa junaliikenteen kehittämistä koko maassa, joka ainakin lähiliikenteen osalta on yhteinen asiamme. Toivonkin, että seuraavan suunnitelman päivitys avaisi rehellisemmin sitä, kuinka on priorisoitava. Jatkuva puhe korjausvelasta ja sen taittamisesta ilman todellista näkymää haastaa koko liikennepoliittista keskustelua ja pidemmän aikavälin suunnittelua. Arvoisa puhemies! Hyvästä mietinnöstä huolimatta teen vastalauseen mukaisen kannanottoehdotuksen.
Arvoisa rouva puhemies! Pakko yhtyä tuohon edustaja Harjanteen äskeiseen puheenvuoroon liittyen näihin liikennepäästöihin ja hallituksen toimiin. KAISU-suunnitelman toimenpiteillähän Suomi ei tule saavuttamaan liikennepäästöjen puolittamistavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Täällä usein toistellaan, että Suomi on pitkien välimatkojen maa, mutta sitten kuitenkin tosiasia on se, että 60 prosenttia liikenteen päästöistä on näitä arjen lyhyitä matkoja, joita ajetaan siellä oman asuinseutukunnan sisällä. Toisin sanoen liikenteen päästöjä voitaisiin hyvin kustannustehokkaasti vähentää vahvistamalla kaupunkiseutujen muutosta kulkutapaosuuteen eli ohjaamalla ihmisiä kestävien liikkumismuotojen pariin, mutta jostain syystä hallitus ei ole tähän matalalla roikkuvaan hedelmään tarttunut. Tällä kaudellahan on leikattu joukkoliikenteestä, kävelystä ja pyöräilystä, eikä tämä suunnitelma tarjoa tähän mitään lisää. Silloin tässä tulee just se tilanne, että se paine siirtyy sinne harvemmin asutuille alueille, ja siellä pitäisi tehdä niitä toimia. Miksi näin?