Harkimo Harry
3 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Luottamus tulevaan syntyy tekojen kautta. Puhetta kyllä riittää. Meidän työmme täällä on tehdä rohkeita päätöksiä. Meidän pitää saada nykyiseen menoon uskottava muutos. Vain se luo luottamusta tulevaan. Meidän on tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma ja saatava talous pysyvään kasvuun. Niin kuin urheilussa myös taloudessa on keskityttävä määrättyihin lajeihin, joissa meillä on parhaat mahdollisuudet menestyä. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitaalisuuteen, vihreään siirtymään ja kaivosteollisuuteen. Vain talouskasvu antaa mahdollisuuden saada holtiton velkaantuminen loppumaan ja päästä kohti julkisen talouden tasapainoa. Olen esittänyt laajan ohjelman talouskasvun puolesta, eli kyllä keinoja löytyy, jos ne halutaan ottaa käyttöön. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Hallitus on epäonnistunut yritysten kasvun tukemisessa. Esimerkiksi YEL on edelleen korjaamatta. Siitä syystä satoja yrityksiä menee konkurssiin tämänkin vuoden aikana. YEL on saatava korjattua heti vastaamaan todellisia tuloja. Pieniä yrityksiä pitää auttaa arvonlisäveron alarajan nostamisella 40 000:een. Yhteisöveroa pitäisi alentaa viisi prosenttia, kun yritys investoi. Tämä yhteisöveron alennus, jonka hallitus tänä päivänä tekee, ei johda investointeihin. Olen kymmenien yritysjohtajien kanssa puhunut, eikä kukaan pidä sitä mahdollisena, että kahden prosentin alennus johtaisi investointeihin. Puolustukseen on panostettava. Kaikkea muuta on pakko käydä läpi. Vain säästämällä ja leikkaamalla se ei onnistu. Vain kasvu kuittaa velat. Olen hyvin huolissani siitä, että suomalaiset veronmaksajat eivät luota saavansa hoitoa ja hoivaa, kun he sitä tarvitsevat. Tuoreessa tutkimuksessa kaksi kolmasosaa ei luota vanhusten hoivan turvallisuuteen. Tämä on viimeinen hälytys meille päättäjille. Suomessa pitää tehdä soteremontti. Erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto pitää keskittää viiden yliopistosairaalan alueiden hoidettaviksi. Perusterveydenhuolto hoidetaan omalääkärimallilla yrityspohjalta. Yliopistosairaalat vastaavat alueillaan muusta sairaalaverkosta. Yliopistosairaalat voivat kukin keskittyä vaikeiden sairauksien hoitoon ja pitää Suomen maailmanluokassa hoidon tasossa. Nykyinen hallintomalli puretaan. Valtion suorat rahoitukset kohdistetaan näille viidelle alueelle asukasluvun, väestön iän ja työttömyyden perusteella. Pitkän tähtäimen suunnitelmana pitäisi myös vähentää kuntia. Sosiaalitoimi ja vanhustenhuolto pitäisi hoitaa sadassa aluekunnassa. Kuntauudistuksessa Suomen pitäisi katsoa muita maita Viron ja Tanskan mallin mukaan. Tanskan mallin mukaan tehtiin niin, että jos kunnassa ei asu 30 000:ta ihmistä, pitää se yhdistää — tietysti pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta Lapissa ja saaristokunnissa. Aluekunnilla on verotusoikeus valmiina kuntamallin pohjalta. Suomalaisten veronmaksajien on luotettava siihen, että saavat hoitoa ja hoivaa, kun sitä tarvitsevat. Arvoisa puhemies! Suomeen ovat kaikki ja mistä tahansa tervetulleita, kun on työpaikka tiedossa ja pystyy työllään elättämään itsensä. Mutta meillä on yli puoli miljoonaa työikäistä joko kokonaan ilman työtä tai etsimässä kokoaikaista työtä tai sijoitettuna uudelleenkoulutukseen. Ei meillä enää ole varaa ottaa maahanmuuttajia Suomeen sillä vauhdilla kuin on viime vuosina tullut. Maahanmuuttoa pitää kiristää tuntuvasti. Arvoisa puhemies, ärade talman! Nyt on viimeinen hetki ottaa homma omiin käsiin. Tyhjät lupaukset ja katteettomat puheet saavat riittää. Meidän työmme on tehdä päätöksiä. Vain rohkeat päätökset luovat suomalaisille luottamusta tulevaan.
Pulinat pois! [Hälinää — Puhemies koputtaa] — Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomessa ei ole pulaa työvoimasta. Suomessa on pulaa työpaikoista. Meiltä puuttuu kokonaan pitkän tähtäimen suunnitelma siitä, mihin meidän pitäisi keskittyä ja panostaa ja saada sitä kautta talous kasvuun. Vain yritysten kasvun avulla suomalaiset saavat töitä ja tulevat paremmin toimeen. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Pitäisi malttaa odottaa eikä myydä yrityksiä pois liian aikaisin, kuten kävi esimerkiksi älysormusyhtiö Ouran kanssa. Näin kasvun hyödyt ja työpaikat säilyvät Suomessa. Yrittäjien tyytyväisyys hallituksen toimintaan on laskenut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana. Tuoreen yrittäjägallupin mukaan Orpon ja Purran hallitus on täysin epäonnistunut yritysten kasvun tukemisessa. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva yhteisöveronalennus valuu osinkoina pörssiyhtiöiden omistajien taskuihin. Yhteisöveroa pitäisi laskea viidellä prosentilla vain niille, jotka investoivat seuraavan vuoden aikana. YEL pitää saada kuntoon, niin että se vastaa todellisia tuloja. Arvonlisäverovelvollisuutta pitää nostaa 40 000:een ja siitä alkaen porrastaa 80 000:een asti. Vain kasvu tuo työtä ja toimeentuloa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Meillä on Suomessa noin 700 000 vieraskielistä, ja viime vuosina heitä on tullut keskimäärin 50 000 lisää joka vuosi. Uusimaa ja erityisesti Vantaa ja Espoo ovat esimerkkejä siitä, mihin Suomi on menossa, jos tälle asialle ei tehdä mitään. Vantaalla ja Espoossa joka kolmas ei puhu suomea tai ruotsia äidinkielenään. Maahanmuuton osuus työttömyyden kasvusta on 40 prosenttia. Ulkomaalaisia työnhakijoita oli viime vuoden lopussa 100 000, mikä on noin neljäsosa vieraskielisestä työikäisestä väestöstä. Kela maksoi vieraskielisille erillisiä tukia 1,1 miljardia vuonna 2024, ja summa on kasvanut viime vuonna, koska työttömien määrä on kasvanut merkittävästi. Vantaalla yli puolet kaikista Kelan tuista maksetaan vieraskielisille. Toimeentulotukea Suomessa maksetaan saman verran kuin Ruotsissa, vaikka siellä asukkaita ja maahanmuuttajia on tuplamäärä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Nämä luvut ovat sellaisia, että tätä menoa ei voi yksinkertaisesti jatkaa. Maahanmuutolle on tehtävä jotain. On selvää, että suurin osa työttömistä haluaisi tehdä töitä, mutta kun työpaikkoja ei vain ole. Orpon ja Purran hallituksen talouspolitiikka on täysin epäonnistunutta. Työllisiä piti tulla 100 000 lisää, mutta tuli saman verran työttömiä. Työttömyysmenojen piti laskea ja verotulojen vastaavasti kasvaa. Työttömän työnhaun kaavamainen velvollisuus työllistää vain työnantajia, joilla ei ole töitä tarjolla. Neljä pakollista hakemusta kuukaudessa tarkoittaa 17 miljoonaa hakemusta vuodessa. Mitä tässä on järkeä? Ei yhtään mitään. Budjetin veropohja pettää myös tänä vuonna. Verotuloja ansiotuloista ja arvonlisäverosta kertyy lähes miljardi euroa vähemmän kuin viime kesänä budjettiin kirjattiin. Ja velkaralli sen kuin kiihtyy. Tukia leikattiin, kuten ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, mutta toimeentulotuki kasvoi saman verran. Esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan poisto on ihan käsittämätön. Kyllä työhön pitää aina kannustaa. Opiskelijoiden tuloraja pitäisi poistaa. Kotitalousvähennystä alennettiin, kun sitä olisi pitänyt nostaa. Niinhän Ruotsissa tehtiin. Arvoisa puhemies! Suomessa ei ole pulaa työvoimasta. Suomessa on pulaa työpaikoista. Siksi tämä välikysymys keskustan kanssa on aiheellinen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Meillä on tällä hetkellä 500 000 työnhakijaa, joista 355 000 on työttömiä, 100 000 osa-aikaisia työllisiä, jotka hakevat kokopäivätyötä, ja 50 000 on koulutuksessa. Näistä työttömistä 19 prosenttia on ulkomaalaisia. Suomessa on noin 700 000 maahanmuuttajaa, joista 400 000 on työikäisiä, tai pystyvät tekemään töitä, ja näistä 25 prosenttia on työttömiä, eli noin 100 000 hakee töitä tällä hetkellä. Suomeen tulee 50 000 uutta maahanmuuttajaa joka vuosi, eli se työttömyys lisääntyy koko ajan. Mitä te, ministeri Marttinen, meinaatte tehdä tälle asialle?