Heikkinen Janne

Kunnioitettu puhemies! Valtiovarainvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen muuttamattomana. Asiaa on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa. Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi energiaveron palautusta ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille määräaikaisesti. Lähi-idän kriisi on nostanut polttoaineiden hintoja rajusti, eikä yksikään maanviljelijä ole voinut siihen vaikuttaa. Tuotantopanosten kustannusten nousu on iskenyt suoraan maanviljelijöiden arkeen. Käytännössä lisäpalautusta maksetaan kevyestä polttoöljystä neljä senttiä litralta. Tuki kohdentuu traktoreiden, kuivureiden ja muiden työkoneiden polttoaineisiin sekä lämmitykseen. Lähes 99 prosenttia lisäpalautuksesta koskee kevyttä polttoöljyä ja sitä korvaavia biopolttoöljyjä. Lisäpalautus maksetaan kahdessa erässä, yhteensä noin 20 miljoonaa euroa vuosina 2026 ja 2027. EU:n sääntely asettaa tuelle katon. Energiaverodirektiivin vähimmäisvero on maataloudelle kevyen polttoöljyn osalta 2,1 senttiä litralta, eikä verotaso saa palautuksen jälkeen alittaa tätä rajaa. Tuki on nyt EU:n sallimassa maksimissa. Arvoisa puhemies! Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Maatalouden heikko kannattavuus on huolestuttanut valiokuntaa jo useita vuosia, ja Lähi-idän kriisi on heikentänyt tilannetta edelleen. Kyse on oikeasta kriisitoimesta tilanteessa, johon viljelijät eivät ole itse voineet vaikuttaa.

Arvoisa puhemies! On päivänselvää, että yhdessä vaalikaudessa ei niitä maatalouden kroonisia ongelmia saada tietenkään ratkaistua, ja tuskin kukaan sellaista missään mielikuvatasollakaan haluaisi luoda. Ilman muuta työtä jää edelleenkin jälkeen. Siitä huolimatta olen ylpeä, että esimerkiksi Finnveran takausrooliin otettiin tälle kaudelle mukaan myös maatalous, joka on nimenomaisesti investoiville tiloille taas yksi tärkeä pieni elementti. Kun näitä monistetaan riittävän monta, niin niitten yhteisvaikutus on sitten aina parempi. Ehkä se, mikä on ollut erikoista, on ollut se keskustan vastustus tätä yhteisöveron alentamista kohtaan, koska kyllä sillä verokannan laskulla on maatalousyrittäjille, ja nimenomaan omistajayrittäjille, joilla on tarvetta rahoittaa tulevia investointeja, kokonaisverotustakin keventävä vaikutus, ja se mahdollistaa puskureitten rakentamista tulevaisuuteen. Ehdottomasti järkevä ja jälleen yksi iso uudistus, joka koskettaa maatalousyrittäjiä. Tästä voi olla ylpeä.

Arvoisa puhemies! Sain Säätytalolla mahdollisuuden osallistua hallitusohjelmaneuvotteluihin maa- ja metsätalouspöydän yhtenä kokoomuksen pääneuvottelijoista. Tuon seitsemän viikon aikana ymmärsin hyvin selkeästi sen, että maatalouden kustannusten ja toisaalta maatalousyrittäjien kassakriisin ratkaisemiseen tarvitaan isoja ideoita, ainakin muutamia, mutta myös runsas määrä pieniä ideoita. Tässä usea edustaja on puheenvuoroissaan korostanut sitä, että tämä on näitä pieniä ideoita niin sanotusti. No, niitä tarvitaan, ja niitä pitää monistaa useita, jotta päästään eteenpäin. Se, mikä ohjelmassa, joka neuvoteltiin, on ollut määrätyllä tavalla hyvää, on ollut se, että se on sisältänyt myös näitä isoja ideoita, joihinka lasken elintarvikemarkkinalain uudistamisen. Niin kuin tässä kuultiin aikaisemmin, se on osa pitkää jatkumoa ja vie oikeaan suuntaan sitä perimmäistä ongelmaa elikkä sitä, että markkinoilta pitää ehdottomasti tuottajien saada se raha. Se on ainoa kestävä tie, ja tästä noin yleensä ottaen kaikki tuntuu olevan samaa mieltä. Toki viennilläkin on sitten täydentävä rooli, mutta lähtökohtaisesti kotimaan markkina on se, millä ratkaistaan tuottajien saama oikea hinta. Ehkä sen ohjelman tämmöistä aikansa kestävyyttäkin on punninnut se seikka, että vaikka useat keskustan edustajat ovat puheenvuoroissaan arvostelleet hallituksen tekemää politiikkaa tässä suhteessa, niin ensimmäistäkään välikysymystä kuitenkaan maatalouden tilanteesta he eivät ole tällä kaudella esittäneet, mikä noin yleensä on uskottavinta silloin, kun oppositio ihan aidosti jotain kritisoi. [Suna Kymäläisen välihuuto] Eli ehkäpä tässä on tehty asioita ihan oikeallakin tavalla.

Arvoisa puhemies! Meritaimen ei kude meren suulla. Se nousee sivujokiin, pieniin puroihin, kaukaisille latvavesille, joskus satoja kilometrejä sisämaahan. Siellä se kutee, siellä meritaimenen poikaset kasvavat, ja sieltä ne laskeutuvat takaisin merelle, tai ainakin ne yrittävät. Liian usein matkalla on pato tai voimalaitos, joka tuottaa sähköä vain yhteen lähikauppaan tunnissa, ja se katkaisee meritaimenen elinkierron kokonaan. Tästä on kyse tänään. Yleensä suomalainen oikeusjärjestys tunnistaa periaatteen, josta harvat ovat eri mieltä: aiheuttaja maksaa — ei valtio, ei luonto, ei naapuri, vaan aiheuttaja. Osa vesivoiman tuottajista kantaa tämän vastuun jo nyt. Ne avaavat luonnonmukaisia ohitusuomia, rakentavat kalateitä, osallistuvat kunnostushankkeisiin, mutta osa ei tee mitään, koska laki on antanut myöten. Tämä epätasa-arvo ei palvele ketään, ei luontoa, ei niitä yhtiöitä, jotka ovat toimineet vastuullisesti, eikä myöskään niitä latvavesialueen omistajia, joiden oikeus vapaaseen virtaavaan vesistöön on vuosikymmeniä sivuutettu. Arvoisa puhemies! Olen saanut itse olla mukana useissa hankkeissa, jotka ovat tähdänneet vaelluskaloille parempiin olosuhteisiin. Eräs niistä oli Kuusamon Kuusinkijoen voimalaitoksen ostaminen pois käytöstä, jolloin vesi ohjattiin voimalaitoskanavasta takaisin vanhaan jokiuomaan. Se uoma ei ollut kadonnut, se oli metsittyneenä kasvien peitossa odottamassa, ja kun se ennallistettiin, vesi löysi sen uudelleen. Tämä on tärkeä huomio myös lainsäädännöllisesti: monessa paikassa voimalaitoskanavan rinnalla on yhä maastossa jäänne alkuperäisestä jokiuomasta. Se ei välttämättä aina näy kartalla, se saattaa näyttää ojalta tai tiheiköltä, mutta se on siellä, ja se voidaan avata, jos omistaja on siihen halukas tai heidät velvoitetaan siihen. Se on konkreettisin esimerkki siitä, mitä tarkoittaa luonnonmukainen ratkaisu: ei betonia, ei teknistä kalatietä, vain vesi, joka palaa omalle reitilleen. Tämä vaatii tahtoa, ja se on mahdollista. Arvoisa puhemies! Tahtoa on tässä asiassa todellakin tarvittu. Vielä Kataisen hallituksen aikaan virtavesi- ja vaelluskala-aktivistit joutuivat puolustamaan kestävää merikalastusta. Silloisen hallituksen linjalla pyrittiin neuvottelemaan Itämerelle korkeampia kalastuskiintiöitä kuin mitä komission tieteellinen neuvonanto olisi edellyttänyt. Luonto oli neuvoteltavissa, ei itsessään arvo. Sipilän hallituksen aikaan vastaavasti flirttailtiin ajatuksella purkaa koskiensuojelulaki lisävesivoiman rakentamiseksi, onneksi se kaatui kokoomuksen vastustuksesta. Rinteen ja Marinin vasemmistohallituksen aikaan tämä sama vesilain päivitys oli kirjattuna kyllä lainsäädäntösuunnitelmiin, ja sitä selviteltiinkin ministeriössä. Eduskuntaan se ei koskaan ehtinyt. Sitä lykättiin ja lykättiin ja lykättiin, kunnes se kuoli pystyyn. Lokakuussa 2024 Euroopan komissio käynnisti Suomea vastaan rikkomusmenettelyn — ei huomautusta, vaan rikkomusmenettelyn. Komissio katsoi, että Suomi on laiminlyönyt vesipolitiikan puitedirektiiviä velvoitteiden osalta, kun se ei ollut tarkastanut vesilupia. Onneksi tämä hallitus nyt ohjelmassaan neuvotteli Säätytalolla kirjauksen: ”Hallitus päivittää vesilakia siten, että nollavelvoitelaitoksille voidaan asettaa kalatalousvelvoitteita.” Olin itse mukana neuvottelemassa tuota kirjausta, ja nyt olemme täällä salissa käsittelemässä tätä esitystä, joka toteuttaa kirjausta, mutta harmikseni varsin puutteellisesti. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on yksi sana, joka kietoo ympärilleen kaiken. Se sana on ”kohtuuton”. Lakiesitys sanoo siis: ”Kalatalousvelvoite ei saa aiheuttaa luvanhaltijalle kohtuuttomia kustannuksia. Kohtuuttomuutta aiotaan arvioida laitoksesta odotettavissa olevien taloudellisten hyötyjen perusteella.” Nähdäkseni arviointiin tulisi ottaa myös tasapainottava näkökulma. Yksittäinen laitos on saattanut tuottaa jo vuosikymmenien ajan taloudellista hyvää ilman luonnon kunnioittamista. Vertailun vuoksi on sanottava, että Ruotsissa tehtiin vuonna 2019 päinvastainen valinta: siellä toiminnanharjoittajan oikeus saada korvausta luvan tarkistamisesta poistettiin kokonaan. Ruotsi päätti, että ympäristövastuu ei ole neuvottelukysymys. Valitettavasti tässä kotimaisessa esityksessä ei mennä samaan. Kyse on poliittisesta valinnasta, joka tehtiin valmistelussa, ja se suosii niitä, jotka ovat jo vuosikymmeniä pelanneet aikaa. Eikä siinä vielä kaikki, esitys menee vielä tätäkin pidemmälle: jos kalatalousvelvoite vähentää vesivoiman tuottoa olennaisesti, valtio maksaa yhtiölle korvausta. Veronmaksajat siis korvaavat vesivoimayhtiölle sen, että yhtiö joutuu noudattamaan ympäristölakia. Tämä on aivan järjetöntä. Tämä on kaiken talousajattelun perusteiden vastaista. Voitot olisivat yksityisiä, mutta ulkoishaitat, ne ympäristövahingot, joita on kerrytetty vuosikymmenien ajan ilman kalatalousvelvoitteita, muuttuvat yhtäkkiä julkisiksi, yhteiskunnan maksettaviksi. Mitä pidempään luvanhaltija on hyötynyt vesivoimasta ilman kalatalousvelvoitteita, sitä korkeammaksi sallittujen kustannusten raja tulisi asettaa, ei matalammaksi. Tämä olisi oikeudenmukainen periaate, ja se ei valitettavasti nyt tässä laissa näy. Aiheuttaja maksaa -periaate ei tarkoita sitä, että aiheuttaja maksaa, mutta jos se tuntuu liian kalliilta, valtio korvaa erotuksen. Se tarkoittaa sitä, että aiheuttaja kantaa vastuunsa kokonaan.

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Bergbomin ja edustaja Räsäsen puheenvuorot innoittivat ottamaan kantaa tässä keskustelussa tutkimus- ja kehitysmenoihin ja siihen, pitäisikö niitä pitää koskemattomina säästöjen edessä. Suomi on vaarallisesti velkaantunut jo pitkään, eikä kyse ole pelkästään yhdestä hallituksesta tai yhdestä päätöksestä vaan paljon pidemmästä kehityksestä, jossa menot ovat kasvaneet tuloja nopeammin. Ennen kevään 2027 eduskuntavaaleja puolueilta todella siis odotetaan uskottavia ratkaisuja seuraavan vaalikauden osalta. Nimenomaisesti sieltä menopuolelta tulisi löytää säästöjä. Tavoitemittaluokka on 8—11 miljardia euroa, ja todennäköisesti jopa enemmän, erityisesti jos halutaan veropuolella tehdä vielä kannustavia muutoksia. Tuollaisessa tilanteessa katse väistämättä kääntyy myös yritystukiin, ja yksi keskeinen tukimuoto on tutkimus- ja kehitystuet. Niihin liittyy todella paljon toiveita. Ajatellaan usein, että ne synnyttävät kasvua ja innovaatioita ja työpaikkoja. Eikä ajatus nyt sinänsä ole väärä. Tutkimus ja tuotekehitys ovat kyllä tärkeitä, mutta kysymys kuuluukin, että kuinka paljon julkinen tuki oikeasti lisää tätä toimintaa ja kuinka paljon se lisää hyvinvointia koko kansantaloudessa. Tutkimustieto antaa tähän hieman yllättävänkin vastauksen. Julkiset tuet kyllä lisäävät yritysten tk-toimintaa, mutta vaikutus jää melko pieneksi, ja mikä tärkeintä, lisähyöty koko kansantaloudelle jää vaatimattomaksi. Puhutaan suuruusluokasta, joka tutkimusten perusteella liikkuu noin prosentin paikkeilla. Tavallinen ihminen saattaa kysyä, ja aivan oikein kysyykin, että onko tämä kaikki sitten sen arvoista. No, ongelma ei ole pelkästään näitten vaikutusten pienuus, tuet eivät niinkään synnytä uutta toimintaa, vaan ne lisäävät tekemistä niissä yrityksissä, jotka tekevät sitä jo valmiiksi. Oululaisena, sinänsä Nokian ystävänä tietysti tämän ilmiön tunnistan. Ne, jotka ovat siis mukana t&k-toiminnassa, tekevät sitä hieman enemmän, ja ne, jotka eivät ole mukana t&k-toiminnassa, eivät lähde mukaan laisinkaan, eli uskovat uskovat lisää. Sitten on tämä vähän yllättävä havainto: suurin osa yrityksistä ei itse asiassa edes hae näitä t&k-tukia, vaikka tekisivät tutkimus- ja kehitystyötä omin varoin. Eli jos ilmainenkaan raha ei kelpaa, niin on kaikki syyt kysyä, kuinka välttämätön tämä t&k-järjestelmä ja parlamentaarinen sopu siitä on laisinkaan. Kannustimiin liittyy myös toinen ongelma. Kun tukea on tarjolla tiettyyn tarkoitukseen, niin usein syntyy kiusaus tulkita sitä hieman väljemmin. T&k-menojen yhdistelmävähennystä koskeva vero-ohje on tulostettuna 50 sivua pitkä. Tästä saan joka maanantai yritysvierailuilla valtavasti palautetta ja pahaa mieltä. Usein näissä saattaa verottajan ohje jopa vaatia tuntiseurantaa. Tämähän on aivan absurdia: ikään kuin yrityksissä innovointi alkaa nyt, ja se päättyy nyt, ja se merkitään johonkin exceliin. Tämähän on vastoin tätä koko yhdistelmävähennyksen alkuperäistä tarkoitusta. Ei se kuulosta kovin yksinkertaiselta ohjeelta muutenkaan ohjata yritysten toimintaa. No vielä sanon sen, että on syytä muistaa laskevan rajatuoton laki. Ensimmäinen euro voi t&k-toiminnassa tuottaa paljonkin, seuraava kuitenkin aina sitä vähemmän. Suomi kun tavoittelee t&k-panosten nostamista neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta, niin pelkkä tällainen luku on varsin karkea mittari. Kun rahoitusta lisätään tilanteessa, jossa osaajat ovat jo töissä, innovaattorit ovat jo töissä, yritykset alkavat kilpailla näistä samoista ihmisistä, ja palkat sitä myöten nousevat ja lisäraha valuu palkkoihin eikä uusiin läpimurtoihin sinänsä. Eli, arvoisa puhemies, sanoisin, että t&k&i-tuet eivät ole turhia, mutta eivät ne myöskään voi olla koskemattomia, etenkään kun miljardisäästöjä ollaan hallituspohjasta riippumatta tulevaisuudessa hakemassa.

Arvoisa puhemies! Tunnistan tässä maailmankuvallisen eron edustaja Lylyn kanssa siinä, että jos yrityksiä verotetaan vähemmän, niin minun maailmankuvassani se ei tarkoita sitä, että yrityksille olisi annettu rahaa, vaan minun maailmankuvassani se tarkoittaa sitä, että yrityksiltä on vähemmän otettu rahaa, ja tässä on varmasti jo semmoinen ajattelutavallinen ero. Mutta kun sanotte, että se Jutta Urpilaisen tekemä yhteisöveroalennus ei tuottanut sellaista buustia talouteen, mitä sillä haettiin, niin tarkoitatteko, että meidän tulisi sen sijaan nostaa yhteisöveroa nykyisestä 20 prosentista ylöspäin, jos todella on niin, että se oli hyödytön.