Holopainen Hanna

Arvoisa puhemies! Kuten valiokunnan puheenjohtaja, joka täällä kävi läpi tätä mietintöä, haluan itsekin korostaa sitä, että valiokunnassa tosiaan kiinnitettiin äärimmäisen tarkkaa huomiota nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen tilanteeseen, ja tästä Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomuksesta poimimme erityisesti tämän omankin valiokuntamme tämmöiseksi tarkastelukohteeksi, ja me äärimmäisen hyvässä yhteishengessä siellä valiokunnassa tätä asiaa tarkastelimme. Se syy, miksi valiokunta erityisesti tähän kokonaisuuteen kiinnitti huomiota, on, kuten tästä tarkastusviraston raportistakin tulee ilmi, että tarkasteluvuotena 2023 mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden diagnoosi oli joka kahdeksannella 13—17-vuotiaista ja lähes joka neljännellä 18—29-vuotiaista. Eli kysymys on sekä inhimillisesti että taloudellisesti äärimmäisen merkittävästä ilmiöstä, ja siksi myös tarkastusvaliokunnan oli ihan perusteltua käyttää melko paljonkin aikaa tähän asiaan perehtymiseen. Nostan itsekin täältä nyt muutamia huomioita esiin. Eli tosiaan tarkastusviraston tarkastuksessa tuli esiin, että nämä alueelliset erot nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuudessa, resursseissa, palvelurakenteessa ja palveluvalikoimassa olivat erittäin huomattavia, ja onkin ihan välttämätöntä, että jatkossa sitten pystytään näitä eriarvoisuuksia purkamaan. Meillä tosiaan täällä nousi esiin myös se, että nyt, kun terapiatakuu on astumassa voimaan, on varmasti haastavaa, kun tietopohja tämän tarkastusviraston tarkastuksenkin perusteella on erittäin puutteellista, seurata hoitoonpääsyn todellista toteutumista, kun varsinkin sitten myöskin esimerkiksi määritelmä ja tulkinta siitä, milloin esimerkiksi hoito alkaa tai miten tämä hoitopolku rakentuu siellä perustason ja erikoissairaanhoidon välillä, poikkeaa eri alueilla huomattavan paljon. Tarkastusviraston kertomuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että myöskin tässä ikärajassa, jota hyvinvointialueilla käytetään nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden kohdentamiseen, on suuria vaihteluita. Tosiaankin kävimme kuulemistenkin kautta läpi sitä, että lääketieteellisten perusteiden sijaan näitä ikärajoja on sitten eri alueilla perusteltu hyvin paljon näillä resursseilla ja vanhoilla käytänteillä. Onkin ihan selvää, että tämä tarkastusviraston suositus siitä, että ikärajojen tulisi jatkossa olla nykyistä yhdenmukaisemmat ja niitten tulisi perustua lääketieteelliseen näkemykseen nuoruusiästä, olisi äärimmäisen perusteltua ja tärkeää. Ja tosiaan meidänkin kuulemisissa tuli esiin, että moni täysi-ikäistyvä nuori hyötyisi nimenomaan nuorille kohdennetuista palveluista ja ne olisivat huomattavasti vaikuttavampia, ja myöskin se, että aikuisten palveluissa nuorilta odotetaan enemmän oma-aloitteisuutta, mikä sitten saattaa johtaa siihen, että jo hyvin alkanut hoitopolku katkeaa ja nuori saattaa sitten, kun ikärajan perusteella palveluvalikoima muuttuu, pudota niitten palvelujen ulkopuolelle. Näihin on tärkeää jatkossa kiinnittää hyvinvointialueilla huomiota ja totta kai sitten seurata myöskin täällä eduskunnan tasolla, että nämä ikärajat tulevat huomioiduiksi. Nostaisin täältä esiin vielä myös sen havainnon, että myöskin palvelujärjestelmän sisällä ei aina tiedetä esimerkiksi sitä, että mielenterveysongelmien vuoksi hoitoa saava potilas voi olla oikeutettu hyvinvointialueen järjestämiin vammaispalveluihin silloin, kun sairaus on laadultaan ja kestoltaan sellainen, että se täyttää jo laissa määritellyt vammaisuuden kriteerit. Näin on usein esimerkiksi vakavimpien psykoosisairauksien ja neurokirjon haasteiden kohdalla. Pahimmillaan asiantuntijakuulemisten mukaan kyse on jopa aktiivisesta estämisestä, ja hakemuksia myös evätään lainvastaisesti. Näistä on lukuisia korkeimman hallinto-oikeuden vammaispalveluja käsitteleviä oikeustapauksia. Ehdottomasti valiokuntakin sitten tässä mietinnössään painottaa, että palveluohjauksen tulee aina perustua lainsäädännön tuntemukseen ja sen tulee olla yhdenmukaista ja asiakkaan kyvystä ja kunnosta riippumatonta. Tosiaankin näitä haasteita on. Tässä riittää varmasti jatkossakin eduskunnan päässä seurattavaa. Nyt tietenkin tämä tarkastus on koskenut vuotta 2023, ja muutoksia varmasti hyvinvointialueilla on jo tehty, mutta kun tiedämme, että talouden tilanne hyvinvointialueilla on haastava, niin on tietenkin pelkona se, että onko näitä tarkastusviraston suosituksia sitten pystytty ottamaan siellä käytäntöön. Se sitten tietenkin jää tässä jatkossa seurattavaksi.

Arvoisa puhemies! Kuten täällä tänään on monessa puheenvuorossa todettu, niin fakta on se, että hallituksen tietoiset poliittiset päätökset ovat lisänneet merkittävästi köyhyyttä Suomessa. Orpon hallituksen taloustalkoot ovat siis kohdistuneet kovin epätasaisesti. Leikkausten vaikutukset kasaantuvat samoille ryhmille: lapsiperheille, yksinhuoltajille, pienituloisille eläkeläisille, opiskelijoille ja nuorille sekä työssäkäyville köyhille. Näillä ihmisillä ei ole taloudellisia puskureita, ja heidän kohdallaan pienikin heikennys johtaa nopeasti arjen kriisiytymiseen. Erityisen kipeästi leikkaukset ovat koskettaneet erityislasten perheitä. Tämä ryhmä joutuu jo muutenkin liian usein kamppailemaan sen kanssa, kuinka palvelujärjestelmän viidakossa löytyisi tukea, ja liian usein järjestelmä pikemminkin kuormittaa kuin kannattelee. Aika moni vanhempi on esimerkiksi tehnyt päätöksen, että jättäytyy joko osittain tai kokonaan pois työelämästä voidakseen tukea lastaan arjessa ja koulunkäynnissä. Tällä ryhmällä ei ole vaihtoehtoja, joilla he voisivat omaan toimeentuloonsa näitten leikkausten alla vaikuttaa. Yhä enemmän on myös pitkäaikaissairaita, joilla rahat eivät riitä välttämättömiin lääkkeisiin tai terveydenhuollon nousseisiin asiakasmaksuihin, ja heidän hyvinvointiinsa hallituksen toimet vaikuttavat välittömästi. Arvoisa puhemies! Kun köyhyyttä lisätään tällä tavoin, vaikutukset eivät jää hetkellisiksi. Pitkittyessään köyhyys heikentää terveyttä ja mielenterveyttä, vaikeuttaa kouluttautumista ja työllistymistä sekä lisää eriarvoisuutta. Lapsiköyhyys näkyy vuosien ja jopa sukupolvien päähän inhimillisinä seurauksina ja kasvavina yhteiskunnallisina kustannuksina. Juuri siksi köyhyyden vähentäminen ei ole talousvastuun vastakohta, vaan se on myös taloudellisesti kestävää politiikkaa. Arvoisa puhemies! Me elämme ajassa, jossa yhteiskunnan ja yksilöiden kyky varautua, sopeutua ja selviytyä muutoksista on entistä tärkeämpää. Kun köyhyyttä tietoisilla päätöksillä lisätään, heikennetään suoraan myös ihmisten resilienssiä. Taloudelliset puskurit katoavat, arjesta tulee epävarmaa, ja kyky selvitä yllättävistä tilanteista murenee. Ihmiset joutuvat elämään kädestä suuhun juuri silloin, kun ennakointi ja turva olisivat kaikkein tärkeimpiä. Kriisinkestävyys syntyy perusturvasta, luottamuksesta ja siitä, että tulevaisuutta voi suunnitella. Jos me haluamme Suomen olevan vahva ja kestävä tässä monien myllerrysten maailmanajassa, emme voi rakentaa yhteiskuntaa yhä lisääntyvän köyhyyden varaan. Emme ole toistaiseksi saaneet ministereiltä vastausta siihen, tunnistaako hallitus, että köyhyyttä lisäävä politiikka heikentää myös koko yhteiskunnan kriisinsietokykyä. Arvoisa puhemies! Lopulta kaikki kiteytyy pohdintaan siitä, millaisia valintoja me pidämme hyväksyttävinä, sillä tässä keskustelussa ei ole kyse vain yksittäisistä säästöistä tai leikkauksista. Kyse on arvovalinnoista ja siitä, millaista yhteiskuntasopimusta me Suomessa haluamme pitää yllä. Suomalainen hyvinvointivaltio on rakentunut ajatukselle, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja että vaikeuksiin joutuminen ei saa johtaa pysyvään syrjäytymiseen. Vastineeksi ihmiset tekevät työtä, kantavat vastuuta ja luottavat siihen, että yhteiskunta on tukena silloin, kun elämä horjuu. Kun köyhyyttä nyt lisätään tiedossa olevista vaikutuksista huolimatta, murennamme tätä yhteiskuntasopimusta — annetaan viesti, että turva ei koske kaikkia ja että riskit siirretään yhä useammin yksilöiden kannettaviksi. Hyvinvointivaltio ei ole vain tulonsiirtoja tai menokohteita. Se on luottamusta, oikeudenmukaisuuden kokemusta ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta. Hyvinvointivaltio elää luottamuksesta, ja köyhyyttä tietoisesti lisäävä politiikka murentaa sitä pala palalta. Siksipä tässä tulevassa luottamusäänestyksessä on kysymys myös hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

Arvoisa puhemies! Kuten täällä on todettu, niin joitakin alueita tämä nyt esittelyssä oleva lakimuutos auttaa, mutta sitten joitakin, kuten omaa aluettani Etelä-Karjalaa, tämä ei auta. Meillä on jo nyt irtisanottu satoja ihmisiä. Saan jatkuvasti yhteydenottoja näiltä sairaanhoitajilta, jotka ovat aivan epätoivoisia maakunnassa, jossa on jo 15 prosentin työttömyysaste muutenkin. He ihmettelevät, miten voi olla tilanne, että he eivät saa töitä. Samanaikaisesti Etelä-Karjalassa on tehty hyviä uusia toimintamalleja vuosikymmenen ajan, ja nyt niitä puretaan. Irtisanotaan muistihoitajia, jotka ovat esimerkiksi olleet ihan valtavan arvokkaita siinä, että ikääntyneiden hoitomallia on kehitetty. Nyt kun vaalitaan tätä alijäämien kattamista, se tulee tarkoittamaan satojen lisähenkilöitten irtisanomista Etelä-Karjalassa. Miten, ministeri, vastaatte, kun meillä on tiedossa, että nämä rahoitusmallin ongelmat ovat tuottaneet tätä vääristynyttä ja puutteellista diagnoositietoa, tarveperusteista tietoa, sinne pohjalle ja Etelä-Karjalassa nimenomaan pystytään osoittamaan, että se on vääristänyt tätä rahoitusta? Voitteko sitoutua siihen, että sanotte, [Puhemies koputtaa] että tämä korjataan myös takautuvasti niin, että tämmöinen vääryys oikaistaan? Se on todella kestämätöntä, [Puhemies koputtaa] että tällaista voi tapahtua.