politiikka.app

Honkonen Petri

Keskustan eduskuntaryhmäKeski-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

4 puheenvuoroa

011helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 1maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 0kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 1syy
3.9.2026EsittelypuheenvuoroLA 13/2026 vpTurvallisuusYmpäristö

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Tässähän on nyt aivan kuin sokerina pohjalla mahdollisuus keskustella valmistelemastani lakialoitteesta, jonka myös muutamat kansanedustajat ovat täällä allekirjoittaneet. Tässähän on siis kyseessä ehdotus, jolla pyrittäisiin suitsimaan tällaista sinänsä vakavaa ongelmaa, jonka moni vuokranantaja on tullut kohtaamaan. Eli valitettavasti näistä erilaisista järjestyshäiriöistä, häiriökäyttäytymisestä, joita vuokralaisten taholta, asunnon vuokranneiden taholta ilmenee, ei saada riittävästi ja riittävän helposti tietoa sen kyseisen asunnon omistajalle. Tässä on tietysti monia kysymyksiä ja monenlaisia oikeuksia, joihinka tällä lakialoitteella ja näillä muutoksilla pyritään tarttumaan. Ensinnäkin on tietysti kotirauha, joka on ihan perustuslainkin suojaama oikeus, ja toisekseen kotirauhan lisäksi oman asuinympäristön turvallisuus tietysti on ihan keskeinen asia. Valitettavasti nämä erilaiset häiriökäyttäytymisen muodot, päihteiden käyttö, väkivalta tai sillä uhkailu, ovat lisääntyneet viime vuosina, ja tämähän heijastuu sitten varsinkin isommissa taloyhtiöissä naapureidenkin kokemaan turvallisuudentunteeseen. Kun katsotaan lainsäädännön nykytilaa, niin vuokranantajalla tai sitten taloyhtiöllä on varsin rajalliset keinot puuttua asukkaiden häiriökäyttäytymiseen. Huolimatta näistä aika vakavistakin tilanteista, joissa esimerkiksi vuokralainen tai muut asunnossa hänen kanssaan oleskelevat toistuvasti kohdistavat uhkailua tai jopa väkivaltaa naapurustoonsa, on taloyhtiöllä ja asunnon omistajalla, vuokranantajalla, aika rajalliset keinot puuttua asukkaiden aiheuttamaan häiriökäyttäytymiseen. Niin kuin tiedämme, häätöprosessi voi kestää kuukausia, ja sen aloittamiseen tarvitaan hyvin vahvat todisteet. Tämä on tietysti ihan oikein, että meillä lainsäädännössä on pyritty vuokralaisen asemaa eri tavoin turvaamaan. Meillä aikanaan, vuosikymmeniä sitten, viime vuosisadalla vuokralaisen asema oli aika huono, ja sitä sitten tässä huoneenvuokralaissa pyrittiin monin tavoin turvaamaan, mutta ei se voi olla ihan niinkään, että se suoja on niin vahva, että sillä sitten suojataan sitä väärinkäyttäytyvää, häiriökäyttäytyvää vuokralaista. Tällainen valitettavasti on tilanne. Yksi keskeinen ongelmakohta, johonka tällä ehdotuksella nyt sitten voitaisiin tarttua ja joka voitaisiin korjata, on se, että poliisin hälytystehtävät, jotka kohdistuvat tähän asuntoon, esimerkiksi näissä häiriötilanteissa, eivät nykyisin tule sen asunnon omistajan, sen kiinteistön omistajan, vuokranantajan tai sitten sitä hallinnoivan asunto-osakeyhtiön tietoon. Välttämättä vuokranantaja ei ollenkaan saa tietoa, vaikka hänen asunnossaan olisi useammankin kerran poliisi käynyt syystä tai toisesta. Yleensä sinne nyt ei kovin heppoisesta syystä mennä. Mikäli vuokranantaja saa tästä poliisin järjestyshäiriön vuoksi tekemästä käynnistä muuta kautta tiedon, joutuu vuokranantaja usein keräämään tämän häädön toteuttamiseksi todistusaineistoa muuta kautta, kun sitä tietoa ei poliisilta saa, esimerkiksi haastattelemalla näitä muita naapureita, jotka kärsivät tästä jatkuvasta häiriökäyttäytymisestä. Usein on sellaistakin tullut vastaan, on raportoitu tilanteita, että nämä naapurit olivat aika haluttomia todistamaan oikeusprosessissa oman turvallisuutensa vuoksi, koska he pelkäävät. Näin vakavia tilanteita on tullut, kun tässä kyseisessä asunnossa häiriköivä asukas on uhkaillut näitä naapureitaan. No, kun tässä lakialoitetta viime keväänä rustasin, niin silloinhan hallitus oli juuri antanut asunto-osakeyhtiölakia ja huoneenvuokralain muutosta koskevat hallituksen esitykset. Nyt viimeisen tiedon mukaan nämä hallituksen esitykset on jo käsitelty, mutta yhtä kaikki, näillä muutoksilla minun mielestäni pystyttäisiin ratkomaan näitä hankalia tilanteita, joissa ensinnäkin saataisiin se häiriökäyttäytyminen loppumaan, häätö toteutettua tehokkaammin ja nopeammin, ja sillä suojattaisiin monia oikeuksia, joista tietysti keskeisimmät ovat, niin kuin sanoin, oikeus kotirauhaan ja oikeus turvalliseen ympäristöön, mutta myöskin omaisuudensuoja, yksityisen omaisuuden suoja. Kieltämättä vuokranantaja omistaessaan ja vuokratessaan sen kiinteistön on oikeutettu myöskin sitten sitä omaa omaisuuttaan käyttämään ja suojelemaan tällaisesta ikävästä tilanteesta huolimatta. Siksipä tässä lakialoitteessa nyt esitetäänkin, että huoneenvuokralakiin ja asunto-osakeyhtiölakiin lisättäisiin säännökset, joilla vuokranantaja tai asunto- tai kiinteistöosakeyhtiö saisi oikeuden saada ja käsitellä poliisiviranomaisen tietoja omassa hallussaan olevasta huoneistosta ja sinne kohdistuneista hälytystehtävistä ja käynneistä. — Kiitos, puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
20.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 6/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Tämä sisäisen turvallisuuden selonteon käsittely niin hallintovaliokunnassa kuin poliittisessa seurantaryhmässäkin on sujunut pääosin hyvin yksimielisesti, ja me keskustassa olemme tähän selontekoon tyytyväisiä. Tämä viime perjantainen valitettava drooniuhkahan kyllä osoittaa sen, että tämä toimintaympäristö muuttuu ihan hurjaa vauhtia, ja on ihan luonnollistakin, että ei siinä pysty perässä pysymään niin nopeasti kuin olisi tarve. Mutta kyllähän tästä herää tietysti se kysymys: tämä uhka oli todellinen, näin on kerrottu, ja tiedämme, että viranomaisten välinen yhteistyö on hyvää, mutta ulottuuko se yhteistyö esimerkiksi tähän väestön varoittamiseen, ja ovatko nämä johtamis- ja komentorakenteet aivan kohdallaan? Tällainen kysymys nousee väkisinkin esiin. On hyvä, että tässä ministeri nyt lupasi, että tämä uusi väestön varoitusjärjestelmä on tulossa, mutta kyllä tämä kertoo sen, että me emme voi vain ajatella turvallisuutta tällä sotilaallisella puolella, vaan meidän pitää yhä entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, miten koko väestö turvataan silloin, kun sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden väliset uhkat menevät ristikkäin ja kansalainen voi olla vaarassa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
29.4.2026VastauspuheenvuoroHE 50/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa herra puhemies! Perustuslakiahan kuuluu muuttaa aina hyvin loivakaarteisesti ja harkiten, ja sille on oltava todella kovat ja vakavat perustelut. Keskustan osalta katsomme, että tämän ehdotuksen yhteydessä esitetyt perustelut ovat sellaisia, ja me tätä ehdotusta kannatamme ja pidämme sitä tarpeellisena. Tässähän on oikeastaan kolmesta eri asiasta kyse: siitä, että perustuslain 10 §:n tiettyjä sanamuotoja muokataan vastaamaan nykykäytäntöä, sitten tuodaan näitä kansalliseen turvallisuuteen liittyviä uusia toimivaltuuksia ja sitten tämä rikostiedusteluhan on uusi asia. Haluan sanoa tästä kotirauhan suojasta sen, että esimerkiksi hotellihuone, josta joku Suomen turvallisuutta uhkaava rikollinen toimii, on nauttinut kotirauhan suojaa. Tämä on todella tiukka, eurooppalaisessakin mittakaavassa todella tiukka tulkinta, ja näinhän ei voi olla, että me tämän takia altistetaan Suomi ja suomalaiset turvallisuusuhkille. Todellakin, niin kuin sanoin, me tätä kannatamme ja huolellista käsittelyä odotamme. Vielä lopuksi esitän toiveen, ettei näin vakavalla asialla käytäisi eduskuntavaalikamppailua.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 34/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Syksy 2015 osoitti, että Lähi-idässä käynnissä olevien sotien ja muiden levottomuuksien seurauksena Suomeen voi hakeutua varsin lyhyessä ajassa merkittävä määrä turvapaikanhakijoita. Sisäministeri Rantanen on aiemmin todennut meille vastauksessaan kirjalliseen kysymykseen, että kansainvälisten sopimusvelvoitteiden vuoksi Suomi ei voi estää meille suuntautuvaa turvapaikanhakua, mikä tietysti on valitettavaa, kun tiedämme, että turvapaikkajärjestelmässä on näitä ongelmia ja sitä myös paljon hyväksikäytetään. Tämän laajamittaisen maahantulon hallinnassa pitäminen vaatii tietysti paljon resursseja Maahanmuuttovirastolle ja Suomen turvallisuusviranomaisille, ja kysymys on silloin todella suurista lisärahoitustarpeista. Olisinkin kysynyt, arvoisa valtiovarainministeri: Kun te valmistaudutte nyt kehysriiheen, niin oletteko te tähän varautunut ja valmis, jos tämä turvapaikanhakijakriisi uusiutuu? Oletteko valmistautunut turvaamaan riittävät voimavarat Maahanmuuttovirastolle, poliisille ja Suomen viranomaisille tämän kriisin hoitamiseksi ja [Juho Eerolan välihuuto — Puhemies koputtaa] suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja