Hyrkkö Saara
6 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tähän tuloverolakiin esitettyjen muutosten on hallituksen esityksen mukaan tarkoitus lujittaa suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen ja parantaa kasvun ja työllistymisen edellytyksiä. No näitä tavoitteita vasten tarkasteltuna tässä esityksessä on toki joitain kannatettavia muutoksia, mutta kaikilta osin hallituksen esitystä ei voi pitää tarkoituksenmukaisena. Näiden kotitalousvähennykseen tehtävien muutosten on arvioitu pienentävän verotuottoja noin 77 miljoonaa euroa vuositasolla, ja on minusta perusteltua kysyä, onko tämä 77 miljoonaa kaikkein tehokkaimmin käytössä juuri tässä hallituksen esittämässä toiminnassa. Tutkimuksen mukaan nimittäin kotitalousvähennyksen hyödyt ovat vähäiset. Kotitalousvähennys ei juurikaan lisää palveluihin kohdistuvaa kysyntää ja siten palvelualojen työllisyyttä tai talouskasvua. Samalla kotitalousvähennyksellä kokonaisuudessaan on iso verotuottoja pienentävä vaikutus. Harmaata taloutta vähentävät vaikutukset ovat tärkeitä, mutta ne olisivat todennäköisesti saavutettavissa nykyistä huomattavasti pienemmillä veromenetyksillä. Kotitalousvähennyksen ehtoja on muutettu tiuhaan tällä hallituskaudella ja edellisilläkin hallituskausilla. VATT on arvioinut, että tämä ehtojen jatkuva muuttelu on myös omiaan heikentämään kotitalousvähennyksen kannustinvaikutusta. Erityisen heikko kannustinvaikutus on tällä ratkaisulla muuttaa kotitalousvähennystä takautuvasti tämän vuoden alusta lukien, jolloin itse asiassa merkittävä osa tänä vuonna vähennyksen piirissä olevasta työstä on jo teetetty ennen tämän lain voimaantuloa tai edes sitä koskevaa päätöstä kehysriihessä. Näillä perusteilla kotitalousvähennyksen korotusta ei voi pitää etenkään haastavassa julkisen talouden tilanteessa tarkoituksenmukaisena tai tehokkaana keinona vauhdittaa työllisyyttä ja talouskasvua, ja siksi teen vastalauseen 2 mukaiset pykälämuutosesitykset. Liikunta- ja kulttuuriedun korottaminen 400 eurosta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti puolestaan on kannatettava esitys. Tämän liikunta- ja kulttuuriedun laajentamisen osalta ajattelen niin, että olisi tällaisen pistemäisen täydentämisen sijaan ollut perusteltua arvioida käyttöalan laajentamista vähän kokonaisvaltaisemmin. Toisaalta kun nyt sitten kuitenkin on päädytty siihen, että sitä käyttöalaa laajennetaan tämän yhden asian kohdalta, kattamaan nämä luontoharrastukset, niin olisi ollut paikallaan harkita myös esimerkiksi vaikkapa saunakulttuurin tai kirjallisuuden sisällyttämistä liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Vähän surullisena kuuntelin edellistä puheenvuoroa, tätä vähättelevää suhtautumista taidetta ja kulttuuria kohtaan. Ehkä hallituksessa kannattaisi paneutua myös taiteen ja kulttuurin mittaviin hyvinvointivaikutuksiin yhtään esimerkiksi luontoharrastusten ja luonnossa liikkumisen hyvinvointivaikutuksia vähättelemättä. Sinänsä suomalaiset onneksi ovat osanneet mennä luontoon myös ilman erilaisia verotukia sen tuhansien vuosien ajan. Matkakulun vähennyksestä: Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan tätä omavastuun laskemista väliaikaisesti tänä vuonna. Ajattelen, että tällaisessa hankalassa tilanteessa on perusteltua, että korkeiden elinkustannusten kanssa kamppailevia kotitalouksia tuetaan. Samaan aikaan kannattaisi niitä keinoja toki miettiä hyvin tarkkaan. Nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet osaltaan hidastavat liikenteen sähköistymistä ja ovat siten hiukan haastavia Suomen ilmastotavoitteiden kannalta. Ajattelen kuitenkin niin, että tällaisena vain yhtä vuotta koskevana ja nimenomaan välttämättömään työmatkaliikenteeseen kohdistuvana toimena tämä esitys on hyväksyttävissä. Mutta koko tätä matkakuluvähennystä tulisi pidemmässä juoksussa kehittää nykyistä paremmin tukemaan myöskin Suomen ilmastotavoitteita ja huomioimaan niitä alueellisia eroja, mitä meillä on. Samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoilla, parantaa joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä koko Suomessa ja kehittää myös tällainen energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmä helpottamaan sitä, että pystytään tukemaan niitä pienituloisia kotitalouksia, jotka kamppailevat kustannusten nousun kanssa ja joille esimerkiksi oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista.
Arvoisa puhemies! On korkea aika, että merituulivoiman verokohtelua korjataan. Merituulivoimalla on merkittävä rooli päästöttömän sähköntuotannon lisäämisessä, Suomen energiaomavaraisuuden vahvistamisessa sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Se on tärkeä osa puhtaan teollisuuden, sähköistyvien investointien ja Suomen kilpailukyvyn vahvistamista. Ennakoitava ja tarkoituksenmukainen sääntely- ja verotusympäristö on välttämätön edellytys sille, että Suomeen syntyy merituulivoimahankkeita ja niihin liittyviä investointeja. Hallituksen esityksen tavoite selkeyttää merituulivoiman verotusta ja saattaa se yhdenmukaisemmaksi maatuulivoiman verotuksen kanssa on siis kannatettava. Esityksessä tunnistetaan perustellusti, että nykytilassa merelle ja maalle rakennettujen tuulivoimaloiden verotusarvot eivät ole oikeassa suhteessa niiden tuotannolliseen arvoon nähden, mikä on heikentänyt merituulivoiman asemaa. Mitä tulee kiinteistöverotuottojen jakautumiseen valtion ja kuntien välillä, oli hallituksen esitys siltäkin osin mielestäni perusteltu. Valiokuntakäsittelyssä valtion osuutta kiinteistöverojen tuotosta kuitenkin syystä tai toisesta laskettiin. Jätimme tältä osin valiokunnassa vastalauseen, jossa tuimme hallituksen alkuperäistä esitystä. On ymmärrettävää, että hyötyjinä olevat kunnat kannattavat jako-osuuden muuttamista kuntien kannalta edullisemmaksi. Valtion näkökulmasta tai kokonaisuuden kannalta muutokselle ei kuitenkaan ole vedenpitäviä perusteita. Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuva merituulivoima poikkeaa maatuulivoimasta ja myös aluevesille sijoittuvasta tuulivoimasta. Suomen talousvyöhyke on kuntien alueen ulkopuolinen merialue, eikä siihen kohdistu samanlaisia kunnallisia tehtäviä esimerkiksi alueiden käytön, yhdyskuntarakentamisen tai julkisten infrastruktuuri-investointien osalta kuin kunnan omalle alueelle toteutettaviin hankkeisiin. Valtio puolestaan vastaa merialueiden kokonaisohjauksesta, luvituksen edellytyksistä sekä merituulivoiman valtakunnallisesta kehittämisestä. Valtion vastuulla on huolehtia merituulivoiman hyödyntämiseen, kilpailutukseen, lupamenettelyihin ja valvontaan liittyvistä viranomaistehtävistä sekä talousvyöhykkeen suunnittelusta, käytöstä, valvonnasta ja suojelusta. Arvoisa puhemies! Asiantuntijalausuntojen perusteella maa- ja merituulivoiman verokohteluun jää esityksen jälkeenkin eroja, joita on syytä arvioida myöhemmin uudelleen osana merituulivoiman kokonaisvaltaista edistämistä. Verotuksen tulee kohdella uusiutuvan energian tuotantomuotoja johdonmukaisesti mutta samalla tunnistaa niiden erilaiset olosuhteet, kustannusrakenteet ja julkisen vallan roolit. Esitän hyväksyttäväksi monisteella jaettua lausumaa, jonka mukaan eduskunta edellyttäisi hallitusta jatkamaan merituulivoiman verokohtelun kehittämistä siten, että valtion osuutta merituulivoiman kiinteistöverotuloista nostetaan ja merituulivoiman poikkeukselliset olosuhteet ja rakentamiskustannukset huomioidaan.
Arvoisa puhemies! Maatalouden kannattavuuskriisi on todella olemassa oleva, todellinen ja vakava ongelma. Viljelijöiden toimeentulo, kotimainen ruuantuotanto ja huoltovarmuus edellyttävät sellaista politiikkaa, joka vahvistaa maatalouden pitkän aikavälin toimintaedellytyksiä. Tätä lyhyen aikavälin tukea ei tule rakentaa tavalla, joka lisää todellisuudessa maatalouden riippuvuutta fossiilisista polttoaineista tai heikentää kannusteita siirtyä kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja, ja juuri tämä on hallituksen esityksen keskeinen ongelma. Käytännössä kyse on ensisijaisesti fossiilisen energian käytön tukemisesta tilanteessa, jossa maatalouden pitäisi päinvastoin saada tukea energiatehokkuuden parantamiseen, polttoöljyn käytön vähentämiseen ja uusiutuviin ratkaisuihin siirtymiseen. Tätä esitystä on todella perusteltu määräaikaisena, poikkeuksellisenakin toimena tässä nykyisessä tilanteessa, mutta se perustelu ei valitettavasti kestä merivettä, kun tiedämme, että tätä samaa maatalouden energiaveron palautusta on korotettu poikkeuksellisilla perusteilla jo useaan kertaan. Kun on olemassa riski, että tätä ei enää nähdä poikkeuksena, vaan nimenomaan syntyy odotus sille, että itse asiassa aina, kun kriisi iskee, tämä keino tulee käyttöön, niin on ilmeistä, että tämä voi vaikuttaa kielteisesti investointipäätöksiin, vähentää kannusteita vähentää polttoöljyn kulutusta tai siirtyä eroon fossiilisista polttoaineista. Hallituksen esityksessäkin tunnistetaan tämä riski. Maatalouden tukemiseen on etsittävä keinoja, jotka vahvistavat alan kannattavuutta ja huoltovarmuutta ilman, että samalla ylläpidetään fossiiliriippuvuutta. Siksi kannatan edustaja Sarkkisen esityksiä.
Arvoisa puhemies! Ensi alkuun korjauksena: Toisin kuin edellisessä puheenvuorossa väitettiin, valiokunnan mietintö ei ollut yksimielinen, vaan siihen jätettiin useita vastalauseita. Ainakin omasta ja vihreiden puolesta voin sanoa, että hallituksen toimet eivät ole olleet riittäviä eivätkä myöskään kovin järkeviä sen suhteen, miten tätä talouspolitiikkaa on hoidettu. Arvoisa puhemies! Minä ajattelen niin, että tämä liiallisen alijäämän menettelyyn joutuminen itsessään on yksi osoitus hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Hallitushan on koko vaalikauden ajan perustellut talouspoliittisia valintojaan velkasuhteen vakauttamisella, työllisyyden vahvistamisella ja kasvun vauhdittamisella. Tulokset eivät ole kovin mairittelevia. Nyt valtiovarainministeriön antaman lisäselvityksen perusteellahan näyttää siltä, että hallituksen nettosopeutus on jäämässä vain noin 2,8 miljardiin euroon kaikista kovista puheista huolimatta. Hallituksen epäonnistunut talouslinja uhkaa siirtää merkittävän lisäsopeutuspaineen seuraavalle vaalikaudelle, mitä en pidä oikeudenmukaisena enkä myöskään järkevänä. Hallituksen veropolitiikka on keskeinen osa tämän talouslinjan epäjohdonmukaisuutta. Hallitus perustelee näitä kovia leikkauksia julkisen talouden vaikealla tilanteella mutta on samaan aikaan tehnyt päätöksiä, jotka heikentävät julkisen talouden tulopohjaa merkittävästi. Erityisen ongelmallinen, ajankohtainen päätös on tämä päätös alentaa yhteisöverokantaa. Jos hallitus ottaisi velkasuhteen vakauttamisen ja tämän alijäämämenettelyn vakavasti, se luopuisi yhteisöveron alentamisesta. Vastuullinen veropolitiikka vahvistaisi veropohjaa, ei heikentäisi sitä, ja uudistaisi verotusta siten, että ihmisiä ja yrityksiä ohjattaisiin nykyistä voimakkaammin päästöjen ja luonnonvarojen ylikulutuksen vähentämiseen. Verotuksen tavoitteena tietenkin tulisi olla turvata hyvinvointivaltion rahoitus oikeudenmukaisella tavalla. Minusta on erittäin tärkeätä, että tämä alijäämämenettelyyn joutuminen ei johda tämän epäonnistuneen leikkauslinjan jatkamiseen. Hallituksen leikkauksethan ovat kohdistuneet muun muassa sosiaaliturvaan, sote-palveluihin, järjestöjen ennaltaehkäisevään työhön, kuntiin, koulutukseen ja viranomaisten toimintakykyyn. Näissä ei ole kyse vain menokohteista, vaan kyse on myös yhteiskunnan toimintakyvystä, työllisyyden edistämisestä, osaamisesta, tuottavuudesta, turvallisuudesta ja sitten pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyyden edellytyksistä. Kestävä talouspolitiikka vähentäisi sitä talouden epätasapainoa pitkäjänteisesti sen sijaan, että kustannuksia siirretään seuraaville vuosille. Arvoisa puhemies! Toinen asia, johon tässä yhteydessä täytyy ottaa kantaa, liittyy EU:n finanssipoliittisten sääntöjen tulkintaan. Ajattelen niin, että Suomen tulee noudattaa vastuullista finanssipolitiikkaa ja korjata tätä liiallista alijäämää uskottavalla tavalla ja aikataululla. Samaan aikaan Suomen tulisi vaikuttaa aktiivisesti EU:n finanssipoliittisten sääntöjen tulkintaan ja toimeenpanoon siten, että tämä poikkeuksellinen turvallisuustilanne, jossa olemme, puolustusmenojen kasvu, toisaalta ekokriisiin vastaaminen ja varautuminen, fossiilisista polttoaineista irtautuminen ja Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen, otetaan täysimääräisesti huomioon. Suomi saa tämän selonteon mukaan hyödyntää liiallisen alijäämän menettelyn aikana koko puolustuspoikkeuslausekkeen tarjoaman jouston, ja tämä mahdollisuus tulee hyödyntää täysimääräisesti. Lisäksi Suomen tulisi hakea komission mahdollistamaa tilapäistä ja rajattua lisäjoustoa energiaresilienssiä vahvistaviin toimiin. Suomen ei tule tyytyä passiivisesti sopeuttamaan talouspolitiikkansa sääntöjen ahtaimpaan mahdolliseen tulkintaan, vaan tulee hakea aktiivisesti kaikki sellaiset joustot, jotka tukevat kestävää kasvua ja vähentävät tulevia kustannuksia, tuottavat siis pitkässäkin juoksussa parempia tuloksia kuin esimerkiksi tämä hallituksen tähänastinen linja. Arvoisa puhemies! Liiallisen alijäämän menettely osoittaa, että hallituksen talouspolitiikka ei ole saavuttanut keskeisiä tavoitteitaan. Julkisen talouden vahvistaminen on välttämätöntä, mutta sitä ei pidä tehdä tavalla, joka heikentää meidän veropohjaa, kasvattaa eriarvoisuutta, leikkaa tulevan kasvun edellytyksiä tai siirtää kustannuksia seuraaville vuosille. Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka vahvistaa julkista taloutta oikeudenmukaisesti, lisää kestävää kasvua, turvaa hyvinvointivaltion perustan ja hyödyntää aktiivisesti EU-sääntöjen mahdollistaman liikkumatilan puolustuksen, energiaresilienssin ja vihreän siirtymän investointeihin. Näin ollen teen vihreiden vastalauseen mukaisen kannanottoehdotuksen siitä, että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin talouspoliittisen linjansa korjaamiseksi, luopuu tästä julkista taloutta merkittävästi heikentävästä yhteisöveron alentamisesta, edistää EU:n finanssipoliittisten sääntöjen puolustuspoikkeaman jatkoa myös vuoden 2028 jälkeen ja myöskin hakee EU-komissiolta kansallista lisäjoustoa energiaresilienssiä vahvistaviin toimiin.
Arvoisa puhemies! Ydinenergialain uudistuksen tavoitteet ovat monelta osin kannatettavia nimenomaan tämän ydinenergiaa koskevan sääntelyn selkiyttämisen ja ajantasaistamisen osalta. Mainittakoon kuitenkin, että ydinaseiden osalta hallituksen kaavailemat muutokset eivät ole mielestäni perusteltuja, ja on todella valitettavaa, että niitä on eduskuntaan tuotu ja etenkin sillä tavalla, millä se on tehty, ilman kunnollista parlamentaarista prosessia. Se on ollut mielestäni harkitsematonta. Ydinvoima on olennainen osa meidän energiapalettiamme ja myös ilmastokriisin ratkaisemista, ja siksi on perusteltua huolehtia, että sääntely sitä koskien on ajantasaista. Se ei silti tarkoita, etteikö sitä sääntelyä voisi olla tai että kaikki sääntely olisi haitallista ydinenergian edistämisen näkökulmasta. Vihreät haluavat edistää uusienkin teknologioiden käyttöönottoa turvallisuudesta tinkimättä. Haluamme pitää kiinni myös demokraattisesta katteesta ja yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä, ja siksi emme kaventaisi eduskunnan päätösvaltaa koskien isoja voimaloita. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Tynkkysen esitystä.
Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuususko on yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria, ja siksi sen romahtaminen on vakava hälytys meille kaikille. Nuorten tulevaisuususkoa koettelevat muun muassa ympäristökriisit, maailmanpolitiikan epävarmuudet ja oman elämän paineet ja haasteet muun muassa toimeentulon saralla. Tämäkin kriisi kasaa osaltaan lisää paineita ja epävarmuutta nimenomaan nuorten niskaan. No, onneksi monet nuorten tulevaisuususkoa vahvistavat keinot olisivat samalla keinoja vastata tähän energia- ja elinkustannuskriisiin vieläpä ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Esimerkiksi viime kaudella toteutettu joukkoliikenteen arvonlisäveron painaminen nollaan olisi fiksu täsmätoimi helpottamaan toimeentulon haasteita mutta myös kestävää liikkumista. Tänään aiemmin kuultu valtiovarainministerin irtiotto näistä ilmastotavoitteista herättää kuitenkin huolen, onko hallituksella joitain ideologisia esteitä edistää niitä keinoja, jotka vähentäisivät Suomen ja suomalaisten fossiiliriippuvuutta, juuri nuo parjatut ilmastotoimet kun suojaisivat tulevissakin kriiseissä entistä kovemmilta iskuilta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Mites se turve? — Puhemies koputtaa] Pääministeri, kysyn teiltä: sitoudutteko valitsemaan nyt vastaukset tähän kriisiin siten, että ne eivät entisestään syvennä Suomen ja suomalaisten fossiiliriippuvuutta ja siten altista suomalaisia entistä vaikeammille tilanteille tulevissa kriiseissä? [Eduskunnasta: Elämää on kaupunkien ulkopuolella!]