Kemppi Hilkka

Arvoisa herra puhemies! Nuoret toden totta haaveilevat aivan tavallisista asioista: perheestä, työstä, omistusasumisesta tai ainakin omasta kodista, parisuhteesta, koulutuksesta — sellaisista asioista, joista me kaikki olemme joskus haaveilleet ja osa on saavutettukin. On Suomelle eduksi, jos nuorten haaveet ja unelmat voisivat toteutua. Tässä ei ole kyse vain siitä, millaisia nuoria on — onko meillä onnellisia nuoria ja töissä käyviä nuoria ja miten Suomi pyörii — vaan kyse on siitä, että näitä muita isoja tavoitteita, kuten taloutta ja turvallisuutta, ei voida saavuttaa, jos ei nuorten haaveisiin voida vastata. Mielestäni tänään on käyty ansiokasta keskustelua jo kahdeksatta tuntia siitä, mitä ratkaisuja voisimme löytää. Olemme löytäneet yhteistä tilannekuvaa ehkä hiukan paremmin, ehkä jonkinlaisia lukuja, joiden pohjalle rakentaa ratkaisuja. Uskon, että tästä keskustelusta on ollut hyötyä. Haluan kiittää myös ministeri Poutalaa siitä, että olette ollut koko tämän keskustelun ajan salissa. Ainakin minulla on sellainen olo, että olette ottanut tämän keskustelun vakavasti. Se on ensimmäinen askel kohti niitä toimenpiteitä ja keinoja, joita olemme peräänkuuluttaneet tässä välikysymyksessä. Ehkä muutama yhteenveto: Kunnianhimon tasoa on mahdollista nostaa. Muistutan teitä 90-luvun laman vaikeista ajoista. Soitin Esko Aholle, silloiselle pääministerille. Vaikka olemme kuulleet paljon, mistä leikattiin ja mitä tehtiin, niin siitä huolimatta niihin aikoihin luovuttiin opintolainasta, luotiin opintoraha — haluttiin huolehtia siitä, että jokainen opiskelija pääsee opintoihin kiinni ja voi lähteä haaveilemaan ja tavoittelemaan omia unelmiaan. Silloin luotiin ammattikorkeakoulut, koko maan kattava korkeakouluverkko. Tehtiin erittäin kunnianhimoisia ratkaisuja ja politiikkaa. Voisimmeko, uskaltaisimmeko tehdä sellaisia ratkaisuja nyt? Näivettämisestä, keskittämisestä, nysväämisestä, selittelystä pitää päästä eroon. Pitää kohdentaa energia uusiin ratkaisuihin ja toimenpiteisiin, jotta pääsemme eteenpäin. Sitten ajattelen, että olemme oppineet sen, että keinoja ja vaihtoehtoja on. Niitä on tänään esitelty useita tässä salissa. Tässä ovat jotkut ryhmät saaneet kiitosta, välillä on haukuttu. Minusta lopputulos on se, että olemme kuitenkin saaneet pöydälle uusiakin avauksia tässä keskustelussa, ja pidän sitä erittäin arvokkaana. Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita ja hyvin tähän valmistautuneita. Sitten kiitän myös niitä nuoria, jotka ovat ottaneet osaa tähän keskusteluun eri tavoin lähestymällä meitä täällä edustuksellisen demokratian edustajina tai tekemällä vaikka omia eväitä ja listoja etäyhteyksin. Pidän näitä yhtä arvokkaina. Lopuksi haluan todeta, että yhteistyö vie pisimmälle. Toivon, että nuorten asiaa voitaisiin kehittää yhdessä, kaikki puolueet yhdessä rintamassa, ja sitä kautta luoda heille työtä, turvaa ja tulevaisuususkoa. [Puhemies koputtaa] — Tämä on viimeinen puheenvuoroni.

Arvoisa herra puhemies! Lämmin kiitos ministereille: seitsemättä tuntia keskustelemassa nuorten työllisyydestä ja lapsiperheköyhyydestä tässä salissa. On arvokasta, että käydään tätä keskustelua Suomen ydinkysymyksistä. Ajattelin tässä kohtaa iltaa pitää puheenvuoron lapsiperheköyhyydestä. Nimittäin sain kunnian tehdä vuonna 2020 selvityksen siitä, miten Suomi voisi päästä eroon lapsiperheköyhyydestä. Tuo selvitys luovutettiin tuon aikaiselle valtiovarainministeri Saarikolle, ja olen aina aika ajoin palannut sen sisältöön. Nyt kun tämä välikysymys niin keskeisesti liittyy lapsiperheköyhyyteen, koen tarpeelliseksi nostaa sieltä muutamia näkökulmia. Selvitys kiteytti tutkimuskentän viestit siihen, että vanhempien sosioekonominen tausta periytyy sukupolvelta toiselle. Toinen fakta oli se, että köyhien lasten huoltajilla on muiden lapsiperheiden huoltajia matalampi koulutustaso. Kolmas fakta liittyy siihen, että lähes puolella köyhistä lapsista on töissä käyviä huoltajia, ja huomaan, että erityisesti tämä fakta usein unohdetaan keskusteluissa, eli työ ja työllä pärjääminen liittyvät keskeisesti lapsiperheköyhyyteen. Myös isot kulut ja taloudenhallintataitojen puute näkyvät köyhyyden taustalla monellakin tavalla. Tässä selvityksessä linjasin niin, että melko nopealla aikataululla lapsiperheköyhyys pitäisi puolittaa ja sitten pidemmällä aikajänteellä päästä siitä kokonaan eroan. Vaikka olemme menneet takapakkia huomattavasti näistä luvuista ja tavoitteita ei ole saavutettu, niin siitä huolimatta uskon vahvasti, että puolueet jakavat vahvan tahdon siitä, että lapsiperheköyhyydestä voitaisiin vielä päästä yhdessä eroon. Alle kolmivuotiaiden lasten perheissä köyhyysriski on koko 2000-luvun ollut selvästi suurempi kuin kouluikäisten lasten perheissä, ja on syytä huomioida myös, että esimerkiksi monilapsisten perheiden ja yksinhuoltajaperheiden lapset ovat yliedustettuina näissä ryhmissä. Sitten näihin toimenpide-ehdotuksiin ja ehkä niiden reflektoimiseen tässä ajassa. Ensin ehdotan täällä, että tulisi luoda kuntien toimintakulttuurin muutos, niin että kunnissa pystyttäisiin tiedolla johtamaan ja tukemaan lapsiperheköyhyydestä eroon pääsemistä. Ajattelen, että tänään edustaja Hemmilä piti hyvän puheenvuoron siitä, miten lapsivaikutusten arvioinnit tulisi saada kaiken päätöksenteon ytimeen. Tunnistan, että esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa me emme ole saaneet riittäviä lapsivaikutusten arviointeja. Sen sijaan olemme kuitenkin saaneet tiukkoja lukuja siitä, että käytännössä köyhyysriskissä olevien lasten tunnistaminen on kyetty tekemään etukäteen: muun muassa THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, on tuottanut erittäin laadukasta tietoa siitä, missä päin Suomea lasten köyhyys lisääntyy sosiaaliturvaleikkausten myötä ja missä määrin. Toivon, että sitä voitaisiin seurata jatkossa vielä tarkemmin ja sen mukaan myös tehdä päätökset. Toinen vaatimus liittyy perhekeskuksiin. Nyt olen huolissani siitä, että tällä hallituskaudella sosiaali- ja terveyspalveluista on poistettu perhekeskusten täsmärahoitus, ja nyt riskissä ovat perheneuvolat ja niiden erityinen maininta laissa. Koen tärkeäksi sen, että lapsiperhepalveluissa kyetään tunnistamaan, että esimerkiksi nämä perhekeskukset eli yhden luukun palvelu on ollut sellainen toimintamuoto, jolla on saatu nimenomaan puututtua lapsiperheköyhyyteen, ja tämänkaltaista palvelua pitäisi tukea. Sitten nostan täältä esiin esimerkiksi lastensuojelun asiakkaiden tukemisen. Meillä on ollut talossa lastensuojelun muutospaketti, ja meille on tulossa uusi lastensuojelun paketti. Voisiko tähän seuraavaan pakettiin sisällyttää sen, että perhehoidosta tulisi kunnianhimoinen tavoite ja me ottaisimme konkreettisen luvun, miten perhehoitoon pyritään nimenomaan lastensuojeluasiakkaiden kohdalla? Viimeiseksi nostan esiin tämän syrjäytymiskierteeseen puuttumisen. Uskon, että yksi keino syrjäytymiskierteeseen puuttumiseen on se, että nuoret saavat työpaikan. Nimittäin meillä on nyt 80 000 nuorta vailla töitä. Voisimmeko me ottaa tämän yhteiseksi projektiksi ja sitä kautta pitää huolta, että tässä maassa ei ole yhtään semmoista nuorta, joka on koulutuksen, työelämän ja muiden kontaktien ulkopuolella? Toivon, että löytäisimme näihin yhteistä säveltä ja toisaalta myös löytäisimme sävelen päästä eroon lapsiperheköyhyydestä.

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä jatkaa keskustelua ministeri Talvitien teemoista, nimittäin nämä harjoittelupaikat ja niihin kiinni pääseminen. Sehän on aivan ydinkysymys, että kun valmistut koulusta, et valmistu tyhjän CV:n kanssa. Tämän pitäisi yhteiskunnan turvata. Että kun valmistut peruskoulusta, niin sinulla on jonkinlainen käsitys työelämästä, kun valmistut toiselta asteelta, niin vielä isompi, ja kun valmistut korkeakoulusta, niin sinulla vähintään pitää olla työkokemusta. Siksi nämä harjoittelupaikat ovat erittäin kriittisiä, aivan kuten ministeri kuvaili. Kuitenkin ihmettelen sitä, että viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna meillä lukujen mukaan vähän vajaan 4 000 opiskelijan valmistuminen jäi kiinni siitä, että he eivät saaneet harjoittelupaikkaa. Siitä on, kuulkaa, jo yli puoli vuotta aikaa, puhumattakaan vuodesta 2024, josta alkaa olla jo hyvä tovi. Mitä hallitus on tehnyt tähän mennessä sen eteen, että näitä harjoittelupaikkoja saataisiin? Miten hallitus on kirittänyt ja puuttunut tähän ongelmaan, sitä kysyisin. Sitten kysyisin vielä kantaanne tähän Vantaan TEPPO-ohjelmaan: [Puhemies koputtaa] voisiko työelämäpainotteista perusopetusta laajentaa koko Suomeen?

Arvoisa rouva puhemies! Arvokasta, että keskustelua on käyty näin pitkään salissa, ja toivoisin, että vielä hallituspuolueidenkin kansanedustajat saapuisivat takaisin saliin, niin että pääsisimme jatkamaan. Tämä on Suomen tulevaisuuskysymys: mitä me teemme 80 000 nuorelle, jotka ovat tällä hetkellä työttöminä? Ajattelen, että se on taloudellinen kysymys, se on ennen kaikkea tulevaisuuskysymys, se on ennen kaikkea tämän maan tulevaisuuden kannalta kriittinen kysymys. Ja aivan oikein, täällä on ansiokkaasti ministereitä vielä paikalla — kiitän teitä läsnäolostanne — mutta kansanedustajia toivoisin saliin myös hallituspuolueista. Arvoisa puhemies! Lähdin opettajaksi, koska en voi kuvitella mitään innostavampaa kuin nuorten ja lasten oppiminen ja se potentiaali, mikä ihmisellä on silloin, kun pyrkii kehittämään itseänsä, ympäristöänsä ja olemaan paras mahdollinen versio itsestään. Ajattelen, että se on sellainen kantava voima, että vaikka me murehdimme velkajarrua, me murehdimme Suomen talouden ja turvallisuuden tilannetta, niin meidän tulisi nähdä nuorten tulevaisuus keskeisenä ratkaisuna myös näihin keskeisimpiin kysymyksiin. Siksi kuuntelin tänään aika pöyristyneenä valtiovarainministerin puheenvuoroa, kun hän sanoi, ettei täällä salissa ole käyty yhtään keskustelua taloudesta. Kyllä minusta talous on myös ihmisten työllisyyttä, talous on ihmisten käyttäytymistä, ja sehän meille tähän maahan talouden muodostaa. Työllisyydellä on suora yhteys tämän maan taloudelliseen tilanteeseen. Siksi ajattelen myös tätä virkettä, jota on toistettu, että ”te pelottelette nuoria”. On sanottu, että ”te pelottelette nuoria”, ”miksi te olette tehneet tämän välikysymyksen, kun pelottelette nuoria”. Arvon kansanedustajat, hyvät kollegat, kyllä nuoret ovat tätä viisaampia. Nuorissa on kaikki vahvuus ja viisaus, ja eivät he muodosta maailmankuvaansa kahdensadan tai edes sadan oppositiokansanedustajan kommentin perusteella. Heissä on kaikki viisaus. Heitä me haluamme kirittää töihin. Heitä me haluamme auttaa toteuttamaan unelmiansa perheestä, omistusasunnosta, omasta yrityksestä, asumisen mahdollisuuksista siellä, missä heidän sydän on, ja siinä pitää pystyä tukemaan paremmin. Eivät heidän aivonsa sula tai muodostu muutaman sadan kansanedustajan kommenttien puheilla. Arki on se, mikä nyt mättää, kun työtä ei ole, ja siihen pitää yhdessä löytää ratkaisu. Keskusta on tarjonnut tänään salissa useita eri ratkaisuehdotuksia, ja haluaisin vielä läsnä olevilta ministereiltä kysyä, miten te suhtaudutte näihin keskustan esityksiin. Täällä edustaja Vuornos, kokoomuksen kansanedustaja, torppasi jo tämän esityksemme nuorten takuutyöstä, mutta rohkenen kuitenkin nostamaan sen vielä esiin, koska täällä on muun muassa ministeri Talvitie, ja uskon, että ymmärrätte, että kolmen kaupungin noin 100 miljoonan euron sakkomaksut, Oulun, Lahden ja Tampereen yhdessä tänä vuonna maksamat sakkomaksut, siis 100 miljoonaa euroa, olisivat varmasti paremmassa käytössä, jos niillä voitaisiin tukea nuoria täsmätoimin työllistymään palkkatuen kaltaisella mekanismilla ja sitä kautta saisimme aktiivisuutta myös työmarkkinoille. Sen lisäksi haluan kysyä, miten hallitus suhtautuu keskustan esitykseen työllistämissetelin räjäyttämisestä. Hallitus on varovaisesti ilmaissut, että aikovat laajentaa kriteereitä, mutta koska työllisyys on annettu kuntien tehtäväksi, niin eikö olisi kohtuullista, että tällaisia kriteereitä ei olisi, vaan nämä työllistämissetelien määrittelyt jäisivät paikallisen harkinnan varaan. Tämä nykyinen työllistämisseteli on lumelääke, iso lupaus mutta tyhjä sisältä. Siitä kertoo se, että neljässä kuukaudessa tämän vuoden alusta alkaen työllistämisseteliä on myönnetty vain 150 nuorelle. Siis 30 miljoonan euron potti on jäämässä käyttämättä, kun siitä vain muutama miljoona on käytetty, ja elämme kuitenkin jo keskikesää. Voisiko sen räjäyttää? Voisiko tilalle tarjota jotain, missä luottaisimme paikallisten valtaan ja pitäisimme siitä huolta? Viimeiseksi kysyn: olisiko rohkeutta peruskoulun työelämäpainotteisten linjojen laajentamiselle? Vantaalla on erittäin hyvä malli, TEPPO-koulutus, jossa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia nuoria ohjataan työelämään normaalia voimakkaammin. He toimivat työelämässä, työssä, käytännössä 5—7 viikkoa vuodessa. Voisiko tämän mallin ottaa käyttöön kaikkialla Suomessa ja sitä kautta huolehtia, ettei yksikään nuori valmistu peruskoulusta ilman CV:tä, jossa on työkokemusta? [Puhemies koputtaa] Toivon, että voisitte harkita tätä uutta esitystä ja myös ilmaisisitte kantanne. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Nuorissa on tulevaisuus. He ovat täynnä osaamista, toivoa, potentiaalia, lupausta. Heidän unelmansa ovat juuri sitä polttoainetta, mitä Suomi tässä ajassa tarvitsee. Mutta juuri nyt liian moni nuori kohtaa työmarkkinat, joilla töitä ei löydy, harjoittelupaikkoja ei ole ja tulevaisuudenusko horjuu. Nyt jos koskaan nuoret tarvitsevat meitä, he tarvitsevat työtä ja turvaa. Nyt jos koskaan nuoret tarvitsevat tulevaisuudenuskoa. Arvoisa puhemies! Missä on pääministerin vastaus? Nuorissa on Suomen tulevaisuus. Siksi olisi ollut kohtuullista odottaa, että pääministeri itse olisi vastannut välikysymykseen. Välinpitämättömyys hätkähdyttää. [Välihuutoja — Perussuomalaisten ryhmästä: Taas tuli omaan nilkkaan, keskusta!] Tilanne ei todellakaan ole sellainen, että siitä selvittäisiin ilman jokapäiväistä johtajuutta. Kevään uutiset nimittäin maalaavat synkkää kuvaa. Suomella on tällä hetkellä Euroopan pahin työttömyys: lähes 80 000 alle 30-vuotiasta on työttömänä. [Arto Satonen: Tyhjä paperikin oli parempi!] Turvassa eivät ole edes korkeakoulutetut. Työttömiä korkeakoulutettuja on jo yli 40 000, ja vastavalmistuneiden työttömyys kasvaa erittäin nopeasti. Tuhannet maisterit, insinöörit ja sotealan ammattilaiset ovat vailla töitä jo valmistuttuaan. Tutkinto ei enää takaa työtä, ja muutos on tapahtunut kuin varkain. Samalla hallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta yli sata miljoonaa euroa vuodessa niin, että se näkyy laadussa. Liian moni ammatillisessa koulutuksessa oleva nuori ei saa enää edes lain takaamaa määrää lähiopetusta. Tämä on häpeäpilkku, koska ammatillisen koulutuksen duunarit ovat edellytys ylväille kasvupuheille. Ja samalla vaikutusarvioiden mukaan jopa 30 000 lasta on valumassa köyhyyteen hallituksen päätösten seurauksena. Perheiden ja nuorten turvaverkkoja saksitaan samalla kun niiden tarve on suurimmillaan. Esimerkiksi eroperheiden lapsilta viedään perheneuvolan tuki. Viimeisimpänä hallitus on ministeri Rydmanin johdolla ajamassa alas tärkeää järjestötyötä, esimerkiksi perheiden tukea ja mielenterveyden tukea, joista monet nuoret ovat riippuvaisia. Arvoisa puhemies! Kun nämä faktat asetetaan pöytään, yksi asia käy selväksi: hallituksen politiikka ei vastaa nuorten kriisiin. Hallitus ei johda nuorten tulevaisuutta kohti parempaa. Selittely ja näpertely saavat riittää, nuorille pitää saada töitä. Vaikka vastaamassa on tänään kristillisdemokraattien ministeri, niin kokoomus johtaa Suomea ja sen työttömyyttä. Teillä on eniten valtaa ja eniten vastuuta. Ette voi vain vedota olosuhteisiin ja jättää tekemättä. Teidän on kannettava vastuunne ja ymmärrettävä nuorten todellisuus. Te ette voi heittää nuorten tulevaisuutta vain kristillisdemokraattien tehtäväksi. [Ben Zyskowicz: Kuka näin on tehnyt?] Nuorten arjesta nousee nyt esiin kolme karua totuutta: Ensimmäinen totuus on työn puute. Nuoret kertovat, että heiltä vaaditaan työkokemusta jo ennen sitä ensimmäistä työpaikkaa. Sosiaali- ja terveysalalla opiskelijoiden valmistuminen viivästyy harjoittelupaikkojen puutteen vuoksi. Tekniikan aloilla nuoret kertovat, että heiltä vaaditaan valmiita näyttöjä työelämästä, vaikka he eivät ole koskaan päässeet vielä näyttämään kykyjään. [Juha Mäenpää: Miten nämä kuuluu hallitukselle?] Toinen totuus on järjestelmän rankaisevuus. Hallitus poisti työttömyysturvan suojaosan, ja se vei kannattavuuden pienistä työkeikoista ja lisäsi epävarmuutta monen kohdalla. Osa-aikaisenkin työn tekemisen pitäisi aina olla kannattavampaa kuin työttömänä jouten olon, mutta nyt moni nuori kokee, että järjestelmä sakottaa työstä eikä kannusta siihen. Kolmas totuus on näköalattomuus. Nuorisobarometrin mukaan nuorten luottamus tulevaisuuteen on vakavasti horjunut, ja se on meidän kaikkien ongelma. Ensimmäistä kertaa sotien jälkeen meillä on sukupolvi, jonka enemmistö pelkää huomisen olevan tätä päivää huonompi, ja joka uskoo elävänsä taloudellisesti epävarmemmin kuin vanhempansa. Kun nuori tekee kaiken oikein — opiskelee, tekee työtä ja yrittää — ja silti on työttömänä, ei se ole nuoren vika. Silloin nuoria syrjäytetään rakenteilla ja politiikalla, joka ei tarjoa heille mahdollisuutta reiluun alkuun. Se on häpeäksi yhteiskunnalle, ei nuorelle itselleen. Arvoisa puhemies! Parempi vaihtoehto on olemassa. [Mauri Peltokangas: Keskustan tyhjä paperi!] Kaiken ytimessä on työ, työ, työ — tässä ja nyt. Kaiken ytimessä on työ. Siksi katse kääntyy suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ne voivat ratkaista nuorisotyöttömyyden, mutta tekijän palkkaaminen on yrittäjälle aina taloudellinen riski. Jos haluamme nuoret töihin, meidän on madallettava yrittäjän riskiä ottaa nuori töihin. [Juha Mäenpää: Sitähän hallitus on tehnyt!] Keskusta esittää nuorten työtakuuta. Me esitämme, että nuorten työttömyysturva ja kuntien maksamat työttömyyssakot muutetaan suoraksi palkkatueksi yrityksille, kunnille ja järjestöille. Jo pelkästään Tampereella, Oulussa ja Lahdessa näihin sakkomaksuihin kuluu tänä vuonna yli sata miljoonaa euroa — kuulitte oikein: pelkästään kolmessa kaupungissa yli sata miljoonaa euroa. Tämä raha pitäisi käyttää nuorten palkkaamiseen, ei passiivisuuden ylläpitämiseen. Löytyykö tähän muutokseen kokoomukselta rohkeutta? Keskustalla on myös muita valmiita toimia. Puolittaisimme työnantajan sivukulut ensimmäisestä palkattavasta työntekijästä vuodeksi. Uudistaisimme nuorten työllistämissetelin selkeäksi ja helposti haettavaksi. [Mauri Peltokangas: Sehän oli luettavissa jo hallitusneuvotteluissa!] — Ja kestänyt on: hallituksen työllistämisseteli on kyennyt työllistämään vain muutamia kymmeniä. Esimerkiksi kotikaupungissani Lahdessa, naapurissa, vain kymmenen nuorta on hyötynyt tästä setelistä. Vahvistaisimme matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja ja perheneuvoloita ennen kuin ongelmat kärjistyvät kestämättömän raskaiksi ja erikoissairaanhoitoa tarvitseviksi. 11 hyvinvointialuetta on vähentänyt hallituksen soteleikkausten myötä neuvolapalveluita Suomessa, ja nyt te vastaatte siihen poistamalla perheneuvoloiden kirjauksen laista. Lopputulos on karmeaa seurattavaa. Jos ette ministeriaitiossa halua kuunnella minua tai opposition edustajia, niin kuunnelkaa edes nuoria itseään. Eräs nuori sanoi: ”Ei toivois mitään enempää kuin että pääsis tekemään jotain hyödyllistä” — jotain hyödyllistä. Siinä kiteytyy tämän välikysymyksen ydin. Suomalaiset nuoret eivät pyydä erityiskohtelua. He pyytävät mahdollisuutta opiskella, tehdä töitä ja rakentaa omaa elämäänsä. Heidän unelmansa veisivät Suomea rutkasti eteenpäin. Työpaikka ja koulutus auttavat siinä, että myös perhehaaveet ja asuntolainatoiveet voivat toteutua. Nuorilla on kaksi kertaa todennäköisempää tehdä lapsihaaveistaan totta, jos heillä on hyvä koulutus ja tulotaso. Suomen pitää olla maa, joka sanoo nuorelle: sinä kuulut tänne, sinä olet tärkeä, ja sinun tulevaisuudellasi on merkitystä. Kun opiskelet, saat työtä. Sinun unelmasi voivat toteutua. Mutta juuri nyt moni nuori kokee päinvastaista, ja siitä vastuu kuuluu Orpon hallitukselle jo neljättä vuotta. Suomalaisen yhteiskunnan suuri lupaus paremmasta huomisesta murenee. Hallitus ei ole kyennyt vastaamaan nuorten työttömyyden kriisiin eikä vahvistamaan nuorten uskoa tulevaisuuteen. Nuoret ovat valmiita kantamaan vastuuta tulevaisuudesta, mutta Orpon hallitus ei ole kantanut vastuutaan nuorista. Siksi, arvoisa puhemies, teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Hallitus on päästänyt nuorten työttömyyden sietämättömäksi, lisännyt politiikallaan eriarvoisuutta ja heikentänyt nuorten tulevaisuudenuskoa. Näkymää paremmasta ei ole. Hallitus on antanut periksi, ja vaarana on, että yhä useampi nuori seuraa perässä. Siksi eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Tässä salissa ei enää riitoja saa aikaan, kun täällä on kaksi edustajaa, yksi hallituksesta ja yksi oppositiosta. Edustaja Valtolan kanssa on ollut mukava toimia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta kommentoin niitä kysymyksiä, mitä hän tuossa esitti. Demareita en minäkään sörki — en ota heidän kannoistaan selvää, joten vastatkoon itse vaikkapa huomenissa niihin asioihin. Ennusteitahan on potkittu eteenpäin nyt kolmisen vuotta. Esimerkiksi rakennusteollisuudessa on jatkuvasti ennustettu parempaa aikaa ja nousua, investointeja, mutta ennusteita on potkittu eteenpäin. Erityisesti tämä on kuormittanut, koska odotetaan kasvua ja kun petytään, niin sitten myöskin siirretään investointeja ja toiveita ja odotuksia eteenpäin. Ajattelen, että en lähtisi ennustamaan nyt vielä ihan valtavaa kasvua. Kuitenkin aika moni mittari näyttää siltä, että sellaista ei ole saatavissa myöskään syksyn osalta. Hallitus on luvannut satatuhatta uutta työpaikkaa — se on vakavasti pakkasella. Hallitus on luvannut velkaantumisen taittamisen — se on vakavasti pakkasella. Hallitus on luvannut kuuden miljardin säästöt — ne eivät tule toteutumaan. Ajattelen, että ei kannata luvata sellaisia asioita, mitä ei pysty täyttämään, ja siitähän tässä välikysymyksessä on kyse, kyetäänkö johtamaan tämän maan taloutta ja työllisyyttä. Aikaa on annettu neljä vuotta. Siinä ajassa mittarit pitäisi saavuttaa, ja jos niitä ei saavuta, sitten pitäisi yhdessä sanoa, että nämä eivät tule täyttymään ja keksiä parempia keinoja, että maaliin pääsee. Tälle maalle ei riitä kunnianhimoksi se, että palataan normaaliin, vaan tämä maa vaatii kunnianhimoisen tulevaisuuden. Minä olen aivan varma, että sellainen saadaan yhdessä rakennettua: valoisa tulevaisuus tälle maalle. Se edellyttää inhimilliseen pääomaan investoimista, erityisesti osaamiseen, koulutukseen, vauvoihin. Olemme tänään kuulleet Vauvarahasto-avauksen, ja toivon vahvasti, että se voisi olla yhteinen puolueiden jakama positiivinen avaus. Se, että saisimme 17 000 lasta enemmän tähän maahan joka vuosi, lienee kuitenkin tavoite, josta voimme yhdessä haaveilla, tai se, että saisimme esimerkiksi esikoisia syntymään enemmän. 82 prosenttia syntymättömistä lapsista selittyy sillä, että esikoiset eivät synny tähän maahan. Ajattelen, että tämä rahasto voi olla yksi ratkaisu siinä. Tai sitten tämä energiapolitiikka: Samalla voimme lisätä turvallisuutta, saada kasvua aikaan. Lopetetaan se pähkinänkuorien raahaaminen sieltä Afrikasta. Aletaan tekemään sellaista energiapolitiikkaa, joka nojaa vahvasti alueisiin, lähienergiaan, vetyyn, biokaasuun, erilaisiin pienydinvoimaratkaisuihin. Luotetaan siihen, että teknologia auttaa meitä. Niin se on kerta toisensa jälkeen osoittautunut, että tulevaisuus on valoisa, kunhan uskallamme myös investoida ja lähdemme tosiasioiden pohjalta, emme kuvitteellisten lukujen pohjalta.

Arvoisa herra puhemies! Huomaan, että keskustelussa olemme toistuvasti sekoittaneet suhdanteista toipumisen ja kestävän talouskasvun. Haluan omalla puheenvuorollani vielä näin illan päälle, varttia vaille 11, kuvata sitä, miten nämä eroavat toisistaan. Nyt näemme tuskaisen hidasta suhdanteista toipumista. Siis esimerkiksi tämä edustaja Niemisen kehuma Nordean korttidata: me näemme, että ostokyky palaa pikkuhiljaa. Jonkin verran investointeja tulee, ja niitä on täällä ehditty kehumaan. Mutta ei tämä kuitenkaan vielä maksa velkajarrua tai saa meidän talouttamme siihen kuntoon, mihin oletan, että yhdessä haluamme päätyä. Se on hyvä alku mutta ei riitä alkuunkaan. Ei näin hienon maan tulevaisuutta voi rakentaa näin heppoisen talouskasvun varaan. Kun hallitus ei ole täyttänyt yhtään talouden tai työllisyyden tavoitettaan, on mielestäni selvää, että tulisi silloin tarkastella, mitä muutoksia politiikassa pitää tehdä, että tähän pitkäjänteiseen talouskasvuun päästään kiinni. Pitkäjänteinen talouskasvu tulee tuplata. Se on minusta selviö. Se perustuu tietenkin siihen, että talouden tuottokyky oikeasti paranee, esimerkiksi työn tuottavuus kasvaa. Tähän voisimme päästä keskustan esittämällä tekoälyhypyllä, mutta se edellyttää voimakkaita investointeja vaikkapa jatkuvaan oppimiseen, jota hallitus on ikäväkseni ajanut alas, siis vapaaseen sivistystyöhön ja jatkuvaan oppimiseen. Me tarvitsemme uusia innovaatioita, ja niiden osalta meidän pitää huolehtia siitä, että tutkimuksen ja kehittämistoiminnan lisäksi nyt poissyöty innovaatiorahoitus myös jatkossa tulee huomioiduksi. Teknologia kehittyy. Miten pysymme sen tahdissa? Nyt tarjoamme hyvinvointialueille teknologialääkkeitä mutta emme kuitenkaan tarjoa rahoitusta tämän teknologiahypyn tekemiseen. Sen sijaan leikkaamme kaksi miljardia pois. Näiden toimien pitäisi toimia käsi kädessä sen kanssa, mistä me oletamme, että se kasvu lähtee. Yritykset investoivat, ja sen takia pieniä ja keskisuuria yrityksiä tulisi kirittää. Tähän keskusta on esittänyt Viron veromallia, jolloin voisimme saada kasvua aikaan myös pienissä yrityksissä. Tämä edellyttää myös riittävää työvoimaa, ja sen takia olen järkyttyneenä seurannut, miten hallitus on sanonut ei myös korkealle osaamiselle. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulu palautti kaksi ja puoli miljoonaa euroa lukukausimaksuja sen takia, että opiskelijat eivät päässeet tähän maahan. Tämä ei ole kestävää maalle, jossa syntyy 40 000 lasta vuosittain. Siis korkeakouluun ei päästy. Mietin myös sitä, että pähkinänkuorten raahaaminen Afrikasta Helenin kattiloihin ei tietenkään ole mitenkään järkevää tässä maassa. Voisimmeko tuoda tolkkua energiapolitiikkaan, rakentaa vahvaa lähienergiaa, luottaa biokaasuun, [Puhemies koputtaa] keventää normitusta ja sitä kautta luoda kasvua tälle maalle?

Lämmin kiitos, arvoisa puhemies! Yritän pitää puheenvuoroni erittäin lyhyenä, jos joku muukin vielä ehtisi puhumaan tärkeästä aiheesta. — Edustaja Strandmanille lämmin kiitos aiheen esille nostamisesta. On erittäin ajankohtaista ja tärkeää, että tästä oppilashuollosta ja ylipäätään lasten tuen tarpeesta käydään keskustelua. Tiedonsaannissa on totta totisesti kehittämistä, ja mikäli se on lainsäädännöllisesti ratkaistavissa, niin tuen tällaisia muutoksia ilman muuta. Oma kokemukseni kuitenkin yläasteen opettajana on pitkälle ollut se, että kyse on paljon myös siitä käytännön työstä, miten toimintakulttuurissa mahdollistetaan tiedonsaanti. Lakihan ei kiellä millään tavalla esimerkiksi sellaista keskustelua pöydän ympärillä, jossa kaikki ammattilaiset ovat yhtä aikaa ja yhtä aikaa jaetaan tietoa lapsen tilanteesta ja käydään keskustelua sen kehittämiseksi, ja kannustan kouluyhteisöjä kehittämään näitä oppilas- ja opiskelijahuoltotapaamisia siihen suuntaan, että tieto liikkuisi ja tällaisia esteitä ei olisi. Sitten mitä tulee tähän hallinnolliseen uudistukseen elikkä hyvinvointialueiden perustamiseen ja siihen, että kuraattorit ja psykologit siirtyivät hyvinvointialueiden palvelukseen, niin olin itse sitä vastaan aluksi ja ajattelin, että se ei ollut järkevä siirto. Nyt kun se siirto on tehty, ajattelen, että näiden ammattilaisten työn järjestämisen kannalta on järkevää, että emme jatkuvalla siirrolla siirrä heidän työnantajaansa ja työsuhteitansa. On kehitettävissä nykymallissa niin, että kuraattorit ja psykologit ovat saatavissa jokaisessa koulussa ja aina lasten ja nuorten läheltä, ja tähän suuntaan sitä pitäisi kehittää, toki lähipalvelua laajasti kunnioittaen. Sitten korostan vain lopuksi, että tätä yhteisöllistäkin oppilas- ja opiskeluhuoltoa todella tarvitaan. Nimittäin tämä ennalta ehkäisevä työ, ryhmäytyminen ja erityistarpeiden havaitseminen lähtee pitkälti siitä arjesta. Lapsi on aina osana yhteisöä ja osana kaveriporukkaa, ja silloin kun häntä pystytään tukemaan siinä ympäristössä, tilanne on kaikkein paras. Toivon hallitukselta, että tarkastelette vielä tilannetta. Nimittäin kuulin, että näiden uusien muutosten seurauksena esimerkiksi pienryhmiä kotiseudullani on lakkautettu, eli on tulkittu niin, että pienryhmiä ei voi olla, koska laki määrittelee niin, että tietty määrä tämmöisiä lapsia ja nuoria, joilla on tarpeita paljon, voi olla samassa ryhmässä, ja sitten pienryhmiä on lakkautettu. Ajattelen, että pienryhmät ovat kuitenkin tosi hyvä tapa järjestää opetusta sellaisissa tilanteissa, joissa tarpeita on.

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä perussuomalaisten linja on täällä tullut jo selväksi, ja se jatkui tässä. Tällä kertaa syylliset olivat EU, Venäjä ja pankit, joskus joku muu, ja lopuksi sitten maahanmuutto. Ministeri jo ensimmäisessä puheenvuorossaan kertoi, että näistä työttömistä työnhakijoista on 15 prosenttia ulkomailta tulevia, ja heistä suurin osa ukrainalaisia, joita me emme ole kyenneet tässä tilanteessa työllistämään, vaikka he ahkeraa väkeä ovatkin. Syy, miksi pyysin puheenvuoron: Erityisesti aikuiskoulutustukeen haluaisin vielä palata, kun huomaan, että ahkera ministeri Talvitie, jota suuresti arvostan, on vielä salissa. Ajattelen, että tämä jatkuvan oppimisen ja oppimisen linkitys ylipäätään tähän työllistymiseen on erittäin kriittinen aikana, jolloin erityisesti tämä tekoäly muovaa työmarkkinoita ja uuden osaamisen tarve kasvaa jatkuvasti. Meiltä myös katoaa työpaikkoja tai sitten työpaikoissa vaaditaan korkeampaa osaamista kuin aikaisemmin, johtuen vaikkapa digitalisaatiosta tai sitten uusista teknisistä sovelluksista. Sen takia haluan kysyä aikuiskoulutustuesta. Tämähän oli tuki, jossa kouluttautui 30 000 ihmistä suunnilleen vuosittain, heistä 10 000 sote-alalle, 10 000 kasvatusalalle ja 10 000 sitten muille aloille, ja viimeisimmän kuulemani perusteella merkittävä määrä muun muassa metsäteollisuuden palvelukseen. Nimittäin tällaiset alat, jotka eivät välttämättä nuoria samalla tavalla houkuttele, ovat sitten tämän aikuiskoulutustuen kautta olleet merkittävä siirtymä, eli ihmiset sitten vaihtavat uraa sitä mukaa, kun ikää tulee. He ovat saattaneet havaita, että kun omalla alalla ei työllisty, niin esimerkiksi metsäteollisuus työllistää merkittävästi. Eli tämä on ollut tärkeä tuen muoto ja kriittinenkin, uskallan sanoa, jotta esimerkiksi erityisopettajia ja kätilöitä, monia tärkeitä ammattiryhmiä, on tähän maahan saatu. Mitä hallitus kaavailee aikuiskoulutustueksi? Ensin te kerroitte, että hallitukselta on tulossa uusi malli aikuiskoulutustueksi, jossa nämä väärinkäytökset on poistettu — teidän sanomanne mukaan väärinkäytökset on poistettu — ja tämä on uudistettu ja päivitetty malli. Sitten ministeri kertoi täällä, että tämä hoidetaan Jotpan rahoituksella eli jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen rahoituksella ja että sinne on laitettu miljoonia lisää, ja sen takia sitten ei tarvita enää uutta mallia. Mutta nyt kun olen tutustunut tähän Jotpan palveluun, niin sehän on hyvin täsmäkoulutusta: siellä, täällä, tietyille aloille tai tietyille alueille. Se ei vastaa samaan tarkoitukseen kuin aikaisempi aikuiskoulutustuki, ja tämän vuoksi haluaisin kysyä, mitä tämän osalta tapahtuu. Sitten toinen asia vielä: opintolainat. Lukiosta valmistuvalla on nykyään 7 000 euroa keskiverroin lainaa, ammatillisesta koulutuksesta vähän enemmän, ja lukiosta jos valmistut, niin käytännössä valmistut vielä ilman minkäänlaista ammatillista osaamista. Eli mitä hallitus tälle tekee? Erityisesti toisen asteen lainat ovat mielestäni täysin kohtuuttomia. Myös toki korkea-asteella keskiverroin lainaa on 25 000 euroa, ja sen ennakoidaan nousevan aina 40 000 euroon asti hyvin piakkoin lähivuosina. Tähän kehitykseen pitäisi puuttua. Keskustalaisen pääministerin aikana 90-luvun laman vaikeimmissa tilanteissa tähän puututtiin, ja silloin luotiin opintoraha. Mikä on hallituksen ratkaisu tässä ajassa?

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus tuntuu löytävän syyllisiä: sosiaali- ja terveyspalveluiden toimimattomuus, vanhuspalveluiden vähäisyys on alueiden vika, ja jälleen kerran se, että ihmiset eivät saa työllisyyspalveluita, on alueiden vika. Tämä on kerrassaan kiinnostavaa. Esimerkiksi tämä esimerkkialue, jonka nostin, Päijät-Häme, jossa näitä työllistämisen palveluita on ollut mahdoton saada viime vuonna helmikuusta eteenpäin, on tyypillinen esimerkki alueesta, missä samaan aikaan työttömyysturvan kuntaosuuden eli niin sanotun sakkomaksun osuus on tuplaantunut eli noussut 40 miljoonaan euroon. Täällä ministeri kertoo, että alueiden pitäisi rahoittaa enemmän. Nämä alueet ovat erittäin vaikeassa tilanteessa niin taloudellisesti kuin inhimillisen tilanteen osalta. Tässäkin kaupungissa on Suomen suurin työttömyysaste tällä hetkellä. Kyllä minä ajattelen, että nämä ovat kysymyksiä, mistä myös valtion tulee kantaa oma osansa, ja pitää tunnistaa, että näillä valtion tekemillä päätöksillä on suora vaikutus siihen, että työttömyys on lisääntynyt, ja erityisesti tällä seudulla nämä konkurssit, esimerkiksi virheet pienten ja keskisuurten yritysten osalta, kotitalousvähennys, äkkijyrkkä alv-korotus tai monet muut hallituksen toimet ovat aiheuttaneet tilanteen, että ei uskalleta investoida ja työttömyys on kasvanut ja toisaalta olemassa olevat yritykset ovat kaatuneet. Tilanne on siis valtava inhimillinen mutta myös taloudellinen tragedia, ja toivoisin ministereiltä ymmärrystä myös alueiden tilanteeseen. Ei voi jättää yksin varsinkaan tilanteessa, jossa työllisyysalueet aloittivat toimintansa viime vuoden alusta. Ne aloittivat tammikuussa, rahat loppuivat helmikuussa, ja täällä ministeri sanoi, että olisi pitänyt rahoittaa enemmän. Kymmenen kuukautta olisi pitänyt rahoittaa kunnan pussista tilanteessa, jossa sakkomaksut ovat tuplaantuneet. Minusta se on aika härski pyyntö. Sitten mitä tulee oppimiseen, niin nyt pitää huomata — Suomessa on siis Euroopan korkein työttömyys tällä hetkellä, tilanne on karmiva myös valtakunnallisesti — että työttömistä kaksi kolmasosaa on toisen asteen tutkinnon varassa, ja tämä on minusta asia, mihin hallituksen kannattaisi kiireellisesti kiinnittää huomiota, ensinnäkin puntaroida uudestaan tätä aikuiskoulutustuen leikkausta. Koko järjestelmä ajetaan alas tämän vuoden loppuun mennessä, ja sen jälkeen sen nostaminen uudelleen kestää muutaman vuoden niin, että me saadaan se koko järjestelmä kasaan. Voisiko olla niin, että te edes jättäisitte sen järjestelmän henkiin, niin että seuraava hallitus voisi valita toisin? Toivon tätä. Sitten tämä oppisopimuskoulutettavien määrä, joka on kertakaikkisesti romahtanut tällaisessa tilanteessa, kun näitä oppisopimuspaikkoja on vaikea saada, niitä on jopa peruuntunut tämän vaikean työllisyystilanteen takia ja yritysten tilanteen takia. Voisiko tässä vivuttaa ja auttaa jollakin tavalla, että oppisopimuksiin päästäisiin? Ylipäätään se, että on leikattu 120 miljoonaa ammatillisesta koulutuksesta, on suuri virhe aikana, jolloin nimenomaan jatko-opiskelukelpoisuutta ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun pitäisi parantaa.

Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministereille. Te olette täällä jo seitsemättä tuntia salissa, ja arvostan sitä kovasti. Asia on yhteinen ja varsin laaja. Useat hallituspuolueiden edustajat ovat kuitenkin täällä pyrkineet perustelemaan, miksi meillä ei olisi ongelmaa. Tästä tulen olemaan jyrkästi eri mieltä — 350 000 ihmistä työttömänä, joka viides nuori vailla töitä tällä hetkellä. Hallitus tekee varmasti parhaansa, mutta se ei riitä. Se ei riitä, ja näiden tehtyjen toimien odottelu ei ole mahdollista enää tällaisissa työttömyyslukemissa. Suhdanne on huono. Niin se oli viime kaudellakin, ja silloin meillä oli ennätystyöttömyys. Sota, energiakriisi ja monet muut murheet varjostivat myös edellistä hallituskautta. Tällä hallituskaudella te olette vajonneet Euroopan surkeimpiin työttömyyslukuihin, ja niitä me tällä hetkellä niitämme. Hallitus tekee kuitenkin myös selkeitä virheitä. Esimerkiksi työttömänä ei enää uskalla kokeilla pätkätöitä tai sesonkitöitä. Suojaosien poistaminen on aiheuttanut tilanteita, joissa ihminen kokee, että työttömänä olo on turvallisempaa kuin yksittäisen lyhyen pätkän vastaanottaminen. Moni kokee, ettei voi vaihtaa alaa, vaikka tulisi seinä vastaan oman työn tekemisessä. Aikuiskoulutustuki on romutettu, ja jatkuvaa oppimista on ajettu alas. Esimerkiksi oppisopimuskoulutustenkin määrä on tippunut nyt, kun yrityksillä on niin tiukkaa. Rakennusteollisuus on romahtanut puoleen kahdessa vuodessa, siis yhdeksän miljardin euron bisneksestä puoleen. Se on raju kolaus, eikä sitä ole auttanut kotitalousvähennyksen heikentäminen tai alv:n äkkikorotus. Myös verotuspolitiikan ennalta arvaamattomuus on aiheuttanut haasteita luottamukseen investoida ja sitä kautta rakennusteollisuuden vaikeuksia. Kuntouttavaa työtoimintaa on ajettu alas. Uskaltaisin kysyä ministereiltä: mitä tehdään kuntouttavalle työtoiminnalle, ja millä tavoilla esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa tullaan lisäämään tulevina vuosina? Jokainen ihminen on tärkeä työmarkkinoilla vähenevän väestön Suomessa. Ja tietenkään esimerkiksi nämä leikkaukset Kelalta, joiden seurauksena muun muassa maaseudun lasten terapioita ajetaan alas, eivät ole irrallisia tästä työttömyystilanteesta tai kuntien vaikeuksista — tai palkkatuen heikentäminen. Uskallan kuitenkin ehdottaa: voisimmeko yhdessä löytää sellaisia keinoja, joilla tilanteeseen voitaisiin tuoda nopeita ratkaisuja? Ajattelen, että ne nousevat nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten tukemisella tässä kohdassa. Tällainen yksi keino voisi olla esimerkiksi Suomen versio Viron veromallista: voitaisiinko verottaa kevyemmin yrityksen sisään jätettävää varallisuutta ja esimerkiksi sitä kautta saada lisää työpaikkoja? Tai työnantajamaksujen keventäminen pitkäaikaistyöttömien ja nuorisotyöttömien palkkaamiseksi — sopisiko tällainen, ministeri Marttinen? Tohdin myös esittää, voisiko länsiradan eli niin sanotun Turun junan sekä Vantaan ratikan sijaan satsata nopeavaikutteisiin toimenpiteisiin asuntokaupan ja rakennusalan nostamiseksi ahdingosta ylös koko maassa. Ehkä kaipaisimme nyt erityisen nopeita toimia rakennusteollisuuden nostamiseksi. Sitten ehkä tästä koulutustilanteesta: Ajattelen niin, että uudelleenkouluttautujien määrää ei voi kutsua minkäänlaiseksi työllisten reserviksi. Täällä, ministeri Marttinen, te sanoitte, että uudelleenkouluttautujien tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä. Mutta joskus on sellaisia elämäntilanteita, kuten sairauksia, osaamisvajeita, kadonneita työpaikkoja, jolloin uudelleenkoulutuksella on merkittävä rooli siinä, että ihminen pystyy tekemään työtänsä hyvin. Paitsi määrä myös työn tuottavuus on se, jota Suomi kovasti tarvitsee. Ajattelen, että ihmisen etu on uudelleenkouluttautua ja samaan aikaan Suomen etu on se, että me saamme ihmisille mielekkäitä töitä, jotta he jaksavat tehdä koko työuran ja vielä vähän päällekin. Se on meidän kaikkien yhteinen etu.