Keskisarja Teemu
6 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Viime kesänä eräät silmäätekevät parkuivat siksi, että puhuin A-studiossa sikalasta ja verilöylystä. Sen tähden pääministeri pysäytti budjettiriihen, valtion raha-asiat seis mokomasta syystä — ei kovin kouriintuntuva hallituskriisi. Tämän kesän korruptioskandaalit ovat kouriintuntuvia. Hyvät veljet ja siskot STEAssa kourivat tuntuvaa rahoitusta puolueiden ja ideologioiden kohtaamisiin. Myös Helsinki Garden, vaiko Garden Helsinki, on skandaali typerästä englanninkielisestä nimestä alkaen. Se nyt on vaan tätä päivää. Tsaarin aikana kapakoitsija sujautti setelin santarmille, tänään tapahtumateollisuus hamuaa kasan yhteistä ei-kenenkään velkarahaa. Kuuntelin kolme vuotta kärsivällisesti höpöjuttuja rasismista ja fasismista. Sateli loukkaantumisia ja tekoloukkaantumisia sekä valtioneuvoston tiedonantoa yhdenvertaisuudesta ja rasisminvastaista koulutusta. Olipa kerran jonkun pirulaisen ammoisia nettikirjoituksia, pesukarhuja ja kieloja. Ihmiset penäsivät pahoitteluita olemattomista ajatusrikoksista. Ei se mitään, soromnoo, minä annan anteeksi aikalaishulluttelun, hui hai. Saatte siellä äärivasemmalla ja laitakeskustassa minua kaikin mokomin natsitella, vaikka se syytös on tietenkin epätodempi kuin korruptio. Minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja. Äskeinen kritiikkini ei kohdistunut millään lailla pääministerin henkilöön. Puhuin koko ajan instituutioista ja rakenteista. Toistan: pääministeri Orpo on henkilönä ehdottomasti luottamuksen arvoinen, ja Garden-virhe tuli tuossa korjattua. Pääministeri Orpon suhtautuminen verovaroihin on paljon terveempää kuin edeltäjillään, nimittäin kaverikepulaisuus ja kaverisosialismi ovat tämän maan pahimpia kuolemantauteja. [Antti Kurvinen: Entäs kaveripersut?] Joka tapauksessa toivon kauden viimeisiltä kuukausilta puolueiden itsetutkiskelua. Kumpi on tärkeämpää, rasisminvastainen ilveily vai korruptionvastainen kamppailu? [Keskeltä: Ne yhdistyvät teidän hallituksessanne!]
Arvoisa puhemies! Välikyselijöillä ja minulla on eri ihmiskäsitys. Teille nuori on avuton reppana, joka tuhoutuu ja jolta tulevaisuudenusko menee, jos hallitus tiputtaa tukia tai leikkaa STEAn järjestöavustuksia. [Petri Honkonen: Me ei olla niin sanottu, höpö höpö!] Teidän sepitteissänne nyyhkynuori ei kestä nuoruutta ilman kymmentä ammattiauttajaa. Teidän tekonuorenne ei ole omatoiminen vaan työllistyy vain valtion työllistämänä. Minun käsitykseni nuorista on elämänmyönteisempi. Tänä kesänä nuoret opiskelevat, tekevät töitä, kuntoilevat, seurustelevat, jopa vetävät kylillä bisseä ja röökiä kohtuudella. Minkään ikäistä tervehenkistä suomalaista ihmistä ei varsinkaan kesällä pätkääkään kiinnosta teidän sairaalloinen uikutuksenne. [Petri Honkonen: Siinä lähti terveiset työttömille!]
Arvoisa puhemies! Taannoin sanoin, että Yleisradio on valemedia isolla V:llä. Perun puheeni: Yleisradio on totuusmedia isolla T:llä. Puoli yhdeksän uutisissa joka jumalan sana on totta. Ylen nettikolumnien kuva maailmasta ja Suomesta on täyteläisen puolueeton. Toimittajat eivät ole milliäkään kallellaan vasemmalle. Oy Yleisradio on totaalisen riippumaton jokikisesta ideologiasta. Yle alipalkattuine pomoineen on ilmainen veronmaksajille, joista 100 prosenttia hyötyy palveluista. Vain Yle Areenan suoratoisto suo rahvaalle tosi-tv:n. Yle yksinään yleistajuistaa tieteen sekä luo uuden musiikin ja elokuvataiteen. Ylen turvallisen tilan ulkopuolella rehottavat ahdistelu ja häirintä. Ilman Yleä saamelaiset, ruotsinkieliset, mustaihoiset ja kuurosokeat kadottavat ihmisarvonsa. Yle pönkittää supisuomalaisten tasa-arvon ja demokratian ypöyksin. Ilman Yleä Suomi suistuu Unkarin tielle ja putoaa Putinin pussiin. Yle todistaa, luojan kiitos, että suomalainen metsätalous pilaa koko maapallon ilmaston. Onneksemme Yle opettaa, että vauva syntyy uroksen rektumista. Yle takaa sananvapauden isolla S:llä. Arvoisa puhemies! Ilman Ylen vastuullista porttikieltoa natsi A-studiossa sanoo sikalaa sikalaksi ja verilöylyä verilöylyksi.
Arvoisa puhemies! Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksessa on 275 sivua höpöjuttuja. Niitä laatii höpöviranomainen 29 työntekijän toimistossa. Rasisminvastainen teollisuus jyskyttää, energia tulee verovaroista, ja raaka-aine on valhe. Tehtaat suoltavat liukuhihnalle rasistien ja fasistien ajatusrikoksia ja keinotekoisia kyselyitä. Tiettyjen maanäärien tulokkaista 63 prosenttia kohtaa Suomessa rasismia ja syrjintää — höpsis pöpsis. Impivaaran kansanluonne on ystävällinen. Rasismin vastainen teollisuus tuotteistaa aiheetonta kansallista itseinhoa. Mielikuvatehtaat saastuttavat ympäristöä ja vievät ulkomaillekin vihapuhetta Matti ja Maija Meikäläisestä. Kriminologisen vertailun vuoksi tein ”kahdenvertaisuusvaltuutetun” tutkimuksen. Kahdenvertaisuuteni ei perustu julkisrahoitteiseen tuotekehittelyyn, vaan todellisuuteen. Hyvät antirasistit siellä äärivasemmalla, tässä teille korutonta kertomaa: Wehliye Mahad Ahmed, kaksi raiskausta. Rami Sabah Ahmed, 16-vuotiaan tytön törkeä raiskaus. Ismaeil Rajabzadeh, murha. Mahmoud Mahmoud ja Yahya Bablees, 14-vuotiaan tytön törkeä raiskaus. Abdiasis Hassan Khalif, törkeä raiskaus. [Perussuomalaisten ryhmästä: Järkyttävää!] Alaum Alaum, 16-vuotiaan tytön törkeä raiskaus. Ja minun lähteeni eivät ole mitään somejuoruja ja kyselytutkimuksia, vaan oikeuden tuomioita. [Sanna Antikainen: Kyllä!] Kuten myös: Kusay Wisam Muatamad Ahmad Al-Moddaris, törkeä kotirauhan rikkominen, 77-vuotiaan muistisairaan vanhuksen raiskaus ja varkaus. [Sanna Antikainen: Tätä ei voi ymmärtää!] Elias Mahad Aden, 16-vuotiaan tytön törkeä raiskaus. Mustafa Abdirahman Mohamed, 19-vuotiaan naisen raiskaus. [Merja Rasinkangas: Ihan järkyttävää!] Mohamed Abdirisaq Hassan, 19-vuotiaan naisen raiskaus. Ahmed Abdullahi Ahmed, 17-vuotiaan tytön raiskaus. Jlitakryan Garo Akaub, 75-vuotiaan miehen tappo. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä vähemmistöt ovat Suomessa ”haavoittuvassa asemassa”. Sanat ”haavoittuva”, ”potentiaalinen haavoittuvuus”, ”erityisesti haavoittuvin asema” ja ”haavoittuva sosioekonominen asema” toistuvat kertomuksessa yhteensä yli sata kertaa — kuvitelkaa, toistasataa kertaa tämmöistä sanatoistoa. Ja huomatkaa kieliseikka: yhdenvertaisuusvaltuutetulla on partisiipin preesens ”haavoittuva”, mutta äskeisen rikosluetteloni uhrit eivät ole pelkästään ”potentiaalisesti haavoittuvassa asemassa”, vaan he ovat jo tosiasiallisesti haavoitettuja, jopa surmattuja, koska seksuaali- ja väkivaltarikolliset heitä haavoittivat ja surmasivat. Arvoisa puhemies! Rasismin vastainen teollisuus haavoittaa todellisuudentajuamme. Tämä tuskallinen totuus minun oli pakko nyt tuoda julki, paitsi kansanedustajana myös rikoshistorioitsijana. Vaadin yhdenvertaisuusvaltuutetun lakkauttamista.
Arvoisa puhemies! Saankohan sanoa ääneen totuuden? Ainakin kuiskaan: lopettakaamme Etelä-Suomen mielenvikaiset raidehankkeet. Seis, poikki, katki, loppu, slut. Taannoin puhuin tässä salissa erään arkkitehtuuriltaan vammaisen kaupungin muka vihreimmästä vaihtoehdosta. No, ei tunnin junaa tällä kertaa, koska vammoja on lähempänäkin, Arkadianmäen nurkan takana. Lentorata Pasilasta Keravalle ja Vantaan pikaraitiotie vammauttavat taloutta. Valtio ja kunnat ovat kanttuvei. Yhä vain himonrakentamiseen piisaa ei-kenenkään velkamiljardeja. Suurkaupunkilainen, jolle on valmiina neljä julkisen liikenteen kulkupeliä, saa viidennenkin. Mitenkäs tänään piipahtaisit etätöihin tai pirtelölle kauppakeskukseen? Todellisuudessa vihreät kiskot eivät edes kelpaa liikuskelijoille. Ehei, miksi istuisit peukkupään viereen ratikkaan tai paimentaustaisen bussikuskin kyytiin? Mukavampia ovat apostolinkyyti, oma auto ja nuorison sähköpotkulauta. Etenkään parempi väki ei kiskoilla kilkuttele. Tämmöinenkin tilanne, olette ehkä todistaneet: Kaupunkipäättäjät ja rakennuttajien intressiryhmät istuvat pitkällä kostealla lounaalla taikka märällä illallisella. Kotiinlähdön hetki. Ei kukaan sormeile joukkoliikenteen sovellusta. Pirssi menee veronmaksajien piikkiin, kuten himorakentaminenkin menee veronmaksajien piikkiin. Ministeri Ranne tekee täysjärkistä työtä — hyvä, hyvä, hyvä — mutta vastassa jyllää aikalaishulluus. Suomen liikennejärjestelmää halvaannuttavat pääkaupunkiseudun himorakentajat. He sulkevat Malmin erittäin hyödyllisen lentokentän ja pystyttävät tilalle 25 000 hyödytöntä kämppää, joissa moni ei asu ilman tukia. Arvoisa puhemies! Suomi kulkeutuu konkurssiin, ei enää edes leikittelyä himorakentamisella. Meillä on miljoona sivua lobbareiden läpysköjä ja virkamiesten selontekoja. Kun poltamme nivaskat saunanpesissä, lämpenee jokainen Pohjois- ja Itä-Suomen kiuas.
Arvoisa puhemies! Muina miehinä, muina naisina, muina muunsukupuolisina työttömyyttä pöyristelee sama taho, joka 30 vuotta ja ties kuinka monta hallituskautta hoki: ”Työvoimapula tulee, työvoimapula tulee, työvoimapula tulee, työvoimapula tulee, työvoimapula tulee heti, välittömästi, ihan kohta, piakkoin, viimeistään suurten ikäluokkien poismenosta. Suomi tarvitsee 350 000 työperäistä maahanmuuttajaa. Suomi tarvitsee 748 000 työperäistä maahanmuuttajaa. Suomi tarvitsee miljoona työperäistä maahanmuuttajaa.” — Vain taivas rajana. Lempisananne on työperäinen. Mitä tarkoittaa työperäinen? Yhdyssanan loppu ei peräydy historiasta. Työ on tietysti vanhaa, mutta peräisyys upouutta ja keinotekoista. Vanhempanne eivät 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla muuttaneet maalta kaupunkiin työperäisesti, pikemmin työhön, tehtaaseen tai konttoriin. Siirtolaisuus Suomesta Amerikkaan ja Ruotsiin ei ollut työperäistä. Ennen ihmiset vain menivät töihin. Työperäisyys on tietenkin kotouttamisteollisuuden perätön tuote. Todellinen perä on halpatyövoimaperäistä, kerjäläisperäistä, tukiperäistä, etuusperäistä ja rikollisuusperäistä. Keskusta ja sosiaalidemokraatit äsken, muutama vuosi sitten, houkuttelivat Suomeen ulkolaisten opiskelijoiden perheenyhdistämisellä pilvin pimein leipäjonottajia ja veronmaksajien elättäjiä. Teidän opiskelijavaihtonne, teidän väestönvaihtonne, teidän työvoimavaihtonne räjäyttivät työperäisen työttömyyden. [Eduskunnasta: Höpö höpö! — Anne Kalmarin välihuuto — Puhemies koputtaa] Aina vaan jatkuu pakkotoisto työvoimapulasta, työvoimapulasta, työvoimapulasta ja työperäisten houkuttelusta, työperäisten houkuttelusta, työperäisten houkuttelusta — silläkin perusteella, että kyllähän tänne Suomeen mahtuu. Niin, työllistäkääpä ensin nämä pääkaupunkiseudun ruokalähetit vaikkapa Koillismaan savotoihin ja Savon kylmille pientiloille.