Keto-Huovinen Pihla
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies, ministeri! Marraskuussa 2025 uutisoitiin murhan yrityksestä ja törkeistä huumausainerikoksista tuomitun rikollisen Carl Björkendahlin kadonneen. Björkendahl oli vapautettuna tutkintavankeudesta odottamassa tuomiota, sillä keväällä 2024 annetun korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun perusteella rikoksesta epäiltyä ei enää voida pitää vangittuna pelkästään rikoksen vakavuuden perusteella. Pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksista todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Tällaisia niin sanottuja ylitörkeitä rikoksia ovat esimerkiksi murha, tappo ja törkeä raiskaus. Tähän saakka näistä rikoksista epäilty on voitu pidättää jo pelkästään sen perusteella, että kyseessä on niin sanottu ylitörkeä rikos, joka ylittää tietyn vakavuusasteen. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2024:20 mukaan mainittu pakkokeinolain säännös on ristiriidassa perustuslain kanssa. Ylitörkeistä rikoksista epäiltyjä ei voitu siis enää vangita pelkästään rikoksen vakavuuden perusteella. Ratkaisun mukaan vangitseminen edellyttää aina jonkin pakkokeinolaissa määritellyn erityisen edellytyksen käsilläoloa, kuten perusteltu epäily epäillyn pakenemisesta tai todistusaineiston kätkemisestä tai rikosten tekemisen jatkamisesta. Tällaisia syitä tuomioistuin ei edellä mainitussa Björkendahlin tapauksessa katsonut olevan, vaikka tuomittu oli järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen ja hän on tehnyt paljon vakavia rikoksia. Hänen nykyisen toimintansa perusteella on pidettävä mahdollisena, jopa todennäköisenä, että hän jatkaa rikollista toimintaansa. Ratkaisu johti mielestäni käytännössä täysin kestämättömiin tilanteisiin, kun yhä useampi ylitörkeistä rikoksista epäilty on jouduttu päästämään vapaaksi odottamaan tuomiota, ja valitettavasti osa heistä on jatkanut rikollista toimintaa tai paennut ulkomaille vältelläkseen tuomiotaan. Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys, jonka tavoitteena on selkeyttää ylitörkeistä rikoksista epäiltyjen vangitsemisen edellytyksiä, on todellakin tärkeä ja kaivattu muutos. Olen jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä jo aiemmin vaatinut esityksessä ehdotettuja muutoksia, jotta kaikkein vakavimmista rikoksista epäillyt eivät voi aiheuttaa vaaraa muille tai vaikeuttaa oikeuden toteutumista. Lainsäädännön on turvattava sekä oikeusprosessin toteutuminen että ihmisten turvallisuus. Lisäksi on tärkeää, että ratkaisu ei johda siihen, että rikosprosessiketjun eri toimijoiden työmäärät kasvavat, esimerkiksi kun poliisi joutuu tekemään paljon töitä löytääkseen pakoilevat henkilöt, vangittujen kantelut vangitsemisen jatkamisesta ovat lisääntyneet ja tuomioistuinten pitkien käsittelyaikojen ongelma korostunut entisestään. Esityksessä ehdotetaan poistettavaksi tuomioistuinkäytännössä ongelmalliseksi osoittautunut kohta ja otettavan käyttöön turvallisuusperuste, joka mahdollistaa vangitsemisen erityisen vakavissa rikoksissa, jos epäilty voi olla vaaraksi muille. Samalla korostetaan, että rikoksen vakavuus ja odotettavissa olevan rangaistuksen pituus säilyvät keskeisinä vangitsemisen perusteina ja vakavimmissa rikoksissa ne voivat itsessään muodostaa vahvan perusteen. Vangitseminen ei tietenkään saa olla mielivaltaista, eikä se sitä ole aiemminkaan ollut. Myös ylitörkeiden rikosten osalta on huomioitu niin sanotut yleiset edellytykset kuin myös pakkokeinojen käyttöä rajoittavat yleiset periaatteet. Ylitörkeiden rikosten osalta on siis aina arvioitu muun muassa sitä, ettei vangitseminen ole kohtuutonta, ja näin tehdään myös jatkossa. Arvoisa puhemies! Näiden muutosten tekeminen on tärkeää, jotta viranomaisilla on jatkossa paremmat mahdollisuudet pitää vakavien rikosten tekijät vangittuina silloin, kun se on välttämätöntä. Näin he eivät voi aiheuttaa vaaraa muille, eivät voi paeta oikeudenkäyntiä eivätkä voi myöskään vältellä rikoksesta seuraavaa rangaistusta. Kiitos hallitukselle ja oikeusministeri Merelle tämän tärkeän esityksen tuomisesta eduskuntaan. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutoksia ulkomaalaislain maasta poistamista koskevaan sääntelyyn. Keskeisimmät ehdotukset liittyvät karkottamispäätösten täytäntöönpanon nopeuttamiseen, mahdollisuuteen määrätä niin sanottu ennakollinen maahantulokielto ja säilöönoton enimmäiskeston laskentatapaan. Ulkomaalaislakiin ehdotetaan myös muita lain soveltamista selkeyttäviä muutoksia. Ehdotetut muutokset perustuvat hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisiin kirjauksiin, joilla pyritään tehostamaan laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden maasta poistamista, selkiyttämään ulkomaalaislain maasta poistamista koskevaa sääntelyä ja takaamaan kansallinen turvallisuus kaikissa tilanteissa. Kuten edellisessä asiakohdassa totesin, ulkomaalaislakiin on kuluvalla vaalikaudella tehty useita muutoksia, joilla on otettu hallitusohjelman mukaisesti käyttöön EU:n määritelmä-, menettely- ja paluudirektiivien mahdollistamia tiukennuksia. Esimerkiksi säilöönottoa ja maahantulokieltoa koskevaan sääntelyyn on jo aiemmin tehty muutoksia. Esityksen tavoitteena on tehostaa maasta karkottamisten täytäntöönpanoa, mikä on muuttoliikkeen hallinnan näkökulmasta keskeistä. Kuten edellisenkin asian yhteydessä totesin, hallintovaliokunta on jo pitkään korostanut sitä, että tehokas palautusjärjestelmä on keskeinen osa toimivaa turvapaikkajärjestelmää ja muuttoliikkeen hallintaa. Valiokunta tähdentää, etteivät EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksen tavoitteet saumattomasta prosessista rajanylityksestä turvapaikkamenettelyyn ja tarvittaessa paluuseen voi toteutua, ellei palautuksia saada merkittävästi tehostettua. Myös uudistuksen keskeinen tavoite edelleen liikkumisen ehkäisemisestä vaatii toteutuakseen toimivan palautusjärjestelmän. Paluusääntelyn uudistamiselle on selkeä tarve, sillä komission arvion mukaan vain noin 20 prosenttia palautuspäätöksen saaneista kolmansien maiden kansalaisista tosiasiallisesti poistuu EU:n alueelta. Tämä hallituksen esitys liittyy osittain EU:n maahanmuuttopaktin täytäntöönpanoon, ja valiokunta pitääkin tämän vuoksi tärkeänä, että ehdotetut säännökset tulevat voimaan 12. kesäkuuta, jolloin paktin säädöksiä aletaan soveltaa. Valiokunta pitää perusteltuna, että ehdotetuilla muutoksilla mahdollistetaan karkottamispäätösten nykyistä nopeampi täytäntöönpano kolmannen maan kansalaisten ja EU-kansalaisten osalta myös muissa kuin rikosperusteisissa karkottamisasioissa. Muutoksenhaku ei enää jatkossa lykkää automaattisesti päätöksen täytäntöönpanoa, vaan karkottamispäätös voidaan panna täytäntöön 30 päivän kuluessa siitä, kun se on annettu tiedoksi. Valitus ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, mutta hallintotuomioistuin voi hakemuksesta kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpanon. Ehdotettu sääntely vastaa voimassa olevaa rikosperusteisesti karkotettavia ulkomaalaisia koskevaa sääntelyä. Ehdotetuilla muutoksilla ei ole vaikutusta karkottamisen perusteisiin eikä karkottamista koskevaan päätöksentekoon. Ehdotetut muutokset eivät koske turvapaikanhakijoita, joiden maasta poistamisen täytäntöönpanosta säädetään erikseen. Suomessa otetaan ehdotetun sääntelyn myötä käyttöön ennakollinen maahantulokielto. Maahantulokielto voidaan määrätä muualla kuin Suomessa oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle, jos on painavia syitä katsoa, että hän muodostaisi vakavan uhan yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Maahantulokiellon määrää poliisi suojelupoliisin, Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen esityksestä taikka omasta aloitteestaan enintään 15 vuodeksi tai toistaiseksi. Maahantulokielto määrätään lähtökohtaisesti koko Schengen-aluetta koskevana, ja siitä tehdään kuulutus SIS-järjestelmään. Tavoitteena on estää sellaisten henkilöiden pääsy Suomeen tai Schengen-alueelle, jotka muodostavat vakavan uhan yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Monissa EU:n jäsenvaltioissa on jo säädetty mahdollisuudesta määrätä ennakollinen maahantulokielto, ja valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi huolehtii omalta osaltaan Schengen-alueen turvallisuudesta tältäkin osin. Valiokunta toteaa, että ulkomaalaisen säilöön ottamisen edellytyksiin ei ehdoteta muutoksia. Myöskään siihen, kuinka kauan ulkomaalaista voidaan pitää säilöön otettuna, ei ehdoteta tässä muutoksia. Muutoksilla pyritään kuitenkin selkeyttämään säilöönoton enimmäiskeston laskentaa, joka on osoittautunut käytännössä haasteelliseksi. Hallintovaliokunta ehdottaa mietinnössään joitakin asiantuntijakuulemisissa esiin nousseita sääntelyä selkeyttäviä täsmennyksiä ehdotettuun sääntelyyn, ja valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä näillä muutoksilla. Mietintöön jätettiin yksi vastalause. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa mietinnön alussa, että yhteensä kymmenestä säädöksestä koostuva EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistus, eli EU:n uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimuspakti, on hyväksytty pitkään jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen vuonna 2024. Osa säädösehdotuksista oli annettu jo vuonna 2016. Pakti tarjoaa EU:lle oikeudellisen kehyksen ja välineet, joilla unioni voi edelleen tehostaa ulkorajojensa valvontaa, luoda tehokkaita, oikeudenmukaisia ja väärinkäytön estäviä turvapaikka- ja palauttamismenettelyjä sekä perustaa muuttoliikkeen yhteiseen hallintaan yhteisvastuujärjestelmän, jossa jäsenvaltioita ei jätetä yksin paineen alle. Säädösten täytäntöönpanolle on varattu aikaa kaksi vuotta, ja niitä aletaan pääosin soveltaa jo 12.6.2026. Hallintovaliokunta pitääkin tärkeänä, että myös nyt ehdotettua paktia täydentävä kansallinen lainsäädäntö tulee voimaan samaan aikaan, joten asian käsittelyllä on melkoisen kiire. Valiokunta on aiemmin pitänyt välttämättömänä, että EU:n jäsenvaltiot saavat vihdoin luotua yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan, jonka yhteisiä sääntöjä myös noudatetaan yhdenmukaisesti jäsenvaltioissa. Turvapaikkajärjestelmää koskevat säädökset liittyvät kiinteästi toisiinsa eivätkä voi toimia tehokkaasti erikseen. Yhdessä säädökset muodostavat yhtenäisen järjestelmän, joka ilmentää kokonaisvaltaista ja tasapainoista eurooppalaista lähestymistapaa muuttoliikkeisiin. Valiokunta tähdentää, että kaikkien paktiin liittyvien osa-alueiden on oltava kunnossa, jotta paktista ja etenkin sen soveltamisesta muodostuu tasapainoinen ja toimiva kokonaisuus. Hallintovaliokunta on jo pitkään korostanut sitä, että tehokas palautusjärjestelmä on keskeinen osa toimivaa turvapaikkajärjestelmää ja muuttoliikkeen hallintaa. Valiokunta tähdentää, etteivät EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksen tavoitteet saumattomasta prosessista rajanylityksestä turvapaikkamenettelyyn ja tarvittaessa paluuseen voi toteutua, ellei palautuksia saada merkittävästi tehostettua. Myös uudistuksen keskeinen tavoite edelleen liikkumisen ehkäisemisestä vaatii toteutuakseen toimivan palautusjärjestelmän. Paluusääntelyn uudistamiselle on selkeä tarve, sillä komission arvion mukaan vain noin 20 prosenttia palautuspäätöksen saaneista kolmansien maiden kansalaisista tosiasiallisesti poistuu EU:n alueelta. Hallituksen esityksessä ehdotetaan tehtäväksi EU:n uuden muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen edellyttämät muutokset kansalliseen lainsäädäntöön. Koska suurin osa paktin säädöksistä on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavia asetuksia, EU-lainsäädännön kanssa päällekkäinen kansallinen sääntely kumotaan. Ehdotetulla lainsäädännöllä pannaan kansallisesti täytäntöön uusi vastaanottodirektiivi, joka on ainoa paktiin sisältyvä direktiivi. Paktin säädöksiin sisältyy kansallista liikkumavaraa, minkä vuoksi esityksessä ehdotetaan uutta kansallista lainsäädäntöä ja voimassa olevan lainsäädännön muuttamista. Kansallista liikkumavaraa sisältyy erityisesti toimivaltaisiin viranomaisiin, turvapaikkahakemuksen tutkintaan, muutoksenhakuun sekä vastaanottoa koskevaan lainsäädäntöön. Esityksen perusteluista ilmenee, että paktin täytäntöönpano sovitetaan yhteen hallitusohjelman tavoitteiden kanssa. Kansallista liikkumavaraa on tarkoitus käyttää niin, että turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmän väärinkäyttöä ehkäistään, niitä tehostetaan ja niiden laatua kehitetään ja turvapaikkapolitiikkaa tiukennetaan. Koska paktilla kehitetään yhteistä eurooppalaista järjestelmää, kansallisen liikkumavaran käytössä on huomioitu myös paktin yleiset tavoitteet ulkorajojen valvonnan ja kansainvälistä suojelua koskevien menettelyjen tehostamisesta sekä koko järjestelmän väärinkäytön ja luvattoman Suomesta muualle Eurooppaan tapahtuvan edelleen liikkumisen estämisestä. Kansallisen liikkumavaran käytöllä tavoitellaan erityisesti myös sisäisen turvallisuuden vahvistumista Suomessa. Hallintovaliokunta toteaa, että ulkomaalaislakiin on kuluvalla vaalikaudella tehty useita muutoksia, joilla on otettu hallitusohjelman mukaisesti käyttöön EU:n määritelmä-, menettely- ja paluudirektiivien mahdollistamia tiukennuksia. Ulkomaalais- ja kansalaisuuslainsäädäntöä on muutoinkin tiukennettu. Hallintovaliokunta toteaa, että hallituksen esitys on merkittävän laaja ja se on kokonaisuutena varsin laadukkaasti valmisteltu. Hallintovaliokunta on saanut asiassa perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausunnot. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, ja lakivaliokunta keskittyy lausunnossaan toimialansa mukaisesti oikeusapua ja muutoksenhakua koskeviin kysymyksiin. Valiokunta käsittelee mietinnössään paktin yleisiä tavoitteita ja kiinnittää huomiota muun muassa uuteen seulontamenettelyyn, oikeusapuun ja oikeudelliseen neuvontaan liittyviin kysymyksiin sekä ehdotettuun valitusaikoja ja muutoksenhakua koskevaan sääntelyyn. Lisäksi valiokunta käsittelee erikseen vastaanottodirektiivin täytäntöönpanoa. Valiokunta tuo mietinnössään esiin myös viranomaisten resursseihin liittyviä näkökohtia. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan lähtökohtana on se, että paktin täytäntöönpanosta aiheutuvat kustannukset hoidetaan olemassa olevalla kehysrahoituksella. Tarkoituksena on kuitenkin hyödyntää EU-rahoitusta täysimääräisesti, ja paktiin liittyvät uudet tehtävät ja säädetyt käsittelyajat edellyttävät viranomaisilta ja hallinto-oikeuksilta toiminnan ja prosessien kehittämistä ja tehostamista tämän lisäksi. Maahanmuuttoviraston osalta myös seurantaviranomaisten ja hallinto-oikeuksien riittävät resurssit on turvattava, jotta paktin sääntelyä ja sen tavoitteita voidaan toteuttaa asianmukaisesti. Hallintovaliokunta pitää mietinnössään tärkeänä, että myös mahdollisuuksia hallinto-oikeuksissa käsiteltävien asioiden vähentämiseen aktiivisesti selvitetään. Hallintovaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä mietinnöstä ilmenevin huomioin ja muutosehdotuksin. Valiokunnan ehdottamat muutokset liittyvät seulontaviranomaisten tehtävänjaon ja toimivaltuuksien sekä vastaanottolain sääntelyn pieniin täsmennyksiin. Valiokunnan mietintöön jätettiin kaksi vastalausetta. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies, ministeri! Mies kuristi naisen hengiltä, joutui tästä vankilaan. Vapauduttuaan hän yritti kuristaa kolme naista, jotka kuitenkin onneksi selvisivät. Mies tuomittiin näistä teoista kuudeksi vuodeksi vankeuteen, jota hovioikeus alensi. Vapauduttuaan mies syyllistyi törkeään raiskaukseen, josta seurasi neljän vuoden vankeusrangaistus. Vapaus koitti jälleen tuomion suorittamisen jälkeen, ja vain kaksi vuotta vapautumisen jälkeen hän murhasi jälleen naisen. Jos rikollinen on vaarallinen ja uusimisriski on korkea, häntä ei tule päästää vapauteen vaanimaan seuraavaa uhriaan. Siksi Orpon hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi tärkeän esityksen, jonka tavoitteena on vahvistaa suomalaisten turvallisuutta. Esityksessä on kyse siitä, että kaikkein vaarallisimpien rikollisten vapautuminen voidaan estää niin kauan kuin heidän arvioidaan olevan vakava uhka toisen hengelle ja terveydelle. Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta erityisen ongelmallisen ryhmän muodostavat ne elinkautis- ja muut vakavista rikoksista tuomitut vangit, joiden uusimisriski on korkea mutta joiden kohdalla nykyiset keinot eivät vain riitä. Heitä ei voida pitää vankilassa ilman laillista perustetta, mutta toisaalta tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon kriteerit eivät aina täyty. Asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee käsitys hyvin pienestä ryhmästä ihmisiä, joita ei tulisi koskaan päästää pois vankilasta. Arviot liikkuvat noin 10 ja 20 henkilön välillä. Kyse ei siis ole laajasta joukosta vaan erittäin rajatusta mutta sitäkin vaarallisemmasta ryhmästä. Arvoisa rouva puhemies! Useissa Pohjoismaissa tähän on jo vastattu. Norjassa on käytössä varmuusvankeus, joka voidaan tuomita vakavasta rikoksesta, jos rikoksen uusimisen arvioidaan olevan todennäköistä. Tuomioistuin määrää vähimmäis- ja enimmäisajan, ja enimmäisaikaa voidaan syyttäjän vaatimuksesta jatkaa viiden vuoden välein. Käytännössä tuomittu voidaan pitää vangittuna koko loppuelämänsä, mikäli tämä vaara ei poistu. Tanska puolestaan soveltaa mallia, jossa varmuusvankeus tuomitaan viideksi vuodeksi kerrallaan ja jatkamisen tarve arvioidaan säännöllisesti tuomioistuimessa. Mielentilatutkimus edeltää aina päätöstä. On erinomaista, että Orpon hallitus esittää nyt vastaavan sääntelyn tuomista Suomeen. Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä Suomessa otettaisiin käyttöön varmuusvankeus tilanteisiin, joissa yhdistelmärangaistukseen tuomitun henkilön arvioidaan edelleen muodostavan ilmeisen vaaran syyllistyä uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen. Kyse ei ole automaattisesta lisärangaistuksesta vaan tuomioistuimen huolelliseen kokonaisharkintaan perustuvasta päätöksestä, jonka edellytyksenä on ajantasainen väkivaltariskiarvio. Menettely olisi oikeusturvan kannalta selkeä ja tarkkarajainen. Aloitteen varmuusvankeuteen määräämisestä tekisi Rikosseuraamuslaitos yhdistelmärangaistuksen loppuvaiheessa. Syyttäjä hakisi sen määräämistä, ja asiasta päättäisi Helsingin hovioikeus. Ratkaisun perustaksi olisi hankittava asiantuntija-arvio tuomitun riskistä syyllistyä uuteen vakavaan rikokseen. Varmuusvankeus ei myöskään ole toivoton tila. Jos edellytykset sen jatkamiselle eivät enää täyty, henkilö voisi vapautua ehdonalaiseen hovioikeuden päätöksellä. Vapautumista edeltäisi riskiarvio, ja ehdonalaisessa vapaudessa olisi kolmen vuoden koeaika sekä valvonta. Näin turvataan sekä yhteiskunnan suoja että mahdollisuus vapautumiseen silloin, kun vaara on aidosti poistunut. Tässä samassa yhteydessä täsmennetään myös elinkautisvankien vapauttamisharkintaa. Jatkossa vankia ei voitaisi päästää ehdonalaiseen vapauteen, jos on ilmeinen vaara, että hän syyllistyy uuteen vakavaan rikokseen. Oikeuspsykiatrinen väkivaltariskiarvio nostetaan nimenomaisesti osaksi rikoslain mukaista harkintaa, ja tämä lisää avoimuutta ja johdonmukaisuutta tähän päätöksentekoon. Arvoisa rouva puhemies! Oikeusvaltiossa ketään ei voida pitää vangittuna ilman laissa säädettyä perustetta. Oikeusvaltioon kuuluu myös velvollisuus tämän ohella suojella kansalaisia ilmeiseltä ja vakavalta uhalta. On selvää, että vakavista seksuaali-, väkivalta- tai terrorismirikoksista ehdottomaan vankeuteen tuomittujen henkilöiden, joiden riski syyllistyä uudelleen vakavaan rikokseen on korkea, ei tule vapautua yhteiskuntaan vain siksi, että alkuperäinen rangaistus on suoritettu. Ensisijainen velvollisuutemme on suojella suomalaisia, ja tätä myös ihmiset meiltä odottavat. Kiitos hallitukselle ja oikeusministeri Merelle tämän tärkeän esityksen tuomisesta eduskuntaan. Jo vuonna 2022 laadimme edustajakollega Marko Kilven kanssa samansisältöisen lakialoitteen, jonka allekirjoittivat tuolloin useat tässä salissa olevat edustajat. Tämä kertoo mielestäni siitä, että tarve tälle uudistukselle on tunnistettu yli puoluerajojen jo aiemmin, ja on todella hienoa, että tämä asia nyt etenee. Tällä esityksellä me vahvistamme suomalaisten turvallisuutta, tuomme lainsäädäntömme pohjoismaiselle tasolle ja osoitamme, että asetamme viattomien ihmisten oikeuden turvallisuuteen etusijalle. — Kiitos.