Asell Marko

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tässä valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, niin sanottua Liikenne 12 -suunnitelmaa. Sen alkuperäinen tarkoitus on ollut kannatettava: tuoda liikennepolitiikkaan pitkäjänteisyyttä, ennakoitavuutta ja yli hallituskausien ulottuvaa yhteistä näkemystä. Juuri tällaista politiikkaa Suomi tarvitsee. Valitettavasti on todettava, että nyt käsissämme oleva kokonaisuus ei täytä tätä lupausta. Prosessi on ollut hallituksen puolelta hidas ja tahmea, parlamentaarinen työskentely pysähtyi syksyllä, eikä eduskunnalla ole ollut riittävää tietoa työn etenemisestä samaan aikaan, kun maakunnissa odotettiin kipeästi linjauksia ja suunnittelu käytännössä seisoi. Näin ei voida toimia, kun kyse on kansallisesta infrastruktuurista, järjestelmästä, joka on kriisitilanteessa aivan yhtä keskeinen kuin puolustusmateriaalien varastot. Olemme ajautuneet pois yhteisestä sopimisesta ja parlamentarismista takaisin siltarumpupolitiikkaan. Samalla hallituksen linja uhkaa koko maan tasapuolista kehittämistä, pitkäjänteistä rahoitusta ja myös EU-rahoituksen tehokasta käyttöä. Suurin huoli liittyy kuitenkin rahoitukseen. Perusväylänpidon rahoitukseen syntyy syvä kuoppa vuosille 2026—2029. Rahoitusta nostetaan vasta 2030-luvun alussa, liian myöhään. Tämän seurauksena korjausvelka kasvaa rajusti. Ennusteen mukaan se voi nousta jopa kahdeksaan miljardiin euroon vuoteen 2037 mennessä. Alempiasteinen tieverkko rapautuu. Korjausta vailla oleva tieverkko uhkaa kasvaa yli 10 000 kilometristä jopa 30 000 kilometriin. Tämä ei ole pelkkä tilastokysymys. Tämä näkyy ihmisten arjessa, yritysten kustannuksissa ja koko Suomen kilpailukyvyssä. Erityisen vakavasti tilanne iskee teollisuuteen. Metsä- ja elintarviketeollisuuden kuljetukset vaikeutuvat, kun painorajoitukset lisääntyvät ja tieverkko heikkenee. Samalla logistiikkakustannukset kasvavat. Kyse on myös turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Kansainvälinen turvallisuustilanne on muuttunut dramaattisesti. Liikenneverkko ei ole vain taloudellinen kysymys, se on keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta ja puolustuskykyä. Silti hallitus lykkää välttämättömiä investointeja tulevaisuuteen. Arvoisa puhemies! Ongelmat eivät rajoitu tieverkkoon. Raideliikenteessä kapasiteetti on jo nyt merkittävä pullonkaula. Pääradalla, Savon radalla ja Karjalan radalla liikennettä ei yksinkertaisesti voida lisätä. Tämä rajoittaa sekä teollisuuden kuljetuksia että ihmisten liikkumista. Kasvun näkökulmasta raideliikenteen kapasiteetin ja toimintavarmuuden vahvistaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta toimet jäävät riittämättömiksi. Myös joukkoliikenteen osalta hallituksen linja on kestämätön. Valtiontuen jäädyttäminen 51 miljoonaan euroon koko hallituskaudeksi tarkoittaa käytännössä lippujen hinnankorotuksia ja vuorojen karsimista erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Samanaikaisesti hallitus on käytännössä nostanut kädet pystyyn liikenteen päästövähennysten suhteen. Luvattu verouudistus on haudattu työryhmiin, ja samalla riskinä on merkittävä verotulojen menetys liikenteen sähköistyessä. Arvoisa puhemies! On hyvä todeta rehellisesti, että merkittävää lisärahoitusta ei välttämättä ole helposti löydettävissä tulevilla hallituskausilla. Juuri siksi päätökset pitäisi tehdä nyt viisaasti ja pitkäjänteisesti, ei siirtää ongelmia eteenpäin. Infrastruktuuri ei ole pikavoittojen paikka, se on kansallinen turvaverkko. Jos annamme sen rapautua, maksamme siitä moninkertaisen hinnan myöhemmin taloudessa, turvallisuudessa ja ilmastopolitiikassa. Sosiaalidemokraatit eivät voi hyväksyä sitä, että liikennepolitiikka on näin kapeakatseista ja lyhytjänteistä. Samalla kun puhutaan huoltovarmuudesta, laiminlyödään juuri ne verkot: alempi tieverkko, yksityistiet ja joukkoliikenne, joiden varassa arki ja logistiikka todellisuudessa toimivat. Suomi tarvitsee takaisin Liikenne 12 -suunnitelman alkuperäisen idean: pitkäjänteisyyden, ennakoitavuuden ja aidon parlamentaarisen yhteistyön. Tarvitsemme yhteisen linjan, joka huomioi muuttuneen turvallisuusympäristön, koko maan tarpeet ja talouden realiteetit. Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä on valmis tähän työhön, mutta se edellyttää sitä, että myös hallitus on valmis katsomaan tosiasioita silmiin ja tekemään ratkaisuja, jotka turvaavat Suomen huoltovarmuuden, turvallisuuden ja elinvoiman koko maassa.

Arvoisa puhemies! Keskustelussa luovien alojen tekoälystä puhutaan usein vain teknologiasta ja innovaatioista, mutta yhtä tärkeä kysymys on kulttuuri ja kieli. Suomi on pieni kielialue. Jos digitaalinen ympäristö täyttyy massatuotetusta tekoälysisällöstä, joka on usein englanninkielistä tai kansainvälisesti tuotettua, vaarana on, että suomalainen kulttuuri ja suomenkielinen sisältö jäävät entistä pienempään asemaan. Samalla kilpailu näkyvyydestä kiristyy. Tekoäly pystyy tuottamaan valtavia määriä sisältöä lähes ilman kustannuksia. Tällaisessa ympäristössä yksittäisen kirjailijan, muusikon tai kuvittajan on entistä vaikeampi tulla esiin. Tämä ei ole vain taloudellinen kysymys, se on myös kysymys kulttuurisesta monimuotoisuudesta ja siitä, millainen kulttuuriympäristö Suomessa tulevaisuudessa on. Kysymyksenä on, miten voidaan turvata suomalaisen kulttuurin ja pienten kielialueiden sisällöntuotannon asema tekoälyn aikakaudella.

Arvoisa puhemies! Yksi keskeinen ongelma tekoälyn käytössä on juuri tuo läpinäkyvyyden puute. Moni tekijä ei yksinkertaisesti tiedä, onko hänen teoksiaan käytetty tekoälymallien koulutuksessa vai ei. Euroopan parlamentissa on korostettu, että tekoälykehittäjän tulisi ilmoittaa selkeästi, mitä aineistoja mallien koulutuksessa on käytetty, ja pitää kirjaa myös siitä, miten aineistoja on kerätty. Ilman läpinäkyvyyttä tekijänoikeuksia on käytännössä mahdotonta valvoa. Samalla myös kuluttajien luottamus kärsii, jos ei ole selvää, mikä sisältö on ihmisen ja mikä tekoälyn tuottamaa. Tämän vuoksi on esitetty, että tekoälyllä tuotettu sisältö pitäisi merkitä selkeästi. Kysynkin, kun ministeri on paikalla, aikooko hallitus edistää sääntelyä, joka velvoittaa merkitsemään tekoälyn tuottaman sisällön selkeästi ja lisäämään avoimuutta tekoälymallien koulutusaineistoista.