Kontu Mauri
5 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. — Tässä aluksi tulee vähän toistoa ministerin puheesta ja myöskin edustaja Kallion luvuista. Meillä on Suomessa tosiaan 370 000 kilometriä yksityisteitä, mikä muodostaa 80 prosenttia koko maan tieverkosta. Tiekuntia on tilastojen mukaan noin 60 000 tällä hetkellä. Yksityistiet ovat Suomen liikennejärjestelmän hiussuonisto, joka yhdistää meillä kodit, maatilat, yritykset ja metsät osaksi kansallista väyläverkostoa. Niiden varrella sijaitsee noin 40 000 maatilaa, 30 000 yritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 vapaa-ajanasuntoa. Yksityisteitä käyttää arviolta noin kaksi miljoonaa ihmistä, ja niiden varrella asuu puoli miljoonaa suomalaista. Suomen metsä- ja biotaloudelle yksityistiet ovat aivan elintärkeitä. Päivittäin niiltä lähtee liikkeelle 4 000 puurekkaa. Yli 90 prosenttia metsätalouden käyttämästä puusta kulkee jossain vaiheessa yksityisteitä pitkin. Lisäksi toimiva tieverkko varmistaa kotihoidon, pelastuslaitoksen, sähkönjakelun ja koulukuljetusten perillepääsyn sekä turvaa kansallista huoltovarmuutta myös poikkeusolosuhteissa. Arvoisa puhemies! Tämän tärkeän tieverkon hoidolta on kuitenkin leikattu pohja pois. Hallitus on leikannut yksityisteiden valtionavustukset jo aivan minimiin: tänä vuonna noin 5,5 miljoonaa, ensi vuonna määräraha on vain viisi miljoonaa euroa ja koko vaalikaudella, kuten jo todettiin, 28 miljoonaa euroa, josta siitäkin menee puolet lauttaliikenteeseen. Viime vaalikaudella vastaava avustus oli yli kolminkertainen, ja sillä pystyttiin konkreettisesti turvaamaan puuhuoltoa. Ministeri Ranteen 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa yksityisteiden valtionavustukset olisivat jäämässä pysyvästi matalalle tasolle, noin 6—8 miljoonaan. Mutta ilman toimivia yksityisteitä maatalouden kuljetukset, puuhankinta ja tavaravirrat vaikeutuvat, mikä heijastuu suoraan Suomen vientiin, työllisyyteen ja pääväylien käyttöasteeseen. Arvoisa puhemies! Nyt käsitteillä olevan hallituksen esityksen tavoitteena on sinänsä kannatettavasti sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja turvata liikkumista. Esitykseen sisältyy tarpeellisia täsmennyksiä, kuten laittomasti asetettujen puomien poistaminen yksityistietoimituksissa, sähkö- ja tietoliikennejohtojen sijoittamisen helpottaminen sekä tieosakkaan tiedonsaantioikeuksien vahvistaminen. Mutta pinnan alla esitys vie toimintaa kuitenkin kohti jäykkää kaavamaisuutta ja kasvattaa tiekuntien hallinnollista taakkaa. Osakasluettelon ylläpitovelvollisuudesta muodostuu tiekunnille uusi pysyvä tehtävä, joka edellyttää omistajanvaihdosten jatkuvaa seuraamista Maanmittauslaitoksen maksullisista rekistereistä ja osoitetietojen päivittämistä. Erityisesti pienissä tiekunnissa uudet asiakirjat ja rekisterivaatimukset lisäävät toimitsijamiesten ja hoitokuntien työmäärää sekä saattavat pakottaa tiekuntia ostamaan ulkopuolista tieisännöintiä, mikä nostaa osakkaiden tiemaksuja. Lisäksi vaatimus edustettujen osakkaiden yksimielisyydestä tiekuntien perustamiskokouksissa sekä kaikkien osakkaiden suostumuksesta tienosan erottamisessa voi joustavoittamisen sijaan viivästyttää päätöksentekoa ja vaikeuttaa tärkeiden hankkeiden toteuttamista. Arvoisa puhemies! Pelkän hallinnollisen sääntelyn pykälien pyörittämisen sijaan yksityistiet ja niiden parissa vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset tarvitsevat aitoja kunnossapitoresursseja ja arvostusta, jotta maaseudun elinvoima ja koko Suomen huoltovarmuus voidaan turvata. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tänään on ollut ilo kuunnella, kuinka tässä salissa arvostetaan suomalaista peruselinkeinoa, maataloutta, ja sen ympärillä tapahtuvaa huoltovarmuutta ynnä muita asioita, jotka koko Suomen kannalta ovat tärkeitä. Ihan muutama asia tästä kymmenen miljoonan energiaveron palautuksesta: Se on kasvinviljelijälle ehkä 1—2 prosenttia polttoainekulusta ja koko kulurakenteesta alta prosentin. On hyvä asia, että tämmöinen tuki saadaan hallitukselta, kiitos siitä, mutta se ei ratkaise sitä koko ongelmaa. Se suurin ongelma on siinä, että kasvinviljelijöille maksettava tuottajahinta on liian alhainen verrattuna esimerkiksi Euroopan muihin maihin. Se on se suurin ongelma, kuinka siihen puututaan. Toivottavasti tämä uusi elintarvikemarkkinalaki, jossa hiukan siihen suuntaan viitataan, avaa tätä keskustelua ja saadaan konkretiaa siihen lisää. Sitten semmoinen kysymys: edellinen maatalousministeri mainittiin ja häntä arvosteltiin, mutta nyt kasvinviljelijät pitivät kaksi kriisikokousta Somerolla ja siellä ei nykyistä maatalousministeriä valitettavasti näkynyt. Että tämmöinen.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva esitys on tärkeä ja ajankohtainen. Vaelluskalakantojen heikko tila on ollut pitkään tiedossa, ja niiden elinolosuhteiden parantaminen on välttämätöntä, jos haluamme turvata vesiluontomme monimuotoisuuden myös tuleville sukupolville. Keskusta pitää hyvänä sitä, että lainsäädäntö päivitetään vastaamaan tätä tarvetta ja että myös niin sanottuihin nollavelvoitelaitoksiin voidaan jatkossa kohdistaa kalatalousvelvoitteita. Samalla on kuitenkin muistettava kokonaisuus: vesivoima on Suomelle strategisesti merkittävä energiamuoto. Se on kotimaista, uusiutuvaa ja ennen kaikkea tärkeä osa sähköjärjestelmämme säätökykyä ja huoltovarmuutta. Siksi on välttämätöntä, että mahdollisia uusia velvoitteita tarkastellaan huolellisesti ja että niiden vaikutukset sähköntuotantoon ja järjestelmän toimintavarmuuteen arvioidaan realistisesti. Arvoisa puhemies! Keskustalle keskeinen periaate tässä asiassa on kohtuullisuus ja ennakoitavuus. Luvanhaltijoiden oikeusvarmuutta ei saa vaarantaa. Investoinnit vesivoimaan ovat pitkäjänteisiä, ja toimijoiden on voitava luottaa siihen, että sääntely-ympäristö ei muutu ennakoimattomasti tai kohtuuttomasti. Onkin tärkeää, että esitykseen sisältyvät mekanismit, jotka rajaavat kohtuuttomia velvoitteita ja mahdollistavat korvaukset tilanteissa, joissa toiminnan edellytykset oleellisesti heikkenevät. Pidämme hyvänä myös sitä, että päätöksenteko säilyy tapauskohtaisena. Vesistöt, voimalaitokset ja niiden vaikutukset ovat erilaisia eri puolilla Suomea, kuten tiedämme. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa jäykkää, kaikille samanlaista mallia. Sen sijaan tarvitaan harkintaa, jossa punnitaan sekä ympäristön tila että elinkeinotoiminnan edellytyksiä. Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esiin myös alueellisen näkökulman. Vesivoimalaitokset sijaitsevat usein paikkakunnilla, joilla niillä on merkittävä rooli elinvoiman, työllisyyden ja verotulojen kannalta, mutta samaan aikaan juuri näillä alueilla vesiluonnon tila ja kalakannat ovat osa paikallista identiteettiä ja virkistysmahdollisuuksia. Siksi on erityisen tärkeää löytää ratkaisuja, jotka vahvistavat molempia, sekä alueellista elinvoimaa että luonnon tilaa. Tässä suhteessa kalateiden rakentaminen ja muut ratkaisut voivat parhaimmillaan tuoda myös uusia mahdollisuuksia esimerkiksi matkailuun ja vapaa-ajankalastukseen. Nämä myönteiset vaikutukset syntyvät kuitenkin aikaa myöten, ja siksi uudistusten on syytä edetä hallitusti ja pitkäjänteisesti. Arvoisa puhemies! Myös keskusta kiinnittää huomiota viranomaisten resursseihin. Elinvoimakeskusten rooli on keskeinen koko prosessin toimivuuden kannalta. Jos resursseja ei ole riittävästi, vaarana on, että käsittely venyy ja kohdentuu epätasaisesti. Tämä ei ole kenenkään etu. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että uudistukselle luodaan toimivat edellytykset myös käytännössä. Lopuksi, arvoisa puheenjohtaja: Tämä esitys voi olla hyvä askel kohti tasapainoisempaa vesivarojen käyttöä. Kun luonnonsuojelu, energiantuotanto ja alueellinen elinvoima sovitetaan yhteen kestävällä tavalla, saavutamme parhaat tulokset. Keskusta haluaa rakentaa tätä tasapainoa maltillisesti ja oikeudenmukaisesti koko Suomea ajatellen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Seuraavaksi myöskin tästä polttoaineen kalleudesta ja syystä, mistä se johtuu. Nykyinen polttoaineverotus ohjaa markkinoita puolueellisesti auton käyttövoiman perusteella. Verotuksella suositaan tai rangaistaan ajoneuvoja sen mukaan, onko käyttövoimana nimetty bensiini, diesel tai joku muu, riippumatta todellisista päästövaikutuksista. Tämähän ei ole teknologianeutraali, eikä se palvele ilmasto- eikä talouspoliittisia tavoitteita. Nyt tässä hallituksen esityksessä positiivisesti esitetään siirtymistä järjestelmään, jossa fossiilisten polttoaineiden verotus perustuukin yksinomaan niiden todellisiin kasvihuonepäästöihin koko elinkaaren ajalta. Verotus ei enää riipu siitä, millä nimellä polttoainetta kutsutaan tai mihin ajoneuvoteknologiaan se liittyy. Arvoisa puhemies! Tämä esitys poistaa markkinoita vääristävän ohjauksen, jossa valtio ottaa etukäteen kantaa siihen, mikä käyttövoima on oikea tai väärä. Jatkossa markkinat ja innovaatiot ja kuluttajat voivat ratkaista parhaat keinot päästöjen vähentämiseksi. Verotus kohdistuu siis vain lopputulokseen eli päästöihin. Esitys parantaa ennakoitavuutta liikenteessä, teollisuudessa ja huoltovarmuuden kannalta kriittisillä aloilla. Se tukee ilmastotavoitteita ilman kieltoihin tai pakottavaan teknologiaohjaukseen perustuvaa sääntelyä.
Arvoisa puhemies! Valtioneuvostosta meille nyt saatu selonteko on laaja ja meille, ainakin keskustalaisille ja varmaan kaikille suomalaisille, tärkeä asia hoitaa hyvin ja kattavasti. Otan nyt muutamia huomioita tähän. Täällä on päivän mittaan kuultu hyvin, hyvin hyviä esityksiä. Energiajärjestelmässämme kokonaisuus perustuu useisiin toisiaan tukeviin osiin, ja siksi keskustelussa nousee välttämättä esiin myös kysymys tiedon luotettavuudesta. Ensimmäinen kokonaisuus liittyy hiilinieluihin. Niiden laskentamenetelmät vaikuttavat Suomen ilmastovelvoitteisiin ja koko maankäyttösektorin asemaan. Siksi on tärkeää, että hiilinielulaskelmat perustuvat mahdollisimman ajantasaiseen mittausdataan ja ‑menetelmiin, joissa yhdistetään satelliittihavaintoja, mittausdataa, maastomittauksia ja mallinnuksia. Kun laskelmat ovat tarkkoja, myös päätöksenteko on vakaammalla pohjalla. Toinen osa liittyy energiantuotannon huoltovarmuuteen. Energiamurros etenee voimakkaasti, mutta samalla on huolehdittava siitä, että järjestelmä toimii kaikissa olosuhteissa. Tietyt perinteiset polttoaineet ovat edelleen osa varautumista. Turpeella on yhä erityisrooli laitosten varapolttoaineena ja tietyissä teollisissa prosesseissa, joissa korvaavia vaihtoehtoja ei ole laajassa mittakaavassa. Samalla tiedostetaan, että puulla on useissa tapauksissa korkeamman jalostusasteen käyttökohteita kuin energiantuotannossa. Siksi energiavalikoimaa arvioitaessa on perusteltua tarkastella, mitkä polttoaineet turvaavat huoltovarmuutta ja missä polttoaineiden taloudellinen kokonaishyöty on suurin. Kolmanneksi on huomioitava sähkönsiirtoverkko. Suomen energiajärjestelmä sähköistyy nopeasti. Teollisuuden prosessit, lämmitysratkaisut ja muun muassa uudet datakeskukset lisäävät sähkön tarvetta merkittävästi. Tämä merkitsee suurta painetta siirtoverkoille. Jos siirtoyhteyksistä tulee pullonkauloja, se voi heijastua sähkön hintaan ja investointien viivästymiseen ja erityisesti teollisuuden kilpailukykyyn. Tarve riittävän kapasiteetin ennakointiin ja luvituksen sujuvuuteen korostuu, sillä uudet kulutuskeskittymät syntyvät nopeasti, kuten nyt ollaan havaittu muun muassa datakeskusten suhteen. On tärkeää varmistaa, että verkko kasvaa samassa tahdissa kuin sähköistetty taloutemme. Sitten yksittäinen neljäs asia liittyy vetytalouteen. Vedyllä ja siitä jalostetuilla synteettisillä polttoaineilla voi olla tulevaisuudessa keskeinen rooli päästöjen vähentämisessä erityisesti esimerkiksi raskaassa liikenteessä — meillähän viennistä 85 prosenttia kulkee raskaalla liikenteellä — ja sitten teollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Samalla on kuitenkin todettava, että teknologia on vielä vedyn suhteen aika kehitysvaiheessa. Tuotantokustannukset ovat korkeat, vaikka meidän sähkön hinta on Euroopan halvimpia. Laitosinvestoinnit ovat suuria, ja kilpailukyky riippuu edullisen, hiilivapaan sähkön saatavuudesta Suomessa. Suomessa ja laajemmin Euroopan unionissa ollaan mielestäni vasta alkuvaiheessa sen arvioimisessa, milloin ja missä vety tai sen jatkojalosteet voivat olla markkinaehtoisesti kannattavia. Siksi on perusteltua korostaa riippumattomien ja realististen kustannusarvioiden tarvetta ennen kuin lähdemme suuriin vetyinvestointeihin Suomessa. Arvoisa puhemies! Kaikkia näitä osa-alueita yhdistää yksi yhteinen nimittäjä. Onnistunut energiapolitiikka perustuu oikeaan tietoon, teknologiseen realismiin ja pitkäjänteiseen suunnitteluun. Kun huoltovarmuutta, ilmastotavoitteita ja investointeja arvioidaan samasta kokonaisuudesta käsin, on mahdollista rakentaa energiajärjestelmä, joka on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta kestävä. Tässä meillä on kaikilla paljon yhdessä tekemistä.