Kontula Anna

Arvoisa puhemies! Hallituksen tulevaisuusselonteon ensimmäinen osa on ajankohtainen ja tärkeä asiakirja. Se ei ole vain analyysi Suomen paikasta maailmassa vaan ennen kaikkea väline, jolla rakennamme yhteistä ymmärrystä siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa sekä miten ja missä määrin voimme ohjata tätä kehitystä. Valiokunta kuuli mietintöä varten asiantuntijoita kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin itse selontekoa, jota pidettiinkin korkeatasoisena, systemaattisena ja strategisen ennakoinnin kriteerit täyttävänä kokonaisuutena. Sellaisena se rakentaa yhteistä tilannekuvaa ja tukee ennakoivaa hallintoa. Toisaalta asiantuntijat nostivat esiin myös useita kehityskohteita. He kiinnittivät huomiota esimerkiksi siihen, että selonteossa valittu näkökulma korostaa varsin yksipuolisesti valtioiden roolia toimijoina. Valtionhallinnolle tämä on tietysti luontevaa, mutta samalla se väistämättä kaventaa näköalaamme. Kansainvälinen toimintaympäristö on tärkeä, mutta yhtä tärkeää olisi tarkastella omaa yhteiskuntaamme: taloutta, osaamista, alueellista kehitystä, hyvinvointia ja väestön tulevaisuusnäkemyksiä. Tulevaisuus ei nimittäin synny vain hallinnossa vaan myös kansalaisyhteiskunnassa, yrityksissä, kulttuurisissa muutoksissa ja ihmisten arjessa. Valiokunta yhtyy asiantuntijakuulemisissa esitettyyn toiveeseen, että skenaarioiden todennäköisyyksiä ja vaikuttavuutta tulisi arvioida systemaattisemmin, jotta ennakointi palvelisi paremmin myös käytännön päätöksentekoa. Politiikka on jatkuvaa valintojen tekemistä, ja tässä työssä on äärimmäisen tärkeää ottaa huomioon erilaisten tulevaisuuskuvien todennäköisyyksiä ja mitä sen toteutuminen käytännössä tarkoittaisi: mitä kunkin toteutuminen käytännössä tarkoittaisi esimerkiksi perheille, työntekijöille, vielä syntymättömien sukupolville tai jonkun muun lajin yksilöille. Arvoisa puhemies! Asiantuntijakuulemisten toisessa vaiheessa valiokunta keskittyi muutamaan teemaan. Niitä tarkasteltiin 25 vuoden päähän tulevaisuuteen. Kuulemisten perusteella valiokunta tiivisti mietintönsä keskeiset viestit. Kauaskantoisin näistä havainnoista on, että olemme siirtyneet vakauden ajasta jatkuvien kriisien ja epävarmuuden aikaan. Olemme siirtyneet vakauden ajasta jatkuvien kriisien ja epävarmuuden aikaan. Kriisit eivät ole enää poikkeuksia, kuten ne ovat olleet siinä maailmassa, mihin nykypäivän työikäiset ovat kasvaneet. Niistä on tulossa normaali. Tämä muuttaa kaiken ja erityisen perustavanlaatuisesti sitä, miten meidän tulee ajatella politiikkaa ja päätöksentekoa. Jatkossa yhteiskuntien on rakennettava järjestelmiään sillä oletuksella, että erilaisten šokkien jälkiä korjataan samanaikaisesti kun jo reagoidaan uusiin. Ennakointi ei voi enää perustua yhteen todennäköiseen tulevaisuuteen, vaan meidän on varauduttava useisiin, jopa keskenään ristiriitaisiin, kehityskulkuihin. Hyvä esimerkki tästä on ilmastonmuutos. Meidän on varauduttava verraten nopeaan lämpenemiseen mutta myös kylmenemiseen, mikäli skenaariot merivirtojen hidastumisesta käyvät toteen. Tämä tarkoittaa, että tarvitsemme ratkaisuja, jotka toimivat useissa eri tulevaisuuksissa. Toinen keskeinen viesti liittyy maailmanjärjestyksen muutokseen. Emme ole siirtymässä vain moninapaiseen maailmaan vaan sirpaloituvaan maailmaan, jossa erilaiset arvot, järjestelmät ja toimintalogiikat kilpailevat keskenään. Tämä ei vähennä yhteistyön tarvetta mutta tekee siitä entistä haastavampaa. Kolmas viesti koskee ekokriisiä. Siinä, missä hallinto ja politiikka on rakennettu työskentelemään teema ja sektori kerrallaan, nyt meidän pitäisi saada koneesta irti epäsovinnaisia rajojen ylityksiä ja yhteistyötä. Ekokriisissä on kyse moniulotteisesta kokonaisuudesta, joka vaikuttaa muun muassa ympäristöön, talouteen, turvallisuuteen ja ihmisten arkeen. Muutoksen suuntaan ja nopeuteen voidaan vaikuttaa — joskin vuosi vuodelta rajallisemmin — mutta se edellyttää ennakointia, sopeutumista ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Erilliset ilmasto-, metsä-, vesistö- ja infrastruktuuriohjelmat eivät riitä. Tarvitaan kokonaisuuksien ja keskinäisriippuvuuksien tunnistamista ja niitä huomioivaa päätöksentekoa. Neljäs viesti liittyy ruokaturvaan ja huoltovarmuuteen. Ruokajärjestelmämme on altis laadullisesti hyvin monenlaisille häiriöille, ja siksi myös sen kestävyyttä on vahvistettava monipuolisesti niin perinteisen maa- ja metsätalouden kuin uusien teknologioiden ja tuotantotapojen kautta. Viides viesti koskee teknologian murrosta, erityisesti tekoälyä. Tekoäly voi tuoda merkittäviä uusia mahdollisuuksia mutta myös lisätä eriarvoisuutta, horjuttaa työmarkkinoita ja mahdollistaa vihamielisiäkin vaikuttamisen muotoja. Tämä murros tapahtuu nopeasti, ja siihen varautuminen on välttämätöntä ja kiireellistä. Arvoisa puhemies! Näiden havaintojen pohjalta tulevaisuusvaliokunta esittää joukon ponsia. Kolme niistä koskee prosesseja eli lähinnä sitä, miten ennakointia tulisi tehdä. Valiokunta esittää, että tulevaisuusselonteon kahden osan järjestystä muutetaan. Jatkossa laajan virkamiestyönä kootun toimintaympäristöanalyysin tulisi valmistua ennen vaaleja yhteiseksi tietopohjaksi. Tällöin kulloinenkin hallitus voisi laatia temaattisesti rajatun toimenpideosuuden heti vaalikauden alussa. Tämä kytkisi tulevaisuustyön tiiviimmin hallitusohjelmaan ja potentiaalisesti lisäisi sen vaikuttavuutta. Lisäksi valiokunta korostaa kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja esittää sukupolvivastuulain edistämistä. Tavoitteena on varmistaa, että päätöksenteossa huomioidaan systemaattisesti myös demokratian vahvistaminen ja tulevien sukupolvien oikeudet ja hyvinvointi. Loput valiokunnan ponsista kohdistuvat sisältöihin. Valiokunta korostaa tarvetta vahvistaa varautumista epävarmuuteen ja tekoälyn tuomiin muutoksiin ja nostaa esiin kilpailukyvyn, osaamisen, teknologian hyödyntämisen ja kestävän kasvun merkityksen. Se painottaa uudistavaa resilienssiä, jossa yhteiskunta ei vain selviydy kriiseistä vaan hyödyntää niitä oppimiseen ja uudistumiseen. Edelleen valiokunta korostaa ruokaturvaa ja kriittisten toimintojen jatkuvuutta muuttuvassa ympäristössä. Se haluaa myös painottaa lasten ja nuorten osallisuutta, ei vain päätöksenteon kohteina vaan aktiivisina toimijoina tulevaisuuden rakentamisessa. Hyvät kollegat, arvoisa puhemies! Jos mietinnön punainen lanka tiivistetään yhteen ajatukseen, se on tämä: Tulevaisuus ei voi olla vain varautumista. Se on lastemme maailma, jota rakennamme kriisien keskellä mutta toivottavasti tietoisesti, ennakoivasti ja yhdessä. Tämä edellyttää meiltä kykyä kohdata epävarmuus, hyväksyä, että emme tiedä kaikkea ja silti on tehtävä päätöksiä, ja samalla kykyä uudistua, nähdä kriiseissä myös mahdollisuuksia ja rakentaa niiden pohjalta parempaa yhteiskuntaa. Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on kutsu tähän työhön. Se on kutsu vahvistaa ennakointia, lisätä osallistumista ja ottaa pitkä aikaväli vakavasti päätöksenteossa. Politiikalle ja ehkä ihmisluonnolle yleisemminkin on tyypillistä, että pienet tämän päivän asiat hautaavat alleen suuret huomisen asiat. Parhaillaan elämme kuitenkin aikaa, jossa tällainen lyhytnäköisyys on ylellisyyttä. Jos emme kykene arvioimaan erilaisten kehityskulkujen tai omien päätöstemme pitkän aikavälin vaikutuksia, supistuu politiikka tulipalojen sammutteluun. On selvää, että pienen maan mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa on rajallinen. Valiokunta kuitenkin kannustaa hyödyntämään maksimaalisesti sen toiminnan tilan, joka meillä on. Se edellyttää vahvaa tutkimukseen perustuvaa ennakointia ja kehityskulkujen analyysiä sekä tietysti melko paljon rohkeutta myös meiltä poliitikoilta. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Useimmissa tapauksissa se koira nähdessään jonkin uhkaavan vauvaa, tai aikuista ihmistä, pyrkii puolustamaan tuttua, mutta usein myös tuntematonta, ihmistä siitäkin huolimatta, että se altistaa itsensä siinä kivulle. Minun oma koirani pelkää kaikkea mahdollista vesikupeista lähtien. Siitä huolimatta, kun me ensimmäistä kertaa törmättiin hevoseen, joka on painoltaan 20-kertainen suhteessa koiraan, hän asettuu eteeni, murisee ja haukkuu siltä varalta, että tämä otus mahdollisesti olisi vihamielinen. Eikö se kerro, että myös koira on erityinen, että koira on erityinen ja että kissat, jokainen yksilönä, ovat erityisiä? Myös ihmiset toki lajina ja yksilöinä ovat erityisiä, mutta se ei tarkoita, että ihmisen erityisyys antaisi ihmiselle oikeuden kohdella muita eläviä olentoja sellaisella tavalla, joka ei kestä päivänvaloa, ei meidän omien moraalikäsitysten puitteissa eikä myöskään ehkäpä sen koiran moraalikäsitysten puitteissa. Tässä keskustelussa on useampaan kertaan noussut esille, että kyseessä olisi päivänpoliittinen aihe, minkä tulkitsen niin, että sillä viitataan ohimenevyyteen tai lyhytaikaisuuteen. Näinhän ei millään lailla ole silloin kun puhutaan eläinten asemasta yhteiskunnassa. Viittaan tässä lyhyesti vain Plutarkhokseen, joka esimerkiksi kirjassaan Lihansyönnistä kuvaa sitä, mitenkä hänen mielestään väkivaltaa ei tulisi kohdistaa eläimiin, koska se samalla raaistaa ihmistä ja lisää myös väkivaltaa ihmisten välillä. Porfyrios, joka eli samoihin aikoihin, oli pitkälti samaa mieltä Plutarkhoksen kanssa. Tai jos mennään tuhat vuotta eteenpäin, Franciscus Assisilainen perustaessaan fransiskaaniveljeskuntaa kielsi eläinten kaikkinaisen hyväksikäytön muutoin kuin poikkeustilanteissa, ei siis pelkästään eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaan myös esimerkiksi hevosella ratsastamisen sellaisessa tilanteessa, kun se ei ollut välttämätöntä esimerkiksi veljen sairastumisen vuoksi tai muussa hätätapauksessa. Franciscus Assisilainen tunnetaan myös siitä, että hän ei pyhimyslegendan mukaan suinkaan käskenyt eläimiä, millä monet muut pyhimykset korostivat omaa erityistä karismaansa, vaan neuvotteli eläinten kanssa. Hän neuvotteli kuuluisan Gubbion suden kanssa siitä, että gubbiolaisia ei saa enää syödä. Tässä olisi monelle susipoliitikollekin, mistä ottaa oppia. Eli kysymykset siitä, miten me kohdellaan eläimiä, eivät suinkaan ole päivänpoliittisia kysymyksiä, vaan aitoja, ihmisen mukana kulkevia, perustavan tason eettisiä kysymyksiä. Mutta olen kyllä yhtä mieltä siitä, että tässä kohtaa ne nousevat teollisen ajan näkökulmasta aivan uudella tavalla esiin, ja tässä viittaan todisteeksi kansainväliseen kehitykseen, jossa tosiaankin monessa maassa lainsäädäntöä on uudistettu ja myös perustuslakeihin on otettu mainintoja, jotka vahvistavat muiden lajien asemaa. Toisaalta me tiedetään esimerkiksi, että Suomessa eläinlääkärikulut ovat kasvaneet merkittävästi, mikä kertoo siitä, että ihmiset pyrkivät hoitamaan lemmikkejään ja ovat valmiit sijoittamaan paljonkin perheen resursseja näiden hyvinvointiin. Yli 70 prosenttia suomalaisista ajattelee, että lemmikki on nimenomaan perheenjäsen. Edelleen tästä tietynlaisesta eläinten asemasta kannettavan huolen vahvistumisesta kertoo turkistarhauksen nykytila. Turkistarhausta ei lopulta näytä lopettavan lainsäätäjä, vaan markkinat, kun ihmiset eivät halua kulkea kuolleiden eläinten nahoissa. Sitä kautta toiminta käy vähitellen kannattamattomaksi hallituksen tuista huolimatta. Samalla kuitenkin on sanottava, että eläintuotanto ja siellä esiintyvät ongelmat ovat nyt suurempia kuin koskaan aikaisemmin, kun sitä mitataan niiden eläinyksilöiden määrällä tai kärsimyksellä, joita on sen piirissä. En nyt tiedä edustaja Mehtälän kotitilan tilannetta, vaikka hän sitä tässä kuvasikin, mutta kun puhutaan eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä, niin normaalilla maidontuotantoon keskittyvällä tilalla vasikka saa olla emonsa kanssa maksimissaan vuorokauden. Me tiedetään, että kyseessä on laji, joka muistuttaa hyvin paljon ihmistä, ja me tiedetään, että kyseessä on laji, jossa poikanen ja emo muodostavat hyvin läheisen suhteen ja emon antama ohjeistus ja opastus ja huolenpito ovat äärimmäisen tärkeitä sille poikaselle — kuinka voidaan puhua lajityypillisestä elämästä, jos yhteinen aika oman äidin kanssa on alle vuorokausi? Jatkuvasti tutkimuksen kehittyessä me saadaan yhä uutta näyttöä siitä, että se tuska, mitä sekä äiti että lapsi tässä erottamistilanteessa osoittavat aivan selvästi, on hyvin paljon samanlaista kuin mitä ihmisäiti saattaisi osoittaa, jos häneltä vietäisiin lapsi alle vuorokausi tämän syntymästä. En tiedä, Mehtälällä ilmeisesti on lihakarjatila. Näillä vasikat monesti saavat olla pidempään emojensa kanssa, mutta siellä vastaan tulee sitten huomattavan lyhyt elinikä. Jos ajatellaan, että normaali nauta voi elää 15—20 vuotta ja tällaisella lihakarjatilalla Suomessa keskimääräinen elinikä on puolitoista—kaksi vuotta, niin nämä sonnit saavat siis yhden kymmenesosan luonnollisesta elämänkulustaan. [Puhemies koputtaa] Kuinka voidaan ajatella, että on lajityypillistä, että ihmiset saavat elää ensimmäiset puolitoista vuotta elämästään? — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Tiedossa on, että porsaiden kirurginen kastraatio tuottaa merkittävää kärsimystä, olisi eläinsuojelurikos, jos se tehtäisiin samoin ehdoin kissalle tai koiralle, ja se on muualla Euroopassa harvinainen tai väistyvä toimenpide. Sikataloutta on todistetusti mahdollista harjoittaa Euroopassa ilman kirurgista kastraatiota, ja tähän suuntaan mennään Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Miten se muka voisi olla niin mahdotonta Suomen kaltaisessa maassa? Ovatko suomalaiset siat jotenkin huonommin käyttäytyviä kuin brittisiat, jotenka heidän kohdallaan täytyy toimia toisella tapaa kuin muiden maiden sikataloudessa pyritään toimimaan? Yritän yleensä politiikassa aina hahmottaa myös omastani poikkeavia kantoja, ja mielestäni aika usein siinä onnistunkin, mutta tässä kohtaa minun on rehellisesti sanottuna tosi vaikea ymmärtää, miten kenenkään moraali — kenenkään moraali — kestää puolustaa eläimen tarpeetonta kärsimystä.

Arvoisa puhemies! Vastaan ensin edustaja Rasinkankaalle, joka vaikutti kovin hämmentyneeltä vastalauseen johdosta. [Anne Rintamäki: Rintamäki!] — Aah, anteeksi, [Anne Rintamäki: Ei haittaa!] Rintamäelle. Kysehän ei ole vain rikollisista ja uhreista ja näiden kohtelun välisestä tasapainosta, vaan kysymys on myös lukuisista sivullisista ihmisistä, sellaisista ihmisistä, jotka eivät päädy rikoksen uhreiksi eivätkä ole itse syyllistyneet rikokseen, mutta jotka sattuvat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, tuntemaan vääriä henkilöitä tai muodostamaan perhesiteen väärän henkilön kanssa, kaikkien näiden ihmisten perusoikeuksista. Se, mitä kuvasitte puheenvuorossanne ideologiseksi, on itse asiassa vahvasti sidottu meidän perusoikeusjärjestelmään, ei suinkaan mihinkään vasemmistolaiseen tai vihreään ideologiaan, ellette sitten ajattele, että meidän perustuslakimme on vihervasemmistolainen. Samalla haluaisin muistuttaa, että myös huonosti harkitut valtaoikeudet viranomaisille, mutta erityisesti väkivaltamonopolia hallitseville viranomaisille, ovat turvallisuusriski. Tämän takia meillä on aina pyrkimys tasapainoon perusoikeusrajoitusten ja toisaalta erilaisten valtaoikeuksien välillä. Nyt tässä kohtaa me, jotka olemme vastalausetta olleet laatimassa, olemme sitä mieltä, että se tasapaino ei toteudu. Ottaen huomioon, kuinka vakavasta asiasta tässä esityksessä on kyse ja kuinka pitkään keskusteluun palomuurisääntelystä se kiinnittyy, esitystä leimaa hämmästyttävän huono valmistelu. Se näkyy itse esityksen riittämättömissä perusteluissa, mutta se näkyy myös siinä, että esityksen valiokuntakäsittelyn aikana ministeriö toi lukuisia erisuuntaisia ja moneen kertaan asiaa puurouttavia esityksiä valiokunnalle siitä, mihinkä suuntaan tässä nyt pitäisi sitten edetä. Silloin kun on kysymys näin keskeisistä, tärkeistä asioista, olisi hyvä, jos asiat tehtäisiin alusta alkaen hyvin, pohdinnat olisivat alusta alkaen kohdillaan, ja ainakin sitten siinä vaiheessa, kun ongelmia havaitaan, niihin suhtauduttaisiin vakavasti, ja viimeistään siinä vaiheessa sitten asia saisi sen ansaitsemansa huomion. Edelleen tässä nyt tähän saliin päätyneessä versiossa, lukuisten versioiden joukossa, puuttuu perusoikeusrajoitusten edellyttämä täsmällisyys ja puuttuvat muutostarpeen konkreettiset perustelut, jotka kumpikin ovat vähintäänkin kohtuullisia vaatimuksia silloin, kun mennään hyvin pitkälle ihmisten yksityisyydensuojaan. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Elon tekemää hylkäysesitystä. Tämän esityksen keskeinen ongelma on, että tiedustelumenetelmiä ei ole tarkoitettu rikostorjuntaan ja esitys murentaa oleellisesti näiden kahden välistä palomuuria, eikä esitys anna perusteita tällaiselle muutokselle.