Koskinen Johannes

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa keskustelua on ehkä hyvä palata retrospektiivisesti kaksi vuotta taaksepäin. Silloinhan hallitus oli vuoden ikäinen ja oli nähtävissä, mihin hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka johtaa. Petteri Orpon ja Riikka Purran oikeistohallitus asetti keskeiseksi tavoitteekseen velkasuhteen kääntämisen laskuun ja alijäämän nopean alentamisen. Vuoden jälkeen, siis 24 loppukeväästä, alkukesästä oli selvää, että tavoitteet eivät valitulla talouspolitiikalla onnistu. Sinä vuonna velka kasvoi yli 12 miljardia euroa, ja silloin ennustettiin, että vaalikauden lopussa, ensi vuonna, velkaa otettaisiin lisää useita miljardeja. Nyt me tiedämme, että tällä menolla siihen laitetaan ykkönen eteen, että toistakymmentä miljardia edelleen olisi tuo velan kasvu. No, jo tuolloin kaksi vuotta sitten tavoitteiden karkaamista selittivät erityisesti kasvun tyrehtyminen ja työllisyyden heikentyminen, mutta myös leikkausten väärä kohdentaminen. Piti tulla jo sinä vuonna 60 000 työpaikkaa lisää, vaan eipä tullut kuin päinvastoin 40 000 työtöntä ja kymmeniätuhansia uusia toimeentulotuen tarvitsijoita. Mikä sitten meni pieleen alusta lähtien? Ensinnäkin talouskasvun ja työllisyyden vaalimiseen ei satsattu. Sopeutusta alettiin tehdä vain sosiaaliturvaa leikkaamalla ja julkisia palveluja supistamalla. Jaeltiin perusteettomia veronkevennyksiä hyväosaisille eikä haettu verotuloja vajaasti verotetuista suurista pääomatuloista. Toiseksi suhdanteen tasaamista laiminlyötiin eikä rakennusalan romahdukselle tehty mitään. Asuntopolitiikkaa on jopa ajettu määrätietoisesti alas. Täälläkin keskustelussa on viitattu, että asuntorakentamisen vauhdittaminen olisi väärin. Sekään ei olisi kokonaan väärin, mutta silloinhan oli kysymys ennen kaikkea siitä, että esimerkiksi julkista rakentamista olisi tullut nopeasti lisätä ja saada käyttöä sille työttömänä olevalle rakennusalan väelle. Kolmanneksi työmarkkinat kriisiytettiin yksipuolisilla työlainsäädännön heikennyksillä, jotka mursivat vuosikymmenten kolmikantaisia sopimustraditioita. Hienot saavutukset saivat väistyä oikeistohallituksen ajaman isojen työnantajien isäntävallan tieltä. Suomalaisten työmarkkinoiden vahvuutena pidetty sopimuskulttuuri väännettiin pilalle ja tulevien kasvumahdollisuuksien epävarmuustekijäksi. Suomella ei ollut silloin eikä ole nyt varaa tällaiseen. Pitäisi hakea yhdessä niitä kasvun eväitä ja työllisyyden parantamista. Vuoden 24 alussa presidentti Niinistö uudenvuodenpuheessaan penäsi puolueiden parlamentaarista yhteistyötä niin velkaongelmien, talouden ongelmien kuin työllisyysongelmien voittamiseksi. Silloin oppositiopuolueet olivat valmiita tähän, mutta hallitus ei lähtenyt tälle yhteisen linjanhaun tielle. Vasta tänä vuonna on sitten tehty tämmöisiä osaratkaisuja, että halutaan neuvotella jonkin verran yhdessä ja valmistella, mitä pitäisi tehdä soteuudistukselle pidemmällä aikavälillä. Sitten velkaongelman ratkaisemiseen kyllä lopulta velkajarrutyöryhmien kautta haetaan yhteisiä tavoitteita, mutta se on vain kolme vuotta liian myöhään, jotta ne olisivat tehokkaita, jotta olisi enemmän keinovalikoimia käytössä näiden vaikeiden ongelmien ratkaisemiseksi. On korkea aika kuitenkin hakea sellaista selviytymisen tietä, joka Suomelle näiden 17 alisuoritusvuoden jälkeen osoittaa tietä tulevaan, joka olisi paremman kasvun ja työllisyyden tie ja myöskin auttaisi sitten näiden avulla selviytymään myös julkisen talouden alijäämistä ja velkaongelmista.

Arvoisa puhemies! Tämä hankintalakiesitys seurailee valitettavan tuttua toimintakaavaa tältä hallitukselta: ei kuunnella valmistelussa muita tahoja kuin sitä, joka on hallitusohjelmaan ujuttanut jonkun sidosryhmän tai tahon kannalta halutun uudistuksen tai muutoksen. Tällaisiahan on ollut työelämän uudistuksissa tai heikennyksissä työntekijöiden kannalta ja sosiaaliturvan yksipuolisissa leikkauksissa. Mutta tässä on harvinaisen laajaa yhteiskunnan toimintaa koskeva esitys, ja sen haittavaikutukset ovat ilmeisen suuria, jos se tällaisenaan viedään läpi. Orpon—Purran hallitus jää historiaan siitä, että se vie jääräpäisesti eteenpäin kovasti kritisoituja esityksiä, korvat ummessa ja piittaamatta asiantuntijoiden varoituksista. Hankintalain uudistusehdotus vaikeuttaisi merkittävästi julkisomisteisten sidosyksiköiden eli in-house-yhtiöiden käyttöä osana julkisia hankintoja ja kuntien mahdollisuuksia tuottaa palveluita edullisesti. Jatkossa kunnat voisivat tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain, mikäli niiden omistus yhtiöstä ylittää kymmenen prosentin osuuden. Muutos on merkittävä, sillä tällä hetkellä noin 2 700 kuntien omistamaa in-house-yhtiötä tuottaa kuntalaisille esimerkiksi ruokapalveluita, it-palveluita, teknisiä ratkaisuja, kiinteistönhuoltoa ja muita tukipalveluja. Se, että kunnat eivät itse saisi enää kaikissa tilanteissa päättää, käyttävätkö ne hankinnoissa ja palvelutuotannossa omia sidosyksiköitään vai markkinoita, on kestämätöntä niin kuntien itsehallinnon kuin veronmaksajien kannalta. Ehdotettu hankintalakiesitys ei toimi, koska se lisää pienten kuntien hallinnollista taakkaa ja heikentää siten julkisen sektorin tehokkuutta, heikentää työntekijöiden asemaa varsinkin näissä pienissä kunnissa ja niiden yhtiöissä, vaarantaa in-house-yhtiöihin kertyneen osaamisen ja palvelujen jatkuvuuden ja on vielä ristiriidassa kunnallisen itsehallinnon ja hyvän lainvalmistelun kanssa. Hankintalain muutos pakottaisi monet pienet kunnat luopumaan toimivista in-house-ratkaisuista, koska niillä ei ole mahdollisuuksia hankkia palveluyhtiöistä lakiesityksessä vaadittuja omistusosuuksia. Tässä ei ole otettu huomioon sitä, että meillä on niin kovin erikokoisten kuntien ja laajemminkin julkisten yksiköiden kenttä. Esitys avaa osaltaan myös tietä työehtoshoppailulle ja saattaa johtaa kuntaomisteisissa yhtiöissä työskentelevien työntekijöiden työehtojen huomattavaan heikentymiseen. Lakiesitys sivuuttaa in-house-yhtiöihin rakentuneen osaamisen nimenomaan kuntien ja hyvinvointialueiden toimintasektoreilla, niissä julkisen talouden osissa, joissa juuri näitä tehostamis- ja palvelujen parantamistarpeita on, mutta se varmasti suuremmalla todennäköisyydellä toteutuisi näitä olemassa olevia yhteistoimintarakenteita käyttäen kuin ne murentamalla. Tämä in-house-yhtiöiden toiminnan hankaloittaminen uhkaa myös kuntien ja hyvinvointialueiden talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista ja pitkäjänteistä kehittämistä. Yksi seikka, jota keskustelussa ei ole vielä kosketeltu, on se, että paraikaa lausunnoilla olevan valmiuslakiehdotuksen keskeinen huoli on se, miten sitoutetaan yksityiset hyödykkeiden tuottajat toimimaan Suomen yleisen edun mukaisesti, mikäli Suomea kohtaa kriisi tai jopa sota. Suuri huoli on myös Suomen kyberturvallisuudesta, koska mahdollinen uusi hankintalaki mahdollistaa tiukalla kilpailutuspakolla Suomen kyberturvallisuuden ulkoistamisen kansainvälisille pääomille, niiden yhtiöille. Suomen omavaraisuus kriittisissä toiminnoissa ja omavaraisuus muun muassa energiassa, vesihuollossa, ruoantuotannossa ja niin edelleen on parasta kokonaisturvallisuutta, mutta sitä siis oltaisiin vaarantamassa. Lopuksi vielä: Tässä on jo viitattukin näihin perustuslaillisiin ongelmiin. On selvää, että esitys rajaisi kunnan mahdollisuutta organisoida toimintojaan erityisesti pienten kuntien osalta. Perustuslain 121 §:n 1 momentin mukaan kunnan hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien toiminnan kokonaisuus on jo pitkään muodostunut peruskunnan lisäksi sen omistamista yhtiöistä ja yhteisöistä. Jos tässä tilanteessa, jossa kuntien toimiala on kaventunut soteasioiden siirryttyä hyvinvointialueille, on vähän niitä keinoja, joilla kunnat voivat toimintansa taloudellista tehokkuutta parantaa, ja nämä yhtiöt ja yhteistoimintayhtiöt, hankintayhtiöt ovat olleet niitä harvoja keinoja, joilla tämä on onnistunut, niin nyt sinne tuodaan uusia hankaluuksia ja kustannuksia. Eli täytyy todella vakavasti perustuslakivaliokunnassa arvioida, miltä osin tämä törmäisi sitten myös itsehallintoon ja toisaalta elinkeinonharjoittajien kannalta sopimusvapauteen osana omaisuudensuojaa. — Kiitos.