Kvarnström Johan
1 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies, ärade talman! Käsittelemme tätä ilmastosuunnitelmaa aikana, jolloin olemme siirtymässä kohti useiden asteiden globaalia lämpenemistä, jolloin tutkijat varoittavat Pohjois-Atlantin merivirtojen heikkenemisen riskistä ja jolloin riippuvuutemme fossiilisista polttoaineista on ilmeisen ongelmallista sekä ekologisista että taloudellisista syistä. Osa pitää ilmastotoimia turhina kustannuksina, mutta kyse on välttämättömästä siirtymästä, joka on toteutettava oikeudenmukaisesti. Riittämätön toiminta tulee todellisuudessa kaikkein kalleimmaksi. Suomi hyötyy siitä, että se toimii edelläkävijänä, ei bensapopulismista. Suomen on edettävä johdonmukaisesti kohti ilmastolain mukaista hiilineutraaliustavoitetta. Tässä työssä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma on aivan keskeinen väline. Siksi on vakavaa, että nyt käsittelyssä oleva selonteko on valitettavasti riittämätön eikä ympäristövaliokunta kyennyt mietinnössään päättämään tarpeeksi jämäkästä kannanotosta. Siksi SDP on jättänyt mietintöön vastalauseen, ja viestimme on selvä: ilmastolain mukaisen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman tulee olla ilmastolain mukainen ja vastata ilmastolain tavoitteita. Nyt näin ei ole, ja katsomme, että selonteko on tältä osin riittämätön ja vierittää vastuun ilmastotoimien kiihdyttämisestä seuraavalle hallitukselle. Arvoisa puhemies! Ilmastopolitiikan johtajuus on tällä kaudella ollut kaikkea muuta kuin selkeää, kun yksi suuri hallituspuolue kuvaa jatkuvasti ilmastotavoitteita liioitelluiksi. Tämä heikentää uskottavuutta. Tämän suunnitelman suurin ongelma on johdonmukaisuuden puute. Samalla kun hallitus puhuu ilmastotavoitteista, se on tehnyt päätöksiä, jotka lisäävät päästöjä erityisesti liikenteessä. Käynnissä oleva energiakriisi osoittaa, että meidän pitäisi sen sijaan nopeuttaa liikenteen siirtymää, mukaan lukien tieliikenteen sähköistäminen. Tästä syystä fossiilittoman liikenteen tiekartan hylkääminen oli virhe. Liikenne muodostaa edelleen suurimman osan taakanjakosektorin päästöistä. Siksi siellä tarvitaan vaikuttavia, mitattavia, oikeudenmukaisia ja nopeasti toimeenpantavia ratkaisuja. Joukkoliikennettä on vahvistettava. Kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä on parannettava. Lataus- ja jakeluinfraan on panostettava. MAL-sopimuksia on käytettävä tehokkaasti yhdyskuntarakenteen ohjaamiseen. Tässä asiassa ei ole kyse vain ilmastosta. Kyse on myös taloudesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta on korostanut, että päästövähennykset tulevat sitä kalliimmiksi, mitä myöhemmäksi ne lykätään. Arvoisa puhemies! Myös maatalouden kohdalla tarvitaan ilmastotoimia. Ne lisäävät, eivät vähennä, sektorin kestävyyttä, kun ne suunnitellaan oikein. SDP:n mielestä maatalouden ilmastotoimet on sovitettava yhteen huoltovarmuuden, ruoantuotannon ja kannattavuuden kanssa. Ne eivät ole toistensa vastakohtia. Päinvastoin, kestävä maatalous vahvistaa myös huoltovarmuutta. Turvemailla voitaisiin tutkimusten mukaan tehdä kustannustehokkaita päästövähennyksiä. Myös kasviproteiinien, uuden ruokatuotannon ja maatalouden fossiiliriippuvuuden vähentämisen mahdollisuuksia pitäisi edistää paljon nykyistä määrätietoisemmin.