politiikka.app

Tutki

Liikenne

Tiet, raiteet, polttoaineet ja liikenteen verotus.

Vertaa edustajia tässä aiheessa

698 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.

Arvoisa puhemies! Olemme kuulleet erinomaisia analyysejä datakeskusbuumista ja datataloudesta edellä. Edustaja Mikkonen analysoi kaikkia niitä yhteiskunnallisia ympäristövaikutuksia, joita datakeskuksilla ja tällä suurella murroksella on. Tässä on kuultu edustaja Polvisen... Ja yhdyn itse asiassa siihen lähtökohtaan, että datakeskukset ovat suomalaiselle yhteiskunnalle mahdollisuus. Ne tuovat työtä, toimeentuloa ja verotuloja Suomeen. Edustaja Lyly analysoi sähköntuotannon mahdollisuuksia. Edustaja Rasinkangas kiinnitti huomiota siihen, mitä tämä datakeskusbuumi voi tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle ja sähkölaskulle, jos tätä ei onnistuta hallitsemaan. Siis toden totta tämän lakialoitteen tarkoitus on ollut tarjota ratkaisu tähän viheliäiseen pulmaan, että Suomen historiassa ei ole koskaan aiemmin näin lyhyessä ajassa sähkönkulutuksen ennustettu kasvavan näin paljon. Siis palaan niihin Fingridin julkaisemiin tietoihin. Fingrid on tehnyt liittymissopimuksia 5 000 megawatin edestä uusille datakeskuksille. Se on kymmenenkertaisesti yhden Loviisan ydinreaktorin teho. Kun tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan siis seitsenkertaisesti, jotta datakeskuksen kulutus voidaan kattaa vuoden jokaisena päivänä ja jokaisena tuntina, niin me voidaan laskea siitä, että tämä 5 000 megawattia — siinä ei ole edes mukana niitä hankkeita, jotka ovat kehityksen alla — vaatii 35 gigawattia uutta tuulivoimaa, siis aivan valtavan määrän uutta sähköntuotantoa. Minä palaan siihen Irlantiin ja Irlannin tilanteeseen. Nimittäin Irlannissa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus ja se osuus maan kokonaissähkönkulutuksesta nousi kymmenessä vuodessa viidestä prosentista yli 20 prosenttiin, siis kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana sähkön kuluttajahinta, keskihinta, kaksinkertaistui. Irlannissa sähkö maksaa kuluttajalle keskimäärin 40 senttiä kilowattitunnilta. No, minulle on vastattu tähän, että Suomi ei ole Irlanti, että meillä on sähkö itse asiassa eurooppalaisittain verraten kohtuuhintaista — kyllä on. Ja me ei olla Irlanti, meidän markkinat ovat paremmin yhteyksissä naapurimaihin, ja meillä on paremmat edellytykset rakentaa lisää sähköntuotantoa — kyllä on. Tämän aloitteen tarkoitus on huolehtia, että Suomesta ei tule Irlanti, siis siinä mielessä, että meillä on sitä kohtuuhintaista sähköä ja tämä potentiaali uuteen sähköntuotantoon realisoituu samassa tahdissa kuin kulutus kasvaa. No, sitten tätä aloitetta on haastettu sillä, että eikö kokoomuslainen usko siihen, että sähkömarkkina toimii, siis että sähkönkulutuksen kasvu synnyttää joka tapauksessa uutta sähköntuotantoa. Aivan varmasti uskon, että näin tapahtuu, lopulta. Kuten edustaja Lyly kuvasi, nämä sähköntuotantoinvestoinnit ovat todella pitkiä hankkeita. Jos ajatellaan tällaista ydinvoimainvestointia, se on todennäköisesti yli kymmenen vuotta, senkin jälkeen, kun tämä hyvä hallitus on uudistanut ydinenergiasääntelyn. Sen kymmenen vuoden aikana tämä raju sähkön hinnannousu voi olla Suomen taloudelle todella kohtalokas. Eli tämä aloite huolehtii siitä, että tämä muutos tapahtuu hallitusti ja uutta kulutusta seuraa jatkuvasti uusi sähköntuotanto. Minä ajattelen, että tämä on semmoinen minimiregulaatio, joka me tarvitaan, jotta tätä muutosta pystytään hallitsemaan. No, edellisissä puheenvuoroissa on noussut esille myös tarve priorisoida hankkeita. Orpon hallitus on siis tuomassa, kuten ministeri Multala on kertonut, hallituksen priorisointiesityksen, jossa siis tullaan säätämään niistä kriteereistä, joilla eri hankkeita priorisoidaan, kun verkon kapasiteettia jaetaan. Eli tullaan antamaan etusija sellaisille hankkeille, jotka ovat sähköjärjestelmän ja verkon kannalta mahdollisimman ystävällisiä. Itse toivon, että näissä kriteereissä olisi siis sisällä niitä samoja elementtejä, joita tässä lakialoitteessa on. Eli toisin sanoen sellainen datakeskus, jolla esimerkiksi on säätövoima, saisi etusijan suhteessa sellaisiin datakeskuksiin, joilla ei ole säätövoimaa. Tietenkin sitten tavallisten suomalaisten kannalta kriittistä on se, että kuluttaja-asiakkaat pääsevät joka tapauksessa kärjessä verkkoon, kun siitä rajallisesta verkkokapasiteetista kilpaillaan. — Puhemies, mikä oli tämä aikaraja nyt? [Puhemies: Seitsemän minuuttia!] — Seitsemän minuuttia, no niin, jatkan sitten vielä hetken. Lakialoitetta on haastettu myös sellaisella väitteellä, että tämä vie Suomelta kilpailukyvyn datakeskusinvestoinneista. En pidä tätä siis lainkaan uskottavana sen takia, että Suomessa on jo syntynyt sellaisia datakeskushankkeita, joissa hankekehittäjä on todennut, että ei kannata investoida tähän lyhytaikaiseen säätötarpeeseen eli UPSeihin ja dieselmoottoreihin, vaan meidän kannattaa laittaa sama raha pitkäaikaiseen säätövoimaan ja rakentaa moottorivoimala ja tarjota sitä kapasiteettia sitten markkinoille silloin, kun sitä ei datakeskus tarvitse. Eli tällaisia hankkeita jo kehitetään Suomessa, ja toisin sanoen liiketaloudellisesti ne on käytännössä todettu kannattaviksi. Mutta sitten toinen peruste on tosiaan LUT-yliopiston tuore tutkimus, joka julkaistiin keväällä ja joka on tämän lakialoitteen yhtenä pontimena. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, onko Suomen oloissa teknis-taloudellisesti mahdollista pyörittää datakeskusta off grid eli täysin oman tuotannon varassa vuoden jokaisena tuntina. Tämän tutkimuksen keskeinen johtopäätös oli, että kyllä, se on teknisesti mahdollista ja se olisi vielä taloudellisesti kannattavaa. Eli tässä on myös tutkimustietoa taustalla. — Palaan vielä muihin pointteihin myöhemmin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olen työskennellyt energia-alalla kohtuullisen kauan, ja tässä aina unohtuu se, että tämä on ollut aika pitkä kaari, kuinka turpeen käyttö on vähentynyt energia-alalla. Se ei ollut viime hallituskaudella, vaan se on ollut jo pitkään koko ajan vähenevää. Kaikki fossiiliset — kivihiili, maakaasu, öljy — ovat vähentyneet kaukolämmön tuotannossa ja sähkön tuotannossa todella voimakkaasti, myös turve. Jos katsotaan turpeen vähentymistä vuodesta 2010 vuoteen 2025, 15 vuoden aikana, niin se on todella iso kaukolämmön osalta. Sitä käytettiin 2010 noin 19 prosenttia, ja 2025 sitä käytettiin vain 4 prosenttia kaukolämmön tuotannossa. Tämä on ollut aika trendinomainen. Minulla on täällä olemassa diat, mistä näkyy tämä muutos. Sitä ovat korvanneet biomassa, jäte, lämmön talteenotto ja sähkö. Siellä on aika isoja muutoksia tältä osin tapahtunut. Sama kehitys on tapahtunut sähköntuotannossa. Sähköntuotannossa turpeen osuus on ollut 2010 noin 6 prosenttia, kun se 2025 on ollut enää 0,6 prosenttia. Tämä polku on mennyt tässä koko ajan samalla tavalla, ja se ei ole yhden hallituskauden kysymys. Se on ollut useamman hallituskauden kysymys, ja siellä nimenomaan lähtökohta on se, että fossiilisista polttoaineista on muutettu ja sähköntuotanto on tänä päivänä erittäin puhdasta 95-prosenttisesti. Tältä osin voidaan sanoa, että tämä iso kaari on ollut tässä se. Olen itse ollut aikoinaan työn puolesta käymässä sellaisilla turvevoimalaitoksilla, joissa tuotettiin lämpöä ja sähköäkin osittain. Täytyy sanoa, että turpeen hinta meni sellaiseksi, että se ei enää kannattanut jatkossa. Se on ollut ehkä se kaikkein tärkein syy, miksi niitä laitoksia ei ole. Turvetta varmasti pitää käyttää meillä kasvuturpeena ja kuivikkeena, ja kriisi- ja huoltovarmuustilanteessa meillä pitää olla turvetta käytettävissä. Siinä mielessä voidaan ajatella, että tämä puoli on huolehdittava ja sitä sen verran täällä kuitenkin tuottava, että sitäkin pystytään tekemään. Aktiivihiili ja muut tällaiset mielenkiintoiset uudet hankkeet on myös tämän osalta huomioitava. Tässä vähän jää yhdelle hallituskaudelle liikaa kuormaa, kerrotaan tässä, kun tosiasiassa kehitys on ollut viimeiset 20 vuotta samansuuntainen: koko ajan se on vähentynyt. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Turvetta ei olla kieltämässä, tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Siksi kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole mutkatonta. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, eikä Suomi voi kansallisesti irrottaa yhtä polttoainetta järjestelmästä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monille alueille suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu — turpeen puolesta tai sitä vastaan — vaan Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkön hinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä totesi, että maatalouden historiallisen huonon kannattavuuden nouseminen välikysymyskeskusteluun oli perusteltua. Kiitos kaikille eilisestä erinomaisesta keskustelusta. ”Hyvä, että eduskunnassakin saadaan kunnon keskustelu ja päästään asiaan! Tehdyt toimenpiteet ovat tähän poikkeukselliseen [Hälinää — Puhemies koputtaa] maailmanmarkkinatilanteeseen kuitenkin riittämättömiä. Valitettavasti tämä ei vain riitä. Tämä ei ole vain maanviljelijöiden juttu, tämä on koko yhteiskunnan juttu.” Arvoisa puhemies! Maatalous, ruuan tuottaminen on äärimmäisen energiaintensiivistä ja edelleen riippuvaista fossiilisista polttoaineista. Polttoaineen hintojen nousun takia monella maatilalla on jopa rajoitettu tuotantoa. Kysymys valtiovarainministeri Purralle: mitä aiotte tehdä tämän jo Suomen huoltovarmuutta uhkaavan tilanteen edessä, vai onko maa- ja metsätalous edelleenkin vain politiikan tekemisen väline eikä sen kohde?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Iranin islamistinen diktatuuri toteutti tammikuussa mielenosoituksen väkivaltaisen tukahduttamisen, minkä jälkeen EU on asettanut uusia pakotteita ja ilmoittanut tukevansa Iranin siviiliväestöä sekä ihmisoikeuksia. Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance totesi tällä viikolla, että Iraniin liittyvä konflikti on siirtymässä nyt uuteen vaiheeseen. Nämä Iraniin liittyvät jännitteet heijastuvat myös Eurooppaan energian saatavuuden, polttoainehintojen, meriliikenteen kyberuhkien ja yleisen turvallisuustilanteen kautta. Kysyn kaksi kysymystä ulkoministeriltä. Ensimmäinen kysymys: mitä konkreettisia tuloksia EU on saavuttanut Iranin siviiliväestön tukemisessa tammikuun tapahtumien jälkeen? Ja toinen kysymys: miten hallitus arvioi Iraniin liittyvän konfliktin uuden vaiheen vaikuttavan Euroopan ja Suomen turvallisuuteen, talouteen ja polttoainehintoihin?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olen aivan varma siitä, että kuljetusalaa tyydyttää enemmän se, että olemme tehneet päätöksen ammattidieselistä ja saamme sen voimaan, kuin se, että te ette sitä esimerkiksi tehneet. Te esititte eilen täällä salissa ja kuulin, että myöhemmin A-studiossa väitteen, että me olemme kiristäneet polttoaineiden verotusta. Sehän on yksinkertaisesti täysin väärin sanottu. Se, mihin te nyt viittaatte, on se, että arvonlisäveron tuotto kasvaa, kun polttoaineen hinta kasvaa. Tämä on aivan totta. [Anne Kalmari: Olette kiristäneet!] Arviolta, kun hinta nousee 25 senttiä, niin arvonlisäveron osuus on tuosta noususta noin viisi senttiä. Teiltä on myös ehdotettu, että tämä lisääntynyt arvonlisäveron tuotto voitaisiin käyttää polttoaineverojen laskemiseen. Tästä ei ole aivan selkeää laskelmaa, mutta noin arviolta sen vuosituotto, mikäli polttoaineiden hinnat olisivat vuoden ajan yhtä korkealla, olisi noin 100—200 miljoonaa. Arvoisa keskusta, tämä hallitus on alentanut polttoaineiden veroa paljon enemmän kuin tämä teidän ehdotuksenne. [Mauri Peltokangas: Kurvinen nosti, me laskettiin!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olemme saaneet laskelmia siitä, että te itse asiassa verotatte polttoainetta juuri nyt paljon kovemmin kuin edellisellä hallituskaudella keskimäärin. [Keskeltä: Oho!] Nuo laskelmat, se teidän korotuksenne siitä edellisen kauden verosta, vähän vaihtelevat 19 sentistä 23 senttiin. Kumpi näistä laskelmista on oikein? Valtiovarainministerinä varmasti tiedätte sen. Sinnehän on korotettu muun muassa arvonlisäveroa, ja sen takia tosiaan valtio saa jokaisesta litrasta enemmän kuin edellisellä kaudella. Toisena kysymyksenä kysyn vielä: Luuletteko, että kuljetusalaa auttaisi paremmin, [Vilhelm Junnila: Tässäkö on keskustan talousosaaminen!] jos ammattidiesel tulisi käyttöön jo nyt eikä vuonna 28? Olisiko parempi, että se korotus olisi vaikka tuplaten vai vain sen kolme senttiä, vaikka keräätte näin paljon enemmän veroja?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olisin ymmärtänyt tämän purkauksenne, edustaja Kurvinen, mikäli teillä olisi historia, jossa polttoaineiden hintaa on alennettu. Se hallitus, jossa te olitte, nosti polttoaineiden hintaa veronkiristyksillä. [Välihuutoja] Se nosti Suomen jakeluvelvoiteuraa, koska se oli sitoutunut maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Keskusta ei tehnyt asioille viime hallituksessa mitään. Sen sijaan tämä hallitus on täysin poikkeuksellisesti mennyt toiseen suuntaan. Myöskään sille, mitä te Euroopan unionissa olette menneet kuittaamaan, oli kyse sitten ennallistamisesta tai jostakin ilmastopolitiikasta, [Suna Kymäläinen: Vastatkaa kysymykseen!] valitettavasti tämä hallitus ei välttämättä voi mitään. Mutta me teemme kaikkemme, jotta toimet olisivat mahdollisimman järkeviä siinä liikkumatilassa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta kuittasi italialaisten keittiöremontit!] joka meillä on. Muun muassa se ammattidiesel, jonka olemme siis päättäneet ja joka on tulossa voimaan, oli yksi niistä, joista te vain puhuitte mutta joita ette koskaan pystyneet saamaan voimaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Äsken siis kuulimme valtiovarainministeriltä, että perussuomalainen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään meidän polttoaineiden pumppuhintojen alentamiseksi, ei yhtään mitään. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Kaksi ja puoli euroa maksaa polttoaine pumpulla, ja perussuomalaiset eivät aio tehdä yhtään mitään. Voikin kysyä, puhemies, paljonko sen pitää maksaa pumpulla, että perussuomalaiset ovat valmiita jotakin tekemään. [Jenna Simula: Älä puhemieheltä kysy!] Kolme euroako? Eräs ystäväni Pohjanmaalta lähetti minulle WhatsAppissa vanhan videon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti, että äänestä bensan hinnan korottajat pihalle. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ystäväni sanoi, että näin varmasti keväällä pohjalaiset myös tekevät. Herra puhemies! Perussuomalainen hallitus on myös vienyt Suomen liikenteen EU:n päästökauppaan ensimmäisten joukossa. Suomella oli optio, mahdollisuus, 2030-luvulle asti siirtää liikenteen päästökauppaa. Sitä ei persuhallitus tehnyt, ja otitte myös maatalouden mukaan liikenteen päästökauppaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Kysynkin nyt liikenne- ja viestintäministeriltä: miltä tuntuu, [Puhemies koputtaa] kun olette lähteneet tähän ilmastovouhotukseen nyt mukaan?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Todellakin, palautetaan ensin mieliin, mitä tämä hallitus on tehnyt täysin historiallisesti: Se on alentanut polttoaineveroja lähes 300 miljoonalla. Ensi vuoden budjettiin on edelleen tulossa kevennys, 50 miljoonaa. Me olemme tehneet myös muualle liikenteeseen, esimerkiksi ajoneuvoveron puolelle, veronkevennyksiä. Me olemme madaltaneet jakeluvelvoitteen nousu-uraa edellisen hallituksen urasta, millä on selkeä vaikutuksensa tähän hintatasoon. Me olemme tuomassa ammattidieseliä, joka vaikuttaa kuljetusyrittäjiin, ja niin edelleen. Mikäli me emme olisi tehneet näitä toimia, niin polttoaineiden hinta olisi vielä huomattavasti korkeampi kuin se on tällä hetkellä. Tämänhetkinen tilanne johtuu maailmanmarkkinahinnasta. Öljyn barrelihinta huitelee pitkälti yli sadan dollarin. [Keskeltä: Niin se huitelee Ruotsissakin!] Tiedätte hyvin, että tämä johtuu Hormuzinsalmen tilanteesta ja ylipäätänsä näihin logistiikkaketjuihin tulleista ongelmista. Valitettavasti tässä tilanteessa, jossa me olemme esimerkiksi alijäämämenettelyssä, meidän ei ole mahdollista tehdä miljardin euron veronkevennyksiä, jotka vaadittaisiin siihen, että pumpulla selvästi hinta alenisi. [Puhemies koputtaa] En tiedä, löydämmekö tämän ehdotuksen tai jakeluvelvoitteen edelleen alentamisen keskustan tulevasta vaihtoehdosta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine, jakeluvelvoite)Pöytäkirja
Ovaska Jouni17.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 131/2026 vpLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Minulla on ehkä vähän poikkeuksellinen kysymys. En kysy siitä vain keskustan eduskuntaryhmän puolesta vaan oikeastaan koko tämän salin puolesta, koska myös hallituspuolueiden edustajat ovat olleet todella aktiivisia tässä asiassa: kysehän on polttoaineen hinnasta. Suomessahan on nyt Euroopan unionin kallein diesel. Viestiä tulee jatkuvasti, että tavalliset työssäkäyvät eivät enää pärjää eivätkä pääse kohta töihin, kun hinnat ovat niin korkeat, ja kuljetusyritykset ovat erittäin suurissa vaikeuksissa. Vertailun vuoksi Ruotsissa diesel on siis jopa 50 senttiä meitä halvempaa, bensa jopa 70 senttiä litralta. Tästä hallitus on sanonut, että on tekemässä ja tehnyt joitakin toimia, mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, kun hintoja katsoo, että mitään ei ole tehty. Aikooko siis hallitus vielä tuoda eduskuntaan esityksiä, joilla polttoaineen hintoja saadaan alas? Arvoisa valtiovarainministeri Purra, kuinka korkeaksi hinnan pitää vielä nousta, että hallitus toimii?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalan tilanne on tietenkin vaikea, kun raja on kiinni, ja tämä iskee niille alueille kaikkein kovimmin. Pitkään on ollut se kehitys, että Itä-Suomessa on ponnisteltu elinvoiman ylläpitämiseksi. Nyt on kuitenkin hyvä asia se, että kun katsoo sitä yritysbarometria, niin sehän on, ehkä nyt sitten Pohjois-Karjalaan lukuun ottamatta, erinomaisen hyvä. Nyt yrityksissä, pk-yrityksissä, ympäri Suomen uskotaan, tehdään, investoidaan. Mitä tulee Itä-Suomen täsmätoimiin, Itä-Suomi-työryhmä teki työnsä, jatkaa koko ajan, ja niitä keinoja, joita siellä on nostettu, me ollaan määrätietoisesti tehty. Maakuntalennot, yhteydet on turvattu, rautatie- ja liikenneverkkoon on panostettu, yliopistot ovat saaneet aloituspaikkoja ja tohtorikoulutusohjelmaa. Nyt sitä neljänsadan sähköverkkoa vedetään sinne itäiseen Suomeen, mikä mahdollistaa investointien syntymisen. Todella paljon tehdään, ja erityistalousalue-esitys on valmistelussa, jotta siitä pystyttäisiin tekemään myös päätöksiä. Paljon tapahtuu.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilta ehkä antoi toivoa. Toivoa sille maidontuottajalle, jonka tuottajahinta on laskenut 6,3 senttiä samaan aikaan kun maitopurkin hinta on noussut 24 senttiä kaupassa. Se ehkä antoi toivoa sille viljanviljelijälle, jonka kaikki puidusta viljasta saatu arvo on valunut polttoainekustannuksiin, joita on käytetty kevättöissä ja puinneissa ja kuivauksessa. [Pertti Hemmilä: Tulihan se sieltä!] Se ehkä antoi toivoa sille sianlihantuottajalle, jonka lihan hinta on romahtanut afrikkalaisen sikaruton takia ja jolla on pelko siitä, saadaanko tämä asia hallintaan. Se ehkä antoi toivoa ihmisille, joilta tietoliikenneyhteydet pätkivät tai jotka eivät saa soitettua edes kotoa puhelimella kunnolla, kun se pätkii. Se ehkä antoi toivoa yksityistien varressa olevalle ihmiselle, joka on huomannut, että enää korjauksiin ei ole rahaa. Ylipäätään maaseudun ihmisille, joilta palvelut ovat karkottuneet kauas. On ainakin yksi puolue, joka sydämestään ajaa maatalouden ja maaseudun asiaa. [Pertti Hemmilä: Kokoomus!] Me saimme jopa oppositiosta vaikutettua, kiitos ministerin, siihen, että pieni korjauspaketti tuli, ja se ehkä antaa toivoa siihen, että tältä hallitukselta voisi enemmänkin nähdä toimia maaseudun ja maatalouden hyväksi myös muiden ministereiden sektoreilta. Kiitos kaikille osallistujille. On hienoa, että täältä vielä löytyy myös yksi kokoomuksen ja yksi kristillisten kansanedustaja kuuden keskustan kansanedustajan lisäksi.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Ainakin itselleni on kyllä antanut ajattelemisen aihetta tämä välikysymyskeskustelu, ja kiitoksia omaltakin osaltani. Vielä haluan, rouva puhemies, mennä sinne Itä-Suomeen, koska tämä on oikeasti turvallisuuspoliittinen kysymys, ja ihan vain tuoda esille sitä, minkälaisten välimatkojen maassa me eletään, siis yhden kaupungin alueella siellä Kuhmossa: Etelä-Kuhmossa on Jumin tila siellä Saunajärven suunnalla, ja sieltä Kuhmon keskustaan on 43 kilometriä. Tai sitten kun mennään sinne Pohjois-Kuhmoon, missä on toinen maitotila siellä ihan itärajan pinnassa, puhutaan Liekinvaarasta, niin sinne on Kuhmon keskustasta 73 kilometriä. Tämä kertoo vähän siitä mittakaavasta, minkälainen matka maitoautollakin kuljetaan, kun käydään hakemassa joka toinen päivä se arvokas suomalainen elintarvike sieltä talteen ja viedään se sitten jatkojalostukseen meijeriin joko Joensuuhun tai Lapinlahdelle. Pitkät ne on matkat — rouva ministeri on sieltä Pohjois-Savosta. Mutta tosiaan: Se, minkä takia vielä haluan tuoda esille tämän Jumin tilan ja Liekinvaaran tilan, on myös se näkökulma, että näitä kilometrejä kun katsotaan, niin kun edustaja Hemmilä toi esille nämä yksityistiet, niin samalla pitää puhua myös valtion teistä. Kyllä sinne pitää ennemmin satsata kuin sieltä lähteä leikkaamaan. Nyt nimittäin tämä tieverkon korjausvelka on nousemassa sen 200 miljoonaa euroa, ja samalla hallitus leikkaa sieltä yksityistieavustuksesta. Ne yksityistiet ovat välttämättömiä maatalouden ja puuhuollon kuljetuksille, eikä huoltovarmuutta kyllä voida rakentaa tämmöisten rapistuvien teitten varaan. Jotenka halusin vielä, rouva puhemies, muistuttaa siitä, että pidetään näistä teistä huolta niin kesällä kuin talvella, ja ennen kaikkea talvella sen talvikunnossapidon pitää olla asianmukaisella tasolla. Ensinnäkin on se tieliikenneturvallisuus, mutta sitten toinen asia on, että kun polttoaineen hinta nousee, niin siinä maitoautossa oleva polttoaine riittää tai siellä puuautossa oleva polttoaine riittää, kun tiet ovat hyvässä kunnossa. Mutta sitten jos on lunta, kuulkaa, monta kymmentä senttiä siinä tien päällä, niin sitten sitä dieseliä vaan palaa pikkuisen enemmän. Onko se kenenkään etu? Ei ainakaan sen kuljetusyrittäjän etu. — Rouva puhemies, minä kiitän.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, itäraja, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine, tieverkko, korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Löysin tuolta Sebastian Tynkkysen listan. Siis tämä listahan, Tynkkysen lista, on vuodelta tuhat... kaksituhatta kaksikymmentäkaksi — ei 1922, vaan 2022. Tämä Tynkkysen lista on silloisen vuoden 22 lisätalousarvion yhteydessä perussuomalaisten esittämä vaatimus, jolla maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Tämä lista on 18 kohdan lista, koska he tekivät tämmöiset 18 lausumaehdotusta silloiseen lisätalousarvioon, ja myös Makeraa ehdotettiin pääomitettavaksi 10 miljoonalla eurolla. No, tällä hallituskaudella Makeraa ei ole pääomitettu, ja näistä 18 lausumasta, joita perussuomalaiset tekivät, vain viittä on tämän hallituksen toimesta edistetty jollain tasolla. Rouva puhemies! Luen tämän listan. Tämä on varmaan luettu jo. Edustaja Östman, onko tämä... — Edustaja Viljanen on lukenut tämän listan. [Peter Östman: Missä te olitte silloin?] — Minä en ole ollut tässä salissa silloin, mutta minä luen sen uudelleen: 1) ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” — Ei ole tapahtunut, edustaja Östman. 2) ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” — Edustaja Östman, ei ole tapahtunut. 3) ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” — Ei ole tapahtunut. Sen sijaan näitä järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu ja byrokratiaa lisätty. 4) ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” — Ei ole tapahtunut. 5) ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” — Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu tällä hallituskaudella. Ainoa positiivinen muutos on se, että Makeran takausvaltuutta on korotettu 20 miljoonaan euroon. 6) ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” — No, tämä on tapahtunut osittain. Maatalouden energiakustannukset ovat kohonneet kyllä järkyttävän suuriksi. 7) ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” — Ei ole tapahtunut. 8) ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinalakiin tarvittavat kriisin edellyttämät muutokset.” — On tapahtunut. Hyvä asia. 9) ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” — Ei ole tapahtunut. 10) ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” — On tapahtunut. 11) ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” — Ei ole tapahtunut. 12) ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” — Ei ole tapahtunut. 13) ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” — Osittain, keinoina kuitenkin vain ohjaus ja suositukset. 14) ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” — Ei ole tapahtunut. 15) ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalvelujen saatavuuden.” — Ei ole tapahtunut. No, rahoitusta ei ole myöskään leikattu, mutta sitä ei voi pitää turvaamisena. Lomituspalveluitten osalta kyllä polttoaineen hinta on aika kallis tällä hetkellä. Moni lomittaja on aika tiukassa tilanteessa tällä hetkellä työmatkojen osalta. 16) ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” — On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke vakinaistettiin, ja rahoitusta tulisi vahvistaa jatkossakin. 17) ”Hallitus selvittää tuottajan maksaman alv-kannan laskemista muun muassa lihan osalta ja ottaa soveltuvin osin käyttöön samantyyppisiä verohuojennuksia lihatuottajille, kuten Saksassa on tehty.” — Ei ole tapahtunut. 18) Kohta kuuluu näin: ”Hallitus viipymättä tekee toimenpiteitä lämmitys- sekä liikennepolttoaineiden hintojen alentamiseksi etenkin maatalouden, mutta myös koko alkutuotantoketjun, puuhuollon sekä teollisuuden tukemiseksi.” — Näin ei ole tapahtunut. Tämä oli se 18. kohta, jonka edustaja Sebastian Tynkkynen silloin vuonna 2022 hyvin rehvakkaasti toi esille ja teki tästä ihan TikTok-videon, mutta valitettavasti nämä eivät sitten toteutuneet, muuta kuin vain joiltain osin ja osittain.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tänään edustaja Mäenpää luetteli salissa olevien keskustalaisten määrän mutta unohti luetella sitten perussuomalaisten määrän, ja ajattelin, onkohan se poliittisesti kovinkaan korrektia ja kuuluuko se eduskunnan arvokkuuteen luetella heitä, jotka eivät ole paikalla. Siitä voi tulla tapa, jota jatketaan. Ajattelin kuitenkin debatoida maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Kike Elomaan tiedotteen kanssa. 11. päivä syyskuuta Kike Elomaa, edustaja Elomaa, on kirjoittanut tiedotteessaan, joka oli julkaistavissa heti, että ”polttoaineiden hinnat ovat liian korkealla — autoilijoiden asemaa on helpotettava”. Tässä asiassa olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. ”Suomen polttoaineiden korkea hintataso on vakava ongelma. Kuljetusala, maatalousyrittäjät ja autoileva kansa joutuvat kantamaan suuria kustannuksia, jotka heijastuvat lopulta myös tuotteiden ja palvelujen hintoihin.” On helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. ”Suomessa dieselin hinta oli heinäkuun 2026 lopulla EU-maiden kolmanneksi korkein, ja hinta oli noin 35 senttiä litralta EU:n keskiarvoa korkeampi.” Yhä helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. ”Hallitus on tehnyt liikennepolttoaineiden verotusta keventäviä ratkaisuja, mutta ammattiliikenteen kustannuspaineet ovat edelleen liian suuret.” En välttämättä ole hänen kanssaan enää niin paljon samaa mieltä. ”Ammattidieselin käyttöönotto on tärkeä askel oikeaan suuntaan”, hän mainitsee. ”Hallituksen valmisteleman mallin mukaan raskaan liikenteen polttoaineen verotusta kevennettäisiin 3,3 senttiä litralta vuodesta 2028 alkaen.” Tässä kohtaa minä alan miettimään, että 3,3 senttiä vuodesta 2028 alkaen. Tämä on tavallaan se hallituksen vastaus, mikä tässä tiedotteessa tulee esille, eli vuonna 2028 3,3 senttiä litralta tulisi tällaisen hallituksen valmisteleman mallin mukaan polttoaineverotukseen kevennystä. Eihän se 2028 auta enää yhden yhtä kuljetusyrittäjää, kun ei niitä montaa varmaan tätä tahtia olisi edes pystyssä. Tässä kohtaa, kun näihin vaikuttavuuksiin lähdetään, jokainen ammattiliikenteen harjoittaja tietää, ja varmasti myös kuluttajat, jotka käyvät tankkaamassa autoa, että 3,3 senttiä vuonna 2028 ei ole mitään. Se on sanahelinää. Sain juuri äsken viestin Kuhmosta, kuvan toteemista. Kun sanotaan tuolla Elomaan tiedotteessa siitä, että pääasiallinen syy on nykytilanteessa Hormuzinsalmen tilanne tietysti, niin voisin sanoa näin, että kyllä varmasti Hormuzinsalmen tilanne vaikuttaa. Maailmanmarkkinahinta vaikuttaa polttoaineeseen, mutta kun tuo toteemi Kuhmosta kertoo, että 95 on 2,41 euroa Kuhmossa, niin katselin tuossa alkuviikosta, että Hormuzinsalmen vaikutus Suomeen vaikuttaa olevan kovin suuri, koska Virossa 95 oli 1,80 euroa ja taas Ruotsissa se oli 1,70 euroa. Elikkä meillä on 70 sentin ero Ruotsiin polttoaineen litrahinnassa 95:ssä. En tiedä, kuinka se Hormuzinsalmen vaikutus sitten niin paljon suurempi on täällä Suomessa kuin siellä Ruotsissa tai Virossa. Tai diesel Kuhmossa 2,599 toteemissa aivan hetki sitten, ja diesel tämän viikon alussa Virossa yli 50 senttiä halvempaa, Ruotsissa 60 senttiä halvempaa. Että tämä Hormuzinsalmi-selvitys, mikä tässä on saatu nyt useampaan kertaan myöskin tuolta ministeriaitiosta, ei välttämättä korreloi täysin siihen, mitä tuolla toteemissa lukee. Joten mielestäni olisi hyvä palata maanpinnalle näitten faktojen kanssa, mitä todellakin tarkoittaa Hormuzinsalmen sulkeminen toteemilla ympäröivissä maissa ja mikä on tällä hetkellä se Suomen oma valinta näitten verojen kantamisen osalta tuolla toteemilla. Kuten aikaisemmin vastasin omassa puheenvuorossani siihen, mistä tämä mahtaa johtua, että kannetaan Suomessa tällä hetkellä alvia kovinkin paljon, niin se johtuu siitä, että polttoaineen hinta on niin korkea ja ihmiset kun tankkaavat, niin sitä alvia kertyy. Siitä riemuitseminen kansalaisten edessä, jotka tankkaavat autoonsa todella kallista polttoainetta, on mielestäni aika härskiä. Olisi hyvä myöntää se, että tällä hetkellä hallitus ei halua pudottaa polttoaineen hintoja juuri siitä syystä, että valtion kassaan kilahtaa rahaa autoilijan lompakosta. Toivon maaseudun ihmisten puolesta, yrittäjien puolesta, että hallitus piakkoin reagoisi aidosti eikä 2028 3,3 sentillä litralta ammattidieselin kautta tähän hätään, mikä tällä hetkellä on akuutisti päällä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Vielä palaan tähän päästökauppa-asiaan, juuri sen takia, että nämä ovat semmoisia kustannuksia, joita tuodaan maa- ja metsätalouteen niin, että me emme voi hallita sitä millään tavalla. Ja miksi? Siksi, että tämä päästökaupan hinta muodostuu hiilidioksiditonnin hinnasta EU-alueella. Kun meillä oli valiokuntakuuleminen tästä asiasta, ja tätähän jauhettiin hyvinkin pitkään, niin valiokunnan asiantuntijat arvioivat — nyt edustaja Kettunen kuulolla — että tämä päästökauppa tulee nostamaan 20:stä 60 senttiin polttoaineen hintaa, riippuen hiilidioksiditonnin hinnasta. Tämä on semmoinen asia, että miksi me melkein niin kuin päätä laitetaan pölkylle, elikkä miksi me tehdään semmoisia loukkuja, joihin me ei voida vaikuttaa? Niin kuin aikaisemmin jo toin puheenvuorossa esille sen, että kun meillä ei ole vaihtoehtoja ja mahdollisuutta niitä maataloustyökoneita — traktoreita, kurottajia, kaivinkoneita ja pienkuormaajia, mitkä meilläkin ovat käytössä — ajaa muulla kuin moottoripolttoöljyllä ja kun toisella neljänneksellä tänä vuonna moottoripolttoaineen hinta on noussut aivan tarkalleen 49 ja puoli prosenttia, eli 50 prosenttia, niin se on karmeaa. Niin kuin kerroin tuolla aikaisemmin, 63 000 euroa on polttoaineen lisäkustannus meillä tänä vuonna, jos nyt tällä hinnalla mennään jouluun asti — sitä ei tiedä, vaikka se nouseekin vielä — ja se 63 000 euroa on suoraan sieltä rahatulosta pois.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuntuu, että nämä vuodenkierrot kulkevat ja vuodenajat vaihtuvat tosi nopeasti täällä eduskunnassa. Puhuin tuossa keväällä jossakin keskustelussa täällä eduskunnassa eräästä viljatilan yrittäjästä, kenen kanssa keskustelin maatalouden kannattavuudesta, ja kerroin silloin täällä siitä, että hän pohti keväällä, kylvääkö keväällä ja onko varaa kuivata syksyllä. Nythän elämme sitä syksyä, ja täytyy valitettavasti kertoa, että nuori viljelijä teki silloin ratkaisun, että hän ei kylvä keväällä. Kyllä täytyy sanoa, että jos mietimme meidän huoltovarmuutta ja omavaraisuutta ja jos viljelijä joutuu tekemään ratkaisun, että ei kylvä, niin kyllähän sen silloin pitäisi olla hälytysmerkki siitä, että joku on pahasti vinksallaan tässä meidän suomalaisessa maataloudessa ja politiikassa, mikä on johtanut tähän kaikkeen. Itse toivon, että tämän päivän keskustelu veisi asioita eteenpäin, ja kuitenkin tunnutaan yhdessä jaettavan se huoli täällä salissa ihan halki opposition ja hallituspuolueittenkin toimesta — toki täällä ei hirveän monta hallituspuolueen kansanedustajaa enää ole jäljellä, mutta kuitenkin huoli tuntuisi olevan yhteinen maatalouden kannattavuudesta. Nyt minusta se avainkysymys tässä on se, mitä nyt tehdään toimia, niin että kun kuitenkin aivan hetken päästä on taas kevät, tuo nuori viljelijä voisi ensi keväänä todeta, että nyt kannattaa kylvää. Tällä hetkellä polttoaineen hinnat ovat todellakin pilvissä. Se koskettaa traktoreitten ja koneiden polttoaineita mutta myös sitä kuivausöljyä, mikä on sitten mahdollisesti ensi syksynä edessä. Sähkön hinta on kysymysmerkki. Nythän on jo ennustettu, että ensi talvena tulisi todella korkeita sähkön hintapiikkejä, ja ne vaikuttavat myös vahvasti maatalouden toimintaan. Ja tuottajahinnat ovat edelleenkin alhaalla. Eli minusta me olemme sen äärellä nyt, että tulevana talvena on tehtävä sellaisia ratkaisuja, että viljelijät rohkaistuvat ensi keväänä kylvämään. Totta kai hallituspuolueilla tässä on se suurin vetovastuu, ja nyt oikeastaan ne kauniit sanat ja päivittelyt ja empatia eivät varmaan riitä, vaan täytyy olla aktiivisia toimia, mitkä antavat uutta uskoa sitten meidän maatalousyrittäjille, että Suomessakin ruuantuotanto edelleen kannattaa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tässä kahden vuoden aikana on hävinnyt yli 2 400 maatilaa meidän yhteiskunnasta, ja samalla kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Tuotantovälineiden hinnat ovat nousseet 6,8 prosenttia, moottoripolttoaineet 49,5 prosenttia, ja lämmityspolttoaineet ovat nousseet 56,4 prosenttia. Polttoaineen hinta on noussut sieltä eurosta 30:stä jopa kahteen euroon litralta, elikkä kun puhutaan löpöstä. Nämä ovat aika käsittämättömiä lukuja. Tuossa edustaja Mehtälä puhui siitä päästökaupasta, jota tuossa toin myös itsekin sitten edustaja Mehtälän ansiokkaan puheenvuoron jälkeen esille. Kyllä täällä, kuulkaa, SKALin papereissa lukee näin, että... Totta kai nyt on hyvä asia, että tämä ammattidiesel etenee tänne eduskuntaan — on arvio, että se olisi tulossa ensi kuun puolella, lokakuun puolella, tänne eduskunnan käsittelyyn, ja se on ollut nytten lausuntokierroksella — mutta tämä päästökauppa on tulossa sitten tuonne liikenteen puolelle ja myös sinne maatalouden puolelle, valitettavasti maatalouden puolelle on tulossa myös. Liikenteen puolella on siis nykyarvion mukaan arvioitu, että dieselin hinta nousee sitten vuoden 2028 alusta jopa 30 sentillä [Hilkka Kemppi: Ohhoh!] — miettikääpäs sitä. Siis nykyarvion mukaan 30 senttiä, ja se voi olla jopa enemmänkin. Jos tällä hetkellä Kuhmossa dieselin hinta on 2 euroa 60 senttiä ja siihen lyödään vielä päästökauppamaksu 30 senttiä, niin se on sitten 2,90, ja jos vielä maailmanmarkkinat ovat toisessa jamassa, niin puhutaan yli kolmen euron dieselistä — rouva puhemies, kolmen euron dieselistä. [Hilkka Kemppi: Mitä hallitus tekee?] Mikä tässä on kaikista huolestuttavinta, on se — minulla ei ole muuta tietoa kuin tämä SKALin tieto — että tämä ammattidiesel, joka perustuu siis siihen, että kuljetusyrittäjät pystyvät hakemaan palautusta ammattidieselin osalta, olisi litraa kohden vain muutamia senttejä, viittä tai kuutta senttiä. Eihän se millään tavalla kata tätä päästökaupan lisämaksua, jos se on 30 senttiä. Jos ammattidiesel on vain kymmenen senttiä ja tulee päästökaupalla vielä 30 senttiä lisäkustannusta, niin siinä on 20 sentin ero litraa kohden. Kun me puhumme tässä nyt suomalaisesta maataloudesta, elintarviketeollisuudesta ja suomalaisesta ruuantuotannosta, mutta sitten samalla puhumme suomalaisesta kilpailukyvystä, niin kyllä me, kuulkaa, auttamatta jäädään kakkoseksi tämmöisellä toiminnalla. Muistutan vielä, rouva puhemies, että kun tässä ovat aikaisemmilla vaalikausilla varsinkin perussuomalaiset puhuneet siitä, että he tulevat euron bensaa lupaamaan, niin tulisivat edes tähän Ruotsin malliin, kuinka Ruotsissa hoidetaan tällä hetkellä kilpailukykyä. Siellä on kuitenkin verotusta kevennetty määräaikaisesti, siis heinäkuun alusta ihan tuonne marraskuun loppuun. — Rouva puhemies! Tässäpä vähän polttoaineista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Me täällä keskustelemme maataloudesta, nimittäin maataloudessa on vakava kannattavuuskriisi. Siihen on monia syitä. Tietenkin tämä kaupan ylivalta on mahdoton, ja siihen tarvitsisimme tänne tämän markkinalain niin, että me voisimme suitsia sitä ja saisimme reilumman hinnan tuottajalle. Sitten siihen vaikuttavat nämä kustannusten nousut. Olemme keskustelleet polttoaineesta, olemme keskustelleet monista muistakin asioista, ja ajattelen, että näitä keskustan ratkaisuja, joita olemme tänään esittäneet, kannattaisi vielä hiukan puida ja ruotia. Me esitämme täällä, että me jatkaisimme maatalouden energiaveron lisäpalautusta vuoden 2027 polttoaineen kulutukseen. Olisiko tämä sellainen ratkaisu, mikä tässä varsin kriittisessä kustannuskriisissä voitaisiin toteuttaa? Me esitämme, että poistettaisiin maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero määräajaksi. Tämä olisi noin 16 miljoonaa euroa, eli sillä arvolla voisimme tukea maataloutta. Tai että me ottaisimme käyttöön Ruotsin mallisen kansallisen kustannustuen polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun. Voisiko sieltä löytyä ratkaisu? Katsoisimme Ruotsista mallia, miten tällaisessa tilanteessa voidaan nopeasti reagoida niin, että se näkyy tuottajien ahdingossa eivätkä nämä tuet jää roikkumaan pitkien aikojen päähän. Sitten tämä sikaruton torjunta, josta itse asiassa aloitin — pidin siitä ensimmäisen puheenvuoron tänään jo tunteja sitten. Siinä toimet ovat tulleet liian myöhään ja olleet riittämättömiä. Esimerkiksi: asun keskellä Suomea, Lahden korkeuksilla, ja tällä hetkellä sikarutto on tunnin matkan päässä, ja jos se on tunnin matkan päässä Lahdesta, niin kyllä se on silloin aika lähellä lävistämään tämän koko maan. Sikataloudelle tästä rutosta voi tulla jopa 40 miljoonan vientitulojen menetykset puhumattakaan siitä, että sillä on vaikutuksia myös metsätalouteen, puunkuljetukseen ja moniin muihin asioihin. Voisiko tässä ottaa uutta vaihdetta silmään niin, että me saisimme esimerkiksi tämän edustaja Savolan esittämän tapporahan villisikojen metsästykseen ja sillä saisimme tilannetta hallintaan ja pystyisimme tässä kohtaa rajaamaan taudin jollekin alueelle? Erittäin kriittinen toimi. Sitten hallituksen on kerrottava, mitä kilpailuongelmille on tosiasiassa tehty, ja tuotava tarvittavat kilpailulain muutokset eduskuntaan. Voisiko tämän edistää jo tänään? Nimittäin kyllähän ministeri on täällä ollut kunniakkaasti paikalla koko keskustelun ajan, joten voitteko vielä kertoa, mitä tälle kilpailulaille on tehty. Siitä on tänään paljon puhuttu. Täällä ovat esimerkiksi kokoomusedustajat maininneet, että tälle on tehty jotain. Oma käsitykseni on se, että tämä jumittaa ja tälle ei ole tehty mitään, eduskunnassa emme ole päässeet tällaista lainsäädäntöä käsittelemään. Kun sitä täällä kehutaan, niin mitä sille on tehty ja milloin me pääsemme käsittelemään tällaisia lakeja?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Edustaja Kettunen toi hyvin esille tämän ongelman, mikä on tässä päästökauppa-asiassa. Ajattelin tässä vielä pysähtyä tähän turvetuotannon osalle siinä mielessä, että olen tässä salissa kuullut näitä väitteitä niin paljon kolmen ja puolen vuoden aikana, että olen jo vähän ihmetellyt, että milloinkahan ne ihmiset rupeavat lukemaan papereita. Täällähän on nyt ne toimet, [Puhuja lukee paperista] mitä tämän hallituskauden aikana on tehty turvetuotannon osalta: Ensinnäkin on nämä lupamaksujen valtavat nostot. Kerroinkin jo tuossa, että nyt pitää olla rahaa se lähemmäs 50 000, jos vähänkään isomman kuiviketurvesuon aukaisee. No, sitten on tämä turpeen verottoman käytön alentaminen. Elikkä viime hallituskaudella tehtiin päätös, että lämpölaitos voi käyttää turvetta 10 000 megawattituntiin asti verottomana, ja sillä on iso merkitys. Pienemmät kuntien lämpölaitokset voivat sen 5,7 euron veron saada tosiaankin pois, kun se käyttömäärä on sen 10 000 megawattituntia. Vain sen yli menevältä verotetaan, kun aikaisemmin se raja oli 5 000 megawattituntia ja sitten koko käyttömäärä meni verolle, kun se 5 000 megawattituntia ylittyi. Elikkä tämä ministeri Lintilän korjaus tähän turpeen käyttöön lämpölaitoksissa oli valtava edistys viime vaalikaudella. No, tämä hallitus nyt on laskemassa vuodenvaihteessa tämän verottoman käytön rajan 8 000 megawattituntiin. [Pertti Hemmilä: Pitäisi poistaa kokonaan!] Tämänhän saisi poistaa kokonaan, mutta on juuri näin, että tämmöinen esitys nyt on, ja ainakaan meidän valiokuntaan, joka käsittelee näitä asioita, tästä ei ole tullut mitään uutta esitystä. Sitten vielä — tämä tehtiin heti silloin hallituskauden alussa — nämä 20 megawatin laitokset tulivat päästökaupan piiriin. Elikkä kattilatehon muutoksen laskennalla hallitus ajoi nämä noin 10 000 asukkaan lämpölaitokset, siis pitäjien lämpölaitokset, päästökaupan piiriin, mikä siis vähensi turpeen käyttöä näissä lämpölaitoksissa, koska se kattilatehon laskenta meni sen 20 megawatin kohdalle. Minua ihmetyttää se, että kun ajatellaan, että viime hallituskaudella tästä turvehommasta huudettiin kuin hyeenat täällä, niin todellisuussahan tilanne oli se, että viime hallitus teki hallitusohjelmassaan päätöksen, että turpeen käyttö puolitetaan 2030-lukuun mennessä — no niin, okei — ja sitten tämä hallitus teki niin, että fossiilisista polttoaineista luovutaan — ei mainita, että turpeen käytöstä luovutaan, vaan mainitaan, että fossiilisista polttoaineista luovutaan kokonaan — 2030-lukuun mennessä. Elikkä se teki tuplakirjaimen tästä päätöksestä. No, me tiedämme, että se turpeen käyttö loppuu kyllä ihan muun takia kuin hallitusohjelmien takia, siitä meidän ei sen enempää tarvitse puhua. Mutta juuri nämä, mitkä todella ovat ne konkreettiset toimet turvetuottajia kohtaan, pitäisi huomioida, ei se, onko joku hallitusohjelmakirjaus minkälainen, vaan se, mitä on todella tapahtunut. Sitten vielä se, että kun tämä romutuspalkkio täällä aina tulee esille, niin minua huvittaa se asia siinä mielessä, että tämä 24,5 miljoonaa jaettiin koneyrittäjien, turveyrittäjien, omasta pyynnöstä. He tulivat tänne eduskuntaan ja sanoivat, että he haluavat tästä korvauksen, kun ne koneet ovat käyttökelvottomia. Niillä turvekoneillahan ei tee mitään, jos ei sitä turvetuotantoa ole. Tämä raha, 24,5 miljoonaa, annettiin heille siihen romutukseen. No niin, sitten samanaikaisesti on edelleenkin Konepörssissä myynnissä vaikka miten paljon turvekoneita. Elikkä turpeen tuotannolle sillä ei ollut mitään merkitystä, mutta se oli vain tämmöinen, voi sanoa, vastustajien isku, että kun turvekoneet on romutettu, niin turvetta ei sen takia tuotettaisi, vaikka turpeen käytön väheneminen lämpölaitoksissa on se, minkä takia turvetta ei nosteta. Viime talven pakkaset sen osoittivat, että kovilla pakkasilla sille on kysyntää, mutta lämpölaitokset sanovat, että muuna aikana turpeelle ei ole mitään kysyntää.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tuossa edustaja Mehtälä toi esille traktorit biokaasun käytön osalta. Toitte esille sen, että onko tosiaan näin, että on vain yksi valmistaja tässä maailmassa, joka tekee biokaasulla toimivia traktoreita, ja se on New Holland, ja että kotimaista tuotantoa ei ainakaan vielä ole. No se, minkä takia traktorit otin esille, liittyy siihen, että Maaseudun Tulevaisuushan kirjoitti tänään pääkirjoituksen siitä asiasta, että traktorikauppa ja ikääntyvät traktorit näkyvät näitten tilojen kannattavuuden merkkinä, elikkä ei pystytä investoimaan. Koska kannattavuus on huono, niin sitten uusiin traktoreihin ei pystytä investoimaan. Tämä Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus kertoo näin, että Suomessa ensirekisteröitiin elokuussa vain 36 maataloustraktoria — vain 36 maataloustraktoria. En ota tätä esiin vain traktorien kannalta, vaan tämähän kertoo sitä karua todellisuutta siitä kannattamattomuudesta, että jos sitä traktori-investointia lykätään, niin siellä maatilallahan lykätään monia muitakin investointeja, ja tämä on, kuulkaa, semmoinen huolestuttava mittari, joka pitää ottaa tosissaan. Mitä tulee biokaasuun, joka on uusiutuva luonnonvara, niin jos tämmöisiä traktoreita ei valmisteta muualla kuin siellä rapakon toisella puolella — tai mahdetaan niitä valmistaa täällä Euroopassakin New Hollandin toimesta — niin se kertoo siitä, että eihän me päästä siihen tilanteeseen, siihen unelmaan, keskustalaiseen unelmaan, joka on se, että se maatila olisi mahdollisimman pitkälle omavarainen, että se maatila tuottaisi sen oman tuotannon sivuvirtatuotteena biokaasua ja sitä käytettäisiin sitten siinä traktorissa. Mutta tähän tilanteeseenhan ei päästä. Kyllä minun mielestäni edustaja Mehtälä nosti ansiokkaasti tämän päästökauppatilanteen, kun maatalouskin sen piiriin on asetettu. Kyllähän meillä on viritetty tämmöinen polttoainepommi sinne vuoteen 2028. Päästökaupan osalta maan hallitus olisi voinut pitkittää tätä vähän myöhemmälle, että oltaisiin etsitty niitä ratkaisuja, että vaikka kotimainenkin traktorivalmistaja pääsisi biokaasutekniikan piiriin traktoreitten osalta. Mitä tulee näihin polttoaineisiin, niin kyllä me olemme todella hankalassa tilanteessa näitten hintojen osalta. Sain kansalaispalautetta siitä, että ei ole enää järkeä käydä töissä, kun 30 prosenttia nettopalkasta menee dieseliin. Otetaan se vaikka tänne maatalouden puolelle: miettikääpäs, että kun siellä lomittajat kulkevat dieselautoilla, niin se työnteko alkaa menemään aika kannattamattomaksi, puhumattakaan näistä yrittäjistä, joilla maatiloillakin dieseliä palaa ja bensaa palaa. Näillä hinnoilla tämä kannattavuus on vieläkin hankalampaa.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Ruuantuotantoa ei voida erottaa muusta maakuntien ja koko Suomen elinvoimasta, ja Suomen elinvoimahan koostuu monista eri asioista. Meitä keskustalaisia on täällä salissa tänäänkin syytetty, että olemme siltarumpupoliitikkoja, aivan ministeri Lulu Ranteen toimesta. Täytyy sanoa kyllä, että itse asiassa siltarummut ovat varsin tärkeitä alempiasteiselle tieverkolle ja myös niille yksityisteille, ja väittäisin, että ilman siltarumpuja ei autolla yli mennä niistä ojista. Ylpeästi myös tunnustan sen, että olemme aluepoliitikkoja. Me puolustamme Suomen eri alueita. Me tulemme eri puolilta Suomea, eri maakunnista, ja me olemme sillä valtakirjalla täällä puolustamassa nimenomaisesti koko Suomea. Valitettavasti tässä talossa monesti tuntuu siltä, että se harvaan asutun Suomen ääni häviää. Maakunnissahan ei vaadita mitään ekstraa. Siellä vaaditaan vain, että meillä olisi samanlaiset mahdollisuudet elää ja kasvattaa lapsia ja yrittää kuin muuallakin Suomessa. Jos lähdetään miettimään tämän päivän keskustelunaihetta, että se on suomalainen ruoka ja maatalous, niin se ruoka kasvaa muuten siellä harvaan asutussa Suomessa maaseudulla ympäri Suomea, ja sitäkään yritystoimintaa ei voida tehdä, elleivät meillä ole ne perusasiat siellä kunnossa. Me olemme puhuneet täälläkin aivan, voisi kuvitella, ihan tämmöisistä perusasioista, mistä ei tarvitsisi pitää edes erikseen ääntä, että olisi toimivat laajakaistayhteydet, että olisi toimivat puhelinverkot, että olisi tiestöä, millä pystytään ajamaan myös raskailla kulkuvälineillä, koska se malmi, mikä tulee sieltä kaivoksista, kulkee raskailla ajoneuvoilla. Maito kulkee teitä pitkin, puutavararekat tarvitsevat alempaa tieverkkoa, eli ne raaka-aineet tulevat sieltä maaseudulta. Tiestön korjausvelkahan tulee kasvamaan kasvamistaan, vaikka tämä hallitus ainakin perussuomalaisten suulla mainosti kovasti, että teiden korjausvelka tulee paranemaan. Nythän tulee käymään niin, että tässä viimeisimmässä, Purran elokuussa tekemässä budjettiehdotuksessa tiestön korjausvelka nousi 200 miljoonalla eurolla ensi vuonna, elikkä alempiasteinen tieverkko tulee myös rapistumaan. Itse olen aina kantanut ylpeydellä tätä aluepoliitikon viittaa, ja kyllä täytyy sanoa, että tällä vaalikaudella meillä keskustan eduskuntaryhmässä on kyllä tilanne, että tulivatpahan mistä päin tahansa Suomea meidän edustajat, niin me aina puolustamme koko Suomea. Me aina puolustamme myös harvaan asuttua Suomea, ja ylpeydellä kannan tätä keskustan lippua täällä. Toivoisin myös, että hallituspuolueissakin lähdettäisiin sille linjalle, että koko Suomi on yhtä arvokas. Kun tänään julkaistiin näitä yritysbarometrejä, niin olen erittäin huolissani, koska kotiseudullani Pohjois-Karjalassa oli tässäkin yritysbarometrissa koko maan tasoa heikommat odotukset tulevaisuuden suhteen. Eli kyllä tämä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on meitä Itä-Suomen alueita, Itä-Suomen rajamaakuntia, pistänyt todella tiukalle. Keski-Karjalan seudulla, varsinkin Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakunnissa, tarvitaan kyllä toimia, että me pystymme sitä normaalia elinkeinoelämää ja myös maataloutta siellä harjoittamaan myös tulevaisuudessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (tieverkko, korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Otan vielä pätkän uudestaan, kun ministeri saapui takaisin. Nimittäin tämä asia on niin ajankohtainen ja merkityksellinen. Metsä pitää meidät hengissä. Metsä pitää meidät hengissä niin monella tavalla tässä maassa, eikä vähiten sen takia, että viennin tuloistamme 17 prosenttia tulee metsätaloudesta ja metsä on ollut uusiutuva luonnonvara, sellainen raaka-aine, joka korvaa fossiilisia polttoaineita monellakin tavalla. Metsä pitää hengissä myös monia maatiloja. Se nimittäin toimii eräänlaisena pankkina monelle tilalle ylisukupolvisuudessaan. Kertakaikkisesti metsänomistajia ihailen suuresti. Ajattelen, että tämä ennallistamisasetuksen eteneminen ei ole pikkujuttu metsätalouden kannalta. Siksi haluan kysyä ministeriltä: Aikooko Suomi esittää komissiolle neuvotteluita kansallisten joustojen käytöstä talousmetsien kohdalla? Siis aiommeko me ennallistamisasetuksen kohdalla, ennen kuin me päästämme mitään papereita tästä maasta eteenpäin, esittää komissiolle kansallisia joustoja niin, että talousmetsät voitaisiin sulkea ennallistamisasetuksen ulkopuolelle? Se olisi erittäin kriittistä. Tämän talousmetsän kansallinen merkitys on niin suuri. Se on siis merkittävä vientituote. Se on merkittävä talouden kivijalka tälle maalle. Sen avulla on rakennettu [Tuomas Kettunen: Juuri näin!] hyvinvointi tähän maahan, ja metsänomistajia on tässä maassa 600 000. Ajattelen, että omaisuudensuojan puolustaminen ei ole pikkujuttu. Haluaisin vastauksen kysymykseen: aikooko Suomi esittää komissiolle näitä neuvotteluita ja edistää näitä kansallisia joustoja täysimääräisesti, [Milla Lahdenperä pyytää vastauspuheenvuoroa] aivan kuten Ruotsissa ollaan edistetty eli laitettu tiukat tähän kohtaan? Luonnon hyväksi tarvitaan työtä, mutta se on tietenkin tehtävä yhdessä metsänomistajien kanssa. Tämäntyyppistä lainsäädäntöä, joka on ensinnäkin runnovaa, erittäin epäselvää ja määrittelemätöntä, ei tulisi edistää tässä maassa. Esimerkiksi tämä heikentämättömyysvelvoite on erittäin epämääräinen, eikä meillä ole keskustelustakaan päätellen vielä tarkkaa käsitystä siitä, mitä kustannuksia tästä ennallistamisasetuksesta Suomelle tulisi. On arvioitu, että se kustantaisi noin miljardi euroa vuodessa, ja toisaalta on arvioitu, että nämä menetetyt hakkuutulot olisivat toistakymmentä miljardia euroa, siis suuria summia. Eikä Suomella ole tällaiseen varaa, varsinkin kun otetaan huomioon, että me puhumme nyt metsänomistajien, tavallisten suomalaisten, omaisuudesta, jota sosialisoitaisiin tällä tavalla. Se ei keskustalle käy.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä ihan muutamia ajatuksia tästä, mitä päätöksiä on tehty tavalla, joka ei palvele kyllä maatalouden ja metsätalouden asioita parempaan suuntaan. Otan tämän meidän valiokunnassa päätetyn päästökauppa-asian: Siitä tulee Suomelle 60—200 miljoonan lasku, ja tämä lasku tulee maa- ja metsätalouteen. Siinä hallitus halusi liittää maa- ja metsätalouden tähän päästökaupan piiriin, vaikka se ei ollut EU:n velvoite. [Tuomas Kettunen: Ei ollut pakko näin nopeasti!] — Ei ollut pakko tässä aikataulussa, ja nythän EU siirsi tämän päästökaupan vuoden 27 alusta vuoden 28 alkuun. Mutta joka tapauksessa se, miksi tähän päästökauppaan otan näin voimakkaan kannan, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tieliikenteessä meillä on vaihtoehto. Me voidaan ajaa sähköautolla, me voidaan ajaa biokaasuautolla, ja niin edelleen. Tällä hetkellä muun muassa raskaan liikenteen kuorma-autoja rekisteröidään enenevässä määrin biometaanilla käyväksi. No niin, mutta se, miksi maatalouden osalta minä kritisoin, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja: elikkä siis tällä hetkellä maailmassa on yksi traktorin valmistaja, New Holland, joka tekee kahta mallisarjaa biokaasutraktoreina, mutta esimerkiksi kotimainen Valtra ei tee biokaasuversiota. Sitten toinen juttu: näiden työkoneiden sähköistäminen on mahdoton ajatus. Elikkä siitä, mitkä esteet tällä hetkellä on välttää tämä päästökauppamaksu: olemme mahdottoman edessä. Ja sen takia kritisoin tätä maatalouden liittämistä päästökaupan piiriin, koska siihen ei ole olemassa tällä hetkellä ratkaisuja, millä me vältetään nämä päästökauppakulut, jotka siis ovat todella 60—200 miljoonaa maa- ja metsätalouteen. Sitten täällä on tullut esiin tämä yksityistieavustusasia, ja hyvin ovat tuoneet edustaja Hemmilä ja kumppanit tämän esille. Sen verran tarkennuksena, että 42 miljoonasta tultiin 6:een miljoonaan yksityistieavustusten osalta. Eli kyllähän tämä romahdus oli raju, ja niin kuin täällä on monta kertaa tullut esille, yksityistiet pitävät maaseudun ihmiset kunnossa. Sitten näitä muita asioita — en rupea kaikkia käymään läpi, mutta ihan muutaman vielä tässä sanon. Tämä viljelysuunnittelu pois neuvojärjestelmän, neuvotuen, piiristä oli kyllä minun mielestäni aivan tarpeetonta, koska kolmannes tästä neuvoavustuksesta käytettiin viljelysuunnitteluun, ja se on tänä päivänä tärkeä asia. Sitten samaten tämän nuoren viljelijän aloitustukimäärärahan pienentäminen tässä tilanteessa, kun meidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan tilaa vastaan: sen aloitustuen kanssa voi olla niin, että sitä ei saa, kun vain kolmannes on budjetoitu rahaa tähän aloitustukeen. No, sitten vielä viimeisenä tämä turveasia on pakko ottaa esille, koska se vaikuttaa niin paljon maatalouspuolella, koska moni maanviljelijä on myös turvetuottaja. Sitä minä en käsitä, että täällä viime vaalikauden puheet olivat niin voimallisia turpeen puolesta, ja nyt tällä hetkellä ei ole tehty mitään muuta kuin kolme heikentävää asiaa turvetuotannon puolelle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Mukava nähdä teitä myös tälleen iltakeskustelussa. Keskusteluhan jatkuu tästä välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Kyllähän tosiasia on niin, että meillä on EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, heikko maksuvalmius suomalaisilla maatiloilla, lähes neljä maatilaa päivittäin lopettaa toimintansa ja tieverkko rapautuu, niin kuin edustaja Hemmilä tuossa äsken toi ansiokkaasti esille. Yksityisteistäkin pitää muutama sana sanoa. Näistä asioista siis puhutaan tällä hetkellä välikysymyskeskustelussa, ja edustaja Hemmilä kyllä totesi, että tunnelma paranee iltaa kohti. Johtuukohan se siitä, että [Pertti Hemmilä: Väki vähenee!] toinen hallituskumppani, perussuomalaiset, ei ole täällä keskustelemassa tästä tärkeästä aiheesta? Mutta he kyllä keskustelevat tuolla iltapäivälehtien palstoilla tästä aiheesta, joka menee kyllä aika pahasti ohi. Nimittäin täällä on tämmöinen uutinen Iltalehdessä: ”Kansanedustajalta kuppi nurin joulukalentereista.” Perussuomalaisten Jaana Strandman on nimittäin ollut sitä mieltä, että joulukalentereita ei pitäisi tuoda vielä syyskuussa kaupan hyllyille. No, tämmöisistä aiheista kyllä löytyy jutun aihetta, mutta miksi ei löydy jutun aihetta siitä, että suomalaisella viljelijällä on aika ahdas tilanne tällä hetkellä kannattavuuden osalta? Toivoisin, että edustaja Strandman olisi täällä keskustelemassa niitten joulukalentereitten sijaan suomalaisen viljelijän pärjäämisestä ja ennen kaikkea siitä, mitä toimia vielä hallitus voi tehdä, että suomalainen viljelijä pärjää. Rouva puhemies! Sitten toinen mielenkiintoinen uutinen oli — en tiedä, huomasitteko — että pinaattipussista oli löytynyt sammakko. [Pertti Hemmilä: Ei pitäisi tuoda Puolasta!] Huomasiko edustaja Hemmilä tätä aihetta? Siis Puolasta asti tuodussa pussissa oli sammakko. Totta kai inhimillisiä virheitähän sattuu elintarviketuotannossa, myös suomalaisessa elintarviketuotannossa, mutta syy, minkä takia halusin tämän sammakkoasian ottaa tässä keskustelussa esille, on se, että kyllä meidän pitäisi suosia enemmän kotimaista, suomalaista viljelijää kuin sitä, että niitä sammakkopusseja tuodaan Puolasta asti. Kiitoksia edustaja Mehtälälle, olette ansiokkaasti tuonut esille sitä, kuinka paljon rahdataan ulkomaalaisia elintarvikkeita tähän maahan, kun meillä on suomalaisiakin, kotimaisia tuottajia. Rouva puhemies! Vielä tästä edustaja Hemmilän ansiokkaasta puheenvuorosta yksityisteihin liittyen: Kyllä, sinne pitää kohdentaa myös valtion tukea ja avustamista, koska näinhän siinä käy, että viljelijät siellä ovat sitten hoitamassa tätä hommaa, ja he muutenkin jo maksavat veroja, eivät pelkästään kiinteistöveroja vaan muitakin veroja, ja sitten he saavat palkkioksi sen, että he vielä joutuvat itse niitä teitä korjaamaan. Itse en tänä päivänä enää yksityisteitä näe muuta kuin sen ympäristöystävällisen dieselautoni ratista, mutta, edustaja Hemmilä, aikoinaan ajoin myös maitoautoa Kainuun perukoilla, ja sitä kautta olen saanut kokemusta myös raskaan kaluston liikenteestä. Täytyy sanoa, että se on huoltovarmuustekijä, se on monella tapaa turvallisuustekijä, että nämä yksityistiet ovat asianmukaisessa kunnossa. Se on myös ympäristöteko sitä kautta, että raskas kalusto käyttää paljon vähemmän polttoainetta, kun ne tiet ovat asianmukaisessa kunnossa niin kesällä kuin myös talvella. Mutta niitä yksityisteitä käyttävät maitoauton lisäksi — niin kuin, edustaja Hemmilä, totesitte — puuhuolto ja se Sotkamon Tommi Heikkinen, joka kolmessa tunnissa sen sata kiloa puolukkaa poimii tänäkin syksynä, sitä suomalaista superfoodia suomalaisen elintarviketeollisuuden hyväksi. Jos Tommi Heikkinenkin kuuntelee tätä, niin varmasti on tyytyväinen [Aleksi Jäntti: Ei kuuntele!] — ei varmaan kuuntele, mutta onneksi täällä on hallituspuolueitten edustajia, Jäntti, Lahdenperä, Hemmilä ja myös KD:ltä edustaja Östman, tätä arvokasta keskustelua käymässä suomalaisen ruoan, viljelijän ja elintarviketuotannon puolesta. — Puhemies! Tässäpä minun puheenvuoroni.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi edustaja Hemmilälle kiitos. Toit aivan oikeita asioita esille. Vahvistan sen, että lihantuottajien tilanne on tällä hetkellä huomattavasti helpompi kuin muun muassa vuoden 24 alussa, jolloinka tilanne oli niin huono, että minä sanoin pojille, että ei ole mitään järkeä jatkaa tämmöistä toimintaa, kun Atria laski lihanhintaa 20 senttiä ja kustannukset olivat nousseet ja tilanne oli todella huolestuttava. Mutta onni onnettomuudessa, että meillä kävivät kaupan hyllyt tyhjinä välillä, niin korjautui tämä hintakin. Nyt voi jo hengittää — nyt voi jo hengittää. Tässä yhteydessä on tietysti hyvä myös kiittää hallitusta ja ministeriä siitä, että tämä korvauskelpoisuus tuli myös meidän nuorille viljelijöille, mikä tietysti omalta osaltaan paransi meidänkin tilannetta. Ainahan pitää silloin kiittää, kun on kiitoksen aihe. Nyt lyhyesti vielä tähän... [Sari Essayahin välihuuto] — No niin, tässä ei keskustella siitä vaan siitä, että kun me joitakin positiivisia asioita saadaan maatiloilla eteenpäin, niin se on aina tietysti kaikkien meidän, kansakunnankin, etu ja ruokaturvallisuuden kannalta hyvä asia. — Mutta tästä nyt ihan muutama kohta. Otan suoran lainauksen viime välikysymyskeskustelusta viime vaalikaudelta: ”Suomalaisesta ruuasta on tullut hallituksen riitelyn uhri. Tällaisena aikana, kun kansallisesta ruokaturvasta pitäisi pitää erityisesti huolta. Valitettavasti on todettava, että pääministerin ja keskustaministerin suusta nämä sanat ’ruokaturva’ ja ’huoltovarmuus’ ovat pelkkää sanahelinää.” Näin siis kertoi oppositiojohtaja Riikka Purra viime vaalikaudella. Ja sitten hän jatkoi, että perussuomalaiset tulevat julkistamaan omat konkreettiset ehdotuksensa viljelijöitten tilanteen parantamiseksi. No niin, me olemme kuulleet tässä edustaja Viljasen puheessa nämä konkreettiset ehdotukset, ja ihan lyhyesti vain niistä sanon näin, että siinä oli 18 kohtaa ja hallitus on niistä kohdista tehnyt neljä joko osittain tai sitten kokonansa. Muun muassa vakinaistettiin tämä Välitä viljelijästä ‑hanke, joka oli kuitenkin edellisellä hallituskaudellakin käytössä, ja se oli yksi näistä kohdista. Nämä kolme muuta olivat helpottaa nuoren viljelijän yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta ja sitten nämä elintarvikemarkkinalakiin tehtävät muutokset ja sitten energiakustannusten alentaminen, joka nyt on tullut jossakin määrin tämän polttoaineen kautta. Mutta jos nyt sanon tästä polttoainetilanteesta, miten todellisuudessa tämä tilanne on: Meillä tämä energianhinnan, elikkä polttoaineen hinnan, nousu on tarkoittanut 63 000:ta euroa — 63 000:ta euroa. Hallituksen päätöksellä siitä tulee mahdollisesti noin 7 000 euroa takaisin, elikkä 56 000 euroa on menoja, siis lisämenoja, tästä polttoaineesta. Päästään siihen käsitykseen, missä mennään. Arvoisa puhemies! Mitä hallitus olisi voinut tehdä? Tässähän tietysti semmoinen kysymys kuuluu, ja minä nyt ajattelen näin, että esimerkiksi tuo kiinteistöverovapaus... — Otan nämä kaikki, mitkä olivat siinä 18 kohdan listassa, koska ne ovat semmoisia asioita, jotka ovat pyörineet viime hallituskaudellakin täällä edessä. — ...olisi ensinnäkin vaikuttanut juuri näihin nuoriin tuottajiin, jotka ovat investoineet voimakkaasti elikkä tehneet sitä, mitä ovat jalostavat yritykset pyytäneet, investoineet uusia isoja navettoja tai sikaloita tai kanaloita. Se, miksi tähän kiinteistöveroon tartun, on se, että minusta se on niin erikoinen asia. Aikaisemmin oli katumaksu — asemakaava-alueella kun maksettiin kiinteistövero, puhuttiin katumaksusta. Se oli siitä, että kaupunki tai kunta rakensi infran täysin siihen tontin portille asti ja sen jälkeen sitten talonväki teki autotallin eteen tietä ja pihalle tietä. Katumaksu oli tämmöinen. Sitten kun se ulotettiin koskemaan kunnissa myös maaseutua, niin mekin maksetaan melkoinen summa kiinteistöveroa, mutta me emme saa mitään vastineeksi siitä, vaan niin kuin täällä hyvin tulivat edustaja Hemmilän puheessakin nämä yksityistiet, niin käytännössä me pidämme siis meidän kylätien kunnossa, koska meidän osuus on siinä tietoimituksessa 86 prosenttia. Elikkä käytännössä me joudumme maanviljelijänä pitämään kunnossa kylätien, jota käyttää noin seitsemän muuta taloutta. Siksi minä tähän kiinteistöveroasiaan juuri puutun, koska minun mielestäni tämä kiinteistövero on muutenkin epäoikeudenmukainen maanviljelijöitä kohtaan, kun siitä ei tule... [Pertti Hemmilä: Kaikkia haja-asutusalueella asuvia!] — Juuri näin, kaikkia haja-asutusalueella asuvia ja erityisesti maanviljelijöitä, koska se kiinteistövero määräytyy niitten rakennusinvestointien mukaan. No niin, sitten tämä energiakustannus: Siihen olisi voinut tuplapalautuksen ajatella, suuremman energiaveron palautuksen. Se olisi vaatinut tietysti EU:lta hyväksynnän. Sitten yksi asia: lyhennysvapaat lainoihin. Tätähän on käytetty aikaisemminkin. Sehän ei millään tavalla ole mikään tuki sinänsä, jos lyhennysvapaat antaa. Se vain helpottaa sen viljelijän ahdinkoa, kun muutenkin pankit ovat hyvin niukkoja antamaan laina-aikoihin pidennystä. Sitten tämä alvikannan laskeminen. Saksassahan on lihantuotantoon laskettu alvikanta juuri sen takia, että koska rehusta maksetaan 13,5 prosenttia alvia ja lihasta 25,5, niin käytännössä sinä siinä tuotannossa joudut koko ajan alvivelan puolelle, kun ne eivät mene yksi yhteen. Sitten vielä tuo Makeran pääomittaminen viimeisenä kohtana, koska 80 prosenttia tuli hylkyjä Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta investointiavustuksista sen vuoksi, että ei ole pääomia käytössä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Me tosiaan käymme täällä nyt tärkeää keskustelua suomalaisen ruuantuotannon ja laajemminkin suomalaisen maaseudun tilanteesta ja tulevaisuudesta. Tätä keskustelua käydään nyt jo kuudetta tuntia, ja kiitän kaikista puheenvuoroista, joissa on tunnistettu se vakava tilanne, jossa suomalaisella maaseudulla eletään. Kiitän myös ministeri Essayahia siitä, että olette sitkeästi istunut täällä kanssamme käymässä tätä keskustelua ja kuuntelemassa näitä huolestuneita — syystäkin huolestuneita — puheenvuoroja. Haluan nyt nostaa esiin vielä pari asiaa, jotka ovat tässä kyllä keskustelun kuluessa jo nousseetkin esiin ja jotka eivät suoraan kyllä kuulu maatalousministerin tontille, mutta toivon kuitenkin saavani näihin vastauksia ja vähintäänkin toivon, että hallituksen sisällä nämä asiat käydään huolellisesti läpi: Ensimmäinen kysymykseni liittyy kilpailulakiin, joka on täällä jo muutamaan otteeseen nostettu. Hallitus on nimittäin aivan oikein itse tunnistanut kilpailulain yhdeksi merkittäväksi tekijäksi ruokamarkkinan ja ruokaketjun oikeudenmukaisemman tulonjaon edistämiseksi, ja siten se onkin nostettu myös hallitusohjelmaan avattavaksi. Kysyisinkin: mitä tälle kuuluu, milloin saamme tämän esityksen eduskuntaan? Pitäisin tärkeänä, että sen tänne saisimme. Toinen huoleni tässä kohtaa liittyy maaseudun tiestöön, koska on tietysti myös ruuantuotannon kannalta tärkeää, että se infrastruktuuri siellä maaseudulla on kunnossa ja elämisen edellytykset kaikkineen ovat kunnossa, ja valitettavasti tilanne esimerkiksi maaseudun tiestön osalta on äärimmäisen huolestuttava. Olen jo pitkään seurannut korjausvelan kasvua ja perusväylänpidon tilannetta. Nyt kun esimerkiksi pian talossa käynnistyvää Orpon hallituksen viimeistä talousarvioesitystä alamme käsittelemään, niin sieltä huomaamme, että niin vain valitettavasti korjausvelka jälleen uhkaa kasvaa. Erityisen iso huoli tietysti kohdistuu sinne yksityisteiden määrärahoihin, koska tuo taso on ollut jo aiemmin tällä kaudella käsittämättömän matala ja nyt edelleen on valitettavan alhaisella tasolla. Tässä jo kävimme vähän keskustelua siitä, miten tuo yksityisteiden rahoitus on tässä männä vuosina kehittynyt ja edellisten hallitusten aikana muuttunut. Valitettavasti nyt Orpon hallituksen aikana tuo rahoitustaso on tosiaan laskenut voimakkaasti vuoden 23 jälkeen. Valtioneuvosto on itsekin todennut, että vuosien 24—25 määräraha on pienentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna, [Puhemies koputtaa] ja tämän vuoksi on jouduttu priorisoimaan ja rajaamaan hankkeita. Toivon, että tähän asiaan tartutaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kalliita sanoja edustaja Kalliolta äsken. — Meillä on tänään tämän välikysymyksen aiheena tosiaan maatalous, niin kuin varmaan joku siellä median ääressä voi seuratakin. Maatalous on siitä harvinainen aihepiiri, että se koskettaa kaikkia täällä eduskunnassa, koska me jokainenhan syömme joka päivä ja vieläpä useamman kerran. Maatalous on myös aihe, josta tuntuu löytyvän melko laaja yksimielisyys puolueiden kesken. Kun puheita pidetään, suomalaisen viljelijän puolella ovat jotakuinkin kaikki. Melko harvalla tässä salissa kuitenkaan on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on olla maanviljelijä Suomessa. Olen sen ajan elänyt ja kokenut ja siihen paneutunut yrittäjänä ja kouluttajana vajaat 40 vuotta. Ja tässä yhteydessä voin mainita, että Tuomas Kuhmosen kanssa koulutettiin viljelijöitä 1995 EU:n liittymissopimukseen liittyvissä asioissa. Siitä voi saada vähän perspektiiviä. Arvoisa puhemies! Alkuun tahdon sanoa sen, että uskon tässä salissa edustajien tahtovan maataloudelle hyvää ja viljelijöille hyvää, mutta samalla tiedän, että aivan liian harva todella ymmärtää, mikä tilanne maatiloilla nyt tällä hetkellä on. Tämä johtaa siihen, että maataloudesta tulee politiikanteon väline — politiikanteon väline: siis tapa nostaa omaa suosiota puhumalla sinänsä oikeista asioista vailla aitoa tahtoa niitä edistää. Otan esimerkin. Viime kaudella silloinen oppositio, joka nyt istuu hallituksessa, puhui oikeista asioista: tuotantorakennusten kiinteistöveron poistosta, energiakustannusten alentamisesta, byrokratian purkamisesta, viljelijälle reilummasta osuudesta ruuan hinnasta. Nämä olivat siis täysin oikeita asioita. Madalletaan kustannuksia ja tehdään markkinasta reilumpi. Niin myös konkreettisesti viime hallitus teki. Se maksoi lannoitetuen, energiaveron tuplapalautuksen, maatalouden kiinteistöveron palautuksen, muun muassa. Missä nämä kaikki nyt ovat? Mitä näille lupauksille tapahtui Säätytalolla? Hallitusohjelmaan tuli kyllä hyviä kirjauksia. Taustalla oli parlamentaarinen työ, siis kaikkien puolueiden yhteinen työ, ja siinä tehty linjaukset vaalien alla 2023. Tähän hallitus ohjelmassaan sitoutui, ja siellä yhtenä konkreettisena ehdotuksena oli kilpailulain avaaminen. Näin ei ole tehty, ja kysyn: miksi ei? Siksi, koska liian harva ymmärtää, miten huono tilanne kotimaisilla tuottajilla tällä hetkellä on. Ja valitettavasti myös siksi, koska hallitus ei ole joko halunnut tai uskaltanut tehdä tarvittavia muutoksia, jotka olisivat pois kotimaisen ruokakaupan mahtavista katteista. Nimittäin me olemme nyt siinä tilanteessa, että meillä on maailman parhaiten kannattava ruokakauppa ja Euroopan huonoiten kannattavat viljelijät. Tämähän on väärin. Tämä on väärin, ja tähän on pakko saada muutos. Arvoisa puhemies! Jotta tilanteen voisi korjata, pitää tietää, mistä on kyse. Ennen muuta juuri nyt on kyse tuotantokustannusten valtavasta noususta. Lannoitteet, energia, voiteluaineet, polttoaineet — kaikki kustannukset ovat rajusti nousseet. Myös hallitus on lisännyt kustannuksia muun muassa korottamalla lupamaksuja ja lisäämällä sääntelyä. Pidän toisen puheenvuoron ihan tästä aiheesta. Siispä politiikan keinoin Suomi voisi madaltaa kustannuksia: Poistetaan maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero. Jatketaan maatalouden energiaveron lisäpalautusta. Laajennetaan se nestekaasuun, josta tein kirjallisen kysymyksen edustaja Kallion kanssa hetki sitten. Otetaan käyttöön Ruotsin mallin mukainen kansallinen kustannustuki, joka kohdennetaan polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun, ja tähänhän EU-komissio on antanut jo suostumuksen. Ja sitten se isompi ja tärkein puoli eli ruokamarkkinan korjaaminen. Se tapahtuu kilpailulain avaamisen kautta. Kauppa on kymmenet vuodet kerännyt hyödyn siitä, että Suomessa maatalouden tuottavuuden kehitys on ollut koko Euroopan parasta, ja olen sen kyllä konkreettisesti huomannut omassa yrityksessä. Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme ensi kertaa joutuneet todistamaan sen, että kaupoissa ovat hyllyt tyhjillään. Tosiasia on, että lähes neljä maatilaa tosiaan lopettaa päivässä toimintansa. Tekijät ikääntyvät. Nuoria on vaikea saada alalle, vaikka meillä neljä nuorta miestä on töissä meidän yrityksessä. Se on jo aivan poikkeus. Moni oikeasti haluaisi ryhtyä tähän maailman parhaaseen ammattiin. [Puhemies koputtaa] Tässä talossa kannetaan ratkaisun avaimia moniin keskeisiin ongelmiin. Nyt on aika lunastaa lupaukset ja vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Edellisen puhujan kanssa on helppo olla yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti kannattaa suosia suomalaista, monellakin tapaa. — Joitain huomioita, täällä on aika lailla kaikki jo useampaan kertaan sanottu: Täällä tuli ilmi tämä, miten työvoimaa kohdellaan, ja tukijärjestelmässähän on tämmöinen kuin sosiaalinen ehdollisuus, joka on ehtona siis sille, että täytyy noudattaa kaikkia Suomen työehtosopimuksia ja muuta siihen liittyvää lainsäädäntöä. Eli se on onneksi hoidossa, niin kuin pitääkin. Toki lähtökohtaisesti kaikki Suomen lakeja noudattavat. Tämä MYEL-eläkejärjestelmä, juuri näin kuin edustaja Lyly toi esille, on äärimmäisen tärkeä. Oma isäni, joka täytti 93 vuotta juuri, pääsi siihen silloin kun vuonna 74 tai 73 tuli tämä MYEL-järjestelmä — mutta se on juuri ja juuri takuueläkkeen päälle, eli ovat hyvin pieniä ne eläkkeet. Jos kuitenkin tästä tulostaulusta vähän, siihen liittyen: Meillä ilmestyy semmoinen paikallislehti kuin Juvan Lehti. Juva on hyvin voimakas maatalouspitäjä, ja siellä oli otsikko lehdessä nyt syksyllä, että ”Kulut kasvavat maatiloilla tuottoja nopeammin — maataloutta rasittavat kannattavuusongelmat ja työvoiman saatavuus”. Tämän otsikon alla oli juvalaisten viljelijöiden, nuorehkoja ja nuoria, näkemyksiä tilanteesta, ja ne eivät ole ehkä sellaisia, mitä me haluttaisiin kuulla ja mitä täällä on kuultu muun muassa ministeriaitiosta. Pari poimintaa lehtijutusta: ”Tilojen kulurakenne on tällä hetkellä ratkaisematon yhtälö. Tilojen kannattavuus heikkenee koko ajan. Tuotantokustannukset kasvavat, mutta tuottajahinnat laskevat. Polttoaineen hinta on noussut koko ajan, ja lannoitteidenkin tonnihinta on nyt 60 euroa korkeampi. Lannoitteet ovat viljelyn suurimpia muuttuvia kustannuksia.” Ja edelleen: ”Rehun hintakin on koko ajan noussut, eikä sitä pystytä siirtämään tuottajahintaan.” Tästä tuottajahinnasta nyt sitten täällä ollaan hyvin yksimielisesti todettu, että se tuottajahinta ja markkinoilta saatava hinta on se ratkaisu, ja onhan tämä nyt erikoista — niin kuin on muidenkin asioiden yhteydessä, turpeen kohdalla muun muassa — että me ollaan kutakuinkin samaa mieltä tästä asiasta mutta silti tuntuu, että me riidellään tästä, tietysti keinoista, ja tässä on paljon politiikkaa mukana. Mutta nämä tuottajahinnat: Kaikki me tiedetään tämä S- ja K-ryhmän vahva asema ja miten se toimii ja kun siellä keskusliikkeillä ainut arvo on se rahan tekeminen. Siellä on hyviä kauppiaita, erinomaisia paikallisia kauppiaita K-ryhmässä, ja on myös alueosuuskuntia, joissa osassa suositaan ja ymmärretään se paikallisuus, mutta se ketjuohjaus on niin vahva. Esimerkiksi omassa maakunnassa, jossa toimii Suur-Savon osuuskauppa, niin jos puhutaan tämmöisestä alueen elinvoimasta, se on muun muassa lakkauttamassa tämmöisiä vähän syrjemmässä olevia polttoaineen jakelupisteitä. Eli tullaan siihen, mitenkä vastuullisesti ylipäätään kaikki toimii tässä maassa. Tämä menee nyt ehkä vähän kauaksi tästä välikysymyksestä, mutta kuten jo sanoin, kaikki oleellinen on tullut sanottua, ja olen umpisurkea poliitikko, kun en jaksa toistaa aiemmin puhuttua. Välillähän S- ja K-ryhmän osalta on puhuttu tämmöisestä, että pitäisikö ne pilkkoa, ja ehkä siitä pitäisi uskaltaa puhua taas pienen tauon jälkeen, koska ei se korjaannu sieltä heidän itsensä kautta. Vaikka meillä on keskustan toimesta Sipilän kaudella luotu tämä elintarvikemarkkinalaki, jota on koko ajan viety parempaan suuntaan — ja kiitos, että sitä on edelleen viety, ja sitä pitää viedä — niin se ei vieläkään riittävästi auta. Arvoisa puhemies! Tämmöinen aluepoliittinen näkökulma: Jotta meille saadaan yrittäjiä maatalouteen, tai oli se mikä toimiala tahansa, niin tämän yhteiskunnan myös täytyy toimia, koska me toivotaan varmaan, että siellä on perheitä, ja jotta perheitä voidaan perustaa, niin siellä täytyy olla ne elämisen edellytykset, muutkin kuin että sitä maataloutta voitaisiin harjoittaa, jossa nyt tämä kannattavuus on se isoin ongelma. Onko siellä palveluja? Onko siellä sotepalveluja? Missä on synnytyssairaala? Onko siellä kouluja? Onko siellä päivähoitoa, varhaiskasvatusta, toisen asteen koulutusta? Esimerkiksi se, mitä kauempana maatalouskoulutus on jostain maakunnasta, niin kyllä se vain heijastuu siihen, onko sinne alalle tulossa nuoria yrittäjiä. Tuottavuudesta vielä yksi: Tämä on myös se problematiikka, että maatalouden tuottavuushan on kasvanut erittäin paljon, ja niin kuin tänään on hyvin tuotu esille näitä tilastoja, niin vaikka tuottavuus on kasvanut, niin kannattavuus ei. Elikkä se tuottavuushyöty on mennyt kaupalle ja teollisuudelle, ja siitä ei ole jäänyt sinne maataloudelle, minne se kuuluisi. Mutta ihan lyhyesti tästä poliittisesta kulttuurista: Täällä oikeastaan edustajat Mäenpää ja Keskisarja — täällähän ei perussuomalaisia ole enää ketään paikalla — olivat kyllä malliesimerkit siitä, miten tämä poliittinen kulttuuri on rappiolla, kun vakavasta aiheesta käytetään tämän tyyppisiä puheenvuoroja. Siihen toki syyllistytään varmaan ajoittain meistä jokainen, mutta ei tämä edistä minkään asian eteenpäinviemistä. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme maataloudesta ja ruuan ja maaseudun pärjäämisestä nyt viidettä tuntia. Salissa ei ole puhemiehen lisäksi yhtään perussuomalaista, ja kokoomuksen edustajia on jäljellä enää kaksi. Toivoisin, että myös hallituspuolueet palaisivat keskustelemaan. Tämä on nimittäin kohtalonkysymys [Peter Östmanin välihuuto] kaikkien suomalaisten näkökulmasta. Kiitän kuitenkin ministeriä, joka on istunut täällä erittäin tunnollisesti ja kuunnellut tätä keskustelua. Se on mielestäni arvokasta, kun puhumme ruuasta, jota kaikki meistä syövät. Suomalaisen maatalouden kannattavuus on Euroopan heikointa. Suomessa on Euroopan kallein diesel, ja neljä tilaa lopettaa joka päivä. Siinä lienee riittävästi syitä välikysymykselle, ja koen, että keskustelu tämän osalta on ollut antoisaa. Te lupasitte täyskäännöksen, ja sitä ei ole tullut. Tästä on esitetty tänään useita eri lukuja. Tilojen määrä on puolittunut 2000-luvulla ja kannattavuuskerroin pudonnut kuudesosaan tällä hallituskaudella. Viljelijän tuotto ja kustannukset eivät kohtaa, ja te pyörittelette strategioita, mutta tilojen kustannusten nousu nyt vaatii toimia. Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hinnannousu ajaa viljelijöitä yhä ahtaammalle. Kentän viesti on erittäin karua. Lannoitteet ovat niin kalliita, ettei niitä käytetä. Polttoöljy on niin kallista, ettei viljaa ole varaa kuivata, jos eteen sattuu sadekausi. Diesel maksaa tankilla 2,5 euroa, vähän pumpusta riippuen. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet tänä vuonna merkittävästi, ja siihen ei ole puututtu. Edellisten hallitusten syyttely lienee aika turhaa, kun hinnannousu pelkästään tänä vuonna on ollut melkoista. Kun asiakas tankkaa tankilla Suomen kalleinta dieseliä, niin Suomi kerää ennätyspotin veroja. Tämä hallitus on romuttanut yksityistieavustukset, joiden avulla muun muassa puu liikkuu metsistä tehtaille. Myös tämä on ollut merkittävä osa maatalouden kannattavuutta. Yksityistiekorvaukset ovat niin alhaalla, etteivät ne paljon enää voisi laskea. Muistan, kun Sipilän pääministerikaudella nämä luvut liikkuivat siellä 20—30 miljoonassa eurossa, ja nyt olemme 6 miljoonassa eurossa. [Peter Östman: Ei, vaan 5—10:ssä!] Siinä on merkittävä ongelma. Investointeja ei rakenneta rapistuvien teiden varaan, ja tästä meillä kaikilla on yhdessä vastuu. Meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, ja siitä kerätään enemmän veroja. [Hälinää — Puhemies koputtaa] On häpeällistä, että huoltovarmuutta pidetään yllä ulkomailta tuotavalla viljalla. Lähtökohtana pitää olla suomalainen ruoka ja kotimainen tuotanto erityisesti nyt, kun tilojen tulevaisuus on vaakalaudalla. Pitkät valikoima- ja hinnoittelujaksot eivät saa johtaa kaupoissa siihen, että kustannusnousut jäävät kuukausiksi yksin tuottajien tai elintarvikeyritysten kannettaviksi. Sopimuksiin tarvitaan toimivia hinnantarkistusmekanismeja, ja kilpailulaki on vähintä, mitä te voitte nyt eduskuntaan kiireellisesti tuoda. Kirjaukset ovat hyviä hallitusohjelmassa, mutta niitä ei ole vielä nähty meidän pöydällä. Valtiontakausjärjestelmiä on vahvistettava ja vaiheittaisia sukupolvenvaihdoksia helpotettava verotuksen ja rahoituksen keinoin. Riippuvuutta tuontilannoitteista ja fossiilisista tuotantopanoksista on vähennettävä. Kotimaista ravinnekiertoa, kierrätyslannoitteita, biokaasua ja muuta maatilojen energiantuotantoa on edistettävä investoinneilla ja purkamalla niiden sääntelyä. Nyt olemme todistaneet vuodessa ainakin viittä uutta sääntelyä biokaasuun. Ei näin voi jatkua, kun me haluamme huoltovarmuutta ja myös tuottavaa ravinnekiertoa. Sitten tästä byrokratiasta ja absurdeista valvontamaksuista: Hallitus lupasi purkaa byrokratiaa, mutta hallinnollinen taakka ja lupamaksut ovat päinvastoin moninkertaistuneet. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksu nostettiin 1 500 euroon ja luomuvalvonnan perusmaksu on 231 euroa plus 163 euron tuntimaksu. Viljelijöiden kukkaroista tilkitään nyt valtiontalouden aukkoja. Keskusta on erittäin huolissaan siitä, onko tässä maassa suomalaista ruokaa jatkossakin. Olen kiitollinen kaikille, jotka tätä asiaa tänään ja tulevaisuudessa salissa puolustavat. Toivon ripeitä toimia esimerkiksi sikaruton taltuttamiseksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Puheenaiheenamme on tänään keskustan välikysymys suomalaisen ruuan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Kysymyshän on sinänsä ihan aiheellinen, ja olen kyllä maatalouden kannattavuuskriisistä samaa mieltä. Eihän sitä ole kiistäminen. Kuten välikysymyksessä todettiinkin, viime kaudella kannattavuuskriisiin vastattiin noin 400 miljoonan kriisipaketilla, ja nytkin vaaditaan uutta kriisipakettia. Haluaisin kysyä: korjasiko tuo viime kauden paketti todella kriisin, vai olisiko nyt niin, että tämä on vain jatkumoa samalle asialle? Eihän nyt tukipolitiikalla pystytä korjaamaan markkinapohjaista kannattavuutta. Tällainen rahan kippaaminen on korkeintaan tekohengitystä. Me tarvitsisimme pitkän aikavälin ratkaisuja. Elämme kuitenkin Euroopan unionissa, jossa suomalainen ruoka joutuu kilpailemaan koko Euroopan ruuan kanssa. Toki ruokamme on parasta, sen me itse tiedämme, mutta ei se todellakaan halvinta ole. Samalla annoimme 90-luvulla merkittävän osan maatalouspolitiikkaamme EU:n haltuun. Sitä niitetään, mitä kylvetään tässäkin asiassa. Ruokavientiä meidän kuitenkin on edistettävä. Siinä on ainakin yksi avain maatalouden kannattavuuden parantamiseen. Onhan se jo hiukan piristynytkin, ja hyvä niin. Arvoisa puhemies! Tärkeä uudistus tällä kaudella on elintarvikemarkkinalaki, jota pidän onnistuneena, mutta onhan se selvää, ettei se yksin riitä näin vaikean tilanteen muuttamiseksi. Suomalainen maatalous pyörii polttoöljyllä, jota käytetään maatiloilla erityisesti työkoneissa, kuten traktoreissa ja puimureissa. Sen hinta on tällä hetkellä maailmantilanteen vuoksi aivan mahdottoman korkea. Samoin on tavallisen polttoaineenkin hinta, mikä vaikuttaa maaseudulla asuvien kukkaroon suoraan ja välittömästi. Sitten taas tämä sikarutto, jota tänä kesänä löytyi. Sen taltuttamiseen hallitus on kyllä sitoutunut, eikä sen asian kanssa ole käsien päällä istuttu. Se on vakava paikka, ja sillä on suora vaikutus myös vientiimme, josta aiemmin mainitsinkin. [Hilkka Kempin välihuuto] Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset jos ketkä ymmärtävät suomalaisen maaseudun arvon. Meidän eduskuntaryhmästämmekin monella on tiiviit siteet suomalaiseen maaseutuun ja maatalouteen, itseni mukaan lukien. Ymmärrämme hyvin, mitä maaseutujen elinkeinojen katoaminen tarkoittaa. Se tarkoittaa näivettyvää maaseutua ja katoavaa maaseutukulttuuria. Meille on kuitenkin tärkeää se, että suomalaisilla olisi mahdollisuus valita myös maaseutumainen eläminen tai maatalous ammatikseen niin halutessaan. Olen aina pitänyt maanviljelijän ammattia suuressa arvossa, koska lapsuudenkodissani oli sekä maanviljelystä että maidon- ja lihantuotantoa. Keskustalaisille haluan tähän lopuksi sanoa, että jos toivotte esimerkiksi seuraavalla hallituskaudella enemmän omannäköistänne maaseutupolitiikkaa, lähtekää siitä hallitusneuvotteluihin neuvottelemaan mielellään sellaisen kokoonpanon kanssa, jossa sitä todella on mahdollista edistää. Viime kauden näyttöjen perusteella vasemmistohallitus ei ole se koalitio. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maataloustuottajien tilanne on pitkään ollut haastava, ja viime aikoina kannattavuus on entisestään heikennyt. Nyt olemme kannattavuudessa Euroopan heikoimmalla sijalla. Olen pitkään miettinyt tätä tilannetta, miten se onkaan mahdollista, kun Suomessa ruoka on kuitenkin Euroopan keskiarvoa 10 prosenttia kalliimpaa ja ruokakauppa on yksi Euroopan kannattavimmista. Kun normaali ruokakaupan kannattavuusaste maailmalla on noin neljä prosenttia, esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa se on jopa seitsemän prosenttia. Eli joku muu taitaa ottaa voitot. Suomeen mahtuu yksi puheenaihe aina kerrallaan, ja kestosuosikki vuodesta 2022 on ollut turvallisuus. Siltikään, huolimatta tästä maailmanpoliittisesta tilanteesta, jossa uhkia on ja epävarmuutta on joka suunnassa, maataloustuottajien tilannetta ei ole parannettu, vaikka varmasti moni ymmärtää, että ruoantuotanto, jos mikä, on suomalaisille elintärkeää erityisesti kriisien keskellä. Huikean kannattava ruokakauppa ja huoltovarmuustilanne, nämä eivät ole tilannetta muuttaneet mutta eivät myöskään ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä Tyynellä valtamerellä on voimistumassa super El Niño, joka saa lisäpoweria ilmastonmuutoksen lämmittämistä merivesistä. On ennustettu, että jo tämän talven El Niño seurauksineen voi romahduttaa ekosysteemejä ympäri maailman. Kun ekosysteemi romahtaa, se tarkoittaa sitä, että siellä seudulla ei enää ruokaa tuoteta ainakaan samassa mittakaavassa ja olomuodossa kuin aikaisemmin. Ylös nostaminen jossain toisessa muodossa voi kestää todella kauan. Tulee ruokapula. Toinen viime aikojen ilmentymä on esimerkiksi Nepalissa, jossa todistimme valtaisaa tulvaa, joka sekin aiheutui sään lämpenemisestä. Tämä alue Himalajan vuorilta tulevien jokien myötä ruokkii valtaisan joukon ihmisiä, puhutaan jopa miljardista. Mikäli tämä alue Himalajan jäätiköiden kuihtuessa jää ilman ruokaa, tulee valtava ruokapula myös sinne, ja tämä kaikki vaikuttaa myös Suomeen. Tämä tarkoittaa sitä — nämä kolme asiaa, mitä tässä juuri luettelin — että jos nämä eivät herätä meitä siihen, miten valtavan tärkeä suomalainen ruuantuotanto on ei vain meille vaan ympäröivälle maailmallekin, niin ihmettelen sitä kyllä hiukan. Tämän kaiken pitäisi herättää meidät todella nopeasti. Meidän on todella saatava ruuantuottajien tila paremmalle tolalle ennen kuin heitä ei ole enää niin paljon jäljellä, että voimme omasta huoltovarmuudestamme pitää huolta. Tähän muun muassa auttaa polttoaineiden hinnan laskeminen, tämä on ihan kansallinen tarve, ja edelleen ruokakaupan suitsiminen. Kiitän siitä ministeri Essayahia, että hän on jatkanut näitä toimia, joita ministeri Leppä jo aloitti, mutta selvästikään vielä ei ole tehty riittävästi, koska tilanne on edelleen aika lailla sama kuin aina aikaisemminkin. Jos ei ole meillä ruuantuottajia, niin meillä ei ole kyllä suomalaista ruokaakaan.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Maatalouden välikysymys on oivallinen paikka puhua suomalaisesta maatalouspolitiikasta. Miksi välikysymys päätettiin jättää, on se, että kun tähän vaalikauteen lähdettiin, oltiin aika suuressa uskossa ja lupauksissa, mitkä nykyiset hallituspuolueet olivat antaneet. Luvattiin suunnanmuutosta, totaalista suunnanmuutosta suomalaiseen maatalouspolitiikkaan, luvattiin parempaa kannattavuutta suomalaiselle maataloudelle. Kun muistelemme edelliskautta, välikysymyksiäkin jätettiin, oli Tynkkysen listoja ja haluttiin julistaa kansallinen hätätila maatalouden kriisin vuoksi ja niin edelleen. Eli paljon oli odotuksia näiden kaikkien puheiden jälkeen. Herra puhemies! Mikä on ongelma? Ongelma on korkeat tuotantokustannukset ja liian alhaiset hinnat tuottajille. Katsoin tuossa löpön hintaa eli polttoöljyn hintaa: talvilaatu 2 euroa 13 senttiä. Sitten kun katsotaan polttoainepumpulla olevaa hintaa, mennään jo kahteen ja puoleen euroon dieselin osalta. Nämä kaikki vaikuttavat suoraan maatalouden kustannuksiin — lannoitekustannukset, kasvinsuojeluaineet ja niin edelleen. Kun polttoaine maksaa enemmän ja kun energia maksaa enemmän, ne tuovat välillisiä kustannuksia suoraan maatalouteen ja heikentävät kannattavuutta suomalaisella tuottajalla. Herra puhemies! Ruuan hinnasta on puhuttu tässä keskustelussa. Hyvä esimerkki on ottaa siitä, että kun ruuan hinta on noussut kaupassa nyt 20 prosenttia, niin otetaanpa kaurahiutalepaketti: kilo sitä maksaa euro 35 senttiä. Mikä on viljelijän osuus tuosta? Se on 20 senttiä. Voitteko kuvitella, 20 senttiä — aivan marginaaliosuus siitä, mitä ruoka tuolla kaupassa maksaa. Tässä on se ongelma, se suuri ongelma: että viljelijä ei saa siitä tuotteestaan riittävää hintaa ja kauppa kahmii voitot. Kaupan ylivalta on suuri. Tarvitaan kilpailulain muutos, jota tältä hallitukselta vielä odotetaan. Herra puhemies! Afrikkalainen sikarutto puhututtaa paljon. Se on tuomassa noin 40 miljoonan euron tappiot suomalaiselle sikataloudelle. Sain tänä aamuna viestin Etelä-Karjalasta, sieltä itärajalta. Siellä kävi vilinä, kun villisiat juoksivat riistakamerassa. Kysyin tuolta metsästäjältä, että milloinkas näitä aiotaan seuraavan kerran metsästää. Hän sanoi, että no, ensi viikonloppuna, kun ei ole töitä, niin viikonloppuna pääsee jälleen metsälle. Tarvitaan voimakkaammat kannusteet villisikakannan pienentämiseksi ja sikaruton estämiseksi Suomessa. Olin kyllä hyvin pettynyt siitä, että perussuomalaisten varapuheenjohtaja laski leikiksi tällä vakavalla asialla omassa debattipuheenvuorossaan. Afrikkalainen sikarutto on valtava ongelma. Se pitää saada estettyä, ettei se leviä ainakaan suomalaisiin sikaloihin. Mutta, herra puhemies, hallitukselta tarvitaan toimia siinä, että sianlihan vienti saadaan myös jatkossa käyntiin. Tarvitaan diplomaattista toimintaa, tarvitaan neuvotteluita, tarvitaan ennen kaikkea määrätietoista johtajuutta siihen, että tämä ongelma ratkaistaan. Herra puhemies! On monia sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti maatalouteen. Toissa viikolla tapasin sekä lihakarjatalouden edustajia että siipikarjatalouden edustajia. Puhuimme kuiviketurpeesta. Nyt on kyllä valtava huoli päällä siinä, nimittäin uusia nevoja ei avata tällä hetkellä Suomeen. Hinnat ovat kovat, lupamaksut ovat moninkertaistuneet — voi joutua maksamaan 47 000 euroa siitä, että avaa uuden nevan, eikä ole takuuta sille, saako tuon auki. Tämä on valtava ongelma. Korvikkeita näille kuivikkeille ei ole. Ja tämä lupamaksun hinta on tänä vuonna noussut, kun hallitusohjelmassahan on määritelty — aivan oikein — strateginen huoltovarmuuspolttoaine ja ‑tuote turve mutta teot siitä puuttuvat. Tähän tarvitaan aito ja oikea muutos myöskin. Haluan vielä sanoa siitä, mikä vaikuttaa välillisesti maaseudun elinvoimaan, nimittäin se, jos valtionhallinnon palveluita keskitetään. Maanmittauslaitos, Traficom ja poliisi ovat näitä viimeisimpiä, jotka ovat tietoon tulleet, ja kun työpaikkoja sieltä maakunnan reuna-alueelta lähtee ja keskittyy maakuntakeskukseen, on sillä elinvoimaan vaikutus. Herra puhemies! Viljelijät tarvitsevat ennen kaikkea arvostusta, tulevaisuudenuskoa, pitkäjänteisyyttä tuotantoon, ja sitä kautta tuleviakin viljelijöitä, suomalaisia ruuantuottajia. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (itäraja, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tämä välikysymys on tehty siksi, että suomalainen maatalous on ajautunut vakavaan ja pitkittyneeseen kannattavuuskriisiin, johon hallitus ei ole kyennyt vastaamaan. Orpon hallitus lupasi ohjelmassaan parantaa maatalouden kannattavuutta ja ratkaista syventyneen kriisin nopeilla toimilla ja pitkäjänteisellä työllä. No, mikä on tilanne nyt kolme vastuuvuotta myöhemmin? Tilanne on se, että Suomen maatalouden kannattavuus on nyt koko EU-alueen heikoin. Taustalla vaikuttavat rajusti kohonneet tuotantokustannukset tilanteessa, jossa tuottajahinta ei ole noussut, vaan paikoin jopa laskenut. On siis selvää, että markkina ei toimi. Ruokaketjun tulonjako on kaukana oikeudenmukaisesta. Kun hallituksen tavoitteena oli siis korjata tilanne ja kääntää maatalouden kannattavuus, on lopputulos valitettavasti juuri päinvastainen: koko EU:n alueen heikoin kannattavuus. Sanon suoraan, että yhtälö, jossa kustannukset nousevat mutta hinta markkinoilla pysyy samana, on epäterve ja epäreilu. Tällaisen todellisuuden keskellä suomalaiset viljelijät kuitenkin toistuvasti elävät. Kustannuskriisi on pitkittynyt mutta samalla akuutisti kärjistynyt. Siksi hallituksen pitäisi nyt tehdä kaikkensa tilanteen korjaamiseksi välittömästi akuuttiin kustannuskriisiin vastaamalla ja samalla rakenteellisia uudistuksia edistämällä. Hallitus on ohjelmassaan itse tunnistanut myös kilpailulain muuttamisen keskeiseksi toimeksi markkinan tervehdyttämiseksi. Tästä huolimatta hallitus ei ole tuonut kilpailulain uudistusta eduskuntaan. Miksi näin? Hallituksen on vahvistettava myös elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksia, tuottajaorganisaatioiden oikeuksia ja kustannusindeksiehtoja. Rakenteellisten toimien on viimein näyttävä tuottajan saamassa hinnassa. Maatalouden kustannusten ohella myös byrokratia ja hallinnollinen taakka tuntuvat vain kasvaneen, vaikka tavoitteena oli niiden keventäminen. Myös rahoituksen saanti on vaikeutunut, mikä estää investointeja ja yritysten kehittämistä. Siksi hallituksen pitäisi nyt nykyistä pontevammin pureutua alan rahoitusongelmien ratkomiseen. Rahoituksen saatavuus ei saisi olla alan kasvun ja kehittymisen pullonkaula. Arvoisa puhemies! Kun tilanne on kriisiytynyt ja muut maat ympärillä tekevät ratkaisujaan, ei Suomikaan voi jäädä sivusta seuraamaan viljelijöiden ahdinkoa. Juhlapuheiden ja kauniiden kirjausten sijaan nyt vaaditaan toimia. Tällä välikysymyksellä keskusta vaatii, että tuottajien neuvotteluasemaa parantavien uudistusten lisäksi hallituksen on lyötävä pöytään ratkaisuja akuutin kustannuskriisin helpottamiseksi. Kiitänkin hallitusta niistä toimista, joista se on tänään ilmoittanut. Samalla kysyn, ovatko toimet riittäviä ja kohdentuvatko ne oikein. Erityisesti suomalaisilta kasvinviljelijöiltä kuuluu nyt vakavaa viestiä kohonneista kustannuksista. [Pertti Hemmilä: Kyllä!] Peltokasveja viljellessä lannoite- ja polttoainekustannukset ovat suuri kuluerä, mikä heijastuu voimakkaasti esimerkiksi öljy- ja juurikasvien sekä puitavien kasvien tuotantoon eli viljanviljelyyn. Tätä samaa huolta kasvinviljelijöiden tilanteesta ovat tänään täällä nostaneet esiin useat edustajat, kuten edustajat Viljanen, Mehtälä, Kontu, Hemmilä ja Kalmari, ja moni muukin varmasti. Eli kun markkinoilta saatava tuottajahinta ei nouse, viljelijä maksaa kasvaneet kulut omasta pussistaan, siis käytännössä tuottaa ruokaa talkoillen. Tilanne on kestämätön. Käteen jää siis koko ajan entistä vähemmän, ja silti viljelijän pitäisi ruokkia niin oma perhe kuin tehdä yrityksen seuraavan vuoden tuotantopanokset, ostaa, tehdä kasvukauden investoinnit, puhumattakaan niistä investoinneista, joilla yritystä kehitetään pidemmällä jänteellä. Tilanteeseen on vastattava. Ratkaisuja on. Esimerkiksi Ruotsissa on otettu käyttöön tuki, jota myönnetään kasvintuottajille hehtaariperusteisesti eri kasvilajeille kolmeen eri hehtaaritukiryhmään jaoteltuna. Näin tukea saataisiin jaettua euromääräisesti eniten sinne, missä tuotantopanostukset myös ovat korkeimmat. Kysyn ministeriltä: olisiko tässä järkeä myös Suomen päätöksentekoon, ja voisitteko harkita hehtaariperusteista tukea kasvinviljelijöiden ahdinkoon? Puhemies! Kaiken kaikkiaan tässä keskustan esittämässä välikysymyksessä on kyse perusasioista, huoltovarmuudesta ja kotimaisesta ruoantuotannosta, siitä, että koko Suomi on asuin- ja elinkelpoinen ja että elinvoima kehittyy koko Suomessa, siitä, että maalla voi ja pitää voida kasvaa paitsi ruoka myös lapset, työ ja tulevaisuus. Siksi meidän on tehtävä nyt kaikki mahdollinen tämän turvaamiseksi. [Pertti Hemmilä: Tähänastisista keskustan puheenvuoroista kaikkein rakentavin!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kestävä ja kannattava ruokahuolto on huoltovarmuuden ja yhteiskunnan vakauden perusta. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden merkitys korostuu entisestään. Ranskassa peräti maatalousministeriön nimeen on huoltovarmuushengessä lisätty elintarvikesuvereniteetti, -omavaraisuus. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Meidän pitäisi pyrkiä vähentämään riippuvuutta ulkomaalaisista tuotannoista ja huolehtia kotimaisen viljelijän reilummasta asemasta, maanviljelyn paremmasta kannattavuudesta. Menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta ja tutkimusta. Miten hallitus takaa nämä maatalouden toimintaedellytykset? Miten taataan suomalaisen maatalouden kannattava tulevaisuus? Miten parannetaan Suomen maatalouden kriisinkestävyyttä? Omalta osaltaan haluaa SDP vahvistaa suomalaisen maatalouden kannattavuutta, huoltovarmuutta ja kasvua huolehtien viljelijälle reilumman aseman ruokaketjussa kohdentamalla tuet aktiiviseen tuotantoon sekä panostamalla omavaraisuuteen, innovaatioihin ja ruokavientiin. Meidän täytyy vähentää riippuvuutta ulkomaalaisista tuotantopanoksista, lisätä lannoitteiden kotimaista tuotantoa, vahvistaa rehun kotimaisuusastetta, turvata siementen, varaosien ja muiden kriittisten tuotantopanosten saatavuus sekä kehittää maatalouden kriisinkestävyyttä. Meillä Savonlinnassa kaupunki linjasi jo vuosikymmen sitten, että suosimme vain kotimaista ruokaa. Valitettavasti kotimaisen ruuan asema ei vahvistu hallituksen kritisoidun hankintalakiesityksen myötä. EU-sääntelyn vuoksi laki joudutaan vielä uudistamaan, jolloin on syytä tehdä parempia ratkaisuja kuntien, lähiruuan ja huoltovarmuuden kannalta. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Toimivat julkiset ruokapalvelut ovat tärkeä osa ruokajärjestelmää. SDP:n mielestä hankintalakia ei pidä viedä suuntaan, jossa kunnat joutuvat hajottamaan toimivia ruokapalveluja ja kilpailutuksissa hinta syrjäyttää laadun, kotimaisuuden ja huoltovarmuuden. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Ilman taloudellisesti kannattavaa alkutuotantoa ei voida turvata ruokaturvaa eikä maaseudun elinvoimaa. Keskeinen tavoite on, että suomalainen maatalous pystyy tuottamaan ruokaa markkinoille kannattavasti myös tulevaisuudessa. Viljelijän on saatava työstään oikeudenmukainen korvaus. Ruokaketjun arvonlisän tulee jakautua nykyistä tasaisemmin. Maatalouden kannattavuutta tulee parantaa ensisijaisesti markkinoiden kautta eikä pelkästään tukien avulla. Elintarvikeketjun toimivuutta ja reiluutta on vahvistettava. Maatalouden tukijärjestelmien on kohdistuttava aktiiviseen maatalouteen, ja myös tukipolitiikan vaikuttavuutta on syytä arvioida tarkemmin. Kestävä maatalous vahvistaa myös huoltovarmuutta pitkällä aikavälillä. Maatalouden tulee kyetä myös sopeutumaan ilmaston lämpenemisen vuoksi muuttuviin olosuhteisiin ja sen tuomiin riskeihin Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, uusien teknologioiden mahdollisuuksien hyödyntämistä, digitalisaatiota tarvitaan keskeisesti maatalouden uudistumiseen. Ruokavientiin tulee panostaa pitkäjänteisesti siten, että se vahvistaa kotimaista tuotantoa, investointeja sekä työllisyyttä. Viennin kasvattaminen turvaa myös huoltovarmuutta. Maatalouden rakennemuutoksen hallinnassa korostuu kokonaiskestävyys, taloudellinen, sosiaalinen sekä ympäristöllinen näkökulma. Lopuksi todettakoon, että menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, yritysrahoituksen saatavuutta, elinvoimaisia kuntia ja palveluita. Maatalous on keskeinen osa maaseudun työllisyyttä, yrittäjyyttä ja kokonaisturvallisuutta. [Pertti Hemmilä: olipa hyvä puhe!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Se on pitkä lista, mitä leikkauksia te olette valitettavasti tehneet tälle sektorille. Nämä kauniit puheet eivät auta sitä tilannetta, mikä tuolla maatalouden parissa ja maaseudulla on. Yksi asia, minkä haluaisin kyllä nostaa keskusteluun, ovat yksityistiet ja maaseudulla elämisen edellytykset. Meidän asiantuntijat ovat jo täällä eduskunnassa todenneet moneen otteeseen, että alempiasteisen tieverkon kunto on niin heikko, että se uhkaa meidän huoltovarmuutta. Vielä muutama vuosi sitten myös keskustan ollessa hallituksessa ja erityisesti keskustan ollessa pääministeripuolue yksityistieavustukset olivat 20—30 miljoonaa euroa. Nyt ne on leikattu alle kuuteen miljoonaan. Erään kokoomuslaisen kanssa kävin keskustelua, ja hän sanoi, että eihän kukaan tule asvaltoimaan myöskään taloyhtiöiden pihoja. Mutta ovatko nämä taloyhtiöt täällä keskustassa nyt sama asia kuin se, että maaseudun teitä pidetään kunnossa? Toivottavasti, ministeri, te puolustatte yksityistieavustuksia, mitkä teidän hallituskumppaninne perussuomalaiset ovat leikanneet.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olemme todistamassa tekopyhyyden huipentumaa, kun keskusta välikysymyksessään on huolissaan maataloudesta. Totta kai maatalouden jo pitkään jatkuneesta kannattavuuskriisistä on syytäkin olla huolissaan, ja tämä hallitus on tehnyt useita päätöksiä ja lakimuutoksia sekä vaikuttanut EU-tasolla tilanteen parantamiseksi, mutta tekopyhää on se, että pelkästään 2000-luvulla, siis 26 vuoden aikana, keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku seitsemässä eri hallituksessa. Kaikki me voimme myöntää sen tosiasian, että kannattavuuskriisi ei ole syntynyt tämän hallituskauden aikana, vaan se on kehittynyt pitkällä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä juuri keskusta on ollut se puolue, jolla on ollut ylin päätäntävalta Suomen maatalousasioista ylivoimaisesti useimmin ja kaikista puolueista pisimpään. Laskeskelitte varmaan, että reilun kolmen oppositiovuoden jälkeen suomalaiset olisivat unohtaneet nämä faktat, ja siksi nyt uskallatte käyttää opposition voimakkainta välinettä eli välikysymystä hurskastellessanne maatalousasioilla. [Anne Kalmarin välihuuto] Minä olen varma, että maaseudulla keskustan teot ja tekemättä jättämiset kyllä muistetaan. [Hanna-Leena Mattila: Kyllä muistetaan perussuomalaistenkin!] Mitä hallitus sitten on tehnyt? Ensinnäkin EU-vaikuttaminen on aiempaa paljon parempaa. [Anne Kalmari: Ennallistaminen, hah hah!] Suomen viesti on yhtenäinen, ja asioihin vaikutetaan jo ennakolta. Toisin oli viime kaudella. Vihreän ministerin suulla puhuttiin yhtä, keskustalaisen suulla toista. Tulokset olivat sen mukaiset, oli kyse sitten metsistä tai maataloudesta. Ja miten kävi esimerkiksi metsästyksen osalta viime kaudella? Ei oltu susijahdissa, valkoposkihanhet saivat syödä pellot tyhjiksi, ja niille puuhasteltiin hanhipeltoja ja -vahteja. Mutta samanlaista vesittämistä tapahtui monissa muissakin asioissa, joista viime kaudella päätettiin. Ilmastopolitiikassa te keskustalaiset sitouduitte hiilineutraaliusvuoteen 2035 ja uudistitte muun muassa jakeluvelvoitteet polttoaineisiin, ja mikäli tämä hallitus ei olisi puuttunut peliin ja maltillistanut teidän kattoon sojottavia käppyröitänne, polttoaineet olisivat vielä nykyistäkin kalliimpia. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tosiaan tuntui ja tuntuu teidän päätöstenne myötä edelleen maaseudulla ja suomalaisten kukkarossa. Sidoitte Suomen EU:n ilmastotaakanjakovelvoitteisiin, elpymispaketteihin, ennallistamisasetukseen, sidoitte Suomen käsiä siellä sun täällä ja kauaskantoisesti, ja nyt olette ihmeissänne, kun yhdessä hallituskaudessa ei saada mannaa satamaan taivaalta. Ne teidän siunaamanne sopimukset kun koskevat meitäkin, tätä hallitusta, ja te tiesitte sen lyödessänne kättä päälle. Ei se ollut ihme, että jätitte tyhjän paperin ja siirsitte sotkunne muille. [Anne Kalmari pyytää vastauspuheenvuoroa] Arvoisa puhemies! Kahden keskustalaisministerin jäljiltä elintarvikemarkkinalaki oli jäänyt torsoksi. No, tämä hallitus uudisti senkin, ja sen toteutumista seurataan ja valvotaan tarkoin. Lain myötä esimerkiksi kaupan ylivaltaa neuvottelutilanteessa kohtuullistettiin viljelijöiden ja alkutuottajien hyväksi. Tämä hallitus on tehnyt paljon sopeutuksia useilta eri sektoreilta, mutta maatalouteen ei ole koskettu. Olemme suojelleet siis suomalaista maaseutua, maataloustuottajaa ja huoltovarmuutemme perustaa. Tieverkkoon on satsattu enemmän kuin vuosikausiin, ilmastopolitiikkaa on kohtuullistettu. Kaikki tämä on tehty erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa, joka on perintöä edellisiltä hallituskausilta — puhumattakaan Euroopassa ja maailmalla riehuvista sodista, joilla on suora vaikutus myös tänne Suomeen. Arvoisa puhemies! Meille perussuomalaisille maaseutu merkitsee jotain aivan muuta kuin äänten kalastelua ennen vaaleja. Se on arvokas osa Suomea, se on huoltovarmuutemme perusta. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Paljon on toki tehtävää, emmekä voi ummistaa silmiämme kannattavuuskriisiltä, mutta tämä hallitus on ottanut suuria harppauksia nimenomaan maaseudun ja maaseudun ihmisten hyväksi. [Välihuutoja]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, tieverkko, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty kohta jo kolmatta tuntia tätä keskustelua, ja vajaan 40 vuoden kokemuksella tästä yrittäjätoiminnasta voin sanoa, että välillä nämä keskustelut ovat olleet kyllä melko ala-arvoisia, jos täällä puhutaan sukupuolenvaihdoksista, kun puhutaan maanviljelijöitten hädästä. Tähän haluan kyllä kiinnittää huomiota. Nimittäin nyt on kysymys tästä päivästä, tästä hetkestä ja siitä, mikä viljelijöitten tilanne on. Elikkä siellä ovat polttoainekustannukset, lannoitekustannukset nousseet merkittävästi. Tällä hetkellä on esimerkiksi viljanviljelijöitä, jotka eivät pui satoa sen takia, että viljan laatu on heikentynyt sateiden takia ja kuivaaminen maksaa aivan valtavasti. Ja täällä sitten kinastellaan tämmöistä, että mitä on tehty vuosikymmeniä sitten. Kuitenkin tässä on tämän aamun tilasto, joka ei valehtele. Maatalouden yrittäjätulo, tuotot ja kannattavuus ovat näiden kolmen vuoden aikana, kun hallitus on toiminut, olleet armottoman alhaalla suhteessa aikaisempaan. Elikkä tämä, että elintarvikemarkkinalakia korjataan, on hyvä asia, mutta se, että elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantia parannetaan, ei kyllä viljelijän tuottajahintaa nosta tällä hetkellä millään tavalla eikä kustannuksia vähennä. Niihin meidän pitäisi kiinnittää nyt huomiota, [Puhemies koputtaa] mitkä ovat viljelijän kustannukset suhteessa tuottoihin. [Juha Mäenpää: Olipa hyvä puheenvuoro! — Eduskunnasta: Asiantuntijan puheenvuoro!]

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on Euroopan kannattamattomin maatalous. Neljä tilaa lakkaa joka ikinen päivä, ja meillä on Euroopan kallein diesel. Huoli on toden totta vakava. Kyllä minä pysähdyin, kun naapurin pellolla hyppi 40 villisikaa, ja viimeisin sikaruttoon sairastunut tapaus löytyy tunnin ajomatkan päästä. Afrikkalainen sikarutto on riehunut maassamme jo puolitoista kuukautta. Reagointi on ollut auttamattoman hidasta ja täysin riittämätöntä. Seuraan kauhulla tartuntavyöhykkeen leviämistä: 37 todettua tapausta jo kolmessa kunnassa. Liian vähän ja liian myöhään. Me tarvitsemme palkkion kaadetuista villisioista, aitaamista ja teknologiaa raatoetsintään. Me tarvitsemme maailman parhaat käytänteet käyttöön. Missä ne ovat? Missä on lupaus tulevaisuudesta, kun tiloilta saattaa lähteä 40 miljoonan euron vientitulot? Täällä pääministeri puhui kauniisti elintarvikeviennistä — 40 miljoonan euron vientitulot. Arvoisa maa- ja metsätalousministeri, vastaavatko sikaruton toimet teistä maa- ja metsätalouden tarpeita?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tilastot näyttävät melko surkeilta Suomen kannalta. Suomessa on Euroopan kannattamattomin maatalous, Suomessa on Euroopan kallein diesel, Suomessa on Euroopan keskittynein kauppa ja itse asiassa joillakin mittareilla mitattuna jopa maailman keskittynein kauppa ja myös Euroopan suurin työttömyys, ja kaikki nämä asiat vaikuttavat myös maatalouden kannattavuuteen, joten eivät asiat aivan niin hyvin ole, mitä sieltä ministeriaitiosta annetaan aina ymmärtää. Viljelijöitten suurin ja tärkein viesti meille päättäjille on ollut, että tuottaja haluaa kannattavuuden tuotteidensa kautta, niin että kun he viljelevät ja tuottavat tuotteita, niin se tulos siitä tulee heille sen kaupan kautta, ja se on aivan niin kuin missä tahansa yritysmaailmassa. On hyvä, että elintarvikemarkkinalakia on nyt säädetty, mutta nyt on kysymys siitä, kuinka se saadaan sitten käytännössä toimimaan ja noudattaako kauppa sitä lakia, ja tästä olen myös huolissani. Haluaisinkin kuulla ministeriltä, mitkä ovat seuraavat toimenpiteet kannattavan markkinan suhteen.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Keskusta esitti välikysymyksen vakavasta aiheesta, mutta kun tuota ryhmäpuhetta kuunteli, niin tuli mieleen, että nykyhallituksen syytösten osalta tuuli heiluttelee huulia täysin hallitsemattomasti. Keskustalla oli maatalousministerin paikka edelliset kahdeksan vuotta, minkä jälkeen se tarjoili suomalaiselle ruuantuottajalle tyhjän paperin, siis pelkkiä lautasliinoja. Keskusta moitti nykyhallitusta polttoainehintojen noususta, vaikka oli itse nostamassa polttoaineveroa viime kaudella ja kaiken lisäksi liitti Suomen EU:n tieliikenteen päästökauppaan, jonka aiheuttama hintapommi on vielä tulossa ruuantuottajan kiusaksi. Tämä hallitus on alentanut polttoaineveroa liki 300 miljoonalla. [Mikko Savolan välihuuto] Ja vaikka hinnat ovat tällä hetkellä liian korkeat, se on joka tapauksessa pois hinnasta, mitä se olisi ilman tuota alennusta. Tämä hallitus on uudistanut elintarvikelakia parempaan suuntaan ja edistänyt ruokavientiä. Sen sijaan keskusta ajoi turvetuotannon alas. [Anne Kalmarin välihuuto]

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Minusta se pitää voida sanoa suoraan: Suomen maatalouspolitiikka on epäonnistunut. Ruoantuotannon kannattavuus on lähellä nollaa, ja kestävyysmurros on vasta lapsenkengissä — ja ei, tämä ei ole viljelijöiden vika, se on meidän poliitikkojen vika. Maataloustukien ja tuotannon uudistaminen on välttämätöntä, mutta tässä salissa kilpaillaan siitä, kuka puolustaa nykyjärjestelmää kiivaimmin. Arvoisa puhemies! Toisin kuin täällä annetaan ymmärtää, eivät tuottajan etu ja luonnon hyvä ole vastakkain. Pelloilla ympäristötoimet ja kannattavuus kulkevat usein käsi kädessä. Esimerkiksi maan kasvukunnon ja ravinteiden pidättämisen parantaminen suojaa vesistöjä ja parantaa satoa, mutta siihen eivät tuet nykyisellään kannata. Hyvä hallitus, tehdyt toimet eivät riitä, jos sinilevälautat kasvavat ja vedet jatkavat tummumistaan, eikä fossiilisiin polttoaineisiin ripustautuminen nosta maataloutta kukoistukseen. Ehdotus: tehkää turpeen kunnianpalautuksen sijasta biokaasun uusi tuleminen. [Hannu Hoskonen: Turve tarvitaan takaisin, jos meinataan maata viljellä tässä maassa!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, vesistö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Essayah totesi, kun käytimme keskimääräisiä lukuja, että näitä ei pitäisi käyttää. No, käytetään sitten valkuaiskasvi-, öljykasvi- ja viljanviljelyn keskimääräisiä lukuja. Siellä kannattavuuskerroin on miinus 0,05. Miksi siitä huolimatta ette tee täsmätoimia — vielä sellaisia, jotka esimerkiksi polttoöljyn hintaan lisää vaikuttaisivat? Olisitte voineet EU:sta kysellä niitä. Kysyn myös valtiovarainministeriltä, kun meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, 2,5 euroa, ja siitä kerätään 23 senttiä enemmän veroa kuin viime hallituskaudella keskimäärin, 23 senttiä enemmän veroja: eikö olisi jotain vastaantuloa maaseudun ihmisille, jotka joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja? Sen lisäksi kilpailulaissa pitäisi tuottajaorganisaatioiden asemaa vahvistaa ja ostajan asemaa selkeyttää toiseen tapaan kuin nyt on.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Totean nyt liikennepolitiikasta sen verran, että siltarumpupolitiikka on vaihtunut koko Suomen liikennepolitiikkaan, [Naurua] ja tämä hallitus on nimenomaan painottanut teitä huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. [Keskustan ryhmästä: Voi hyvänen aika!] Te olette aikaisemmin harrastaneet nimenomaan siltarumpuja, pyöräteitä, sidoitte meidät EU:n tiukkaan päästökauppaan, viherhumppaan. Tällä hetkellä painotus on nimenomaan teissä. Ja voin todeta, että emme ole edelleenkään käyttäneet yhtään uutta rahaa Turkkusen junaan, jonka yhtiön te perustitte. [Jouni Ovaska: Ja te rahoititte!] Yksityistierahoitusta ollaan jälleen nostamassa, se on jälleen lähdössä ylöspäin. Niitä summia ja hankkeita, joita investointeja tiepuolella tällä hetkellä meillä on menossa, te olette odottaneet kymmeniä vuosia. Meillä on kaksi ja puoli miljardia tiehankkeita käynnistymässä tämän kauden aikana. Me todella vahvistamme koko Suomea. Unohdamme ne teidän siltarumpunne ja satsaamme koko Suomen huoltovarmuuteen, turvallisuuteen. Meillä riittää rahaa, tällä menolla jos jatkamme nyt kun suunta on muuttunut, myös niihin alempiasteisiin teihin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Teki mieli sanoa, että rahat te laitatte Turun tunnin junaan, vaikka sitä kaipaisi moni muu kohde, mutta jätän sen nyt huomiotta. — Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys on ehkä siitä syystäkin tarpeellinen, että huomaa, että ministeriöiden välillä on aikamoiset hallinnon rajat edelleen. Täällä maatalousministeri puhui hyvin lämpimästi maaseutupoliittisesta selonteosta ja sen eduskuntakäsittelystä, mutta en tiedä, tietääkö ministeri, miten kovaa kättä hallitus on antanut maaseudun teille. Valitettavasti perusväylänpidosta leikataan. Tämä hallitus on käytännössä ajanut alas yksityistieavustukset. [Tuomas Kettunen: Ohhoh!] Mikä järki siinä on? Keskustavetoisten hallitusten aikana on panostettu maaseudun teihin. Nyt annetaan alempiasteisen tieverkoston rapistua. Ei maaseudulla kukaan voi elää ja yrittää, jos tiet ovat siinä kunnossa, missä tällä hetkellä ovat. Joten käykää vielä, ministerit, hieman keskustelua keskenänne, että mitä siellä selonteossa lukee ja mikä se todellisuus sitten rahoituksessa on. [Tuomas Kettunen: Ja minne rahat meni? Tunnin junaan!]

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
Polvinen Mikko16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa puhemies! Kyseessä on polttoainelupauksen petos, joka vaikuttaa suoraan maaseudun ihmisiin, maaseudun arkeen. Eikö se, perussuomalaiset, ollut niin, että piti olla autoilijamyönteisin hallitus? [Naurua perussuomalaisten ryhmästä] Väitättekö vieläkin, kun Kuhmon toteemissa diesel on yli 2,6 euroa litra tai Kuusamossa ysivitonen yli 2,4 euroa litra tai polttoöljy yli 2,1 euroa litra, että on autoilijamyönteisin hallitus, yrittäjämyönteisin hallitus? Tämän tilanteen irvikuva on pahimmillaan sitä, että kun asiakas tankkaa asemalla, niin samaan aikaan Suomi kerää ennätysmäärän veroja, koska polttoaineiden hinta on niin korkea. [Anne Kalmari: Ennätysmäärä veroja tällä hallituskaudella!] Arvoisa valtiovarainministeri Purra, onko todella niin, että kun tänä päivänä menee tankkaamaan Suomen kalleinta dieseliä, valtiovarainministeriössä ollaan tyytyväisiä, kun maksetaan kaikista suurinta nettomääräistä polttoaineveroa? [Anne Kalmari: Eniten veroja!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Alikersantti Yrjö Lahtinen totesi Tuntemattomassa sotilaassa, että lyödään sellaiset rätingit eteen, ettei voi olla nälkä. Nyt kun kuuntelee hallituspuolueitten edustajien puheenvuoroja ja erityisesti ministerin puheenvuoroja, niin nyt ollaan lyömässä viljelijöille semmoiset rätingit eteen, että ei siinä nyt nälkä voi olla. Viljelijöillä, arvoisa ministeri, ei mene tällä hetkellä... [Välihuuto] — Edustaja Mäenpää, viljelijöillä ei mene hyvin tällä hetkellä. Kun katsoo niitä tuotantokustannuksia, mitkä ovat, polttoaineen hintaa, talvilaatu on 2 euroa 13 senttiä, jos tänään sitä tilaa, lannoitteitten hintoja, kasvinsuojeluaineita ja niin edelleen, [Jenna Simulan välihuuto] niin tuotantokustannukset ovat korkealla. Syy, miksi tämä välikysymys tehtiin, oli se, että te lupasitte, että tämä muuttuu. Te lupasitte täyskäännöksen suomalaiseen maatalouspolitiikkaan. Te lupasitte sen, että suomalaisella viljelijällä menisi paremmin. Mutta meneekö tällä hetkellä paremmin? Tuolla on huutava hätä, ja hallitukselta odotetaan nyt enemmän toimenpiteitä. Arvoisa ministeri, mitä te teette sen eteen, että viljelijät pärjäävät myös näitten tuotantokustannusten kanssa, jotka ovat tällä hetkellä äärettömän korkealla tasolla?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on vakava kysymys. Tilojen määrä vähenee, investoinnit vähenevät, ja tuotantoa joudutaan sopeuttamaan alaspäin. Kyse on viljelijöiden toimeentulosta, ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja koko maaseudun elinvoimasta. Hallitus lupasi maatalouteen täyskäännöksen. Miten se näkyy viljelijän arjessa? Viljelijä Keski-Savosta laittoi tänään minulle kysymyksen, johon haluaa ministeriltä vastauksen: ”Haluaisin tietää, onko hallitus tekemässä realistisia toimia viljelijän toimeentulon parantamiseksi ja niin, että se kohdistuisi aktiivisille tuottajille. Tämän syksyn polttoöljyn hinta tekee sen, että viljoja ei kannattaisi korjata, kun viljan kuivaus maksaa enemmän kuin tuotteen arvo on. Esimerkiksi meidän tilamme energiakustannus on kasvanut vuodessa 12 000 euroa, ja tuotteiden arvo on sama kuin vuonna 2025 oli. Viljan hinta alkaa ykkösellä, polttoaineen kakkosella ja lannoitteiden kasilla.” Mitä ministeri vastaa viljelijän kysymykseen Keski-Savosta?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! [Jenna Simula: Esitelkää nyt se lähimalli!] On arvokasta, että hallitus edes jollakin tavalla reagoi tähän tilanteeseen, [Eduskunnasta: Sama arabiaksi!] mutta osa näistä toimenpiteistä on kuitenkin semmoisia, jotka vaikuttavat vasta ensi vuonna ja aika kaukana. Kyllä itseäni askarruttaa erityisesti tämä akuutti kustannuskriisi, mikä on tänä vuonna varsinkin polttoaineiden hintojen nousun, energian hinnan nousujen ja lannoitteiden hinnan nousun takia tullut maataloudelle päälle. Juuri tähän ongelmaan vaikuttavia keinoja tuossa teidän vastauksessanne ei sittenkään kovin paljoa ollut. Tämä on kuitenkin se, mikä aika monella tilalla on päällä: mistä rahat polttoaineeseen, energiaan ja lannoitteisiin. Voisitteko miettiä vielä tähän hieman lisää vaikuttavia keinoja? Uskon, että se olisi aika tärkeä monelle tilalle.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
Hemmilä Pertti16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Hyviä puheenvuoroja, alkaen siitä, mitä ministeri Essayah täällä tänään lausui. — Mutta kuuntelin hyvin tarkkaan edustaja Kalmarin puheita eilen ja tänään, enkä kuullut hänen lausuvan kertaakaan sanaa kasvintuotanto, kasvinviljely — en kuullut. Ajattelen näin, että kasvintuotanto on se, mikä nyt on kriisissä ja mikä nyt eniten kärsii tästä tilanteesta, niin siitä, että keskustan johdolla laadittiin tämä CAP-suunnitelma, mitä nyt noudatamme, kuin myöskin tietysti näistä sodista, mitkä riehuvat. Polttoaineitten hinnat ovat ennätyskorkealla. Kasvintuotanto nimenomaan kärsii. [Antti Kurvinen: Mitä teette sille? — Keskustan ryhmästä: Mitä hallitus tekee?] Edustaja Eerikki Viljanen sentään mainitsi, että viljaa tuotetaan talkoilla.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
Kalmari Anne16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Historian vaikuttavin välikysymys. On todella hienoa, että vastaatte tähän kriisiin 140 miljoonalla eurolla, mutta edelleen kysyisin: Kun nuo polttoaineitten hinnat ovat niin korkeita, aiotteko tulla jotenkin erityisesti vastaan maaseudun asukkaita tai maanviljelijöitä polttoaineissa? Tehän keräätte veroja nyt enemmän kuin keskimäärin edellisellä hallituskaudella. Silloin kerättiin esimerkiksi ysivitosesta 14 senttiä vähemmän ja dieselistä 23 senttiä vähemmän kuin nyt näillä polttoaineen hinnoilla keräätte. Tämän saman polttoöljyn kohdalla 19 senttiä enemmän te keräätte veroja. Aiotteko tehdä jotakin polttoaineiden hinnoille?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Maatalouden tuottajien tilanne on kohtuuton. Tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä ja vastuunkantoa. Se vaatii vastuunkantoa niin hallitukselta, teollisuudelta kuin kaupaltakin, ja se vaatii vastuuta myös kuluttajilta. Hallitus ei näytä ymmärtävän maataloustuottajien tilannetta ollenkaan. Lannoitteet maksavat yhä enemmän, polttoaineet kallistuvat jatkuvasti, ja voi vain arvailla sähkön hintaa ja sitä, miten kohtuuhintaista sähköä riittää kotitalouksille, maatiloille ja yrityksille. Kaikki tämä näkyy lopulta myös kuluttajan kukkarossa, koska kauppa pitää kiinni satojen miljoonien eurojen voitoistaan. Eli maataloudessa tuottajien kustannukset kasvavat mutta korvaus tuotteesta ei. Liiketoiminnan näkökulmasta yhtälö on mahdoton. Tuottajien edunvalvonta on uskomattoman tehotonta varsinkin, kun tuottajien edustajia on paljon omistajina elintarviketeollisuudessa. Ruokakauppa on Suomessa aivan liian keskittynyttä. Kilpailua puuttuu. Kesko ja S-Ryhmä määräävät tahdin, eikä siinä saksalaisen Lidlin markkinaosuus riitä muuttamaan menoa. Ruuan hinta nousee, tuottajat ovat vaikeuksissa, mutta kauppa tekee ennätystuloksia. Ei se näin voi mennä. Eli kysymys kuuluu, mikä on kaupan vastuu siitä, että meillä jatkossakin on varaa tuottaa kotimaista ruokaa ja kuluttajilla varaa sitä ostaa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomen ruuantuotanto on kansallinen turvallisuuskysymys. Omavaraisuuden rapautuminen ja tuonnin lisääntyminen lisäävät haavoittuvuutta. Konfliktit maailmalla ja myös Itämeren kriisiytynyt tilanne ja kuljetusten epävarmuus korostavat oman ruuantuotannon merkitystä. Suomi tuo ruokaa seitsemällä miljardilla eurolla ja vie vain kahdella miljardilla. Maidossa ja lihassa omavaraisuus on jo menetetty. Oma lukunsa omavaraisuudessa ja huoltovarmuudessa ovat lannoitteet. Suomen viljat ovat kasvaneet pelloilla pitkälti venäläisen ammoniakin voimalla. Ammoniakki on lannoitetuotannon välttämätön raaka-aine. Lannoitteista on pulaa maailmalla, ja hinnat kallistuvat. Suomessa ei ole omaa ammoniakkitehdasta. Kemira myytiin aikanaan norjalaiselle Yaralle. Naantaliin on suunnitteilla vihreän ammoniakin tuotantolaitos, joka käynnistyy aikaisintaan 2030-luvulla. Kysymys kuuluu: olisiko lannoitteiden koko tuotantoketju pitänyt ottaa paremmin valtion haltuun? Ja vastaus on: kyllä olisi pitänyt. Arvoisa puhemies, ärade talman! Maatalouden kannattavuus on palautettava kiireellisesti. Byrokratiaa on purettava ja tuet suunnattava niille, jotka tuottavat ruokaa ja elintärkeitä hyödykkeitä. Tavoitteena pitää Suomessa olla maatalous, joka pärjää tulevaisuudessa myös ilman tukia. Suomi pystyy ruokkimaan suomalaiset, jos tuotanto säilyy kannattavana. Julkinen talous on siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskunnan tuet on käytävä läpi eikä mitään voi tässä tilanteessa jättää tarkastelujen ulkopuolelle. Maatalous ja elintarvikkeet ovat tietysti erityisessä asemassa yritystukien joukossa, koska kyse on viime kädessä huoltovarmuudesta eli siitä, riittääkö mahdollisesti kriisitilanteessa suomalaisille ruokaa omavaraisesti. [Hannu Hoskonen: Ei riitä millään!] — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Orpon—Purran hallituksen eriarvoistava politiikka on koko Suomen asia. Myös maaseudulla asuvat ovat joutuneet tämän hallituksen kurjistavan politiikan kärsijöiksi ja usein ensimmäisinä. Leikkausten myötä harvaan asutuilta alueilta poistuvat ensimmäisinä ihmisille tärkeät palvelut ja kaikki muu elinvoiman kannalta oleellinen: työpaikat, koulut, kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet. Maaseutu on tärkeä ja erottamaton osa suomalaista sosiaalista ja maantieteellistä kudosta. Maaseutu ei ole mikään resurssivarasto, josta vain rohmutaan luonnonvarat ja josta isot kaivosyhtiöt, metsäteollisuus ja ylikansalliset digijätit saavat voitot, kun haitat jäävät paikallisten maksettaviksi. Maaseudulla asuvat ihmiset ansaitsevat parempaa. Vasemmistoliiton mielestä myös maaseudun haasteisiin vastataan parhaiten turvaamalla ihmisten toimeentulo sekä panostamalla työpaikkoihin, koulutuslaitoksiin, palveluihin, liikenneyhteyksiin ja kestävään tuotantoon. Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on vaikeassa kriisissä, ja viljelijät ovat tiukassa raossa. Eikä kyseessä ole vain kannattavuuskriisi. Kyseessä on eksistentiaalinen kriisi, ja hallitus on toimettomuudellaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa murentanut pohjaa koko suomalaisen ruuantuotannon perusedellytyksiltä. Hallitus ei ole tehnyt riittävästi päästöjen vähentämiseksi eikä ympäristön köyhtymisen pysäyttämiseksi eikä varsinkaan ole tehnyt ilmastotyön tekemisestä helpompaa maanviljelijöille. No, sen sijaan hallitus on vain kärjistänyt vastakkainasettelua maanviljelijöiden edun ja ilmastotyön välillä. Ekologisen kriisin torjuminen on maatalouden ensimmäinen elinehto. Jos me emme muuta kurssia, sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, maaperä tulee köyhtymään ja monimuotoinen luonto pölyttäjineen tuhoutumaan. Ruuasta tulee pulaa, ja maanviljelijät menettävät toimeentulonsa. Ruuantuotantoa ei pidä kytkeä irti aktiivisesta ilmasto- ja ympäristötyöstä. Päinvastoin maanviljelijöitä on tuettava tässä työssä. Ruuantuotanto on osa ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisua. Tämän pitää näkyä paljon paremmin muun muassa maataloustukien kohdentamisessa. Maanviljelijöitä on tuettava uudistavassa viljelyssä ja ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Turvepeltojen vettämistä ja kosteikkoviljelyä on tuettava. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton tavoitteena on yhdessä maanviljelijöiden kanssa rakennettu ekologisesti kestävä kotimainen maatalous, joka tarjoaa tuottajille reilun hinnan tuotteistaan ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Näitä uusia taloudellisia mahdollisuuksia syntyy erityisesti kasvipohjaisiin tuotteisiin, kuten kasviproteiineihin ja kasvipohjaisiin meijerituotteisiin, joista tulee Sitran ja Luken arvioiden mukaan ruoka-alan suurin kasvupotentiaali. Kasvipohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on vastaus myös ruokaturvaa ja huoltovarmuutta koskeviin haasteisiin, kun riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja rehusta, vähenee ja kun rehuntuotantoon käytetty maa-ala vapautuu suoraan ihmisille kelpaavien kasvien viljelyyn. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä. Olen itse saanut luotsata eduskunnan kasvisruokaverkostoa, joka on mielestäni hyvä esimerkki puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Vain kasvipainotteiseen ruokajärjestelmään siirtymällä me voimme saavuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja eettisesti kestävän ruokajärjestelmän, joka vastaa aikamme haasteisiin. Konkreettisena toimenpiteenä haluan esittää kansallisen kasvipohjaisen ruuan toimintasuunnitelmaa ja investointiohjelmaa, jollainen on Tanskassakin puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä tehty. [Tuomas Kettusen välihuuto] Arvoisa puhemies! Näistä mainitsemistani syistä johtuen teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Orpon hallitus on ilmasto- ja ympäristöpoliittisella toimettomuudellaan vaarantanut ruoantuotannon toimintaedellytykset ja siten maanviljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden. Siksi ehdotan, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.” — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lienee itsestäänselvää, että tässä maassa, meille kaikille rakkaassa Suomessa, ei tuoteta tulevaisuudessa ruokaa, jos maaperä on niin köyhtynyt, ettei se kykene tuottamaan satoa. Ruokaa ei tuoteta, jos toimitushäiriöt tai maailman konfliktit katkaisevat niiden tuotantopanosten, kuten polttoaineiden tai lannoitteiden saannin, [Juha Mäenpää: Tai turpeen!] joista suomalainen ruuantuotanto on riippuvainen. Eikä se sato kasva itsestään siellä pellossa tai ruoka ilmesty kaupan hyllylle, jos ei ole suomalaisia maatalousyrittäjiä ja viljelijöitä ruokaa turvaamaan. Ei ole kovin kauan aikaa siitä, kun sain eräältä varsinaissuomalaiselta neljän lapsen isältä viestin. Hän kertoi olevansa epätoivoinen, kertoi perheen kamppailevan köyhyyden kanssa, kuvasi, miten lasten ja vaimon elämään on osunut moni hallituksen leikkauksista, ja jatkoi, että hän on niin pettynyt siihen, miten tässä maassa on niin kovin pitkään annettu ymmärtää, että kaikki voi maataloudessa jatkua ennallaan ja nyt hän kamppailee köyhyyden kanssa yrittäessään vastuullisena pientuottajana tuottaa suomalaisille ruokaa. Asiantuntijat ja tutkijat ovat pitkään varoittaneet, että suomalainen ruuantuotanto vaarantuu, jos me emme ota tosissamme sitä faktaa, että kun ilmasto muuttuu, kun luonto köyhtyy, sillä on vaikutuksia suomalaiseen ruuantuotantoon. Vihreät ovat varoittaneet, että kaupan keskittyminen ei ole fiksua. Se, että alkutuottaja ei saa reilua korvausta työstään, on älytöntä, mutta tälle ei ole tehty tarpeeksi. Perussuomalaisten lausahdus siitä, että tämä hallitus tekee viljelijä-, maatalousyrittäjämyönteistä ilmastopolitiikkaa, on vastuuton, sillä ei ole mitään viljelijämyönteistä tehdä ilmastopolitiikkaa, jossa ei pureta riippuvuuksia fossiilisista polttoaineista, joiden hinnan maksavat viljelijät, ja olemme riippuvaisia siitä, mitä maailmanmarkkinoilla tapahtuu. Miksi ei olisi vastuullista ilmastopolitiikkaa auttaa suomalaisia maatalousyrittäjiä siirtymään biokaasuun, päästöttömään liikkumiseen ja niin edespäin? Tai mitä ajattelette, kumpi kohtaa ensin ilmastokriisin seuraukset, me jakkopuvut päällä tässä salissa vai viljelijät pelloilla? [Mikko Savola: Olen molempia!] He näkevät siellä jo nyt, mitä tarkoittavat rankkasateet, kuivuus tai maaperän köyhtyminen. Jokainen varmasti ymmärtää, että sellainen maaperä, joka ei ole ravinnerikas, ei myöskään pidä ravinteita pellossa. Silloin ne valuvat vesistöihin, Saaristomeri rehevöityy, eivätkä silloin saaristomeri-ohjelmat auta, jos ei uskalleta katsoa sitä isointa ongelmaa. Ja se ei ole viljelijöiden ongelma, se ei ole suomalaisten ruuantuottajien ongelma. Se on päättäjien ongelma, että ei ole tehty tarpeeksi tarpeeksi ajoissa, autettu sitä välttämätöntä siirtymää, joka on edessä. Mitä kauemmin me päättäjät hidastelemme ja leikimme, että ilmastokriisi ei joko ole totta tai luontokatoa ei tapahdu tai että me emme voisi vaikuttaa siihen, mitä kotimaiselle luonnolle tapahtuu, sitä enemmän maksavat hintaa suomalaiset ruuantuottajat, joilla on jo aivan varmasti tarpeeksi vaikeaa. Joten olen erittäin tyytyväinen, että eduskunta käy tätä keskustelua, ja toivon, että tämä lisää ymmärrystä sille, miksi vihreät ovat vaatineet, että ympäristöturvallisuus otetaan vahvemmaksi osaksi kokonaisturvallisuutta. Ei meillä ole puhdasta vettä, ei meillä ole sitä ruokaa, jos me emme huomioi näitä kysymyksiä ajoissa. Ei se ole wokettamista, eikä se ole pelkästään vihreää. Se on isänmaallista. Muistatte varmaan, kun aikoinaan vihreät puhuivat siitä, miten pitää irtautua fossiilisesta energiasta. Muistatte varmaan, miten sitä saatettiin vastustaa. Mutta muistatte varmaan, miten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aika nopeasti tuli näkyväksi, että kyse ei ollut vain ympäristöteoista vaan turvallisuudesta. Suomi kesti tuon tilanteen paljon paremmin, koska olimme onneksi fiksusti yhdessä siirtyneet toisenlaiseen energiantuotantoon. Sama ymmärrys tarvitaan nyt maatalouden puolelle, mutta on hämmentävää, miten maatalouspolitiikassa uppiniskaisesti jatketaan samaan suuntaan, vaikka nähdään, että viljelijöillä ei ole kovin helppoa tänäänkään. Kun tätä keskustelua käydään, niin ei tätä voida käydä käymättä sitä puhetta siitä, mikä on suomalaisen lihatalouden, kasvisruuantuotannon tulevaisuus. Se polarisoi ja se menee usein jopa aika lapselliseksi, vaikka meillä on tutkittua tietoa siitä, että nykyinen lihankulutus ei ole kestävällä tasolla kansanterveyden näkökulmasta, ja sote-kustannukset ovat aika isoja, kuten olemme huomanneet. Ja jälleen: emme me ole vastaan suomalaisia yrittäjiä, jotka siellä maatalouden puolella, lihataloudessa toimivat. On täysin kohtuutonta, että pienet eläintilalliset, vastuullisesti toimivat yrittäjät häviävät kilpailussa tehomaataloudelle. Se ei ole suunta, jossa me haluamme Suomea edistettävän. Me haluamme, että Suomi ottaa mallia Tanskasta, jossa on panostettu kasvispohjaiseen ruuantuotantoon, tehty siitä valttikortti, huoltovarmuustekijä. [Välihuutoja] — Kyllä, mutta siellä on siirrytty ja investoitu. Miksi me emme investoisi kasvistuotantoon? Ihmettelen myös sitä keskustelua maataloudesta, miten silloin aina nousevat vain puheet eläintaloudesta. Mihin unohtuu viljelijöiden asema, ruuantuottajien asema, joilla on aika vaikeaa ja joille on aika kauan kerrottu, että kaikki voi jatkua ennallaan. Itse en syyttäisi vain tätä hallitusta, katsoisin aika paljon pidemmälle. Mutta vetoan, että suomalainen eduskunta ottaa tosissaan ilmastokriisin, luontokadon, tekee tarvittavat toimet, jotta tässä maassa voidaan tuottaa suomalaisille ruokaa, tarvittaessa jopa kriisitilanteessa riippumatta toimitusketjuista. Valitettavasti vihreiden mielestä hallitus ei ole asian varmistamiseksi tarpeeksi tehnyt. Siksi vihreä eduskuntaryhmä ei voi antaa luottamustaan hallitukselle, joka ei ole ottanut ympäristökriisiä riittävän vakavasti tai auttanut vastaamaan suomalaisten viljelijöiden hätään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Sukumme on viljellyt Kuuselan tilaa Vihdin Oinasjoella yli sadan vuoden ajan. Saan jatkaa edeltävien sukupolvien työtä ja teen kaikkeni, että pojillani olisi mahdollisuus jatkaa sukupolvien ketjua, jos niin haluavat. Olen pidemmän kaavan mukaan kokenut, että suomalainen ruoka ei tule kaupan hyllylle itsestään. Ruoka tulee pelloilta ja tiloilta kautta Suomen, kellonaikaan ja viikonpäivään katsomatta. Osaamisestaan ja ahkeruudestaan huolimatta moni viljelijä ei saa työstään korvausta, ja mikä pahinta, ei edes arvostusta. Kysyä sopiikin: Kun jollain tilalla illan pimetessä mietitään, jaksaako vielä huomisen, sanooko hallitus, että "pärjäile"? Kun seuraava nuori viljelijä pohtii, uskaltaako ottaa kotitilan vastuulleen, sanooko hallitus, että "ollos huoleton"? Kun seuraava kriisi tulee ja tarvitsemme ruokaa omasta maasta, sanooko hallitus, että "ei hätää, kyllä sitä jostain tulee"? Siltä se nimittäin äsken kuulosti hallituksen suunnalta, että ongelmia ei olisi. Joutuu kysymään: eletäänkö hallituksessa lainkaan samaa arkea kuin maatiloilla ympäri Suomea? [Eduskunnasta: Ei eletä!] Keskusta teki välikysymyksen, koska suomalaisen ruoan tulevaisuus on vaarassa. Maamme maatalouden kannattavuus on valahtanut EU:n heikoimmaksi — EU:n heikoimmaksi. Lähes neljä tilaa lopettaa joka päivä. Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hintojen nousu ajaa viljelijöitä yhä ahtaammalle. Se siitä hallituksen "täyskäännöksestä" parempaan. Arvoisa puhemies! Keskustan mielestä suomalainen maatalous ja ruoka pitää pelastaa. Tällä hetkellä esimerkiksi suomalainen vilja tuotetaan käytännössä pitkälti talkoilla. Jokaisen pitää ymmärtää, että se ei ole kestävää eikä se ole oikein. Nyt viljelijälle jää liian pieni osuus ruokaketjun arvosta. Tilanne ei ratkea sillä, että viljelijää kehotetaan vain tekemään ja yrittämään enemmän. Jos haluamme suomalaista ruokaa kauppojen hyllyille — ja keskusta muuten haluaa — viljelijän pitää saada työstään nykyistä oikeudenmukaisempi korvaus. Siksi kilpailulakia pitää avata ja puuttua kaupan ylivaltaan sekä tukkukaupan kilpailuongelmiin. Tuotantokustannusten muutosten pitää päästä nykyistä nopeammin tuottajahintoihin. Tuottajaorganisaatioilla pitää olla mahdollisuus sopia hinnoista. Akuuttiin tilanteeseen keskusta esittää EU:n kriisituen täysimittaista kansallista täydentämistä. Me jatkaisimme energiaveron lisäpalautusta, maksaisimme sen täysimääräisenä ja laajentaisimme sen koskemaan myös nestekaasua. Poistaisimme tuotantorakennuksilta kiinteistöveron määräajaksi ja toteuttaisimme Ruotsin mallin mukaisesti kustannustuen etenkin lannoite- ja polttoainekustannuksiin. Sikaruton torjuntaa pitää vihdoin alkaa johtamaan, ja siihen pitää osoittaa lisää voimavaroja. Villisikakantaa tulee määrätietoisesti vähentää ja avata lihan vientimarkkinoita nopeasti alueellistamisen avulla. Valtion pitää korvata taudin torjunnasta ja markkinahäiriöistä maa- ja metsätaloudelle aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on paljon enemmän kuin ruokaa. Se on työtä. Se on yrittäjyyttä. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on suomalaisuutta puhtaimmillaan. On häpeällistä, että huoltovarmuutta pidetään yllä ulkomailta tuotavalla viljalla. Jokaisena vuotena maassamme tuotetaan jokaista huoltovarmuusvarastoitavaa viljaa niin paljon, että sitä taatusti riittää huoltovarmuusvarastointiin tarvittavat määrät. Kyse onkin tahdosta, ja kyse onkin etenkin periaatteista. Keskustan mielestä huoltovarmuuden perusta on kotimainen tuotanto ja suomalainen ruoka — kotimainen tuotanto ja suomalainen ruoka. Siksi maassamme pitää olla kannattavia maatiloja ja viljelijöitä, jotka pystyvät jatkamaan työtään myös vaikeina aikoina. Liian helposti unohtuu, että suomalaista ruokaa ei ole ilman suomalaista maaseutua. Keskusta haluaa Suomen, jossa myös maaseudulla on tulevaisuus. Siksi keskittämisen politiikka pitää vaihtaa kasvun politiikaksi. Kyllä maalla voi — ja pitää voida — kasvaa paitsi ruoka myös lapset, työ ja tulevaisuus. Arvoisa puhemies! Vaikka maa- ja metsätalousministerin puheenvuorosta jo kuulimme, että hallitus on reagoinut keskustan välikysymykseen tuomalla uuden kriisipaketin, jolla korvataan maataloudelle [Välihuutoja] kohonneita kustannuksia — tämä on ehkä historian vaikuttavin välikysymys jo tähän mennessä — niin siitä huolimatta, arvoisa puhemies, on todettava, että nyt asiat ovat menneet huonompaan suuntaan, täysin väärään suuntaan. Suomen maatalouden kannattavuus on valahtanut Euroopan heikoimmaksi. Sen takia kannatan edustaja Kalmarin tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Istuva hallitus tiedostaa kotimaisen maatalouden tärkeyden niin ruuantuotannon kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Hallitusohjelma on rakennettu siten, että pystymme vastaamaan ulkoa tulleisiin šokkeihin. Vuosien saatossa on useissa eri tutkimuksissa todettu, että suomalainen arvostaa suuresti maaseutua sekä puhdasta ja turvallista kotimaista ruokaa. Me perussuomalaiset puolustamme näitä arvoja. Olemme hallituksessa turvanneet kotimaisen ruuantuotannon ja huoltovarmuuden näiden epävarmojen maailmanpoliittisten aikojen keskellä. Hallitus on uudistanut tällä vaalikaudella elintarvikemarkkinalakia. Vahvistimme elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaa, aivan kuten hallitusohjelmassa on kirjattu. Uudistuksen toisessa vaiheessa paransimme nimenomaan alkutuottajien asemaa tuotantoketjussa, missä kaupan valta on ollut suuri ja epäreilu. Tavoitteemme oli vahvistaa sopimussuhteiden selkeyttä ja tasapainottaa toimijoiden asemaa koko elintarvikeketjussa. Kolmanneksi, olemme nostaneet voimallisesti esiin omistajaohjauksen keinot, joilla pyrimme varmistamaan sen, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa. Tämäkään työ ei ole jäänyt tuloksettomaksi. Edelleen olemme panostaneet paljon niin ikään myös nuorten viljelijöiden tukemiseen. Me olemme tukeneet aktiivista ruuantuotantoa kohdentamalla peltojen korvauskelpoisuutta, ja tämä tuki on suunnattu erityisesti aloittaneille nuorille viljelijöille. Olemme toimillamme pyrkineet parantamaan alan toimijoiden investointimahdollisuuksia. Tämän toteutimme hallituksessa siten, että Finnvera-lainsäädännön uudistuksessa poistimme maatalouden toimialarajoitukset. Olemme huolehtineet siitä, että koko maassa on pystytty harjoittamaan maataloutta, ja nyt painotan tätä: maatalouden kustannuksia ei ole nostettu tämän hallituksen aikana poliittisin päätöksin. Haemme maatalouden kannattavuudelle piristystä myös ruokaviennin kasvusta. Suunta on ollut oikea, sillä viime vuonna ruokavienti kasvoi kuusi prosenttia. On huomioitava, että maatamme kohtasi afrikkalainen sikarutto ensimmäisen kerran tänä vuonna 30.7. Virus todettiin kuolleena löydetyistä luonnonvaraisista villisioista. Tällä tapahtumalla on isoja vaikutuksia vientisektoriin, etenkin, kun taudin seurauksena muun muassa Kiina sulki ovensa suomalaiselta sianlihalta. Myös tässä olemme toimineet rivakasti ja sitoutuneet taudin taltuttamiseen. Arvoisa puhemies! Toisin kuin oppositiopuolueet, me perussuomalaiset emme pidä maataloutta ilmasto-ongelmana. Maatalouden tarkoitus on tuottaa ruokaa ja olla siten omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta. Tällä kaudella ei ole tehty sellaista ilmastopolitiikkaa, joka heikentäisi maatalousyrittäjien asemaa. Emme tarkastele myöskään turvetta vain päästöjen kautta, vaan näemme sen monet maatalouden kannalta kriittiset hyödyt. [Antti Kurvinen: Mutta ette tee mitään!] Hallitus valmisteleekin turvetuotannolle uutta tukimallia. [Anne Kalmari: Voi voi!] On tärkeää ymmärtää, että hyväkuntoinen tieverkko on perusedellytys maaseudun yritysten toimintamahdollisuuksien säilymiselle. Tällä kaudella olemme erityisesti panostaneet tienpitoon sekä tienpidon perusparannuksiin enemmän kuin normaalisti. Tämän hallituksen panostukset liikenneinfraan ovat historiallisen suuret. Maan ja metsän antimia tuottavat, jalostavat ja kuljettavat yritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle. Perussuomalaisten mielestä pyörät on pidettävä pyörimässä ja koko Suomi asumiskelpoisena. Jokaisen ihmisen tulee saada asua siellä, missä on onnellisimmillaan, eikä ketään pidä poliittisella ohjauksella pakottaa muuttamaan kaupunkeihin. Maaseutu tulee nähdä mahdollisuutena sekä menestystekijänä. Maaseutu on myös mielekäs ja turvallinen ympäristö lapsille ja nuorille kasvaa. Luonnon kunnioittaminen sekä erä- ja perinnetaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Yritteliäisyys ja yrittäjyys kasvavat maaseudulla, kun elanto on hankittava itse. Jotta maaseutu ja maaseutumaiset alueet voivat kukoistaa, maaseudun erityispiirteet on tunnistettava ja niistä seuraavien johtopäätösten on tuotettava alati kehittyviä politiikkatoimia. Arvoisa puhemies! Kaikki edellä mainitut hallituksen toimenpiteet osoittavat sen, että perussuomalaiset on puolueena sitoutunut maatalouden ja ruuantuotannon tukemiseen sekä huoltovarmuuden turvaamiseen maassamme. Ja ajattelin olla hyvin rakentava puheessani, mutta lopuksi on todettava: Keskusta, teillä on ollut maa- ja metsätalousministeri vuosikaudet. Nämä ongelmat maataloudessa eivät ole syttyneet [Puhemies koputtaa] parin vuoden sisällä vaan aiemmin. Mitä te olette tehneet? — Kiitos. [Välihuutoja keskustan ryhmästä]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomessa on voitava tuottaa ruokaa kannattavasti. Kyse ei ole vain maatalouspolitiikasta. Kyse on huoltovarmuudesta, alueiden elinvoimasta ja koko Suomen turvallisuudesta. Maatalouden tilanne on haastava. Monella tilalla takana on jo useampi heikko vuosi. Venäjän hyökkäyssota nosti energian ja lannoitteiden hinnat uudelle tasolle, sekä korot nousivat. Nyt Lähi-idän kriisi ja kuljetushäiriöt lisäävät jälleen kustannuspaineita. Tiedän tämän myös omasta arjestani viljelijänä. Kun lannoitteiden, energian, kuljetusten tai rahoituksen hinta nousee, lasku tulee tilalle nopeasti. Nousseita kustannuksia ei kuitenkaan voi siirtää tuotteen hintaan samalla tavalla, vaan tuottaja kantaa riskin. Tässä on suomalaisen maatalouden kannattavuusongelman ydin. Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys tunnistaa monta todellista ongelmaa. Se antaa kuitenkin hallituksen toimista täysin väärän kuvan. Kokoomusjohtoinen hallitus on vaikeassa taloustilanteessa tehnyt selvän ratkaisun: ruokaa tuottavasta maataloudesta ei ole leikattu, vaikka lähes kaikilta muilta hallinnonaloilta on jouduttu säästämään. Mitä on tehty? Hallitus on päättänyt korottaa maatalouden energiaveron palautusta kahdeksi vuodeksi. Suomen saama EU:n kriisituki käytetään ruuantuotannon hyväksi. Tukimaksatuksia aikaistetaan tilojen maksuvalmiuden helpottamiseksi ja tukia uudelleenkohdennetaan akuutin kustannuskriisin vuoksi. Lannoitteiden saatavuutta helpotetaan määräaikaisella kadmiumrajan muutoksella. Samalla viedään eteenpäin kotimaisen lannoitetuotannon ja ravinnekierron ratkaisuja. Maatalouden investointeihin ja omistajanvaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Ruokaviennille on rakennettu uusi toimintamalli, ja tavoitteena on kaksinkertaistaa vienti vuoteen 2031 mennessä. Elintarvikemarkkinalakia on uudistettu tuottajan aseman vahvistamiseksi. Lisäksi tukipolitiikkaa on järkeistetty muun muassa luonnonhaittakorvausta korottamalla ja peltojen korvauskelpoisuutta laajentamalla. Hallitus on vahvistanut maanomistajan asemaa lunastuslain uudistuksella, metsävähennystä on korotettu ja suurpetopolitiikan konkelot on ratkaistu. Valkoposkihanhen ja merimetson aiheuttamiin vahinkoihin on saatu toimiva ratkaisu. Nämä ovat muutamia esimerkkejä, joten väite hallituksen toimettomuudesta ei pidä paikkaansa. Samalla iso osa näistä on asioita, joita monta hallitusta on yrittänyt ratkaista. Nyt ne on tehty. Ja kyllä, afrikkalainen sikarutto vaatii tehokasta torjuntaa. Tauti muistuttaa, että ruuan, viennin ja alueellisen elinkeinoelämän huoltovarmuus muodostavat yhden kokonaisuuden. Arvoisa puhemies! Keskustalla oli viime kaudella maa- ja metsätalousministerin vastuu. Ruokaketjun epätasapaino tunnettiin ja kannattavuudesta laadittiin parlamentaarinen raportti. Finnveran avaamista maataloudelle selvitettiin. Kaupan vahva asema kirjattiin hallitusohjelmaan. Silti moni ratkaisu jäi selvitykseksi tai kesken. Tämä hallitus on nämä ratkaissut. Maataloustuilla on Suomen olosuhteissa välttämätön tehtävä. Niillä ei kuitenkaan voida loputtomasti korvata sitä, ettei ruokamarkkina toimi. Velkaantunut valtio ei voi vastata jokaiseen kustannusnousuun uudella tukipaketilla. Pysyvä ratkaisu syntyy siitä, että tuottaja saa markkinoilta nykyistä oikeudenmukaisemman osuuden. Lähtökohtana on oltava, että tuotteesta saatava hinta yhdessä tukien kanssa kattaa tuotantokustannukset, antaa korvauksen tehdystä työstä ja mahdollistaa tilan kehittämisen. Siksi elintarvikemarkkinalain toimeenpanoa on jatkettava määrätietoisesti. Tiedonsaannin on oltava riittävää, epäreiluihin kauppatapoihin on puututtava, ja tuottajaorganisaatioiden asemaa on vahvistettava. Onnistumista ei mitata uusien pykälien määrällä vaan sillä, paraneeko tilalle jäävä tulos. Huoltovarmuudessa katse on nostettava seuraavaa tukihakua pidemmälle. Riippuvuutta tuontilannoitteista on vähennettävä, ravinteet on saatava paremmin kiertoon, ja varmuusvarastojen on vastattava muuttunutta turvallisuustilannetta. Ruuantuotanto tarvitsee kohtuuhintaista energiaa, toimivia kuljetuksia ja kunnossa olevan tieverkon. Ne eivät ole maaseudun erityistoiveita vaan koko yhteiskunnan perusrakenteita. Arvoisa puhemies! Seuraavaksi ratkaistaan suomalaisen maatalouden tulevaisuutta EU:n vuosien 28—34 rahoitusneuvotteluissa. Kokoomus pitää kiinni siitä, että suomalaisen maatalouden toimintaedellytykset, riittävä rahoitus ja kansallinen liikkumavara turvataan. Kokoomuksen lähtökohta on selvä: viljelijän työn pitää kannattaa, ja suomalaisella ruuantuotannolla pitää olla tulevaisuus. Politiikan pitää antaa tiloille näkymä pidemmälle kuin seuraavaan kriisitukeen. Siksi vahvistamme tuottajan markkina-asemaa, vientiä, investointeja ja huoltovarmuutta. Suomalainen ruuantuotanto tarvitsee tekoja, ja tämä hallitus on niitä tehnyt. Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa hallitukselle tukensa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Voi ylimielisyyttä! Kaikki on hyvin hallituksen mielestä, älkää valittako, viljelijät. Kiitos kuitenkin niistä toimista, joita välikysymyksen vuoksi teette. [Naurua perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Minua nimittäin sattuu sydämeen se hätä, joka suomalaisilta viljelijöiltä nyt kuuluu. Ihmiset kysyvät, kuinka tästä vuodesta selvitään. Mitä ensi vuonna kannattaa enää tuottaa? Uskaltaako investoida? Löytyykö tilalle jatkajaa? Eri puolilla Suomea kysytään, mitä suomalaiselle ruualle, maaseudulle ja huoltovarmuudelle tapahtuu, jos oma tuotantomme hiljalleen rapautuu. Ja kyllä, arvoisa puhemies, minua myös pistää vihaksi se välinpitämättömyys, jolla hallitus on tähän asti maatalouden ahdinkoon suhtautunut. Sillä tilanne on vakava. Suomen maatalouden kannattavuus on koko Euroopan heikoin — siis todellakin koko Euroopan heikoin. Se on häpeällinen sijoitus. [Pertti Hemmilä: Se on teille tuttua!] Missä tahansa muussa asiassa tällainen viimeinen sija olisi valtakunnan pääuutinen. Suomalaiset viljelijät ansaitsevat parempaa. Ministeri kertoi, miten paljon hyviä päätöksiä on tehty. Mutta politiikkaa ei mitata tehtyjen päätösten lukumäärällä vaan niiden tuloksilla. Ja tulos on tämä: Suomen maatalouden kannattavuus on EU:n heikoin. Siksi keskusta teki tämän välikysymyksen. Suunta on muutettava nyt. Arvoisa puhemies! Lähi-idän pitkittyvä kriisi on lyönyt uuden kierroksen maatalouden kustannuksiin. Polttoaine maksaa järkyttävän paljon. Lannoitteiden hinnat ovat nousussa. Energia kallistuu. Viljelijä ei voi vain siirtää näitä kustannuksia tuotteensa hintaan. Laskut tulevat nyt. Edellisellä vaalikaudella maatalouden vakavaan kustannuskriisiin luotiin helpotusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Eikä valtiontalouden tilanne ollut silloinkaan helppo. Oli korona, Venäjän hyökkäyssota ja energiakriisi. [Timo Heinonen: Ja rahaa on!] Silti yksi asia ymmärrettiin: Suomen oma ruuantuotanto on kriisissä turvattava. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on isänmaan asia. Nyt helpotusta kustannuksiin ei näy. Toisin kuin Suomi Ruotsi on käyttänyt kansallista liikkumavaraa, vaikka juuri Suomessa maatalouden kannattavuus on Euroopan heikoin. Miksi? Ja kustannuskriisin päälle tuli vielä afrikkalainen sikarutto. Sianlihan vienti EU:n ulkopuolelle on jo häiriintynyt, ja taloudelliset menetykset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Kriisin hoito vaatii poliittista johtajuutta. Valtion on sitouduttava korvaamaan afrikkalaisen sikaruton torjunnasta, rajoituksista ja markkinahäiriöistä aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Viljelijää ei saa tässäkään kriisissä jättää yksin. Arvoisa puhemies! Kysymys on siitä, onko meillä omaa ruuantuotantoa vielä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Maatilojen määrä vähenee yli tuhannen tilan vuosivauhtia. Lähes neljä tilaa päivässä lopettaa. Eikä vain pieniä tiloja. Maksuvaikeuksiin ajautuvat isot investoineet yksiköt. Viljelijät vähentävät lannoitusta, myyntikasvien viljelyä ja investointeja. Viime kevään tuottajakyselyssä 77 prosenttia arvioi maksuvalmiutensa heikkenevän. Maaseudulta loppuu toivo. Näin ei voi jatkaa loputtomasti. Arvoisa puhemies! Kaikkein karuinta tässä hallituksen politiikassa on lupausten ja todellisuuden välinen kuilu. Perussuomalaiset vaativat ennen vaaleja maatalouden hätätilan julistamista. Kannattavuuden parantamiseksi oli lähes parinkymmenen kohdan lista vaatimuksia: tuotantorakennusten kiinteistöveron poisto, energiakustannusten alentaminen, byrokratian purkaminen, viljelijälle reilumpi osuus ruuan hinnasta. Missä nämä kaikki ovat nyt? Nuo haihtuvalla musteella kirjoitetut tekstit taisivat lentää Säätytalon roskakoriin. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah lupasi puolestaan vappupuheessaan maatalouspolitiikkaan täyskäännöksen. [Sari Essayah: Kyllä!] Nyt kannattavuus on Euroopan heikoin. Ministeri Essayah, tätäkö tarkoittaa täyskäännös? Jos tarkoittaa, suunta on ollut väärä. Yli kolmen vuoden jälkeen hallitusta pitää arvioida sen omien tekojen ja tulosten perusteella. Nyt vastaan tulevat petetyt lupaukset. Hallitus lupasi, ettei maatalouden kustannuksia nosteta kansallisin päätöksin eikä byrokratiaa lisätä. Mitä tehtiin? Molempia on lisätty, niin byrokratiaa kuin kustannuksia. Tietäisittepä, millaista on täyttää tänä päivänä sähköinen kasvinsuojeluilmoitus kasvi-, kasvuvaihe-, tehoaine- ja muine koodeineen. Viljelijöiden kukkarosta tilkitään valtiontalouden kurjuutta järkyttävillä lupa- ja valvontamaksuilla. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksut nostettiin 1 500 euroon. 1 500 euroa siitä, että saa lyödä kattilan kansia yhteen pellon reunassa. Luomuvalvonnan perusmaksu oli aiemmin 160 euroa, nyt se on 231 euroa ja siihen päälle tuntiperusteinen tarkastusmaksu 163 euroa tunti. Siinä kun päivän kierrät tarkastajan kanssa laskemassa paaleja, tulee tarkastukselle mukavasti hintaa. Tässä vain pari esimerkkiä. [Antti Kaikkonen: Voiko nämä olla totta?] Mutta kaikkein karmein kustannusten nousu on polttoaineiden hinnassa. Edellisen hallituksen lopettaessa [Mauri Peltokangas: Nostitte polttoaineveroa!] polttoöljyn hinta oli yksi euro 30 senttiä, nyt hinta on kahdessa eurossa. [Ben Zyskowicz: Hallituksen vika!] Mitä teki hallitus? Maa- ja metsätalouden polttoaineet te päätitte ulottaa uuteen päästökauppaan. Kymmeniä senttejä lisää löpöön Suomen omilla kansallisilla päätöksillä yhdessä vihreiden ja vasemmiston kanssa. [Keskustan ryhmästä: Oho!] Siis ilman minkäänlaista pakkoa. Seurauksena on kymmenien miljoonien lisälasku suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle. Arvoisa puhemies! Petettyjen lupausten lista, se valitettavasti jatkuu. Lupasitte turpeelle kunnianpalautuksen. Mitä tapahtui? [Mauri Peltokangas: Te romutitte koko elinkeinon!] Lupakustannuksia on nostettu, ja uusiin tuotantoalueisiin ei saada edes lupia. Kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus uhkaa loppua vuosikymmenen loppuun mennessä — siis muutamassa vuodessa. Tätäkö oli turpeen kunnianpalautus? Lupia ei saada muihinkaan energiainvestointeihin, että saataisiin halvempaa sähköä tai polttoainetta, ei. Energiainvestoinnit seis, sanovat perussuomalaiset yhdessä ympäristöministeriön ja Tampereen lupayksikön kanssa. Luvattiin reilumpaa ruokaketjua. Missä se näkyy? Ministeri Jari Lepän johdolla Suomeen saatiin elintarvikemarkkinalaki. Lakia on tälläkin kaudella uudistettu, hyvä niin. Mutta nyt sitä pitää alkaa elää todeksi. Sen pitää näkyä viljelijän saamassa hinnassa ja siinä, ettei kaikkea kustannusriskiä kaadeta alkutuottajan niskaan. Entä missä viipyvät kilpailulain uudistukset? [Mikko Savola: Antaa kokoomuksen vastata tähän!] Hallitus sitoutui parlamentaarisen maatalouden kannattavuusraportin toimeenpanoon, mutta kaupan ostajavoimaan puuttuva kilpailulain uudistus on edelleen tekemättä. Sen sijaan kauppajättien liiketoimintamahdollisuuksia hallitus on kyllä ehtinyt laajentaa. Viinit ja aamun närästyslääkkeet ruokakauppoihin kyllä onnistuu. Joko nyt olisi suomalaisen ruuantuottajan vuoro? Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet lupasivat myös pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt sitä lupausta todella mitataan. Hallitus valmistelee ennallistamissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon kustannukset ovat ympäristöministeriön mukaan yli 30 miljardia, suunnitelmaa, jonka rahoitus, kansallisten joustojen käyttö ja vaikutukset maanomistajiin ovat täysin avoinna. Ruotsi on lähtenyt siitä, että joustot hyödynnetään täysimääräisesti ja ylimääräisiä kansallisia rasitteita ei hyväksytä. Meillä Purran—Orpon hallitus on antanut suunnitelman teon ympäristöministeriön käsiin, eikä mitään perälautaa kustannuksille ole asetettu. Te annoitte tämän tapahtua, hallituspuolueiden kansanedustajat. [Juha Mäenpää: Te jätitte tyhjän paperin!] Vihervasemmistohallitukselta tätä olisi voinut odottaa, mutta oikeistohallitus… [Ben Zyskowicz: Tehän sen tiedätte, kun olitte siinä hallituksessa!] Keskusta ei hyväksy tätä. Suomen pitää tehdä ennallistamisasioissa vähintään sama kuin Ruotsissa. Me emme voi lähettää itsellemme miljardilaskua ja kutsua sitä Suomen edun puolustamiseksi. Arvoisa puhemies! Ja entä sitten suomalainen maaseutu? Maaseudun ihmiset eivät vaadi kohtuuttomia. Tien pitää olla ajettavassa kunnossa. Tietoliikenneyhteyksien pitää toimia. Välttämättömien palvelujen pitää olla kohtuudella saavutettavissa. Mutta hallitus on leikannut yksityistieavustuksia ja maaseudun tietoliikenneyhteyksiä. Palveluja keskitetään yhä kauemmaksi. Huoltovarmuutta ei rakenneta tyhjentyvälle maaseudulle. Se, missä tämä hallitus on todella onnistunut, on suomalaisen maaseudun alasajo. [Ben Zyskowicz: Ja te vaaditte lisää säästöjä!] Suomalaisia jaetaan kahden kerroksen väkeen. Meille keskustassa tämä ei käy. Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyksessä on lopulta kyse lupauksista ja niiden pettämisestä. Hallitus lupasi täyskäännöksen. Tuloksena on EU:n heikoin kannattavuus. Hallitus lupasi olla nostamatta maatalouden kustannuksia. Silti niitä lisätään. Hallitus lupasi turpeelle kunnianpalautuksen. Nyt jopa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus on vaarassa. Hallitus lupasi pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt edessä ovat miljardiluokan ennallistamiskustannukset. Lupaukset on petetty. Nyt tarvitaan tekoja — ei ongelmien peittelyä, selittelyä eikä uusia tyhjiä lupauksia. Hallituksen pitää vastata, [Puhemies koputtaa] miksi sen lupaama täyskäännös on johtanut tähän tilanteeseen ja mitä se aikoo vielä tehdä suunnan muuttamiseksi, vai aikooko mitään. Arvoisa puhemies! [Puhemies koputtaa] Koska hallituksen politiikan tulokset osoittavat, ettei se ole kyennyt turvaamaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta, kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta eikä elinvoimaisen maaseudun perusedellytyksiä, esitän seuraavan epäluottamuslauseen: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut suomalaisen maatalouden kannattavuuden, kotimaisen ruuantuotannon ja maaseudun tulevaisuuden turvaamisessa, eikä hallitus siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa maataloudessa ja ruoantuotannossa on kysymys yhtä elinkeinoa huomattavasti laajemmasta asiasta: turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja kansallisesta kriisinkestävyydestä. Ruoka ei synny kaupan hyllyyn, eikä huoltovarmuutta rakenneta kriisin hetkellä. Se rakennetaan joka päivä suomalaisilla maatiloilla, elintarvikeyrityksissä, kuljetusketjussa ja maaseudun yrityksissä. Kansallinen tahtotila oman ruoantuotannon turvaamisesta on toivottavasti tässä salissa yhteinen ja luja. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tilannekuvaa maa- ja elintarvikesektoristamme on tarpeen tarkentaa. Keskustan peräänkuuluttama suunnanmuutos on hyvässä vauhdissa. Nuorten aloittavien viljelijöiden määrä on kääntynyt nousuun, investoinnit ovat lähteneet liikkeelle, ja tiloja kehitetään. Nyt useampi kuin joka kolmas maidontuottajista arvioi tilansa lähitulevaisuuden kannattavuuden olevan erittäin tai melko hyvä — tämä kertoo uskosta tulevaisuuteen. Vuonna 2022, edellisen hallituksen aikana, vain noin joka viides arvioi samoin. Viimeksi nykyiselle tasolle päästiin vuonna 2014, eikä silloinkaan ministeri ollut keskustapuolueesta. [Oikealta: Hyvä niin!] Naudanlihasta maksetaan Suomessa nyt EU-jäsenyytemme parasta — huom. parasta — tuottajahintaa, vaikka teollisuudelta ja kaupalta on yhä lupa odottaa enemmän. Kuluvalla hallituskaudella on vahvistettu nuorten viljelijöiden aloitustuen rahoitusta yli miljoonalla eurolla vuodessa samalla, kun yrittäjätulovaatimuksen kertymistä on kevennetty. Vuoden 2024 kriisituki, yli 11 miljoonaa euroa, suunnattiin nuorille. Toimet ovat kasvattaneet sukupolven vaihdoksia yli tavoitteiden. Suomi on nuorten viljelijöiden osuudessa yli EU:n keskiarvon, ja lomitusjärjestelmämme ja tämän hallituksen vakinaistama Välitä viljelijästä -toiminta herättävät kiinnostusta muissakin EU-maissa alan vetovoiman lisääjinä. Hallitus on johdonmukaisesti ohjannut tukia ruoantuotantoon. Olemme uudistaneet korvauskelpoisuuksien jakomallin ja myöntäneet erilliset kiintiöt itäisen Suomen ohjelman alueelle ja nuorille tuottajille. Tiloilta tulleen palautteen perusteella tämä on merkittävin kannattavuutta parantava toimi vuosikausiin. Korvauskelpoisuus mahdollistaa näille hehtaareille myös ympäristökorvaukset, joten se kannustaa ympäristötoimiin. Kun hallitus aloitti työnsä, investoinnit olivat jäässä edellisen hallituksen metsäkatoasetukseen liittyneiden tulkintalinjausten vuoksi. Annoimme viljelijöille investointivarmuuden vakuuttamalla komission siitä, ettei parin puun kaataminen navettarakentamisen alta aiheuta Euroopan metsäisimmässä maassa metsäkatoa. Maatalouden investointihalukkuus on ollut kasvussa jo parin vuoden ajan. Tilakohtaista investointituen enimmäismäärää nostettiin ensi vuodelle 1,4 miljoonaan euroon, Finnveran rahoitus avattiin maataloudelle, ja Makeran valtiontakausvaltuus nostettiin 20 miljoonaan euroon. Maataloustukien rahoitus on määrätietoisesti turvattu, joitakin tukitasoja kuten luomua on jopa nostettu, eikä ruokaa tuottavasta maataloudesta ole leikattu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa valtiontaloutta on ollut välttämätöntä sopeuttaa merkittävästi. Samalla tunnistamme, että kannattavuuskehitys on ollut yli hallituskausien erityisen hankalaa kasvinviljelytiloilla kustannusten ja maailmanmarkkinahintojen paineessa. Siksi viljasektorillamme tarvitaan sekä tuotannon monipuolistamista että vahvempaa markkinavoimaa ja viennin jalostusasteen nostoa. Viime vuosina rehuvalkuaisen ja elintarvikkeeksi menevän kasviproteiinin viljelyalat ovat kasvaneet merkittävästi, ja olemme oikealla tiellä vahvistaessamme valkuaisomavaraisuutta muun muassa erikoiskasvien viljelyn tukirahoitusta lisäämällä. Arvoisa puhemies! Emme ole sulkeneet silmiämme energian hinnannousulta, sään ääri-ilmiöiltä, maailmanmarkkinoiden heilahteluilta ja turvallisuusympäristön muutoksilta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Välikysymyksessä vaaditaan toimenpiteitä ensi vuoden budjettiin, mutta hallituksessa aloitimme toimet jo keväällä, kun Lähi-idän kriisi iski, ja päätimme nostaa maatalouden energiaveron palautuksen EU:n sallimaan maksimiin sekä tänä että ensi vuonna. Se tarkoittaa yhteensä 20 miljoonaa euroa lisää maatiloille. Maksamme EU:n kriisitukea 8,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus, jolla maataloutta tuemme, on kuitenkin moninkertainen. Kolmannessa lisätalousarviossa tuomme kriisituen kansallisen täydennyksen, 17,5 miljoonaa euroa, ja kuten budjettiriihen yhteydessä sanoin, erityisesti viljasektorin tilannetta ajatellen teemme luonnonhaittakorvaukseen merkittävän korotuksen, yhteensä 65 miljoonaa euroa, joka maksetaan kahdessa erässä ensi vuonna. Siitä 10 miljoonaa maksetaan vuoden 2026 perusteella jo toukokuussa. Se kohdentuu nyt aiempaa paremmin nimenomaan ruoantuotantoon, sillä komissio on hyväksynyt rehunurmen luonnonhaittakorvaukselle asetettavan ylläpitovelvoitteen, jolla puututaan niin sanottuun hömppäheinäongelmaan. Se tarkoittaa sitä, ettei pelkkä niittely riitä. Sikataloudelle on valmistelussa oma tukensa, noin kymmenisen miljoonaa euroa. Lisäksi myönnämme korvauskelpoisuuksia koko maahan noin 20 miljoonalla eurolla. Kun kaikki nämä toimet summaa yhteen, niin siitähän noin 140 miljoonaa euroa näyttäisi kertyvän. [Antti Kurvisen välihuuto] Lisäksi parannamme maatilojen maksuvalmiutta maksamalla ennakkomaksuja [Hälinää — Puhemies koputtaa] normaalia aikaisemmin yli 240 miljoonaa euroa. Pyysin huhtikuussa komissaarilta juridista poikkeusta, jonka komissio päätti toteuttaa. Samoin budjettiriihessä linjasimme, että huolehdimme afrikkalaisen sikaruton torjunnan akuuteista kustannuksista ja arvioimme vaikutuksia elinkeinoihin ja aluetaloudelle. ASF-tilanteen kannalta on aivan ensisijaista, että akuutit toimet keskittyvät määrätietoisesti epidemian varsinaiseen rajoittamiseen ja lopulta hävittämiseen Suomesta. [Mikko Savola: Aika paljon vielä tehtävää!] Arvoisa puhemies! Kriisitukia tärkeämpiä ovat pitkän aikavälin toimet ja markkinoiden toimivuus. Kuten MTK:n puheenjohtaja Hemmilä hyvin otsikoi: ”Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa”. Viime hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä kokosi toimet, joita maatalouden kannattavuus edellyttää. Tämän hallituskauden aikana ne on toteutettu: Elintarvikemarkkinalaissa on vahvistettu sopimusosapuolten välistä tasapainoa ja lisätty sopimusten läpinäkyvyyttä. Elintarvikemarkkinavaltuutetun resursseja on lisätty, ja tiedonsaantioikeudet ovat nyt kilpailulain muutoksella valtuutetun mukaan riittävät. Olemme tehneet aktiivista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi, ja komissio on luvannut direktiivin uudistuksen alkuvuodesta 2027. Tämä on juuri sitä rakenteellista muutosta, jota välikysymyksessä peräänkuulutetaan. Hankintalain uudistuksessa suomalaisten ruoantuottajien aseman vahvistamiseksi lisätty huoltovarmuuskriteeri edellyttää sen käyttöönottoa julkisissa hankinnoissa, ja vastuu on jokaisella päättäjällä kunta- ja hyvinvointialuetasolla. [Anne Kalmarin välihuuto] Kustannuskriisien juurisyihin on myös syytä puuttua pitkäjänteisesti. Olemme luoneet vuoteen 2040 asti ruokastrategian, jota käsitellään parhaillaan selontekona eduskunnassa. Sen tarkoitus on rakentaa ruokajärjestelmästämme kestävä ja kannattava. Se on yksi keskeisimmistä hallitusohjelman kokonaisuuksista ja varsin uudenlainen toimintatapa aiempien hallituskausien strategiatyöhön nähden. Työn jatkumista suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti yli hallituskausien varmistaa uusi ruokaneuvosto. Elintarvikeviennin strateginen koordinaatio on järjestetty uudelleen ja luotu yrityslähtöinen ruokaviennin kasvualusta. Viennin eteen tehdyt lukuisat toimet alkavat näkyä: ruokaviennin määrä on hallituskauden aikana kasvanut 18 prosenttia ja viennin arvo 7 prosenttia. On vahvistettu markkinaseurantaa, tuettu tuottajaorganisaatioiden perustamista, uudistettu tasausvaraus. Tekeillä on ravinteiden kierrätyksen ja lannoitehuoltovarmuuden tiekartta, ja teillä on eduskunnassa käsiteltävänä salmonellarahasto. Selvitämme puhtaan kotimaisen ammoniakin tuotantoa, ja vahvistamme kierrätysravinteiden ja biokaasun edistämistä kohdentaen ravinnekiertotuelle 5 miljoonaa euroa ja ravinteiden kierrätyksen investoinneille puoli miljoonaa euroa vuosittain. Kadmium-rajan määräaikainen muutos Ruotsin tasolle tuo sekin toivottua kilpailua lannoitemarkkinaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle ollaan myöntämässä tukea kasvinsuojeluaineiden lupajärjestelmän ruuhkan helpottamiseksi. Norminpurkua on tehty koko kausi niin kansallisesti kuin EU-tason yksinkertaistuksilla. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon eduskuntakäsittely on käynnissä. Selonteko määrittää pitkän ajan maaseutuvision, poikkihallinnolliset tavoitteet ja suositukset maaseudun elinvoiman uudistamiseksi. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneverkot, yksityistiet, saaristoliikenne sekä kohtuullisesti saavutettavat perus- ja välttämättömyyspalvelut ovat maaseudun elinvoiman ja maamme kokonaisturvallisuuden keskeisiä edellytyksiä. Tärkeitä alueellisen ja paikallisen maaseudun kehittämisen toimia tehdään kymmenen elinvoimakeskuksen ja kymmenien Leader-ryhmien toteutuksella. Näitä toimia ovat esimerkiksi maatilojen ja muiden yritysten kehittäminen, laajakaistayhteydet, turvallisuus ja varautuminen, ympäristö- ja vesihuoltoinvestoinnit sekä kylien ja osallisuuden vahvistaminen. Kyse on alueelliseen elinvoimaisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen oleellisesti liittyvistä toimenpiteistä ja rahoituskohteista, joihin paikalliset yritysten ja yhteisöjen vastinrahoitus ja talkootyö tuovat satojen miljoonien eurojen lisän. Hallitus on omalta osaltaan huolehtinut muun muassa kyläkauppatuen uudesta mallista ja resursoinut lasten ja nuorten 4H-työtä ja kylävaratoimintaa. Maaseudulla asuvan näkökulmasta ei ole ollut merkityksetöntä, että nyt suden ja karhun kannanhoidollinen metsästys ja valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on mahdollistettu. [Pertti Hemmilä: Sekin vielä!] Arvoisa puhemies! Neuvottelutilanne EU:n tulevasta rahoituskehyksestä tiivistyy kohti ratkaisuaan. Pidämme vahvasti kiinni siitä, että maataloudelle kohdistuva EU-rahoitus antaa vakaan ja ennakoitavan pohjan tulevien vuosien ruoantuotannolle ja sen kehittämiselle. Hallitukselle viljelijälle menevä raha on ollut prioriteetti, ja siksi iso onnistuminen neuvotteluissa on se, että maataloudelle on oma korvamerkitty osuutensa. Neuvotteluissa puolustamme suomalaista viljelijää. Kaikkia puolueita ja sidosryhmiä tarvitaan nyt mukaan tukemaan viljelijää, aktiivisesti toimeenpanemaan ruokastrategiaa ja rakentamaan yhdessä suomalaisen maatalouden ja maaseudun tulevaisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Muutama huomio tästä tuloverolain muutoksesta, joka tässä on käsittelyssä. Ensin tästä liikunta- ja kulttuuriedusta. Sehän on sinänsä työhyvinvointiin liittyvä tärkeä etu, ja nyt kun hallitus esittää sen korottamista 400:sta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti, niin tämä on tietysti sinänsä erittäin kannatettava muutos työntekijöiden kannalta. Mutta sitten tähän, miten tätä laajennetaan sisällöllisesti. Kun hallitus on tässä tehnyt nyt tämmöisen pistemäisen laajennuksen näihin henkilön fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, niin tässä olisin ajatellut, että olisi ollut perusteltua harkita sen laajentamista sitten laajemmin, kun kerran siihen ryhdyttiin. Nostan nyt yksittäisinä asioina esimerkiksi saunakulttuurin tai kirjallisuuden, jotka myös olisi hyvin voitu tässä kohtaa sisällyttää tämän liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Mutta ennen kaikkea olisi voinut sitä laajemminkin katsoa. Mutta toki tällaisenaankin muutokset ovat nyt ihan ok. No, sitten toisena tämä matkakuluvähennyksen omavastuu, jota tässä nyt esitetään laskettavaksi väliaikaisesti kuluvana vuonna 800 euroon. Sinänsä tässä korkeiden elinkustannusten kanssa — kun on kotitalouksia, jotka niiden kanssa kamppailevat — se on perusteltua. Mutta sitten haluan kuitenkin tässä keskustelussa nostaa esiin sen, että nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet sinänsä hidastavat osaltaan tätä liikenteen sähköistymistä ja ovat siten ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa. Tässä esitetyssä muodossa tämä on siis kyllä hyväksyttävä, mutta tätä koko matkakuluvähennystä tulisi kehittää nykyistä paremmin vastaamaan Suomen ilmastotavoitteita ja myös alueellisia eroja, ja samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä. Vihreät ovat esittäneet esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoja sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamista koko Suomessa. Ollaan myös esitetty, että tulisi kehittää tämmöistä energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmää tukemaan suoraan esimerkiksi niitä pienituloisia kotitalouksia, joille oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista. Eli tätä matkakuluvähennystä tulisi kehittää niin, että se ohjaa ilmaston ja luonnon kannalta kestävämpien liikkumismuotojen suuntaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja
Suhonen Timo15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 113/2026 vpLiikenne

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Pidän samankaltaisen puheenvuoron kuin tämän asiakohdan ensimmäisessäkin käsittelyssä, koska tämä asiahan ei tässä välissä ole muuttunut mihinkään. Työmatkavähennys on tärkeä asia tällä hetkellä. Kuten kuulimme äskeisestäkin puheenvuorosta ja tiedämme, mikä tilanne meillä yhteiskunnassa on, polttoaineitten kustannukset ovat valtavat tällä hetkellä ja kuitenkin tuolla maakunnissa, Itä-Suomessakin, on paljon työntekijöitä, jotka joutuvat käyttämään autoa, jotta sinne töihin pääsee. Työkulut ovat nyt niin suuret, että siitä palkasta ei kohta vähäistäkään enää käteen jää. Olisi todella suotavaa, että työmatkavähennyksen tämä hallitus ottaisi tällä kertaa vieläkin vakavammin kuin mitä nyt tuli vähän vastaan tässä asiassa. Elikkä kyllä esimerkkinä käy hyvin edellisen hallituksen, Marinin hallituksen, aikainen työmatkavähennys, määräaikainen, elikkä kokonaismäärän korotus reilusti ja sitten taas sen omavastuun alennus reilummin. Se olisi kyllä enemmän kuin paikallaan tällä hetkellä. Minä olen kyllä ihan varma siitä, että kansalaiset ja ne henkilöt, jotka joutuvat töissä käymään autolla, kyllä arvostaisivat sitä, mutta eipä se hallitus nyt tarpeeksi vakavasti tätäkään asiaa valitettavasti ota. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
Lyly Lauri15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 113/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Tämä kotitalousvähennyksen muuttaminen ja matkakuluvähennyksen muuttaminen kuvastaa hallituksen tämänhetkistä politiikkaa. Se ei ole mitenkään ennakoivaa. Kotitalousvähennys oli vuonna 24 vielä 3 500 euroa ja 60 prosenttia oli korvaus. Sitten hallitus laski vuoden 2025 alusta sen 1 600 euroon, ja nyt hallitus nostaa sen 2 100 euroon. Kun tässä edellisessä puheenvuorossa oli niin, että tämä on ollut hyvin pitkä ja ennakoitava, niin tämä ei ole ollenkaan ennakoitavaa. Oli 3 500, laskettiin 1 600:aan ja nyt palautetaan 2 100:aan. Sitten työkorvaus pudotettiin — se oli 60, pudotettiin 35:een — ja nyt palautettiin viisi prosenttia, eli nyt nostettiin 40:een. Nämä veivaukset tässä ovat olleet turhia. Oppositio on koko ajan puhunut siitä, että kotitalousvähennys pitäisi olla, koska työttömyystilanne ja taloustilanne on ollut aneeminen myöskin 2025 ja 2026. Eli tässä mielessä tämän veivaaminen on tässä ollut turhaa. On hyvä, että ovat tulleet opposition linjalle ja kuunnelleet niitä viestejä, mitä tämän asian osalta on nyt tässä tapahtunut. Arvoisa rouva puhemies! Tässä on vielä toinenkin näkökohta, joka liittyy tähän omavastuun muuttamiseen liikenteen osalta. Meillä oli omavastuu 900, nyt se pudotettiin 800:aan — satasella alaspäin — ja sitten tämän osalta yläraja pysyy 7 000 eurossa, kun se on aiemmin ollut 8 400 euroa. No, mitä tarkoittaa tämä 7 000 euron omavastuu näillä kulkemisilla, mitä työmatkoilla on? Jos omalla autolla kulkee, niin noin 60 kilometrin työmatkasivu eli 120 kilometriä päivässä autolla tarkoittaa, että 7 000 tulee hyvin nopeasti täyteen tässä tilanteessa ja 8 400 olisi tuonut siihen suhteessa pitempiä työmatkoja. Kun nyt juuri pitäisi työn perässä liikkua, niin tämän ylärajan olisi pitänyt olla 8 400. Eli sitä kautta oltaisiin edesautettu sitä, että liikkumista tuolla syrjäseudulla, jossa oman auton käyttö on tarpeellista ja liikkuminen pitemmillä matkoilla on tarpeellista, olisi tuettu, ja se olisi ollut ihan tarpeellinen muutos. Eli se jää tässä nytten todella vajaaksi, ja työmatkavähennykset ovat aika pieni muutos niissä. Ne eivät kovin isoa muutosta tässä tee. Ja kun katsoo nykyistä polttoaineen hintaa, niin voi sanoa, että ne menevät kyllä hyvin nopeasti tässä mielessä. Arvoisa rouva puhemies! Täällä on myöskin liikunta- ja kulttuuritoiminnan tavallaan indeksimuutos sieltä 400 eurosta 540 euroon. Se on monta vuotta ollut tuossa 400:ssa. Nyt se nostetaan 540 euroon, ja sitä toimintaa laajennetaan. Siihen käytetään noin viisi miljoonaa, on verovaikutus sillä. Se on hyvä asia, koska liikkuminen pitää terveyttä yllä ja erilaiset harrastukset ja työstä irtaantuminen niitten myötä auttavat pitämään fyysistä ja henkistä kuntoa yllä. Siinä mielessä se on kannatettava esitys. Kokonaisuudessaan hallitus on peruuttanut aikaisemmasta tilanteesta vähän. Todennäköisesti tulemme tätä kannattamaan toisessa käsittelyssä, mutta koska nämä meidän muutosesitykset eivät menneet ensimmäisessä käsittelyssä läpi, niin otamme tämän pienen positiivisen muutoksen tässä vastaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Pöytäkirja
Ranne Lulu15.9.2026VastauspuheenvuoroHE 141/2026 vpLiikenne

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti. Totean ensin, että mehän teemme sisäministeriön kanssa erittäin tiivistä yhteistyötä nimenomaan sen puolesta, että sopimuspalokuntien toimintaedellytyksistä pidettäisiin huolta. Tämä oli hyvä nosto, minkä edustaja Werning teki, eli tässä ollaan kyllä samalla asialla varmasti kaikki. No, sitten totean tässä, että mehän puhutaan nyt asetuksesta eli suoraan sovellettavasta lainsäädännöstä. Tietenkin meillä liikenne- ja viestintäministeriössä on linjattu aivan selkeästi, että me emme tee mitään sellaista ylimääräistä, johon meitä ei EU-suunnalta velvoiteta, ja että ne päätökset ja linjaukset, joita kansallisesti täällä tehdään, ovat meille taloudellisesti ja teknisesti järkeviä. Eli joka kerta, kun puhutaan lainsäädännöstä ja kansallisista liikkumavaroista, niin maksimaalinen hyödyntäminen ja maksimaaliset joustot kyllä varmasti käytetään. AdBluesta sen verran, että tämä keskustelu ja vaikuttamistyöhän on siellä EU-suunnalla koko ajan jatkuvaa ja yhteistä yli puoluerajojen, jotta me tästä päästäisiin eteenpäin ja jotta Suomen ei tarvitsisi hirttäytyä huonoihin ratkaisuihin ja vaihtoehtoihin. Tämä työ on vielä kesken, ja tätä vaikuttamistyötä on itse asiassa kolme vuotta, kolme ja puoli vuottakin kohta tuolla EU:n suunnalla tämän hallituksen aikana tehty. Paljon on vielä tekemistä, mutta tässä mennään oikeaan suuntaan. — Kiitoksia.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tosiaankin merkittävin muutos on tämä uuden U-ajoneuvoluokan käyttöönotto liikkuville työkoneille. Jatkossa esimerkiksi nämä EU-tyyppihyväksytyt liikkuvat työkoneet voidaan hyväksyä yhdellä hyväksynnällä koko EU:n markkinoille. Näiden liikkuvien työkoneiden osalta Suomellahan on erittäin merkittävä asema, sillä Suomessa valmistetaan noin seitsemän prosenttia näistä EU:n liikkuvista työkoneista. Arviolta noin 20 suomalaisyritystä voisi hyödyntää uutta EU-tyyppihyväksyntää. Tämän EU-hyväksynnän arvioidaan helpottavan vientiä ja vähentävän hallinnollisia kustannuksia, mikä kuulostaa aivan mainiolta. Liikkuvien työkoneiden toimiala muodostaakin yli kymmenen prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Tosiaan tämän katsastuksen valvontamaksun, minkä ministeri mainitsi, korottamisen arvioidaan lisäävän valtion tuloja noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Yksittäiselle autoilijalle tämä vaikutushan on hyvin pieni, koska korotus on vain noin 40 senttiä katsastusta kohden, ja katsastusten hinnat liikkuvat yleensä siinä 50 ja 80 euron välillä. Liikenneturvallisuuden kannalta vaikutukset ovat pääosin myönteisiä, ja juuri näiden ETBS-jarrujen sääntelyllä pyritään varmistamaan turvallinen käyttöönotto uuden teknologian yleistyessä. Kuljettajia avustavia järjestelmiä koskevilla säännöksillä puolestaan pyritään ehkäisemään kuljettajien yliluottamusta teknologiaan ja säilyttämään vastuut selkeinä. Tässä kohti on pakko julkisesti myöntää, että on tullut välillä luotettua noihin nykymodernien autojen järjestelmiin niin, että läheltä piti ‑tilanne on ollut, ja sen jälkeen muistaa, että eivät ne ole erehtymättömiä. Arvoisa puhemies! Lausuntopalautteesta nousee kuitenkin myös kritiikkiä, erityisesti maatalouden, kuljetusalan ja haja-asutusalueiden toimintaedellytysten näkökulmasta. Lausuntokierroksella MTK nosti esiin huoltovarmuuden, maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn sekä Suomen pakkaskeleille sopimattomien AdBlue-järjestelmien käytännön ongelmat. Niitä ei ole tässä esityksessä kuitenkaan otettu riittävällä tavalla huomioon. MTK totesi lausunnossaan, että EU-sääntelyn täytäntöönpano on sinänsä välttämätöntä mutta esityksessä tulisi arvioida erikseen vaikutukset maa- ja metsätaloudelle sekä huomioida huoltovarmuus- ja elintarvikeketjun kilpailukyky, toki kaikki muutkin kuljetukset. MTK korosti maatalouden ja metsätalouden konekaluston olevan kriittinen osa huoltovarmuutta, joten sääntelyä ei tulisi tarkastella pelkästään päästöjen näkökulmasta. Lisäksi MTK nosti esiin käytännön ongelmat AdBlue-järjestelmissä. Tämä AdBluehan on dieselajoneuvojen SCR-päästöjenpuhdistusjärjestelmässä käytettävä reagenssi, jonka toimintahäiriöt voivat estää ajoneuvon käytön tai vaikeuttaa sen käyttöä. Tästä on paljon kokemuksia niin ammattiliikenteessä kuin yksityisautoilijoilla. MTK katsoo, että sääntelyssä pitäisi huomioida käyttövarmuus tilanteissa, joissa kaluston toiminta on välttämätöntä esimerkiksi maataloustöiden, puunkorjuun tai muiden huoltovarmuuden kannalta kriittisten tehtävien suorittamiseksi, ja kuljetusala tähän mukaan lukien. Tästä huolimatta tätä esitystä ei ole näiltä osin muutettu. Perusteluna todettiin, että valmistelussa ei ollut tunnistettu esityksen sisältämistä kansallisista muutoksista erityisiä vaikutuksia maa- ja metsätalouteen, huoltovarmuuteen tai elintarvikeketjuun. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena virhearviona, ja onkin hieman hämmentävää, miten helposti nämä EU-vaatimukset nyt hyväksytään sellaisinaan Suomeen, vaikka niistä on selvää haittaa. Ympäristö- ja päästösääntelyn käytännön vaikutukset maaseudun elinkeinoihin, huoltovarmuuteen ja maatalouden kilpailukykyyn jäävät vähälle huomiolle samaan aikaan kun varsinaisten lakimuutosten kerrotaan olevan pääosin teknisiä ja EU-lainsäädännön toimeenpanoon liittyviä, vaikka ne eivät kaikilta osin sitä ole. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys ajoneuvolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ja liikkuvien työkoneiden puiteasetuksen ja Euro 7 ‑asetuksen täydentäminen sekä eräät kansalliset muutokset. Esityksessä siis täydennetään kahta EU-asetusta, jotka liittyvät ajoneuvojen hyväksyntään, markkinavalvontaan ja ympäristövaatimuksiin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä kansallisia muutoksia ajoneuvolainsäädäntöön. Ensimmäinen kokonaisuus koskee EU:n liikkuvien työkoneiden puiteasetusta. Kyseisellä EU-asetuksella luodaan koko EU:n alueelle yhtenäinen hyväksyntä- ja markkinavalvontajärjestelmä esimerkiksi kaivinkoneille, pyöräkuormaajille ja muille tieliikenteessä käytettäville liikkuville työkoneille. Tällä hallituksen esityksellä säädetään Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaiseksi hyväksyntä- ja markkinavalvontaviranomaiseksi Suomessa sekä täydennetään muun muassa asetuksen edellyttämää seuraamussääntelyä kansallisesti EU-asetuksen edellyttämällä tavalla. Toinen kokonaisuus koskee EU:n Euro 7 ‑asetusta. Esityksellä päivitetään ajoneuvolain seuraamussääntely vastaamaan Euro 7 ‑asetuksen uusia velvoitteita sekä täsmennetään auto- ja ajoneuvoverolainsäädännön viittauksia. Muutokset ovat pääosin teknisiä ja liittyvät Euro 7 ‑asetuksen täytäntöönpanoon. Kolmas kokonaisuus sisältää kansallisia muutoksia. Muutokset ovat pieniä mutta tärkeitä valtion tuottavuusohjelmaa tukevia muutoksia ja muutoksia liittyen ajoneuvoteknologian kehittymiseen: Raskaiden ajoneuvojen paperisen rekisteröintitodistuksen ensimmäisen osan automaattisesta tulostamisesta luovuttaisiin rekisteröintitapahtuman yhteydessä. Tavoitteena on vähentää Traficomin kustannuksia ja tukea digitaalisten palvelujen käyttöä. Todistuksen ykkösosan saa jatkossa automaattisesti katsastuksen yhteydessä, eikä siihen tule muutoksia. Oikeushenkilöille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa ajoneuvojen käyttövastaava liikenneasioiden rekisteriin. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voitaisiin määrätä 70 euron liikennevirhemaksu. Muutoksilla pyritään parantamaan käyttövastaavatietojen kattavuutta rekisterissä ja näin tehostamaan poliisin toimintaa erityisesti automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä. Lisäksi katsastuksen valvontamaksua korotettaisiin, jotta maksu vastaisi paremmin valvonnasta aiheutuvia kustannuksia. Esityksessä huomioidaan myös ajoneuvoteknologian kehitys. Raskaiden ajoneuvojen uusien sähkötoimisten ETBS-jarrujärjestelmien korjauksille säädettäisiin lupavaatimus vastaavasti kuin nykyisin paineilmajarruille. Lisäksi tieliikennelakiin lisättäisiin erittäin kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä koskevaa sääntelyä, jolla selvennetään kuljettajan vastuuta järjestelmiä käytettäessä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
Ranne Lulu15.9.2026VastauspuheenvuoroHE 125/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: Aina kun esitetään verotulojen vähentämistä ja verojen laskua, niin täytyy vastaavasti kyllä löytää sitten se paikka, mistä sitten nostetaan tai mistä sitten paikataan se verotulon menetys. On varmasti aivan asiallista arvioida sitäkin, mitä verotetaan ja missä se alvi oikeasti on. Meillähän on keväällä valmistunut ensimmäinen satsi ja nyt ollaan käytännössä viimeisiä viilauksia vailla meidän liikenteen rahoituksen ja verotuksen kokonaisuudistuksessa, ja meillähän on myöskin tämä kysymys, pitäisikö meidän korvamerkitä tietty raha budjetista aina siihen perusväylänpitoon tai korjausvelkaan tai muuhun. Tämä on tämmöinen iäisyyskysymys. Jos sieltä jotain yksittäisiä saataisiin ja esimerkiksi seuraavaan hallitusohjelmaan ihan selkeät kirjaukset näistä kokonaisuuksista, niin se on varmasti tavoiteltavaa, ja kaikki varmasti sitä haluavat. Yleisesti jos katsoo liikenteen verotusta, niin kyllähän sieltä miljardeja täytyy jatkossakin kerätä, ja katsotaan sitten kuinka se toteutetaan seuraavan hallituksen aikana mahdollisimman tasapuolisesti, teknologianeutraalisti ja ketään syyttämättä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, budjetti)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, korjausvelka)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiirehdin tuolta Pikkuparlamentin puolelta, kun onneksi huomasin katsoa ja kuunnella tätä keskustelua. Se liittyy yksityisteihin. Kiitoksia ministerille lain esittelystä, esittelypuheenvuorosta. En ihan tarkkaan ole perehtynyt tähän uuteen lainsäädäntöön, mutta oletan, että taitaa olla kysymys aika lailla pienistä asioista ja hienosäädöstä. Suurin ongelma — odotin, että se tässä keskustelussa tulee esille, mutta ei tullut, siksi kiirehdin tänne — nimenomaan yksityistierahoituksessa tällä hetkellä on se, että valtionavustukset ovat olleet jo vuosikymmeniä aika lailla olemattomia. Muistan, että valtionavustukset eivät milloinkaan ole tainneet nousta yli 30 miljoonan euron. Ne ovat olleet hyvin mitättömiä. Tässä keskustelussa, ministerin esittelypuheenvuorossa ja myöskin edustajien puheenvuoroissa, on käynyt ilmi, että yksityisteitä on Suomessa yli 300 000 kilometriä ja että ne toimivat nimenomaan puuhuollon ja maatalouden huoltoreitteinä. Jos ajatellaan, että yksityistiellä käytettäisiin kilometrille vaikka 1 000 euroa sen kunnossapitoon, 1 000 euroa kilometrille vuodessa, niin se tekisi 300 miljoonaa euroa. Tästä yksityiset tiekunnat joutuvat maksamaan arvonlisäveroa 25,5 prosenttia. Osaatte varmasti laskea, kuinka paljon yksityiset tiekunnat maksavat veroa valtiolle siitä, että saavat pitää näitä yksityisteitä kunnossa. Onko tämä oikein? Olen tätä silloin edellisellä eduskuntaurallani jo kysynyt ja yrittänyt tehdä korjausta, mutta en ole saanut kyllä ainakaan itse hyväksyttävää vastausta, mutta mitä sanoo nykyinen liikenneministeri? Arvoisa liikenneministeri, mitä sanotte tähän? Onko se oikein, että yksityiset tiekunnat maksavat veroa valtiolle jopa 50—80 miljoonaa euroa vuodessa ja saavat ensi vuonna ehkä 3,5 miljoonaa euroa valtionavustuksia?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä nostoista. Aloitan oikeastaan tästä, mihin edustaja Suhonen päätti. Metsä- ja sahateollisuuden kanssahan meillä on erittäin tiivis ja hyvä yhteistyö ollut koko tämän kauden ajan. Meillä on täysin sama tilannekuva, ja meillähän oli hallitusohjelmakirjaus, jossa luki suoraan, että metsien käyttöä ei rajoiteta. Tämä oli aika kova juttu. Tämä on Suomen kannalta erittäin tärkeää. Sitten jos lähdetään tästä ihan isosta kuvasta: Suomi on siis se kumipyörämaa. Meillä 90 prosenttia tonneista ja ihmisistä kulkee teillä, ja tämän hallituksen toimesta alun perin määräaikainen infrapaketti oli kolme miljardia, ja sitä on kasvatettu neljään miljardiin, ja tästä neljästä miljardista kaksi ja puoli miljardia on kohdistettu teihin. Se summa on niin merkittävä, että sillä on päästy myöskin alempiasteisiin tieverkkoihin kiinni, mutta se ei tietenkään ole riittävä. Liikenne 12 -suunnitelmassa linjattiin asioita ja yhdessä niistä keskusteltiin ja oikein hyvä oli tämä esitys, jonka edustaja Eskelinen sinne sai kirjattua. Täytyy varmistaa, missä tilanteessa se selvitys on, onko se siellä VM:n puolella vai meillä, mutta joka tapauksessa selvitän tätä. Mutta sitten tosiaan mitä sinne Liikenne 12:een eli koko Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan kirjattiin ja miten siellä ajateltiin niistä yksityisteistä, niin siellähän oli aivan selkeä käsitys siitä, että ne määrärahat ovat liian pieniä, määräaikaisia ja sitä tasoa pitäisi nostaa. Se on 10 miljoonan taso, mitä siellä toivotaan, että saataisiin näissä niukoissa olosuhteissa, talouden valtavissa paineissa nostettua tässä lähivuosien aikana. Tietenkin toivoisin, että me vielä saadaan tämän hallituskauden aikana sinne muutamia miljoonia lisää yksityistierahaa. Me katsotaan tietenkin koko ajan sitäkin, mikä on sitä vaikuttavaa työtä. Tässä yhteydessä ei siis ole tätä valtionavustusta käsitelty, mutta siinäkin on vinha perä, että kyllä sitä täytyy katsoa uudestaan. Olen ihan samaa mieltä siitä. Joka tapauksessa on selkeää, että tällä kaudella on nimenomaan painotettu niitä teitä, ja jos kyselee — on tehty näitä virallisia kyselyitä kansalaisilta ja yrityksiltä, myöskin siellä metsäpuolella — kuinka he ovat kokeneet Suomen teiden kesä- ja talvikunnon, niin molempien osalta on tyytyväisyys kasvanut. Tiedetään, että tehtävää riittää, mutta tämä on kuitenkin kyselyn tulos. En ole tyytyväinen siihen, että tämä taso on nyt väliaikaisesti ehkä laskemassa, mutta on myöskin epärealistista kuvitella, että me 30 miljoonalla pystyttäisiin vuositasolla yksityistietukea jakamaan. Sitten täytyy tietenkin muistaa, että meillä on myöskin metsäteiden tukia mahdollista saada sieltä Metsäkeskuksesta, ja sitten lisäksi myöskin kunnat voivat näitä tukia jatkaa. — Kiitoksia.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja päätöksentekoa ja siten edistää yksityisteiden tehokasta tienpitoa sekä lisätä liikenneturvallisuutta yksityisteillä ja vahvistaa tieosakkaiden oikeusturvaa. Hienoa, näin sen pitää ollakin. Arvoisa puhemies! Ministeri hienosti tuossa esittelypuheenvuorossaan korosti yksityisteitten merkitystä ja sitä, että ne ovat tärkeitä huoltovarmuudenkin vuoksi, ja näinhän se tietysti on. Yksityisteiden merkitys maataloudelle ja metsäteollisuudelle raaka-aineitten osalta on merkittävä. Metsäteollisuus, jonka arvo on 16 prosenttia viennin arvosta, tarkoittaa euroissa noin 12 miljardia euroa. Käytännössä kaikki raaka-aine aloittaa kuljetuksensa nimenomaan yksityisteiltä. Yksityis- ja metsäautoteitten osuus on se reilu 350 000 kilometriä, ja tässä vaiheessa onkin tärkeätä korostaa, että nimenomaan näitten yksityisteitten kunnon, sen alemman tieverkon kunnon, eteen jatkossa saataisiin tehtyä paljon, koska sielläkin korjausvelka on kasvanut. Yksi rooli on tietysti yksityisteitten avustuksilla ja sen suuruudella, mitenkä saadaan kohdennettua niitä korjausrahoja näitten teitten kunnostukseen. Elikkä tämän halusin tässä vaiheessa tuoda esiin. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On tietysti tärkeää, että tiekuntien hallintoa ja päätöksentekoa sujuvoitetaan, mutta ne ongelmathan ovat aivan muualla. Tässä on aika hyvin kuvattu sitä rahoitusta. Viime kaudellahan kaiken kaikkiaan siinä oli vielä puuhuoltorahoitusta 30 miljoonaa yhteensä koko hallituskaudella, ja yli kymmenen miljoonaa oli yksityistieavustusten taso. No, nythän se romahtaa totaalisesti. Jos oikein katsoin, niin ensi vuodelle riihen kehyksessä on vain kolme ja puoli miljoonaa ja viisi ja puoli miljoonaa, ja koko tämä alempi rahoitustaso yltää sinne vuoteen 2030 asti. Yksityistiet ovat ne verisuonet, mistä meidän elintarvike- ja metsäteollisuus saa tavaraliikenteen teollisuuteen ja maailmalle, ja kun ajatellaan, että metsäteollisuuden osuus viennistä on 16 prosenttia... Tämä on se verisuonisto, mistä suomalainen teollisuus elää, ja kyllähän tässä suuri huoli on, kun tosiaan 80 prosenttia Suomen tieverkosta on metsäautotiet ja yksityistiet. Tällä hetkellä tiehoitokunnat ensinnäkään eivät saa pankista rahaa, jotta pystyisivät hankkeita laittamaan liikkeelle, samaan aikaan kuntien avustukset ovat pudonneet — ymmärrätte, mistä syystä, eli kuntatalouden tiukkenemisesta — ja samaan aikaan vielä sitten tämä valtionrahoitus leikkaantuu. Yhtälö on tosi hankala, ja siellä on korjausvelkaa erityisesti siltarakenteissa ja monissa muissa asioissa paljon, ja se vaarantaa meidän teollisuuden ja elintarviketeollisuuden ja metsäteollisuuden tavaravirrat. Tein LJS 12:n käsittelyn yhteydessä esityksen, että selvitettäisiin valtion takausjärjestelmää tienhoitokunnille, jotta ne saisivat rahoitusta näihin hankkeisiin. Kirjautin sen liikennevaliokunnan sekä valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston lausuntoihin, ja se noteerattiin myös LJS 12 ‑työssä, että sitä selvitettäisiin. Onko sitä selvitystä käynnistetty ja tehty? Se olisi lähes välttämätön, jotta me saataisiin yksityisteitten hankkeita liikkeelle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (kuntatalous, leikkaus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. — Tässä aluksi tulee vähän toistoa ministerin puheesta ja myöskin edustaja Kallion luvuista. Meillä on Suomessa tosiaan 370 000 kilometriä yksityisteitä, mikä muodostaa 80 prosenttia koko maan tieverkosta. Tiekuntia on tilastojen mukaan noin 60 000 tällä hetkellä. Yksityistiet ovat Suomen liikennejärjestelmän hiussuonisto, joka yhdistää meillä kodit, maatilat, yritykset ja metsät osaksi kansallista väyläverkostoa. Niiden varrella sijaitsee noin 40 000 maatilaa, 30 000 yritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 vapaa-ajanasuntoa. Yksityisteitä käyttää arviolta noin kaksi miljoonaa ihmistä, ja niiden varrella asuu puoli miljoonaa suomalaista. Suomen metsä- ja biotaloudelle yksityistiet ovat aivan elintärkeitä. Päivittäin niiltä lähtee liikkeelle 4 000 puurekkaa. Yli 90 prosenttia metsätalouden käyttämästä puusta kulkee jossain vaiheessa yksityisteitä pitkin. Lisäksi toimiva tieverkko varmistaa kotihoidon, pelastuslaitoksen, sähkönjakelun ja koulukuljetusten perillepääsyn sekä turvaa kansallista huoltovarmuutta myös poikkeusolosuhteissa. Arvoisa puhemies! Tämän tärkeän tieverkon hoidolta on kuitenkin leikattu pohja pois. Hallitus on leikannut yksityisteiden valtionavustukset jo aivan minimiin: tänä vuonna noin 5,5 miljoonaa, ensi vuonna määräraha on vain viisi miljoonaa euroa ja koko vaalikaudella, kuten jo todettiin, 28 miljoonaa euroa, josta siitäkin menee puolet lauttaliikenteeseen. Viime vaalikaudella vastaava avustus oli yli kolminkertainen, ja sillä pystyttiin konkreettisesti turvaamaan puuhuoltoa. Ministeri Ranteen 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa yksityisteiden valtionavustukset olisivat jäämässä pysyvästi matalalle tasolle, noin 6—8 miljoonaan. Mutta ilman toimivia yksityisteitä maatalouden kuljetukset, puuhankinta ja tavaravirrat vaikeutuvat, mikä heijastuu suoraan Suomen vientiin, työllisyyteen ja pääväylien käyttöasteeseen. Arvoisa puhemies! Nyt käsitteillä olevan hallituksen esityksen tavoitteena on sinänsä kannatettavasti sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja turvata liikkumista. Esitykseen sisältyy tarpeellisia täsmennyksiä, kuten laittomasti asetettujen puomien poistaminen yksityistietoimituksissa, sähkö- ja tietoliikennejohtojen sijoittamisen helpottaminen sekä tieosakkaan tiedonsaantioikeuksien vahvistaminen. Mutta pinnan alla esitys vie toimintaa kuitenkin kohti jäykkää kaavamaisuutta ja kasvattaa tiekuntien hallinnollista taakkaa. Osakasluettelon ylläpitovelvollisuudesta muodostuu tiekunnille uusi pysyvä tehtävä, joka edellyttää omistajanvaihdosten jatkuvaa seuraamista Maanmittauslaitoksen maksullisista rekistereistä ja osoitetietojen päivittämistä. Erityisesti pienissä tiekunnissa uudet asiakirjat ja rekisterivaatimukset lisäävät toimitsijamiesten ja hoitokuntien työmäärää sekä saattavat pakottaa tiekuntia ostamaan ulkopuolista tieisännöintiä, mikä nostaa osakkaiden tiemaksuja. Lisäksi vaatimus edustettujen osakkaiden yksimielisyydestä tiekuntien perustamiskokouksissa sekä kaikkien osakkaiden suostumuksesta tienosan erottamisessa voi joustavoittamisen sijaan viivästyttää päätöksentekoa ja vaikeuttaa tärkeiden hankkeiden toteuttamista. Arvoisa puhemies! Pelkän hallinnollisen sääntelyn pykälien pyörittämisen sijaan yksityistiet ja niiden parissa vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset tarvitsevat aitoja kunnossapitoresursseja ja arvostusta, jotta maaseudun elinvoima ja koko Suomen huoltovarmuus voidaan turvata. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Tässä on ehkä hieman toistoa, mutta pidän nyt, kun olen tähän valmistautunut. Tosiaan tämän esityksen tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja toimintaa ja sen avulla osaltaan turvata muun muassa elinkeinoelämän ja yksityisteiden varrella sijaitsevan asutuksen edellyttämää liikkumista. Tavoitteena on myös edistää tieosakkaan tiedonsaantia ja sitä kautta myös osakkaan oikeusturvaa sekä tehokasta tienpitoa, kuten ministeri tuossa totesi. Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esille myös yksityisteiden merkitys koko Suomelle ja tällä hallituskaudella rajujen leikkausten kohteeksi joutuneet valtionavustukset yksityisteille. Nämä avustukset ovat pudonneet vajaaseen 30 miljoonaan euroon edellisen kauden noin 85 miljoonasta eurosta. Aiemmin parlamentaarisena työnä tehdyssä mutta nyt lähinnä virkamiestyöksi kutistuneessa Liikenne 12 ‑suunnitelmassa yksityisteiden valtionavustukset ovat jäämässä pysyvästi alhaiselle tasolle. Rahoitus vaihtelisi jatkossa kuuden ja kahdeksan miljoonan välillä, joista siitäkin noin puolet kuuluu lauttaliikenteen ylläpitoon. Näistä losseista joitain huomioita puheen lopussa. Arvoisa puhemies! Olemme varmasti kaikki — tai voisi olettaa, että olemme — yhtä mieltä siitä, että yksityistiet ovat olennainen osa Suomen liikennejärjestelmää ja koko yhteiskunnan toimivuutta. Vanhan sanonnan mukaan vientiteollisuus alkaa metsäautotien ja käytännössä yksityistien päästä. Suomessa tosiaan on noin 370 000 kilometriä yksityisteitä ja valtion ylläpitämiä maanteitä se noin 80 000 kilometriä, eli yksityistiet muodostavat noin 80 prosenttia koko tieverkosta. Käytännössä nämä yksityistiet ovat Suomen liikennejärjestelmän perusta. Ne yhdistävät kodit, maatilat, matkailu- ja muut yritykset, metsät ja vapaa-ajan asunnot osaksi kansallista tieverkkoa. Merkitys taloudelle ja huoltovarmuudelle on erittäin suuri. Niiden varrella sijaitsee noin 40 000 maatilaa, yli 30 000 yritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi yksityisteitä käyttää arviolta kaksi miljoonaa ihmistä, ja niiden varrella asuu noin 500 000 suomalaista. Aika monet näistä tienkäyttäjistä ovat kesäaikaan täältä pääkaupunkiseudulta. Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalouden sekä koko biotalouden näkökulmasta yksityistiet ovat korvaamattomia. Päivittäin yksityisteiltä lähtee noin 4 000 puurekkaa. Yli 90 prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä puusta kulkee jossain vaiheessa yksityistieverkkoa pitkin. Ilman toimivia yksityisteitä puun hankinta, maatalouden kuljetukset sekä monet energia- ja tavaravirrat vaikeutuisivat merkittävästi, mikä heijastuisi suoraan Suomen vientiin, työllisyyteen ja kansantalouteen. Yksityistiet ovat myös keskeinen osa yhteiskunnan turvallisuutta ja toimintakykyä, kuten ministeri hyvin toi esille. Pelastuslaitoksen, hoiva- ja pelastuspalveluiden, sähkönjakelun, koulukuljetusten sekä muiden välttämättömien palveluiden on päästävä perille kaikkina vuodenaikoina. Toimiva yksityistieverkko varmistaa, että ihmiset, palvelut ja tavarat liikkuvat myös harvaan asutuilla alueilla ja poikkeusoloissa. Yksityistiet muodostavat Suomen laajimman tieverkon, turvaavat maaseudun elinvoiman, mahdollistavat merkittävän osan metsä- ja maatalouselinkeinon kuljetuksista sekä tukevat kansallista huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Lopuksi näistä lautoista eli losseista: Järvi-Suomen näkökulmasta esityksen mukaiset muutokset ovat kannatettavia. Esityksessä ei ole kuitenkaan otettu huomioon yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksia, mitä voidaan pitää puutteena. Yksityistielaissa tulisi harkita säädettäväksi yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksien vähimmäismääräksi 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista. Tämä olisi linjassa myös Liikenne 12 ‑suunnitelman toimenpideohjelman kirjauksen kanssa, joka kuuluu: ”Yksityisteiden lauttapaikkoja koskeva avustus on vähintään 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista.” Valtiovarainministeriön ehdotuksessa vuoden 2027 talousarvioksi on yksityistieavustukset lauttojen käytön ja kunnossapidon sekä perusparannuksen tukemiseen eriytetty muista yksityistieavustuksista, mitä voidaan pitää hyvänä uudistuksena. Toki siihen varattu summa on liian pieni. Avustuksen vähimmäismäärästä säätäminen turvaisi riittävän rahoituksen valtion talousarviossa ja toisi myös ennakoitavuutta valtiontalouteen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, jossa ehdotetaan muutoksia yksityistielakiin. Yksityistiet ovat keskeinen osa Suomen tieverkko- ja liikennejärjestelmää. Niitä on melkein 370 000 kilometriä. Ne muodostavat pituudeltaan selkeästi suurimman tieverkon osan, jos vertaa valtion tieverkkoon, joka on noin 80 000 kilometriä. Yksityistieverkko palvelee kansalaisia ja yrityksiä, kulkuyhteyksiä kiinteistöille, samalla yhteiskunnan kannalta keskeisiä toimintoja, esimerkiksi huoltovarmuutta, palo- ja pelastustoimintaa ja niin edespäin. Etenkin metsä- ja elintarviketeollisuus ja niitä palveleva alkutuotanto hyötyvät toimivasta kuljetusketjusta, jossa tavara liikkuu yksityisteitä ja alempaa tieverkkoa pitkin valtion tie- ja rataverkolle ja lopulta tuotantolaitoksiin kuluttajille ja satamiin. Yksityisteillä on myös liikenteen toimintavarmuuteen liittyvä rooli, kun teitä voidaan tarvittaessa käyttää varareittinä. Niillä on myös suuri merkitys vapaa-ajan asutuksen ja luonnon virkistyskäytön kannalta. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muun muassa täsmennyksiä siihen, minkälaisia näkyvyyden rajoitteita saa tiealueelta sekä näkemä- ja suoja-alueelta tieoikeuden nojalla poistaa. Muutoksella parannettaisiin liikenneturvallisuutta yksityisteillä. Tieosakkaiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi yksityistietoimituksen toimivaltaa laajennettaisiin niin, että toimituksessa voitaisiin määrätä tielle laittomasti asetettu sulkulaite, kuten puomi tai veräjä, poistettavaksi. Pienissä sähköistämis- ja tietoliikennehankkeissa yhdyskuntateknisten laitteiden tiealueelle sijoittamiseen liittyvää suostumusmenettelyä kevennettäisiin, mikä vähentäisi sekä yritysten että tiekuntien hallinnollista taakkaa ja nopeuttaisi erityisesti harvaan asuttujen alueiden tietoliikenneyhteyksien kehittämistä. Myös tiekunnan kokouksen koollekutsumiseen liittyviä menettelyjä selkeytettäisiin ja tieosakkaan tiedonsaantioikeuksia vahvistettaisiin. Ehdotuksella sujuvoitettaisiin tiekunnan hallintoa, edistettäisiin tieosakkaiden aktiivista osallistumista päätöksentekoon ja sitä kautta myös tienpidon tehokasta järjestämistä. Lisäksi tieosakkaan oikeusturvan ja tiekunnan hyvän hallinnon turvaamiseksi ehdotetaan muun muassa tiekunnan toimielimille velvollisuutta pitää tieosakasluetteloa. Esityksessä on kyse nykysääntelyn täsmentämisestä ja selkeyttämisestä, joten sillä on vain vähäisiä taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin, yrityksiin, tieosakkaisiin tai muihin tienkäyttäjiin. Myöskään olennaisia vaikutuksia julkiseen talouteen, viranomaisten työtaakkaan tai käsittelyaikoihin taikka perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen ei ole tunnistettu. Esityksessä ehdotetuilla olisi tienpidon tehostumisen myötä välillistä myönteistä vaikutusta eri ihmisryhmien yhdenvertaisiin liikkumismahdollisuuksiin ja osallistumiseen yhteiskuntaan. Erityisesti vaikutettaisiin myönteisesti maaseudulla ja harvaan asutuilla seuduilla asuvien ja toimivien henkilöiden asemaan ja liikkumismahdollisuuksiin. Lisäksi valmistelussa on tunnistettu sekä välittömiä että välillisiä myönteisiä vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä puheenvuoroista. Nostan esiin tämän kaupan tärkeyden. Siis niin kuin täällä on nostettu esiin, se on todella yli 95 prosenttia Suomen kaupasta, viennistä ja tuonnista, joka kulkee meriteitse. Suomi on se jäätyvärantainen saari, ja meillä on semmoinen 50 satamaa. Tämä esitys tietenkin tukee tätä kokonaisuutta. Täällä kysyttiin erikseen jäänmurrosta. Totean ensin tämän ison strategisen tilannekuvan. Eli meillähän valmistui alkuvuodesta yhteinen pohjoismainen liikenteen varautumisen strategia, eli kaikki Pohjoismaat, ministeriöt, virastot, laativat yhteisen tilannekuvan siitä, mitkä ovat ne tärkeimmät reitit, joita Suomen ja muiden Pohjoismaiden pitää kehittää. Merireitit — sen lisäksi, että meidän täytyy kehittää niitä pohjoisia maayhteyksiä, merireitit nousivat aivan keskeiseksi: jäänmurto, satamien kehittäminen. Silloin ei puhuttu mistään silloista eikä tunneleista, eikä yksikään viranomainen tai ministeriö virallisesti katso, että tällaisia pitäisi kehittää, vaan nimenomaan jäänmurtoa, niitä nykyisiä reittejä. Meillähän on tietenkin valmistelussa hyvin faktapohjaisesti turvallisuus ja talous edellä tämmöinen oikeastaan linjauskin siitä, millä tavalla niitä kotisatamia pitäisi tulevaisuudessa kehittää. Tämä nykyinen tilannehan ei tietenkään riitä. Meillä täytyy olla useampi kotisatama, ja sitten kun tarkastellaan Ruotsin tilannetta, niin täytyy jotenkin peilata meidänkin kokonaisuutta siihen. Eli jäänmurto, joka on omistajaohjauksessa — sieltä tulee varmasti uusia uutisia tässä. Nythän meillä on iloinen tilanne siinä, että Aino on jo tuolla suunnilleen valmistelussa. Lisää jäänmurtajia ja lisää kotisatamia. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että vanhaa lainsäädäntöä uudistetaan, jopa 30 vuotta vanhaa. Tämähän koskee nyt Suomen lipun alla olevien lippuvaltiolaivojen tarkastuksia, mutta siinä on hyvä ja tärkeää, että siinä on laajennettu säädöksellä myös näitä ympäristömerenkulun tarkistuksia ja muuta. Suomalainen merenkulku ja tietysti tämä turvallisuustilanne ovat aika haastavia, ja sen takia kaikki, mitä tuolla merenkulussa pystytään lainsäädännöllä meriturvallisuuden osalta lisäämään, on tärkeää. Minusta tässä on hyvin valmisteltua lainsäädäntöä, ja tuossa valiokunnan kuuleminen oli hyvin yksimielinen siitä. Lisäksi myös sitten seuraamuksista määrätään, eli LVM:llähän on mahdollisuus puuttua. Se on olennaista meriliikenteessä, koska tiedetään tällä hetkellä, minkälaista liikennettä ja mitä siellä merellä liikkuu. Hyvää lainsäädäntövalmistelua.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Näytä lisää (618)