Lohi Markus
9 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Esittelen valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien hallituksen esitystä eduskunnalle vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi. Valiokunta toteaa yleisperusteluissaan, että vuoden 2026 toisessa lisätalousarvioesityksessä varsinaisten tulojen arviota korotetaan 131 miljoonaa euroa ja määrärahoja lisätään 430 miljoonalla eurolla. Valiokunta nostaa esiin merkittävimpiä muutosesityksiä seuraavasti: Tuloarviosta toteamme, että arvonlisäveron kertymää esitetään nostettavaksi 122 miljoonalla eurolla. Sekalaisten tulojen arvioidaan nousevan nettomääräisesti 113 miljoonalla eurolla, mihin sisältyy muun muassa päästöoikeuksien huutokauppatuloarvion alentaminen sekä korotuksia arvioituihin EU:lta saataviin tuloihin. Osinkotuloja ja omaisuuden myyntituloja esitetään alennettavaksi yhteensä 72 miljoonalla eurolla. Arviota osinkotuloista alennetaan, mutta toisaalta Fingrid Oyj:n osakemyynnit lisäävät tuloja 62 miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomen Pankin tuloutus ja Senaatti-kiinteistöjen tuloutus poistetaan vuodelta 2026, mikä alentaa tuloja yhteensä 41,4 miljoonalla eurolla. Metsähallituksen tuloutusta korotetaan 10 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy hallituksen kevään kehysriihessä linjaamia työllisyystoimia. Nuorten rekrytointitukeen esitetään 20 miljoonan euron määrärahaa, mikä riittäisi noin 3 300 työttömän nuoren työllistämiseen. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteihin kohdennetaan 15 miljoonaa euroa ja lisäksi 20 miljoonaa euroa kohdennetaan pitkäaikaistyöttömien osaamissetelistä aiheutuviin kustannuksiin. Valtionhallinnon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden lisärekrytointiin esitetään 4 miljoonan euron määrärahaa. Edelleen kehysriihen linjauksen mukaisesti energiatehokkuutta parantavan korjausrakentamisen avustuksiin ja niiden hallinnointiin osoitetaan 25 miljoonaa euroa. Määrärahalisäys liittyy kaikkiaan 110 miljoonan euron määräaikaiseen kokonaisuuteen, jolla tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita. Droonintorjuntakyvyn vahvistamiseen esitetään noin 50:tä miljoonaa euroa sisäministeriön hallinnonalalle, ja kokonaisuutta käsitellään momentin 26.20.70 yhteydessä. Lisäksi hallitus täydensi esitystään maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden 10 miljoonan euron tilapäisellä valmisteveron lisäpalautuksella. Hallitus esittää puolustusministeriön hallinnonalalle tilausvaltuuden enimmäismäärään lisäystä 1 miljardi 57 miljoonaa euroa materiaalihankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2026—2028. Ukrainaan toimitettuun 31. tukipakettiin sisältyneen puolustusmateriaalin korvaaviin hankintoihin tarkoitettua Ukrainan tukemisen tilausvaltuutta esitetään korotettavan 96,8 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy myös useita liikennehankevaltuuksia, joita tarkastellaan erikseen kyseisellä momentilla. Vuoden 2026 toinen lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 299 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 nettolainanotoksi arvioidaan noin 11,1 miljardia euroa. Jos lakkautetun Valtion asuntorahaston jäljellä olevan kassan tulouttaminen valtion budjettiin jätetään huomioimatta, on alijäämä 13,4 miljardia euroa. Budjetoidun valtionvelan määrän arvioidaan olevan noin 201 miljardia euroa vuoden 2026 lopussa, mikä on 69,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kun huomioidaan kehysmenojen lisäys ja kehyksen rakennemuutokset, jää kuluvan vuoden jakamattomaksi varaukseksi 39 miljoonaa euroa. Yhteenvetona valiokunta toteaa mietinnössään, että hallituksen esityksessä ehdotetaan määrärahoihin 430 124 000 euron lisäystä, tuloarvioihin 131 486 000 euron lisäystä ja nettolainanottoon ja velanhallintaan noin 298 miljoonan euron lisäystä. Ehdotettujen muutosten jälkeen olisivat kuluvan vuoden budjetoidut tuloarviot ja määrärahat varsinainen talousarvio ja lisätalousarviot huomioon ottaen 91 697 867 000 euroa. Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen 102/2026 ja sitä täydentävään hallituksen esitykseen 112/2026 sisältyvän ehdotuksen vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi edellä todetuin muutoksin, että eduskunta hylkää lisätalousarvioaloitteet 1—8 ja että eduskunta päättää, että vuoden 2026 toista lisätalousarviota sovelletaan 1.7.2026 alkaen. Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön on jätetty neljä vastalausetta, jotka esitellään täällä keskustelun aikana erikseen.
Arvoisa puhemies! Olen edustaja Autton kanssa täysin samaa mieltä siitä, että erityisesti meitä kaikkia mutta myös kaupunkeja pitäisi kiinnostaa suomalainen ruoantuotanto ja sen omavaraisuus. Kuten viittasitte maailman kriiseihin, niin ne nimenomaan tuovat erityisen tärkeän merkityksen kotimaisen ruoantuotannon ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Kotimaisen ruoan pitäisi olla kaikkien ykkösprioriteettina tänä päivänä. Nimittäin joka maakunnassa työkseenhän voivat tehdä ihmiset mitä vain, mutta syöminen on pääelinkeino kaikilla. Se pitää muistaa, kun katsotaan kotimaisen maatalouden kannattavuutta. Meillä ei ole maataloutta, jos se ei ole kannattavaa. Mitä tulee sitten tähän talouteen, johon viittasitte äsken puheenvuorossanne, hallitushan on tehnyt ihan hyviäkin rakenteellisia uudistuksia, mutta pitäisi hoitaa taloutta myös tänä päivänä eikä tehdä vain semmoisia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat 2030-luvulla. Nythän nämä työllisyysvaikutuksetkin on arvioitu niin, että 18 000 on tällä vuosikymmenellä ja loput 85 000 menevät tulevalle vuosikymmenelle. Eli molempia pitää hoitaa. Kummassakin on hieman epäonnistuttu.
Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys nytten lisätalousarvion täydentävästä esityksestä. Kymmenellä miljoonalla eurolla lisätään maatalouden energiaveron tilapäistä palautusta, joka sinänsä on järkevä ja varmasti tarpeellinen toimi tässä tilanteessa, kuten täällä on edellä useissa puheenvuoroissa todettu. On myös hyvä, että on nostettu esille se, lisääkö tämä fossiiliriippuvuutta maataloudessa, mutta haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että maatalouden koneissa ei käytännössä ole kauheana vaihtoehtoja. Siellä ei ole sähkö edes näköpiirissä tulossa sinne polttoaineeksi tai energianlähteeksi, ja sen takia ei ehkä ole ihan asianmukaista tässä tilanteessa pyrkiä sitä korvaamaan. Kuten täällä on edellä todettu, itse tätä lakia on käsitelty jo valtiovarainvaliokunnassa, ja tämän takia kun pidämme tätä hyvänä, keskusta tukee tätä esitystä siellä. Nyt tässä on kysymys myös sitten siitä, että lisätään kustannuksia kymmenen miljoonaa euroa tälle vuodelle, ja se toinen puoli tätä asiaa on tämä taloudellinen puoli. Ajattelisin niin, että kun hallitus on tuonut nyt kaksi lisätalousarviota tänne eduskuntaan ja jokainen kerta velkaantuminen on aika merkittävästi lisääntynyt tälle vuodelle... Muistan nimittäin erittäin hyvin muutaman vuoden takaisen edellisen hallituksen ajan, [Timo Heinonen: Ei siitä saa puhua!] kun oli vastaava tilanne ja silloinen oppositio kovin voimakkaasti arvosteli, että jos kerta on tämmöisiä lisätarpeita, niin miksi ei löydetä sitten korvaavia säästöjä jostakin toisesta eli priorisoitaisiin niitä julkisia kustannuksia. [Arto Satonen: Ehkä nyt on säästetty vähän enemmän!] Nostan tämän sen takia esille, että nythän olemme ihan samanlaisessa tilanteessa ja hallitus olisi voinut molemmissa lisätalousarvioissa ja myös tässä täydennyksessä lähteä etsimään niitä korvaavia säästöjä, koska velkaantuminen nyt on kiihtynyt eikä sitä ei ole hillitty, vaan sitä on kiihdytetty — niin kuin olen täällä joskus käyttänyt puheenvuoron, että kun piti olla velkajarru, niin nyt on tullut kaasu hallituksen toimesta, eli polkimet ovat menneet sekaisin — ja olisi järkevää, että katsottaisiin nyt sitten sieltä niitä kohtia, missä voitaisiin vastaavia säästöjä tehdä. Kun käytän tämmöisen puheenvuoron, niin varmasti sieltä tulee seuraava puheenvuoro, että no niin, milloin keskusta esittää sitten niitä. Lupaan teille, että me esitämme, jos hallitus lupaa, että se noudattaa meidän esityksiä ja toteuttaa ne. [Välihuutoja oikealta] Muutenhan tämä on vain leukojen loksuttelua täällä, ja se ei kauheana johda mihinkään, että me täällä vain puhutaan. [Timo Heinonen: Jos keskustalta tulee muuta kuin tyhjä paperi, niin totta kai! Tyhjää paperia on vaikea noudattaa!] — Kyllä. Tyhjäkin on parempi kuin miinusmerkkinen, mitä tämä hallituksen esitys on. Tässä mennään aika pahasti miinukselle. 13,4 miljardia on miinus tälle vuodelle. Se on muuten paljon enemmän kuin nolla. [Oikealta: Keskustan linja on, että ei tehdä mitään!]
Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2027—2030 pohjautuu valtiovarainministeriön kevään 2026 ennusteeseen, jossa on huomioitu hallituksen päättämien sopeutus- sekä kasvu- ja työllisyystoimien välittömät vaikutukset julkisen talouden tuloihin ja menoihin. Julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan 4,6 prosenttiin vuonna 2026 ja pysyvän noin 4,5 prosentin tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen koko kehyskauden. Valtionhallinto on edelleen julkisen talouden alasektoreista alijäämäisin ja myös pysyy sellaisena. Samoin kuntahallinto ja hyvinvointialueet pysyvät alijäämäisinä, kun taas työeläkelaitokset ovat ylijäämäisiä ja muut sosiaaliturvarahastot lähellä tasapainoa. Julkisen velan kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen jatkuu kehyskaudella, ja julkisyhteisöjen velkasuhteen arvioidaan nousevan yli 99 prosenttiin vuoden 2030 lopussa. Valiokunta on huolissaan julkisen talouden jatkuvasta velkaantumisesta. Näköpiirissä oleva tulokertymä ei riitä rahoittamaan menoja tulevaisuudessa. Pelkästään valtion talousarvion alijäämä kasvaa kehyskaudella 17,4 miljardiin euroon, mihin vaikuttavat keskeisesti puolustus- ja korkomenojen kasvu sekä ikääntymissidonnaiset menot, kuten terveys- ja hoivamenot. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen talouskasvu on ollut pitkään heikkoa ja että tuottavuuden vaimea kehitys rajoittaa julkisen talouden vahvistumista myös tulevina vuosina. Valiokunta pitää tärkeänä, että talous- ja tuottavuuskehitykseen saadaan muutos. Tarvitaan uusiutumis- ja uudistumiskykyä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, jotta vähemmillä panoksilla saadaan aikaan enemmän ja parempaa. Tarvitaan myös kannustimia ja rohkeutta investoida pääomaan ja osaamiseen. Arvoisa puhemies! Hallituksen talouspolitiikan tavoitteena on parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kestävään kasvuun ja taittaa hyvinvointia uhkaava velkaantumiskehitys. Vaalikauden alussa tavoitteeksi asetettiin korkeintaan yhden prosentin julkisen talouden alijäämä ja julkisen velkasuhteen kasvun taittaminen vaalikauden loppuun mennessä. Valiokunta toteaa, että kuluvan vaalikauden finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttaminen velkaantumiskehityksestä ja julkisen talouden alijäämästä näyttää haastavalta. Valiokunta pitää välttämättömänä julkisen talouden tasapainottamista, velkaantumiskehityksen taittamista sekä talouden kääntämistä kasvuun — ei kuitenkaan siksi, että EDP-menettely edellyttää tietyllä nettomenopolulla pysymistä, vaan Suomen oman edun vuoksi. [Arto Satonen: Kyllä!] Valiokunta toteaa, että julkisen talouden saattaminen hallintaan on itsessään kasvua edistävä toimi, sillä julkisen talouden vahvuus näkyy korkotasossa, luottoluokituksessa, Suomen houkuttelevuudessa investointiympäristönä sekä elinkeinotoiminnan ja kotitalouksien toiminnan edellytyksissä. Tasapainottamistoimien kansallisessa valmistelussa tarvitaan pitkäjänteistä ja ylivaalikautista sitoutumista. Euroopan unionin neuvosto asetti Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn tammikuussa 2026 ja hyväksyi suosituksen liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suosituksen sisältämä korjaava nettomenopolku koskee vuosia 2026—2028. Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomi noudattaisi vuonna 26 korjaavaa nettomenopolkua, kun vuoden 25 nettomenojen supistuminen ja vuosien 25—28 puolustuspoikkeuslauseke otetaan huomioon, mutta vuodelle 2027 arvioidaan poikkeamisriskiä. Hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on ollut vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Näin ollen hallitus on päättänyt noin 10 miljardin euron toimenpidekokonaisuudesta. Hallituksen päätösperäisten toimien kokonaisuuden mittaluokkaa voi tarkastella eri tavoin. Julkisen talouden suunnitelmassa kuvataan toimien vaikutusta julkisyhteisöjen rahoitusasemaan eli tulojen ja menojen tasapainoon, ja tämän analyysin mukaan tehdyt päätökset vahvistavat julkisyhteisöjä noin 2,8 miljardilla eurolla vuoden 2027 tasolla. Tarkastelu ei sisällä toteutettujen työllisyystoimien rakenteellisia julkista taloutta vahvistavia vaikutuksia. Arvoisa puhemies! Valiokunta on käsitellyt mietinnössään myös erikseen kasvutoimia hyvinkin laajasti: puolustuksen rahoitusta, valtionhallinnon toimintamenosäästöjä, valtionavustussäästöjä, hyvinvointialueiden taloutta ja myös kuntataloutta ja kestävää kehitystä, joista tarkemmin ja laajemmin tässä mietintötekstissä. Viimeisenä kappaleena nostamme esiin valtion taloudelliset vastuut ja riskit, ja niistä valiokunta toteaa mietinnössään muun muassa seuraavaa: ”Valiokunta toteaa, että valtion vastuiden kasvu on huolestuttavaa, ja niiden realisoitumisesta muodostuvat kustannukset voivat aiheuttaa merkittävän rasituksen. Myös riski valtion lainansaannin vaikeutumisesta ja sen hinnan kohoamisesta on kasvanut. Luottoluokittajien arviointeihin Suomen talouden näkymien heikentymisestä on suhtauduttava vakavana varoituksena. Valtiota sitovat taloudelliset päätökset ja vastuiden seuranta sekä niiden aiheuttamat riskit on arvioitava aiempaakin huolellisemmin. Valiokunta kiinnittää huomiota valtion velkaantumisen ohella hyvinvointialueiden ja kuntien velkatasoon. Julkisen talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimet ovat välttämättömiä koko julkisen talouden vastuiden hallitsemisessa.” Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon VNS 3/2026 vp johdosta, ja tämä kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta. Totean vielä, arvoisa puhemies, tähän loppuun, että tähän mietintöön on jätetty neljä eri vastalausetta, jotka täällä käsittelyssä esitellään sitten erikseen.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on tarpeellinen, ja sanon heti alkuun, että kannatan sen hyväksymistä. Mutta kysymys on kuitenkin vasta puitelainsäädännöstä, ei siitä, että tämän lain perusteella alettaisiin katsomaan, mikä on julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluvalikoima. Mutta tällaista puitelainsäädäntöä tarvitaan, kuten ministeri tuossa esittelypuheenvuorossa kertoi ne perusteet, miten sekä terveys- että sosiaalipalveluissa jatkossa lähdettäisiin katsomaan palveluvalikoimaa. Miksi tämäntyyppinen lainsäädäntö on tarpeen? Sen takia, että päästäisiin jossain vaiheessa siihen, vaikeaankin, tilanteeseen, että Suomessa alettaisiin voimakkaasti johtamaan — voimakkaasti johtamaan — sitä, että me pystyisimme luopumaan kaikista niistä toimenpiteistä ja toiminnoista sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotka eivät lisää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ja joilla ei ole tutkitusti vaikuttavuutta. Eikä tässä syytetä ketään, koska tämä on meidän yhteinen kysymys. Ja miksi tämä on niin tärkeä yhteinen kysymys? Se on sen takia, että muun muassa meidän väestörakenteesta johtuen mutta myös lääketieteen paradigmasta ja kehityksestä johtuen kustannukset sosiaali- ja terveyspalveluissa ovat nousseet viime vuosina merkittävästi ja tulevat nousemaankin siinä perusurassa. Se tarkoittaa sitä, että jo noin lähes kolmasosa valtion tämänkin vuoden talousarvion rahoista käytetään hyvinvointialueiden rahoittamiseen. Tämä on yksi syy, mutta toinen syy on myös se, että jos emme kiinnitä tähän huomiota, mikä on se palveluvalikoima, niin meille käy niin, että me annamme palvelulupauksen lainsäädännöllä, siis lupaamme kansalaisille paljon laajemman lupauksen kuin me kykenemme toteuttamaan. Mitä siitä johtuu ja mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se, että suomalaiset ovat tyytymättömiä palveluihin. He ajattelevat, että kyllä julkinen hoitaa, ja sitten kun he eivät pääsekään riittävän ajoissa tai palvelukokemus, asiakaskokemus, ei olekaan riittävän hyvä, he tulevat tyytymättömiksi. Nytkin on tilanne, että tyytyväisyys julkisiin terveyspalveluihin on voimakkaasti laskenut, mutta korostan: niiden, jotka ovat päässeet palveluihin, tyytyväisyys ei olekaan heikentynyt. He ovat yhä yhtä tyytyväisiä kuin ennenkin, jotka ovat sitten saaneet vaikkapa hoitoa perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. He ovat tyytyväisiä, mutta yleinen kuva on lähtenyt heikentymään. Kun olen tätä nostanut esille aika rohkeillakin esimerkeillä julkisuudessa — joihin ministerikin on vastannut, ehkä osittain vähän ymmärtäen väärin — olen saanut valtavasti palautetta, myös negatiivista, mutta olen aivan varma, että tulevaisuudessa me joudumme alkamaan miettimään sitä, mihin me suuntaamme julkiset resurssit. Yksi pieni osuus omista ulostuloistani on ollut esimerkiksi suun terveydenhuollon keskittyminen enemmän — niin kuin oli vielä vuoteen 2003 saakka — alaikäisiin ja erityisryhmiin, joita olivat silloin varusmiehet ja raskaana olevat, ja tänä päivänä voisi ajatella, että vakavasti sairaat ja myös tietenkin päivystystoiminta ja kirurgia, tämäntyyppiset, pitäisi jättää julkiselle. Miksi ajattelen, että tässä voisi olla järkeä? Käytän nyt tilannetta hyväksi perustelemalla myös ministerille, joka on julkisuudessa kertonut eriävän mielipiteen asialle. Sen takia, että esimerkiksi meillä kotipaikkakunnallani Rovaniemellä kiireettömään suun terveydenhuoltoon jonotetaan tällä hetkellä heinäkuun loppuun saakka, ei tämän vuoden, vaan vuoden 2027 heinäkuun loppuun saakka. Siis ne, joilla ei ole varaa mennä yksityiselle: 14 kuukautta. Entä sitten jos sinulla on varaa maksaa tarkastuksesta 120 euroa? Katsoin itse omassa tilanteessa: seuraavana päivänä tutulla yksityisellä lääkärillä neljä vapaata aikaa. Onko tässä mitään järkeä, että me koulutamme samoilla verorahoilla nämä hammaslääkärit ja että ne, joilla ei ole varaa maksaa tätä sataakahtakymppiä, jonottavat 14 kuukautta, ja heiltä nostetaan nyt asiakasmaksuja — heiltä nostetaan nyt asiakasmaksuja? Kun me ohjaisimme Kela-korvaukset sinne suun terveyteen, nykyiset, ei siis lisää rahaa, niin me saisimme suurin piirtein samalle tasolle sen kustannuksen ja saisimme kaikki resurssit käyttöön. Nyt pitää uskaltaa rohkeasti keskustella, eikä heti tyrmätä avauksia, joita tehdään julkisesti, tulipa se hallituspuolueilta, oppositiolta, etelästä, pohjoisesta, ja alkaa avoimesti keskustelemaan, mikä on palvelulupaus, minkä me annamme, ja voisimmeko ottaa kaikki resurssit käyttöön — eikä sanoa, että ihmisten hampaat jäävät vaikka hoitamatta, jos joku menee yksityiselle lääkärille. Silloinhan mätänevät suuhun ne hampaat, sanottiin minulle, että järkyttävä tilanne ja nyt jäävät sairaat hoitamatta, jos julkinen keskittyykin niitten sairaitten hoitamiseen eikä terveitten hoitamiseen. Tämä mallihan, mitä esitin, tarkoittaisi juuri sitä, että kun julkinen voisi keskittyä tähän porukkaan ja ihmisille pikkuisen enemmän omavastuuta lisättäisiin, saataisiin vaikuttavuutta ja saataisiin myös säästöjä aikaiseksi, ja silloin nopeasti pystyttäisiin hoitamaan vaikkapa ne vakavasti sairaat siellä julkisella, jolloin leikkaukset eivät viivästyisi, syöpähoidot eivät viivästyisi ja nuorten ja lasten hampaat olisivat paremmassa kunnossa. Ne olisivat yhtä hyvässä kunnossa kuin minun lapsuudessani, jossa alaluokilla haettiin luokasta sinne yläkertaan hammashoitoon, jos et muistanut mennä, ja pureskeltiin punaisia tabletteja ja fluoria purskuteltiin. Mutta sitten kun tämä palvelulupaus laajennettiinkin koko väestöön, mitä ministerikin puolustaa, niin silloin alkoivat nuorten ja lasten hampaat heikkenemään, kun ei voitu enää keskittyä, vaan 14 kuukautta menee ja oikaisuhoidot jäävät tekemättä ja hampaat heikkenevät, kun yritetään antaa palvelulupaus, jota ei kyetä täyttämään. No, tämä oli vain esimerkki, arvoisa puhemies, suun terveydestä, mutta samahan koskee kaikkea muutakin terveydenhuoltoa. Se ei koske pelkästään tämäntyyppistä, että mikä kuuluu julkiselle, vaan se koskee myös sitä, että mitä me teemme, mikä on palveluiden sisältö. Nyt pitää alkaa kiinnittämään huomiota sisältöihin, mitä siellä tehdään. Meillä on järjestelmätasolla paljon hukkaa, meillä on tekemisen tasolla hukkaa. En puhu nytten susihukasta, vaikka susipolitiikkakin eduskuntaa puhuttaa monesti, vaan se tarkoittaa sitä, että me käytämme aikaa asioihin, jotka eivät lopulta lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. [Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Nyt pitää uskaltaa rohkeasti ottaa kissa pöydälle, tai ei kissaa vaan asiat pöydälle, eikä tyrmätä esityksiä, vaikka ne tulisivatkin väärästä puolueesta.
Arvoisa puhemies! Otan tässä esille vielä kaksi asiaa, joita on täällä keskustelussa sivuttu: Ensimmäinen koskee yrittäjän eläkelakia, josta myös mainitsi esittelypuheenvuorossaan valtiovarainministeri Purra. Hän totesi, että tämä hallitus korjaa edellisen, Marinin hallituksen epäonnistuneen YEL-uudistuksen. Tämä kannanotto sisälsi aika ison virheen. Ensinnäkin Marinin hallitus ei tehnyt mitään YEL-uudistusta. Siinä laissa on reilusti yli sata pykälää, ja se muutti neljää pykälää siitä laista, joista kaksi pykälää oli hyvin teknisiä ja kaksi aiheutti pientä muutosta siihen. Mutta moni, joka somessa tästä ilakoi ja osoittelee edellistä hallitusta, ei ole tietoinen siitä, että yrittäjän eläkelaki vuodesta 73 saakka on lähtenyt siitä, että siellä on laskennallinen työtulo, johon se perustuu. Miksi pykäliä muutettiin viime kaudella? Ja mikä oli se 112 a §, jonka allekirjoittanut sinne valiokuntakäsittelyssä edellytti ja sorvasi siihen? Jo 2010-luvulta lähtien Finanssivalvonta on alkanut vaatimaan eläkelaitoksilta, että niitten pitää soveltaa lakia niin kuin siellä on kirjoitettu eli että yrittäjän eläkelaissa tarkoitettu työtulo rinnastetaan siihen, mitä vastaavasta työstä vieraalle olisi pitänyt maksaa palkkaa. Mutta viime vaalikauteen saakkahan eläkelaitokset hyväksyivät yrittäjän ilmoittaman summan työtulosta, vaikka laissa sanottiinkin, että sen pitää olla semmoinen, joka vastaa sitä, mitä jouduttaisiin maksamaan vieraalle siitä samasta työpanoksesta, mikä on. Nyt kun Finanssivalvonta alkoi eläkelaitoksilta vaatimaan tätä, syntyi tilanteita, joissa eläkelaitokset nostivat valvojan vaatimuksesta yhtäkkiä muutamilta yrittäjiltä työtuloa aivan reippaasti ylös saakka noudattaen sen aikaista lakia, joka oli säädetty 70-luvulla. Nyt muutettiin sitten 112 §:ää, jossa täsmennettiin työtulon määritelmää, ja otettiin myös sinne kohta, että se pohjautuu kokonaisarvioon ja siinä pitää ottaa huomioon monia tekijöitä ja yrittäjää pitää kuulla. Ja sitten säädettiin viime kaudella 112 a §, joka oli tämmöinen jarru, että yhdelläkään yrittäjällä ei voida nostaa kolmen vuoden periodilla kuin enintään 4 000 euroa sitä työtuloa, mikä tarkoittaa, että maksu voi vuodessa nousta enintään 1 000 euroa eli kahdeksankymppiä kuukaudessa, ja kun ottaa huomioon, että sen saa verotuksessa vähentää, niin tosiasiassa efektiivinen vaikutus on enintään ehkä kuusikymppiä kuukaudessa. Siis pantiin tämmöinen jarru, kaksi kertaa kolme vuotta, joka pelasti useimmat yritykset siltä, että niitä ei jouduttu nostamaan yhtäkkiä, mutta ei ehditty tehdä — vaikka tunnistettiin — mitään YEL-uudistusta. Nyt sitten pontevana valtiovarainministeritasolta esitetään, että viime vaalikaudella olisi jotenkin aiheutettu joku iso ongelma, kun ongelma syntyi sieltä, kun lakia ei ole noudatettu, vaikka se on säädetty vuonna 73. Asioihin kannattaisi perehtyä ainakin silloin, jos on vastuussa, vaikka tarina kuulostaisikin kivalta. Ei ole mukavaa, jos faktat pilaavat hyvän tarinan. Tässä tapauksessa kävi niin. Mitä tulee sitten tähän hallituksen YEL-uudistukseen, niin sekin pukattiin tulevalle vaalikaudelle. Ymmärrän kyllä edustaja Lylyn kritiikin siitä, että haettiin ratkaisu, joka maksaa taas julkiselle taloudelle. Pidän sitä sinänsä ihan hyvänä, vaikka siitä järjestelmästä tuleekin erittäin monimutkainen. Se on myös yrittäjäystävällinen. Sinänsä siinä on ihan hyviä elementtejä. Valmistelussa kyllä kannattaisi yksityiskohtia vielä hioa ja miettiä, että sieltä ne muutamat ongelmat poistettaisiin. Mutta ne, jotka väittävät, että viime kaudella tehtiin joku YEL-uudistus, eivät ole perehtyneet asioihin. Mitä tulee sitten, arvoisa puhemies, yhteisöveroon, niin minkä maailman alueen tai valtion koetaan erityisesti olleen kasvuyritysten ja uusien innovaatioiden paras paikka lähivuosikymmeninä? [Janne Heikkinen: Viro!] — Ei ole Viro. — Virokin on viime aikoina ollut, mutta viime vuosikymmeninä kyllä se on ollut Kalifornian Piilaakso. Mikä siellä on yhteisöveroprosentti? 29,83. Onko se estänyt maailmanluokan innovaatioiden syntymistä? Ei ole estänyt. On totta, mitä edustaja Heikkinen sanoo, että nimellinen yhteisöveroprosentti on eri kuin efektiivinen eli se, mitä todellisuudessa joudutaan maksamaan, mutta siitä huolimatta se efektiivinenkin on korkeampi siellä kuin Suomessa useimmissa tapauksissa — useimmissa tapauksissa. No, mitä tulee sitten Irlantiin, kun siitä usein puhutaan, niin siellähän säädettiin erittäin matala yhteisöveroprosentti, mutta kun siitä aletaan vähän pintaa raaputtamaan, niin omistajayrittäjille eli pk-sektorille, listaamattomille, osinkoverotus on äärimmäisen tiukka — äärimmäisen tiukka. Ja kun katsotaan yhteenlaskettua verotusta, niin eipä se olekaan Suomeen verrattuna ollenkaan edullinen, mutta näille isoille jäteille se on edullinen: amerikkalaisille jäteille, ict-jäteille, Applelle, Microsoftille. Ne perustavat Euroopan pääkonttorinsa sinne. Ei me niitä tänne saada, vaikka me laskettaisiin tämä. En ole vielä tavannut yhtään yrittäjää — olen aika paljon heitä tavannut, isoja ja pieniä —, ehkä joskus tapaan, mutta en ole vielä tavannut, yhtään sellaista yrittäjää, joka sanoisi, että he investoivat Suomeen sen takia, että yhteisövero laskee kaksi prosenttiyksikköä. 45 prosenttia koko yhteisöveron alennuksesta menee 50 suurimmalle yhteisöveron maksajalle, vaikka yhteisöveron maksajia on yhteensä yli 120 000. Keitä nämä 50 suurinta ovat? Siellä on SOK, OP-ryhmä, Nordea, lääkefirmaa ja niin edelleen. Investoivatko ne Suomeen sen takia, että ne maksavat pikkuisen pienempää yhteisöveroa? Eivät tietenkään. Niillä on aivan muut perusteet investoida. Kauppapaikkojen energiauudistukset SOK:lla, paikallisilla osuuskaupoilla — ei niillä ole mitään tekemistä, kun olen niitten johdon kanssa jutellut, tämän yhteisöveron alennuksen kanssa. Entä Nordea? Se jakaa ulkomaalaisille omistajille enemmän osinkoja. Ei se investoi, jos ei ole investointitarpeita. Yksikään pk-yritys ei investoi, jos eivät tuotteet ja palvelut käy kaupaksi. Ei meillä ole ongelma se, että meidän yhteisövero on liian korkea, vaan meillä on ongelma se, että Suomesta puuttuu yrityksiä, jotka tuottavat voittoa. Meillä on aivan liian vähän yrityksiä, jotka menestyvät ja tuottavat voittoa. Siihen kannattaisi hallituksen puuttua eikä siihen, että näperrellään ja tuhotaan veropohja julkiselta taloudelta.
Arvoisa puhemies! Mitä silloin tehdään, jos puuttuu näkemys siitä, miten sosiaali- ja terveyspalveluja tulisi lähteä uudistamaan, tai jos puuttuu näkemys siitä, miten kyetään johtamaan sitä muutosta, että palveluiden sisältöjä lähdetään uudistamaan, tai jos ei kyetä johtamaan valtakunnan tasolla sitä, että uutta teknologiaa, tekoälyä otetaan voimakkaasti käyttöön ja parannetaan tuottavuutta? Mitä silloin tehdään? Silloin tehdään järjestelmään kaavamaisia leikkauksia ja nostetaan asiakasmaksuja. Niin tekee tämä hallitus.
Arvoisa puhemies! Esittelen valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien hallituksen esitystä eduskunnalle sähköistä tiedoksiantoa Verohallinnossa koskevaksi lainsäädännöksi. Esityksen tavoitteena on edistää sähköisen viranomaisviestinnän ensisijaisuutta niille hallinnon asiakkaille, joille se on mahdollista. Lisäksi pyritään varmistamaan, että kaikille sähköiseen asiointiin kyvykkäille verovelvollisille voitaisiin antaa päätökset ja asiakirjat tiedoksi sähköisesti verotusta koskevissa asioissa ja hyödyntää siten Verohallinnon sähköisen asioinnin palvelua tehokkaasti. Esityksen mukaan tavoitteena on myös edistää valtionhallinnon tuottavuusohjelman ja säästötoimien toteutumista Verohallinnon kohdalla. Paperipostin korvaaminen sähköisillä asiakirjoilla on eräs keino Verohallinnon toiminnan menojen vähentämiseksi. Tavoitteena on myös vahvistaa Verohallinnon sähköisen asioinnin palvelua ensisijaisena verotusta koskevien asiakirjojen tiedoksiantopaikkana sekä turvata salassa pidettävien verotustietojen ja niiden sisältämien henkilötietojen suojaa. Esityksen mukaan verotusta koskevat päätökset ja asiakirjat voidaan antaa tiedoksi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa, jos verovelvollisella on käytössään yleissääntelyssä tarkoitettu viestinvälityspalvelu eli käytännössä Suomi.fi-viestinvälityspalvelu. Jos verovelvollisella ei ole käytössä viestinvälityspalvelua, verotusta koskevat päätökset ja asiakirjat voidaan antaa tiedoksi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa eli OmaVerossa, jos henkilö on lainsäädännön voimaantulon jälkeen käyttänyt Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua kirjautumalla asiointipalveluun. Verotusta koskevat päätökset ja asiakirjat voidaan vastaavasti antaa sähköisessä asiointipalvelussa tiedoksi myös kuolinpesille, yhteisöille, yhteisetuuksille ja yhtymille, joiden puolesta niiden laillinen edustaja tai valtuutettu on lainsäädännön voimaantulon jälkeen käyttänyt Verohallinnon asiointipalvelua kirjautumalla asiointipalveluun. Verovelvollisen suostumus ei olisi enää edellytys sähköiselle tiedoksiannolle. Valiokunta pitää tätä hallituksen esitystä perusteltuna ja kannattaa sitä mutta esittää samalla perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella muutamia täsmennyksiä näihin lakiehdotuksiin, jotka ilmenevät tästä valiokunnan mietinnöstä erikseen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Valiokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota muutamiin erityisiin kohtiin, joista yksi on suhde tähän yleislainsäädäntöön, koska tässä on kysymyksessä erityislainsäädäntö, toinen on soveltamisaikataulu ja kolmas erityinen kohta, mihin valiokunta haluaa kiinnittää huomiota, on Verohallinnon sähköisen asiointipalvelun käytön lopettaminen. Tältä osin valiokunta esittääkin, että perustuslakivaliokunnan tekemän valtiosääntöoikeudellisen huomautuksen johdosta valiokunta ehdottaa verotusmenettelylain 26 c §:n 8 momenttia muutettavaksi siten, että siinä säädettävälle ilmoitukselle lisättäisiin perustuslakivaliokunnan edellyttämä kohtuullinen voimassaoloaika. Valiokunta katsoo, että kohtuullisena aikana voidaan pitää 60:tä päivää, minkä ajan ilmoitus OmaVeron käytön lopettamisesta on voimassa. Valiokunta toteaa tässä mietinnössään muun muassa, että yleissääntelyn ja verotusta koskevan erityissääntelyn voimaantulon jälkeen tilanteet, joissa eri viranomaisten palveluihin kirjautumisella on merkitystä asiakirjojen tiedoksiantomenettelyyn, voivat olla moninaisia. Valiokunta korostaa riittävän selkeän ohjeistuksen ja tiedottamisen tarvetta. Valiokunta pitää tärkeänä, että verovelvollisen kirjautuessa OmaVeroon häntä informoidaan jokaisella kerralla riittävällä tavalla, jotta verovelvollisella on ymmärrys paitsi mahdollisuudestaan ilmoittaa OmaVeron käytön lopettamisesta ja tällaisen ilmoituksen vaikutuksesta myös siitä, mitkä seikat vaikuttavat tiedoksiantomenettelyyn. Valiokunta kiinnittää huomiotaan mietinnössä myös perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevään huomioon saamenkielisten henkilöiden viranomaisasiointiin ja toteaa, että valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaisempaa olisi, että OmaVero-palvelu tulisi käyttöön myös saamen kielellä samanaikaisesti esityksen hyväksymisen kanssa. Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen 157/2025 vp sisältyvät 3.—5. lakiehdotuksen ja eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvät 1. ja 2. lakiehdotuksen. Nämä muutosehdotukset, kuten edellä totesin, ilmenevät yksityiskohtaisesti sitten tästä mietintötekstistä. Tähän mietintöön on jätetty kaksi hylkäysvastalausetta, jotka esiteltäneen täällä sitten keskustelussa erikseen.
Arvoisa puhemies! Silloin kun työttömyys on huipussaan ja valtio velkaantuu valtavasti, pitää tehdä järkevää talouspolitiikkaa. Tapasin oululaisen naisyrittäjän, jonka yritys tuottaa kotiin vietäviä palveluita pääosin ikäihmisille. Hän kertoi, että kun kotitalousvähennystä leikattiin, he joutuivat irtisanomaan kaksi työntekijää ja kolmannen laittamaan puolipäiväiseksi. Samaan aikaan heidän asiakkaansa siirtyivät pääosin julkisen palvelun piiriin. Nyt hän ihmettelee, mitä järkeä oli julkisen talouden kokonaisuuden kannalta, että syntyi lisää työttömiä ja julkinen palvelu lähti kuormittumaan enemmän. Hän lähestyi minua ja kysyi, että voitko kertoa, onko tässä mitään järkeä. Nyt kysyn teiltä, valtiovarainministeri Purra: mitä minä vastaan tälle oululaiselle naisyrittäjälle? [Keskustan eduskuntaryhmästä: Ei ole järkeä!]