Lohi Markus
51 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kannan aivan erityistä huolta siitä, että nyt kun tämä uudistus tehdään ja tähän tulee mukaan uusia taidemuotoja, mikä sinänsä voi olla positiivinen asia, mutta samaan aikaan rahoitusta ei lisätä — ja senkin ymmärrän hyvin, että ei ole varaa lisätä — niin tämä lähtee heikentämään meidän toimivien musiikkiopistojen toimintaa, opetustoimintaa, ja pikkuhiljaa näivettämään niitä. En ole ollenkaan varma, onko tämä viisasta, jos näin tulee käymään. Kun tässä esitetään kymmentä miljoonaa lisää, jotta pystyttäisiin nämä uudet taidemuodot tänne ottamaan, mutta siihen ei ole varaa meillä, niin kannattaako tehdä semmoista muutosta? Toivon, että nyt valiokunta hyvin tarkkaan katsoisi vielä, että tässä ei mennä ojasta allikkoon tältä osin. Ja kun lukee sitä hallituksen esitystä, niin siellä todetaan, että juuri tästä johtuen saavutettavuus ei tule paranemaan tämän hallituksen esityksen... [Pia Lohikoski: Se voi jopa heikentyä!] — Se voi jopa heikentyä, todennäköisesti tuleekin heikentymään joiltain osin. — Eli en ole ihan niin optimistinen tämän suhteen. Kannan siis suurta huolta siitä, ettemme toimivaa musiikkiopistojärjestelmää lähde tässä nyt näivettämään.
Arvoisa puhemies! Moni suomalainen on erittäin huolissaan, kun bensa ja diesel maksavat noin kaksi ja puoli euroa mittarilla. Totta kai tämä yksittäisiä kuluttajia ja myös niitä, jotka tarvitsevat autoa työmatkalle tai palveluiden piiriin, rokottaa paljon, mutta ennen kaikkea olen huolissani meidän ammattiliikenteestä. Tavarat kulkevat Suomessa pyörillä, ja kuljetusala on ahdingossa. Nyt suomalaisia ei niinkään kiinnosta polttoaineen päästökauppa tai jakeluvelvoite tai mikään. Nyt kiinnostaa se, aiotaanko tälle asialle tehdä oikeasti jotain, jotta se tuntuvasti vaikuttaa mittarilla, vai ei. Se on hyvä tietää, aiotaanko tehdä jotain — sellaisia toimia, jotka tulevat merkittävästi vaikuttamaan mittarilla, ei senttiä kahta vaan merkittävästi. Nyt kysyn teiltä, arvoisa valtiovarainministeri Purra: onko teidän mielestänne polttoaineen hinta nyt kohtuullinen, ja jos ei ole, mitä te aiotte sille tehdä?
Arvoisa puhemies! Minä en ole niin kriittinen kuin edustaja Heinonen edellä. Politiikassa pitää katsoa tuulilasista eteenpäin eikä peruutuspeilistä taaksepäin, ja silloin kun on kiitoksen paikka, pitää antaa kiitos, ja nyt on semmoinen paikka, että nyt tämä on tuotu tänne. Maailma muuttuu koko ajan, eivät nämä droonitilanteet kovin vanhoja meillä Suomessa ole olleet. Erinomaista, että tämä on tullut tänne, ja uskon, että tässä tulee laaja tuki tälle asialle. Me olemme kaikki tyytyväisiä siitä, että tämä ehditään syksyn aikana hyvissä ajoin käsitellä ja saadaan voimaan ja järjestelmät toimimaan. Tässä 1.9. kuitenkin muuttui pelastustoimen tiedottaminen, tämä Peto-media-järjestelmä, jossa ei tarvitse pelastuslaitoksen tiedottaa vaan automaattisesti lähtee medialle tieto suurista ja keskisuurista onnettomuuksista. Tämä lopetettiin 1.9., ja nyt se on jokaisen pelastuslaitoksen vastuulla, miten se sitten tiedottaa. Onko tämä nyt synkronissa ja järkevä ottaen huomioon tämä kokonaistilanne? [Timo Heinonen: Sä olit ihanan rakentava!]
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelua kuunnellessa hieman hämmentää se, että kun pääministeri ja hallituspuolue toteavat, että Garden-hanketta, sen investointipäätöstä, on hoidettu asianmukaisesti, taitavasti ja oikein koko rahoitusprosessin ajan, niin miksi eduskunta on nyt kutsuttu koolle poikkeuksellisesti kesken kesätauon. Yleensä sille on nimittäin painavat perusteet. Miksi hallitus on päättänyt antaa tiedonannon asiasta, jos kaikki on mennyt oikein, asiallisesti ja oikeudenmukaisesti? Jokainenhan tietää, että ei hallitus anna tämmöistä tiedonantoa, jos ei ole jotakin ongelmaa tai erityistä tarvetta keskeyttää valtiopäivät. Eli minusta tässä on ristiriita, mitä kyllä puolustaa se, kun edustaja Kaikkonen täällä esitti kysymyksiä, jotka vaativat vielä vastauksia. On todella valitettavaa, että tämä prosessi on kyllä heikentänyt luottamusta poliittiseen päätöksentekoon. Ja kun tämä Garden-investointi, jonka hallitus päätti nyt perua, oli yksi kärkihankkeista investointiriihessä, niin herää kysymys, ovatko kaikki muutkin investointihankkeet tai kasvuhankkeet [Puhemies koputtaa] yhtä vahvalla pohjalla. Ne kannattaa tarkistaa.
Arvoisa puhemies! Hetki sitten esittelin valtiovarainvaliokunnan mietinnön tuolta toiselta puhujakorokkeelta ja nyt ajattelin kertoa, mitä mieltä keskusta tästä hallituksen esityksestä on. Edustaja Heinonen täällä edellä kertoi, että meillä on hyviä uutisia Suomen taloudesta, siis kansantaloudesta. Tämä pitää paikkansa, ja me toivomme, että ne vahvistuvat, kun tämä vuosi etenee. Iloitsemme kaikki siitä, jos Suomen talous saadaan voimakkaampaan kasvuun kuin millaista se viime vuosina on ollut. Se hyödyttää kyllä kaikkia. Valitettavasti työllisyystilannetta se parantaa vasta kovalla viiveellä. Mutta, arvoisa puhemies, tässä hallituksen esityksessä, jota me nyt käsittelemme, ei ole kysymys Suomen kansantaloudesta tai viennistä. Tässä on kysymys julkisesta taloudesta, siis valtiontaloudesta, siitä, mihin valtio käyttää rahat, ja tällä hetkellä juuri siitä, mitä hallitus tuo eduskuntaan lisätalousarviona kesken vuoden. Tästä julkisesta taloudesta eli valtiontaloudesta meillä ei valitettavasti ole mitään myönteisiä uutisia, vaan tämäkin hallituksen esitys on esitys, jossa julkinen talous velkaantuu entistä voimakkaammin ja entistä nopeammin. On siis kaksi eri asiaa: Suomen talous, jossa on myönteisiä merkkejä, ja sitten on tämä julkinen talous, jossa on vain huonoja uutisia, valitettavasti. Kenen tehtävä on huolehtia julkisesta taloudesta? Onko se opposition tehtävä? Ei. Onko tavallisten suomalaisten kansalaisten tehtävä huolehtia, että julkinen talous saadaan kuntoon? Ei ole. Heidän tehtävänsä on rakentaa onnellista elämää Suomessa, ja me toivomme, että kaikille se olisi mahdollista. Onko suomalaisten yritysten tehtävä huolehtia siitä, että julkinen talous laitetaan kuntoon? Ei ole. Yritysten tehtävä on luoda tänne kannattavaa liiketoimintaa — kasvaa, investoida ja menestyä — ja silloin me kaikki hyödymme siitä. Kenen tehtävä se sitten on? Kulloinkin istuvan hallituksen tehtävä on huolehtia, että julkisen talouden kehitys on myönteistä ja se menisi oikeaan suuntaan ja velkaantuminen ei kiihtyisi vaan mieluummin hidastuisi. Mitä tekee tämä hallitus? Se tuo tänne esityksen, jossa velkaantuminen kiihtyy, ei siis hillitse velkaantumista. Ja missä tilanteessa? Tilanteessa, jossa Suomi on joutunut tarkkailuluokalle, ja silloin kun ollaan tarkkailuluokalla, se tarkoittaa, että ollaan käyttäydytty sopimattomasti talouden suhteen. Silloin jos ollaan tarkkailuluokalla, niin kannattaisi lopettaa tämmöinen ja alkaa käyttäytymään kiltisti eli toimimaan taloudessa viisaasti ja toimimaan niitten sääntöjen mukaisesti, joita on tarkkailuluokallekin annettu. [Tuomas Kettunen: Edustaja Heinonen, kuunnelkaa!] No, mitä valtiovarainministeriö toteaa nytten tässäkin yhteydessä? ”Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tämänhetkisten arvioiden perusteella nettomenopolulla pysyminen tarkoittaisi tämänhetkisten tietojen valossa noin 600 miljoonan euron lisäsopeutuksen tarvetta vuodelle 27.” Vuodelle 2028 korjausliikkeen tarve on peräti 2,7 miljardia euroa. [Pia Viitasen välihuuto] Toimiiko hallitus näin? Ei. Se toi tänne julkisen talouden suunnitelman, jossa ei ole minkäänlaisia velkaantumisen hillitsemisiä, ei minkäänlaisia sääntöjen noudattamisia. Me ymmärrämme, että puolustusmenojen kasvu on kovaa. Tässäkin lisätalousarvioesityksessä esitetään tilausvaltuuksia tuleville vuosille yli miljardilla, mutta ne maksetaan ensi vaalikaudella. Samalla kun hallitus velkaantuu ennätystahtia, se kirjoittaa tulevalle hallitukselle ennätyssuuren laskun, nuolee postimerkin ja laittaa postiin sen laskun [Timo Heinonen: Pitäisikö jättää tilaamatta?] ja sitten haukkuu edellisen hallituksen siihen perään vielä, että kun te ette huolehtineet taloudesta, ja itse velkaantuu ennätystahtia. Nyt pitäisi lähteä hoitamaan taloutta viisaasti ja toimia terveen talouden periaatteiden mukaisesti. Totta kai puolustus on tärkeää. Me olemme kaikki sitoutuneet tähän Nato-polkuun — tai ei nyt ihan kaikki mutta lähes kaikki täällä eduskunnassa — mutta silloin, jos joudutaan sinne satsaamaan, on pakko lähteä priorisoimaan menoja ja katsottava, mistä voidaan vähentää niitä menoja. Tai onko järkevää tehdä, niin kuin hallitus esittää, yhteisöveron alennus, yli 830 miljoonaa tappiota valtiontaloudelle, ja hallitus omassa esityksessään toteaa, että edes pitkällä tähtäimellä se ei ole kasvutoimi, se ei maksa edes 50-prosenttisesti itseään takaisin? Eihän tämmöisiä pitäisi tehdä tässä tilanteessa, eli laitetaan verot valtion maksettavaksi. Ei mitään järkeä, arvoisa puhemies. Sen takia keskusta esittää vastalauseessaan lausumaehdotusta, jossa edellytetään, että viimeistään syksyn 2026 budjettiriihessä hallituksen on tuotava eduskuntaan esitykset uusista lisäsopeutustoimista vuosille 26 ja 27. [Puhemies koputtaa] Esitänkin, että käsittelyn pohjaksi otetaan keskustan vastalauseen mukainen esitys. Teen siis sen mukaisen muutosesityksen.
Arvoisa puhemies! Esittelen valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien hallituksen esitystä eduskunnalle vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi. Valiokunta toteaa yleisperusteluissaan, että vuoden 2026 toisessa lisätalousarvioesityksessä varsinaisten tulojen arviota korotetaan 131 miljoonaa euroa ja määrärahoja lisätään 430 miljoonalla eurolla. Valiokunta nostaa esiin merkittävimpiä muutosesityksiä seuraavasti: Tuloarviosta toteamme, että arvonlisäveron kertymää esitetään nostettavaksi 122 miljoonalla eurolla. Sekalaisten tulojen arvioidaan nousevan nettomääräisesti 113 miljoonalla eurolla, mihin sisältyy muun muassa päästöoikeuksien huutokauppatuloarvion alentaminen sekä korotuksia arvioituihin EU:lta saataviin tuloihin. Osinkotuloja ja omaisuuden myyntituloja esitetään alennettavaksi yhteensä 72 miljoonalla eurolla. Arviota osinkotuloista alennetaan, mutta toisaalta Fingrid Oyj:n osakemyynnit lisäävät tuloja 62 miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomen Pankin tuloutus ja Senaatti-kiinteistöjen tuloutus poistetaan vuodelta 2026, mikä alentaa tuloja yhteensä 41,4 miljoonalla eurolla. Metsähallituksen tuloutusta korotetaan 10 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy hallituksen kevään kehysriihessä linjaamia työllisyystoimia. Nuorten rekrytointitukeen esitetään 20 miljoonan euron määrärahaa, mikä riittäisi noin 3 300 työttömän nuoren työllistämiseen. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteihin kohdennetaan 15 miljoonaa euroa ja lisäksi 20 miljoonaa euroa kohdennetaan pitkäaikaistyöttömien osaamissetelistä aiheutuviin kustannuksiin. Valtionhallinnon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden lisärekrytointiin esitetään 4 miljoonan euron määrärahaa. Edelleen kehysriihen linjauksen mukaisesti energiatehokkuutta parantavan korjausrakentamisen avustuksiin ja niiden hallinnointiin osoitetaan 25 miljoonaa euroa. Määrärahalisäys liittyy kaikkiaan 110 miljoonan euron määräaikaiseen kokonaisuuteen, jolla tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita. Droonintorjuntakyvyn vahvistamiseen esitetään noin 50:tä miljoonaa euroa sisäministeriön hallinnonalalle, ja kokonaisuutta käsitellään momentin 26.20.70 yhteydessä. Lisäksi hallitus täydensi esitystään maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden 10 miljoonan euron tilapäisellä valmisteveron lisäpalautuksella. Hallitus esittää puolustusministeriön hallinnonalalle tilausvaltuuden enimmäismäärään lisäystä 1 miljardi 57 miljoonaa euroa materiaalihankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2026—2028. Ukrainaan toimitettuun 31. tukipakettiin sisältyneen puolustusmateriaalin korvaaviin hankintoihin tarkoitettua Ukrainan tukemisen tilausvaltuutta esitetään korotettavan 96,8 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy myös useita liikennehankevaltuuksia, joita tarkastellaan erikseen kyseisellä momentilla. Vuoden 2026 toinen lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 299 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 nettolainanotoksi arvioidaan noin 11,1 miljardia euroa. Jos lakkautetun Valtion asuntorahaston jäljellä olevan kassan tulouttaminen valtion budjettiin jätetään huomioimatta, on alijäämä 13,4 miljardia euroa. Budjetoidun valtionvelan määrän arvioidaan olevan noin 201 miljardia euroa vuoden 2026 lopussa, mikä on 69,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kun huomioidaan kehysmenojen lisäys ja kehyksen rakennemuutokset, jää kuluvan vuoden jakamattomaksi varaukseksi 39 miljoonaa euroa. Yhteenvetona valiokunta toteaa mietinnössään, että hallituksen esityksessä ehdotetaan määrärahoihin 430 124 000 euron lisäystä, tuloarvioihin 131 486 000 euron lisäystä ja nettolainanottoon ja velanhallintaan noin 298 miljoonan euron lisäystä. Ehdotettujen muutosten jälkeen olisivat kuluvan vuoden budjetoidut tuloarviot ja määrärahat varsinainen talousarvio ja lisätalousarviot huomioon ottaen 91 697 867 000 euroa. Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen 102/2026 ja sitä täydentävään hallituksen esitykseen 112/2026 sisältyvän ehdotuksen vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi edellä todetuin muutoksin, että eduskunta hylkää lisätalousarvioaloitteet 1—8 ja että eduskunta päättää, että vuoden 2026 toista lisätalousarviota sovelletaan 1.7.2026 alkaen. Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön on jätetty neljä vastalausetta, jotka esitellään täällä keskustelun aikana erikseen.
Arvoisa puhemies! Heti alkuun haluan kannattaa edustaja Kallin tekemää vastalauseen 2 mukaista lausumaehdotusta. Sitten vielä kaksi näkökulmaa tähän taloudenhoitoon ja hallituksen talouspolitiikkaan. Ensimmäinen lähtee siitä, että Euroopan keskuspankki ja Federal Reserve System käyttävät talousanalyyseissään yleensä malleja, jotka pohjautuvat uuskeynesiläiselle ajattelulle, ja senhän keskiössä on se, että harjoitettaisiin niin sanottua vastasyklistä talouspolitiikkaa: silloin kun kansantaloudessa menee heikosti, on laskusuhdanne, valtio pyrkii finanssipolitiikassa tukemaan sitä niin, että löysätään vähän veropolitiikkaa, ja silloin on finanssipolitiikka tiukempaa, kun on noususuhdanne. Mitä tekee Orpon hallitus? Silloin kun sen aloittaessa talous lähti laskemaan, niin se leikkasi kotitalousvähennystä. Nyt kun taloudesta on tullut myönteisiä lukuja, kotitalousvähennystä korotetaan. Taloustieteen perusajattelun näkökulmasta tämähän menee ihan päinvastoin kuin mitä olisi viisasta tehdä. Sinänsä kotitalousvähennyksen jatkuva heiluminen ei ole tietenkään viisasta. Olisi järkevää, että sillä olisi joitain pitkäjänteisiä käyttäytymisvaikutuksia, niin että se olisi aina vakaalla tasolla, mutta jos sitä muutetaan, niin silloin kannattaisi muuttaa ihan keskeisten talousteorioiden perusteella niin, että se olisi vastasyklistä, eikä niin kuin nyt on tehty, mikä tavallaan voimistaa talouden syklejä. Silloin kun menee heikosti, niin ollaan vielä heikennetty, kiristetty. Alkuun kiristettiin ja kerrottiin ihmisille, että nyt tehdään tiukkaa politiikkaa, ja sitten kun saatiin pikkusen piristymään, niin aletaankin löysäämään ja jaetaan veroja miljarditolkulla eteenpäin. Tämä ei ole viisasta politiikkaa, ja nyt me nähdään sen seuraukset. Miksi on erityisen vahingollista, että hallitus tekee sellaisen poliittisen liikkeen, että se pukkaa samansuuruisen sopeutustarpeen yhdelle vuodelle kuin mitä se on koko neljän vuoden aikana itse tehnyt — siis tulevalle hallitukselle? Siis se laittaa 2,7 miljardin laskun kirjekuoreen ja lähettää sen seuraavalle hallitukselle: hoitakaa tämä yhtenä vuonna, vuonna 28, jotta tarkkailuluokallakaan ei toimita huonosti, ettei tule seuraamuksia Suomelle. Itse on kyennyt tekemään neljän vuoden aikana saman ja pukkaa seuraavalle hallitukselle, että tehkää yhden vuoden aikana. Miksi tämä on erityisen vahingollista? Sen takia, että kun meillä on vaalit 2027 ja keväällä tai kesällä tulee uusi hallitus, niin sillä ei ole aikaa kuin muutama kuukausi valmistella niitä sopeutustoimia, jotka pitäisi saada toteutettua 2028, jolle vuodelle tämä hallitus politiikallaan on tuollaisen perinnön jättämässä. Se on muuten niin huono perintö, että siitä ei mene perintöveroa. Siinä mielessä se on ainoa positiivinen puoli. Mutta miksi se on vahingollista? Siksi että se keinovalikoima supistuu muuten niin valtavan pieneksi. Pitää tehdä semmoisia, jotka voidaan muutamassa kuukaudessa valmistella. Veropäätöksiäkin varmaan joitakin tehdään, mutta nekin pitää valita niin, että ne saadaan nopeasti voimaan. Voiko enää tehdä vahingollisempaa liikettä? Ei varmaan voi tehdä, tai ehkä me tullaan vielä näkemään. Toivottavasti ei.
Arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Räsästä edellä käytetystä, hyvin asiallisesta ja asiapitoisesta puheenvuorosta, jolla avattiin sitä, mistä johtuu tilanne, että Suomi on joutunut liiallisen alijäämän menettelyyn. Tämän hallituksen aloittaessahan kova talouspoliittinen tavoite oli se, että tällaiseen menettelyyn ei jouduttaisi. Tehtiin myös erittäin kovat arvonlisäveron korotukset juuri tämän takia, että perusteltiin, että se tehdään kesken vuoden syksyllä, jotta vältyttäisiin tältä. Toisin kuitenkin kävi. Arvoisa puhemies! Tämän valtiovarainvaliokunnan mietinnön — siis mietinnön, jonka ovat hyväksyneet sellaisenaan hallituspuolueiden edustajat — yksi merkittävä sisältö on se, että siinä valiokunta toteaa ihan yksiselitteisesti, että tällä hallituksen talouspoliittisella linjalla ei tulla noudattamaan tätä EU-säännöistä lähtevää nettomenopolkua. Siis ei tulla noudattamaan, rikotaan sitä. Siis ollaan jouduttu tarkkailuluokalle ensin, kun ollaan käyttäydytty huonosti, ja nyt sitten, kun ollaan tarkkailuluokallakin, käyttäytyminen ei parane. Siinähän on seuraava sitten, että otetaan huostaan, ja sehän tarkoittaisi sitä, että sieltä tulee sakkoja ja lopulta tulevat jo Suomen ulkopuolelta ihmiset sanomaan, miten pitää käyttäytyä. Sen takia ollaan aika vakavassa tilanteessa. Toinen keskeinen sisältö on se, että tässä valiokunta toteaa, että jos jatketaan hallituksen linjalla, niin tämä johtaa siihen, että vuonna 28 — siis heti seuraavien eduskuntavaalien jälkeisenä vuonna, kun uusi hallitus joutuu alkamaan tekemään talouspolitiikkaa — jouduttaisiin yhden vuoden aikana tekemään suuruusluokaltaan saman verran sopeutuksia kuin mitä tämä hallitus on tehnyt koko neljän vuoden aikana. Siis yhtenä vuonna jouduttaisiin tekemään, tuleva hallitus, saman verran sopeutuksia suuruusluokaltaan, 2,7 miljardia euroa, kun tämä hallitus on vastaavalla menetelmällä laskien tehnyt 2,8 miljardia euroa sopeutuksia. Voidaanko puhua tämän jälkeen, että on taloutta hoidettu tällä vaalikaudella vastuullisesti? Jokainen tietää vastauksen: ei voida. Miksi ollaan tässä tilanteessa? Yksi keskeinen selitys on se, mitä täällä jo edustaja Räsänen edellä totesi, että on tehty veronalennuksia. Mukana on hyviäkin alennuksia, ihan mukavia sellaisia, kun ihmisten veroja alennetaan. Monihan on tyytyväinen vaikkapa ansiotulojen alentamiseen, kun suuristakin tuloista ne laskevat. Niille on ollut omat perusteet, mutta sitten on tehty semmoisia, jotka ovat täysin vastuuttomia ja joista oikeastaan kukaan ei hyödy, ei kansantalous kasva, mutta julkinen talous kärsii. Otan kaksi esimerkkiä: No, ensimmäistä ei tarvitse ottaa, kun tässä jo edellä on todettu ja valiokunnan mietinnössä todetaan, että pelkästään staattisesti tämä yhteisöveron alennus aiheuttaa julkiselle taloudelle murhetta enemmän kuin mikä olisi vuonna 27 tämä lisäsopeutustarve, eli tämä kahden prosentin yhteisöveron alennus, jota ei voi kasvutoimeksi kertoa, koska — kuten valiokunnan mietinnössä todetaan — se ei maksa itseään koskaan edes puoliksi takaisin. Pitkällä aikavälillä se voi hyvällä tuurilla jopa 46-prosenttisesti maksaa itsensä takaisin, mutta sitäkään ei huomioida tässä EU-menettelyssä, koska ei siinä huomioida mitään dynaamisia vaikutuksia, vaan tämä katsotaan kokonaan 830 miljoonan tappioksi, sellaiseksi toimeksi, joka heikentää Suomen asemaa. Toinen esimerkki verotuspuolella, joka paketoi nyt yhteen kaksi päätöstä, jotka ovat olleet päätösperäisesti todella huonoja, on se, että meidän liikenteen verotuksen tulot laskevat, jos emme tee mitään, viidessä vuodessa aina noin miljardin. Onko hallitus tehnyt jotain, että ne eivät laskisi? Ei ole tehnyt. Onko se tehnyt jotain, että ne lisääntyisivät? Ei. No, mitä se on tehnyt? Se on tehnyt päätösperäisiä toimia, joilla vuositasolla tästä eteenpäin liikenteen verot vielä tämän miljardin lisäksi laskivat 350 miljoonaa. No, kuka siitä hyötyy? Ei kukaan. Jos vanhasta dieselistä maksetaan ajoneuvoveroa kaksikymppiä vähemmän vuodessa, kukaan ei tule onnelliseksi ja kenenkään talous ei siinä parane, mutta julkinen talous heikkenee. Kun tähän lasketaan mukaan vielä se erittäin onneton ja mahdottomasti perusteltavissa oleva puolen prosentin arvonlisäveron lasku 14:stä 13,5:een, jossa menetetään 150 miljoonaa, nämä ovat jo puoli miljardia yhteensä, nämä esimerkit — plus yhteisövero, aletaan olla jo 1,3:ssa, 1,4:ssä miljardissa. Voiko vastuuttomammin veropolitiikkaa Suomessa hoitaa? Vastaus on: ei voi.
Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa liiallisen alijäämän korjaamisesta. Euroopan unionin neuvosto päätti 20. tammikuuta 2026 liiallisen alijäämän olemassaolosta Suomessa ja antoi samalla suosituksen sen korjaamiseksi. Suosituksen sisältämä korjaava nettomenopolku koskee vuosia 2026—2028. Julkisen talouden hoitamisesta annetun lain 6 §:n 3 momentin mukaan valtioneuvoston tulee ryhtyä Suomelle annettujen EDP-suositusten mukaisiin tai niitä julkistaloudellisilta vaikutuksiltaan vastaaviin toimenpiteisiin suositusten mukaisessa määräajassa sekä antaa asiasta eduskunnalle selonteko. Selonteon tulee sisältää selostus tarvittavista lainsäädäntö- ja muista toimenpiteistä. Hallitus antoi käsittelyssä olevan selonteon eduskunnalle 21.5.2026 edellä todetun lain 6 §:n korjausmekanismin niin sanottua toista vaihetta koskevan säännöksen mukaisesti. Valtiovarainministeriön kevään 2026 ennusteen mukaan julkisen talouden alijäämä pieneni 3,4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2025. Alijäämän arvioidaan kasvavan 4,6 prosenttiin tänä vuonna ja pysyvän noin 4,5 prosentissa suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosina 27—30. Julkisen velan kasvun suhteessa bruttokansantuotteeseen arvioidaan jatkuvan, ja julkisyhteisöjen velkasuhteen ennustetaan nousevan lähes 100 prosenttiin vuoden 2030 lopussa. Neuvoston Suomelle antaman EDP-suosituksen mukaan nettomenojen vuotuinen kasvu ei saa ylittää 1,3:a prosenttia vuonna 26, 1,5:tä prosenttia vuonna 27 ja 1,8:aa prosenttia vuonna 28, jolloin alijäämän tulisi jälleen alittaa kolmen prosentin viitearvo. EDP:n suosituksen noudattamista arvioitaessa otetaan huomioon kansallinen puolustuspoikkeuslauseke, joka on aktivoitu vuosille 2025—2028. Jos jäsenvaltio poikkeaa korjaavalta nettomenopolulta, komissio tekee kokonaisarvion, jonka pohjalta komissio ja neuvosto voivat tehdä päätöksen, että jäsenvaltio ei ole ryhtynyt tuloksellisiin toimiin. Tämä voi johtaa menettelyn etenemiseen aina sakkoihin saakka. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuotuinen poikkeama ei saisi ylittää 0,3:a prosenttiyksikköä ja kumulatiivinen poikkeama 0,6:ta prosenttiyksikköä. Ylitys ei kuitenkaan johda automaattisesti liiallisen alijäämän menettelyn etenemiseen, sillä tarkastelussa voidaan ottaa huomioon mahdollisia korjaavia nettomenopolun asettamisen jälkeen syntyneitä tilannetta lieventäviä merkityksellisiä tekijöitä. Valiokunta toteaa, että nettomenojen laskenta perustuu pysyviä julkisyhteisöjen menoja ja tuloja koskevien päätösten vaikutuksiin kansantalouden tilinpidon mukaisesti. Nettomenot jättävät näin ollen lähtökohtaisesti huomiotta taloussuhdanteen vaikutukset ja toimenpiteiden dynaamiset vaikutukset. Valiokunnalle toimitetussa valtiovarainministeriön lisäselvityksessä nettomenojen määritelmä avataan yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi valtion maa- tai kiinteistöomaisuuden myyntiä ei oteta pysyvänä muutoksena huomioon, koska julkinen valta voi myydä tietyn fyysisen omaisuuserän vain kerran. Budjettivaikutus on silloin väistämättä yksittäinen, eikä se voi toistua. Arvoisa puhemies! Suomelle asetettu korjaava nettomenopolku perustuu komission vuoden 2025 ennusteeseen. Valtiovarainministeriön mukaan Suomi noudattaisi korjaavaa nettomenopolkua vuonna 26, kun otetaan huomioon vuoden 2025 nettomenojen supistuminen sekä puolustuspoikkeuslauseke. Tällöin laajennetun korjaavan valvontatilin kumuloitunut poikkeama olisi miinus 0,7 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Sen sijaan vuonna 2027 korjaavalta nettomenopolulta poikettaisiin puolustuspoikkeuslauseke huomioon ottaen, ja vuonna 2028 kumuloitunut poikkeama olisi jo selvä 0,9 prosenttia. Vuosien 27 ja 28 poikkeamien toteutuessa on olemassa riski, ettei Suomen katsota ryhtyneen tuloksellisiin toimiin liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Valiokunta toteaa, että komission, valtiovarainministeriön ja talouspolitiikan arviointineuvoston arvioiden mukaan hallituksen toimenpiteet ovat olleet riittäviä vuoden 26 osalta. Tähän mennessä linjatut toimenpiteet julkisen talouden vahvistamiseksi eivät kuitenkaan ole riittävän korjaavia nettomenopolun noudattamiseksi vuosina 2027—2028. Selonteon mukaan liiallisen, yli kolmen prosentin alijäämän korjaamiseen on mahdollista saada lisäaikaa, jos korjaavaa nettomenopolkua on noudatettu. Tämä edellyttää vuonna 28 myös mahdollisen aiemman kertyneen kumulatiivisen poikkeaman korjaamista, mikä tarkoittaisi valtiovarainministeriön mukaan noin 2,7 miljardin euron sopeutusta vuodelle 2028. Ministeriö arvioi, että lisäaikaa tarvitaan todennäköisesti kaksi vuotta ennen kuin alijäämä saadaan kestävälle alle kolmen prosentin tasolle. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että puolustusmenojen kasvu on pysyvää, joten niiden rahoittamiseen on löydyttävä ylivaalikautiset ratkaisut. Valtiovarainvaliokunta toteaa, että hallituksen päätösperäisten toimien kokonaisuuden mittaluokkaa voi tarkastella eri tavoin ja erilaisilla määrittelyillä. Kun tarkastellaan toimien vaikutusta EDP-menettelyssä eli liiallisen alijäämän menettelyssä seurattaviin nettomenoihin, on tärkeää huomata, että kaikki hallituksen julkista taloutta vahvistavat ja kasvua tukevat toimet eivät näy lyhyellä aikavälillä myönteisenä vaikutuksena nettomenojen kehityksessä. Tällaisia ovat esimerkiksi rakenteelliset työllisyystoimet. Lisäksi linjattujen kasvutoimien lyhyen aikavälin kustannukset ja verokertymää heikentävät vaikutukset näkyvät nettomenolaskennassa menoina, kun taas näistä saatavat hyödyt ilmenevät vasta tulevaisuudessa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on osin kritisoitu sitä, ettei hallituksen tekemiä nettomenotasoa kasvattavia toimia ole tuotu selonteossa selkeästi esille. Useat asiantuntijat kiinnittivät huomiota siihen, että vuoden 2027 yhteisöveron kevennyksen veromenetys näkyy välittömästi nettomenolaskennassa mutta dynaamisten vaikutusten hyödyt saadaan vasta pidemmällä aikavälillä. Esiin tuotiin, että vuodelle 2027 tarvittava lisäsopeutus, noin 600 miljoonaa euroa, olisi vähemmän kuin yhteisöveron kevennyksen staattinen vaikutus, yli 800 miljoonaa euroa. Lisäksi esiin nostettiin, että Suomessa nettomenot kasvavat automaattisesti vuosittain ilman päätösperäisiä toimia, sillä suureen osaan menoista liittyy indeksisidonnaisuutta. Valiokunta yhtyy talouspolitiikan arviointineuvoston lausunnossaan esittämään johtopäätökseen siitä, että hallituksen toimet ovat olleet oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä takaamaan EDP-menettelyn mukaisen korjaavan polun noudattamista vuoden 26 jälkeen. Niin nykyisen kuin seuraavankin hallituksen tehtävä on valiokunnan mielestä haastava. Julkisen talouden tasapainottaminen on kuitenkin välttämätöntä, ja samalla on otettava huomioon, ettei talouskasvun edellytyksiä heikennetä. Lopuksi valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään, että Suomen julkisen talouden rakenteelliset haasteet ovat pidemmän aikavälin kuluessa syntynyt ongelma. Niiden korjaaminen ja EDP-menettelystä pois pääseminen vaativat ylivaalikautista työtä. Valiokunta korostaa parlamentaarisen finanssipoliittisen sopimuksen sekä vallitsevan yhteisen tilannekuvan ja tahtotilan tärkeää merkitystä. Julkisen talouden vahvistamista on edelleen jatkettava parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän valmistelemien rahoitusasematavoitteiden mukaisesti. Valiokunta pitää välttämättömänä, että myös nykyinen hallitus seuraa tilannetta tarkasti ja arvioi suhdannetilanne huomioon ottaen tarvetta ja mahdollisuutta ryhtyä uusiin korjaaviin toimiin syksyllä 2026. Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon johdosta, ja kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta. Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön on jätetty neljä vastalausetta, jotka tullaan täällä keskustelussa erikseen esittelemään.
Arvoisa puhemies! Täällä on joissakin puheenvuoroissa myös ministeritasolla annettu kuva, että nuorten ongelmat johtuisivat osittain tai kokonaan jopa maahanmuuttajista. Oma kokemukseni on kyllä se, että suomalaiset nuoret eivät ole ulkomaalaisvihamielisiä, ja siinä on minusta meidän aikuisten ja meidän poliitikkojenkin vastuu, että emme kylväisi nuoriin ainakaan sen tyyppistä ajattelua. Haluan myös todeta, että taloudessa on kysymys paljon myös psykologiasta, tunteista, luottamuksesta. Jos suomalaiset nuoret eivät luota tulevaisuuteen, niin isänmaamme Suomen menestyksessä on jarru. Sen takia on tärkeää keskustella tämän välikysymyksen kautta nuorten luottamuksesta tulevaisuuteen ja myös siitä, että vaikka me puhumme ongelmista, niin ei läheskään kaikilla nuorilla ole ongelmia, eivät he lähesty elämää ongelmien kautta. Nuoruushan on paljon myös sitä, että on unelmia, jotka toteutuvat, opiskellaan, saadaan töitä, haaveillaan, haaveet toteutuvat. Sitten on valitettavasti jakaantunut niin, että on nuoria, joilla on ongelmia, [Puhemies koputtaa] ja niitä meidän pitää yhdessä ratkoa.
Arvoisa puhemies! Olen edustaja Autton kanssa täysin samaa mieltä siitä, että erityisesti meitä kaikkia mutta myös kaupunkeja pitäisi kiinnostaa suomalainen ruoantuotanto ja sen omavaraisuus. Kuten viittasitte maailman kriiseihin, niin ne nimenomaan tuovat erityisen tärkeän merkityksen kotimaisen ruoantuotannon ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Kotimaisen ruoan pitäisi olla kaikkien ykkösprioriteettina tänä päivänä. Nimittäin joka maakunnassa työkseenhän voivat tehdä ihmiset mitä vain, mutta syöminen on pääelinkeino kaikilla. Se pitää muistaa, kun katsotaan kotimaisen maatalouden kannattavuutta. Meillä ei ole maataloutta, jos se ei ole kannattavaa. Mitä tulee sitten tähän talouteen, johon viittasitte äsken puheenvuorossanne, hallitushan on tehnyt ihan hyviäkin rakenteellisia uudistuksia, mutta pitäisi hoitaa taloutta myös tänä päivänä eikä tehdä vain semmoisia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat 2030-luvulla. Nythän nämä työllisyysvaikutuksetkin on arvioitu niin, että 18 000 on tällä vuosikymmenellä ja loput 85 000 menevät tulevalle vuosikymmenelle. Eli molempia pitää hoitaa. Kummassakin on hieman epäonnistuttu.
Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys nytten lisätalousarvion täydentävästä esityksestä. Kymmenellä miljoonalla eurolla lisätään maatalouden energiaveron tilapäistä palautusta, joka sinänsä on järkevä ja varmasti tarpeellinen toimi tässä tilanteessa, kuten täällä on edellä useissa puheenvuoroissa todettu. On myös hyvä, että on nostettu esille se, lisääkö tämä fossiiliriippuvuutta maataloudessa, mutta haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että maatalouden koneissa ei käytännössä ole kauheana vaihtoehtoja. Siellä ei ole sähkö edes näköpiirissä tulossa sinne polttoaineeksi tai energianlähteeksi, ja sen takia ei ehkä ole ihan asianmukaista tässä tilanteessa pyrkiä sitä korvaamaan. Kuten täällä on edellä todettu, itse tätä lakia on käsitelty jo valtiovarainvaliokunnassa, ja tämän takia kun pidämme tätä hyvänä, keskusta tukee tätä esitystä siellä. Nyt tässä on kysymys myös sitten siitä, että lisätään kustannuksia kymmenen miljoonaa euroa tälle vuodelle, ja se toinen puoli tätä asiaa on tämä taloudellinen puoli. Ajattelisin niin, että kun hallitus on tuonut nyt kaksi lisätalousarviota tänne eduskuntaan ja jokainen kerta velkaantuminen on aika merkittävästi lisääntynyt tälle vuodelle... Muistan nimittäin erittäin hyvin muutaman vuoden takaisen edellisen hallituksen ajan, [Timo Heinonen: Ei siitä saa puhua!] kun oli vastaava tilanne ja silloinen oppositio kovin voimakkaasti arvosteli, että jos kerta on tämmöisiä lisätarpeita, niin miksi ei löydetä sitten korvaavia säästöjä jostakin toisesta eli priorisoitaisiin niitä julkisia kustannuksia. [Arto Satonen: Ehkä nyt on säästetty vähän enemmän!] Nostan tämän sen takia esille, että nythän olemme ihan samanlaisessa tilanteessa ja hallitus olisi voinut molemmissa lisätalousarvioissa ja myös tässä täydennyksessä lähteä etsimään niitä korvaavia säästöjä, koska velkaantuminen nyt on kiihtynyt eikä sitä ei ole hillitty, vaan sitä on kiihdytetty — niin kuin olen täällä joskus käyttänyt puheenvuoron, että kun piti olla velkajarru, niin nyt on tullut kaasu hallituksen toimesta, eli polkimet ovat menneet sekaisin — ja olisi järkevää, että katsottaisiin nyt sitten sieltä niitä kohtia, missä voitaisiin vastaavia säästöjä tehdä. Kun käytän tämmöisen puheenvuoron, niin varmasti sieltä tulee seuraava puheenvuoro, että no niin, milloin keskusta esittää sitten niitä. Lupaan teille, että me esitämme, jos hallitus lupaa, että se noudattaa meidän esityksiä ja toteuttaa ne. [Välihuutoja oikealta] Muutenhan tämä on vain leukojen loksuttelua täällä, ja se ei kauheana johda mihinkään, että me täällä vain puhutaan. [Timo Heinonen: Jos keskustalta tulee muuta kuin tyhjä paperi, niin totta kai! Tyhjää paperia on vaikea noudattaa!] — Kyllä. Tyhjäkin on parempi kuin miinusmerkkinen, mitä tämä hallituksen esitys on. Tässä mennään aika pahasti miinukselle. 13,4 miljardia on miinus tälle vuodelle. Se on muuten paljon enemmän kuin nolla. [Oikealta: Keskustan linja on, että ei tehdä mitään!]
Arvoisa puhemies! Edellä hyvässä puheenvuorossa edustaja Auton mainitsema kukka, jonka pitäisi puhjeta, taitaa lakaistua ennen kuin lopputulosta näemme. Nimittäin... [Mika Kari: Ruiskukka! — Naurua] — Niin, lieneekö se ruiskukkakin kyseessä? Mutta vaikka kuinka kukan toivomme puhkeavan tai kukkivan, niin tilannehan on se, että me saimme valtiovarainvaliokuntaan selvityksen hallituksen työelämäuudistuksista. Merkittävää osaa, itse asiassa valtaosaa, keskustahan on tukenut. Mutta ovatko ne vaikuttavia toimia, jos hallitus itse tuo suunnitelman, jonka ohessa todetaan, että 105 000 työpaikasta ensimmäiset 18 000 syntyvät vuonna 2030 [Lauri Lyly: Juuri näin! — Timo Suhonen: Juuri näin!] ja loput 87 000 jäävät kauas 2030-luvulle toteutuakseen? On tietenkin hyvä, jos ne toteutuvat silloin, mutta jotenkin tässä on nyt sitten ollut kello jollakin väärässä, kun näitä on tehty. Meillähän on nytten tämä kriisi päällä, ja nyt pitäisi tehdä toimia, jotka nyt tähän pureutuvat. Edustaja Zyskowicz oli oikeassa siinä, että kyllä parhaimmillaan oppositiopuolueiden pitäisi vaihtoehdoissaan kyetä loogisiin ratkaisuihin ja puheenvuorojenkin olla sillä tavalla loogisia, että ne eivät ole ristiriitaisia keskenään niin, että vaaditaan tänään menojen säästämistä ja samalla sitten seuraavana päivänä tai samana päivänä pitää lisätä jonnekin menoja. Mutta vaikka oppositio tekisi kuinka hienon vaihtoehtobudjetin, lopulta hallituksen päätökset ratkaisevat, mihin Suomen suunta menee. Ja sen lupaan teille, että tulevassa vaihtoehtobudjetissa keskusta tulee esittämään miljarditasolla tasapainoa parantavan vaihtoehtobudjetin tulevalle vuodelle — miljarditasolla — ja sitä ei ole rakennettu kovin kevyelle pohjalle. Sen voin tässä jo luvata. Nimittäin kyllähän se suurin ongelma, miksi nämä nettosopeutukset jäävät näin matalalle tasolle — 2,8 miljardiin, vaikka kymmenestä on puhuttu — johtuu siitä, että ensinnäkin on lisätty kuluja toisaalle, vaikka on säästöjäkin tehty, mutta ennen kaikkea on tehty aika tehottomia veronalennuksia. En arvostele tässä tuloveronalennuksia niinkään. Me olisimme hieman eri tavalla niitä kohdentaneet, mutta ymmärrämme ne. Mutta tulevasta, ensi vuotta koskevasta yhteisöveron alennuksesta hallituksen esityksessäkin todetaan, että hyvin pitkälläkään aikavälillä se ei maksa itseään takaisin kuin korkeintaan 45-prosenttisesti. Kannattaako siis tehdä semmoisia? Eihän se ole kasvutoimi. Senhän pitäisi olla yli 100 prosenttia, että se olisi kasvutoimi julkiselle taloudelle. Mutta jos arvioidaan, että se on 38 tai 45 prosenttia, vai mitä ne luvut olivat, sitä luokkaa, joka maksaa itsensä takaisin, niin sehän on viime kädessä vain kustannus, joka valuu pitkälti vanhoihin, kypsässä vaiheessa oleviin suuryrityksiin, joista menee sitten osinkojen kautta ulkomaille hyöty. Eli ei meillä olisi nyt varaa tämmöisiin — puhumattakaan sellaisista puheista, että me lupaamme ensi kaudella vielä miljardiluokan veronalennuksia tänne suomalaisille. Näitähän on tosi kivoja luvata, mutta kuka huolehtii julkisesta taloudesta, jos tämmöisiä lähdetään tekemään? Aivan vastuutonta puhetta.
Arvoisa puhemies! Kun nykyinen hallitus aloitti viime eduskuntavaalien jälkeen, olivat takana ja taustalla voimakkaat lupaukset siitä, että nyt on oikea aika lopettaa julkinen velkaantuminen. Oli arvosteltu monta vuotta edellistä hallitusta, joka tarpoi kyllä poikkeuksellisen korona-ajan ja Ukrainan sodan aiheuttaman eurooppalaisen energiakriisin keskellä, siitä, että sopeutuksia ei ole kyetty tekemään, ja osittain, täytyy sanoa, hyvin aiheestakin arvioitu. Kyllähän silloin olisi pitänyt kyetä myös katsomaan kauemmas, että tulee vielä aika, jolloin rahalla on hinta ja velasta maksetaan korkoa. Siksi arvostelu oli varmasti kovaa, ja kaikki suomalaiset odottivat, että nyt muuttuu velan ottamisessa suunta Suomessa. Miten kävikään? Meillä on nyt käsittelyssä tämän hallituksen viimeinen poliittinen julkisen talouden suunnitelma. Ensi vuoden JTS, julkisen talouden suunnitelma, on tekninen, kun vaalit ovat edessä. Nyt olisi ollut viimeinen mahdollisuus näyttää, että ne puheet, jotka ovat olleet kovia, että me laitamme Suomen talouden kuntoon, edes jollakin tavalla toteutuisivat. Onko velkaantumista hillitty? Ei, sitä on kiihdytetty. Mikä on tämän vuoden tilanne? Sitä otetaan ennätysmäärä taas, 13,4 miljardia. Kuinka suuri luku on 13,4 miljardia? Jos 13:een lisätään yksi nolla, se on 130 euroa. Sellainen summa saattaa jollakin olla lompsassakin rahaa. Kun siihen lisätään viisi nollaa, päästään 13 miljoonaan. Vielä pitää lisätä kolme nollaa, että ollaan yhdeksässä nollassa yhteensä. Silloin puhutaan 13 miljardista. Se on niin suuri summa, että siihen 13 miljardiin mahtuisivat 12 kertaa poliisin vuotuiset määrärahat. Entä sitten tämä suunnitelma, jonka hallitus tuo? Onko se niin, että nyt pysähtyy velan kasvu ensi vuonna ja seuraavina vuosina, vai onko se niin, että se jatkuu matalammalla tasolla tai korkeammalla tasolla? Hallituksen suunnitelma, jonka siis hallitus tuo tänne, ei oppositio, on se, että se velkaantuminen kiihtyy niin, että 2030 se on yli 17 miljardia. Siis piti alun perin kääntää velkaantuminen laskuun, pysäyttää se tai sanojen mukaan lopettaa, ja se ennätysmäisesti lähtee kasvamaan. Kun tasavallan presidentti Niinistö 2024 avasi viimeisen kerran valtiopäivät, hän puheessaan kiinnitti tähän huomiota, että olisiko syytä puolueiden yhdessä sopia, miten talous lähdetään ohjaamaan oikealle uralle. Viime syksynä sovimme niin sanotusta velkajarrusta. Toivoimme, että hallituskin lähtisi noudattamaan sitä ja toisi suunnitelman, joka olisi sen mukainen, tai edes niin, että 27 lähdettäisiin aloittamaan tätä sopeutusta yhden skenaarion mukaan — tai kaksi taisi olla neljästä skenaariosta sellaisia, joissa lähdettiin jo miljardiluokalla sopeuttamaan ensi vuonna. Mutta ei, ei mitään. Kaikki jätetään tulevalle hallitukselle. Tehtiin järkeviä uudistuksia, ja niistäkin pukattiin lasku seuraavalle hallitukselle. Puolustusmenot kasvavat erittäin merkittävästi, ja nyt tehtiin tilausvaltuudet, mutta lasku seuraavalle hallitukselle. Ja kun postimerkkiä nuoltiin ja lähetettiin iso kirje seuraavalle hallitukselle ja kun tiputettiin kirje postiin, niin haukuttiin edellinen hallitus — kun itse ei olla kyetty hoitamaan sitä. Sitten täällä arvostellaan oppositiota, että mikä teidän vaihtoehto on. Arvoisa puhemies! Voisin kysyä kansanedustajilta ja eduskunnalta: milloin Suomea on johdettu opposition taholta? Ei koskaan. Tämä on enemmistöparlamentarismi, jossa kulloinenkin hallitus määrittelee tahdin, ei oppositio. Kyllä oppositiossa voi esittää vaihtoehtoja ja voi vaikka seisoa käsillään, mutta sillä ei ole mitään merkitystä julkisen talouden hoidon kannalta. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Juuri näin!] On turha katsoa oppositiota. Katsotaan hallitusta. Oppositiossa voi olla puhdas ja aatteellinen, ja hallituksessa on aina ahdas ja puutteellinen, ja mitä siellä oppositiossa on tekemässä, kissanpoikia pesemässä. Ei siellä määritellä Suomen valtiontalouden suuntaviivoja, vaan ne tehdään hallituksessa. On aivan turha tulla hallituspuolueiden sanomaan, että no, antakaa te vaihtoehto. Nyt kysytään hallituksen vaihtoehtoa, ja sitten kun tulee se vaalien jälkeen seuraava hallitus, se esittää oman vaihtoehtonsa, ja sitä taas sen aikainen oppositio saa sitten arvioida ja arvostella. Eli jos tämän maan julkisen talouden hoidosta ei vastaa eikä huolehdi sen hetkinen hallitus, ei sitä tee kukaan muukaan, eivät tee yksityiset kansalaiset tai yritykset. Niitten tehtävä ei ole siitä huolehtia, vaan sen hetkisen hallituksen. Sen takia olen huolissani, että kovia puheita puhutaan, kuinka talous pitää laittaa kuntoon ja pitää sitoutua velkajarruun, mutta sitten kun pitäisi tehdä toimenpiteitä, ei tehdä. Ei pidä pelätä opposition huutoa. Nehän arvostelevat, me arvostellaan tietenkin aina. Ei me olla loogisia, eikä tarvitsekaan olla, mutta hallituksen pitää olla looginen eikä opposition, koska se johtaa tämän maan politiikkaa ja kukaan muu sitä ei tee. Me ollaan perikadossa, jos ei kukaan, hallituskaan, ei tämä eivätkä tulevat, huolehdi tästä, ja sen takia tässä on syytä kyllä suomalaisilla huoleen. Kansalaiset eivät ole valmiita luopumaan mistään, mutta poliitikkojen pitää panna julkinen talous kuntoon. [Mika Kari: Veli todisti väkevästi!]
Arvoisa puhemies! 7. päivä helmikuuta 2024 silloinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi viimeisen kerran valtiopäivät. Hän puhui siinä puheessaan ensinnä turvallisuuspolitiikkaa, mutta sen jälkeen hän totesi seuraavaa: ”Suomessa ei ole ollut merkittävää reaalista talouskasvua 16 vuoteen. Samana aikana julkisen sektorin huolestuttavan tuntuva velkaantuminen on jatkunut. On siirrytty pysyvästi velkaperusteiseen ylläpitoon.” Sen jälkeen hän totesi vielä: ”Pikainen vertailu Pohjoismaihin osoittaa, että Suomessa sakkaa pahasti ja pysyvästi. Ei se siitä muutu, että etsitään syypäitä ja pysytään juoksuhaudoissa. Siitä se voisi muuttua, että nostetaan paljas totuus pöydälle ja heitetään ennakkoasenteet ja vakiofraasit nurkkaan. Olisikohan eduskunta valmis vetämään tällaista puolue- ja vaalikaudet ylittävää yhteistyötä?” Tämä oli ehkä yksi sysäys siinä polussa, jonka päätepisteenä viime syksynä yli puoluerajojen vasemmistoliittoa lukuun ottamatta puolueet sopivat finanssipoliittisista säännöistä, eli niin sanotusta velkajarrusopimuksesta. Tätähän ennen jo joulukuussa 2023 Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn oli tehnyt esityksen, että olisi syytä parlamentaarisesti miettiä, miten julkinen talous saataisiin ohjattua terveen talouden tielle. Kun viime syksynä tehtiin tuo parlamentaarinen sopimus, heräsi toivo, että nyt tämä hallitus ja sitten sopimuksen mukaisesti myös tuleva hallitus alkaisivat noudattamaan sitä sopimusta ja viemään terveen talouden tielle ja rajoittamaan velkaantumista. [Mika Kari: Kyllä!] Odotimme, että kun tämä hallitus tuo viimeisen niin sanotun poliittisen julkisen talouden suunnitelman, joka meillä nyt on käsittelyssä, niin se olisi tämän mukainen. [Lauri Lyly: No ei ole!] Nimittäin ensi keväänä eduskuntaan tuotava julkisen talouden suunnitelma on niin sanottu tekninen kehys, joka ei ole enää poliittinen, kun meillä on vaalit siinä käsillä. Mutta ei tämä ollutkaan sen mukainen. Minusta on suorastaan järkyttävää, että puhutaan kovinkin voimakkaasti terveestä taloudenpidosta ja ollaan pontevia, että me täällä nyt sitä hoidetaan, mutta sitten tuodaan eduskuntaan tämänkaltainen julkisen talouden suunnitelma, joka vain kiihdyttää velkaantumista, eikä sillä ole mitään rajaa. Mitä tekee pääministeri puoluekokouksessaan? Muistuttaako hän tästä, että velkaantuminen on pantava kuriin? Ei, hän esittää miljardiluokan veronalennuksia. [Lauri Lyly: Kyllä!] Arvoisa puhemies! Kun ollaan näin syvässä velkakuopassa, niin kaivaminen kannattaisi näillä veronalennuspuheilla lopettaa ja alkaa nousemaan sieltä ylös ja hoitamaan tervettä taloutta. [Mika Kari: Juuri näin!]
Arvoisa puhemies! Tuo taisi olla hieman väärä todistus, että keskustaa harmittaisi tai pelottaisi se. Taisin käyttää puheenvuoron, että me iloitsemme siitä, että on myönteistä kehitystä, ja jopa toivomme, että se jatkuisi. Se olisi kaikkien suomalaisten, Suomen kansantalouden etu. Mutta kun meillä on käsittelyssä julkisen talouden suunnitelma, niin voi kun me voisimmekin käyttää samanlaisia puheenvuoroja siitä, että julkisessa taloudessa olisi jotain myönteistä kehitystä. [Timo Heinonen: Sieltä se alkaa!] Kenen tehtävä on huolehtia siitä, että julkinen talous on kunnossa? Onko se suomalaisten kansalaisten tehtävä? Ei, heidän tehtävä on rakentaa onnellista elämää Suomeen. Onko se suomalaisten yritysten tehtävä huolehtia, että julkinen talous laitetaan tasapainoon? Ei tietenkään, niiden tehtävä on rakentaa Suomeen kannattavaa liiketoimintaa, investoida, työllistää ja menestyä, ja meidän tehtävä on luoda edellytykset sille. Jos kulloinenkin hallitus ei julkisesta taloudesta kanna huolta, sitä ei tee kukaan, ja tämä hallitus ei ole kantanut huolta, tai ainakin jos katsoo lukuja, ei ole tehty mitään sen suunnan kääntämiseksi. [Timo Heinonen: Olisittepa tämän sanonut valtiovarainministeri Saarikolle!]
Arvoisa puhemies! Tuossa edustaja Heinonen edellä mainitsi monia hyviä kehityssuuntia, mitä on näkyvissä, ja toivotaan, että ne myös toteutuisivat koko vuoden osalta ja jatkuisivat. Valiokunta ei tässä käsittelyssä olevassa asiassa kuitenkaan ottanut kantaa kansantalouden kehitykseen vaan julkisen talouden suunnitelmaan. Se on meillä päiväjärjestyksessä, ja se on karua luettavaa. Siellä ei ole mitään positiivista näkyvissä, vaan hallitus on tuonut tänne esityksen suunnitelmasta, jossa Suomen velkaantuminen kiihtyy — siis siitä huolimatta, että meillä on näitä miellyttäviä ja mukavia uutisia, julkinen talous heikkenee. Tämähän on järkyttävän paha tilanne suomalaisten kannalta, koska jossain vaiheessa ne korot tulevat maksuun, jossain vaiheessa velkaakin on maksettava. Otan täältä esimerkin. Meillä esimerkiksi hallituksen mainitsemat kymmenen miljardin sopeutukset: tosiasiassa niistä on tulojen ja menojen tasapainon näkökulmasta toteutumassa vain 2,8 miljardia ensi vuoden tasossa — ei siis kymmentä miljardia, ei kuutta miljardia, ei neljää vaan 2,8 miljardia. Toinen on nämä työllisyystoimet. Niitten osaltahan on sanottu, että 105 000 työpaikkaa tulisi No, nyt valtiovarainministeri tuo valiokunnalle kirjallisen dokumentin, jossa todetaan, että vuoden 2030 tasossa niistä voisi toteutua 18 000 ja loput 87 000 jää sen jälkeiselle ajalle. Eivät ole kovin nopeita kasvutoimia nämäkään, vaikka sinänsä siellä on mukana todella hyviäkin toimia.
Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2027—2030 pohjautuu valtiovarainministeriön kevään 2026 ennusteeseen, jossa on huomioitu hallituksen päättämien sopeutus- sekä kasvu- ja työllisyystoimien välittömät vaikutukset julkisen talouden tuloihin ja menoihin. Julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan 4,6 prosenttiin vuonna 2026 ja pysyvän noin 4,5 prosentin tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen koko kehyskauden. Valtionhallinto on edelleen julkisen talouden alasektoreista alijäämäisin ja myös pysyy sellaisena. Samoin kuntahallinto ja hyvinvointialueet pysyvät alijäämäisinä, kun taas työeläkelaitokset ovat ylijäämäisiä ja muut sosiaaliturvarahastot lähellä tasapainoa. Julkisen velan kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen jatkuu kehyskaudella, ja julkisyhteisöjen velkasuhteen arvioidaan nousevan yli 99 prosenttiin vuoden 2030 lopussa. Valiokunta on huolissaan julkisen talouden jatkuvasta velkaantumisesta. Näköpiirissä oleva tulokertymä ei riitä rahoittamaan menoja tulevaisuudessa. Pelkästään valtion talousarvion alijäämä kasvaa kehyskaudella 17,4 miljardiin euroon, mihin vaikuttavat keskeisesti puolustus- ja korkomenojen kasvu sekä ikääntymissidonnaiset menot, kuten terveys- ja hoivamenot. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen talouskasvu on ollut pitkään heikkoa ja että tuottavuuden vaimea kehitys rajoittaa julkisen talouden vahvistumista myös tulevina vuosina. Valiokunta pitää tärkeänä, että talous- ja tuottavuuskehitykseen saadaan muutos. Tarvitaan uusiutumis- ja uudistumiskykyä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, jotta vähemmillä panoksilla saadaan aikaan enemmän ja parempaa. Tarvitaan myös kannustimia ja rohkeutta investoida pääomaan ja osaamiseen. Arvoisa puhemies! Hallituksen talouspolitiikan tavoitteena on parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kestävään kasvuun ja taittaa hyvinvointia uhkaava velkaantumiskehitys. Vaalikauden alussa tavoitteeksi asetettiin korkeintaan yhden prosentin julkisen talouden alijäämä ja julkisen velkasuhteen kasvun taittaminen vaalikauden loppuun mennessä. Valiokunta toteaa, että kuluvan vaalikauden finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttaminen velkaantumiskehityksestä ja julkisen talouden alijäämästä näyttää haastavalta. Valiokunta pitää välttämättömänä julkisen talouden tasapainottamista, velkaantumiskehityksen taittamista sekä talouden kääntämistä kasvuun — ei kuitenkaan siksi, että EDP-menettely edellyttää tietyllä nettomenopolulla pysymistä, vaan Suomen oman edun vuoksi. [Arto Satonen: Kyllä!] Valiokunta toteaa, että julkisen talouden saattaminen hallintaan on itsessään kasvua edistävä toimi, sillä julkisen talouden vahvuus näkyy korkotasossa, luottoluokituksessa, Suomen houkuttelevuudessa investointiympäristönä sekä elinkeinotoiminnan ja kotitalouksien toiminnan edellytyksissä. Tasapainottamistoimien kansallisessa valmistelussa tarvitaan pitkäjänteistä ja ylivaalikautista sitoutumista. Euroopan unionin neuvosto asetti Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn tammikuussa 2026 ja hyväksyi suosituksen liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suosituksen sisältämä korjaava nettomenopolku koskee vuosia 2026—2028. Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomi noudattaisi vuonna 26 korjaavaa nettomenopolkua, kun vuoden 25 nettomenojen supistuminen ja vuosien 25—28 puolustuspoikkeuslauseke otetaan huomioon, mutta vuodelle 2027 arvioidaan poikkeamisriskiä. Hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on ollut vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Näin ollen hallitus on päättänyt noin 10 miljardin euron toimenpidekokonaisuudesta. Hallituksen päätösperäisten toimien kokonaisuuden mittaluokkaa voi tarkastella eri tavoin. Julkisen talouden suunnitelmassa kuvataan toimien vaikutusta julkisyhteisöjen rahoitusasemaan eli tulojen ja menojen tasapainoon, ja tämän analyysin mukaan tehdyt päätökset vahvistavat julkisyhteisöjä noin 2,8 miljardilla eurolla vuoden 2027 tasolla. Tarkastelu ei sisällä toteutettujen työllisyystoimien rakenteellisia julkista taloutta vahvistavia vaikutuksia. Arvoisa puhemies! Valiokunta on käsitellyt mietinnössään myös erikseen kasvutoimia hyvinkin laajasti: puolustuksen rahoitusta, valtionhallinnon toimintamenosäästöjä, valtionavustussäästöjä, hyvinvointialueiden taloutta ja myös kuntataloutta ja kestävää kehitystä, joista tarkemmin ja laajemmin tässä mietintötekstissä. Viimeisenä kappaleena nostamme esiin valtion taloudelliset vastuut ja riskit, ja niistä valiokunta toteaa mietinnössään muun muassa seuraavaa: ”Valiokunta toteaa, että valtion vastuiden kasvu on huolestuttavaa, ja niiden realisoitumisesta muodostuvat kustannukset voivat aiheuttaa merkittävän rasituksen. Myös riski valtion lainansaannin vaikeutumisesta ja sen hinnan kohoamisesta on kasvanut. Luottoluokittajien arviointeihin Suomen talouden näkymien heikentymisestä on suhtauduttava vakavana varoituksena. Valtiota sitovat taloudelliset päätökset ja vastuiden seuranta sekä niiden aiheuttamat riskit on arvioitava aiempaakin huolellisemmin. Valiokunta kiinnittää huomiota valtion velkaantumisen ohella hyvinvointialueiden ja kuntien velkatasoon. Julkisen talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimet ovat välttämättömiä koko julkisen talouden vastuiden hallitsemisessa.” Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon VNS 3/2026 vp johdosta, ja tämä kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta. Totean vielä, arvoisa puhemies, tähän loppuun, että tähän mietintöön on jätetty neljä eri vastalausetta, jotka täällä käsittelyssä esitellään sitten erikseen.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainministerin mainitsemat myönteiset talousuutiset koskevat Suomen kansantaloutta, niistä me iloitsemme, ja toivomme, että ne jatkuvat. Ne uutiset valitettavasti eivät koske julkista taloutta. Kun Suomi nyt julkisessa taloudessa velkaantuu aivan ennätystahtia, työttömyys on Euroopan korkein, korkokulut nousevat, tuoko hallitus eduskuntaan lisätalousarvion, jossa hillitään velkaantumista? Ei, vaan hallitus tuo tänne saliin lisätalousarvion, jossa kiihdytetään Suomen velkaantumista niin, [Sanna Antikainen: Mistä te olisitte leikanneet?] että se nousee 13,4 miljardiin euroon tänä vuonna. Ja ne myönteiset uutiset arvonlisäverotuottojen kasvustakin koskevat ensimmäistä lisätalousarviota, eivät joulukuun varsinaista budjettia, josta ollaan edelleen arvioissa jäljessä noin 200 miljoonaa euroa. Ja mitä tekee pääministeri? Lupaa puoluekokouksessa miljardiluokan veronalennuksia, eli kuoppa vain syvenisi. Silloin kun ollaan kuopassa, kannattaisi lopettaa kaivaminen ja alkaa nousta sieltä ylös. Tämä koskee myös julkista taloutta. [Sanna Antikainen: Olisitte muistaneet tuon viime kaudella!]
Arvoisa puhemies! Esittelin tuossa alkuun valiokunnan mietinnön, joka puolsi lainanottovaltuuden kasvattamista, ja nyt haluan kertoa, mitä mieltä olen henkilökohtaisesti tästä äärimmäisen vakavasta tilanteesta. Kolme vuotta sitten, ennen eduskuntavaaleja, kokoomus lupasi: ”Nyt on oikea aika lopettaa velkaantuminen. Velkalaiva käännetään.” Ja miten on käynyt? Laiva on kääntynyt kyljelleen, ja vesi valuu sisälle. [Lauri Lyly: Se on sukellusvene!] Koskaan Suomen historiassa ei ole näin paljon otettu velkaa kuin tällä vaalikaudella. Onko sillä merkitystä? Kyllä on. Se lisää jatkuvasti meidän korkokulujamme, ja kun me emme ole saaneet tätä millään tavalla hallintaan, niin se heikentää meidän luottoluokitustamme, vaikeuttaa lainansaantia markkinoilta, ja vaikka saataisiin lainaakin, korot tulevat nousemaan. Me erkaannumme siitä korkokannasta, jossa me pitkään olemme olleet. Yhtä matkaa olemme menneet Saksan valtionlainojen korkojen kanssa, mutta tämä kehitys tulee muuttumaan. Kun hallitus puhuu, että se on tehnyt 10 miljardin sopeutukset — kyllä, bruttona, mutta samaan aikaan on annettu veronalennuksia ja lisätty muita menoja niin paljon, että me saimme valtiovarainvaliokuntaan valtiovarainministeriöltä pyynnöstäni kirjallisen lausunnon, jossa todettiin, että vuoden 27 tasolla hallituksen sopeutukset ovat nettona 2,8 miljardia euroa. [Lauri Lyly: Just näin!] Siis sillä laskukaavalla, jonka puolueet viime syksynä velkajarrusopimuksessa sopivat, että se rahoitusasema eli tulojen ja menojen tasapaino on ratkaiseva siinä, kun katsotaan, onko talous tasapainossa, sillä mittarilla on tehty 2,8 miljardin sopeutus, ja tulevalle vaalikaudelle on tulossa ainakin kolminkertainen määrä, [Krista Kiurun välihuuto] ja kun menoja on lisätty, niitä on lykätty vielä tulevalle vaalikaudelle, on kerrottu, että nyt me teemme yrittäjän eläkelain uudistuksen, mutta se lasku lähetetään tulevalle hallitukselle. [Lauri Lyly: Kyllä!] Sinänsä uudistuksessa on järkeäkin, mutta onko se reilua, että se tehdään niin, että veronmaksajan piikki on auki ja lasku lähetetään tulevalle hallitukselle? Lähetetään lasku vielä, ja kun nuollaan postimerkkiä kirjeen kanteen, haukutaan edellinen hallitus ja pannaan postiin kirje: ”Maksakaa, seuraava hallitus.” Tämä on sitä reilua peliä politiikassa. Ja miten Suomelle on käynyt? Olemme liiallisen alijäämän menettelyssä tarkkailuluokalla, eikä näköpiirissä ole minkäänlaista velkarallin vähenemistä. Me syksyllä solmimme yhdessä velkajarrusopimuksen finanssipoliittisista säännöistä, ja siinä oli eri skenaarioita. Siinä totesimme yhdessä, että no kyllähän näistä on valittava semmoinen toteutusskenaario, että aloitetaan tämä sopeutus jo vuonna 27, että se ei olisi niin valtava urakka seuraavana vaalikautena. Mitä teki tämä hallitus? Ei aloittanut, kohdensi kyllä kehysriihessä vanhoja, kohdentamatta jääneitä sopeutustoimia, mutta ei aloittanut vielä sitä velkajarrun mukaista sopeutusta, jolla olisi kaikki mahdollisuudet, jos olisi vain haluttu tehdä. Totta kai ne ovat vaikeita päätöksiä, mutta ollaan samaan aikaan tekemässä yhteisöveron alennus, joka hallituksen esityksen mukaan staattisesti vähentää valtion verotuloja 832 miljoonaa joka vuosi, joka vuosi, ja sitten hallituksen esityksessä todetaan, että parhaimmillaankin tämä hyvin pitkällä aikavälillä — ei näköpiirissä olevalla kehyskaudella, vaan hyvin pitkällä aikavälillä — voisi maksaa takaisin itsensä 46-prosenttisesti, eli alle puolet siitä voisi tulla parhaimmassa tapauksessa takaisin hallituksen oman näkemyksen mukaan. Onko tässä tilanteessa vastuullista taloudenpitoa tällaisia veronalennuksia tehdä? Vastaus on selkeä: ei ole. Sen takia on erittäin helppo tukea edustaja Hoskosen tekemää vastalauseen mukaista lausumaehdotusta, jossa selkeästi edellytettäisiin valtioneuvostolta, että se valmistelee ja antaa eduskunnalle vielä syysistuntokauden aikana tarvittavat esitykset, joilla velkakaton korottamisen vastapainoksi hallitus ryhtyy korjaaviin toimenpiteisiin velkasuhteen kasvun taittamiseksi hallitusohjelman mukaisesti ja samalla toteuttaa parlamentaarisen velkajarrutyöryhmän hengessä oman toimikautensa aikana vielä lisäsopeutuksia luopuen samalla niiden osana yhteisöveron alentamisesta. Paljon muitakin toimia kannattaisi tehdä tässä tilanteessa ja katsoa, mihin meillä oikeasti on nyt varaa, kun olemme tällaiseen velkakierteeseen ajaneet itsemme. Tämän kukkuraksi, jos joku vielä puhuu, että tämä hallitus on hoitanut vastuullista talouspolitiikkaa, [Krista Kiuru: Tämä on täysin vastuutonta!] kyllä täytyy sanoa, että silloin ei puhuta faktoista ollenkaan. Tulee mieleen tilanne, jossa eräs tuohtunut rouva tuli tilaisuuteen ja sanoi, että ”haluan tästä asiasta oikeaa tietoa enkä mitään faktaa”. [Naurua] Eli tässä ovat menneet asiat sekaisin kyllä, pahoin pelkään.