Lohi Markus

Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2027—2030 pohjautuu valtiovarainministeriön kevään 2026 ennusteeseen, jossa on huomioitu hallituksen päättämien sopeutus- sekä kasvu- ja työllisyystoimien välittömät vaikutukset julkisen talouden tuloihin ja menoihin. Julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan 4,6 prosenttiin vuonna 2026 ja pysyvän noin 4,5 prosentin tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen koko kehyskauden. Valtionhallinto on edelleen julkisen talouden alasektoreista alijäämäisin ja myös pysyy sellaisena. Samoin kuntahallinto ja hyvinvointialueet pysyvät alijäämäisinä, kun taas työeläkelaitokset ovat ylijäämäisiä ja muut sosiaaliturvarahastot lähellä tasapainoa. Julkisen velan kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen jatkuu kehyskaudella, ja julkisyhteisöjen velkasuhteen arvioidaan nousevan yli 99 prosenttiin vuoden 2030 lopussa. Valiokunta on huolissaan julkisen talouden jatkuvasta velkaantumisesta. Näköpiirissä oleva tulokertymä ei riitä rahoittamaan menoja tulevaisuudessa. Pelkästään valtion talousarvion alijäämä kasvaa kehyskaudella 17,4 miljardiin euroon, mihin vaikuttavat keskeisesti puolustus- ja korkomenojen kasvu sekä ikääntymissidonnaiset menot, kuten terveys- ja hoivamenot. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen talouskasvu on ollut pitkään heikkoa ja että tuottavuuden vaimea kehitys rajoittaa julkisen talouden vahvistumista myös tulevina vuosina. Valiokunta pitää tärkeänä, että talous- ja tuottavuuskehitykseen saadaan muutos. Tarvitaan uusiutumis- ja uudistumiskykyä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, jotta vähemmillä panoksilla saadaan aikaan enemmän ja parempaa. Tarvitaan myös kannustimia ja rohkeutta investoida pääomaan ja osaamiseen. Arvoisa puhemies! Hallituksen talouspolitiikan tavoitteena on parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kestävään kasvuun ja taittaa hyvinvointia uhkaava velkaantumiskehitys. Vaalikauden alussa tavoitteeksi asetettiin korkeintaan yhden prosentin julkisen talouden alijäämä ja julkisen velkasuhteen kasvun taittaminen vaalikauden loppuun mennessä. Valiokunta toteaa, että kuluvan vaalikauden finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttaminen velkaantumiskehityksestä ja julkisen talouden alijäämästä näyttää haastavalta. Valiokunta pitää välttämättömänä julkisen talouden tasapainottamista, velkaantumiskehityksen taittamista sekä talouden kääntämistä kasvuun — ei kuitenkaan siksi, että EDP-menettely edellyttää tietyllä nettomenopolulla pysymistä, vaan Suomen oman edun vuoksi. [Arto Satonen: Kyllä!] Valiokunta toteaa, että julkisen talouden saattaminen hallintaan on itsessään kasvua edistävä toimi, sillä julkisen talouden vahvuus näkyy korkotasossa, luottoluokituksessa, Suomen houkuttelevuudessa investointiympäristönä sekä elinkeinotoiminnan ja kotitalouksien toiminnan edellytyksissä. Tasapainottamistoimien kansallisessa valmistelussa tarvitaan pitkäjänteistä ja ylivaalikautista sitoutumista. Euroopan unionin neuvosto asetti Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn tammikuussa 2026 ja hyväksyi suosituksen liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suosituksen sisältämä korjaava nettomenopolku koskee vuosia 2026—2028. Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomi noudattaisi vuonna 26 korjaavaa nettomenopolkua, kun vuoden 25 nettomenojen supistuminen ja vuosien 25—28 puolustuspoikkeuslauseke otetaan huomioon, mutta vuodelle 2027 arvioidaan poikkeamisriskiä. Hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on ollut vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Näin ollen hallitus on päättänyt noin 10 miljardin euron toimenpidekokonaisuudesta. Hallituksen päätösperäisten toimien kokonaisuuden mittaluokkaa voi tarkastella eri tavoin. Julkisen talouden suunnitelmassa kuvataan toimien vaikutusta julkisyhteisöjen rahoitusasemaan eli tulojen ja menojen tasapainoon, ja tämän analyysin mukaan tehdyt päätökset vahvistavat julkisyhteisöjä noin 2,8 miljardilla eurolla vuoden 2027 tasolla. Tarkastelu ei sisällä toteutettujen työllisyystoimien rakenteellisia julkista taloutta vahvistavia vaikutuksia. Arvoisa puhemies! Valiokunta on käsitellyt mietinnössään myös erikseen kasvutoimia hyvinkin laajasti: puolustuksen rahoitusta, valtionhallinnon toimintamenosäästöjä, valtionavustussäästöjä, hyvinvointialueiden taloutta ja myös kuntataloutta ja kestävää kehitystä, joista tarkemmin ja laajemmin tässä mietintötekstissä. Viimeisenä kappaleena nostamme esiin valtion taloudelliset vastuut ja riskit, ja niistä valiokunta toteaa mietinnössään muun muassa seuraavaa: ”Valiokunta toteaa, että valtion vastuiden kasvu on huolestuttavaa, ja niiden realisoitumisesta muodostuvat kustannukset voivat aiheuttaa merkittävän rasituksen. Myös riski valtion lainansaannin vaikeutumisesta ja sen hinnan kohoamisesta on kasvanut. Luottoluokittajien arviointeihin Suomen talouden näkymien heikentymisestä on suhtauduttava vakavana varoituksena. Valtiota sitovat taloudelliset päätökset ja vastuiden seuranta sekä niiden aiheuttamat riskit on arvioitava aiempaakin huolellisemmin. Valiokunta kiinnittää huomiota valtion velkaantumisen ohella hyvinvointialueiden ja kuntien velkatasoon. Julkisen talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimet ovat välttämättömiä koko julkisen talouden vastuiden hallitsemisessa.” Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon VNS 3/2026 vp johdosta, ja tämä kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta. Totean vielä, arvoisa puhemies, tähän loppuun, että tähän mietintöön on jätetty neljä eri vastalausetta, jotka täällä käsittelyssä esitellään sitten erikseen.

Arvoisa puhemies! Kohtuullisilla terveydenhuollon asiakasmaksuilla on myös merkitystä hoitoonpääsylle. Otan esimerkin lapsesta, jolle tehdään umpisuolenleikkaus: Kun hallitus aloitti, tästä operaatiosta ja kolmesta sairaalapäivästä meni asiakasmaksua 125 euroa. Kun hallitus lopettaa, tästä samasta operaatiosta menee 470 euroa, [Vasemmalta: Oho!] siis lähes 500 euroa. Se on iso summa kenelle perheelle tahansa. [Vasemmalta: Kyllä!] Siksi kysyn teiltä, ministeri Rydman: onko teidän mielestänne tällaisessa tilanteessa tämä asiakasmaksu perheelle kohtuullinen, ja onko teillä hallituksella tarkoitus, että ihmiset joutuvat maksamaan terveyspalvelut kahteen kertaan, ensinnä veroilla ja sen jälkeen vielä Euroopan korkeimmilla asiakasmaksuilla? [Aino-Kaisa Pekonen: Hyvä kysymys!]

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Rydman, mitä tapahtuu silloin, jos tätä nyt lainsäädännönkin mahdollistamaa palveluvalikoiman määrittelyä ei tehdä ja jos ei lähdetä puuttumaan niihin sisältöihin, kuten täällä edellä muun muassa edustajat Castrén ja Väyrynen viisaasti ovat todistaneet? Silloin tehdään kaavamaisia leikkauksia hyvinvointialueilta, kun ei ole oikein työkaluja antaa — ei ole antaa työkaluja sinne, niin tehdään rahoituslakimuutoksia, että leikataanpa teiltä vain rahaa, tai nostetaan asiakasmaksuja. Mitä silloin käy, kun nostetaan asiakasmaksuja? Meillä on jo nytten, ennen hallituksen päättämää seuraavaa nostoa, Euroopan korkeimmat asiakasmaksut, puhumattakaan Pohjoismaitten tasosta. Ihmisistä alkaa tuntumaan, että he eivät pääse hoitoon, ja sitten kun he pääsevät, niin heillä maksatetaankin se hoito kahteen kertaan: ekana verorahoilla ja sitten vielä toiseen kertaan asiakasmaksuilla. Eihän semmoinen peli vetele. Kyllähän tässä joku tolkku pitää olla, että aletaan katsoa kokonaisuutta, miten tämä saataisiin semmoiseksi, että meillä on kaikki resurssit ohjatusti käytössä, ja lopetetaan se tervanlasku. Mitä tarkoitan tervanlaskulla? 1700-luvullahan tarinassa se lääkäri laski tervaa ampumahaavoihin, mutta sitten kun sillä loppui se terva ja se huomasi, että potilaat alkoivat voimaan paremmin, niin se lopetti sen tervanlaskun. Nyt pitäisi lopettaa se tervanlasku ja katsoa, mitkä hoidot oikeasti ovat vaikuttavia ja miltä osin meillä tässä julkisen talouden kokonaistilanteessa kannattaa lähteä lisäämään ihmisten omaa vastuuta hyvinvoinnista ja terveydestä, kun se on väistämättä edessä, eli mikä on semmoinen osa-alue, jossa ihmiset kykenisivät sen tekemään, niin että ketään ei jätetä heitteille ja kaikki tulevat kuitenkin hoidettua, eikä niin, että nostetaan vain asiakasmaksuja ja pidetään palvelulupaus sellaisena, että kukaan ei pysty sitä toteuttamaan, ja kaikki ovat pettyneitä ja hommat menevät huonoon suuntaan. Kenen tämä pitää tehdä? Täällä minusta hyvin Castrén totesi ja todisti. Nyt ministeri on tuonut tänne puitelainsäädännön. Näin pitääkin tehdä. Periaatteet pitää lainsäädännöllä tehdä. Sitten poliitikkojen tehtävä valtakunnan tasolla: ministeriö on ministerijohtoinen organisaatio, ja se lähtee johtamaan tätä prosessia ja huolehtii vaikuttavan hoidon prosesseista, että ne toimivat ja ne menevät juuri niin kuin täällä Väyrynen erinomaisesti kertoi — Väyrysethän ruukaavat puhua viisaasti, eivät aina kaikki, mutta yleensä. Juuri näin pitää lähteä tekemään, eli johdetaan poliittisesti, mutta sisältöihin liittyvät ratkaisut, mitkä hoidot ovat vaikuttavia ja mikä voisi olla palveluvalikoima, pitää tehdä niitten asiantuntijoitten ohjauksessa, eikä sinne pidä mennä poliitikkojen. Tässähän ministeriön valmistelussa tuli semmoinenkin pieni sivupolku, joka oli virhe, että siellä alettiin sanomaan, että sitten tätä priorisointia tekevät aluevaltuustot tai -hallitukset. Ei, ei, ei, niitten ei pidä lähteä koskemaan tähän, vaan pitää olla lääketieteen asiantuntijat, jotka koskevat. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on tarpeellinen, ja sanon heti alkuun, että kannatan sen hyväksymistä. Mutta kysymys on kuitenkin vasta puitelainsäädännöstä, ei siitä, että tämän lain perusteella alettaisiin katsomaan, mikä on julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluvalikoima. Mutta tällaista puitelainsäädäntöä tarvitaan, kuten ministeri tuossa esittelypuheenvuorossa kertoi ne perusteet, miten sekä terveys- että sosiaalipalveluissa jatkossa lähdettäisiin katsomaan palveluvalikoimaa. Miksi tämäntyyppinen lainsäädäntö on tarpeen? Sen takia, että päästäisiin jossain vaiheessa siihen, vaikeaankin, tilanteeseen, että Suomessa alettaisiin voimakkaasti johtamaan — voimakkaasti johtamaan — sitä, että me pystyisimme luopumaan kaikista niistä toimenpiteistä ja toiminnoista sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotka eivät lisää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ja joilla ei ole tutkitusti vaikuttavuutta. Eikä tässä syytetä ketään, koska tämä on meidän yhteinen kysymys. Ja miksi tämä on niin tärkeä yhteinen kysymys? Se on sen takia, että muun muassa meidän väestörakenteesta johtuen mutta myös lääketieteen paradigmasta ja kehityksestä johtuen kustannukset sosiaali- ja terveyspalveluissa ovat nousseet viime vuosina merkittävästi ja tulevat nousemaankin siinä perusurassa. Se tarkoittaa sitä, että jo noin lähes kolmasosa valtion tämänkin vuoden talousarvion rahoista käytetään hyvinvointialueiden rahoittamiseen. Tämä on yksi syy, mutta toinen syy on myös se, että jos emme kiinnitä tähän huomiota, mikä on se palveluvalikoima, niin meille käy niin, että me annamme palvelulupauksen lainsäädännöllä, siis lupaamme kansalaisille paljon laajemman lupauksen kuin me kykenemme toteuttamaan. Mitä siitä johtuu ja mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se, että suomalaiset ovat tyytymättömiä palveluihin. He ajattelevat, että kyllä julkinen hoitaa, ja sitten kun he eivät pääsekään riittävän ajoissa tai palvelukokemus, asiakaskokemus, ei olekaan riittävän hyvä, he tulevat tyytymättömiksi. Nytkin on tilanne, että tyytyväisyys julkisiin terveyspalveluihin on voimakkaasti laskenut, mutta korostan: niiden, jotka ovat päässeet palveluihin, tyytyväisyys ei olekaan heikentynyt. He ovat yhä yhtä tyytyväisiä kuin ennenkin, jotka ovat sitten saaneet vaikkapa hoitoa perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. He ovat tyytyväisiä, mutta yleinen kuva on lähtenyt heikentymään. Kun olen tätä nostanut esille aika rohkeillakin esimerkeillä julkisuudessa — joihin ministerikin on vastannut, ehkä osittain vähän ymmärtäen väärin — olen saanut valtavasti palautetta, myös negatiivista, mutta olen aivan varma, että tulevaisuudessa me joudumme alkamaan miettimään sitä, mihin me suuntaamme julkiset resurssit. Yksi pieni osuus omista ulostuloistani on ollut esimerkiksi suun terveydenhuollon keskittyminen enemmän — niin kuin oli vielä vuoteen 2003 saakka — alaikäisiin ja erityisryhmiin, joita olivat silloin varusmiehet ja raskaana olevat, ja tänä päivänä voisi ajatella, että vakavasti sairaat ja myös tietenkin päivystystoiminta ja kirurgia, tämäntyyppiset, pitäisi jättää julkiselle. Miksi ajattelen, että tässä voisi olla järkeä? Käytän nyt tilannetta hyväksi perustelemalla myös ministerille, joka on julkisuudessa kertonut eriävän mielipiteen asialle. Sen takia, että esimerkiksi meillä kotipaikkakunnallani Rovaniemellä kiireettömään suun terveydenhuoltoon jonotetaan tällä hetkellä heinäkuun loppuun saakka, ei tämän vuoden, vaan vuoden 2027 heinäkuun loppuun saakka. Siis ne, joilla ei ole varaa mennä yksityiselle: 14 kuukautta. Entä sitten jos sinulla on varaa maksaa tarkastuksesta 120 euroa? Katsoin itse omassa tilanteessa: seuraavana päivänä tutulla yksityisellä lääkärillä neljä vapaata aikaa. Onko tässä mitään järkeä, että me koulutamme samoilla verorahoilla nämä hammaslääkärit ja että ne, joilla ei ole varaa maksaa tätä sataakahtakymppiä, jonottavat 14 kuukautta, ja heiltä nostetaan nyt asiakasmaksuja — heiltä nostetaan nyt asiakasmaksuja? Kun me ohjaisimme Kela-korvaukset sinne suun terveyteen, nykyiset, ei siis lisää rahaa, niin me saisimme suurin piirtein samalle tasolle sen kustannuksen ja saisimme kaikki resurssit käyttöön. Nyt pitää uskaltaa rohkeasti keskustella, eikä heti tyrmätä avauksia, joita tehdään julkisesti, tulipa se hallituspuolueilta, oppositiolta, etelästä, pohjoisesta, ja alkaa avoimesti keskustelemaan, mikä on palvelulupaus, minkä me annamme, ja voisimmeko ottaa kaikki resurssit käyttöön — eikä sanoa, että ihmisten hampaat jäävät vaikka hoitamatta, jos joku menee yksityiselle lääkärille. Silloinhan mätänevät suuhun ne hampaat, sanottiin minulle, että järkyttävä tilanne ja nyt jäävät sairaat hoitamatta, jos julkinen keskittyykin niitten sairaitten hoitamiseen eikä terveitten hoitamiseen. Tämä mallihan, mitä esitin, tarkoittaisi juuri sitä, että kun julkinen voisi keskittyä tähän porukkaan ja ihmisille pikkuisen enemmän omavastuuta lisättäisiin, saataisiin vaikuttavuutta ja saataisiin myös säästöjä aikaiseksi, ja silloin nopeasti pystyttäisiin hoitamaan vaikkapa ne vakavasti sairaat siellä julkisella, jolloin leikkaukset eivät viivästyisi, syöpähoidot eivät viivästyisi ja nuorten ja lasten hampaat olisivat paremmassa kunnossa. Ne olisivat yhtä hyvässä kunnossa kuin minun lapsuudessani, jossa alaluokilla haettiin luokasta sinne yläkertaan hammashoitoon, jos et muistanut mennä, ja pureskeltiin punaisia tabletteja ja fluoria purskuteltiin. Mutta sitten kun tämä palvelulupaus laajennettiinkin koko väestöön, mitä ministerikin puolustaa, niin silloin alkoivat nuorten ja lasten hampaat heikkenemään, kun ei voitu enää keskittyä, vaan 14 kuukautta menee ja oikaisuhoidot jäävät tekemättä ja hampaat heikkenevät, kun yritetään antaa palvelulupaus, jota ei kyetä täyttämään. No, tämä oli vain esimerkki, arvoisa puhemies, suun terveydestä, mutta samahan koskee kaikkea muutakin terveydenhuoltoa. Se ei koske pelkästään tämäntyyppistä, että mikä kuuluu julkiselle, vaan se koskee myös sitä, että mitä me teemme, mikä on palveluiden sisältö. Nyt pitää alkaa kiinnittämään huomiota sisältöihin, mitä siellä tehdään. Meillä on järjestelmätasolla paljon hukkaa, meillä on tekemisen tasolla hukkaa. En puhu nytten susihukasta, vaikka susipolitiikkakin eduskuntaa puhuttaa monesti, vaan se tarkoittaa sitä, että me käytämme aikaa asioihin, jotka eivät lopulta lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. [Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Nyt pitää uskaltaa rohkeasti ottaa kissa pöydälle, tai ei kissaa vaan asiat pöydälle, eikä tyrmätä esityksiä, vaikka ne tulisivatkin väärästä puolueesta.

Arvoisa puhemies! Miksi olen vähän tuohduksissani tästä keskustelusta, mitä täällä on käyty julkisen talouden suunnitelmasta? Sen takia, että tämä keskustelu alkoi ministeri Purran puheenvuorolla, jossa hän hyökkäsi oppositiota kohtaan ja syytti edellisiä hallituksia talouden huonosta tilasta. Siis että opposition vika olisi se, että Suomessa nyt velkaannutaan ennätysvauhdilla, tai arvostellaan, että oppositiolta puuttuu vaihtoehto. Mitä sitten, vaikka puuttuisikin? Tai vaikka oppositio esittäisi nyt vaihtoehdon, joka tasapainottaa julkista taloutta tänä vuonna ja ensi vuonna viisi miljardia enemmän, niin mitä sitten, kun ei oppositio päätä täällä, mikä on Suomen suunta? Sen päättää tämän maan hallitus. Täällä kun katsotaan tätä meidän päiväjärjestystä, niin ei täällä lue, että tänään käsittelemme eduskunnassa opposition esitystä julkisen talouden suunnitelmaksi, vaan täällä lukee, että tämä on hallituksen esitys julkisen talouden suunnitelmaksi. Hallituksen pitäisi kantaa vastuuta siitä, miten Suomen julkinen talous menee, eikä opposition. [Mira Nieminen: Mutta jos arvostelee, niin pitäisi olla vaihtoehtoja!] Niiden, jotka ovat kulloinkin vallassa, on vastuu, ja nyt sitten kysytään, oletteko te kantaneet sitä vastuuta, jonka te lupasitte. Te lupasitte kymmenien senttien alennuksen polttoaineen hintaan, ja nyt Pyhätunturilla tai Pelkosenniemellä diesel maksaa kaksi euroa 50 senttiä. Ymmärrän, että te ette ole kyenneet toteuttamaan sitä lupausta, mutta samaan aikaan te ette ole toteuttaneet edes sitä lupausta, että pannaan julkinen talous kuntoon, vaan te tuotte tänne esityksen, jossa on suunnitelma — teidän suunnitelmanne, ei opposition suunnitelma — että Suomi tulee neljän vuoden aikana velkaantumaan ennätysvauhtia. Koskaan itsenäisen Suomen historiassa ei ole velkaannuttu näin. Ja mitkä olivat vaalilupaukset? ”Nyt on oikea aika lopettaa velkaantuminen.” ”Velkalaiva käännetään.” Se on kääntynyt kyljelleen, ja vesi valuu sisälle. Ja sitten täällä selitetään, että tämä hallitus tekee niin vastuullista talouspolitiikkaa, ja luvut kertovat ihan toista. [Timo Suhonen: Juuri näin!] Ääni on Jaakobin ääni, ja käsi on Esaun käsi. Tämähän on aivan vastuutonta toimintaa. Sitten täällä ryhmäpuheenvuorossa vielä kehdataan sanoa, että hallitus on lisännyt neljä miljardia Marinin hallituksen tasosta soteen. Kuka sen on lisännyt, jos Marinin hallitus on tuonut tänne lakiesityksen, jossa kerrotaan, miten soten rahoitus nousee, ja te olette leikanneet siitä tasosta alaspäin: onko se teidän nostoanne vai Marinin hallituksen lain aiheuttamaa nostoa? [Mira Nieminen: Neljä miljardia lisää rahaa!] Me nostimme sitä, koska Marinin hallitus sääti semmoisen lain. Sekin otetaan itselle kunniaksi, vaikka tosiasia on, että sehän on viime kauden lainsäädäntö, joka on nostanut sitä rahoitusta. [Vasemmalta: Kyllä!] Se on totta, että se on noussut, mutta ei se ole tämän hallituksen lakiesityksen mukaan noussut, vaan tämä hallitus on tuonut sellaisen lakiesityksen, että rahoitus on pienentynyt. Viime kaudella tämä sali hyväksyi esityksen teidän vastustuksestanne... [Miko Bergbom: Ai ei pitänyt puhua edellisestä hallituksesta!] — No, kerron vaan, miten te viittaatte edellisen hallituksen virheisiin ja sitten otatte kuitenkin mainitsemanne, teidän mielestänne virheet omaksi ansioksi täällä, että te olette nostaneet sitä rahoitusta neljä miljardia. Eihän se teidän nostonne ole, jos se laki on viime kaudella säädetty. Te olette sitä leikanneet siitä, eikä siinä mitään, ymmärrettävää on, mutta jos ei ole ajatusta, miten suomalaisille sosiaali‑ ja terveyspalveluita lähdetään kehittämään, mikä on näkymä kolmen vuoden, neljän vuoden päähän, minkälaisia niiden pitäisi olla, miten uudistamme palveluiden sisältöä, kun ei ole minkäänlaista näkemystä siitä, mihin suuntaan palveluita kehitetään, niin mitä silloin tehdään? Silloin tehdään kaavamaisia leikkauksia ja nostetaan asiakasmaksuja Euroopan korkeimmalle tasolle. Niinhän te olette tehneet. Kun ei ole näkemystä, ei voi muuta tehdä kuin leikata. Ja mitä tapahtuu, kun katsotaan lukuja? Laiva uppoaa syvälle, velkalaiva uppoaa syvälle. Sitten pontevana sanotaan, kuinka ollaan tiukkoja taloudenpitäjiä täällä, mutta silti nämä korkomenot ovat niin suuret, että ne ratkaisevat. Ne eivät ole kuin 3,1 miljardia — ne ovat aivan liian suuret — mutta jos alijäämä on 13,5 miljardia, niin on aivan turha sanoa. Teidän ottamanne velka aiheuttaa ihan yhtä paljon korkomenoja kuin edellisten hallitusten ottama velka euroa kohti, ei yhtään vähempää. Itse asiassa siellähän on vielä alempia korkotasoja edellisiltä vaalikausilta, ja nyt maksetaan paljon kovempaa korkoa näistä veloista, mitä te otatte. Eli nyt kyllä selitykset kannattaisi lopettaa — kantaa vastuuta eikä hyökätä opposition kimppuun — vaan katsoa peiliin. Se on liian vähän käytetty työkalu politiikassa. Sitä kannattaa nyt ottaa käyttöön ja alkaa miettimään, mitä tulikaan tehtyä.

Arvoisa puhemies! Mitä silloin tehdään, jos puuttuu näkemys siitä, miten sosiaali- ja terveyspalveluja tulisi lähteä uudistamaan, tai jos puuttuu näkemys siitä, miten kyetään johtamaan sitä muutosta, että palveluiden sisältöjä lähdetään uudistamaan, tai jos ei kyetä johtamaan valtakunnan tasolla sitä, että uutta teknologiaa, tekoälyä otetaan voimakkaasti käyttöön ja parannetaan tuottavuutta? Mitä silloin tehdään? Silloin tehdään järjestelmään kaavamaisia leikkauksia ja nostetaan asiakasmaksuja. Niin tekee tämä hallitus.

Arvoisa puhemies! Hallitushan teetti hyvinvointialueuudistuksen väliarvioinnin asiantuntijoilla, ja se arviointi oli minusta erittäin hyvää. Siinä todettiin, että pääpiirteittäin ja monessa asiassa uudistus on onnistunut. Se ei siis tukenut sitä ajatusta, jonka kuulimme edustaja Zyskowiczilta. Mutta sitten siellä tuotiin avoimesti esille näitä ongelmia. Yksi iso ongelma on se, että hyvinvointialueet talouden suhteen eriytyvät erittäin voimakkaasti toisistaan. Tämä hallituksen esitys on sinänsä hyvä, mutta se ei ratkaise sitä ongelmaa. Kiitän myös pääministeriä, että hän lupasi, että parlamentaarinen työryhmä perustetaan tätä rahoitusta miettimään. Edustaja Andersson käytti erittäin viisaan puheenvuoron siinä, että eivät suomalaiset kaipaa nyt mitään hallintohumppaa. Nyt tarvitaan reilu rahoitus, ja kyllä nyt tarvitaan myös päättäjiltä viisautta, niin että kun tätä aletaan katsomaan — ja tämä on tämmöistä nollasummapeliä — niin ei voi olla niin, että jokainen alkaa puolustamaan omaa aluettaan, vaikka tehtäisiinkin isoa plussaa, että nyt meille lisää rahaa, vaan pitää katsoa, että rahoitus on oikeudenmukainen ja että nämä palvelut eivät lähde eriytymään tässä maassa. Eli tämä parlamentaarinen työryhmä on hyvä, mutta se vaikuttaa vasta tulevalla vaalikaudella. Tähän hätään siitä ei ole valitettavasti vielä [Puhemies koputtaa] apua.