Malm Niina

Arvoisa puhemies! Niin, ministeri Marttinen, te juuri sanoitte, että mitään mallia ei ole olemassa. Ensin pitää olla työtön, ennen kuin voi kouluttautua eteenpäin. Siitähän aikuiskoulutustuessa oli kyse, että voi itse aktiivisesti vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Mutta kun hallitus perusteli tätä koulutustuen lakkauttamista sillä, että tilalle rakennetaan uusia tapoja kouluttautua, niin nyt vastauksessanne kuului, että niitä ei ole. Soteala oli tästä, kuten mainitsitte, yksi keskeinen esimerkki, ja siellä oli muun muassa lähihoitajien eteneminen sairaanhoitajaksi. Mutta nyt jos ei vielä oletettavasti — toivottavasti — lähihoitajalla ole sitä työttömyyttä, niin kun aikuiskoulutustuki on lakkautettu, niin miten ihmeessä esimerkiksi yksinhuoltajanainen, joka tekee kolmivuorotyötä, työn ohessa pystyy tulevaisuudessa opiskelemaan, vaikkapa sitten siellä alemmalla korkeakoulutasolla? SDP on esittänyt teille aikuiskoulutustuen mallia, ja jopa työnantajapuoli on pyytänyt, että koulutukseen täytyisi panostaa. Miksi siis SDP:n ehdottama hyvä malli ei ole teille kelvannut?

Arvoisa puhemies! Hallitus on vienyt suomalaisilta mahdollisuuden opiskella aikuisiällä ja pysyä mukana työelämän muutoksessa ilman, että toimeentulo romahtaa. Suomi tarvitsee kipeästi osaavia työntekijöitä, ja ihmiset tarvitsevat reiluja mahdollisuuksia oppia uutta. Hallitus on perustellut aikuiskoulutustuen leikkauksia sillä, että tarkoitus ei ole kouluttaa esimerkiksi kokkeja lähihoitajiksi vaan vahvistaa osaamista ja etenemistä työuralla. Tätä ei kuitenkaan ole mahdollistettu. Miten paperimies voisi kouluttautua esimerkiksi asentajaksi tai hitsaajaksi, kun osaajista on tällä hetkellä pulaa? Eikö hallituksen politiikka tässä samalla estä juuri sitä osaamisen kehittämistä ja alanvaihtoa, jota työmarkkinoilla niin kipeästi tarvitaan? Ministeri Marttinen, te lupasitte uuden koulutuspolun, tulikin kinttupolku umpimetsään. Tuliko vahingossa leikattua kaikki, mitä eteen tuli? Miksei korvaavaa mallia ole vieläkään saatu?

Arvoisa rouva puhemies! Jättivelka, jättityöttömyys, minimaalinen kasvu. Suomen talouspolitiikan keskeinen tehtävä on kuitenkin vahvistaa kasvua, turvata ostovoimaa ja varmistaa, että yhteiskunnan heikommassa asemassa olevasta pidetään huolta. Näissä tavoitteissa hallitus on epäonnistunut täysin. Ensinnäkin talouskasvu on jäänyt heikoksi samalla, kun kotimainen kysyntä on hiipunut. Leikkaukset ja veroratkaisut, jotka heikentävät pienituloisten ja keskituloisten ostovoimaa, vaimentavat talouden vetoa ja lykkäävät investointeja. Tässä on talouspolitiikassa ristiriita. Täällä me olemme tänään kuulleet iloisia uutisia siitä, että pientä piristymistä teollisuudessa on. Se on mahtavaa. [Oskari Valtola: Pientä!] — Se on vielä pientä, olen pahoillani. Yhtään työpaikkaa ei vielä ole lisää tullut sen takia. Tai jos on, niin ehkä ne ovat sitten muutamia satoja, mutta niillä, edustaja, ei vielä ole merkitystä siihen, että tämä jättityöttömyys taittuisi yhtään mihinkään. Meillä on Suomessa uskottu muun muassa siihen, että koulutus on se, mikä meille luo turvaa tulevaisuuteen, työpaikat, jotka ovat ennakoitavia, mutta tämä hallitus täällä puhuu satsauksista koulutukseen, kun se on samaan aikaan leikannut muun muassa ammatillisesta koulutuksesta 120 miljoonaa euroa. Kaiken huippu tässä riihipaperissa, joka sieltä sitten vihdoin ja viimein ulos saatiin, oli tämä oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Siellä lisäpöytäkirjassa merkinnöissä oli, että kehitetään oppisopimuskoulutusta muuttamalla tuntimääriä 25:stä 20:een. Tämä kertoo oikeastaan kaiken oleellisen hallituksen talouspolitiikasta, siitä että kyse ei suinkaan ole kehittämisestä, vaan kyse on siitä, että leikataan kerta toisensa jälkeen. Samaan aikaan sitten puhutaan tästä ostovoimasta, kuten ministeri Multala täällä aikaisemmin, suureen ääneen vakuutetaan ja vannotetaan, että nyt on keskituloisen ostovoima parantunut. Niin, kuka ne palkankorotukset neuvotteli? Ne olivat ammattiliitot. Mutta ammattiliittojenkin neuvottelutilaa on tämän kolmen vuoden aikana aika reilusti kavennettu. Sopimusyhteiskunnasta ei ole enää tietoakaan, saatikka siitä, että kukaan neuvottelisi enää oikeasti. Täältä hallitus tekee esityksiä, joilla palkansaaja jyrätään kaikin mahdollisin tavoin. Se ei ole neuvottelua, se ei ole sopimusyhteiskunnan paluuta. Ja kun siihen vielä lisätään vientivetoinen palkkamalli, jolla on sementoitu palkkoja, niin en sitten tulevaisuudessa tiedä, miten niille tulevaisuuden palkkaneuvotteluille tulee käymään. Siinä vaiheessa hallituksen on turha yrittää, jos tätä hirvittävää menoa vielä jatkuu tulevaisuudessa, mennä sen perään, että teillä olisi jotain tekemistä sen kanssa, että ostovoima paranee tai palkat nousevat. No, sitten on otettava kantaa myös tähän itäiseen Suomeen, joka vilahti tuossa debatin aikana edustaja Antikaisen puheenvuorossa — valitettavasti siihen ei saanut vastauspuheenvuoroja. Antikainen täällä innoissaan kertoi, kuinka itäiseen Suomeen on tullut rahoitusta. Nolla euroa. Se, mistä te iloitsette muun muassa liikenneinvestoinneissa, on Karjalan rata. Yli 200 miljoonaa tarvitaan, saatiin vajaa 50. Kolme kilometriä rataa. Kolme kilometriä Suomen ruuhkaisimmalle osuudelle, missä vientitavarat kulkevat. Kolme kilometriä tulevaisuudessa. Ja viimeisenä en voi olla ottamatta kantaa tähän nuorisotyöttömyyteen ja sen pelastamiseen. On todella hienoa, että hallitus on päättänyt, että nyt valtio on se, joka antaa nuorille töitä, 500 kesätyöpaikkaa. Mutta kun samaan aikaan hallitus on aiheuttanut hallinnon säästöohjelmallaan sen, että meillä on jätti-yt:t myöskin hallinnossa, niin kysynpähän vain, kuka ihme niitä nuoria siellä valtionhallinnossa sitten esimerkiksi työhön opastaa, kun ensin irtisanotaan vakinaiset työntekijät. Tässä ei ole päätä eikä häntää. Tiedätte itsekin sen, että nämä ovat kosmeettisia toimia. Nämä ovat sellaisia toimia, joilla käytännössä laitetaan maalia ruosteen päälle tai yritetään korjata sitä autonrengasta purkalla. Tämän te valitettavasti tulette löytämään edestänne, sitä ei pääse kukaan karkuun. Sitä ei millään spinnaamisella eikä kääntämisellä eikä pois puhumisella voi muuksi muuttaa. Hallitus on itse tämän kuoppansa kaivanut, ja tämän päivän aikana se on vain ja ainoastaan yrittänyt keskittyä siihen, [Puhemies koputtaa] mikä on SDP:n linja, onko sitä vai ei, mutta omasta linjastaan se ei kyllä suostu puhumaan, ei sanallakaan. [Oskari Valtola pyytää vastauspuheenvuoroa]

Arvoisa puhemies! Hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan. Luvattiin 100 000 uutta työpaikkaa, tuli EU:n korkein työttömyys. Luvattiin taittaa velkaantuminen, mutta puheen asteelle jäi sekin. Luvattiin, että koulutus on erityissuojeluksessa. No, ei ole. Rahaa riittää kuitenkin edellä mainittuihin tehottomiin veroratkaisuihin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että onhan täällä teidän kehysriihipäätöksessänne mielenkiintoisiakin asioita. Te päätätte muun muassa panostaa nuorten työllisyyteen työllisyysseteleillä, joita 15.4. Ylen uutisen mukaan on käytetty 74 kappaletta tähän mennessä. [Vasemmalta: Ohhoh!] Te kehitätte oppisopimuskoulutusta: viikkotuntimäärä lasketaan 20:een 25:stä. Nämäkö ovat todella niitä toimia, mihin te kykenette? Eikö nyt olisi aika jo vaihtaa lääkäriä, [Puhemies koputtaa] jos tässä Lindéniä lainaan?

Puhemies! Kiitos myös minun puolestani ministereille, että jaksatte täällä istua. Kuten tuossa aikaisemmin jo debattivaiheessa totesin, tässä työllisyystilanteessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, kuka tekee, mitä tekee ja missä tekee, sillä työ ja sen myötä tulevat mahdollisuudet eivät jakaudu Suomessa tasaisesti. Jotkut alueet kasvavat, kun taas toiset joutuvat kamppailemaan työpaikkojen ja väestön vähenemisen myötä. Tämä ei ole vain alueellinen haaste, tämä on koko Suomen elinvoimakysymys. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka tukevat työtä kaikkialla Suomessa: toimivat yhteydet, koulutusmahdollisuudet ja yritysten tasapuoliset edellytykset toimia. Kun nämä jakautuvat tasaisemmin, jokaisella alueella on mahdollisuus menestyä omilla vahvuuksillaan. Tasapainoinen, tasa-arvoinen Suomi on vahvempi. Siksi minäkin olen tänään hiukan ihmeissäni kuunnellut näitä puheenvuoroja maahanmuuttajista. En ole saanut selkoa siihen, onko hallituksen tavoitteena, että maahanmuuttajat tekevät jatkossa kaikki matalapalkka-alan työt ja kantasuomalaiset jäävät työttömiksi tai pahimmillaan päätyvät keräämään risuja ja leikisti siivoamaan ilman palkkaa, varsinkin kun tänään moneen kertaan täällä salissa on todettu, että maahanmuuttajista suurin osa on ukrainalaisia. Varsinkin juuri tänään tämä keskustelu on tuntunut aika hirvittävältä. Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri on todennut, että hallitusaitio on raskas paikka. No, tätä en epäile yhtään. On hyvä muistaa kuitenkin, että hallitusvastuu on yksi demokraattisen järjestelmämme vaativimmista tehtävistä. Se tarkoittaa päätösten tekemistä myös silloin, kun vaihtoehdot ovat vaikeita eikä täydellistä ratkaisua ole. Hallituksen on jatkuvasti tasapainoteltava talouden realiteettien, ihmisten arjen ja nopeasti muuttuvien maailmantilanteiden välillä. Valitettavasti työttömyyden voimakas kasvu on Suomessa nyt arkipäivää. Tässä tilanteessa varmasti on raskasta, jos hallitus molempia polkimia painaa samaan aikaan, kuten edustaja Riipi täällä totesi. Tai toisaalta, jos ei sitä vasemman jalan jarrutusta osaa tai vahingossa painaakin kaasun sijasta jarrua, niin kyllä siitä vaikeaa tulee. Nyt on painettu kaasua sosiaaliturvan leikkauksille ja jarrua kasvulle. Vastuu tarkoittaa myös sitä, että päätöksiä on tehtävä paineen alla, julkisen keskustelun, kritiikin ja epämukavuudenkin keskellä. Kuitenkin valtiovarainministeri totesi viime viikolla, että hallitusaitiossa on vaikeaa. En pysty nyt ymmärtämään sitä, onko vaikeaa tehdä näitä hallituksen päätöksiä vai onko vaikeaa muuten vain. Vaikeudestaan huolimatta vastuun kantaminen on välttämätöntä. On surullista, että tätä vastuuta on nyt kannettu niin, että meillä on kasvava lapsiperheköyhyys, kasvavat työttömyyslukemat ja kasvavat irtisanomismäärät, kasvava velka ja kasvavat konkurssit. Tällä hetkellä Suomessa eletään monien totuuksien arjessa. Tästä viimeisin näyttö tuli viime viikolla, kun julkaistiin tänäänkin mainittu tieto valtiovarainministeriön hallinnoimasta hankkeesta, jossa Suomen kunnat listattiin ensi kertaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mukaan. Itäisen ja läntisen Suomen välillä ammottaa iso kuilu: kuilu hyvinvoivan ja valitettavasti pahoinvoivan Suomen välillä. Tämä ei itäsuomalaista päättäjää yllättänyt, kyllähän tämä kuilu näkyy katukuvassa ja kuuluu asiakkaiden ja myös asukkaiden tarinoissa monella tapaa. Mutta järkytyin siitä, että tätä kuilua ei ole alettu luoda umpeen. Hallituksella olisi ollut aikaa pistää rattaat pyörimään. Onhan tätä asiaa tutkittu jo erillisten selvityshenkilöidenkin toimesta, ja viimeisin on antanut toimenpide-ehdotuksensa jo aikaa sitten. Ennen kaikkea on kuitenkin kyse siitä, miten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ilmenee. Onko kuntalaisten terveys hyvällä mallilla, työttömiä vähän ja kunnassa turvallista? Myös kulttuurin ja liikunnan edistämisestä sai selvityksessä hyvät pisteet. Kun katson kotikuntani Imatran tilannetta, niin irtisanomiset hyvinvointialueella ja teollisuudessa, isot työttömyysluvut ja niiden alkuvuoden kasvu 18 prosenttiin, rajakaupan loppuminen ja yrittäjien ahdinko sekä turvallisuustilanteen hiipuminen eivät luo uskoa tulevaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Siinä eivät hyvät liikunta- tai kulttuuripalvelut pelkästään auta, vaan nyt tarvitaan todellisia keinoja peruspalveluiden, kuten työttömyyden, hoitoon.