Mattila Hanna-Leena

Arvoisa rouva puhemies! Suomalainen hyvinvointivaltio ei ole syntynyt hetkessä. Se on rakennettu ajatukselle, että ihminen saa apua silloin, kun sitä tarvitsee, että lääkäriin pääsee, vanhus saa tarvitsemansa hoivan, lapsiperhe saa tukea ja ihminen ei putoa työttömyyden tai sairauden vuoksi kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Nyt tämä lupaus on koetuksella. Hyvinvointialueille olisi pitänyt antaa mahdollisuus onnistua tehtävässään. Ne ovat vasta rakentaneet toimintamallejaan ja etsineet tapoja järjestää palvelut nykyistä paremmin. Sen sijaan niiden taloutta on kiristetty tavalla, joka pakottaa tekemään nopeita ja lyhytnäköisiä ratkaisuja. Kun rahaa ei ole riittävästi, ensimmäisenä tarkastellaan lähipalveluja, suljetaan toimipisteitä, keskitetään palveluja ja pidennetään ihmisten matkoja. Silloin säästö voi näkyä paperilla, mutta lasku tulee myöhemmin jossain muualla. Keskustan mielestä tämä ei ole kestävä tie. Meidän lähtökohtamme on selvä: sosiaali- ja terveyspalveluista ei pidä leikata tavalla, joka lisää ongelmia ja kustannuksia myöhemmin. Hyvinvointialueille olisi pitänyt antaa enemmän aikaa taloutensa tasapainottamiseen. Olemme esittäneet alijäämien kattamiselle lisäaikaa. Samalla meidän on uskallettava uudistaa palveluja. Keskustan vaihtoehto ei ole se, että kaikki tehdään juuri niin kuin ennen, päinvastoin. Me haluamme omalääkärit ja omahoitajat. Ihmisellä pitää olla tuttu ammattilainen, joka tuntee hänen tilanteensa ja jonka puoleen voi kääntyä. Hoidon jatkuvuus on inhimillisesti järkevää ja myös taloudellisesti järkevää. Kela-korvauksiin käytettyjä julkisia varoja pitää tarkastella juuri tästä näkökulmasta. Keskustan mielestä niitä varoja pitäisi käyttää ennen kaikkea siihen, että perhelääkärimalli saadaan koko maassa toimivaksi. Tarvitsemme myös uusia tapoja tehdä työtä. Digipalvelut, etävastaanotot, tekoäly ja robotiikka voivat vapauttaa ammattilaisten aikaa ihmisten kohtaamiseen, mutta digitalisaatio ei saa tarkoittaa sitä, että ikäihminen tai ihminen, joka ei pysty käyttämään sähköisiä palveluja, jätetään yksin. Aina pitää olla mahdollisuus myös kasvokkaiseen palveluun. Palvelut pitää pitää lähellä ihmistä. Ei ole järkevää kuljettaa ihmistä kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä sellaisen perustason palvelun vuoksi, joka voitaisiin järjestää lähempänä. Keskusta haluaa vähentää tätä taksirallia ja tarkastella palveluverkkoa kokonaiskustannusten, ei vain yhden budjettirivin näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Samaan aikaan hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja. Terveyskeskusmaksuja korotetaan, poliklinikkamaksuja korotetaan ja uusia maksuja otetaan käyttöön. On kysyttävä: mitä tapahtuu ihmiselle, jolla ei ole varaa maksaa? Jos ihminen jättää tutkimuksiin menemättä siksi, että hän pelkää laskua, emme ole säästäneet, olemme siirtäneet ongelmaa eteenpäin. Hoitamattomasta vaivasta voi tulla vakavampi sairaus, jonka hoitaminen tulee sekä ihmiselle että yhteiskunnalle kalliimmaksi. Terveydenhuollon asiakasmaksu ei saa olla portti, joka estää ihmistä pääsemästä hoitoon. Sama periaate koskee ikäihmisten hoivaa. Väestömme ikääntyy. Meidän on löydettävä uusia tapoja huolehtia ihmisestä arvokkaasti ja samalla taloudellisesti kestävällä tavalla. Keskusta haluaa vahvistaa perhehoitoa. Perhehoito voi tarjota ikäihmiselle turvallisen, yhteisöllisen, kodinomaisen vaihtoehdon silloin, kun yksin kotona ei enää pärjää mutta ympärivuorokautinen hoiva ei ole vielä tarpeen. Perhehoito voi auttaa myös omaishoitajia. Se voi antaa omaishoitajalle mahdollisuuden pitää vapaata ja saada rinnalleen toisen ihmisen, joka tuntee hoivan arjen. Tässä olisi uudistus, jota meidän pitäisi määrätietoisesti edistää. Arvoisa puhemies! Erityisen huolissani olen sosiaali- ja terveysjärjestöjen tilanteesta. Järjestöt tekevät työtä, jota ei aina näe tilastoissa. Siellä on puhelin, johon joku yksinäinen soittaa, vertaisryhmä, johon joku ensimmäistä kertaa uskaltaa tulla, omaishoitaja, joka saa neuvoja, lapsiperhe, joka saa apua ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi. Kun tätä työtä leikataan, ihmisten tarpeet eivät katoa, ne siirtyvät muualle, ja liian usein ne siirtyvät juuri hyvinvointialueille. Tämä on ristiriitaista. Hallitus puhuu ennaltaehkäisystä ja vaikuttavuudesta, mutta samaan aikaan se leikkaa toimijoilta, jotka tekevät merkittävää ennaltaehkäisevää työtä Järjestöjen toimintaa ei myöskään voi korvata pelkällä vapaaehtoistyöllä. Vapaaehtoiset ovat korvaamattomia, mutta heidän ympärilleen tarvitaan usein palkattuja ammattilaisia, jotka koordinoivat, kouluttavat ja pitävät toiminnan käynnissä. Jos tämä rakenne puretaan, ei synny säästöä tyhjästä, syntyy palveluaukko.

Arvoisa herra puhemies! Poikien ja nuorten miesten hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen pitäisi ottaa yhtä tärkeäksi asiaksi kuin tyttöjen ja naisten oikeudet. Pojilla on alhaisempi menestys jatko-opinnoissa ja korkeampi riski syrjäytyä ja ajautua päihteiden käyttäjäksi. Nuorten miesten odotettavissa oleva elinikä on alhaisempi kuin nuorilla naisilla, ja nuoret miehet päätyvät todennäköisemmin riistämään hengen itseltään. Kysynkin nuorisoministeriltä: tunnistaako hallitus koulutus- ja sosiaalipoliittisen epäsuhdan tyttöjen ja poikien välillä, ja mitä se aikoo tehdä tämän eron tasoittamiseksi?

Arvoisa puhemies! Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin ajatukselle, että jokainen ihminen pidetään mukana; että apua saa silloin, kun elämä käy raskaaksi; että vanhus ei jää yksin, lapsi saa tarvitsemansa tuen ja sairaana pääsee hoitoon asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta. Nyt tätä perustaa murennetaan pala palalta. Orpon—Purran hallitus maksattaa epäonnistuneen talouspolitiikkansa hyvinvointialueilla ja ennen kaikkea niillä ihmisillä, jotka näitä palveluita kaikkein eniten tarvitsevat: vanhuksilla, omaishoitajilla, pienituloisilla lapsiperheillä, vammaisilla ja pitkäaikaissairailla, heillä, joilla ei ole varaa ostaa apua yksityiseltä. Moni suomalainen tuntee jo nyt epävarmuutta siitä, saako hoitoa ajoissa, löytyykö omalle ikäihmiselle hoivapaikka tai pysyykö lähiterveysasema toiminnassa. Huoli ei ole kuvitelmaa. Se näkyy hyvinvointialueiden jatkuvissa säästöohjelmissa, yt-neuvotteluissa ja palveluiden heikkenemisessä. Hallituspuolueet eivät tunnu aidosti haluavan, että hyvinvointialueet onnistuvat tehtävässään. Soteuudistus saatiin tehtyä vuosien yhteisten ponnistelujen jälkeen, mutta nyt alueita pidetään jatkuvassa taloudellisessa puristuksessa. Kokoomukselle kyllä sopii palveluiden keskittäminen ja rahavirtojen ohjaaminen yhä enemmän yksityisille terveysjäteille. Mutta erityisen suuri pettymys on ollut perussuomalaisten toiminta: Ennen eduskuntavaaleja luvattiin puolustaa lähipalveluita ja pieniä sairaaloita. Luvattiin pitää maakunnat elinvoimaisina. Tämän hallituskauden aikana on nähty karkealla tavalla, että nämä perussuomalaiset lupaukset on petetty. Äänestäjät eivät luottaneet perussuomalaisiin vuoden takaisissa aluevaaleissa ja miksi olisivatkaan enää luottaneet? Perussuomalaisten kaksinaamaisuus on nähty ja huonoksi havaittu sosiaali- ja terveydenhuollon asioissa. Puolue on keskittäjäkokoomuksen pönkäpuolue, jolle maakuntien ihmiset ja heidän tärkeät sotepalvelunsa olivat myytävissä, koska muualta tulevien asiat ovat heille tärkeämpiä kuin oman maan kansalaisten asiat. Arvoisa puhemies! Keskusta olisi antanut hyvinvointialueille työrauhan kehittää niiden toimintaa pitkäjänteisesti. Näin suurta uudistusta ei voi onnistuneesti toteuttaa jatkuvien paniikkileikkausten keskellä. Me tarvitsemme uudistamista, mutta järkevää uudistamista. Omalääkäri- ja omahoitajamallia pitää vahvistaa, jotta ihmisellä olisi tuttu ammattilainen rinnallaan, eikä jokainen hoitokäynti alkaisi alusta. Tarvitsemme rahoitusmallin, joka kannustaa ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen diagnoosien sijaan. On aina edullisempaa auttaa ajoissa kuin korjata myöhemmin pahoin kasvaneita ongelmia. Kohdistaisimme myös Kela-kyyteihin suunnatut rahat suoraan hyvinvointialueille, jotta nykyinen järjetön ralli tien päällä loppuisi. On hyvä, että eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen lain alijäämien kattamisajan pidentämisestä, mutta suomalaisilla on oikeus kysyä, miksi tässäkin meni lähes kolme vuotta. Sillä välin hyvinvointialueet ovat joutuneet elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja henkilöstö on venynyt äärirajoille. Arvoisa puhemies! Suomalaisten luottamus maamme suuntaan horjuu. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan yli kaksi kolmesta suomalaisesta kokee, että Suomi on menossa väärään suuntaan. Vain pieni vähemmistö uskoo enää kehityksen olevan oikea. Merkittävää on, että epäluottamus näkyy myös hallituspuolueiden omien kannattajien keskuudessa. Yhä useampi kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjäkin kokee, että maamme suunta on väärä. Kansa myös kertoo hyvin selvästi, mistä ei haluta leikata. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan suomalaiset lykkäisivät mieluummin suuria hankkeita ja karsisivat yritystukia kuin leikkaisivat koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista tai pelastustoimesta. Hallitus toimii juuri päinvastoin. Arvoisa puhemies! Hyvinvointivaltio ei ole menoerä, se on lupaus ihmisarvosta. Se on lupaus siitä, että vaikeuksien keskellä ketään ei jätetä yksin. Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen, sellaisen politiikan, jossa ihmisen arvo ei riipu lompakon paksuudesta tai postinumerosta, sellaisen politiikan, jossa heikoimmista pidetään huolta eikä heidän palveluistaan tehdä säästökohdetta. Se on paitsi oikeudenmukaista myös isänmaallista politiikkaa.

Arvoisa rouva puhemies! Me käymme täällä keskustelua numeroista, säästöistä ja rakenteista, mutta niiden takana on aina ihminen: lapsi, vanhempi, työtön, pienituloinen, eläkeläinen. Tänään liian moni heistä kokee, että tämä maa ei enää kanna. Hallituksen perusturvaan kohdistamat leikkaukset kasautuvat samoille ihmisille. Työttömyysturvaa leikataan, asumistukea heikennetään, toimeentulotukea kiristetään. Kun nämä osuvat samaan arkeen, seuraukset eivät ole pieniä, ne ovat musertavia. Silti näiden yhteisvaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi. Asiantuntijoiden varoitukset on sivuutettu. Se ei ole vastuullista päätöksentekoa. On totta, että sosiaaliturvan tulee kannustaa työhön, siitä olemme samaa mieltä, mutta kannustavuus ei synny kurjistamalla. Se ei synny tilanteessa, jossa ihmisellä ei ole realistista mahdollisuutta työllistyä. Se ei synny, jos työpaikkoja ei ole tai jos elämäntilanne ei mahdollista kokopäivätyötä. Suomen Keskusta haluaa ratkaisun, jossa työn tekeminen kannattaa aidosti, ei niin, että turvaa heikennetään, vaan niin, että mahdollisuuksia lisätään. Arvoisa puhemies! Lapsiperheköyhyys kasvaa. Se on vakava viesti siitä, että olemme menossa väärään suuntaan. Yhä useampi perhe joutuu tinkimään arjen perusasioista: ruuasta, harrastuksista, turvallisuudentunteesta. Lapsen ei pitäisi koskaan joutua kantamaan huolta perheen toimeentulosta. Tutkimukset kertovat sen selvästi: Lapsuudessa koettu köyhyys jättää jäljen pitkälle aikuisuuteen. Se vaikuttaa terveyteen, koulutukseen ja mahdollisuuksiin elämässä. Kun annamme lapsiperheköyhyyden kasvaa, me emme säästä. Me siirrämme kustannukset tulevaisuuteen inhimillisinä ja taloudellisina menetyksinä. Suomen Keskusta haluaa inhimillisemmän suunnan, jossa lapsiperheistä pidetään huolta. Me olisimme suojanneet lapsiperheet leikkauksilta emmekä olisi poistaneet työttömyysturvan lapsikorotuksia. Samaan aikaan pienituloiset eläkeläiset joutuvat tilanteeseen, jossa eläkkeen ostovoima heikkenee mutta arjen kustannukset nousevat. Lääkkeet, asuminen, palvelut — kaikki kallistuu. Tämä ei ole hyvinvointiyhteiskunnan mitta. Inhimillisessä Suomessa myös ikäihmisillä on turvaa ja arvokas arki. Arvoisa puhemies! On sanottava suoraan: hallituspuolueiden kansanedustajat ovat joko vieraantuneet todellisuudesta tai sitten eivät välitä siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Tämän hallituksen aikana lapsiperheköyhyys on kasvanut, työttömyys on kasvanut, asunnottomuus on lisääntynyt, konkurssit ovat lisääntyneet. Suomeen on syntynyt apatian ilmapiiri. Kun työtä ei ole, toimeentulo horjuu ja tulevaisuudenusko hiipuu. Ihminen väsyy. Se ei ole yksilön epäonnistuminen, se on yhteiskunnan epäonnistuminen. Suomen Keskusta haluaa palauttaa uskon tulevaan, Suomeen, jossa jokaisella on mahdollisuus työhön, turvaan ja parempaan huomiseen. Pelkät leikkaukset, sanktiot ja ehtojen kiristykset eivät luo yhtään uutta työpaikkaa. Tarvitsemme aktiivista työllisyys- ja elinkeinopolitiikkaa. Tarvitsemme tukea pk-yrityksille, jotka luovat työpaikkoja. Tarvitsemme joustavia ratkaisuja, joissa työn tekeminen eri muodoissa on aidosti mahdollista ilman kohtuutonta byrokratiaa tai turvan menettämistä. Suomen Keskusta haluaa rakentaa siltoja työn ja turvan välille, ei repiä niitä rikki. Kannatan edustaja Siposen aiemmin esittämää epäluottamuslausetta.

Arvoisa puhemies! Päivän asialista eteni niin valtavaa vauhtia, että en ehtinyt ihan tähän ensimmäiseen puheenvuorooni, mutta nyt tosiaan haluan kiittää kaikkia 60 kansanedustajakollegaa, jotka allekirjoittivat tämän lakialoitteen: kaikki keskustalaiset, kaikki vasemmistoliiton, kaikki vihreitten kansanedustajat ja myös parisenkymmentä hallituspuolueen kansanedustajaa. Se kertoo, että tälle lakialoitteelle ja sen sisällölle ja tavoitteille on kyllä tosiaan kannatusta. Ajatus tästä lakialoitteesta oikeastaan juontuu noin parinkymmenen vuoden taakse ja siihen, kun isäni — joka oli ikänsä, vuosikymmeniä, ollut töissä ja kuului niihin suomalaisiin miehiin, jotka menevät vaikka sairaanakin töihin, ja oli hyväpalkkainen pankinjohtaja ja maksoi paljon veroja — sai kutsun tuonne seniorineuvolaan, senaikaiseen aikuisneuvolaan, ja hän oli niin otettu siitä, että ”kerrankin yhteiskunta on kiinnostunut minusta”. Aivan niin kuin pikkupoika hän innostuneesti kertoi, mitä kaikkea siellä oli tehty: oli käyty fyysinen, henkinen ja sosiaalinen elämänpiiri läpi, ja kun tosiaan jotakin tarkistettavaa oli, niin oli sitten ohjattu tämmöisiin elämäntapamuutoksiin. Silloin minä ymmärsin ja minun silmäni avautuivat tajuamaan sen, että tämä oikeasti on hyvä ja merkityksellinen toimintatapa, koska tavoitteena on tosiaan vahvistaa ikääntyvien ihmisten toimintakykyä ja hyvinvointia niin, että he pystyisivät asumaan itsellisesti ja elämään laadukasta elämää mahdollisimman pitkään, niin että ympärivuorokautisen hoidon tarve jäisi mahdollisimman lyhyeksi sitten siellä elämän loppupäässä. Tosiaan silloin parisenkymmentä vuotta sitten tämä aikuisneuvolatoiminta oli sen sorttista, että koko ikäluokalle tuli tämä kutsu, ja isäni, joka oli vuonna 42 syntynyt, sai 65-vuotiaana tämän kutsun. Tämä neuvola oli jo sen verran juurruttanut toimintaansa, etenkin sitten seuraavien vuosien aikana, että peräti yhdeksän kymmenestä kutsutusta tuli paikalle, elikkä tämä kattavuus oli melkein 90 prosenttia. Tosiaan tämä toimi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän aikana, joka kattoi noin 35 000 asukkaan kokonaisuuden. Nyt tänä päivänä voi sanoa, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Tämä on muuttunut nyt tämän hyvinvointialueen aikana digitaaliseksi, mikä tarkoittaa sitä, että se tavoittaa ainoastaan niitä ihmisiä, jotka ovat digitaitoisia. Yli 65-vuotiaista 40 prosenttia on digitaidottomia. Valitettavasti tämmöinen alennustila on olemassa. Mutta jo tämän 20 vuoden aikana, jolloin tätä Raahen alueella kerettiin tekemään, pystyi data osoittamaan sen, että tämmöisessä korkean sairastavuuden maakunnassa, niin kuin Pohjois-Pohjanmaa on, Raahen seutukunnan ikääntyneet olivat terveempiä. Eli tällä oli selvä hyötyvaikutus ja toki myös sitten näihin sotekuluihin ihan selvä vaikutus. Yksi semmoinen ihan merkittävä löytö oli se, että joka kolmannelta kävijältä löydettiin piilevä kakkostyypin diabetes, jonka puhkeamiseen pystyttiin sitten puuttumaan näillä elämäntaparesepteillä eli liikuntaa ja terveellisempää syömistä ja vähemmän alkoholinkulutusta ja niin poispäin. Tämä on sillä tavalla saanut minut vakuuttumaan ja ikään kuin tämmöiseksi lähetyssaarnaajaksi tässä asiassa, koska minä olen niin vakuuttunut siitä ja tästä on dataakin olemassa, että tämä on aidosti hyvä asia, koska tämmöisenä aikana, kun sotekulut ovat tosi kovat, tämä on mitä parhain ja miellyttävin tapa löytää niitä säästöjä sinne sotesektorille. Raahen seutukunnassa terveydenhoitajat tekivät näitä tarkastuksia, elikkä nämä ikääntyneet kävivät verikokeissa ennen tätä terveydenhoitajan tapaamista. Se oli oikein laaja verenkuva, josta pystyttiin sitten aika monenlaisia asioita päättelemään. Tällä hoitajan vastaanotolla — jota tehtiin kesäaikana, koska talvella tietenkin terveydenhoitajat tarkastivat koululaisia ja kesällä sitten näitä ikääntyneitä — ei ollut tämmöistä henkilöstökustannusvaikutusta. Viimeisimmät tiedot näistä varsinaisista kustannuksista ovat noin neljän vuoden takaa, kun elettiin vielä sitä hyvinvointikuntayhtymän aikaa: Sata euroa olivat ne laboratoriokustannukset. Koska kiinteistökustannukset olivat joka tapauksessa olemassa ja henkilöstökustannukset olivat ne samat, niin ainoastaan näistä laboratoriokustannuksista tuli se ylimääräinen sata euroa per henkilö. Mutta kun on jo osoittaa 20 vuoden ajalta dataa, että nämä ihmiset ovat seutukunnan alueella terveempiä kuin keskimäärin Pohjois-Pohjanmaan alueella, niin tämä terveyshyöty on ihan ilmeinen. Mutta suurin kanto kaskessa on se, että me päättäjät haetaan varsinkin tässä ajassa tämmöisiä lyhytaikaisia säästöjä, ja niin kävi Pohteellakin. Eli kun siellä eivät olleet ihan samat ihmiset näitä asioita päättämässä viranhaltijoitten joukossa eikä tätä tietämystä ollut päättäjienkään keskuudessa, niin tämä nykyinen alennustila oli mahdollinen. Eli meillä päättäjillä pitäisi aidosti olla enemmän uskoa siihen, että tämmöisillä ennaltaehkäisevillä toimilla saadaan pitkän ajan jänteellä niitä säästöjä ja laadukasta elämää meidän ikääntyville, jotka totisesti sen ansaitsevat. Haluan mainita uraauurtavaa työtä tehneen geriatrin nimeltä, elikkä Marja-Liisa Karjulan, joka tiimeineen teki Raahen seutukunnan alueella tätä työtä ja on toki tullut ihan kansallisestikin tunnetuksi ja palkituksi. Se, minkä vuoksi tämä seniorineuvolatoiminta nimenomaan pitäisi tehdä kansalliseksi, on se, että tälläkin hetkellä on tehty tätä aikuisneuvolatoimintaa, seniorineuvolatoimintaa, varsin kirjavalla tavalla eri puolilla Suomea. Sen vuoksi olisi ihan oikeudenmukaisuuskysymyskin, että kaikki ikääntyneet saisivat ihan tällä samalla tavalla tämän terveyshyödyn, mikä on jo osoitettu aikaisemmin. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Sain tänä aamuna puhelun Yliveskasta jo vähän varttuneemmalta naiselta, jonka aviopuoliso oli ollut Oulun yliopistollisessa sairaalassa lonkkaleikkauksessa. Tämä mies joutui yöpymään henkilökunnan kahvihuoneessa, koska ei ollut tilaa sairaalassa. Yöllä, kun tämän miehen olisi pitänyt päästä vessaan — tälle miehelle oli annettu joku kilikilikello, jolla olisi voinut hälyttää — hoitaja ei kuullut tätä, ja mies jäi yksin asiansa kanssa. Arvoisa ministeri Rydman, Ylivieskassa nyt toivotaan, että kun ministeri on vaihtunut, niin myös tyyli ja suhtautuminen hyvinvointialueisiin ja niiden palveluita tarvitseviin ihmisiin olisi muuttunut. Minä tiedän, että nämä Ylivieskan ihmiset kuuntelevat tätä keskustelua. Mitä te vastaatte heille? Onko tulossa hyvinvointialueille riittävästi hoitajia ja myös hoitopaikkoja?

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelu kannabiksen vapauttamisesta herättää vahvoja tunteita. Olen kansanedustajavuosien aikana osallistunut kannabiskeskusteluihin muutaman kerran ja ilmaissut niissä selkeästi kielteisen suhtautumiseni kannabiksen käytön vapauttamiseen. Olen saanut osakseni pääasiassa ymmärrystä mutta myös pieneltä sinnikkäältä joukolta varsin käsittämätöntä palautetta. Myönnän reilusti, että huumeiden vastainen asenteeni kumpuaa lapsuuden perhettäni kohdanneista järkyttävistä kokemuksista. Huumeet tuhosivat veljeni elämän ja sen myötä myös vanhempieni elämän. Tiedän siten omakohtaisesti, että huumeiden käyttäminen ja sen seuraamukset eivät rajoitu pelkästään käyttäjiin itseensä vaan myös heidän läheisiinsä. Kavahdan siksi ajatusta edistää millään tasolla huumeiden tai muiden päihteiden käyttöä Suomessa. Haluan kuitenkin kiittää kansalaisaloitteen tekijöitä heidän laatimastaan aloitteesta, koska on hyvä, että aika ajoin käydään läpi tämä keskustelu, toimiiko nykyinen huume- ja päihdepolitiikka ylipäätänsä Suomessa. Moni haluaa aidosti vähentää haittoja ja auttaa ihmisiä, jotka kamppailevat päihteiden kanssa. Se tavoite on yhteinen, ja juuri siksi on katsottava kokonaisuutta rauhallisesti ja rehellisesti. Arvoisa puhemies! Niissä maissa, joissa kannabis on laillistettu, se ei ole korvannut alkoholia. Se ei ole vähentänyt juomista vaan tullut sen rinnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi käyttää useampaa päihdettä. Suomessa päihdehaittojen hoitoon kuluu jo nyt useita miljardeja euroja vuodessa. Nämä rahat ovat pois muusta terveydenhuollosta, vanhuspalveluista ja lasten tuesta. Jos lisäämme yhden laillisen päihteen lisää, emme poista vanhoja ongelmia vaan lisäämme uuden niiden päälle. On myös tärkeää sanoa ääneen, että ei ole olemassa vaarattomia huumausaineita. Jokainen niistä voi aiheuttaa riippuvuutta, mielenterveysongelmia, syrjäytymistä ja rikoksia. Kaikki eivät tietenkään ajaudu ongelmiin, mutta lainsäädäntöä ei pidä tehdä niiden varaan, joilla menee hyvin. Se pitää tehdä niiden suojelemiseksi, jotka ovat haavoittuvimmassa asemassa, eli nuorten, mielenterveysongelmista kärsivien ja niiden, joiden elämäntilanne on muutenkin vaikea. Olen erityisen huolissani siitä, miten asenteet ovat muuttuneet. Mediassa puhutaan huumeiden viihdekäytöstä kuin kyse olisi harmittomasta kokeilusta tai se olisi jopa trendikästä. Rikollisista tehdään tarinoita, joissa huumekauppa näyttäytyy jännittävänä elämäntapana. Samaan aikaan näemme, että yhä nuoremmat ajautuvat rikoksiin helpon rahan houkuttelemina. Pahimmillaan aikuiset rikolliset käyttävät alaikäisiä hyväkseen. Tätä kehitystä ei voi katsoa sivusta. Kannabiksen vapauttamista perustellaan usein sillä, että rangaistavuus estää hoitoon hakeutumista. Todellisuudessa suurin este avun saamiselle on usein syvä riippuvuus, häpeä tai se, ettei ihminen koe vielä tarvitsevansa apua. Laillistaminen ei poista näitä inhimillisiä esteitä. Sen sijaan se voi madaltaa kynnystä kokeilla myös niitten nuorten kohdalla, jotka ovat tähän asti pysyneet erossa huumeista juuri siksi, että ne ovat laittomia. Arvoisa puhemies! Lainsäädäntö ei ole vain tekninen sääntökokoelma, vaan se on myös viesti. Kun jokin kielletään, yhteiskunta sanoo, että tämä ei ole riskitöntä, tämä ei ole suositeltavaa. Jos kannabis vapautettaisiin, viestittäisiin väistämättä, että sen käyttö on hyväksyttävää. Se vaikuttaisi asenteisiin, ja asenteet vaikuttaisivat tekoihin. On esitetty, että käyttörikoksesta tuleva poliisin merkintä sulkee nuorilta ovia. On totta, että nuorten tulevaisuus on turvattava, mutta joskus poliisin puuttuminen voi olla myös pysäyttävä hetki, herätys, joka estää vakavammat ongelmat myöhemmin. Lievästä käyttörikoksesta ei seuraa rikosrekisteriä, eikä poliisin tietojärjestelmä ole mikään huumerekisteri vaan osa normaalia rikosasioiden käsittelyä. Väite siitä, että laillistaminen lopettaisi huumausainerikollisuuden, kuulostaa houkuttelevalta. Todellisuudessa rikollisuus harvoin katoaa näin yksinkertaisesti. Alkuvaiheessa kysyntä todennäköisesti kasvaisi, kun uutuudenviehätys houkuttelisi kokeilemaan. Se toisi hyötyä myös katumarkkinoille. Ammattirikollisille huumekauppa on liiketoimintaa, ja he etsivät aina uusia tapoja tehdä voittoa. Arvoisa puhemies! Kiitän hallitusta, että se on tehnyt panostuksia ennaltaehkäisyyn erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Panostuksia tarvitaan mielenterveyspalveluihin, kouluihin, nuorisotyöhön ja myös verkkoon ja someen, missä nuoret viettävät aikaansa. Myötätuntoinen ja ennaltaehkäisevään toimintaan panostava päihdepolitiikka tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että tuemme ihmisiä ajoissa, puutumme ongelmiin varhain ja suojelemme nuoria siltä, mikä voi viedä heiltä tulevaisuuden. Siksi katson, että kannabista ei tule vapauttaa Suomessa. Meidän tehtävämme on rakentaa yhteiskuntaa, jossa mahdollisimman harva ajautuu päihdeongelmiin, ei sellaista, jossa riskejä lisätään. [Perussuomalaisten ryhmästä: Hyvä puhe!]