Mehtälä Timo
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi edustaja Hemmilälle kiitos. Toit aivan oikeita asioita esille. Vahvistan sen, että lihantuottajien tilanne on tällä hetkellä huomattavasti helpompi kuin muun muassa vuoden 24 alussa, jolloinka tilanne oli niin huono, että minä sanoin pojille, että ei ole mitään järkeä jatkaa tämmöistä toimintaa, kun Atria laski lihanhintaa 20 senttiä ja kustannukset olivat nousseet ja tilanne oli todella huolestuttava. Mutta onni onnettomuudessa, että meillä kävivät kaupan hyllyt tyhjinä välillä, niin korjautui tämä hintakin. Nyt voi jo hengittää — nyt voi jo hengittää. Tässä yhteydessä on tietysti hyvä myös kiittää hallitusta ja ministeriä siitä, että tämä korvauskelpoisuus tuli myös meidän nuorille viljelijöille, mikä tietysti omalta osaltaan paransi meidänkin tilannetta. Ainahan pitää silloin kiittää, kun on kiitoksen aihe. Nyt lyhyesti vielä tähän... [Sari Essayahin välihuuto] — No niin, tässä ei keskustella siitä vaan siitä, että kun me joitakin positiivisia asioita saadaan maatiloilla eteenpäin, niin se on aina tietysti kaikkien meidän, kansakunnankin, etu ja ruokaturvallisuuden kannalta hyvä asia. — Mutta tästä nyt ihan muutama kohta. Otan suoran lainauksen viime välikysymyskeskustelusta viime vaalikaudelta: ”Suomalaisesta ruuasta on tullut hallituksen riitelyn uhri. Tällaisena aikana, kun kansallisesta ruokaturvasta pitäisi pitää erityisesti huolta. Valitettavasti on todettava, että pääministerin ja keskustaministerin suusta nämä sanat ’ruokaturva’ ja ’huoltovarmuus’ ovat pelkkää sanahelinää.” Näin siis kertoi oppositiojohtaja Riikka Purra viime vaalikaudella. Ja sitten hän jatkoi, että perussuomalaiset tulevat julkistamaan omat konkreettiset ehdotuksensa viljelijöitten tilanteen parantamiseksi. No niin, me olemme kuulleet tässä edustaja Viljasen puheessa nämä konkreettiset ehdotukset, ja ihan lyhyesti vain niistä sanon näin, että siinä oli 18 kohtaa ja hallitus on niistä kohdista tehnyt neljä joko osittain tai sitten kokonansa. Muun muassa vakinaistettiin tämä Välitä viljelijästä ‑hanke, joka oli kuitenkin edellisellä hallituskaudellakin käytössä, ja se oli yksi näistä kohdista. Nämä kolme muuta olivat helpottaa nuoren viljelijän yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta ja sitten nämä elintarvikemarkkinalakiin tehtävät muutokset ja sitten energiakustannusten alentaminen, joka nyt on tullut jossakin määrin tämän polttoaineen kautta. Mutta jos nyt sanon tästä polttoainetilanteesta, miten todellisuudessa tämä tilanne on: Meillä tämä energianhinnan, elikkä polttoaineen hinnan, nousu on tarkoittanut 63 000:ta euroa — 63 000:ta euroa. Hallituksen päätöksellä siitä tulee mahdollisesti noin 7 000 euroa takaisin, elikkä 56 000 euroa on menoja, siis lisämenoja, tästä polttoaineesta. Päästään siihen käsitykseen, missä mennään. Arvoisa puhemies! Mitä hallitus olisi voinut tehdä? Tässähän tietysti semmoinen kysymys kuuluu, ja minä nyt ajattelen näin, että esimerkiksi tuo kiinteistöverovapaus... — Otan nämä kaikki, mitkä olivat siinä 18 kohdan listassa, koska ne ovat semmoisia asioita, jotka ovat pyörineet viime hallituskaudellakin täällä edessä. — ...olisi ensinnäkin vaikuttanut juuri näihin nuoriin tuottajiin, jotka ovat investoineet voimakkaasti elikkä tehneet sitä, mitä ovat jalostavat yritykset pyytäneet, investoineet uusia isoja navettoja tai sikaloita tai kanaloita. Se, miksi tähän kiinteistöveroon tartun, on se, että minusta se on niin erikoinen asia. Aikaisemmin oli katumaksu — asemakaava-alueella kun maksettiin kiinteistövero, puhuttiin katumaksusta. Se oli siitä, että kaupunki tai kunta rakensi infran täysin siihen tontin portille asti ja sen jälkeen sitten talonväki teki autotallin eteen tietä ja pihalle tietä. Katumaksu oli tämmöinen. Sitten kun se ulotettiin koskemaan kunnissa myös maaseutua, niin mekin maksetaan melkoinen summa kiinteistöveroa, mutta me emme saa mitään vastineeksi siitä, vaan niin kuin täällä hyvin tulivat edustaja Hemmilän puheessakin nämä yksityistiet, niin käytännössä me pidämme siis meidän kylätien kunnossa, koska meidän osuus on siinä tietoimituksessa 86 prosenttia. Elikkä käytännössä me joudumme maanviljelijänä pitämään kunnossa kylätien, jota käyttää noin seitsemän muuta taloutta. Siksi minä tähän kiinteistöveroasiaan juuri puutun, koska minun mielestäni tämä kiinteistövero on muutenkin epäoikeudenmukainen maanviljelijöitä kohtaan, kun siitä ei tule... [Pertti Hemmilä: Kaikkia haja-asutusalueella asuvia!] — Juuri näin, kaikkia haja-asutusalueella asuvia ja erityisesti maanviljelijöitä, koska se kiinteistövero määräytyy niitten rakennusinvestointien mukaan. No niin, sitten tämä energiakustannus: Siihen olisi voinut tuplapalautuksen ajatella, suuremman energiaveron palautuksen. Se olisi vaatinut tietysti EU:lta hyväksynnän. Sitten yksi asia: lyhennysvapaat lainoihin. Tätähän on käytetty aikaisemminkin. Sehän ei millään tavalla ole mikään tuki sinänsä, jos lyhennysvapaat antaa. Se vain helpottaa sen viljelijän ahdinkoa, kun muutenkin pankit ovat hyvin niukkoja antamaan laina-aikoihin pidennystä. Sitten tämä alvikannan laskeminen. Saksassahan on lihantuotantoon laskettu alvikanta juuri sen takia, että koska rehusta maksetaan 13,5 prosenttia alvia ja lihasta 25,5, niin käytännössä sinä siinä tuotannossa joudut koko ajan alvivelan puolelle, kun ne eivät mene yksi yhteen. Sitten vielä tuo Makeran pääomittaminen viimeisenä kohtana, koska 80 prosenttia tuli hylkyjä Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta investointiavustuksista sen vuoksi, että ei ole pääomia käytössä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kalliita sanoja edustaja Kalliolta äsken. — Meillä on tänään tämän välikysymyksen aiheena tosiaan maatalous, niin kuin varmaan joku siellä median ääressä voi seuratakin. Maatalous on siitä harvinainen aihepiiri, että se koskettaa kaikkia täällä eduskunnassa, koska me jokainenhan syömme joka päivä ja vieläpä useamman kerran. Maatalous on myös aihe, josta tuntuu löytyvän melko laaja yksimielisyys puolueiden kesken. Kun puheita pidetään, suomalaisen viljelijän puolella ovat jotakuinkin kaikki. Melko harvalla tässä salissa kuitenkaan on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on olla maanviljelijä Suomessa. Olen sen ajan elänyt ja kokenut ja siihen paneutunut yrittäjänä ja kouluttajana vajaat 40 vuotta. Ja tässä yhteydessä voin mainita, että Tuomas Kuhmosen kanssa koulutettiin viljelijöitä 1995 EU:n liittymissopimukseen liittyvissä asioissa. Siitä voi saada vähän perspektiiviä. Arvoisa puhemies! Alkuun tahdon sanoa sen, että uskon tässä salissa edustajien tahtovan maataloudelle hyvää ja viljelijöille hyvää, mutta samalla tiedän, että aivan liian harva todella ymmärtää, mikä tilanne maatiloilla nyt tällä hetkellä on. Tämä johtaa siihen, että maataloudesta tulee politiikanteon väline — politiikanteon väline: siis tapa nostaa omaa suosiota puhumalla sinänsä oikeista asioista vailla aitoa tahtoa niitä edistää. Otan esimerkin. Viime kaudella silloinen oppositio, joka nyt istuu hallituksessa, puhui oikeista asioista: tuotantorakennusten kiinteistöveron poistosta, energiakustannusten alentamisesta, byrokratian purkamisesta, viljelijälle reilummasta osuudesta ruuan hinnasta. Nämä olivat siis täysin oikeita asioita. Madalletaan kustannuksia ja tehdään markkinasta reilumpi. Niin myös konkreettisesti viime hallitus teki. Se maksoi lannoitetuen, energiaveron tuplapalautuksen, maatalouden kiinteistöveron palautuksen, muun muassa. Missä nämä kaikki nyt ovat? Mitä näille lupauksille tapahtui Säätytalolla? Hallitusohjelmaan tuli kyllä hyviä kirjauksia. Taustalla oli parlamentaarinen työ, siis kaikkien puolueiden yhteinen työ, ja siinä tehty linjaukset vaalien alla 2023. Tähän hallitus ohjelmassaan sitoutui, ja siellä yhtenä konkreettisena ehdotuksena oli kilpailulain avaaminen. Näin ei ole tehty, ja kysyn: miksi ei? Siksi, koska liian harva ymmärtää, miten huono tilanne kotimaisilla tuottajilla tällä hetkellä on. Ja valitettavasti myös siksi, koska hallitus ei ole joko halunnut tai uskaltanut tehdä tarvittavia muutoksia, jotka olisivat pois kotimaisen ruokakaupan mahtavista katteista. Nimittäin me olemme nyt siinä tilanteessa, että meillä on maailman parhaiten kannattava ruokakauppa ja Euroopan huonoiten kannattavat viljelijät. Tämähän on väärin. Tämä on väärin, ja tähän on pakko saada muutos. Arvoisa puhemies! Jotta tilanteen voisi korjata, pitää tietää, mistä on kyse. Ennen muuta juuri nyt on kyse tuotantokustannusten valtavasta noususta. Lannoitteet, energia, voiteluaineet, polttoaineet — kaikki kustannukset ovat rajusti nousseet. Myös hallitus on lisännyt kustannuksia muun muassa korottamalla lupamaksuja ja lisäämällä sääntelyä. Pidän toisen puheenvuoron ihan tästä aiheesta. Siispä politiikan keinoin Suomi voisi madaltaa kustannuksia: Poistetaan maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero. Jatketaan maatalouden energiaveron lisäpalautusta. Laajennetaan se nestekaasuun, josta tein kirjallisen kysymyksen edustaja Kallion kanssa hetki sitten. Otetaan käyttöön Ruotsin mallin mukainen kansallinen kustannustuki, joka kohdennetaan polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun, ja tähänhän EU-komissio on antanut jo suostumuksen. Ja sitten se isompi ja tärkein puoli eli ruokamarkkinan korjaaminen. Se tapahtuu kilpailulain avaamisen kautta. Kauppa on kymmenet vuodet kerännyt hyödyn siitä, että Suomessa maatalouden tuottavuuden kehitys on ollut koko Euroopan parasta, ja olen sen kyllä konkreettisesti huomannut omassa yrityksessä. Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme ensi kertaa joutuneet todistamaan sen, että kaupoissa ovat hyllyt tyhjillään. Tosiasia on, että lähes neljä maatilaa tosiaan lopettaa päivässä toimintansa. Tekijät ikääntyvät. Nuoria on vaikea saada alalle, vaikka meillä neljä nuorta miestä on töissä meidän yrityksessä. Se on jo aivan poikkeus. Moni oikeasti haluaisi ryhtyä tähän maailman parhaaseen ammattiin. [Puhemies koputtaa] Tässä talossa kannetaan ratkaisun avaimia moniin keskeisiin ongelmiin. Nyt on aika lunastaa lupaukset ja vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Olemme tänä iltana käyneet monipuolisen ja hyvän keskustelun nuorten tilanteesta. Nuorisotyöttömyys ja nuorten tulevaisuudenuskon heikkeneminen ovat vakavia kysymyksiä. Ne eivät kuitenkaan kerro nuorten kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta vaan pikemminkin epävarmuudesta: kokevatko nuoret, että heillä on paikka tässä yhteiskunnassa ja tulevaisuudessa. Meillä on sukupolvi, joka on koulutetumpi, osaavampi ja kansainvälisempi kuin yksikään aiempi. Nuoret haluavat tehdä työtä, osallistua ja kantaa vastuuta. Tulevaisuudenusko syntyy siitä, että yhteiskunta vastaa tähän tahtoon, ei estämällä vaan antamalla mahdollisuuksia. Työllistymisen alkuvaihe on ratkaiseva. Ensimmäinen työpaikka, harjoittelu tai oppisopimus ei ole vain työsuhde vaan viesti siitä, että sitä nuorta tarvitaan. Kun nuori saa kokemuksen osallisuudesta ja merkityksestä, syntyy luottamus tulevaan. Nivalainen presidentti Kyösti Kallio toimi aktiivisesti nuorisoseuratoiminnassa. Hänen viestinsä oli: osallistu, rakasta yhteisöä ja rakenna luottamusta yli puoluerajojen. Yhtä lailla Haapaveden suurmies, valtiovarainministeri Ahti Pekkala oli myös nuorisoseuratoiminnassa mukana, ja hän korosti nuorille, että osallistumalla saa osallisuuden kokemuksen ja syntyy yhteisten asioitten hoitamiseen vastuuta — ole mukana näissä tehtävissä. Arvoisa puhemies! Hyvä hallitus, nuoret tarvitsevat selkeän näkymän siitä, että koulutus johtaa työhön, työnteko kannattaa ja asuminen on mahdollista myös opintojen ja uran alkuvaiheessa. Päätösten vaikutukset nuoriin on arvioitava systemaattisesti, ei jälkikäteen vaan jo valmisteluvaiheessa. Nuoret ovat saatava mukaan päätöksentekoon aiemmin. Ei riitä, että heitä kuullaan, jos he eivät voi vaikuttaa. — Tässä ministeri Poutala hyvin toikin esille tämän asian. — Nuorten näkemykset on otettava mukaan silloin, kun vaihtoehdot ovat vielä avoinna. Tämä vahvistaa luottamusta päätöksentekoon ja sitouttaa yhteiskuntaan. Meillä kokeneilla päättäjillä on nuorille yksi tärkeä viesti: teidän ei tarvitse olla valmiita kaikkeen. Monella meistä oma polku ei ole ollut suora. Siihen on kuulunut epäonnistumisia, suunnanmuutoksia ja uusia alkuja. Juuri siksi yhteiskunnan on annettava nuorille aikaa kasvaa ja mahdollisuus yrittää uudelleen. Arvoisa puhemies! Suomen tulevaisuus ei ole nuorista kiinni. Se on kiinni meistä, siitä, uskallammeko luottaa heihin, antaa vastuuta ja avata ovia. Teemme niin. Nuoret kyllä kantavat vastuunsa luottavasti ja osaavasti vievät Suomea eteenpäin rakentaen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olemme olleet hyvän keskustelun ääressä, ja minä ihailen kyllä niitä meidän kolmea ministeriä, jotka ovat näin kuuliaisesti istuneet aitiossa ja kuunnelleet, mitä puhumme. Asiahan on valtavan tärkeä koko valtakunnan tasolla. Täällä on kuultu useampia puheenvuoroja perussuomalaisten taholta maahanmuuttajista. Minä tuossa äsken noita tilastoja katselin ja vähän ihmettelen nyt, miksi nostetaan esille, että viime hallituksessa keskustan toimesta tänne tuotiin maahanmuuttajia, kun ne maahanmuuttajat todella ovat tulleet tämän hallituksen aikana. Vuonna 23 tietysti suuri ryntäys, ja tässä jos katsotaan vuotta 24:kin, niin meillä suurimmat maahanmuuttajamaat ovat Ukraina, 63 000, Viro, 56 000, ja Ruotsi, 39 000. Elikkä lähes 40 prosenttia on näistä kolmesta maasta Suomeen tulleista maahanmuuttajista, ja tuskinpa perussuomalaisetkaan olisivat ajamassa tästä maasta, varsinkaan näin Ukrainan vuosipäivänä, elikkä neljä vuotta sodasta, ukrainalaisia ulos tästä maasta, eikä ruotsalaisia ja virolaisia. Minusta näissä asioissa pitäisi jonkinlainen semmoinen ajatus olla mukana, kun näistä puhutaan, ettei tällä tavalla syyllistetä maahan tulleita ihmisiä. Meillähän on tämän istuvan hallituksen aikana ollut erikoisia asioita, niin kuin tietysti tämä Ukrainan sota ja sitten USA:n johdon poukkoilu, mikä luo maailmanmarkkinoille ja yrityselämään hirveän paljon epävarmuuksia. Tullit ovat oma lukunsa ja niin edelleen. Meillä ehkä suurin ongelma on tämä, että Suomen talous on vähän niin kuin jumissa. Ei ole saatu liikkeelle investointeja toivotulla tavalla. Arvoisa puhemies! Voiko hallitusta sitten syyttää, että se tietoisesti ajaisi ihmisiä työttömäksi? Ei tietenkään, mutta voimme todeta, että hallitus on osittain aiheuttanut tilanteen, ja sitten kohta B olisi se, että tilannetta ei ole osattu hoitaa oikein. Kun ajattelen sitä, mitä tässä olisi tehtävissä ollut, niin yrittäjien viesti, kun minä nyt tapaan yrittäjänä yrittäjiä joka paikassa tuolla maakunnissa, on, että nämä ensimmäiset kaksi vuotta hallitukselta meni suoraan sanoen ihmisten pelotteluun aika. Elikkä täältähän kuului viesti siitä, että meidän nyt on pakko leikata ja pakko supistaa ja niin edelleen, pakko, pakko, pakko. Sitten kahden vuoden päästä kääntyikin kello ja ruvettiin sitten antamaan verohelpotuksia ja niin edelleen. Ehkä se yrittäjien viesti on se, että olisi pitänyt sen näköalan olla sama kuin nyt on ollut, että luodaan tätä toivoa ja asiat ovat kääntymässä parempaan päin ja niin edelleen. Tämä talouspuoli on pitkälti psykologiaa, ja yrittäjänä lähes 40 vuotta toimineena minusta erityisesti tämä tämmöinen valtakunnanpolitiikka vasta onkin psykologiaa, vaikka on se siellä meidän yrityksissäkin psykologiaa, mutta näin valtiontalouden kannalta vielä enemmän. Muutamia ajatuksia, mitä tässä heräsi, kun olen tässä seurannut tätä politiikkaa: Kyllä tuo kotitalousvähennyksen leikkaus oli yksi semmoinen tekijä, joka hoitoalan ja remonttialan ja siivousalan ja monen alan yrityksiä... Minunkin kaksi tyttöä, jotka Oulun yliopistossa opiskelevat, menettivät molemmat tämmöisen iltatyön sen takia, että tämä kotitalousvähennyksen leikkaus astui kohdalle, ja se näkyy tällä tavalla käytännössä. Se yrittäjä pani neljä työntekijää pois, kun tuli tämä leikkaus voimaan. No, sitten tämä investointiverohyvitys. Sitähän talousvaliokunnassa käsiteltiin, ja se on semmoinen asia, jota minä en jaksanut käsittää, että miksi vain yli 50 miljoonan investoinnit ovat tämän investointiverohyvityksen piirissä, kun ajatellaan, että se raja kuitenkin Ranskassa ja Saksassa oli miljoonassa eurossa, jopa 500 000 eurossa. Sitten vielä tähän loppuun tästä inhimillisestä puolesta: Kyllähän se työttömyyden osalta on kaikista raskain asia, ja se jää monesti pimentoon, että miten paljon työttömyys vaikuttaa lasten elämässä ja perheen elämässä ja miten tämmöinen ahdistus ja näköalattomuus voi heikentää ihmisten mielenterveyttä ja toimeliaisuutta. Kyllä työ on parasta henkistä terapiaa, jos näin sanotaan. Näillä ajatuksilla, arvoisa puhemies. [Puhemies koputtaa] Vielä loppuun se, että omalta kohdaltani toivon, että tämä tilanne Suomessa kääntyisi ja mentäisiin parempaan suuntaan, [Puhemies koputtaa] koska siinä ovat kaikki mukana tässä yhteisessä laivassa. — Kiitos.