politiikka.app

Mikkonen Anna-Kristiina

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäKaakkois-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

3 puheenvuoroa

012helmikuu 2026: 0helhuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 2toukesäkuu 2026: 1kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 0syy

Arvoisa puhemies! Hallituksen hankintalakiesitys kirvoitti lähes 700 lausuntoa, jotka olivat yksinomaan esityksen tyrmääviä. Hankintalain uudistus ja etenkin sen niin sanottu in-house-yhtiöitä koskeva muutos on ongelmallinen perustuslain, kuntien itsehallinnon sekä taloudellisten vaikutusten arvioinnin kannalta. Mikäli eduskunta hyväksyy tämän hankintalakiesityksen, sen on arvioitu eri laskelmilla, muun muassa Kuntaliiton mukaan, nostavan kuntien ja julkisen sektorin kuluja 600 miljoonasta jopa kolmeen miljardiin. Esityksellä on merkittäviä vaikutuksia perustuslaissa turvattuun kunnalliseen itsehallintoon sekä useisiin muihin perustuslailla suojattuihin perusoikeuksiin. Esimerkiksi valtiovarainministeriön arvion mukaan kuntien edellytykset turvata sivistykselliset perusoikeudet heikkenisivät merkittävästi taloudellisen itsenäisyyden vaarantuessa. Hankintalaki itsessään liittyy Suomen turvallisuuteen, ruokahuoltoon, kyberturvallisuuteen, pienten kuntien taloudelliseen tulevaisuuteen, julkisen talouden menojen kasvuun sekä palvelujen pakkokilpailuttamiseen markkinoilla. Tässä lakiesityksessä luodaan perusteetonta mielikuvaa siitä, että sidosyksiköt, jotka nyt hankkivat suuren osan palveluistaan markkinoilta, olisivat markkinahäiriköitä tai suuri joukko kuntia pyrkisi sidosyksiköillä kiertämään hankintalaissa asetettuja kilpailutusvelvoitteita. Sidosyksiköiden tuottamat palvelut ovat usein sellaisia, joita ei vastaavina tällä hetkellä tuoteta markkinaehtoisesti. In-house-yhtiön ei ole tarkoituskaan tavoitella voittoa. Ne tekevät laajempaa liiketoimintaa ja ovat usein monitoimialayhtiöitä. Merkittävin muutos nykytilaan on hankintalain 15 §:n muuttaminen siten, että sidosyksiköiden käytölle säädettäisiin kymmenen prosentin vähimmäisomistusta koskeva vaatimus. Jatkossa omistaja voisi tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain mikäli sen omistus yhtiöstä ylittää kymmenen prosentin osuuden. On tärkeää, että lopullisessa hallituksen esityksessä omistusvaatimuksen ulkopuolelle on rajattu kirjastojen tietojärjestelmäpalvelut sekä vesihuoltolaitokset. Jätehuollon osalta tilanne jää edelleen epäselväksi odottamaan jätelain uudistusta. Tällä ehdotetulla vähimmäisomistusosuusvaatimuksella arvioidaan olevan useita kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa merkittävästi vaikeuttavia seurauksia. On todennäköistä, että ehdotettu vähimmäisomistusosuutta koskeva vaatimus ei muuttaisi suurten kuntien toimintaa juuri lainkaan mutta ajaisi pienet, kauempana kasvukeskuksista sijaitsevat kunnat kestämättömään tilanteeseen, jossa ne eivät voisi enää hankkia tehtäviensä toteuttamiseksi tarvitsemiaan palveluita sen enempää sidosyksiköiltä kuin markkinoiltakaan. Toisaalta on mahdollista, että sidosyksiköiden omistajat ryhtyvät tuottamaan tarvitsemiaan palveluita itse. Siten esitys ei toteuttaisi hallitusohjelman mukaisia tavoitteita parantaa julkisen sektorin tehokkuutta tai vahvistaa alueellista elinvoimaa ja yrittämisen edellytyksiä. Ehdotettu kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimus saattaa ainoastaan siirtää hankinnat kuntien ja hyvinvointialueiden itse tekemiksi. Tällöin hallituksen esitys ei kasvattaisi markkinoilta hankittavien palveluiden määrää vaan etupäässä vain lisäisi julkiseen hallintoon kohdistuvaa hallinnollista taakkaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimivilla sidosyksiköillä on tärkeä rooli hyvinvointialueiden välisessä yhteistyössä ja soteuudistuksen tavoitteiden toteuttamisessa ja saavuttamisessa. Hallituksen nyt esittämä hankintayksikön vähintään kymmenen prosentin omistusosuusrajaus voi pakottaa hyvinvointialueet luopumaan toimivista yhteisomistetuista palvelurakenteista ilman että markkinoilta on tosiasiassa saatavilla vastaavaa palvelua. Useissa kriittisissä sotepalveluissa, esimerkiksi erikoissairaanhoito, laboratoriopalvelut ja tietyt ict-järjestelmät, ei ole toimivia markkinoita. Hallituksen esitys uhkaa johtaa toimivien rakenteiden hajoamiseen, skaalaetujen häviämiseen, palvelujen laadun ja saatavuuden heikkenemiseen sekä huoltovarmuuden ja potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Sidosyksiköiden kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus vaarantaa myös ruokapalveluiden kustannustehokkaan ja laadukkaan järjestämisen. Tästä sairaalaruoka on erinomainen esimerkki. Kymmenen prosentin vaatimus hankaloittaa myös hyvinvointialueiden ruokapalvelujen järjestämistä. Siivous ja jätehuolto ovat myös kriisiaikojen osalta elintärkeitä toimintoja. Tämän hallituksen esityksen tavoite edistää elinkeinovapauden toteutumista on jopa puutteellisten vaikutusarvioiden mukaan jäämässä parhaimmillaankin vähäiseksi. Hallituksen esitys loukkaa osaltaan perustuslaista johdettua niin sanottua rahoitusvastuun periaatetta, ja Suomen kyberturvallisuuden ulkoistaminen kansainvälisille pääomille tällä tiukalla kilpailutuspakolla on kyseenalaista. Suomen omavaraisuus kriittisissä toiminnoissa ja omavaraisuus energiassa, vesihuollossa ja ruuantuotannossa on parasta puolustusta ja kokonaisturvallisuutta. Hallituksen esityksestä pitäisi vielä tehdä vaikuttavuusarviointi esityksen vaikutuksista kansalaisten palvelujen saatavuuteen sekä Suomen turvallisuuteen ja talouteen.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue, sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
19.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 84/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Vesilain uudistamista on edistetty vuosikaudet niin ympäristöjärjestöjen kuin puolueiden toimesta. On hyvä, että asia nyt etenee. Toki lainvalmistelusta on nytkin kuulunut kritiikkiä. Valiokuntakäsittelyssä tulee arvioida esitystä niin ympäristö- kuin huoltovarmuusnäkökohdista sekä arvioida ylipäätään, täyttääkö esitys sille asetetut tavoitteet ja mitkä ovat mahdollisuudet parantaa tämän esityksen vaikuttavuutta. Tämän hallituksen esityksen perimmäisenä tarkoituksena on elvyttää kansallisia vaelluskalakantoja ja osaltaan vaalia Suomen arvokasta luontoa. Esityksen tavoitetta vaelluskalakantojen elvyttämisestä ja palauttamisesta voi sinänsä pitää lähtökohdiltaan kannatettavana. Vaelluskalojen elinolosuhteiden lisäksi esitystä on peilattava niin energiahuoltoon, huoltovarmuuteen, elinkeinotoimintaan, yksityisen omaisuuden suojaan kuin muihin ympäristö- ja suojeluarvoihin. Arvoisa puhemies! Sikäli mikäli esittelevä ministeri olisi ollut paikalla, olisin tiedustellut, mikä mahtaa olla Palokin tilanne. Me kaikki tiedämme, että Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on ohjelmakirjaus siitä, että Heinäveden Palokin koskien vapauttaminen ja ennallistaminen vaelluskalojen pelastamiseksi tehtäisiin. Tämä kysymys jäänee tältä illalta vaille vastausta. Arvoisa puhemies! Meillä Savonlinnassa Olavinlinnan Linnanvirtaa on erityisesti ennallistettu ja kunnostettu. Kunnostuksen perimmäisenä tavoitteena on parantaa uhanalaisen järvitaimenen sekä erittäin uhanalaisen järvilohen elinolosuhteita. Tarkoituksena on tehdä Olavinlinnan Linnanvirrasta Saimaan vaelluskaloille erityinen lisääntymisalue, joka on keskiseltä Saimaalta puuttunut. Lainatakseni Saimaan lohikalojen ystävät ry:n puheenjohtajaa Pekka Huupposta totean tähän loppuun: ”Jokainen ennallistettu kohde on tärkeä, oli se missä päin Saimaata tahansa. Ennallistetut kohteet antavat lajeille mahdollisuuden säilyä.”

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousSoteEnergiaKoulutus

Arvoisa puhemies! Pääministeri aloitti vastauspuheenvuoronsa välikysymykseen tänään toteamalla, että hallitusohjelmassa määriteltiin selkeä visio Suomelle. Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee, että Suomi menee nyt väärään suuntaan. Tulevaisuususko on karissut erityisesti kokoomuksen kannattajilta. Huolta aiheuttavat etenkin työttömyys, terveydenhuollon kustannukset ja julkisen talouden ongelmat. Näkemys maamme tulevaisuudesta on muuttunut aiempaa pessimistisemmäksi. Elämme todellisuudessa, jossa Suomessa on ennätystyöttömyys ja ennätysvelka. Velkaantuminen jatkuu ilman uskottavia suunnitelmia. Kaikki hallituksen keskeiset lupaukset on petetty, ja samalla hallituksen epäonnistuneen politiikan maksajiksi on laitettu yhteiskunnan heikoimmat. Palveluista leikataan, sosiaaliturvaa heikennetään, asiakasmaksuja nostetaan. Ihmisten luottamus tulevaan on pohjamudissa. Arvoisa puhemies! On selvää, että maailma ympärillämme on vaikeassa tilanteessa. Juuri siksi on katsottava myös sitä, miten muut maat ovat pärjänneet samassa tilanteessa, samoissa haasteissa, ja juuri tässä vertailussa Suomen tilanne on hälyttävä. Eurostatin mukaan Suomen työllisyyskehitys on ollut EU:n heikointa. Työttömyys on kasvanut Suomessa enemmän kuin missään muussa EU-maassa hallituskauden aikana. Samaan aikaan talouskasvu on jäänyt käytännössä paikalleen, kun esimerkiksi Ruotsi ja Tanska ovat kasvaneet aivan eri tahtia. Tämä on olennainen kysymys, koska kriisi maailmassa ei koske vain Suomea, mutta juuri Suomi näyttää jäävän jälkeen. Hallitus pääsi valtaan hyvin selkeillä tavoitteilla: velkaa piti taittaa, työllisyys piti nostaa, kasvua piti synnyttää. Nyt hallituksen omatkin luvut kertovat siitä, ettei mitään näistä tavoitteista tulla saavuttamaan. Velka kasvaa edelleen voimakkaasti, työllisiä on lähes 80 000 vähemmän kuin hallituskauden alussa ja työttömiä noin 100 000 enemmän. Tämä ei ole opposition tulkinta, tämä on hallituksen oman politiikan tulos — epäonnistunutta talouspolitiikkaa. Samaan aikaan hallitus on tehnyt ratkaisuja, jotka heikentävät ihmisten luottamusta tulevaisuuteen. Kun sosiaaliturvaa leikataan, asiakasmaksuja nostetaan ja työelämän epävarmuutta lisätään, vaikutukset eivät jää vain tilastoihin. Ne näkyvät ihmisten arjessa. Ne näkyvät siinä, uskalletaanko kuluttaa, uskalletaanko investoida, uskalletaanko palkata. OECD:n mukaan Suomen kasvu oli vuonna 2025 kehittyneiden maiden heikoin. Samalla myös kotitalouksien luottamus on heikentynyt voimakkaasti. Hallitus puhuu paljon kilpailukyvystä ja Euroopan talouskurista, mutta myös Euroopassa uskottavuus syntyy teoista. Suomi on samaan aikaan ajanut EU:n tiukkaa finanssipolitiikkaa ja päätynyt itse liiallisen alijäämän menettelyyn. Se heikentää Suomen uskottavuutta. Euroopassa käydään juuri nyt erittäin tärkeää keskustelua siitä, miten kilpailukykyä vahvistetaan muuttuvassa maailmassa. Kaikkialla Euroopassa investoidaan vihreään siirtymään, osaamiseen, tutkimukseen ja teknologiaan. Suomella olisi tässä valtavasti mahdollisuuksia. Meillä on osaamista, puhdasta energiaa, vahva koulutusjärjestelmä. Mutta kasvua ei rakenneta pelkillä leikkauksilla, kasvua rakennetaan vakaudella, ennakoitavuudella ja investoinneilla tulevaisuuteen. Siksi SDP:n vaihtoehto on toinen. Meidän mielestämme julkista taloutta pitää vahvistaa, mutta tavalla, joka tukee kasvua eikä tukahduta kasvua. Tarvitsemme investointeja osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin, puhtaan siirtymän hankkeisiin sekä toimiviin palveluihin, jotka pitävät ihmiset mukana työelämässä. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee kasvua, Suomi tarvitsee työtä, Suomi tarvitsee luottamusta. Tällä hetkellä hallituksen politiikka ei ole onnistunut vahvistamaan niistä yhtäkään. Siksi tämä välikysymys on tarpeellinen, siksi Suomen suunta tarvitsee nyt muutoksen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, asiakasmaksu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja