Multala Sari
5 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Täytyy tässä ihan alkuun korjata: Edustaja Honkonen esitti täällä erikoisen väitteen, että tämä korjausrakentamisen avustus, joka on yksi keskeisimmistä asuntorakentamista ja korjausrakentamista vauhdittavista päätöksistä, joita kehysriihessä teimme, olisi jotenkin suunnattu vain sijoitusasunnoille. Tämähän ei mitenkään pidä paikkaansa. Tämä on suunnattu kaikille asunto-osakeyhtiöille. Tällä pystytään tekemään taloyhtiöihin peruskorjauksia, joita on jo suunniteltu tai joita voidaan nyt sitten vauhdikkaasti laittaa keväällä liikkeelle. Toivottavasti jo heti alkusyksyllä meillä ovat nämä avustukset käytössä ja tätä kautta saadaan korjausrakentaminen erilaisissa taloyhtiöissä käyntiin. Sen lisäksi myös kotitalousvähennystä parannettiin, ja sitä kautta myös esimerkiksi pientaloasukkaat voivat korjata omia kotejaan paremmin, saada siitä verohyvitystä itselleen. Erittäin hyviä päätöksiä tietysti korjausrakentamisen vauhdittamiseksi, ja myös erittäin hyvä panos—tuotos-suhde. Sen lisäksi meillä on tietysti myös öljylämmityksestä luopumisen avustus edelleen saatavilla niin pientaloasukkaille kuin muillekin öljylämmittäjille. Täällä esitettiin erittäin hyvä ajatus siitä, että sen lisäksi, että me ollaan tässä vaiheessa luvitusta jo yksinkertaistettu ja pyritty prosessia vauhdittamaan ja nopeuttamaan, niin kyllä, ehdottomasti me haluamme jatkaa tätä työtä. Me itse asiassa tätä jo hieman kehysriihessäkin linjasimme, ja tarkoituksena on nimenomaan vauhdittaa entisestään näitä investointeja eri puolille Suomea. Haluan sanoa joillekin keskustan edustajille, jotka kritisoivat, ettei maakuntiin tule investointeja, että sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Itse asiassa juuri tänään pidin palaveria Pohjois-Pohjanmaan kuntien kanssa, ja he kertoivat, kuinka valtavasti sinne on tullut ja on vielä tulossa lisää näitä energiaa käyttäviä investointeja. Sitä me haluamme tässä hallituksessa myös entisestään vauhdittaa. Siihenhän meillä on olemassa muun muassa näitä puhtaan siirtymän investointien verohyvityksiä, suoria investointitukia, energiatukia ja niin edelleen, ja jatkossa haluamme, että muun muassa tämä demonstraatiotuki on mahdollista saada myös pienydinenergiainvestoinneille. Sitten haluan myös kommentoida ihan lyhyesti sitä, kun tiedeministeri ei ole paikalla, että nuorten tulevaisuususkoa uskon kyllä vahvistavan paljon sen, että tulemme avaamaan korkeakoulupaikkoja nuorille entistä vahvemmin: korkeakoulupaikkoja lisätään, ja opintoseteli tulee nyt ensimmäistä kertaa kaikille niille nuorille, [Puhemies koputtaa] jotka eivät saa yhteishaussa korkeakoulupaikkaa. Tämä on erittäin tärkeä toimi niille nuorille, jotka eivät ensimmäisellä kerralla saa sitä toivomaansa paikkaa. [Puhemies koputtaa] Toivottavasti tätä viestiä kerrotaan yhdessä nuorille.
Arvoisa puhemies! Erittäin tärkeää keskustelua täällä tänään. On valitettavasti kyllä myöskin niin, ihan taloustieteellisesti todistettu fakta, että aina kun on hankalat taloudelliset ajat, niin eniten siitä kärsivät juuri ne heikommassa asemassa olevat, koska työpaikkoja ei synny. Tämä on aiemminkin taantumissa nähty tilanne. Silloin on myöskin erittäin vaikea synnyttää valtion toimesta — kuten aina — työpaikkoja, koska ne syntyvät yrityksiin, joilla on edellytyksiä kasvaa. Sen vuoksi me olemmekin tehneet niin paljon niitä toimia, joilla me pyrimme luomaan kasvua, edellytyksiä yrityksille investoida Suomeen, edellytyksiä niin ulkomaisille kuin suomalaisille yrityksille laajentua ja sitä kautta työllistää uusia ihmisiä. Olemme myös halunneet luoda, kun tässä kysyttiin nuorten tulevaisuudenuskosta, nuorille mahdollisuuksia vaikkapa kouluttautua niin pitkälle — ja vastauksena siihen: kyllä, nimenomaan maksuttomasti — kuin vain itsellä motivaatio ja tahto riittävät avaamalla ovia korkeakoulutukseen mahdollisimman monelle. Uutena asiana esimerkiksi tämä opintoseteli, jota tullaan tarjoamaan niille nuorille, joille korkeakoulujen ovet eivät ensimmäisellä kerralla aukene. Olemme myös tehneet toimia siihen, että ensiasunnon ostajat voisivat lähteä asuntokaupoille. Asp-järjestelmää on yksinkertaistettu, ja tällä hetkellä lausuntokierroksella on myöskin ehdotus asp-rajan korottamiseksi, jotta ensiasunnon ostajilla olisi mahdollisuus saada lainaa myös sellaisiin, esimerkiksi hieman kalliimmilla alueilla oleviin asuntoihin. Sen lisäksi esimerkiksi asuntolainojen aikoja on pidennetty merkittävästi. Se helpottaa sitä kynnystä, kun pohditaan, onko varaa sitä lainaa lyhentää. Kun asuntolaina-aika on pidempi, niin silloin totta kai se kuukausierä on pienempi. Näillä toimilla hallitus pyrkii tietysti siihen, että ihmiset uskaltaisivat lähteä asuntokaupoille tästä epävarmasta ajasta huolimatta, sillä tällä hetkellä asuntojen hinnat ovat hyvin alhaalla, ja siinä mielessä on ostajien markkinat. Lisäksi pohdimme totta kai myös lisätoimia siihen, että vielä pystyisimme vauhdittamaan asuntokauppoja erityisesti, koska siellä se pullonkaula on. Haluan kuitenkin vielä jatkaa hetken, arvoisa puhemies, jos sallitte. Haluan myös sen sanoa, että verotus ei suinkaan ole tällainen suora tulonsiirto, niin kuin täällä oppositio esittää. Sillä, että me laskemme ylimpien marginaalien verotusta, pyritään, voi sanoa, oikeastaan kahteen asiaan: Ensinnäkin siihen, että myös heillä on kannusteita tehdä lisää työtä, lisää työtunteja. Verottaja vie siitä yhdestä työtunnista pienemmän osuuden, mutta verotulot kasvavat sitä kautta. [Välihuutoja] — Voinko puhua, arvoisa oppositio, kun en kuule edes omaa ääntäni? Kiitos. — Toinen asia, mitä sillä voi syntyä, ovat ne uudet työpaikat. Kun nämä ihmiset laittavat siitä käteen jäävästä rahasta hieman isomman osan kulutukseen, jolla ostavat esimerkiksi palveluja, kuluttavat vaikkapa suomalaista kulttuuria, sitä kautta taas syntyy uusia työpaikkoja yrityksiin. Tämä on ihan selvästi todistettu myös tutkimuskirjallisuudessa esimerkiksi Ruotsista, ja väliaikaisrahoitus tälle on myös hankittu. [Krista Kiurun välihuuto] Sama vaikutus on myös yhteisöveron alennuksella. Sen tavoitehan on kasvattaa verotuloja. Eli tämä ei ole tulonjakopolitiikkaa sieltä, täältä, tuolta, vaan laskemalla veroprosenttia voidaan houkutella tänne uusia investointeja, yrityksiä, jotka sitten tuottavat niitä verotuloja, joita me tavoittelemme siis enemmän. Ja niillä verotuloilla me voimme maksaa paitsi tulonsiirtoja myös palvelut, jotka ovat meille kaikille tässä maassa kaikki kaikessa, jotta jokainen lapsi saa peruskoulusta riittävät perustaidot, oppimisen ilon ja eväät elämään kouluttautua niin pitkälle kuin vain itse haluaa ja oma motivaatio ja omat halut kantavat. [Krista Kiuru: Nyt oli paljon uskoa ilmassa!]
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos siitä, että täällä tässä ehkä myöhäisemmässä keskustelussa on tunnuttu ymmärtävän aika hyvin — ehkä paremmin kuin tuossa aiemmassa keskustelussa — että lopulta tämä on kuitenkin meidän yhteinen ongelma ja halutaan kaikki ratkaista tätä nykyistä tilannetta. Ehkä sen haluan kuitenkin tässä sanoa, että kun joissain puheenvuoroissa on sanottu, että hallitus ei tee mitään, niin se ei kyllä ainakaan pidä paikkaansa. Hallitus on tehnyt erittäin paljon sen eteen, että yritykset uskaltaisivat työllistää, että työpaikkoja aidosti syntyisi, myös kasvua, uusia investointeja ja sitä kautta lisätyöllisyyttä. Tuossa kävin jo aikaisemmissa puheenvuoroissa läpi näitä lukuja miljardiluokassa, mitä on syntynyt investointipäätöksiä. Toki niissä kestää ennen kuin ne työpaikat niiden päätösten myötä sitten vähitellen sinne syntyvät, koska päätöksestä on vielä jonkin aikaa siihen, että käytännössä uusi yritys tai yrityksen uusi investointi siellä sitten pyörii. Joka tapauksessa täällä on myöskin hienosti tullut esiin keskustelussa se asia, että ehkä se suurin huolenaihe on meidän nuorista, ja siihen huoleen kyllä yhdyn. Tämä huoli toki on korkeakoulutetuilla vähäisempi, koska kuten tässä vieressä ministeri Talvitie hyvin todisti, edelleenkin korkeakoulututkinto on erittäin hyvä vakuutus työttömyyttä vastaan pidemmällä aikavälillä. Mutta joka tapauksessa nuorten osalta haasteena toki on se, että silloin, kun on muutenkin työttömyys korkealla ja työttömiä työnhakijoita paljon ja kun kokemusta ei ole vielä kertynyt, on vaikeampi saada se ensimmäinen työpaikka. Ja siinä kyllä korostan juuri sitä, mitä ministeri Marttinenkin on todennut, että se, että määräaikaisuuksia sen ensimmäisen työpaikan osalta voidaan hieman helpottaa, auttaa tässä, että nuoret voivat päästä töihin. No, tässä nyt sitten on puhuttu myöskin rakennusalasta. No, sielläkin me olemme tehneet jo paljon. Totta kai yksi toimi on ollut myös valtion tukemien vuokra-asuntojen valtuuksien kasvattaminen ensimmäisinä hallituksen vuosina, mutta se ei voi olla se pysyvä tapa vastata rakentamisen tilanteeseen. Meidän on saatava käyntiin nämä asuntomarkkinat ja nimenomaan se vapaarahoitteinen tuotanto, ja siihen me ollaan nimenomaan nyt tuotu näitä lainahelpotuksia. Ajattelen, että vieläkin pitää katsoa, voidaanko tehdä enemmän, jotta ihmiset uskaltavat sinne asuntokaupoille aidosti lähteä. Kuitenkin se on se tilanne siinä mielessä nyt, että on ostajan markkinat. Kyllä kehotan jokaista, jolla on mahdollisuus ja joka lainan saa pankista, kaupoille lähtemään, koska kyllä myöskin hinnat ovat nyt alhaiset ja nyt on ikään kuin aika hyvä tilanne ja ostajan markkinat siinä mielessä. Ymmärrän hyvin sen huolen ja epävarmuuden, mitä tämä nykyinen tilanne aiheuttaa ihmisten mielissä, mutta tähän tilanteeseen itsessään osaltaan vaikuttaa siis se, miten ihmiset suhtautuvat ja uskaltavatko he käydä sitten myös kuluttamassa [Puhemies koputtaa] esimerkiksi palveluyritysten palveluita. Se vaikuttaa suoraan työllisyyteen. Sanon vielä sen, että kyllä minä ajattelen, että paremmat ajat ovat edessä ja kyllä tästä työllisyyskin alkaa nousuun kasvamaan ja työttömyys menee laskuun näillä hallituksen toimilla ja ihmisten luottamuksen kohentumisella.
Kiitos, arvoisa puhemies! Muutama vastaus kysymyksiin rakennusalasta: Tässä hyviä merkkejä on silläkin puolella ilmassa, erityisesti infrarakentamisessa ja kaikessa muussa rakentamisessa, paitsi asuntorakentamisen osalta vielä nähdään hyvin hitaita kasvun lukuja. Onneksi jo kasvusuuntaan mennään sielläkin, hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Se, että hallitus ei olisi tällä puolella tehnyt mitään, ei kuitenkaan millään tavalla pidä paikkaansa. Olemme pyrkineet suhdanneluontoisesti lisäämään merkittävästi korkotukilainavaltuuksia hallituskauden alkupuolella, ja nyt pyrimme tekemään muita toimia, esimerkiksi asuntolainoituksen, rahoituksen, saatavuuden parantamista, jotta ihmiset uskaltaisivat ostaa sen oman asunnon, koska tässä uusien asuntojen rakentamisen osalta kysymys on erityisen paljon siitä, että kauppaa ei ole, ja sen takia asuntolainoituksen helpottaminen on se toimi, jota hallitus on tehnyt. Tässä yksi keino on esimerkiksi se, että pidennetään laina-aikaa 30 vuodesta 35 vuoteen, jolloin kotitalouksien maksama kuukausittainen lainaerä on tietenkin pienempi. Toivon, että tämä on yksi sellainen muutos, joka nyt auttaa ihmisiä menemään asuntokaupoille, sillä asuntojen hinnathan, etenkin vanhojen asuntojen, ovat tällä hetkellä merkittävänkin alhaisia, mikä sinällään toki on pidemmällä aikavälillä myöskin tietynlainen ongelma. Haluan myös muutamalla sanalla kommentoida kuitenkin näitä teidän esityksiänne, kun täällä oli tämmöisiä investointiohjelmia: Muun muassa keskusta toteaa, että he haluaisivat paljonkin ikään kuin vivuttaa valtion rahalla kuntia sitten vaikkapa korjaamaan peruskouluja ja niin edelleen. Puhtaat, terveet koulutilat ovat todella tärkeitä lapsille ja nuorille, ja on kuntien perustehtävä hoitaa se asia kuntoon. Itse olen ymmärtänyt kuitenkin, että kuntatalous on aika tiukilla tällä hetkellä. On vaikea nähdä, että sillä, että me laitetaan sata miljoonaa euroa valtion rahaa, kunnilla olisi varaa laittaa siihen 400 miljoonaa, kuten te olitte laskeneet tässä teidän laskelmassanne. [Anne Kalmari: Eiväthän ne mene, jos kunnat eivät laita — kannattaa kokeilla!] Ajattelen, että kuntien on tehtävä tätä työtä joka tapauksessa ja hoidettava ne koulutilat kuntoon, ja tätä myös tuetaan valtion toimesta aivan normaalin perusrahoituksen, valtionosuusjärjestelmän, puitteissa. Sitten toinen kommentti tähän teidän kokonaisuuteen, joka oli noin 600 miljoonaa: laskin, että rahoituksen te olette varanneet vain noin vähän päälle 400 miljoonalle, tai ainakin siinä oli noin parinsadan miljoonan euron gäppi, eli kyllä siinäkin sitten vähän hätää tulisi sen osalta, miten tämä kokonaisuus rakennettaisiin. No, sitten SDP:n osalta siellä on ihan hyviä ehdotuksia, mutta valitettavasti laskeskelin, että senkään osalta ihan eivät rahat riitä siihen, mitä on ehdotettu. Kyllä sielläkin aikamoinen aukko jää rahoituksen osalta. [Antti Lindtman: Kerrotteko vähän tarkemmin?] Sen haluan kuitenkin sanoa, että teemme koko ajan pohdintaa ja valmistelemme myös uusia päätöksiä sen osalta, että voimme vielä antaa mahdollisuuksia tälle rakentamisalan vauhdille, joka nyt kuitenkin näyttää käynnistyneen. [Vasemmalta: Olisi kyllä syytä! — Puhemies koputtaa] Erityisesti asuntorakentamisen puolella vapaiden markkinoiden puolella pitää saada kauppa käyntiin ja ihmiset uskaltamaan ostaa sen oman asunnon, [Puhemies koputtaa] koska tätä valtion tukemaa tuotantoa me olemme kyllä paljon tukeneet.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos hyvästä vastaanotosta näille molemmille esityksille, mutta erityisesti tälle toiselle. Todellakin on näin, että tämä EU:n akkuasetus on oikein hyvä, mutta sinällään on tietenkin tärkeää huomata, että kyllähän tässä akkumateriaalien kierrättämisessä edetään myös siksi, että niihin käytettävät raaka-aineet ovat niin arvokkaita ja niitä ei missään nimessä kannata vain kertakäyttää vaan nimenomaan hyödyntää aina uudelleen. Suomessa tutkitaan myös muunlaisia kierrätysmahdollisuuksia, vaikka tämmöistä mekaanista kierrätystä eli esimerkiksi kemiallista kierrätystä. Aalto-yliopistossa pääsin vierailullani todistamaan, kuinka sitä tutkitaan. Todellakin tässä tulee nyt sitten uusia toimivaltuuksia ja toisaalta velvollisuuksia myös meidän Suomen ympäristökeskukselle, joka jätteensiirroissa on tämä toimivaltainen viranomainen, ja hyvä näin. Tällä nimenomaan pyritään tuottamaan parempaa tilannekuvaa ja mahdollisuuksia puuttua, jos havaittaisiin tässä rajat ylittävässä jätteensiirtotoiminnassa jotakin, joka joko ei olisi lupaehtojen mukaista tai sitten olisi esimerkiksi harmaan talouden puolella. Eli tällä pyritään parantamaan nimenomaan sitä valvontaa. Se on kuitenkin sanottava, että julkisuudessa olleissa mielikuvissa ollaan nyt ehkä hieman jäljessä siitä, mikä on todellisuus. Eli vaikkapa nyt Vantaan energiajätteenpolttolaitokseen vain hyvin pieni osa tulee sieltä kyseisestä mainitusta EU-maasta. Se on hyvä huomata myös tässä, että EU:n sisällä puhutaan kuitenkin sisämarkkinatoiminnasta, eli se, kuinka esimerkiksi EU:n ulkopuolelta tuotaisiin tänne jätettä, on kuitenkin jo ikään kuin menneisyyden asioita. Eli tässä puhutaan kuitenkin EU:n sisämarkkinatoiminnasta, ja silloin tietysti meidän pitää pystyä luottamaan siihen, että jokaisessa EU-maassa huolehditaan siitä omasta toiminnasta ja sen lainmukaisuudesta. Meidän viranomaisilla tietysti on toimivalta meillä täällä. EU-tasolla rajat ylittävästi voi olla joitakin toimivaltuuksia rajat ylittävillä viranomaisilla, mutta muuten lähtökohtaisesti tietysti vaikka rikosoikeudellisia prosesseja valvovat aina kyseisen maan omat viranomaiset. Näin me tietysti haluamme, että tämä toimii, ja on tietysti hyvä, että näitä nousee esille. Myöskin näillä valvovilla viranomaisilla on hyvä mahdollisuus tämän parantuneen tiedonsaanninkin myötä toimittaa niitä tietoja eteenpäin ja niihin sitten viranomaisina myös puuttua. — Kiitos, arvoisa puhemies.