Pekonen Aino-Kaisa
37 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Jokaisen suomalaisen tulisi voida luottaa siihen, että hoitoon pääsee nopeasti ja että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen lompakon paksuudesta riippumatta. Valitettavasti nyt näin ei kuitenkaan ole. Nykyinen oikeistohallitus on rapauttanut sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja laatua tavallisilta suomalaisilta. Sen sijaan hyvätuloisten ohituskaistoja on kyllä vahvistettu ja rahaa kaadettu terveysjättien kasvaviin voittoihin. Tämä politiikka jatkuu tässä talousarviossa, sillä hallitus on tuonut eduskunnalle esityksen merkittävistä korotuksista sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuihin. Esimerkiksi terveyskeskusmaksujen enimmäismäärä on nousemassa Orpon—Purran hallituskaudella lähes kaksinkertaiseksi. Rydmanin hinnoilla yhä useampi pienituloinen tulee jäämään ilman tarvitsemaansa hoitoa. Oikeistohallituksen ministerit ovat täällä toistelleet, kuinka asiakasmaksujen korotukset eli nämä uudet Rydmanin hinnat ovat parempi vaihtoehto kuin palveluista leikkaaminen — mutta kun tämä hallitus tekee molempia. Pahin esimerkki tästä ovat eilen eduskuntaan tuodut sosiaalihuollon säästöt, jotka koostuvat sekä vanhuspalveluiden asiakasmaksujen korotuksista että leikkauksista erityisesti lastensuojeluun ja lapsiperheiden palveluihin. Toisin kuin täällä on väitetty, nämä asiakasmaksukorotukset eivät kohdistu vain hyvätuloisiin, vaan tämä hallitus nostaa lähes kaikkien kotihoidon asiakkaiden maksuja. Lasku suuryrityksien jättiveronalennuksista on sysätty paitsi suomalaisille vanhuksille myös vaikeimmassa asemassa oleville lapsille. Hallituksen esityksellä yli 5 000 lasta siirrettäisiin lastensuojelusta sosiaalihuoltolain palveluihin, mikä tarkoittaa näiden lasten oikeuksien ja näiden lasten aseman heikkenemistä, ja tämä on täysin käsittämätöntä ja julmaa politiikkaa. Myös hallituksen esityksessä sosiaalihuoltolain muuttamiseksi on ”arvioitu mahdolliseksi riskiksi se, että siirtyvien lasten erityisiä tarpeita ei tunnistettaisi riittävässä määrin sosiaalihuoltolain mukaisessa työskentelyssä”. Väitän kylläkin, että tämä riski ei ole ainoastaan mahdollinen vaan todennäköinen, kun katsotaan, kuinka ahtaalle sosiaalipalvelut on jo ennestään ajettu. Hallituksen käyttämä taikasana on ”joustavoittaminen”, joka kuitenkin on kiertoilmaisu palveluista leikkaamiselle. Tämäkin on esityksessä tuotu melko suoraan esiin, kun tätä lukee: ”On olemassa riski, että joustavampi sääntely yhdistettynä hyvinvointialueiden nykyisiin ja tuleviin säästöpaineisiin johtaisi tosiasiallisesti palvelun liialliseen supistumiseen tai siihen, että palvelun kehittymiseen ei pystytä panostamaan siinä määrin kuin lasten ja perheiden tuen tarpeet edellyttäisivät.” Korusanojen ja kaunistelun sijaan olisikin syytä sanoa asiat niin kuin ne ovat. Tämä hallitus leikkaa haavoittuvassa asemassa olevilta lapsilta ja vanhuksilta, jotta se voi jakaa mannaa suuryrityksille ja rikkaille. Sellaista on oikeistohallituksen politiikka. Tänään täällä salissa on puhuttu orastavasta talouskasvusta. Pääministeri totesi omassa puheenvuorossaan tuossa hetki sitten, että tämän hallituksen toimesta kilpailukykyä on laitettu kuntoon. Mutta kenen kustannuksella tämä on tapahtunut? Tämä on tapahtunut vaikeassa asemassa olevien kustannuksella. Maksajina ovat tärkeää työtä tekevät järjestöt, lastensuojelun asiakkaat, vanhukset ja paljon sairastavat. Tämä hallitus on omilla toimillaan kasvattanut hyvinvointivelkaa, ja sen kurominen umpeen tulee olemaan pitkä ja kivinen tie. Puhemies! Vielä lopuksi: Pääministeri Orpo sanoi vuonna 2023, että ”keneltäkään ei vaadita kohtuuttomuuksia”, ja valtiovarainministeri Purra totesi, että ”pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy”. Jos tässä nyt pitäisi nopeasti arvioida Orpon—Purran hallituksen viimeisen budjetin osalta, onko tämä hallitus onnistunut, niin vastaus on helppo: ei ole. [Jaana Strandman: Talous kasvaa ja työllisyys kasvaa!]
Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri Orpo, te totesitte tuossa puheenvuorossanne, että tällä hallituskaudella on laitettu kilpailukykyä kuntoon. Mutta, pääministeri, kysyn teiltä: Kenen kustannuksella kilpailukykyä on laitettu kuntoon? Ketkä tämän maksavat? Maksajina ovat tärkeää työtä tekevät järjestöt, jotka tekevät vapaaehtoistyötä, kohtaavaa työtä, auttavat vaikeassa asemassa olevia ihmisiä. Maksajina ovat lastensuojelun asiakkaat, maksajina ovat vanhukset ja paljon sairastavat henkilöt. Teidän hallituksenne on nyt näillä toimilla kasvattamassa suomalaisten hyvinvointivelkaa. Onko teillä, arvoisa pääministeri, tässä budjetissa mitään annettavaa heille, jotka ovat tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa?
Arvoisa herra puhemies! Jos sitä talouskasvua on, niin se ei kyllä näy kaikille. Tässäkin valtion talousarviossa te esitätte korotuksia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja leikkauksia palveluihin. Pahin esimerkki tästä ovat eilen eduskuntaan tuodut sosiaalihuollon säästöt, jotka koostuvat sekä vanhuspalveluiden asiakasmaksujen korotuksista että leikkauksista erityisesti lastensuojelun ja lapsiperheiden palveluihin. Toisin kuin täällä on väitetty, nämä asiakasmaksukorotukset eivät kohdistu vain pelkästään hyvätuloisiin, vaan te nostatte lähes kaikkien kotihoidon asiakkaiden maksuja. Lasku suuryritysten jättiveroalennuksista on nyt sysätty paitsi suomalaisille vanhuksille myöskin vaikeimmassa asemassa oleville lapsiperheille. Nämä hallituksen esitykset siirtävät yli 5 000 lasta lastensuojelusta sosiaalihuoltolain palveluihin, mikä tarkoittaa näiden lasten oikeuksien ja aseman heikentämistä. [Puhemies koputtaa] Tämä on täysin käsittämätöntä ja julmaa politiikkaa.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille tämän hallituksen esityksen esittelystä. Tuossa aikaisemmassa puheenvuorossa valiokunnan varapuheenjohtaja Laiho totesi, että maahanmuuttajien oikeudet sosiaaliturvaan eivät voi olla heti samat kuin ikänsä täällä työtä tehneellä, mutta sellaistahan kukaan ei ole esittänytkään, eikä meidän nykyinen lainsäädäntökään tällaista esitä tai tue. Minä kävin läpi tuossa tämän hallituksen esityksen lausuntopalautetta, ja siellä oli aika paljonkin esitetty kritiikkiä muun muassa yhdenvertaisuusnäkökulmasta mutta myös perustuslain näkökulmasta. Olisin kysynyt ministeriltä, että millä tavalla olette käynyt näitä läpi tämän esityksen valmistelun aikana. Sitten ehkä kiinnostaisivat nämä resurssit tämän kotouttamisen ja kielikoulutuksen osalta. Pidän itse tosi tärkeänä sitä, että kun meille tulee tänne maahanmuuttajia, niin pidetään huolta siitä, että heillä on hyvät mahdollisuudet kotoutua Suomeen ja hyvät mahdollisuudet myöskin oppia kieltä, mutta se pitää myöskin sitten huomioida, että resurssit ovat kunnossa, ja erityisesti silloin, jos ollaan tekemässä politiikkaa, jossa nyt sitten ollaan heikentämässä ihmisten sosiaaliturvaa sillä perusteella, miten kieltä osaa. Ehkä sitten vielä yksi kysymys, mikä itseäni jäi mietityttämään, kun luin tuota lausuntopalautetta, liittyy lapsiperheisiin, heidän toimeentuloonsa ja huoleen, että erityisesti jos on monilapsisia perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat näitten kotouttamistoimien piirissä, niin miten se heidän toimeentulonsa on turvattu, ja lähinnä myöskin tästä eriarvoisuuden näkökulmasta, mahdollisesti myöskin rikollisuuden kehittymisen näkökulmasta, kun itse ajattelen, että meidän pitää huolehtia ihmisten riittävästä toimeentulosta ja että se on meidän kaikkien etu.
Arvoisa herra puhemies! Minusta tässä keskustelussa on erittäin huolestuttavaa nyt se, että pääministeri tai kokoomuksen ryhmänjohtaja tai muutama muu kokoomuslainen ei tunnu nyt edelleenkään ymmärtävän, miksi tämä kysymys on niin vakava. Ei ole pelkästään kyse hallista tai hallin tarpeellisuudesta, eikä kysymys ole huonosta viestinnästä — eikä tätä ei ole valmisteltu asianmukaisesti, kuten pääministeri väittää. Kyse on nyt tämän hallin rahoittamisesta, avoimuudesta ja hyvästä hallinnosta. Edelleen, arvoisa pääministeri, me täällä salissa ja monet suomalaiset odotamme vastausta nyt siihen kysymykseen, miten on mahdollista, että pieni joukko vaikutusvaltaisia kokoomuslaisia toimijoita pystyy käytännössä järjestämään suosikkihankkeelleen mittavan valtion tuen ilman avointa kilpailua. Arvoisa puhemies! Kysyn myös perussuomalaisilta: onko tämä toimintatapa teille ok?
Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävä lakiesitys on yksi oikeistohallituksen tuhoisimmista leikkauspaketeista, sillä se vie lähes 400 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta tulevien vuosien aikana. Mitään keinoja säästöjen saavuttamiseksi hallitus ei tietenkään esitä, vaan ne ikävät päätökset sysätään hyvinvointialueiden vastuulle. Käytännössä tällä esityksellä heikennetään suomalaisten hoitoonpääsyä, heikennetään vanhuspalveluiden laatua ja varmistetaan se, että hoitajien ja muun sotehenkilöstön irtisanomiset jatkuvat myös tulevaisuudessa. Suurimman hinnan sosiaali- ja terveyspalveluiden rapauttamisesta maksavat vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset, kuten pienituloiset, vanhukset, vammaiset, pitkäaikaissairaat, asunnottomat ja vähemmistöt. Samaan aikaan hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista siten, että hallituskauden aikana järjestöiltä viedään noin puolet aiemmasta rahoituksesta. Näin koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta elintärkeää ennaltaehkäisevää työtä ja matalan kynnyksen palveluita romutetaan seurauksista piittaamatta. Samalla sosiaali- ja terveysministeri Rydman on tehnyt avustusleikkauksista politikoinnin välineen sanelemalla omavaltaisesti syrjivät avustuskriteerit, joiden tosiasiallinen tarkoitus on vaientaa kansalaisyhteiskuntaa, targetoida tiettyjä perussuomalaisille epämieluisia järjestöjä, joiden toimintaan liittyy vähemmistöjen ja ihmisoikeuksien puolustaminen — näin siitä huolimatta, että sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta annetun lain mukaan avustettavan toiminnan tulee osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista. Luonnollisesti myös perustuslaki ja yhdenvertaisuuslaki edellyttävät viranomaisia edistämään toiminnassaan yhdenvertaisuutta. Julkisuudessa ministeri Rydman on toistuvasti linjannut, ettei syrjivistä avustuskriteereistä enää neuvotella eikä niitä muuteta, jopa vastoin pääministerin kantaa. Ministeri ei kuitenkaan ole oman hallinnonalansa diktaattori, vaan hänen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella teen seuraavan epäluottamusehdotuksen: Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on toiminut epäasiallisesti ja syrjivästi vuoden 2027 STEA-avustusten myöntämisen kriteereistä päätettäessä ja asiaa koskevaa valmistelua ohjatessaan. Ehdotan, että eduskunta toteaa, ettei ministeri Rydman nauti eduskunnan luottamusta.
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan joitain sinänsä kannatettavia muutoksia ydinlaitoshankkeiden toteuttamisen sujuvoittamiseksi. Esitykseen on sisällytetty kuitenkin sellaisia demokraattista päätöksentekoa, kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja ympäristönäkökohtien turvaamista heikentäviä elementtejä, joita me emme voi hyväksyä. Kokonaisuudessaan esitys on hylättävä, koska uudesta ydinenergialaista poistetaan ydinaseita koskevat rajoitukset. Suomen tulee päinvastoin tavoitella pohjoismaisen ydinaseettomuuden linjan ylläpitämistä ja edistää kansainvälistä ydinaseriisuntaa. Puhemies! Kannatan edustaja Koskelan tekemää hylkäysehdotusta.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan tässä on nyt käynyt jo ilmi, että tässä hallituksen esityksessä on tarkoituksena siirtää ambulanssikuljetusten rahoitusta ja järjestämisvastuuta hyvinvointialueille osana monikanavarahoituksen purkamista. Kannatan kyllä monikanavarahoituksen asteittaista purkamista, sillä on perusteltua yksinkertaistaa järjestelmää ja koota vastuuta nykyistä selkeämmin hyvinvointialueille. Mutta kun uudistetaan, niin se uudistus on tehtävä tavalla, joka turvaa palvelut, potilasturvallisuuden ja hyvinvointialueiden taloudelliset edellytykset, ja tätä hallituksen esitys ei nyt tee. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa kävi selväksi, että hallitus ei toteuta sitä mallia, jota esimerkiksi parlamentaarisessa työryhmässä esitettiin viime hallituskaudella. Sen sijaan, että siirrettäisiin ensihoidon kuljetusten rahoitusvastuu, hallitus siirtää hyvinvointialueille myös kiireettömät ambulanssikuljetukset. Näitä kuljetuksia on vuosittain kymmeniätuhansia. Vakava ongelma on se, ettei hallitus samalla kerro, miten tämä toiminta jatkossa turvataan. Esityksestä puuttuvat käytännössä ne rakenteet ja säädökset, joilla varmistettaisiin, että kiireettömät ambulanssikuljetukset säilyvät osana palvelujärjestelmää myös tulevaisuudessa. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että osa toiminnoista on vaarassa lakata kokonaan. Silloin ei ole kyse vain yksittäisistä kuljetuksista. Kyse on ennen kaikkea potilasturvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja terveydenhuollon valmiudesta vastata häiriötilanteisiin ja kriiseihin. Arvoisa puhemies! Toinen suuri ongelma tässä esityksessä on rahoitus. Hallitus siirtää hyvinvointialueille uuden tehtävän mutta ei siirrä siihen täyttä rahoitusta. Hallituksen omien laskelmien mukaan hyvinvointialueille siirtyy miljoonia euroja vähemmän kuin mitä tehtävän hoitaminen edellyttää. Tämä on ristiriidassa hallituksen omien lupausten kanssa. Hallitusohjelmassa sitouduttiin siihen, että tehtäväsiirrot rahoitetaan täysimääräisesti, mutta nyt tästä periaatteesta poiketaan. Erityisen huolestuttavaa on, että osa rahoitusvajeesta pyritään paikkaamaan oletuksella kasvavista asiakasmaksutuloista. Käytännössä hallitus siis leikkaa hyvinvointialueilta rahaa sillä perusteella, että ihmiset maksaisivat jatkossa enemmän omasta hoidostaan. Arvoisa puhemies! Ambulanssia ei kutsuta huvin vuoksi. Nyt hallitus nostaa ambulanssikuljetuksen maksua 25 eurosta yli 40 euroon ja olettaa saavansa lisää tuloja sairailta ihmisiltä. Tämä osuu pienituloisiin, pitkäaikaissairaisiin, vammaisiin, ikääntyneisiin — samoihin ihmisiin, joihin jo kohdistuvat sosiaaliturvaleikkaukset ja muut asiakasmaksujen korotukset. Kyse on asiakasturvallisuudesta. Jos ihminen epäröi avun pyytämistä maksun takia, niin silloin järjestelmä epäonnistuu. Sairaiden ihmisten laskuja ei pidä kasvattaa julkisen talouden paikkaamiseksi. Siksi vastustamme näitä asiakasmaksujen korotuksia. Tämä hallituksen politiikka on täysin vastuutonta. Arvoisa puhemies! Lopuksi on todettava, että myös alueellinen oikeudenmukaisuus ontuu. Useat hyvinvointialueet ovat tuoneet esiin, että ne menettävät uudistuksessa merkittävästi rahoitusta. Tässä edellä on jo käytetty hyviä puheenvuoroja. Edustaja Polvinen ja edustaja Mattila ovat puhuneet Pohjois-Pohjanmaan tilanteesta, jossa on arvioitu, että tämän esityksen seurauksena voi olla ympärivuorokautisen ensihoitovalmiuden heikentyminen. On kestämätöntä, että eduskunta tekee nyt päätöksen ennen kuin lopullinen kuva rahoituksen alueellisesta kohdentumisesta on edes tiedossa. Tämä esitys sisältää liian paljon avoimia kysymyksiä, liian paljon epävarmuutta ja liian suuren riskin palvelujen heikkenemiselle. Monikanavarahoituksen purkaminen on mahdollista toteuttaa hallitusti ja vastuullisesti, mutta tämä esitys ei siihen kuitenkaan yllä.
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy alkuun todeta, että kyllä, tämä on erittäin vakava asia, suuri asia, dramaattinen asia, ja hämmästelen myös siksi, että täällä on aika vähän meitä edustajia paikalla puhumassa todella historiallisesta päätöksestä. Täytyy ensin alkuun todeta, että edustaja Lylyn puheenvuoro tuossa vähän herkistikin minua. Tässä on ollut erittäin upeita puheenvuoroja edustajilta jo edellä. Sen sijaan edustaja Hännisen puheenvuoro vähän hämmensikin minua, kun te, edustaja Hänninen, tässä vähän totesitte, että esitys on väärin ymmärretty ja tarkoitus ei ole tuoda ydinaseita Suomeen. Tällä esityksellä, minkä hallitus on nyt eduskunnalle antanut, puretaan rajoitteet ydinaseiden tuomisesta tai sallimisesta Suomen maaperällä. Sitten kun me täällä oppositiosta kritisoimme tätä hallituksen esitystä, niin te toteatte, että ei tänne ole tulossa ydinaseita. Mutta tällä esityksellä tosiasiallisesti ydinaseiden tuominen Suomeen mahdollistetaan, toisin kuin nykylainsäädännöllä, joka selkeästi sen estää. Arvoisa puhemies! Itse ajattelen, että Suomen ydinaserajoitetta ei pidä purkaa. Suomen nykyisen ydinenergialain mukaan ydinräjähteiden maahantuonti, valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen on Suomessa kiellettyä, eikä tähän nyt todellakaan ole syytä tehdä muutosta. Tämä ydinaserajoitteiden purkaminen on täysin hallituksen poliittinen linjaus, jolla ei ole mitään todellisia Nato-integraation edellyttämiä lainsäädännön uudistamisen tarpeita, eikä Nato-jäsenyys edellytä Suomelta muutoksia tähän käsittelyssä olevaan ydinenergialakiin. Puhemies! Suomen on mielestäni oltava ydinaseeton, ja siksi tätä lainsäädäntöä ei pidä muuttaa. Ydinaserajoitusten purkaminen ei lisää Suomen turvallisuutta, vaan se antaisi aivan väärän signaalin tässä maailmantilanteessa. Se vain kasvattaa jännitteitä entisestään, ja vaarana on, että ydinaseriisunta heikentyy myös globaalisti. Nyt on tärkeää rauhoittaa Suomen oma alue, eikä rauhaa edistetä lisäämällä ydinaseita vaan vähentämällä niitä. Suomeen ei pidä jatkossakaan tuoda ydinaseita, ja minun mielestäni sitä ei pidä myöskään lainsäädännön muutoksella mahdollistaa. Vaikka ydinaseista on tullut Nato-jäsenyyden kautta osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa, on Suomen huomioitava myös ydinasevalvontaan liittyvät näkökohdat. Suomi on ydinaseettomana maana sitoutunut ydinsulkusopimukseen ja on velvollinen edistämään sen päämääriä eli edistämään ydinaseriisuntaa ja estämään ydinaseiden leviämistä. Ydinaseet ja ydinasepelote ovat tehneet paluun maailmanpolitiikan keskiöön viime vuosina, mutta, hyvät kollegat, ydinaseet ovat ihmiskunnan tuhoisimpia keksintöjä, ja niiden käytöllä olisi katastrofaalisia humanitäärisiä seurauksia.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lausuma, mikä suuressa valiokunnassa on jätetty, on ihan hyvä, että seurataan näitä vaikutuksia. Mutta minä haluan muistuttaa, että kun hallituspuolueet jättivät tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa viime viikolla oman vastalauseensa tähän mietintöön, siinä vastalauseessa oli lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröitymismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteutumista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä.” Tässä meidän asiantuntijalausuntojen mukaan Verohallinto on varovasti arvioinut, että vuonna 23 etämyyntinä maahan tuoduista alkoholijuomista on jäänyt maksamatta alkoholiveroa noin 25 miljoonaa euroa, vuonna 24 noin 40 miljoonaa euroa, ja nämä ovat varovaisia arvioita. Mutta niin paljon kokoomus ja suuren valiokunnan enemmistö vihaavat veroja, että nyt tämä lausuma on jätetty tekemättä, ja tätä seurantaa ja tätä tehostamista näiden verojen keräämiseksi ei olla nyt tekemässä. Olen tähän todella pettynyt ja toivoisin, että siellä kokoomuksessa otettaisiin nyt peili käteen ja uusittaisiin tämä lausumaesitys. Mitä tulee tähän veronkiertoon, niin suuren valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Wallinheimo totesi viikonloppuna iltapäivälehden haastattelussa, että Tullin pitää vain tehokkaammin valvoa ja tehokkaammin kerätä näitä veroja. Mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta sai myös Tullilta asiantuntijalausunnon, jossa he totesivat, että jotta verovalvonta olisi tehokasta, se vaatii aiempaa enemmän henkilöresursseja Tullille ja Verohallinnolle sekä investointeja Tullin varastotoimintaan. Kun tässä edellä edustaja Valtolakin jo viittasi siihen, että ehkä voitaisiin nyt Tullille edes väliaikaisesti resursseja tähän valvontaan myöntää, niin minä itse olisin toivonut, että siitä olisi myöskin ollut vähän joku ponnekkaampi lausunto esimerkiksi siellä suuren valiokunnan mietinnössä, koska nämä ovat todella mittavia. Jos me esimerkiksi puhutaan näistä järjestöleikkauksista, jotka tänäänkin ovat olleet paljon otsikoissa, niin tällaisilla veroeuroilla kyllä on käyttöä tässä maassa moneenkin kohtaan.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tosiaan suuren valiokunnan enemmistö perustelee nyt näitä alkoholilain muutoksia kuluttajien valinnanvapaudella ja markkinoinnin vapauttamisella. Mutta nyt tässä jää aivan liian vähälle huomiolle se, mitä asiantuntijat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sanoivat, ja se viesti oli erittäin selvä: alkoholin saatavuuden lisääminen kasvattaa kulutusta ja sitä kautta myös haittoja. Korostan, että tämä ei ole nyt mikään ideologinen väite vaan kansainväliseen tutkimusnäyttöön perustuva johtopäätös. Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli laajasti asiantuntijoita, ja useat terveysalan asiantuntijat, tutkijat, lääkärijärjestöt ja päihdetyön toimijat ovat lausunnoissaan korostaneet, että saatavuuden lisääminen näkyy väistämättä lisääntyvinä terveys- ja sosiaalihaittoina. Silti nyt enemmistö suuren valiokunnan jäsenistä näyttää olevan valmis sivuuttamaan nämä arviot täysin. Suurin osa kuultavista ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta edustavat tahot kuitenkin suhtautuivat tähän esitykseen kriittisesti ja katsoivat, että esityksellä lisätään alkoholin saatavuutta, mikä lisää alkoholin käyttöä ja siten alkoholihaittoja, kuten alkoholiriippuvuutta ja väkivaltaa, sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset muistuttivat valiokuntaa myös siitä, että alkoholihaittojen seuraukset näkyvät lastensuojelussa, päihdepalveluissa, mielenterveyspalveluissa, ikääntyneiden palveluissa ja erikoissairaanhoidossa. Samalla kun hallitus leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta ja vaatii palveluilta säästöjä, niin tämä on esitys, jonka arvioidaan lisäävän näiden palveluiden tarvetta. Tämä on täysin vastuutonta politiikkaa. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa viime viikolla valiokunnan enemmistö päätyi muuttamaan hallituksen esitystä merkittävästi kuultuaan asiantuntijoita. Muutokset perustuivat juuri niihin huoliin, joita asiantuntijat toivat valiokunnan tietoon. Myös valiokunnan keskusteluissa korostui huoli vahvojen alkoholijuomien etämyynnin vaikutuksista kansanterveyteen. Alkoholipolitiikkaa on tehtävä tutkimustiedon ja asiantuntija-arvioiden pohjalta. Kun sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat varoittavat haittojen kasvusta, heidän viestinsä on otettava vakavasti. Alkoholipolitiikan tärkein tavoite ei voi olla myynnin lisääminen. Sen on oltava ihmisten terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin turvaaminen. Siksi olen todella pettynyt siihen, millaisena alkoholilaki palasi suuren valiokunnan käsittelystä nyt täysistuntoon. Lisäksi on syytä nostaa esiin toinenkin huoli, nimittäin taloudelliset ongelmat. Hallituksen linja, joka nyt helpottaa alkoholin verkkokauppaa ja etämyyntiä ulkomailta, uhkaa siirtää yhä suuremman osan alkoholikaupasta Suomen rajojen ulkopuolelle. Kun suomalainen kuluttaja tilaa alkoholinsa toisesta EU-maasta, tuotot ja osa verokertymistä valuvat ulkomaille samalla, kun haittojen kustannukset jäävät Suomeen. Tämä on todella erikoinen yhtälö. Suomalainen yhteiskunta kantaa alkoholin aiheuttamat terveys- ja sosiaalikustannukset, mutta yhä suurempi osa kaupallisista hyödyistä päätyy ulkomaisille toimijoille. Hallitus ja suuren valiokunnan enemmistö puhuvat kotimaisen yrittäjyyden tukemisesta, mutta samalla ne rakentavat järjestelmää, joka voi heikentää kotimaisten kauppojen, ravintoloiden ja valtion veropohjan asemaa. Arvoisa puhemies! Erityisen huolestuttavaa on se, että asiantuntijat ovat varoittaneet myöskin valvonnan vaikeutumisesta. Mitä enemmän alkoholin myynti siirtyy rajat ylittävään verkkokauppaan, sitä vaikeammaksi käy ikärajan valvonta, verovalvonta ja kuluttajansuojan toteutuminen. Hallitus näyttää luottavan siihen, että markkinat hoitavat ongelmat, vaikka asiantuntijat ovat esittäneet aivan päinvastaisia arvioita. Tämän uudistuksen suurimmat voittajat eivät välttämättä ole suomalaiset kuluttajat eivätkä suomalaiset yritykset. Voittajia voivat olla kansainväliset alkoholikauppiaat ja suuret toimijat, jotka saavat uusia markkinoita. Häviäjiä voivat puolestaan olla suomalaiset veronmaksajat, hyvinvointialueet ja ne perheet, jotka joutuvat kantamaan alkoholihaittojen seuraukset. Arvoisa puhemies! Kun terveysalan asiantuntijat varoittavat haittojen kasvusta, kun talousasiantuntijat nostavat esiin verotulojen menetyksen riskin ja kun hyvinvointialueet kamppailevat jo nyt resurssiensa kanssa, on perusteltua kysyä, miksi kukaan haluaa edistää tällaista politiikkaa. Puhemies! Aivan lopuksi haluan vielä vastata edustaja Heinoselle, joka ehti jo poistua tuosta, että minusta on aika populistista puhua siitä, että tilataan kotiin pitsa ja kalja ja pitsa tulee tänään ja kalja sitten huomenillalla. Se esitys, minkä suurin osa valiokunnan jäsenistä teki sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, että kotiinkuljetus olisi ollut sallittua mutta siinä olisi ollut se 24 tunnin kuljetuksen raja, estää nimenomaan tällaisten pidempien ryyppyputkien tai ongelmakäyttäjien käytön jatkumisen kotona. Tällä esityksellä itse näen, että suojataan nimenomaan perheitä ja lapsia siellä perheissä. Minusta on naiivia ajatella, että kotiin tilattaisiin vain yksi olut pitsan kyytipoikana, ja jos näin olisi, niin tällaista ongelmaa ei varmasti sitten olisi.
Arvoisa rouva puhemies! Uskon, että me kaikki olemme tässä salissa samaa mieltä siitä, että jokaisen on päästävä ajoissa hoitoon, mutta, arvoisa pääministeri, ette te oikein suostunut tässä myöntämään, että tämä perusterveydenhuollon hoitotakuu ei toimi. Hoitoonpääsy on vaikeutunut. THL:n raportti, joka tällä viikolla on julkaistu, kertoo siitä, että suomalaiset joutuvat odottamaan hoitoonpääsyä entistä pidempään, ja tämä on pitkä aika jokaiselle ihmiselle, joka odottaa omaa aikaansa sinne hoitoon. Tästä me vasemmistoliitossa varoitimme silloin, kun hallitus päätti pidentää tätä hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Arvoisa ministeri Rydman, te tuossa aikaisemmin puhuitte turhista käynneistä. Nyt haluan kysyä teiltä: mikä teidän mielestänne on se turha käynti sinne terveydenhuoltoon, kun tälläkin hetkellä tulee erittäin paljon viestiä siitä, että ihmisten on erittäin vaikea päästä vastaanotolle?
Arvoisa puhemies! Te, pääministeri Orpo, vetositte tällä viikolla oppositioon, että puhutaan yhdessä Suomi kasvuun. Kyllä me puhua voimme, mutta nyt kuitenkin ennen kaikkea odottaisin hallitukselta tekoja. Tuoreimmat työllisyysluvut ovat jälleen katastrofaalisen huonoja, työllisyysaste laskee edelleen ja on lähes kolme prosenttiyksikköä heikompi kuin teidän hallituksenne aloittaessa. Ei tämä tilannekuva nyt puhumalla miksikään muutu. Erityisesti suomalaisille nuorille ja pitkäaikaistyöttömille tarvitaan nyt töitä, ja keinoja on olemassa. Osa-aikaisen ja lyhytkestoisen työnkin pitäisi aina kannattaa, ja siksi suojaosat pitää palauttaa sosiaaliturvaan. Te, pääministeri Orpo, myös varmasti tiedätte, että suojaosien poistaminen oli virhe ja että suojaosat tullaan palauttamaan ennemmin tai myöhemmin. Eikö olisikin nyt fiksua aloittaa tämän virheen korjaaminen ja käynnistää valmistelu suojaosien palauttamiseksi?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kiitos tulevaisuusvaliokunnalle selonteon huolellisesta käsittelystä, ja kiitos myöskin valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Kontulalle tämän selonteon mietinnön esittelystä erittäin selkeästi. Pidän todella tärkeänä sitä, että me myöskin eduskunnassa välillä pysähdytään katsomaan myöskin kauemmas tulevaisuuteen, kun yleensä me väännetään täällä täysistuntosalissa lähitulevaisuuden asioista ja paljon puheissamme muistutellaan menneistä asioista. On siis todella tärkeää, että me katsotaan myöskin kauemmas tulevaisuuteen, koska ne meidän päätökset nimenomaan vaikuttavat kauemmas kuin ehkä itse aina ajattelemme. Tuo Wäinö Aaltosen patsaskin tuolla muistuttaa, että me tehdään päätöksiä tässä salissa nimenomaan tulevaisuuteen. Puhemies! Viitaten siihen, mitä tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja, edustaja Harakka sanoi tuossa puheenvuorossaan ja kertoi siitä, miten tulevaisuusvaliokunta kiinnostaa maailmalla erittäin paljon muissa parlamenteissa, niin ihmettelen sitä, että täällä salissa kuitenkin on aika harvoja kansanedustajia tänään keskustelemassa tulevaisuudesta ja pitkän aikavälin politiikasta. [Timo Harakka: Laatu korvaa määrän!] — Laatu korvaa määrän, näin se on. Puhemies! Ilmastonmuutos ja luontokriisi totta kai liittyvät pitkälle tulevaisuuteen, tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin ja hyvään elämään, mutta kuten tuossa valiokunnan puheenjohtaja äsken meitä muistutti, on myöskin muita murroksia ja muutoksia, joita on todella tärkeää tutkia ja arvioida. Näissä valiokunnan lausumissa onkin nostettu esiin lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen, ja pidän sitä aivan älyttömän tärkeänä. Meillä ei ole tulevaisuutta, jos me emme pidä lapsia ja nuoria mukana. Vielä kiitän arvoisaa pääministeriä, että osallistutte myös tähän keskusteluun.
Arvoisa rouva puhemies! Turvallisuuden takaaminen on yhteiskunnan tärkeä tehtävä. Yhteiskunnan turvallisuus ja toisaalta yksilön kokema turvallisuudentunne syntyvät monen asian summasta. Ne luovat peruskallion kaltaisen pohjan, vakauden, josta Suomi on saanut pitkään nauttia. On tärkeää, että sekä meillä päättäjillä, viranomaisilla että kaikilla Suomessa asuvilla on yhteinen tilannekuva ja ymmärrys turvallisuutta tukevista elementeistä. Vain siten voimme ylläpitää Suomen vakautta sekä valmiutta kohdata kriisejä yhdessä. Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteon lähtökohdat ovat hyvin uhkakeskeiset. Selonteko tunnisti, että sisäisen turvallisuuden politiikan tärkeänä päämääränä on ”varmistaa, että Suomi on luottamuksen yhteiskunta, jossa toteutuvat turvallisuus ja oikeudenmukaisuus kaikissa oloissa”. Siinä missä selonteko epäonnistui tunnistamaan, mistä tuo luottamus syntyy, nyt selonteosta tehdyssä mietinnössä yhteinen tilannekuva pystyttiin luomaan selontekoa paremmin. Selonteosta tehdyssä mietinnössä tuodaan ansiokkaasti esiin kokonaisturvallisuutta vahvistavia tekijöitä. Näihin kuuluvat eriarvoistumiskehityksen, polarisaation ja segregaation ehkäiseminen, palveluiden yhdenvertainen saatavuus sekä kuntien rooli ennalta ehkäisevässä työssä. Vasemmistoliiton näkökulmasta katsoen on toiveikkuutta herättävää, että yhteiseen tilannekuvaamme sisältyy ymmärrys siitä, että yhteiskunnallisen polarisaation ja eriarvoisuuden lisääntyminen voi murentaa myös luottamusta viranomaisiin. Johtopäätöksen on oltava, että koko yhteiskunnan, kokonaisturvallisuuden sekä viranomaisten toimintaedellytysten kannalta on oleellista, että eriarvoistumiskehitys pysäytetään. Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että valiokunnan tunnistama kuntien rooli sisäisen turvallisuuden keskeisinä toimijoina otetaan vakavasti. Kuntien valtionosuuksien ja peruspalveluiden jatkuvat leikkaukset eivät tue sisäisen turvallisuuden ja eriarvoistumisen ehkäisemisen tavoitteita, vaan päinvastoin. Esimerkiksi selonteossakin laajasti käsiteltyä nuorisorikollisuutta voidaan ehkäistä parhaiten tukemalla nuorten hyvinvointia. Resursseja on suunnattava sinne, missä selonteon ja mietinnön peräänkuuluttamaa moniammatillista yhteistyötä voidaan tosiasiassa tehdä, eli kunnissa, kouluissa ja hyvinvointialueilla. Arvoisa puhemies! Suomen sisäisen turvallisuuden tilanne on yleisesti ottaen vakaa. Valitettavasti Euroopan turvallisuustilanne on kuitenkin heikentynyt viime vuosina. Kriisit ovat yhä monisyisempiä ja vaikeasti ennakoitavissa. Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt tuovat eteemme ennen näkemättömiä haasteita, joihin viranomaisilla on oltava kyky ja resurssit varautua. Yhteinen tilannekuva on tärkeää myös viranomaisten resurssi- ja osaamistarpeiden hahmottamiseksi. Sisäisen turvallisuuden viranomaisilla on suuri merkitys häiriö-, onnettomuus- ja kriisitilanteiden ensivasteessa. Viranomaisviestinnän merkitys nousi viimeksi esiin viime viikon perjantaina jälleen uuden drooniepäilyn yhteydessä. Viranomaisten sujuva tiedonkulku, selkeä ja monikielinen viranomaisviestintä ja toisaalta Suomessa asuvien vastustuskyky informaatiovaikuttamista vastaan ovat ensiarvoisen tärkeitä aikana, jolloin ilmassa olevat epävarmuudet horjuttavat yhteiskuntamme sosiaalista yhtenäisyyttä ja luottamusta. Kuten mietinnössä todetaan, sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten tehtävät ja osaaminen ovat lisäksi keskeisessä roolissa perus- ja ihmisoikeuksien täysimääräisen toteutumisen varmistamisessa. Vasemmistoliitto haluaakin peräänkuuluttaa jokaisen sitoutumista siihen, että Suomi on huomennakin jokaiselle ihmiselle turvallinen, demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava hyvinvointivaltio ja oikeusvaltio. Arvoisa puhemies! Perus- ja ihmisoikeuksista on pidettävä kiinni myös ja erityisesti vaikeina aikoina, kun väkivaltaiset konfliktit, pandemiat ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat ilmiöt ravistelevat turvallisuudentunnettamme. Uhkakuvia nähdään valitettavan usein haavoittuvassa asemassa olevissa ihmisryhmissä. Puhemies! Tällä perusteella teen ennalta jaetun kannanottoehdotuksen. Tällä ehdotuksella haluamme täydentää mietintöön sisältyvää kannanottoehdotusta siltä osin, että perus- ja ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen maahanmuuttopoliittisen sääntelyn toimeenpanossa ja sen merkitys sisäiselle turvallisuudelle tulee yksiselitteisesti selväksi.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kyllä minäkin yhdyn näihin kiitoksiin, mitä tässä salissa on jo runsain mitoin annettu sekä hallitukselle että ministeri Grahn-Laasoselle tämän asian eteenpäinviemisestä ja tänne eduskuntaan saattamisesta. Tämä käsiteltävä asia on kyllä todellakin askel parempaan suuntaan erityisesti kansan- ja takuueläkkeen saajille. Merkittävä parannushan tässä tosiaan on se, että eläkettä ei enää menettäisi kokonaan vaan ainoastaan sen joustosumman ylittävältä osalta. Tässä on huoliakin esitetty ja semmoista pienen pientä kritiikkiä, niin kuin tuossa edustajat Merinen ja Lindén omissa puheenvuoroissaan toivat esille, eli tämä joustosumman matala taso ja sitten tämä 12 kuukauden yhtäjaksoisen ylityksen vaikutus eläkeoikeuteen. Olisin näistä oikeastaan ministeriltä kysynytkin, kävittekö esimerkiksi tästä joustosumman tasosta minkälaisia keskusteluja. Sitten oikeastaan yleisesti vain totean, että pidän erittäin hyvänä, että nyt tässä salissa useastakin suusta hallituspuolueistakin todetaan, että tämä esitetty suojaosan palauttaminen tekee työn vastaanottamisen kannattavaksi. Toivoisin, että tätä ajatusta voitaisiin noudattaa myös silloin, kun puhutaan esimerkiksi työttömistä ihmisistä ja työttömyysturvan suojaosista etenkin sellaisessa tilanteessa, kun ihmisillä ei ole kokoaikaista työtä, jota olisi mahdollisuus vastaanottaa.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministeri Marttiselle, joka kuuliaisesti kuuntelee täällä opposition viestiä. Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen politiikan seuraukset eivät näy vain budjettikirjojen sivuilla tai talousennusteiden taulukoissa. Ne näkyvät ihmisten kodeissa, ruokapöydissä, terveyskeskusten jonoissa, vanhustenhoidossa ja siinä arjen epävarmuudessa, jota yhä useampi suomalainen joutuu kokemaan. Ennen vaaleja pääministeri Orpo lupasi työtä, kasvua ja vastuullista taloudenpitoa. Kokoomus lupasi lopettaa velaksi elämisen ja vahvistaa Suomea. Ennen vaaleja valtiovarainministeri Purra lupasi, että pienituloisilta ei leikata: ”Se ei meille käy”, hän sanoi. Mutta mitä on tapahtunut? Työttömyys on kasvanut, velkaantuminen jatkuu ja pienituloisten ihmisten toimeentuloa on heikennetty kerta toisensa jälkeen. Arvoisa puhemies! Hyvinvointivaltio on rakennettu sille ajatukselle, ettei ketään jätetä yksin silloin, kun elämässä tulee vaikea hetki. Ei meistä kukaan tiedä tulevasta. Jokainen meistä voi kohdata elämässään sairautta tai työttömyyttä. Mutta nyt tämä hallitus murentaa juuri tätä hyvinvointivaltion lupausta. Puhemies! Asunnottomuuden kasvu on tästä karu esimerkki. Kun ihminen joutuu valitsemaan vuokran, lääkkeiden ja ruoan välillä, kyse ei ole enää abstraktista talouspolitiikasta, kyse on suomalaisista ihmisistä, ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta. Kyse on siitä, millaiseksi maaksi Suomi nyt rakentuu. Hallitus on toimillaan kurittanut suomalaisten ihmisten elämää kohtuuttomilla leikkauksilla, vaikka keneltäkään ei pitänyt alun perin vaatia kohtuuttomuuksia. Hallitus on leikannut asumistukea ja sosiaaliturvaa ja heikentänyt pienituloisten asemaa esimerkiksi palveluita karsimalla. Samalla hallitus on ollut valmis keventämään hyväosaisten ja suuryritysten verotusta. Tämä ei ole pakko, toisin kuin täällä ovat useammatkin hallituspuolueen edustajat väittäneet. Tämä on arvovalinta. Hallituksen arvovalinnat tulevat vielä kalliiksi, kun jonain päivänä hyvinvointivelkaa aletaan kuroa umpeen. En tiedä, löytyykö mistään sellaista rahaa, millä kaikki tämä pahoinvoinnin aiheuttama inhimillinen hätä ja kärsimys saadaan maksettua. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen leikkauslinja ei ole tuonut Suomeen kasvua eikä työpaikkoja. Tämä hallituksen politiikka on lisännyt epävarmuutta. Kun ihmisiltä viedään ostovoimaa ja turvaa, ei sillä talous vahvistu. Kun sairastamisesta tehdään kalliimpaa ja toimeentulosta epävarmempaa, ei sillä yhteiskunta eheydy. Ja on olemassa vaihtoehtoja. Toisin kuin täällä äskenkin edustaja Päivärinta väitti, että oppositio ei ole tuonut vaihtoehtoja, niin uskallan olla edustaja Päivärinnan kanssa eri mieltä. Kaikki me oppositiopuolueet olemme tuoneet viime syksynä vaihtoehtoisen talousarvion tänne saliin keskusteltavaksi, ja niin tulemme tuomaan ensi syksynäkin. Hyvät edustajat, esimerkiksi tämän kevään riihessä hallitus olisi voinut perua yhteisöveron alennuksen. Vasemmistoliitto on myös sitä mieltä, että suurten omaisuuksien verotusta voidaan vahvistaa, listaamattomien yhtiöiden epäoikeudenmukaisia verohuojennuksia voidaan purkaa ja työn vastaanottamista voidaan helpottaa palauttamalla suojaosat.
Arvoisa herra puhemies! Hyvä hallitus, te olette epäonnistuneet. Ette te ole taittaneet velkaantumista, vaikka te näin sanoitte kautenne alussa. Te olette ottaneet velkaa historiallisen paljon, ja arvoisa pääministeri, tämän teidän ottamanne rahavelan lisäksi minua todella huolestuttaa se hyvinvointivelka, mitä tämä hallitus on omilla toimillaan ja omilla päätöksillään kasvattanut. Asunnottomuus on kasvanut, lapsiperheköyhyys on kasvanut, ruokajonot pitenevät, ja nyt seuraavaksi perheneuvolatkin ovat teidän saksienne välissä. Arvoisa puhemies! Todella tässä pääministeri totesi, että ihmisten tileillä on rahaa, mutta täytyy todeta, pääministeri, että kyllä se ihmisiltä meille tuleva viesti on kovin erilainen. Tänäänkin tuli viestiä, kuinka eivät enää ihmiset jaksa, kun siellä tilillä ei ole sitä rahaa. Arvoisa pääministeri, milloin on tavallisten ihmisten, milloin on vaikeassa asemassa olevien ihmisten vuoro?
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan kyllä tämä hallituksen esitys jatkaa sitä samaa linjaa, mitä tämä hallitus on harjoittanut koko vaalikauden ajan. Ja, arvoisa ministeri, kyllä te leikkaatte sieltä hyvinvointialueilta, vaikka te ihan muuta sieltä nyt väitätte, ja samalla te siirrätte sitä vastuuta päätöksistä sinne hyvinvointialueille, valtuutetuille. Otetaan esimerkkinä nämä soteasiakasmaksut. Nyt te leikkaatte alueilta 90 miljoonaa euroa, ja se on se summa, jolla te pakotatte sotealueet korottamaan näitä asiakasmaksuja. Toki siellä alueilla valtuutetut voivat päättää olla korottamatta maksuja, mutta te leikkaatte joka tapauksessa tämän summan sieltä hyvinvointialueilta. Puhemies! Tälläkin hetkellä yli puolen miljoonan suomalaisen sotemaksut ovat ulosotossa, ja tämä herättää minulle kaksi kysymystä: 1) Eikö tämä nyt jo kerro siitä, että maksut ovat sosiaali- ja terveyspalveluissa tälläkin hetkellä aivan liian korkeita? 2) Miten nämä alueet selviävät taloudellisesti, kun te leikkaatte hyvinvointialueilta rahaa [Puhemies koputtaa] mutta alueet eivät tosiasiallisesti saa sitä rahaa [Puhemies: Aika!] näillä sotemaksujen korotuksilla, kun ne ovat ulosotossa ihmisillä?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan todeta, että arvostan valtavasti huolenpitoanne, ja sen jälkeen kiitän työryhmää ja valiokuntaa valtavan isosta työstä, minkä olette tehneet tämän liikennesuunnitelman osalta. Tämä on erittäin tärkeä paperi ja antaa meille hyvät suuntaviivat vuosiksi eteenpäin. Mutta kuten tuossa aikaisemmassa puheenvuorossa edustaja Furuholm totesi, että mietintö on kohtuullisen hyvä, ja teki tähän kannanottoehdotuksen, niin, arvoisa puhemies, kannatan tätä edustaja Furuholmin kannanottoehdotusta.