Purra Riikka
94 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Olen aivan varma siitä, että kuljetusalaa tyydyttää enemmän se, että olemme tehneet päätöksen ammattidieselistä ja saamme sen voimaan, kuin se, että te ette sitä esimerkiksi tehneet. Te esititte eilen täällä salissa ja kuulin, että myöhemmin A-studiossa väitteen, että me olemme kiristäneet polttoaineiden verotusta. Sehän on yksinkertaisesti täysin väärin sanottu. Se, mihin te nyt viittaatte, on se, että arvonlisäveron tuotto kasvaa, kun polttoaineen hinta kasvaa. Tämä on aivan totta. [Anne Kalmari: Olette kiristäneet!] Arviolta, kun hinta nousee 25 senttiä, niin arvonlisäveron osuus on tuosta noususta noin viisi senttiä. Teiltä on myös ehdotettu, että tämä lisääntynyt arvonlisäveron tuotto voitaisiin käyttää polttoaineverojen laskemiseen. Tästä ei ole aivan selkeää laskelmaa, mutta noin arviolta sen vuosituotto, mikäli polttoaineiden hinnat olisivat vuoden ajan yhtä korkealla, olisi noin 100—200 miljoonaa. Arvoisa keskusta, tämä hallitus on alentanut polttoaineiden veroa paljon enemmän kuin tämä teidän ehdotuksenne. [Mauri Peltokangas: Kurvinen nosti, me laskettiin!]
Arvoisa herra puhemies! Olisin ymmärtänyt tämän purkauksenne, edustaja Kurvinen, mikäli teillä olisi historia, jossa polttoaineiden hintaa on alennettu. Se hallitus, jossa te olitte, nosti polttoaineiden hintaa veronkiristyksillä. [Välihuutoja] Se nosti Suomen jakeluvelvoiteuraa, koska se oli sitoutunut maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Keskusta ei tehnyt asioille viime hallituksessa mitään. Sen sijaan tämä hallitus on täysin poikkeuksellisesti mennyt toiseen suuntaan. Myöskään sille, mitä te Euroopan unionissa olette menneet kuittaamaan, oli kyse sitten ennallistamisesta tai jostakin ilmastopolitiikasta, [Suna Kymäläinen: Vastatkaa kysymykseen!] valitettavasti tämä hallitus ei välttämättä voi mitään. Mutta me teemme kaikkemme, jotta toimet olisivat mahdollisimman järkeviä siinä liikkumatilassa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta kuittasi italialaisten keittiöremontit!] joka meillä on. Muun muassa se ammattidiesel, jonka olemme siis päättäneet ja joka on tulossa voimaan, oli yksi niistä, joista te vain puhuitte mutta joita ette koskaan pystyneet saamaan voimaan.
Arvoisa herra puhemies! Todellakin, palautetaan ensin mieliin, mitä tämä hallitus on tehnyt täysin historiallisesti: Se on alentanut polttoaineveroja lähes 300 miljoonalla. Ensi vuoden budjettiin on edelleen tulossa kevennys, 50 miljoonaa. Me olemme tehneet myös muualle liikenteeseen, esimerkiksi ajoneuvoveron puolelle, veronkevennyksiä. Me olemme madaltaneet jakeluvelvoitteen nousu-uraa edellisen hallituksen urasta, millä on selkeä vaikutuksensa tähän hintatasoon. Me olemme tuomassa ammattidieseliä, joka vaikuttaa kuljetusyrittäjiin, ja niin edelleen. Mikäli me emme olisi tehneet näitä toimia, niin polttoaineiden hinta olisi vielä huomattavasti korkeampi kuin se on tällä hetkellä. Tämänhetkinen tilanne johtuu maailmanmarkkinahinnasta. Öljyn barrelihinta huitelee pitkälti yli sadan dollarin. [Keskeltä: Niin se huitelee Ruotsissakin!] Tiedätte hyvin, että tämä johtuu Hormuzinsalmen tilanteesta ja ylipäätänsä näihin logistiikkaketjuihin tulleista ongelmista. Valitettavasti tässä tilanteessa, jossa me olemme esimerkiksi alijäämämenettelyssä, meidän ei ole mahdollista tehdä miljardin euron veronkevennyksiä, jotka vaadittaisiin siihen, että pumpulla selvästi hinta alenisi. [Puhemies koputtaa] En tiedä, löydämmekö tämän ehdotuksen tai jakeluvelvoitteen edelleen alentamisen keskustan tulevasta vaihtoehdosta.
Edustaja Savola, luitteko te siis juuri sitaattini, jossa kerroin, että hallitus voi alentaa veroja? Kyllä luitte. Vastasinko minä juuri, että tämä hallitus on useilla sadoilla miljoonilla vaikuttanut siihen hintaan? [Mikko Savola: Kaksi ja puoli euroa pumpulla litra!] Jo lähes 300 miljoonaa eri veronkevennyksiä. Ne ovat lisääntyneet koko hallituskauden joka vuosi. Ensi vuodelle on edelleen tulossa jakeluvelvoiteuran keventäminen, jolla on selvä vaikutuksensa hintaan, erilaista päästökauppaan, indeksitarkistuksiin liittyviä toimia, ammattidiesel, ajoneuvoveron kevennys ja niin edelleen — autoilumyönteiseltä hallitukselta. [Mikko Savola: Kaksi ja puoli euroa pumpulla!] Olen tismalleen samaa mieltä teidän kanssanne, keskustan kanssa, siitä, että auto on erittäin tarpeellinen väline erityisesti tässä maassa ja polttoaineen hinta on kestämättömällä tasolla, ja juuri siksikin tämä hallitus on niitä toimia tehnyt. Mutta valitettavasti meillä ei ole muskeleita siihen, mistä se korkea hinta tällä hetkellä johtuu, eli Hormuzin tilanteesta. [Mika Lintilä: Ei pitäisi mennä lupailemaan! — Anne Kalmari: Kaksi ja puoli euroa on ja pysyy!]
Arvoisa herra puhemies! Valitettavasti tässä hallituksessa edes ulkoministerillä ei ole valtaa vaikuttaa siihen hintaan, joka tänne tuodaan. [Mikko Savola: Nytkö se on maailmanmarkkinahinta?] Se, mihin me voimme vaikuttaa: [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Me voimme vaikuttaa verotukseen. Sen vuoksi esimerkiksi kahden viikon päästä täällä salissa esiteltävässä budjetissa on ensi vuodellekin tulossa polttoaineverotukseen kevennystä, kuten juuri edellä kerroin. Sen lisäksi tämä hallitus on päättänyt muun muassa ammattidieselistä, joka myös tulee normaaliin eduskuntakäsittelyyn. Tämä hallitus on autoilijan hyväksi tehnyt juuri sellaisia asioita, joihin muun muassa keskustan edellinen hallitus ei kyennyt. [Suna kymäläinen: Kotitaloudet kiittävät!] Kyllä, tilanne on aivan hirvittävä. Lähi-idän vaikutus pumppuhintoihin on valtava. Dieselin hinta, tavallisen polttoaineen hinta, pumpulla on aivan liian korkea. Totta kai toivomme, että tämä tilanne laukeaa mahdollisimman pian. [Suna kymäläinen: Tällä kaudella on vähän eri kuin viime kaudella!]
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lohi, sanoitteko te juuri, että jakeluvelvoite ja päästökauppa ja muut ilmastotoimet ovat mitättömiä, [Markus Lohi: En! — Keskustan ryhmästä: Te ette kuunnelleet! Nyt on valikoiva kuulo!] kun te keskustan ollessa viime kaudella hallituksessa kiristitte näitä kaikkia? Te jopa kiristitte polttoaineiden verotusta. Tämä hallitus on tehnyt kaiken täysin toiseen suuntaan. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] Me olemme keventäneet polttoaineiden verotusta, me olemme keventäneet ajoneuvoveroa, me olemme keventäneet jakeluvelvoiteuraa [Juho Eerola: Meneekö jakeluun?] — me emme ole tehneet indeksitarkistuksia, jotka edelleen kiristävät hintaa — useiden satojen miljoonien edestä. Vastaavasti tällä hetkellä valitettavasti polttoaineen hinta, erityisesti diesel siellä pumpulla on niin korkea, että mikäli siihen haluttaisiin vaikuttaa veronkevennyksellä, se todennäköisesti olisi miljardiluokkaa, [Vasemmalta: Se ammattidiesel!] koska hintapaine yli sadan dollarin hinnasta barrelilta on niin kova, ja se johtuu Lähi-idän tilanteesta. Samaan aikaan teidänkin puolueesta on esitetty hallitukselle vaatimuksia tehdä lisäsäästöjä. Te ymmärrätte, että hallituksella ei tässä tilanteessa ole mahdollisuutta tehdä miljardien veronkevennyksiä. [Vasemmalta: Paitsi yhteisövero!]
Arvoisa herra puhemies! Mitä tulee sähkön hintakattoon, josta ministeri Multala varmasti kertoo tarkemmin, niin se liittyy äärimmäisiin kriisitilanteisiin, ja siihen valmistellaan mekanismia. Viitataan esimerkiksi sellaisiin viime energiakriisin kaltaisiin tilanteisiin. Mitä tulee sitten polttoaineiden hintoihin, niin edustaja Lintilä kuvasi, antoi kyllä väärää todistusta siitä, mitä on ennen viime vaaleja tästä aiheesta puhuttu. Te tiedätte sen varmasti itsekin oikein hyvin. Silloin kun tämä Hormuzin tilanne käynnistyi, varoitin täällä aitiossa jo siitä, että mikäli tämä tulee pitkittymään, sen vaikutus paitsi polttoaineiden hintoihin myös koko globaaliin talouteen tulee pahimmillaan olemaan musertava. Siitäkin syystä me olemme olleet erittäin positiivisesti yllättyneitä Suomen hyvistä talousluvuista. Tämä logistiikkaan, polttoaineisiin, lannoitteisiin, moneen liittyvä hintapaine ei ole niin paljon Suomessa näkynyt, mutta kyllä, se näkyy valitettavan paljon bensapumpulla. Mitä tämä hallitus sitten on jo tehnyt? Täysin historiallisesti, lähes 300 miljoonaa olemme alentaneet liikenteen verotusta. Ensi vuodelle on tulossa vielä [Puhemies koputtaa] pieni lisäkevennys, 50 miljoonaa. Tämä on täysin historiallista. Sen lisäksi me olemme tehneet [Puhemies koputtaa] jakeluvelvoiteuraan kevennyksiä. [Mikko Savola: Pumppuhinta 2,50!] Me olemme purkaneet teidän hallituksenne kiristyneitä veroja [Puhemies: Kiitoksia, ministeri!] ja ylitiukkaa ilmastopolitiikkaa.
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Rydman tuossa edellä ja aiemmalla kyselytunnilla useaan kertaan on korostanut sitä, minkä takia, vaikka ikävää on korottaa asiakasmaksuja, se on kuitenkin pienempi paha kuin tämä muu kokonaisuus, mihin palveluihin näitä voitaisiin kohdistaa. Jos katsotaan hyvinvointialueiden kokonaisrahoitusta, niin se on lisääntynyt tällä hallituskaudella yli neljä miljardia euroa. [Timo Harakka: Tulihan se sieltä!] Hyvinvointialueiden rahoituksen kasvu, korkomenot, puolustusmenot, turvallisuusmenot ovat ne kokonaisuudet, jotka selittävät sitä, että me olemme niin kaukana niistä tavoitteista, joihin meidän olisi pitänyt päästä. Vastaavalla tavalla minun on pakko sanoa, edustaja Lindén, että te tuossa kesällä ehdotitte, että hyvinvointialueiltakin pitää tulevina vuosina pystyä säästämään, ja te ehdotitte muistaakseni miljardin euron säästöjä hyvinvointialueille. [Timo Heinonen: Siis leikkausta!] Se toki aiheutti teidän omassa puolueessanne sen, että siellä järjestettiin kriisikokouksia [Jani Mäkelä: Pelisääntökeskustelua!] tästä teidän kuitenkin aika järkevästä ehdotuksestanne, koska kyllä, me olemme sellaisessa tilanteessa, että kaikkia sektoreita valitettavasti pitää pystyä tarkastelemaan, [Puhemies koputtaa] jotta julkinen talous saadaan parempaan jamaan.
Arvoisa herra puhemies! En valitettavasti ole päässyt perehtymään näihin SDP:n ehdotuksiin enkä niiden tarkkoihin vaikutuksiin. Minulla on riittänyt hommaa täällä hallituksessa. Aivan kuten edustaja sanoikin, niin tämä hallitus ei ole tehnyt säästöjä kotihoidon tukeen ja jopa tässä tilanteessa olemme kyenneet korottamaan esimerkiksi lapsilisiä. Itse korostan omaan salkkuuni kuuluvana tietenkin veropolitiikkaa, joka tässä on mennyt nimenomaan oikeaan suuntaan: Merkittävät työhön kohdistuvat veronkevennykset, vielä huomattavasti paremmat nimenomaan lapsiperheille. Me olemme työtulovähennyksen lapsikorotusta kyenneet parantamaan useamman kerran, ja tämä on erittäin merkittävä asia. Se, että lapsiperheissä jää enemmän rahaa käteen työstä, on kaikin tavoin erittäin kannatettava asia. Uskoisin, että kun pelkästään meidän syntyvyysluvuissa nyt näkyy pieni positiivinen vire, niin tällainen politiikka voi tätäkin asiaa auttaa, ja toivottavasti sitä voidaan tulevina vuosinakin vielä jatkaa.
Arvoisa herra puhemies! Samaan aikaan, kun tämä hallitus on tehnyt säästöjä ja sopeutustoimia, olemme pitäneet tärkeänä, että me mahdollistamme tulevaisuuden kasvua. Me teemme sellaisia uudistuksia, jotka helpottavat yritysten toimintaedellytyksiä. Me teemme sellaisia uudistuksia, jotka lisäävät työn kannustimia ja erityisesti parantavat ostovoimaa. Niinpä tällä hallituskaudella esimerkiksi palkansaajan ostovoima on koko hallituskauden ajan parantunut, mutta toki silloin, kun se romahti vuonna 2022, kuoppa oli niin syvä, että palkansaaja oikeastaan vasta tänä vuonna pääsee sieltä kuiville. Mutta meidän tekemämme oleelliset veronkevennykset esimerkiksi työhön kokonaisuudessaan, kun otetaan lapsiperheiden vähennykset huomioon, nousevat jopa 1,8 miljardiin euroon. Tällä on erittäin merkittävä vaikutus. Toki veronkevennysten tekeminen sille suurelle keskiluokalle on kallista, ja senpä takia se myös siellä viivan alla näkyy, mutta se on tämän hallituksen nimenomainen päätös, että samaan aikaan, kun me teemme totta kai sopeutustoimia, me olemme pyrkineet tätä kokonaisveroastetta myös saamaan alas. Onneksi se tällä hallituskaudella [Puhemies koputtaa] noin prosenttiyksikön laskeekin. Tämä on erittäin hyvä suomalaiselle kansantaloudelle ja meidän tulevaisuudelle.
Arvoisa herra puhemies! Työttömyydestä aiheutuvat kustannukset tietenkin näkyvät valtion budjetissa paitsi työttömyyden suorina menoina myös esimerkiksi viimesijaisessa sosiaaliturvassa, mutta sen yhteenlaskeminen, mikä näistä johtuu työttömyydestä ja mikä jostakin muusta, ei ole aivan yksiselitteistä. Mutta kuten tässä on moneen kertaan jo kuvattu, se, miten työpaikkoja tähän maahan erityisesti saadaan, yksityisen sektorin kasvua, on juuri se, joka nojaa talouden kasvuun, siihen, että tässä maassa on kannattavaa liiketoimintaa: Yritys uskaltaa työllistää ihmisiä. Yksinyrittäjä päättää siirtyä kaksi ihmistä työllistäväksi yritykseksi. Kymmenen hengen yritys palkkaa kaksi lisää. Sillä tavalla tähän maahan syntyy työpaikkoja. Sen sijaan erilaiset tukityöllistämiskeinot ovat ehdottomasti tarpeellisia silloin, kun työttömyys on korkealla, ja niitä tämä hallitus onkin tehnyt, mutta aito työllisyyspolitiikka nojaa aina talouden kasvuun ja yritysten toimintaedellytyksiin.
Arvoisa herra puhemies! Tämä kyselytunti alkoi sillä, että oppositio kantoi huolta velkaantumisesta. Tosiasiassa oppositio, erityisesti vasemmistoliitto, on ainoastaan huolestunut siitä, että hallitus tekee veronkevennyksiä, että yritykset ja työntekijät saavat hieman enemmän rahaa, joka heille kuuluu. [Välihuutoja] Mitä tulee tähän kokonaisuuteen, niin avasin tätä jo ensimmäisessä vastauksessani. Ensi vuoden budjetissa säästöjen kokonaistaso lähentelee viittä miljardia. Sen lisäksi, kyllä, me teemme veronkevennyksiä. Valitettavasti teidän kahdeksan miljardin veronkiristyslista, jota olette pitäneet kesän aikana esillä, tekisi sen, että tässä maassa loppuisi kaikki kasvu. Se, mitä ylipäätänsä seuraa veronkiristyksistä, on jotain sellaista, mitä tämä hallitus ei tavoittele. Samaan aikaan meidän nettosopeutus meidän päätöksillämme on selvää myös ensi vuonna. Määräaikaisia menolisäyksiä liittyy Ukrainan tukemiseen ja meidän investointipakettiin. Kertokaa, mitä te näistä vastustatte. [Puhemies koputtaa] Sen lisäksi nämä säästöt ovat pysyviä ainakin niin kauan kunnes ne joku peruuttaa. Ne ovat pysyviä. Sen sijaan nämä menolisäykset ovat väliaikaisia. Toivottavasti eivät kuitenkaan ne veronkevennykset.
Arvoisa herra puhemies! Oikein hyvää syksyn alkua koko eduskunnalle. Todella mukava olla täällä. [Naurua] — Mennään näihin budjetin lukuihin. Todellakin ensi vuoden budjetissa säästöjen kokonaismäärä, joita siis on tehty hallitusohjelmassa ja kolme kertaa niiden päälle, lähentelee viittä miljardia euroa. Lisäksi siellä on uusia säästöjä, joita on tehty viimeksi tänä keväänä. Mutta kyllä, siellä on myös menojen lisäyksiä. Kaikkein suurimpina ovat veronkevennykset, joita ensi vuodelle tulee merkittävästi sekä yrittämisen että työn verotuksen puolelle. Sen lisäksi siellä muun muassa on sellaisia määräaikaisia menolisäyksiä, jotka vaikuttavat siihen nettosopeutuksen määrään huomattavasti, kuten lähes miljardi investointiohjelman menoja ja toisaalta Ukrainan tukea. Nämä ovat kaikista oleellisimmat osa-alueet siellä, jotka lisäävät menoja. Haluaisin tietää teiltä, edustaja Räsänen, mitä näistä — paitsi tietenkin veronkevennyksiä te vastustatte — menolisäyksistä, investointiohjelmasta tai Ukrainan tuesta, te vastustatte.
Arvoisa puhemies! Ei oikeastaan juuri tullut lisää uusia kysymyksiä. Edustaja Kalli jatkoi tällä samalla, johon jo vastasin. Eli ensin te arvostelitte sitä, että nettosopeutuksen määrä jää liian pieneksi. Sen jälkeen te luettelitte uusia toimia, joihin hallituksen pitäisi laittaa uutta rahaa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Jakopuolue!] mikä tarkoittaa sitä, että nettosopeutuksen määrä koko ajan pienenisi. Vastaavasti, kun te ette pysty kertomaan yhtään menolisäystä, jota te vastustaisitte tässä lisätalousarviossa, tuo kritiikkinne ei yksinkertaisesti vain kanna. Tiedän, että oppositio vastustaa meidän veronkevennyksiä ja ehkä joitain muitakin kasvutoimia, [Markus Lohi: Ne eivät auta kasvuun!] mutta siinä taitavat olla enemmänkin ideologiset erot meidän välillämme. Mutta siis vielä kerran: nettosopeutus tarkoittaa tehtyjä säästöjä käyttötalousmenoihin ynnä muualle, pysyvien menojen säästöjä, ja siitä vähennetään menolisäyksiä [Markus Lohi: Ja veronalennus!] esimerkiksi puolustukseen, turvallisuuteen, sinne, minne me tällä hallituskaudella olemme menoja joutuneet lisäämään. Sieltä saadaan se nettosopeutus. Mikäli te ette pysty kertomaan menolisäyksistä sellaisia, joita te vastustatte, niin teidän kritiikkinne nettosopeutuksen määrään ei ole kovin loogista. En ole kuullut... [Hanna Sarkkinen: Voi kritisoida myös veronalennuksia!] — Aivan totta, kuten vasemmalta sanottiin: mainitsinkin, että ainoat, mistä olen kuullut, että olette vastustaneet, ovat nämä varsinaiset veronkevennykset. Sitten kysyttiin tästä Metsähallituksen tuloutuksesta muutamassakin puheenvuorossa. Todellakin tässä takana on Metsähallituksen kaikkein paras tulos, mitä on ollut, ja tätä tuloutuksen kasvua selittää huomattavasti noussut puun hinta.
Arvoisa puhemies! Kiitoksia edustajille keskusteluista. Oikeastaan jo tämä peruslähtökohta, se, miten sosiaalidemokraatit ja keskusta, osin myös vasemmistoliitto, lähtivät tätä käsittelemään, kertoo siitä samasta, mitä me olemme koko vaalikauden täällä todistaneet. Kiinnititte aivan oikein huomiota siihen, että alijäämä kasvaa, velka kasvaa, ja edustaja Lindén kaikkein suorimmin totesi, miksei keskitytä velan hallintaan. Samaan aikaan luulen, että tässä lisätalousarviossa ei todennäköisesti ole yhtään menolisäystä, jota te vastustaisitte. Tässä lisätalousarviossa keskitytään turvallisuuteen, puolustukseen, droonitorjuntaan, aseisiin, huoltovarmuuteen, turpeeseen, energiahuoltovarmuuteen, Ukrainan merkittävään tukemiseen, korjausrakentamiseen, rakennusalan korjauspakettiin, nuorisotyöttömyyden korjauksiin, valkoposkihanhiin ja merimetsoihin, infrahankkeisiin Kouvolaan ja Kuopioon ja vähän muuallekin. No, ehkä voin ymmärtää, että sosiaalidemokraatit ja keskusta varmasti vastustavat näitä maahanmuuton kiristyksiin liittyviä menolisäyksiä eli kansalaisuuskoetta ja maasta poistamisen lisärahaa, mutta mikäli te kykenette... [Keskustan ryhmästä: Eihän vastusteta!] — Ette sitäkään vastusta. Eli te ette vastusta yhtään ainoata menolisäystä tästä talousarviosta, mutta sen sijaan te moititte sitä, että se lisää alijäämää. — Tässä oikein alleviivattuna opposition yleinen kanta: kritiikkiä, joka ei perustu kerta kaikkiaan yhtään mihinkään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Edustaja Räsänen, tiedän, että oppositiolle ei ole aina helppo ymmärtää brutto- ja nettosopeutuksen eroa, mutta jälleen kerran kerron teille nämä luvut, jotka olen täällä useampaan otteeseen kertonut. Te kysyitte, mihin tämä 6,5 miljardia nyt viittaa. No, muun muassa valtioneuvoston yleisistunnossa 21.5. mainitaan valtioneuvoston selonteossa liiallisen alijäämän korjaamisesta. Ensimmäisellä sivulla lukee: ”Hallitus on sopeuttanut julkista taloutta suoraan yli 6,5 miljardilla eurolla. Velkasuhteen kasvuun vaikuttavia päätöksiä hallitus on tehnyt vaalikaudella noin 10 miljardilla eurolla.” Sama luku löytyy julkisen talouden suunnitelmasta, johon itsekin viittasitte. Sieltä löytyy suora sitaatti: ”Hallitus on päättänyt noin 10 miljardin euron toimenpidekokonaisuudesta. Toimenpidekokonaisuudesta noin 5 miljardia euroa muodostuu vuoden 2027 tasolla julkisen talouden menoja sopeuttavista toimista ja noin 1,5 miljardia euroa verotoimenpiteistä.” [Joona Räsänen: Se on brutto! — Keskustan ryhmästä: Se on brutto!] Eli voitte hyvin vahvasti viitata tähän 6,5:een. Ja juuri tähän minä viittasin, että teille ei tunnu olevan selvää, mikä on brutto- ja nettosopeutuksen ero. [Pia Viitanen: Bruttosopeutus!] Mitä näistä lisätalousarvion menopuolen toimista te vastustatte: puolustusta, turvallisuutta, Ukrainaa, huoltovarmuutta, työttömyyden korjaamista, korjausrakentamista, infraa, maasta poistamista, kansalaisuuskoetta. Mikäli te ette pysty kertomaan yhtään panostusta, jota te vastustatte, teillä ei ole yksinkertaisesti logiikkaa tässä. [Perussuomalaisten ryhmästä: Vaietkaa iäksi!] Arvoisa puhemies! Yritystukiin edustaja Hyrköltä tuli hyvä puheenvuoro. Tämä hallitushan on sopeuttanut yritystuista yli 400 miljoonaa euroa bruttona. [Perussuomalaisten ryhmästä: Tehkääpä perässä!] Kyllä, me olemme myös lisänneet niitä, joten netto jää huomattavasti pienemmäksi. Suurin yritystukikokonaisuus, johon me olemme rahaa laittaneet, on puhtaan siirtymän verohyvitys. En usko, että vihreät sitä vastustavat, [Petri Huru: Totta kai vastustaa!] mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, että näitä pitää pystyä edelleen merkittävästi perkaamaan. Kysyttiin lisäksi nuorten työllistämisestä. Tietenkin talouden kasvu on se kaikista tärkein, joka koskettaa kaikkia ihmisryhmiä ja parantaa heidän työllistymistään, mutta tässä lisätalousarviossa on myös näitä muita toimenpiteitä eli nuorten rekrytointituki, nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteja, valtionhallinnon kesätyöntekijöitä, harjoittelijoita ja pitkäaikaistyöttömien osaamisseteli. Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi edustaja Kettuselle: Kysyitte, mihin perustuvat nyt nämä merkittävät maahanmuuton lisäykset. Ne liittyvät ukrainalaisiin, [Tuomas Kettusen välihuuto] kuten uskon, että te tiesittekin, [Perussuomalaisten ryhmästä: Eli vastustatteko sitä? — Perussuomalaisten ryhmästä: Kettunen! — Puhemies koputtaa] ukrainalaisten siirtymiseen vastaanottopalveluihin ja muualle. Sen sijaan tässä lisätalousarviossa kyllä laitetaan joitakin miljoonia myös niihin maahanmuuton kiristyksiin, jotka edellyttävät toimenpiteitä, jotka olen nyt jo moneen kertaan maininnut, eli maasta poistamiseen. Poliisi tarvitsee lisää resursseja, että se saa tästä maasta poistettavia ulkomaalaisia palautettua omiin kotimaihinsa, ja sen lisäksi kansalaisuuskokeen valmisteluun. Mielestäni puheenvuorossanne tunnuttiin myös vastustavan näitä meidän turvetoimenpiteitä, [Hälinää — Puhemies koputtaa] mitä jälleen ihmettelen, koska keskusta ei näiden asioiden eteen kyennyt viime kaudella tekemään yhtään mitään. Mielestäni nämä eivät ole aivan mitättömiä: 10 miljoonaa euroa tässä lisätalousarvioehdotuksessa Huoltovarmuuskeskukselle, lisäksi ensi vuodelle uusi tukivalmistelu, jossa ensi vuodelle tulee 8 miljoonaa euroa, josta puolet suoraan turpeelle ja puolet esimerkiksi EHP-laitosten käyttöiän pidentymiseen, [Petri Huru: Tätäkään ei keskusta saanut viime kaudella aikaiseksi!] mikä on edellytys sille, että energiaturvetta kyetään hyödyntämään. Te tunnuitte myös vastustavan sitä, mitä me teemme merimetsojen ja hanhien ja muiden osalta. Muistuttaisin myös, että tämä hallitus tekee nimenomaan [Puhemies koputtaa] metsästyksen riistapolitiikan kannalta erinomaisia toimenpiteitä, joita ei ole tässä maassa muuten aiemmin nähtykään. [Timo Heinonen: Purra löi Kettusen kanveesiin! — Sanna Antikainen: Aivan täysin!]
Arvoisa herra puhemies! Hallitus antaa eduskunnalle nyt vuoden 2026 [Hälinää — Puhemies koputtaa] toisen lisätalousarvioehdotuksen. Taloudessa kuuluu parempaa, ja hallituksen talouspolitiikka on alkanut viimein tuoda tulosta. Ekonomistit eli kansantalouden asiantuntijat ovat laajasti sitä mieltä, että talouskasvu on viimein käynnistynyt meillä Suomessa, vaikka esimerkiksi Saksassa kasvu on edelleen hyvin nihkeää. Saksan nihkeys ei voi olla vaikuttamatta Suomeen, kuten ei Iranin sotakaan, joka valitettavasti otti eilen jälleen uusia kierroksia. Kasvu on siis haurasta, mutta joka tapauksessa sitä kuitenkin laaja-alaisesti kaikilla päätoimialoilla tapahtuu. Talouspolitiikkaa tuleekin tehdä pidemmän aikavälin tarkasteluhorisontilla. Olemme sopeuttaneet taloutta suorilla toimilla 6,5 miljardilla, tervehdyttäneet työmarkkinoiden rakenteita, uudistaneet sosiaaliturvaa ja muun muassa nyt viimeisimpänä korjanneet Marinin hallituksen yrittäjien eläkelain. Paljon on silti vielä tehtävää. On myös syytä muistaa, että tekemämme uudistukset vaikuttavat viiveellä ja talouskasvua seuraava työttömyyden lasku tulee samoin viiveellä. Tuleva vuosi on varmasti jo valoisampi myös työmarkkinoilla ja tuo helpotusta työttömien vaikeaan tilanteeseen. Tässä lisätalousarvioehdotuksessa teemme uusia toimia tilanteen helpottamiseksi. Nuorten rekrytointitukeen ehdotetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa. Määräraha riittäisi vähintään 3 300 työttömän nuoren työllistämiseen. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteihin ehdotetaan 15 miljoonaa. Valtionhallinnon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden lisärekrytointiin ehdotetaan neljä miljoonaa euroa. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien osaamissetelistä aiheutuviin kustannuksiin ehdotetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa. Ison korjausrakentamisen paketin lisäksi teemme julkisia investointeja infraan ja väyliin. Tämä on järkevää ja vastuullista suhdannepolitiikkaa. Toisaalta sopeutamme toissijaisista menoista. Muun muassa järjestöjen tuki vähenee edelleen, samoin kehitysavun määrä. Valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa jatketaan ja laajennetaan. Kehysriihessä satsasimme edelleen lisää Puolustusvoimiin. Maavoimien uudistaminen vaatii resursseja. Toivon, että kotimainen puolustusteollisuutemme saa myös vauhtia merkittävistä panostuksistamme puolustusvälineiden hankintoihin. Arvoisa puhemies! Meillä on ensi kertaa käsissämme lisätalousarvioehdotus, jossa pääsemme korjaamaan verotuloarviota ylöspäin. Tämä on seurausta alkaneesta talouskasvusta ja hallituksen talouspolitiikasta. Verotuloissa arvonlisäveron kertymää ehdotetaan korotettavaksi 122 miljoonalla perustuen huhtikuussa julkaistuun kokonaistaloudelliseen ennusteeseen. Sekalaisten tulojen arviota korotetaan 113 miljoonalla. Lisätalousarvio sisältää kevään kehysriihessä linjattuja työllisyystoimia sekä panostuksia droonien torjuntaan ja puolustukseen laajemmin. Vuoden 2026 toisessa lisätalousarvioesityksessä määrärahatarve kasvaa 420 miljoonaa euroa, varsinaisten tulojen lisäys on 131 miljoonaa, ja nämä yhdessä lisäävät nettolainanoton tarvetta 289 miljoonaa euroa. Nettolainanoton valtiolla vuonna 2026 arvioidaan olevan noin 11,1 miljardia euroa. Arvoisa puhemies! Sota Ukrainassa säteilee meille, sillä drooneja voi lentää jatkossakin erehdyksessä ilmatilaamme. Siksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan 44 miljoonan euron lisärahoitusta ja poliisille vastaavasti 6,2 miljoonaa droonitorjuntakyvyn vahvistamiseen. Lisäksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan resursseja miehittämättömien valvontajärjestelmien hankintaan ja käyttöönottoon perustetun hankkeen käynnistämiseen. Kansainvälisen tilanteen vuoksi hallitus tekee myös panostuksia huoltovarmuuteen energian osalta. Ehdotamme 10 miljoonan määrärahaa Huoltovarmuuskeskukselle energiaturpeen varmuusvarastointia varten. Lisäksi olemme tuomassa ensi vuoden talousarvioon uutta kahdeksan miljoonan euron kokonaisuutta talvienergiatukeen, josta neljä miljoonaa euroa menee turpeen varmuusvarastointiin ja tuotantovarauksiin ja toiset neljä miljoonaa euroa voimalaitosten käyttöjen jatkamiseen muun muassa CHP-voimaloiden osalta. Näin turve säilyttää asemansa energiapaletissa. [Keskustan ryhmästä: Neljä miljoonaa!] Puolustussatsauksia tehdään siis edelleen lisää. Puolustusvoimille ehdotetaan 25 miljoonan euron lisärahoitusta materiaalin kunnossapitoon ja varustamiseen. Puolustusministeriön toimintaedellytysten parantamiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja Nato-jäsenyyden myötä lisääntyneiden resurssitarpeiden kattamiseen ehdotetaan kahden miljoonan euron lisäystä. Lisäys katetaan siirtona Puolustusvoimien toimintamenoista. Puolustusmateriaalihankintojen vuoden 2020 tilausvaltuuden enimmäismäärään ehdotetaan lisää 1 057 miljoonaa euroa materiaalihankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2026—2032. Tilausvaltuuksien lisäyksistä vuosille 26—28 kohdentuvista maksuista 562 miljoonaa katetaan aiemmin myönnetyillä määrärahoilla. Kotimaisen puolustusteollisuuden tukemiseen ehdotetaan 18,3 miljoonaa euroa avustuksena. Ukrainan tukemiseksi tarkoitettuihin aloitteisiin osallistumiseen ehdotetaan 44,3 miljoonan euron lisärahoitusta. Kotimaiselta teollisuudelta Ukrainan tarpeisiin tehtäviin hankintoihin liittyvää tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavaksi 50 miljoonalla eurolla, mikä kasvattaa vastaavalla määrällä vuoden 2026 puolustusmateriaalihankintojen määrärahaa. Ukrainaan toimitettuun 31. tukipakettiin sisältyneen puolustusmateriaalin korvaaviin hankintoihin tarkoitettua Ukrainan tukemisen tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavaksi 96,8 miljoonaa. Tähän liittyvät maksut ajoittuvat vuoteen 2028. Lisäksi Puolustusvoimille ehdotetaan 5,7 miljoonan euron lisäystä Ukrainalle annettavan koulutus- ja materiaalituen kustannusten kattamiseen. Näin ollen voidaan huomata, että lisätalousarvion lisämenotarpeet kohdistuvat erittäin voimakkaasti turvallisuuteen, Ukrainaan, puolustukseen ja huoltovarmuuteen. Arvoisa puhemies! Suhdannepoliittisesti hallitus päätti 110 miljoonan euron rakennuspaketista korjausrakentamisen elvyttämiseen. Tänä vuonna siis toivon mukaan taloyhtiöt tekevät päätöksiä energiatehokkuutta parantavista remonteista, sillä niihin on saatavissa valtiolta avustuksia tänä vuonna ja myös ensi vuonna. Rakentaminen on keskeinen osa talouttamme, ja nollakorkoaikana luotiin niin iso rakentamisen kupla asuntomarkkinoille, että korjausrakentamisen tukeminen on oikea tapa tukea rakentamisen elpymistä. Tässä lisätalousarvioehdotuksessa varaamme korjausrakentamisen pakettiin 25 miljoonaa euroa, ja loppurahoitus varataan syksyn lisätalousarvioon ja ensi vuoden talousarvioon. Näin saamme rakentamisen käyntiin ja työtä laajasti suomalaisille. Hallitus ehdottaa myös panostuksia lukuisiin uusiin väylähankkeisiin. Lisäksi useiden jo päätettyjen liikennehankkeiden valtuuksiin ehdotetaan korotusta. Arvoisa puhemies! Hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan sisältyy uusi kansalaisuuskoe liittyen kansalaisuutemme saamiseen. Suomen kansalaisuus pitää ansaita osoittamalla, että sitoutuu suomalaisiin arvoihin ja yhteiskuntamme yhteisiin pelisääntöihin. Maahanmuuttoviraston toimintamenoihin ehdotetaan 4,2 miljoonan euron lisäystä kansalaisuuslain muuttamista valmistelevaan hankkeeseen. Käytännössä rahoitus menee uuden kansalaisuuskokeen tekemiseen ja sen käyttöönottoon liittyviin kustannuksiin. Ulkomaalaislain muutokseen liittyviin kertaluonteisiin kustannuksiin ehdotetaan kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi maastapoistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuviin menoihin ehdotetaan lisäystä 1,5 miljoonaa. Maasta poistamiset ovat kasvaneet, hyvä niin, sillä lainsäädäntömme on tältäkin osin merkittävästi kiristynyt. Arvoisa puhemies! Vielä joitakin nostoja esityksestämme. Tuomioistuimille ehdotetaan 4,7 miljoonaa ja Syyttäjälaitokselle 2,2 miljoonaa euroa ruuhkan purkuun. Oikeudenhoidon resursseja ja niiden oikeasuhtaisuutta arvioidaan laajemmin osana valmisteilla olevaa oikeudenhoidon selontekoa. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen ehdotetaan 4,4 miljoonaa lisäystä suurpetojen aiheuttamien porovahinkojen korjaamiseksi. Ja aivan lopuksi: Suomen riistakeskus saa lisää resursseja valkoposkihanhien ja merimetsojen poikkeuslupapäätösten käsittelyyn sekä tietojärjestelmämuutoksiin näiden lajien siirtyessä syksyllä metsästettäviksi riistalajeiksi. [Perussuomalaisten ryhmästä: Loistava päätös!]
Arvoisa rouva puhemies! Elämme todellakin poikkeuksellisia aikoja sikäli, että talous todellakin kasvaa, ja se kasvaa tällä hetkellä hyvin laaja-alaisesti. Kyse ei ole enää siitä, että vain esimerkiksi vientisektorilla tai meidän perinteisillä vientialoilla menee hyvin, vaan positiivista näkyy käytännössä kaikkialla. Myös yksityinen kulutus on kiihtymässä. Ensimmäistä kertaa koko hallituskaudella meidän verotuloarviot ovat positiivisia eli niitä tarkastetaan ylöspäin kulutusverojen osalta. Vastaavasti odotetaan, että myös työllisyys lähtee myönteisempään suuntaan kehittymään ja työttömyys sulamaan vähitellen. Keskimäärin noin 6—9 kuukautta siihen talouskasvun käynnistymisen jälkeen menee. Mutta aivan kuten edustaja totesi, taivaalla on myös mustia pilviä, eli erityisesti Lähi-idän ja Iranin tilanne on se, joka tätä niin Suomen osalta kuin monen muunkin Euroopan maan osalta — ja miksei globaalilla tasollakin — voi vaikeuttaa, koska erityisesti energian kasvaneet hinnat, polttoainekustannukset tietenkin vaikuttavat tähän kokonaiskuvaan. [Puhemies koputtaa] Mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä, [Puhemies: Kiitos!] ja hallitus on tehnyt juuri oikeanlaisia toimia, jotta meidän tulevaisuuden kasvu mahdollistuu.
Arvoisa rouva puhemies! Se, että keskusta rakentaa kyselytuntikysymyksensä vuoden 2012 joidenkin puolueen linjojen ympärille [Sari Sarkomaa: Kertoo paljon keskustan uudistuskyvystä!] ja kieltäytyy näkemästä, minkälainen muutos tässä maassa on tapahtunut sen väestöpohjassa, [Antti Kurvinen: Perussuomalaisissa on tapahtunut suuri muutos!] ylipäätänsä koko Suomen rakenteissa, on kyllä hyvin erikoista. Samaan viittaa se, että te mainitsitte näistä pienistä lukioista. Täsmennän katselijoille, että keskusta tarkoittaa tässä siis sitä, että Euroopan ulkopuolelta pitää tuoda suomalaisen veronmaksajan rahalla opiskelijoita pieniin lukioihin, jotta ne voidaan säilyttää. Mitä tulee sitten tähän valtionhallintoon, johon te viittasitte, niin tämä hallitus on tehnyt yli 700 miljoonan säästöpäätökset valtionhallintoon. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Me todellakin keskitymme siihen, että rakenteita järkeistetään ihan kaikkialla. [Antti Kurvinen: Keskitätte!]
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia eduskunnalle tämän käsittelystä. Koen jokseenkin irvokkaiksi monet opposition puheenvuorot siitä, että velkasuhde ei vakaudu, velka on edelleen korkealla, alijäämät ovat korkealla, ottaen huomioon, että te olette vastustaneet käytännössä kaikkia, käytännössä joka ikistä sopeutustoimeamme, jonka me olemme tänne saliin tuoneet. Tässä maassa 20 vuotta on käytännössä jätetty monet uudistukset tekemättä, ollaan jätetty tekemättä säästöjä nimenomaan sinne pysyviin käyttötalouden menoihin. Ei ole uudistettu rakenteita. Nyt tämä hallitus tätä tekee. Ensimmäistä kertaa on leikattu pysyviä menoja selvästi. Tämä kokonaisuus ei ihan hetkessä onnistu, varsinkaan kun tuo kansainvälinen ympäristö ylipäätänsä Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella on niin haastava. Olemme hallituksessa tehneet paitsi hallitusneuvotteluissa merkittäviä säästöjä myös neljä uutta kierrosta. Meillä ei myöskään ole menossa mikään välivuosi, kuten täällä todettiin, vaan säästöt edelleenkin ovat vuositasolla miljardiluokassa. Tänä keväänä olemme 540 miljoonaa päättäneet myös uusia. Mikäli me olisimme jatkaneet edellisen hallituksen linjalla, kaikki nämä luvut olisivat huomattavasti pahempia, eivät parempia. Se, mikä selittää kansainvälisten tekijöiden ohella tätä meidän heikkoa tilannetta, ovat nimenomaan puolustukseen ja turvallisuuteen tehdyt lisäpanostukset, korkojen kehitys ja myös hyvinvointialueiden lisärahoitus. Arvoisa puhemies! Mennään ensin tähän yhteisöveroon, joka täällä kaikkien oppositiopuolueiden osalta sai kritiikkiä. Mitä jos kysytään niiltä yrityksiltä itseltään? Sitäkin on tänä keväänä kysytty, nimittäin pk-yritystutkimuksessa. Käyn erikseen läpi suuret yritykset ja pk-yritykset. Suurten yritysten mukaan yhteisöveron kevennys lisää investointihalukkuutta huomattavasti tai ratkaisevasti 20,9 prosentilla vastaajista ja huomattavasti, ratkaisevasti tai jonkin verran 65,5 prosentilla, suurissa yrityksissä. No, pk-yrityksissä se lisää kasvu- ja investointihalukkuutta merkittävästi 30,2 prosentilla vastaajista. Mielestäni tämä ei ole lainkaan vähäpätöinen tulos. No, mennään eteenpäin. Saksalaisen tutkimuksen mukaan yhteisöveron keventämisestä jopa puolet siirtyy työntekijöille palkkojen kautta. Tämä koskee erityisesti matalasti koulutettuja, naisia ja nuoria. Saksa muuten aikoo keventää yhteisöveroa myös lisää. Mihinkähän tämä perustuu, arvoisa oppositio? Voisiko se perustua siihen, että Saksankin talous kaipaa todella kasvua? Siellä ilmeisesti sosiaalidemokraatit tulkitsevat näitä asioita kyllä huomattavasti eri tavalla kuin Suomessa. Oletteko huomanneet myös sen, että tällä hetkellä niitä kansainvälisiä investointeja virtaa Suomeen? Se on mielestäni erittäin hieno asia. Se, millä tämänkin saisi varmasti katkeamaan, olisi poukkoileva veropolitiikka, jossa näitä kevennyksiä lähdettäisiin perumaan. Sosiaalidemokraatteja enemmän minua hämmästyttävät kyllä keskustan ryhmäpuheenvuoro täällä ja teidän linjanne näihin asioihin. Se, että te vastustatte työhön ja yrittämiseen kohdistuvia veronkevennyksiä, on minulle jokseenkin erikoista — puolue, joka siis jätti hallitusneuvotteluihin tyhjän paperin ja viime kaudella tuki Suomen pitkään aikaan vasemmistolaisinta hallitusta. Tätä kokonaisuutta on todella vaikea ymmärtää. Arvoisa puhemies! Sosiaalidemokraattien kanta velkajarruun: En oikein havainnut sieltä suurta ymmärrystä. Siellä väitettiin ryhmäpuheessa, että me dramaattisella tavalla putoamme nettomenopolulta ja me viis veisaamme nettomenopolusta. Mistä te oikein keksitte näitä asioita? Kuten puheenvuorossani kerroin ja siellä selonteossa kerrotaan, jos näyttää siltä, että tästä pudotaan — ei näytä siltä muuten tämänhetkisen kasvun mukaisesti — niin silloin me teemme tarpeellisia lisätoimia. Arvoisa puhemies! Minun on pakko arvioida, että tätäkin keskustelua selittää se, että oppositiopuolueita on alkanut hirvittää tämä sopeuttamistarve. Teitä hirvittää se, koska te olette ajaneet itsenne umpikujaan. Joka ikistä toimea vastustamalla, kokonaisia isoja sektoreita etukäteen säästöjen ulkopuolelle jättämällä te olette ajaneet itsenne umpikujaan, ja te tiedätte sen. Vaalit ja äänien saaminen kyllä houkuttavat, mutta te tiedätte, että jos te pääsette hallitukseen päättämään näistä asioista, niin te olette isoissa ongelmissa. Sen on huomannut vasemmistoliitto, jolla on kuitenkin loogisin suhtautuminen näihin asioihin, sen ovat huomanneet vihreät, jotka menneenä viikonloppuna kipuilivat asian kanssa, ja sen ovat aivan erityisesti huomanneet sosiaalidemokraatit, jossa jopa puoluejohdossa kipuillaan näitä asioita vastaan. Arvoisa puhemies! Edustaja Lindénille on kyllä pakko antaa kiitokset. Te nimittäin lehden sivuilla ehdotitte soteen varsin merkittäviä säästöjä. [Aki Lindén: Kyllä!] Hän ymmärsi myös, että tätä kokonaisuutta valtion budjetista, joka on lähes kolmannes, ei voi jättää kaikkien toimien ulkopuolelle. Edustaja Lindén antoi jopa vähän epäsuoraa ymmärrystä hallitukselle, mutta valitettavasti puolueen johdolta ei saatu minkäänlaista kommenttia, ei juuta eikä jaata, näihin edustaja Lindénin säästöehdotuksiin liittyen. [Aki Lindén: Tuli ihan myönteistä!] Arvoisa puhemies! Julkisen talouden tila on ikävä. Se, mitä tarvitaan tulevina vuosina entistä enemmän, on käyttötalouteen kohdistuvia selkeitä menoleikkauksia. Samaan aikaan tarvitaan rakenteiden uudistamista, erilaisia kasvutoimia, jotta pystymme samaan aikaan painamaan kaasua sille talouden kasvulle, ja näitä toimia tullaan tarvitsemaan. Opposition tarinassa toistuu täydellinen sisäinen epäloogisuus sen suhteen, että ensin moititaan velkaa ja alijäämää, sitten luetellaan omia toimia, mutta ehei, ei suinkaan sopeutustoimia vaan hallituksen säästötoimien peruuttamista, siis niiden toimien peruuttamista, jotka sitä velkaa vähentävät. Käytännössä ainoa sopeutuskeino, jonka sieltä poimin, oli yhteisöverotuksen kevennyksen peruuttaminen, koska ideologinen vastustus veronkevennyksiä kohtaan on niin suurta, vaikka ollaan muka kasvusta kiinnostuneita. Veronkiristyksillä valitettavasti sitä kasvua ei tähän maahan saada.
Arvoisa herra puhemies! Nyt keskustelussa olevassa selonteossa käsitellään hallituksen toimia Suomen julkisen talouden liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Selonteko on laadittu julkisen talouden hoitamista koskevan lain mukaisesti. Suomen julkisen talouden tilanne on kahtiajakoinen: yhtäältä viimeiset arviot tämän vuoden toteutuneesta talouskehityksestä ovat varsin lupaavia, toisaalta valtiovarainministeriön ennuste ennakoi, että julkisen velan suhde bkt:hen nousee lähes sataan prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä. Yleisesti taloustilannetta leimaavat epävarmuus ja utuisuus, mutta toiveikkuutta on myös syytä korostaa. Taloutemme kasvaa pitkästä aikaa, ja kyllä, osa siitä on hallituksen talouspolitiikan ansiota. Julkisen talouden heikkoa tilannetta vahvistaakseen tämä hallitus on sopeuttanut julkista taloutta suoraan yli 6,5 miljardilla eurolla. Velkasuhteen kasvuun vaikuttavia päätöksiä hallitus on tehnyt vaalikaudella yli kymmenellä miljardilla eurolla. Ennustettua heikomman reaalitalouden kehityksen vuoksi hallitusohjelmassa sovittujen sopeutusten lisäksi hallitus on päättänyt uusista sopeutustoimista keväällä 2024, keväällä 2025, syksyllä 2025 sekä viimeisimpänä tämän kevään kehysriihessä. Kehysriihessä hallitus päätti vielä noin 540 miljoonaan euroon vuoden 2030 tasolla kasvavista uusista säästötoimista. Olemme samalla joutuneet laittamaan miljardeja lisää sotilaalliseen maanpuolustukseen, mikä on aivan välttämätöntä tässä maailmantilanteessa. Huomattavaa on, että menoleikkausten ohella hallitus on toteuttanut merkittäviä rakenneuudistuksia työmarkkinoilla sekä keventänyt työn ja yrittämisen verotusta. Puolustusmenoja on nostettu puolustusselonteon mukaisesti turvallisuusympäristön heikkenemisen vuoksi sekä Natossa yhteisesti hyväksytyn uuden tavoitetason saavuttamiseksi. Suhdannepoliittiseen tilanteeseen on vastattu käynnistämällä väylähankkeita sekä aikaistamalla julkisia investointeja. Kehysriihessä arvioitiin, että velkasuhteen vakauttaminen vaalikauden aikana edellyttäisi niin merkittäviä, nopeasti toimeenpantavia uusia säästötoimenpiteitä, etteivät ne tässä suhdannetilanteessa ole perusteltuja. Vaalikauden alun nopea inflaatio, korkealla pysynyt korkotaso, rakentamisen toimialan hidas palautuminen asuntorakentamisen kuplan puhkeamisesta sekä merkittävät epävarmuudet kauppapolitiikassa ovat hidastaneet yksityistä kulutusta, investointeja sekä vientikysyntää. Tällä hetkellä sodat Ukrainassa ja Iranissa luovat merkittäviä epävarmuuksia, jotka heikentävät kansainvälistä toimintaympäristöä. Yksityinen kulutus on kuitenkin virkoamassa, investointeja virtaa maahan, teollisuustuotanto on uudessa huipussaan, monella alalla menee koko ajan paremmin, ja pitkäaikaistyöttömyyden odotetaan alkavan sulaa kesän aikana. Arvoisa puhemies! Suomi asetettiin EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn 20. tammikuuta kuluvaa vuotta. Samalla Suomelle annettiin suositus tilanteen korjaamiseksi. Suomi on raportoinut komissiolle alijäämän korjaamiseksi toteutetuista toimista 30. huhtikuuta vuotuisen edistymisraportin yhteydessä. Tämän jälkeen Suomen tulee raportoida suosituksen täytäntöönpanon edistymisestä puolivuosittain, kunnes liiallinen alijäämä on katettu. Komission ensimmäinen arvio tuloksellisiin toimiin ryhtymisestä saadaan kesäkuun alussa. Tuloksellisten toimien arviointi komissiossa perustuu neuvoston suosituksen mukaisen niin sanotun korjaavan nettomenopolun noudattamiseen. Valtioneuvoston arvion mukaan vuoden 2026 osalta riittäviin tuloksellisiin toimiin liiallisen alijäämän korjaamiseksi on ryhdytty ja Suomi noudattaa korjaavaa nettomenopolkua puolustuspoikkeuslauseke huomioiden. Vuoden 2027 osalta on riski, että korjaavaan nettomenopolkuun syntyy pieni poikkeama. Seuraamme tilannetta ja arvioimme tarvetta ryhtyä syksyllä toimiin. On selvää, että puolustusmenojen kasvupaine, huoltosuhteen heikkeneminen ja korkotason normalisointi huomioiden valtiontalouden menojen priorisointia on jatkettava ja talouden rakennemuutosta tulee edelleen tukea. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus on joutunut sopeuttamaan julkista taloutta huomattavasti, sillä kymmeniin vuosiin tässä maassa ei ole saatu aikaiseksi oikeastaan mitään merkittävää menojen kasvun taittamiseksi. Korkotason normalisoituminen tarkoittaa, että korkomenomme ovat vuosikymmenen lopulla jo kuusi miljardia euroa. Alijäämä valtiontaloudessa on kehyskauden lopulla jo 17 miljardia euroa vuodessa. Nokian vuosien jälkeen eri hallitukset ovat pääasiassa lisänneet pysyviä menoja — lisää tukia, lisää väliaikaisia menoja, lisää oikeuksia. Vastuunkanto on ollut sanalla sanoen 2000-luvulla vähissä. Eräät puolueet ovat puhuneet jakovarasta tilanteessa, joka on kuitenkin ollut koko ajan selvillä. Olen pitänyt systemaattisesti esillä tarvetta jatkaa sopeutusurakkaa myös seuraavalla vaalikaudella. Näiden kolmen vuoden aikana, ja viimeisen viikon aikana erityisesti, on tullut selväksi, että suurin oppositiopuolue SDP ei kykene sopeuttamaan valtiontaloutta kuin korkeintaan korottamalla veroja miljardeilla euroilla vuodessa. Nämä veronkorotukset tappaisivat kaikki mahdollisuudet talouskasvuun Suomessa. Maassamme on tällä hetkellä yksi maailman korkeimpia kokonaisveroasteita. Meillä ei ole olemassa verovajetta, joka pitäisi kattaa korottamalla edelleen verotusta. SDP:n esittämät menoleikkausehdotukset ovat vaatimattomia ja mielikuvituksellisia. Helsingin yliopiston tutkijatkin ovat niitä viime aikoina moittineet kunnianhimottomuudesta. [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä] Tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, sillä kyseiseen aatteeseen menoleikkaukset istuvat hyvin huonosti. Saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni, oli kyse sitten laittomasti maassa olevien siirtolaisten kansaneläkkeistä tai järjestötukien viidakosta. Mikään lasku veronmaksajalle ei ole liikaa, ja kaikki on tietenkin tarpeellista. SDP:n johdossa puhutaan unelmien rahoittamisesta — tässäpä kansalaiselle hyvin kalliiksi käyvä utopia. Arvoisa puhemies! Kuitenkin on niin, että tulevan kauden noin kymmenen miljardin sopeutus on välttämätöntä. Sen vaativat jo EU:n finanssipoliittiset säännöt, ja niihin tässä salissa on sitoutunut jokainen puolue. Sopeutuksen ja talouden korjaamisen todellinen tarve syntyy kuitenkin jostain muualta kuin Euroopan unionista, nimittäin siitä, että emme voi päästää tätä maata syvenevään velkakierteeseen. Teemme ennen muuta korjauksia itsemme vuoksi, meidän suomalaisten tulevaisuuden vuoksi. Sopeutuksen mittaluokka ensi kaudelle lyödään kiinni parlamentaarisesti ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja. Olemme nyt kokonaan uudessa tilanteessa, kun kaikki puolueet joutuvat aidosti kertomaan kansalaisille, mistä säästetään. EU:n säännöt vaativat, että tuo noin kymmenen miljardin sopeutus on toteutettava suorin leikkauksin tai veronkorotuksin. Rakennetoimia, uudistuksia, puhumattakaan tulevaisuusinvestoinneista tai taikaseinistä, ei siis voi laskea mukaan tuohon kymmenen miljardin sopeutukseen. Toisin sanoen suurin osa opposition toistaiseksi esittämistä toimista karsiutuu pois keinovalikoimasta. Säästöt pitää konkretisoida budjettiin — siis todellisia toimia, todellisia lukuja, todellista punakynää, eikä mitään höpöhöpöjuttuja. Arvoisa puhemies! Kevään 2027 eduskuntavaalien jälkeen aloittava uusi hallitus laatii vaalikaudelle uuden keskipitkän aikavälin suunnitelman. Suunnitelma laaditaan kansallisen finanssipoliittisen lainsäädännön mukaisesti siten, että suunnitelman luonnos, pitäen sisällään nettomenopolun ja pidennyksen perustana olevat rakenteelliset uudistukset ja investoinnit, sisältyy hallitusohjelmaan. Komission viiteura pyydetään marras—joulukuussa 2026 kansallista tavoitteenasettelua varten. Komission viiteura noudattaa korjaavaa nettomenopolkua liiallisen alijäämän viimeiseen vuoteen eli vuoteen 2028 saakka. Arvoisa puhemies! Oppositio on nyt kritisoinut hallituksen talouspolitiikkaa jo kolme vuotta. Kuitenkin oma vaihtoehto on oikeastaan käsittämätön: lähinnä veronkorotuksia työhön ja yrittämiseen. Konkreettiset menoleikkauskohteet ovat vaihtoehtobudjeteissa jääneet klassisiin taikaseiniin, kuten harmaaseen talouteen. [Timo Harakka: Yritysvero!] Lisäksi edelleenkin vaikuttaa siltä, että oppositio ei ymmärrä, että kymmenen miljardia ensi kaudella tarkoittaa käytännössä suoraa valtiontalouden sopeuttamista. Siis toiveiden tynnyrit ja kasvukaivot eivät tähän riitä. Konkreettinen sopeuttaminen leikkauksin budjetin momentteihin ei ole helppoa. Me olemme sitä urakkaa tehneet tällä hallituskaudella useamman ylimääräisen kerran, samalla kun oppositio SDP:n johdolla on vastustanut jokaista toimea, ja tämä on tosiasia. Joka tapauksessa tämän hallituksen rakenneuudistukset työmarkkinoilla, kasvutoimet ja puoliväliriihen ylimääräiset kasvupanostukset kantavat hedelmää. On selvää, että osa näistä hedelmistä näkyy kasvuna vasta vuoden kahden kuluessa, mutta me tavoittelemme kasvua yksityiselle sektorille, ja sinne se syntyy, kunhan edellytykset ovat sopivat. Julkista puolta meidän pitää viilata. Tämän hallituksen talouspolitiikan linjan ohjenuorana on ollut keventää työn verokiilaa, keventää siis työn ja yrittämisen verotusta. Se on verraten parempi talousoppi kuin vasemmiston veromoukari ja yhä kasvava valtioriippuvuus.