Rasinkangas Merja
11 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia tärkeän asian nostamisesta. Aloitteessa halutaan turpeelle vahvempi asema energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa: halutaan määritellä se Suomessa uusiutuvaksi ja vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa sen päästökauppakohteluun. Miksi Suomi luopuisi omasta luonnonvarastaan, kun energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet keskiöön? Turve on ollut vuosikymmeniä osa energiahuoltoa, työllistänyt maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Turvetta tarvitaan myös kasvualustoihin ja kuivikkeisiin, joille ei ole mitään järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Energiaturpeen alasajo on vaarantanut myös muun turvetuotannon. Kun koneisto, tuottajat ja osaaminen katoavat, tuotantoa ei saa takaisin hetkessä. Kotimainen varastoitava ja Suomessa tuotettava turve ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista. Nykyinen hallitus on jo korjaamassa tilannetta: kymmenen miljoonaa euroa huoltovarmuusvarastointiin tänä vuonna ja uusi tukimalli vuodesta 2027. Pelkkä uusiutuvaksi määrittely Suomessa ei poista turvetta EU-päästökaupasta. Siksi on keskityttävä käytännön vaikutuksiin. Turve ansaitsee arvonsa takaisin, ja on hienoa, että tämän kansalaisaloitteen myötä asia on saatu jälleen julkiseen keskusteluun. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelemme turpeeseen liittyvää kansalaisaloitetta, ja aivan aluksi haluan kiittää aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita tärkeän asian esiin tuomisesta. Tässä kansalaisaloitteessa esitetään turpeelle vahvempaa asemaa Suomen energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Aloitteessa turve halutaan määritellä Suomessa uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja siirtää uusiutuvien energialähteiden veroluokkaan. Lisäksi turve halutaan määritellä strategiseksi kotimaiseksi polttoaineeksi ja Suomelle halutaan aktiivisempi rooli EU-turpeen päästökauppakohtelun muuttamiseksi. Kysymys kuuluukin: miksi Suomi luopuisi omasta kotimaisesta luonnonvarastaan tilanteessa, jossa energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet aivan uudella tavalla keskiöön? Turve on ollut vuosikymmenten ajan merkittävä osa Suomen energiahuoltoa. Se on työllistänyt ihmisiä maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Sen merkitys ei kuitenkaan rajoitu energiantuotantoon. Turvetta tarvitaan kasvualustoihin ja kuivikkeisiin. Näissä käyttötarkoituksissa puhutaan asioista, joille ei tällä hetkellä ole olemassa järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Tässä on ollut yksi suomalaisen turvepolitiikan suurista virheistä: kun energiaturpeen tuotantoa on ajettu alas, samalla on vaarannettu myös muun turvetuotannon edellytyksiä. Kun tuotantokoneisto romutetaan, tuottajat lopettavat ja osaaminen katoaa. Tuotantoa ei saada takaisin hetkessä silloin, kun sitä taas tarvitaan, ja juuri nyt sitä tarvitaan. Me olemme nähneet viime vuosina, kuinka nopeasti turvallisuusympäristö voi muuttua. Energiaa ei voida ajatella vain hinnan tai tämänhetkisen markkinatilanteen kautta. Pitää miettiä myös sitä, mitä tapahtuu, jos toimitusketjut häiriintyvät, tuonti vaikeutuu tai Suomi joutuu poikkeusoloihin. Silloin kotimainen energia ja kotimaiset raaka-aineet ovat kullanarvoisia. Turve voidaan varastoida. Sitä voidaan tuottaa Suomessa. Se ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista samalla tavalla kuin tuontipolttoaineet. Siksi on erittäin hyvä asia, että nykyinen hallitus on jo lähtenyt korjaamaan turpeen asemaa. Vuoden toisessa lisätalousarviossa turpeen huoltovarmuusvarastointiin kohdennettiin kymmenen miljoonaa euroa. Lisäksi hallitus on linjannut turpeelle uutta tukimallia vuodesta 2027 alkaen, ja tämä on oikea suunta. Arvoisa puhemies! Pelkkä turpeen määritteleminen uusiutuvaksi Suomessa ei poista sitä EU-päästökaupasta. Se ei myöskään automaattisesti laske turpeen veroa. Verotuksesta päätetään täällä eduskunnassa. Jos haluamme turpeen aseman aidosti paremmaksi, meidän pitää keskittyä siihen, mikä vaikuttaa käytännössä. Turve pitää nähdä strategisena huoltovarmuusresurssina. Tässäkin hallitus on jo ottanut askeleita. Vuoden 2024 huoltovarmuuden tavoitepäätöksessä kasvu- ja kuiviketurpeet määriteltiin strategisesti tärkeiksi raaka-aineiksi. Arvoisa puhemies! EU:n päästökaupan osalta Suomella ei ole mahdollisuutta yksipuolisesti päättää, että turve vain poistetaan päästökaupasta. EU-säännöt määrittävät turpeen aseman, mutta tämä ei tarkoita sitä, että Suomen pitäisi nostaa kädet pystyyn. Suomen pitää vaikuttaa EU-aktiivisesti siihen, että huoltovarmuuden kannalta välttämättömälle kotimaiselle turpeelle löydetään järkevä ratkaisu. Jos täysi vapauttaminen päästökaupasta ei onnistu, pitää selvittää toimivia kansallisia ratkaisuja. Erityisesti pitää huolehtia siitä, että Suomessa säilyy riittävä turpeen tuotantokapasiteetti myös kriisitilanteita varten. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tällä erittäin tärkeällä esityksellä valkoposkihanhi ja merimetso lisätään metsästyslaissa tarkoitettuihin riistalajeihin ja niiden suojametsästys mahdollistetaan maatalouden, kalatalouden ja lentoliikenteen suojaamiseksi. Sekä valkoposkihanhien että merimetsojen kantojen voimakas kasvu on lisännyt merkittävästi niiden aiheuttamia haittoja. Viljelijät eri puolilla maata ovat joutuneet seuraamaan, kuinka suuret hanhiparvet laskeutuvat pelloille syömään ja tallaamaan kylvöksiä. Monilla alueilla vahingot ovat toistuva ongelma, joka heikentää satotasoja ja aiheuttaa taloudellisia menetyksiä. Syyskylvöisten kasvien, kuten rukiin, syysvehnän ja syysrypsin, viljely on monin paikoin käynyt mahdottomaksi hanhiongelmien vuoksi. Tämä on huoltovarmuuden ja ruokaturvan kannalta huolestuttava kehitys sekä tuottaa viljelijöille turhaa työtä ja suuria taloudellisia menetyksiä. Arvoisa puhemies! Merimetsojen osalta huoli kohdistuu erityisesti kalatalouteen. Ammattikalastajat ovat pitkään kertoneet tilanteista, joissa merimetsot syövät saaliskaloja ja vaikeuttavat kalastuksen harjoittamista. Lisäksi merimetsojen suuret yhdyskunnat voivat paikallisesti muuttaa saariston luontoa merkittävästi, kun lintujen ulosteet kuormittavat kasvillisuutta ja muuttavat elinympäristöjä. Merimetson uloste on niin typpipitoista, että se tappaa kaikki puuvartiset kasvit. Näiden lintulajien voimakas kantojen kasvu ja viljapeltojen hyväksikäyttö tuhoineen ovat omiaan lisäämään myös erilaisia tautiongelmia, jotka voivat olla uhka myös ihmisten terveydelle ja huoltovarmuudelle. On myös selvää, etteivät mitkään paukkupatruunat vähennä lintujen aiheuttamia tuhoja, saatikka häädä lintuja muualle kuin hetkellisesti. Arvoisa puhemies! Esityksessä otetaan huomioon myös lentoturvallisuus. Suuret hanhiparvet lentokenttien läheisyydessä muodostavat riskin lentoliikenteelle. Lintutörmäykset voivat aiheuttaa vakavia vaaratilanteita, ja siksi tällä esityksellä annetaan tehokkaat keinot riskienhallintaan. Hyvä luonnonhoito edellyttää sitä, että nopeasti kasvaneiden lajien aiheuttamiin ongelmiin voidaan vastata oikeasuhtaisesti. Tämä esitys valkoposkihanhien ja merimetsojen metsästämisen mahdollistamisesta parantaa viljelijöiden toimeentuloa, turvaa kalatalouden toimintaedellytykset ja vahvistaa lentoturvallisuutta. Kannatan tätä esitystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hyvin tärkeä lisätalousarvion täydentäminen. Esityksen myötä päätetään kymmenen miljoonan euron lisämäärärahasta maatalouden energiaveron tilapäiseen lisäpalautukseen. Suomessa ruoka ei synny kauppojen hyllylle itsestään. Sen taustalla ovat maatilat ja viljelijät, jotka tekevät työtä vuoden jokaisena päivänä. Viime vuosina alkutuottajat ovat joutuneet kantamaan merkittävää kustannusrasitetta muun muassa energian hinnannousun vuoksi. Siksi on oikein, että valtio helpottaa tilannetta palauttamalla osan näistä kustannuksista niille toimijoille, jotka huolehtivat suomalaisen ruuan tuotannosta. Tällä esityksellä energiaveron lisäpalautus maksetaan vuoden 2026 aikana ammattimaisille maataloudenharjoittajille ja vesiviljelijöille vuoden 2025 toteutuneen polttoöljyn kulutuksen perusteella. Kyse on käytännöllisestä ja kohdennetusta tavasta auttaa niitä toimijoita, joille energiakustannukset ovat merkittävä osa tuotannon kustannusrakennetta. Maataloudessa on kyse Suomen huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, ettei ruuan saatavuutta voida pitää itsestäänselvyytenä. Poikkeusoloissa jokainen maa joutuu ensisijaisesti huolehtimaan omasta väestöstään. Siksi on välttämätöntä, että Suomessa on kannattavaa maataloutta ja vahva alkutuotanto myös tulevaisuudessa. Jos tuotanto ajetaan alas tai kannattavuus heikkenee liikaa, menetettyä tuotantokapasiteettia ei rakenneta takaisin hetkessä. Huoltovarmuus syntyy siitä, että Suomessa on viljelijöitä, jotka kylvävät pellot, korjaavat sadon ja pitävät kotimaisen elintarviketuotannon käynnissä. Se syntyy siitä, että kotimainen ruoka tuotetaan täällä Suomessa, suomalaisilla tiloilla. Siksi alkutuotannon toimintaedellytyksistä huolehtiminen on myös turvallisuuspolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa linjattiin, että tämä hallitus ei omilla toimillaan nosta alkutuottajien kustannuksia. Tästä linjasta on pidetty kiinni. Nyt käsittelyssä oleva esitys on konkreettinen osoitus siitä, että hallitus tunnistaa alkutuotannon merkityksen ja on valmis tukemaan sen kilpailukykyä vaikeassa toimintaympäristössä. Samalla hallitus on vihdoin saanut läpi elintarvikemarkkinalain uudistuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa alkutuottajan asemaa elintarvikeketjussa. On tärkeää, että ruuantuotannosta saatava tulo jakautuu nykyistä oikeudenmukaisemmin koko ketjussa ja että suomalaisen maatalousyrittäjän työstä maksetaan asianmukainen korvaus. Tämän lisämäärärahan hyväksyminen tukee suomalaista ruuantuotantoa, vahvistaa huoltovarmuutta ja auttaa pitämään kotimaisen ruuantuotannon Suomessa. Näistä syistä kannatan lämpimästi esitystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tällä esityksellä valkoposkihanhi ja merimetso lisätään metsästyslaissa tarkoitettuihin riistalajeihin ja niiden suojametsästys mahdollistetaan maatalouden, kalatalouden sekä lentoliikenteen suojaamiseksi. Sekä valkoposkihanhien että merimetsojen kantojen voimakas kasvu on lisännyt merkittävästi niiden aiheuttamia haittoja. Viljelijät eri puolilla maata ovat joutuneet seuraamaan, kuinka suuret hanhiparvet laskeutuvat pellolle syömään ja tallaamaan kylvöksiä. Monilla alueilla vahingot ovat vuosittain toistuva ongelma, joka heikentää satotasoja ja aiheuttaa taloudellisia menetyksiä. Syyskylvöisten kasvien, kuten rukiin, syysvehnän ja syysrypsin, viljely on monin paikoin käynyt mahdottomaksi hanhiongelman vuoksi. Tämä on huoltovarmuuden ja ruokaturvan kannalta huolestuttava kehitys. Merimetsojen osalta huoli kohdistuu erityisesti kalatalouteen. Ammattikalastajat ovat pitkään kertoneet tilanteista, joissa merimetsot syövät saaliskaloja ja vaikeuttavat kalastuksen harjoittamista. Lisäksi merimetsojen suuret yhdyskunnat voivat paikallisesti muuttaa saariston luontoa merkittävästi, kun lintujen ulosteet kuormittavat kasvillisuutta ja muuttavat elinympäristöjä. Merimetson uloste on niin typpipitoista, että se tappaa puuvartiset kasvit. Tätä kävin itsekin vastikään toteamassa valiokunnan matkalla Saaristomerellä. Esityksessä otetaan myös tärkeä lentoturvallisuus huomioon. Suuret hanhiparvet lentokenttien läheisyydessä muodostavat riskin lentoliikenteelle. Lintutörmäykset voivat aiheuttaa vakavia vaaratilanteita, ja siksi tällä esityksellä annetaan tehokkaat keinot riskienhallintaan. Arvoisa puhemies! Hyvä luonnonhoito edellyttää sitä, että nopeasti kasvaneiden lajien aiheuttamiin ongelmiin voidaan vastata oikeasuhtaisesti. Tämä esitys valkoposkihanhien ja merimetsojen metsästämisen mahdollistamisesta parantaa viljelijöiden toimeentuloa, turvaa kalatalouden toimintaedellytykset ja vahvistaa lentoturvallisuutta. — Kannatan tätä esitystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kotimaisesta ruuantuotannosta on pidettävä huoli, ja sen tulee olla kannattavaa jo pelkästään huoltovarmuuden ja ruokaturvan vuoksi. Suomalaista maatalousyrittäjyyttä ja suomalaista puhdasta ruokaa tulee arvostaa paremmin. Tällä elintarvikemarkkinalain uudistamisella me vahvistamme alkutuottajan asemaa ja parannamme elintarviketeollisuuden liiketoimintaa koskevien tietojen suojaa. Ei voi olla niin, että kauppojen saneluvoimalla suositaan omia tuotemerkkejä ja tuottaja ei saa kohtuullista osuuttaan. Tämä epäkohta korjataan nyt. Tällä esityksellä elintarvikemarkkinalakiin lisätään ostajan oman tuotemerkin suosimisen kielto. Tuottajan asemaa parantaa myös uusi säännös velvollisuudesta neuvotella heikomman osapuolen pyynnöstä sopimuksen sisällöstä uudelleen poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Lisäksi elintarvikemarkkinavaltuutettu voi valvontatoiminnassaan puuttua nykyistä paremmin neuvotteluvoiman väärinkäyttöön. Arvoisa puhemies! Nämä kaikki muutokset parantavat maatalouden tuottajien asemaa maassa, jossa elintarvikekauppa on harmillisen vahvasti kahden toimijan vallassa ja kilpailua ei juurikaan ole. Ruuan tuottamisen tulee olla aina kannattavaa, ja tällä hallituskaudella on onneksi tehty vastuullista politiikkaa, jolla on turvattu kotimaisen maatalouden kannattavuutta. Tämä esitys on yksi esimerkki, mutta sen lisäksi emme ole myöskään tuoneet esityksiä, joilla kurjistetaan maatalouden kannattavuutta ilmastotoimin. Maatalous ei todellakaan ole mikään ilmastopahis vaan Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistaja. Kyllä on ilmastollekin huonompi vaihtoehto, jos kotimaisen, lähellä tuotetun ruuan sijaan tuodaan tuontilihaa maailmalta, puhumattakaan siitä, miten hyvin eläimiä Suomessa kohdellaan verrattuna muuhun maailmaan. Tämä eläimistä huolehtiminen onkin tärkeä osa Suomessa tehtävää maatalousyrittäjyystyötä. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena elintarvikemarkkinalain uudistus vaikuttaa positiivisesti alkutuottajan asemaan, kannattavuuteen ja investointihalukkuuteen. Tämän vuoksi tätä esitystä on helppo kannattaa. Kiitos ministerille esityksen valmistelusta ja valiokunnalle mietinnön esittelystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eläinten hyvinvoinnista annetun lain ja eläinten lääkitsemisestä annetun lain muuttamisesta. Esityksen myötä sikojen kirurgisen kastraation kieltävä pykälä poistetaan. Jos sikojen kirurgisen kastraation kielto olisi tullut voimaan yksipuolisesti Suomessa, se olisi merkittävästi heikentänyt kotimaisen sianlihantuotannon kannattavuutta. Samalla se olisi vaarantanut alan kilpailukyvyn ja viennin edellytykset. Me emme voi rakentaa sääntelyä, joka asettaa suomalaiset tuottajat heikompaan asemaan kuin kilpailijamaassa toimivat. Arvoisa puhemies! On myös muistettava, että liian tiukka kansallinen sääntely ei automaattisesti paranna eläinten hyvinvointia. Päinvastoin, riskinä on, että kotimainen tuotanto vähenee ja tilalle tulee tuontilihaa maista, joissa eläinten hyvinvointivaatimukset ovat matalammat. Se ei ole eläinten eikä kuluttajan etu. Tässä esityksessä tärkeintä on, että se turvaa kotimaisen tuotannon jatkuvuuden samalla, kun eläinten hyvinvointia parannetaan hallitusti. Kipulääkityksen käyttö on jo pakollista ja ensi vuoden alusta voimaan tuleva paikallispuudutuksen velvoite ovat askeleita oikeaan suuntaan eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Haluan korostaa erityisesti kotimaisen maatalouden merkitystä osana Suomen ruokaturvaa ja huoltovarmuutta. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, kuinka haavoittuvia kansainväliset toimitusketjut voivat olla. Me emme voi rakentaa ruokajärjestelmäämme sen varaan, että ruokaa on aina saatavilla muualta. Kotimainen maatalous on elinkeino, joka varmistaa huoltovarmuuden. Se varmistaa, että suomalaisilla on ruokaa pöydässä myös poikkeusoloissa. Siksi meidän on huolehdittava siitä, että tuotanto on kannattavaa ja että maatalousyrittäjillä on mahdollisuudet jatkaa työtään. Arvoisa puhemies! Suomi jatkaa vaikuttamista Euroopan unionissa yhteisten pelisääntöjen luomiseksi. Eläinten hyvinvointia tulee edistää edelleen, ja sen on tapahduttava tasapuolisesti koko Euroopan alueella. Kannatan lämpimästi tätä hallituksen esitystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Positiivisia merkkejä taloudesta on tullut useita tässä alkuvuodesta, ja työttömyyskin on kääntynyt laskuun viime vuoden lopun lukemista. Tilanteen helpottuessa alkaa myös tulemaan lisää tuottavia työpaikkoja yrityksiin, mistä hyötyvät kaikki. Paljon hyviä päätöksiä ja hallituksen esityksiä on myös tulossa näiden valtiopäivien aikana. Kerron niistä nyt muutaman. Passin ja henkilökortin voimassaolo nousee viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Kansalaisuuslakiin tulee kolmas kiristys, jonka myötä kansalaisuuskoe tulee suorittaa ennen kuin saa kansalaisuuden. Ulkomaalaislain muutoksessa helpotetaan karkottamisia. [Timo Harakka: Lisää byrokratiaa!] Peruskouluun säädetään osaamistakuu ja lopetetaan niin kutsutut armovitoset, jotta jokainen peruskoulun käynyt osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Tiestöä korjataan ja infraa laitetaan kuntoon ennätysmääräisesti. Oikeusministeriöstä tulee kriminaalipolitiikan kiristyksiä, muun muassa varmuusvankeus, jonka myötä esimerkiksi vakavien henkirikosten uusijat eivät pääse vapaaksi. Arvoisa puhemies! Näidenkin valtiopäivien aikana työ jatkuu sen eteen, että näistä taloudellisesti haastavista ajoista [Puhemies koputtaa] päästään kohti parempia aikoja. Synkistely seis, ja eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kansallinen energia- ja ilmastostrategia on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Kysymys on huoltovarmuudesta, kriittisestä infrastruktuurista ja siitä, riittääkö suomalaisille sähköä kohtuulliseen hintaan kaikissa olosuhteissa. Näissä asioissa on syytä käyttää maalaisjärkeä. Näemme, mihin Saksassa tilanne on kehittynyt, kun vihreän pelon lietsomana ollaan luovuttu ydinvoimasta. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden merkitys on korostunut Ukrainan sodan myötä. Meidän on suojattava kriittinen infrastruktuuri, olivatpa kyseessä merenalaiset kaapelit tai putket tai sähkönjakelu. Energian tarve tulee kasvamaan, vaikka aiemmat arviot nopeammasta sähköistymisestä eivät ole toteutuneet. Teollisuuden investointeja on siirtynyt, kustannustaso on noussut, ja Euroopan talous on ollut paineessa. Kuitenkin Suomi sähköistyy valtavaa vauhtia, ja siihen tulee varautua. Strategiassa todetaan, että Suomeen rakennetaan tällä vuosikymmenellä ennätyksellisen paljon uutta sähköntuotantokapasiteettia. Tästä iso osa on sääriippuvaista tuulivoimaa. Siksi perus- ja säätövoiman riittävyys on turvattava. Meidän on huolehdittava, että sähköä riittää myös tuulettomina pakkasjaksoina, kun kulutus on huipussaan. On myös huomioitava geopoliittiset riippuvuudet, esimerkiksi tuulivoimakomponenteissa. Lisäksi tuulivoimaloiden purku- ja ennallistamisvastuut on hoidettava alusta loppuun saakka kunnolla. Omasta mielestäni tuulivoimaloille tulisi hakea ympäristölupa. Perussuomalaiset kannattavat ydinvoiman lisäämistä. Suomi tarvitsee lisää puhdasta perus- ja säätövoimaa. Energiantuotannon hajauttaminen on turvallisuuskysymys. Pienmodulaariset ydinvoimalat mahdollistavat paikallisen sähkö- ja lämpöenergiantuotannon asutuskeskuksissa ja vähentävät siirtoyhteyksien haavoittuvuutta. Arvoisa puhemies! Kannatamme myös turpeen käyttöä erityisesti varavoimana. Kyse on huoltovarmuudesta. Turve on kotimainen ja varastoitava polttoaine. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa on viisasta säilyttää kyky turvata energiansaanti myös poikkeusoloissa. Siksi on ikävää, että turvetta on alasajettu muun muassa romutustuen kautta viime hallituskaudella keskustan ja SDP:n voimin. Onneksi perussuomalaisen elinkeinoministeri Puiston tuella pyrimme saamaan alaa taas ylös. Meidän tulee turvata olemassa olevaa omavaraisuutta turpeen osalta myös Suomessa. Suomalaisella turpeella on kysyntää myös vientiin. Henkilökohtaisesti näen myös biokaasulla olevan tulevaisuudessa merkittävä mahdollisuus. Suomen tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta, mutta se ei saa tapahtua hinnalla millä hyvänsä. Ilmastotoimilla ei saa nostaa arjen kustannuksia, maatalouden kustannuksia eikä heikentää elinkeinoelämän kilpailukykyä. Ilmastopolitiikan on oltava realistista, taloudellisesti kestävää ja Suomen etua palvelevaa. Arvoisa puhemies! Energiapolitiikassa tarvitaan maalaisjärkeä, turvataan kotimainen tuotanto, vahvistetaan huoltovarmuutta ja pidetään sähkö kohtuuhintaisena suomalaisille kotitalouksille ja yrityksille. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Energia- ja ilmastopolitiikka on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Suomi ei saa olla tilanteessa, jossa sähkö loppuu pakkasella tai hinta karkaa tavallisten ihmisten ulottumattomiin. Sota Ukrainassa on osoittanut, että omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat välttämättömyys. Tuulivoimaa rakennetaan nyt ennätystahtia, mutta se on sääriippuvaista. Siksi tarvitsemme lisää ydinvoimaa turvaamaan perus- ja säätövoiman. Samalla meidän on säilytettävä turve varavoimana. Se on kotimainen ja varastoitava polttoaine myös poikkeusoloihin. Hiilineutraalisuustavoitteet eivät saa romuttaa teollisuuden kilpailukykyä, maataloutta tai suomalaisten ostovoimaa. Ilmastopolitiikan on oltava realistista ja Suomen etua palvelevaa. Arvoisa puhemies! Sähkön on oltava kohtuuhintaista ja kotimainen tuotanto turvattava. Se on todellista maalaisjärkeä energiapolitiikassa. — Kiitos.
Kettunen painaa vain nappia siellä. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevassa lisätalousarviossa on panostuksia kasvuun ja investointeihin, jotka tukevat työllisyyskehitystä ja luovat tuottavaa työtä. Suhdanne on ollut pitkään haastava ja on edelleen, mutta nyt lukuisat merkit niin viennin kuin ostovoiman osalta kertovat, että suunta on hyvä. Tätä kehitystä tulevat myös kiihdyttämään lukuisat rakenteelliset uudistukset, mitä tämä hallitus on tehnyt. Suomessa on tehty sähköverkkojen osalta todella huonoa politiikkaa takavuosina, mutta nyt mennään oikeaan suuntaan. Valtio kasvattaa kantaverkkoyhtiö Fingridin omistusta tällä esityksellä 400 miljoonalla eurolla. Kyseessä on iso raha, mutta järkevästi käytetty. Sähköverkko on kriittistä infraa, jonka tuleekin olla vahvasti Suomen valtion hallinnassa. Muistissa ovat edelleen Uniper- ja Caruna-kaupat, joista hinnan on maksanut tavallinen suomalainen sähkönkäyttäjä, ja maksaa edelleen. Arvoisa puhemies! Lisätalousarviossa Länsiradan valtion rahoitusosuudeksi ehdotetaan enintään 385 miljoonaa. Hallitusohjelmassa enimmäismääräksi linjattiin 460 miljoonaa, joten tätä summaa on saatu alaspäin, ja erittäin hyvä niin. Itse en ole tämän keskustan alulle laittaman hankkeen suuri kannattaja. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että tässä puhutaan kokonaisuudessa pienestä osasta, kun katsotaan, kuinka paljon tämä hallitus on satsannut tie- ja rataverkkomme uudistamiseen tällä kaudella ministeri Ranteen johdolla. Tarvetta on tosiaan ollut parantaa meidän teidemme kuntoa. Viime hallituskaudella, Marinin hallituskaudella, maanteitä päällystettiin koko neljän vuoden aikana vähemmän kuin tämä autoilijaystävällinen hallitus on päällystänyt reilussa kahdessa vuodessa. Huomioisin myös, että alueellisesti on huomioitu myös pohjoista, josta itse tulen. Pelkästään ratahankkeiden osalta pohjoiseen on saatu Oulu—Liminka-kaksoisraiteet ja matkustajaliikenne aina Haaparantaan saakka. Arvoisa puhemies! Tällä kokonaisuudella luodaan taas lisää kasvun edellytyksiä. Kiitos suuresti valtiovarainministeri Purralle asian esittelystä ja työstäsi. — Kiitos.