politiikka.app

Räsänen Päivi

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmäHämeen läänin eteläinen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

17 puheenvuoroa

0611helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 2maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 11kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 2syy
9.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 127/2026 vpSote

Arvoisa herra puhemies! Kiitän ministeri Merta tämän esityksen tuomisesta ja erityisesti siitä, että nyt ollaan tähän rikoslain ihmiskauppasäännökseen tuomassa teon tarkoitukseksi myös sijaissynnyttäminen, siis seksuaalisen hyväksikäytön, pakkotyön, pakkoavioliiton tai esimerkiksi elimien tai kudoksien poistamisen lisäksi, niiden rinnalle. Tämä on erittäin hyvä asia. Meillähän sinänsä sijaissynnytys on käytännössä kielletty vuonna 2007 voimaan tulleella hedelmöityshoitolailla, ja lainsäädäntö estää hedelmöityshoitojen käytön tilanteessa, jossa tarkoituksena on luovuttaa syntyvä lapsi toiselle henkilölle, joten myös sijaissynnytykseen tähtäävät lääketieteelliset hoidot ovat Suomessa laittomia. Tämä on siinä mielessä tärkeää, että jos esimerkiksi osapuolten näkemykset muuttuvat raskauden aikana tai raskauteen tai sikiöön liittyy terveysongelmia, voi jäädä epäselväksi, kenellä on päätösvalta raskauteen ja lapseen liittyvissä kysymyksissä, mikä voi taas johtaa ristiriitatilanteisiin, jotka eivät ole lapsen edun mukaisia ja joista on ulkomailta lukuisia esimerkkejä. Lisäksi Suomen lainsäädännön lähtökohta, jonka mukaan lapsen äiti on synnyttänyt nainen, tukee tätä oikeudellisen aseman selkeyttä ja suojaa lapsen alkuperään liittyviä oikeuksia. Nyt tietenkin on erityisen tärkeää, että juuri näihin ihmiskauppatilanteisiin kytketään vielä sitten tämä oma säännös ja tehdään se siltä osin rangaistavaksi. Kaiken kaikkiaan sijaissynnytykseen sisältyy merkittävä eettinen riski siitä, että naisen kehoa ja raskautta kohdellaan välineenä. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että erityisesti kaupallisessa sijaissynnytyksessä on riski taloudellisesti heikommassa asemassa olevien naisten hyväksikäytöstä. Pidän erittäin tärkeänä, että nyt myös rikoslain ihmiskauppasäännöksiin selkeytetään, että sijaissynnyttäminen on yksi mahdollinen teon tarkoitus.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 17/2026 vpSoteEnergia

Arvoisa herra puhemies! Tämän kertomuksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto on tietosuojavaltuutetun toimiston suurin toimiala, kun huomioidaan vireille tulleiden asioiden määrä, eli vuonna 2025 noin 4 000 asiaa eli neljäsosa kaikista vireille tulleista asioista koski sosiaali- ja terveydenhuoltoa, ja se ei ole ihme, koska juuri näissä asioissa tietosuojalla on erittäin tärkeä merkitys. Meillähän on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edelleenkin käsiteltävänä lakiesitys teknologian hyödyntämisestä sosiaalihuollon palveluissa, ja muun muassa tästä tietosuojavaltuutettu on antanut oman lausuntonsa, ja tähänkin liittyy monia haasteellisia kysymyksiä. On tärkeää, että tietosuojasta huolehditaan hyvin, kun on juuri kysymys ihmisten tärkeistä ja hyvin intiimeistä palveluista. Mutta nostan esiin asian, jonka olen aikaisemminkin tässä samassa yhteydessä nostanut esiin, eli ongelmat, joita, voi sanoa, hyvin tiukan tietosuojan vuoksi tulee nimenomaan lasten vanhemmille. Olen itse saanut tästä erittäin paljon yhteydenottoja vanhemmilta, jotka ovat joutuneet vaikeisiin tilanteisiin, kun esimerkiksi 12-vuotiaan lapsen terveystietojen saaminen, terveysasioiden hoitaminen on tehty käytännössä hankalaksi. OmaKannassa tai hyvinvointialueiden sähköisissä palveluissa huoltaja ei pääse näkemään lapsen tietoja ilman erillisiä sopimuksia, vaikka lapsi itse ei osaisi hoitaa asioita eikä lainkaan vastustaisi vanhemman osallistumista asioiden hoitoon. Eli suostumuksen antaminen voi edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista, mihin lapsella ei ole esimerkiksi mitään pankkikortteja tai muita keinoja, tai sitten tosiaan lapselta itseltään monimutkaisten palvelujen käyttöä. Tästä asiasta on tullut paljon yhteydenottoja, ja toivoisin, että jossakin yhteydessä tietosuojavaltuutettu paneutuisi tähän kysymykseen tai että valiokunnassa paneuduttaisiin. Samalla kiinnitän huomiota siihen, että meillähän on myös sosiaali- ja terveyspalveluissa ollut ongelmia siinä, että on käyty katsomassa asiattomasti näitä tietoja. Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuille onkin nyt kesällä 2025 täydennetty ohjausta näiden lokitietojen tarkastusoikeudesta, mikä on tärkeä ja hyvä asia.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Esitän, että eduskunta hylkää tämän lakiesityksen. Tämä esitys on muutaman vuoden sisällä kuolettava isku kansanterveyslähtöiselle alkoholipolitiikalle. Se tulee muuttamaan suomalaisen alkoholipolitiikan suunnan kansanterveyspainotteisuudesta elinkeinopainotteiseksi. Tässä avataan väylät kuljettaa lasteittain ilman mitään rajaa väkevää viinaa aina 80 prosentin vahvuuteen asti kotioville, puistoihin, nuorisotaloille, festarialueiden, ravintoloiden lähelle, melkein minne tahansa, muutamia erikseen mainittuja osoitteita lukuun ottamatta. On täysin naiivia uskotella, että tämän jälkeen Alkolla ja kotimaisella alkoholijuomakaupalla olisi tosiasiallisia mahdollisuuksia kilpailla ulkomaisen etämyynnin kanssa. Alko voisi tämän esityksen mukaan siis viedä kotioville vahvoja juomia, mutta muut alkoholijuomakaupan yrittäjät joutuvat noudattamaan 8:n ja 5,5:n prosentin rajaa. Onkin tiedossa, että kotimaiset yrittäjät ovat jo lähtökuopissa siirtämään alkoholikauppaa Tallinnaan, josta kuljetukset toimivat pikalähetyksinä Suomeen. Tätäkö siis halutaan — sitä, että yritykset ja verotulot siirtyvät ulkomaille? Kysyn: uskooko tässä salissa kukaan, että meillä on muutaman vuoden kuluttua enää väkevien juomien myynnin yksinoikeusjärjestelmää? Se on ollut pohjoismaisen kansanterveyttä edistävän alkoholipolitiikan kulmakivi, jolla on pystytty hillitsemään myös alkoholihaittoja. Hiljattain Maailman terveysjärjestö nosti Pohjoismaiden — Norjan, Ruotsin, Suomen — alkoholimonopolit esikuvaksi maailmalle onnistuneesta alkoholipolitiikasta, jolla on pystytty alkoholin kulutusta ja haittoja torjumaan. Aika usein tässäkin salissa puhutaan siitä, että Suomen pitäisi päästä jonkinlaisiin eurooppalaisiin juomakulttuuriin ja juomatapoihin. Ensinnäkin se on siinä mielessä täysin epäonnistunut ajatus, että Eurooppa on alue, jossa on hyvin monenlaisia erilaisia juomakulttuureita ja juomatapoja. Toiseksi meillä Pohjoismaissa on monessa suhteessa myös onnistuttu. Me ei sitä aina huomata. Esimerkiksi Ranskassa vaikkapa, viinimaassa, on maksakirroosien määrä todella suuri ja alkoholikuolleisuuden määrä suuri. Tämä esitys on myös hallitusohjelman vastainen. Hallitusohjelman mukaan Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää ei muuteta. Ja kuka täällä voi sanoa, ettei tämä esitys muuta Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää? Se on lisäksi ristiriidassa eduskunnan vuoden 2017 yksimielisen lausuman — huomautan, yksimielisen lausuman — kanssa, jonka mukaan etämyyntiä koskeva lainsäädäntö ei saa vaarantaa vahvojen juomien yksinoikeutta eikä suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuutta ulkomaisiin kilpailijoihin nähden. No, vaarantaako tämä nyt suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuuden ulkomaisiin kilpailijoihin nähden? Ulkomaisilla kilpailijoilla on tuo 80 prosentin vahvuus rajana, kotimaisilla 8 ja 5,5 prosenttia. Onko se yhdenvertaisuutta? Tähänhän myös perustuslakivaliokunta muuten kiinnitti huomiota katsoen, että perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen ja elinkeinovapauden kannalta olisi perustellumpaa, että etämyyjiä ja kotimaan vähittäismyyjiä kohdeltaisiin samoin. Tiedän, että kokoomuksella on puoluekokouspäätös Alkon monopolista luopumisesta, mutta tällaista tavoitetta nimenomaisesti ei ole kirjattu hallitusohjelmaan. [Sari Tanus: Päinvastoin!] Hallituksen esitys lisää merkittävällä tavalla alkoholin saatavuutta. Siis se lisää valtavan paljon niitä paikkoja, itse asiassa aivan rannattoman määrän niitä paikkoja, mihin alkoholia voidaan myydä. Se lisää kulutusta. Se lisää myös haittoja. Tämä on ollut erittäin, voi sanoa, yksimielinen näkemys kansanterveyden asiantuntijoilta. Se on ollut laajasti sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemisessa esiin tuotu näkemys. Tällä esityksellä valitettavasti myös käynnistetään väkevien alkoholijuomien verkkomarkkinointi sekä nuoria houkutteleva sosiaalisen median vaikuttajien mainonta, vaikka lausunnolle lähteneessä hallituksen esityksessä alun perin oli tämä sosiaalisen median vaikuttajien mainonta kielletty. Sitten lausuntopalautteen jälkeen se oli ainoa asia, mikä korjattiin, eli tämä somevaikuttajienkin mainonta sallittiin. Tähän esitykseen, siis suuren valiokunnan mietintöön, ei ole hyväksytty mukaan mitään niitä ehdotuksia, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössä teki ja joilla pystyttäisiin verotuloja saamaan paremmin haltuun, esimerkiksi etämyyjien rekisteröitymisvelvoitetta, erilaisia sanktioita, valvontaa, joilla tätä alkoholin verkkokaupan veronkiertoa saataisiin kuriin. Etäostoksina tälläkin hetkellä käydään alkoholin rajat ylittävää verkkokauppaa ilman, että siitä käytännössä lainkaan maksetaan veroja. 98—99 prosenttia ei maksa veroja. [Sinuhe Wallinheimo: Etämyynti vai etäosto?] Ainoastaan niissä tilanteissa, kun tehdään pistotarkastuksia, niitä veroja maksetaan. Suomalaiset tilasivat vuonna 2025 ulkomaisista verkkokaupoista 46 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Näiden tilausten seurauksena Suomi menetti valmiste- ja juomapakkausverotuloja noin 285 miljoonaa euroa ja arvonlisäverotuloja noin 87 miljoonaa euroa eli yhteensä 372 miljoonaa euroa. Hallituksen esitys ei sisällä toimivia ja konkreettisia keinoja sen varmistamiseksi, että ulkomailta Suomeen toimitettavista alkoholijuomista maksettaisiin Suomeen kuuluvat verot.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Mari Holopainen kysyi, tekevätkö järjestöt hallitusedustajien mielestä tärkeää työtä, niin ilman muuta tekevät, tekevät äärimmäisen tärkeää työtä. En itse kuulu minkään järjestön hallintoon, mutta olen läheltä seurannut monen potilasjärjestön työtä. Esimerkiksi vaikkapa Diabetesliitto tekee todella tärkeää työtä paikaten sellaista tuki- ja vertaistoimintaa, jota hyvinvointialueilla ei ole mahdollista tehdä. Esimerkiksi lapsidiabeetikkojen perheet ovat ihan tutkitustikin todella uupuneita ja tarvitsevat monenlaista apua ja tukitoimintaa, missä esimerkiksi tällä järjestötyöllä on varmasti monella tavalla sekä terveyttä että sosiaalista hyvinvointia edistävä merkitys. Mutta juuri sen takia mielestäni se juustohöylä ei ole hyvä väline, koska ei ole hyvä, että kaikkialta leikataan tasasuuruisesti vaan se, että käydään läpi ikään kuin nämä kriteerit, jotta se tukisumma, mikä meillä on käytettävissä, voitaisiin kohdentaa juuri siihen tärkeään, äärimmäisen tärkeään, kohtaavaan työhön. Sen takia on myös erittäin hyvä juuri tämä, minkä edustaja Laiho nosti esiin, että 25 miljoonaa euroa tätä järjestöavustusta menee hyvinvointialueiden kautta, koska alueilla voidaan tarkemmin ja lähempää nähdä, mihin juuri sillä alueella tarvitaan julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tukitoimintaa ja täydentävää työtä. On ikävää, että näitä leikkauksia joudutaan tekemään, mutta se on välttämätöntä, jotta tämä hyvinvointiyhteiskunta pystytään myös tuleville sukupolville turvaamaan. Sen takia mielestäni se kaikkein paras väline ylipäänsä erilaisten sopeutustoimien tekemiseen ovat erilaiset rakenteelliset uudistukset, ei niinkään se juustohöyläväline.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Mari Holopainen käsitteli puheenvuorossaan näitä järjestöiltä leikkaamisen kriteereitä, ja jäin miettimään, olettekohan tutustunut näihin kriteereihin, koska ei niissä ole lueteltu ensinnäkään mitään yksittäisiä järjestöjä eikä lähtökohtaisesti ideologisia perusteita, vaan nimenomaan tavoitteena näissä kriteereissä on se, että painopiste on siinä kohtaavassa potilas- ja asiakastyössä ja terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä. Eikö ole järkevää, että meidän hyvin monimuotoisessa järjestökentässä pyritään päällekkäisyyksiä poistamaan, jolloin pystytään myös hallintoa supistamaan? Esimerkiksi meillä on erittäin paljon erilaisia vaikkapa lastensuojelujärjestöjä, jotka tekevät arvokasta työtä, mutta jokaisella niillä on oma hallintonsa, oma taloushallinto, ja mikäli sitten aivan samankaltaista työtä tekevät järjestöt pystyisivät jatkossa toimimaan paremmin yhteen, niin esimerkiksi tähän näillä kriteereillä kannustetaan. Samoin puututaan siihen monipolviseen rakenteeseen, joka meillä on kehittynyt vuosien varrella, että meillä on ikään kuin näitä kattojärjestöjä ja keskusjärjestöjä, jotka keskittyvät aika pitkälti hallinnolliseen työhön ja toisaalta myös tietynlaiseen etujärjestötyöhön, eli esimerkiksi meitä kansanedustajia ahkerasti lobbaavat. Voidaan kysyä, että kun on tiukan rahan aika, niin eikö ole silloin järkevää panostaa ne jäljelle jäävät eurot, joita on käytettävissä nyt tällä hetkellä noin 190 miljoonaa euroa, juuri siihen ruohonjuuritason työhön, kohtaavaan työhön, asiakastyöhön, jolla pystytään terveyttä ja myös sitä sosiaalista hyvinvointia edistämään. Sittenhän meillä tunnetusti on myös varakkaita järjestöjä, jotka nekin saavat tukia ja jotka kykenisivät ihan omalla varallisuudellaan ja omalla omaisuudellaan työnsä hoitamaan, myös tätä kohtaavaa työtä. Minä toivoisin, että kun tätä arvioidaan, niin arvioitaisiin todellisten faktojen pohjalta. Yhtään järjestöä ei ole näiden kriteerien yhteydessä lueteltu. Ne päätökset tehdään vasta myöhemmin, ja nehän tehdään sitten valtioneuvoston kesken yhteistyössä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Julkisen talouden tilanne edellyttää merkittäviä säästötoimia, ja niitä tarvitaan myös hyvinvointialueiden menojen kasvujen hillintään. Näillä tässä ehdotetuilla muutoksilla on mahdollista saavuttaa säästöjä, mikä on valtiontalouden tila huomioiden välttämätöntä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyn yhteydessä asiantuntijakuulemisessa kiinnitettiin laajasti huomiota siihen, että hyvinvointialueiden rahoitusmallissa on todellakin useita puutteita. Lähtien siitä, kun Marinin hallitus soteuudistuksen teki, tiedettiin jo, että tähän tarvitaan korjaussarjoja. Nyt on yksi korjaus tällä hetkellä käsillä, ja näitä korjauksia varmasti tarvitaan vielä lisää. Tämä malli on tarpeettoman monimutkainen, mistä seuraa, että esimerkiksi tietojen oikeellisuudesta ei ole riittävää varmuutta. Mallin taustalla oleva kustannustieto ei ole ajantasaista eikä riittävän tarkkaa, ja ongelma on se, että tämä malli ei ole ikään kuin riittävän ennustettava eikä oikeudenmukainen, kannustava tai kustannustehokas. Tätä rahoitusmallia onkin kehitettävä myös jatkossa kokonaisuutena ja siten, että alueiden rahoitus on tietoon pohjautuvaa, ennustettavaa ja oikeudenmukaista. Lisäksi juuri ennaltaehkäisevän ja hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn painoarvoa tulee vahvistaa hyvinvointialueiden rahoitusmallissa. Kiinnitänkin huomiota siihen, että niin sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa kuin sitten hallintovaliokunnan mietinnössä esitetään ponsia, joissa edellytetään, että valtioneuvosto kiirehtii hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmän kokonaisuudistuksen valmistelua niin, että uudistettu rahoitusmalli tulee voimaan mahdollisimman pian, viimeistään vuonna 2030. Arvoisa puhemies! Tämän käsittelyn yhteydessä vasemmistoliiton kansanedustajat tekivät kannatetun ehdotuksen ministeri Rydmanin epäluottamuksesta liittyen näiden sotejärjestöjen avustusten kriteerien uudistukseen. Tämä uudistushan ei sinällään liity tähän käsiteltävään lakiesitykseen, mutta koska siitä huomenna juuri tässä yhteydessä äänestämme, haluan tätä aihetta myös kommentoida ja totean jo, että oma tukeni on ministeri Rydmanilla ja — uskon näin — koko eduskuntaryhmämme tuki. Järjestöavustuksiin kohdistuu jo aiemmin sovittuja todella merkittäviä leikkauksia, eli kolmannes tullaan leikkaamaan tästä nykyisestä tasosta, eli yli 80 miljoonaa euroa on tätä leikkausta. Jotta tätä järjestöjen arvokasta työtä, joka kohdistuu nimenomaan potilaisiin ja asiakkaisiin kohtaavana työnä, terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistyötä, voidaan ylipäänsä tuloksellisesti jatkaa ja voidaan myös tukea hyvinvointialueita niiden työssään, on tärkeää, että emme tartu pelkkään juustohöylään, mitä täällä on ehdoteltu, vaan että leikkaus kohdistetaan mielekkäällä tavalla nimenomaan hallintoon, päällekkäisyyksiin ja sitten sen tyyppiseen toimintaan, minkä ensisijainen tavoite on ihan muut tarkoitusperät kuin juuri tämä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. En siksi ymmärrä, mikä näissä annetuissa kriteereissä lopulta on huonoa. Kertaan lyhyesti nämä kriteerit: Siinä on tarkoitus, että avustus myönnetään toiminnalle, jossa on kyse suorasta ihmisten kohtaamisesta ja tuesta. Näitä avustuksia ei myöskään myönnettäisi toiminnalle, joka on keskittynyt yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön eli lobbaukseen. Toisaalta avustusta ei myöskään enää kohdennettaisi näille järjestöjen järjestöille eli kattojärjestöille ja keskusjärjestöille, ellei niillä ole aivan tätä ruohonjuuritason kohtaavaa työtä, ellei niiden toiminta ole tärkeää nimenomaan tämän ruohonjuuritason työn vuoksi. Sitten myös varakkaiden järjestöjen, jotka kykenevät itse rahoittamaan oman toimintansa, omarahoitusosuuksia kasvatetaan merkittävästi. Eivätkö nämä kaikki ole aivan järkeviä kriteereitä? Sen vuoksi itse pidän kyllä erittäin merkillisenä sitä, että tästä on nostettu nyt sellainen kritiikki, että jopa sitten ministerille esitetään epäluottamusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyden, hyvinvointialue)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 182/2025 vpSote

Arvoisa herra puhemies! Allekirjoitan kyllä sen, mitä tässä valiokunnan puheenjohtaja Peltokangas totesi, että tämä hallintovaliokunnan mietintö on tasapuolinen ja siellä myös vastataan niihin huoliin, joita esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunta nosti esiin. Tässä esityksessä ja tässä laissahan parannetaan viranomaisten tiedonvaihtoa, mikä on monissa tilanteissa ollut ongelmallista. On tärkeää, että esimerkiksi terveydenhoitoyksiköissä, sairaaloissa tai terveyskeskuksissa, henkilökunnan terveyteen, henkeen, omaisuuteen kohdistuvat rikokset pystytään helpommin selvittämään. On hyvä, että selkeytetään säännöksiä siitä, millä tavalla kadonneita voidaan etsiä. Mutta kyllä lääkärijärjestöjen huoli, esimerkiksi Lääkäriliiton huoli, potilas—lääkäri-suhteen luottamuksellisuudesta täytyy myös ottaa vakavasti, ja itse asiassa myös ihan valiokunnan lausunnossa, jossa on mukana hallituspuolueiden edustajia, nämä huolet nostettiin esiin. Voin kertoa sen, että kun itse työskentelin lääkärinä, niin olin tilanteessa, jossa esimerkiksi laittomia dopingaineita Venäjältä hakenut ja hakeva henkilö joutui minulle kertomaan koko tarinansa, että hän oli saanut oireita sellaisista aineista, joita oli itseensä pistänyt. Ajattelen, että lääkäreille tulee tämäntyyppisiä tilanteita, joissa on tärkeää, että potilas kuitenkin uskaltaa hakeutua hoitoon, uskaltaa kertoa myös niistä laittomuuksista, joita tähän sairastumiseen tai vammautumiseen liittyen on tapahtunut edeltävästi, ja sama koskee erityisesti mielenterveyspotilaita, päihdeongelmaisia. On tärkeää ihan tartuntatautien leviämisenkin näkökulmasta, että henkilöt uskaltavat hakeutua hoitoon ja luottaa siihen, että heidän luottamukselliset tietonsa eivät vuoda pois. Nyt tietysti tässä kerrotaan vain se hoitopaikka, missä he ovat, mutta esimerkiksi mielenterveyspotilaiden osalta sitten tiedetään, että jotakin psykiatrista on, jos he ovat psykiatrisella osastolla. [Ben Zyskowicz: Se on väistämätöntä!] Nämä ongelmat nostettiin aivan yksimielisesti esiin tässä valiokunnan mietinnössä, mutta silti totean, että olen tämän esityksen takana ja pidän hyvänä tätä valiokunnan mietintöä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, sairaala)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 182/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa herra puhemies! Tässä esityksessä poliisilaissa säädettyjä tiedonsaanti- ja tietojenluovutussäännöksiä ehdotetaan muutettavaksi niin, että ne mahdollistaisivat nykyistä paremmin poliisin tietojenvaihdon muiden viranomaisten kanssa muun muassa rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Nämä tavoitteet ovat erittäin tärkeitä, ja totean tähän alkuun, että olen toki tämän esityksen takana, vaikka joitakin huolia tähän liittyykin. Poliisilakiin lisättäisiin muiden säädösten ohella uusi säännös poliisin mahdollisuudesta saada tietyin edellytyksin henkilön henkilöllisyys- ja läsnäolotieto yksittäisissä tapauksissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajalta. Erityisesti tästä näkökulmasta sosiaali- ja terveysvaliokunta otti tähän esitykseen kantaa. Tämä tietojensaanti sosiaali- ja terveydenhuollosta tarkoittaa sitä, että poliisilla olisi mahdollisuus saada salassapitosäännösten estämättä tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja myös tieto läsnä olleen henkilön henkilöllisyydestä, jos tieto on välttämätön. Tämä sana ”välttämätön” on tässä yhteydessä tärkeä huomioida, koska mitä tahansa tietoa ei voi luovuttaa. Ne tilanteet, joissa näitä tietoja esimerkiksi sairaalasta tai terveyskeskuksesta tai vaikkapa fysioterapeutin vastaanotolta voisi saada, liittyvät esimerkiksi tilanteisiin, joissa on kysymys sellaisen rikoksen paljastamisesta ja selvittämisestä, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Tämä tuo aikamoisen muutoksen nimenomaan terveyspalveluiden tarjoajien, terveydenhuollon henkilöstön, näkökulmasta. Tähän saakka se raja on ollut kuusi vuotta, millä millään tavalla voidaan tätä salassapitovelvollisuutta ikään kuin raottaa. Nyt tiedämme kaikki, että kaksi vuotta on melko alhainen taso. Se sisältää hyvin suuren määrän erilaisia mahdollisia rikoksia. Lisäksi voidaan tätä salassapitoa ohittaa, jos tieto koskee henkilöä, jonka voidaan olettaa syyllistyneen rikokseen tai jota on syytä epäillä rikoksesta, tai myös rikoksen uhria, eli hänestäkin voidaan antaa tieto, ja myös tilanteissa, joissa henkilö aiheuttaa omalla käytöksellään esimerkiksi sairaalassa tai terveyskeskuksessa työntekijöille henkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavan vaaran. Tämähän on tietenkin hyvä, että poliisilla on mahdollisuus mennä selvittämään myös esimerkiksi lääkäriin tai sairaanhoitajaan kohdistuvia mahdollisia uhkatilanteita ja rikoksia nykyistä helpommin. Samoin tämä mahdollistetaan myös kadonneen tai kadonneeksi epäillyn tai mahdollisesti hengen tai terveyden vaarassa olevan henkilön löytämiseksi. Hallintovaliokunta lisäsi tähän 5 §:ään, joka koskee tietojensaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta, että ensimmäisen momentin perusteella saatuja tietoja eli tätä kahden vuoden vankeusrajaa koskevia tietoja saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, jota varten kyseiset tiedot on saatu, mikä on mielestäni kyllä hyvä täsmennys ja hyvä lisäys. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa, täytyy kyllä tunnustaa, aika kriittisiä lausuntoja tuli. Eli vaikka tämän esityksen katsottiin parantavan sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä työskentelevien ja asioivien henkilöiden turvallisuutta ja omaisuudensuojaa, niin siihen kohdistui kuitenkin myös huolia. Nimittäin keskeisenä huolena nousi esiin se, miten tässä esityksessä varsin kevyidenkin rikosten paljastamisen tai selvittämisen vuoksi salattavien potilas- ja asiakastietojen antaminen poliisille vaikuttaisi sitten potilaiden luottamukseen tiedonantajaan ja mitä tästä voisi seurata potilaalle, asiakkaalle tai yhteiskunnalle. Tuotiin esimerkiksi esiin se, että vaikkapa psykiatrian tai päihdesairauksien alalla on tyypillistä, että osa potilaista pelkää sairautensa vuoksi monenlaisia asioita. Terveydenhuollon eettinen perusvelvoite ja tavoite on edistää potilaiden hyvinvointia ja terveyttä, ja tätä tehtävää on mahdotonta toteuttaa, jos luottamus terveydenhuollon tietosuojaan rapautuu ja jos potilaat eivät hae hoitoa. Eli tämä luottamuksen menetys voi aiheuttaa hoitoon tai palveluihin hakeutumisen välttelyä tai viivästymistä, oireiden salaamista, hoitosuhteiden katkeamista. Tämä oli se keskeinen huoli, josta sosiaali- ja terveysvaliokunta lausui. Vaikka tähän näitä mainittuja ongelmia liittyy, niin toki hallintovaliokunta joutui käymään punnintaa erilaisten oikeushyvien kesken eli toisaalta sen suhteen, minkälaista hyötyä tulee rikosten paljastamiseen ja selvittämiseen ja ennaltaehkäisemiseen sillä, että poliisi saa tietoja helpommin ja että viranomaisten kesken tätä tietojenvaihtoa tapahtuu, ja minkälaisia mahdollisia haittoja tästä sitten tulee. Itse luotan, että hallintovaliokunta päätyi tässä oikeaan ratkaisuun, eli tuen tätä hallintovaliokunnan mietintöä. Tässähän on myös tehty korjauksia. Esimerkiksi on vaihdettu sana ”tarpeellinen” ”välttämättömään” ja tietyllä lailla tiukennettu näitä tietojen luovuttamisen ja saamisen edellytyksiä mielestäni tasapainoisella tavalla. Eli kiitos hallintovaliokunnalle ja sen puheenjohtajalle tästä työskentelystä. [Juha Hänninen: Erityisesti!]

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, terveyspalvelu, sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan alkoholin kulutus ja alkoholihaitat ovat yhteydessä mainontaan eli alkoholin markkinointiin, sitten toisaalta saatavuuteen ja kolmanneksi hintaan. Valitettavasti tällä esityksellä ollaan sekä saatavuutta lisäämässä että myös nimenomaan väkevien alkoholijuomien mainontaa lisäämässä. Tämä esitys ei siis koske pelkästään tätä etämyyntiä ja kotiinkuljetusta, kuten täällä esimerkiksi edustaja Valtola tiivisti, vaan tämä koskee myös alkoholimainontaa, josta on vähemmän käyty keskustelua. Valiokunta asiantuntijalausuntoihin perustuen ehdotti, että tätä väkevien alkoholijuomien verkkomainontaa ei sallittaisi. Samoin kiinnitän huomiota siihen, että kun hallitus antoi tämän alkuperäisen esityksensä lausuntokierrokselle, niin siinä yhteydessä vielä oli kiellettynä niin sanottu vaikuttajamarkkinointi mutta sitten lausuntokierroksen jälkeen ministeri päätti, että tätä kieltoa ei aseteta. Tämän vaikuttajamarkkinoinnin kiellon tavoitteenahan olisi nimenomaan lasten ja nuorten suojeleminen sosiaalisessa mediassa tapahtuvalta alkoholijuomien markkinoinnilta. Suomessa sosiaalisen median vaikuttajilla on tuhansia seuraajia, suosituimmilla vaikuttajilla jopa satojatuhansia, ja lasten ja nuorten keskuudessa sosiaalisen median vaikuttajat ovat erittäin suosittuja, ja heidän julkaisemillaan tuotesuosituksilla voi olla hyvin suuri vaikutus nimenomaan lapsiin ja nuoriin. Sen vuoksi asiantuntijat kyllä hyvin yhtenäisesti asettuivat tukemaan tätä vaikuttajamarkkinoinnin kieltoa, joka olisi siis sisältynyt tähän sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön. Tältäkin osin tilanne valitettavasti lisää alkoholihaittoja ja alkoholin kulutusta, ja nimenomaan nuorten ikäluokkien keskuudessa.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
15.6.2026VastauspuheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Oli erittäin hyvä, että edustaja Pekonen nosti esiin tämän lausuman, joka on siis tässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön liitetyssä vastalauseessa. Nimittäin juuri näistä toimista eli tästä etämyynnin rekisteröitymismenettelystä ja verotunnisteen käyttöönoton toteutumisesta niin, että se joka kerta myös tarkistettaisiin, kun alkoholijuomia luovutetaan, olisi tässä varsinaisessa mietinnössä tehty aivan pykäläesitykset, jolloin ei olisi tarvittu tällaista pontta. Mutta olen kyllä ilahtunut siitä, että edustaja Hemmilä vieressä lupasi, että tämä lausuma nyt sitten otetaan käsittelyyn. Tämähän on hallituspuolueiden tekemä lausuma siellä mietinnön käsittelyssä, niin että en voi ymmärtää tai kuvitella, että sitä kukaan vastustaisi. Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että me olisimme voineet tämän toteuttaa jo nyt emmekä jättää vain lausuman varaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Totean tähän alkuun, että eduskuntaryhmämme suhtautuu erittäin kriittisesti ylipäänsä tähän kotiinkuljetuksen ehdotukseen ja tulemme tätä vastaan äänestämään toisessa käsittelyssä. Valvomaton alkoholinkäyttö kodeissa altistaa perheväkivallalle sekä alkoholin päätymiselle alaikäisille. Suomessa arvioidaan olevan 89 000 lasta, jotka elävät perheissä, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on vakava päihdeongelma. Meillä vuosittain syntyy arvioiden mukaan 600:sta jopa 3 000:een lasta, joilla on jonkinasteinen äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön aiheuttama vaurio. Alkoholisairaudet aiheuttavat merkittävää työkyvyttömyyttä, kuormitusta oikeuslaitokselle, ennenaikaista kuolleisuutta. Yli 1 700 ihmishenkeä menetetään tämän vuoksi vuosittain, ja useinkaan ei huomioida esimerkiksi sitä, että alkoholi aiheuttaa vuosittain jopa 2 100 syöpätapausta, 500 syöpäkuolemaa. Täällä edustaja Eerola nosti esiin ikäihmisten alkoholiongelman. Kotiinkuljetus lisäisi hyvin todennäköisesti ikääntyneiden, muistisairaiden, liikkumisrajoitteisten alkoholinkäyttöä, mikä sitten taas johtaisi lisääntyneisiin tapaturmiin, sairastavuuteen ja hoivan tarpeeseen. Etämyynti merkitsisi tässä muodossa, missä se nyt on täällä hyväksyttävänä, laajaa jakelukanavaa vahvoille juomille, mikä todellakin olisi kuolinisku vahvojen juomien yksinoikeusjärjestelmälle, koska meillä jo tällä hetkellä kolmasosa kaikesta täällä kulutetusta alkoholista tulee verkkomyynnin ja rajat ylittävän kaupan kautta. Tämä esitys on mielestäni vastoin hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää ei muuteta. Meillähän on tässäkin salissa puolueita — ainakin kokoomuksella on tällainen puoluekokouskannanotto, jossa ehdotetaan luopumista tästä Alkon yksinoikeusjärjestelmästä. Pidän kyllä ikävänä, että vastoin tätä hallitusohjelman kirjausta pikkuhiljaa hivuttaen tuodaan tänne eduskuntaan sellaisia esityksiä, joilla tosiasiallisesti tämä yksinoikeusjärjestelmä yritetään kaataa. Muistutan, kun täällä edustaja Hemmilä puhui lausumasta — erittäin hyvä lausuma, sitä varmasti yksimielisesti koko sali kannattaa, ja toivon mukaan sitä noudatetaan — että eduskunta vuonna 2017 antoi yksimielisen lausuman, jonka mukaan etämyyntiä koskeva lainsäädäntö ei saa vaarantaa vahvojen juomien yksinoikeutta eikä suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuutta ulkomaisiin kilpailijoihin nähden. Ja nyt meillä on sellainen esitys, jossa nämä kotimaiset ja ulkomaiset toimijat, alkoholijuomakauppiaat, eivät ole yhdenvertaisessa asemassa, ja tähän myös perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota. Eli tämä on vastoin sitä yksimielistä lausumaa. Täällä keskustelussa aiemmin nousi esiin tämä korkeimman oikeuden päätös, ja ihan lyhyesti totean siitä, että korkein oikeus ei tässä mainitussa päätöksessä tietenkään ottanut kantaa tuleviin etämyyntiä koskeviin lainsäädäntöhankkeisiin tai prosenttirajoihin, vaan tuo vapauttava päätös perustui siihen, että meillä alkoholilaissa ei tällä hetkellä ole säätelyä etämyynnistä, ja sen takia korkein oikeus ei voinut siitä antaa tuomiota. Suomi on todellakin saanut oikeuden alkoholiyhtiömonopoliin kansanterveydellisin perustein liittyessään EU:n jäseneksi, ja sen vuoksi juuri tätä yhtenäistä prosenttirajaa sekä etämyyntiin että tähän kotimaiseen vähittäismyyntiin mielestäni voitaisiin, ja oltaisiin voitu, hyvin perustella komissiolle edelleenkin kansanterveydellisin perustein ja vetoamalla Suomen saamaan oikeuteen pitää yllä Alkon monopolia. Se, mikä tämän koko prosessin aikana on ollut erittäin ikävää, on se, että kun tätä lakia valmisteltiin hallituksessa, niin alkoholipolitiikasta vastaava ministeri notifioi ilman normaalia poliittista hallituspuolueiden keskinäistä neuvottelua linjauksen, jonka mukaan etämyynnissä sallittaisiin nämä väkevät alkoholijuomat aina 80 prosentin vahvuuteen asti. Eli muilla hallituspuolueilla ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa edes siihen valmisteluun kantaa, koska sitä ei tuotu yhteiseen pöytään. Nimittäin yhtä lailla olisi voitu notifioida ehdotus niistä kahdeksan prosentin vahvuisista juomista, mikä oli siis sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistön kanta. Surkeinta koko tässä esityksessä on se, että nyt tässä muodossa se ei tuo mitään ratkaisua tähän alkoholiverkkokaupan veronkiertoon, josta täällä varmaan kaikki olemme yksimielisiä, että tämä on huono tilanne, ei ainakaan mitään merkittäviä ratkaisuja. Nimittäin tuon vuosittaisen veromenetyksen arvioidaan todellakin olevan 100—285 miljoonaa euroa. Tässä olisi ollut monia keinoja käytettävissä, muun muassa ankarammat sanktiot, myös tämä ennakkorekisteröitymisvelvollisuus, velvollisuus tarkistaa verotunniste aina näitä juomia luovutettaessa. Todellakin tuolla sanktiolla, mikä on aivan naurettavan pieni, 1 000 euron sanktio, ei ole merkitystä, kun on niin merkittävistä tulonlähteistä kysymys. Alkoholi aiheuttaa todellakin merkittävää kuolleisuutta, sairauksia, tapaturmia ja muita haittoja etenkin lapsille, minkä vuoksi olisi ollut perusteltua ratkaista vastuullisemmin tämä etämyyntiin liittyvä epäselvyys, joka meillä todellakin tällä hetkellä on. Vahvoja alkoholijuomia ei tarvita kotioville.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme siis suuren valiokunnan mietintöä, joka perustuu siihen äänestyspäätökseen, minkä eduskunta viime viikolla teki alkoholilakiin liittyen. Olen pettynyt siihen, että olemme nyt tässä tilanteessa. Suuren valiokunnan mietintöhän on erittäin lyhyt ja tiivis. Siinä todetaan, että yhdytään vain tähän eduskunnan päätökseen, mutta siihen on liitetty lausumaehdotus, joka sinänsä on kannatettava. Lausumassa ehdotetaan, että valtioneuvosto seuraa näiden ehdotettujen muutosten vaikutuksia alkoholinkulutukseen, väestön terveyteen, alkoholihaittoihin, perheisiin ja lapsiin ja sitten ryhtyy tarvittaviin korjaustoimenpiteisiin. Lisäksi edellytetään, että kahden vuoden kuluessa annetaan eduskunnalle kattava selvitys tämän lain sosioekonomisista, hyvinvointipoliittisista ja julkisen talouden kokonaisvaikutuksista. Tämä ponsi on sinänsä kannatettava, samoin kuin kannatan sitä pontta, joka tehtiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyn yhteydessä. Mutta ongelmat todellakin jäävät. Hallituksen esitys, nyt siinä muodossa kuin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön liitetyssä vastalauseessa todetaan, valitettavasti tulee lisäämään alkoholinkulutusta, se tulee lisäämään haittoja, ja on huomattava, että siinä käynnistetään vahvojen alkoholijuomien kotiinkuljetus, rajat ylittävä vahvojen juomien etämyynti, väkevien alkoholijuomien verkkomarkkinointi ja lisäksi nuoria houkutteleva sosiaalisen median vaikuttajien mainonta. Eli tämän esityksen mukaan ulkomailta voi tuoda suoraan kotioville jopa 80 prosentin vahvuisia alkoholijuomia. Tässä edelleen on se ristiriita, että kotimainen alkoholijuomakauppa ja vähittäismyynti eivät voi kuljettaa kotiin kuin näitä 8:n tai 5,5:n prosentin vahvuisia juomia, eli kotimaiset ja ulkolaiset yrittäjät jäävät tämän esityksen myötä eriarvoiseen asemaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö ehdotti lisäksi keinoja veronkierron suitsimiseen eli etämyyjien rekisteröitymisvelvoitetta ja vahvempia sanktioita. Hallitushan esittää tässä 1 000 euron sanktiota, mikä on aivan mitätön sanktio verrattuna siihen veronkiertohyötyyn, mitä tälläkin hetkellä myyjät saavat. Tässä valiokunnan mietinnössä ehdotetaan 20 000 euron sanktiota. Lisäksi ehdotimme valiokunnan enemmistönä vahvempia valvontakeinoja, joilla tämä alkoholiverkkokaupan veronkierto saataisiin kuriin. Tällä hetkellä saamamme asiantuntijaselvityksen mukaan jopa 285 miljoonan euron verotulot jäävät saamatta laittoman nettimyynnin vuoksi. Käytännössä 98—99 prosenttia kaikesta verkkokaupan kautta tuodusta alkoholijuomasta on säännönvastaista, ja lähinnä vain pistokokeiden kautta sitten saadaan nämä verot maksuun. Tähän ei ole tulossa nyt tässä esityspohjassa, mitä käsittelimme, ratkaisuja, toisin kuin olisi ollut siinä sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistön mietinnössä. Ehdotimme myös sitä, että ei käynnistettäisi vahvojen alkoholijuomien verkkomainontaa eikä myöskään sallittaisi sosiaalisen median vaikuttajamarkkinointia, mikä tehoaa erityisesti nuoriin. Kaiken kaikkiaan on merkillistä se, miksi tällainen esitys on varsinkin tässä muodossa ylipäänsä tuotu. Suomessa alkoholin saatavuus on riittävällä tasolla. Sitä ei ole tarpeen lisätä kuljettamalla esimerkiksi näitä väkeviä juomia kotiovelle — eikä pelkästään kotiovelle, vaan kaiken kaikkiaan tässä tämä kotiinkuljetus koskee lähes mitä tahansa paikkoja, puistot mukaan lukien, joten valvonta on erittäin vaikeaa. Tähän liittyy monenlaisia työturvallisuusongelmia, jos ajatellaan niitä tilanteita, joissa vastaanottaja esimerkiksi kotiovella saattaa olla juopunut, minkälaisia tilanteita syntyy työturvallisuuden kannalta toimittajan kohdalla. Huomautan, että perustuslakivaliokunta myös katsoi, että perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen ja elinkeinovapauden kannalta olisi ollut perustellumpaa se, että etämyyjiä ja kotimaan vähittäismyyntiä kohdeltaisiin samoin. Nythän tämä ratkaisu johtaa siihen, että kotimaan vähittäismyyjien kannattaa perustaa Tallinnaan toimipiste, josta he voivat pikatoimituksena tuoda lasteittain näitä väkeviä juomia Suomeen, mihin heillä ei ole taas Suomesta käsin mahdollisuutta. Tässä on erittäin suuri periaatteellinen ongelma myös sen kannalta, että meillä on Alkolla tämä vahvojen juomien yksinoikeudellinen asema, ja on selvää, että tämä esitys tulee ihan muutaman vuoden sisällä rapauttamaan meillä perusteet ylipäänsä tälle yksinoikeusjärjestelmälle, mihin olemme kuitenkin saaneet luvan liittyessämme Euroopan unioniin. Arvoisa puhemies! Totean, että koska tässä ei voi tehdä muutosesityksiä, niin tulen varmasti — ja uskon, että moni muukin tulee — ehdottamaan siinä käsittelyn toisessa vaiheessa tämän esityksen hylkäämistä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Toivon sydämestäni, että eduskunta voisi hyväksyä sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistön laatiman mietinnön, sillä se suojelisi lapsia ja perheitä lisääntyviltä alkoholihaitoilta ja turvaisi kotimaista yrittäjyyttä, verotulojen saantia sekä kansanterveyttä edistävän alkoholipolitiikan. Hallituksen esitys ja sitä tukeva mietintöön liitetty vastalause valitettavasti lisäisivät alkoholin kulutusta ja siten myös haittoja. Sillä käynnistettäisiin vahvojen alkoholijuomien kotiinkuljetus, rajat ylittävä vahvojen juomien etämyynti, väkevien alkoholijuomien verkkomarkkinointi sekä nuoria houkutteleva sosiaalisen median vaikuttajien mainonta. Hallituksen esityksen mukaan siis ulkomaiset toimijat olisivat saaneet myydä suoraan kotioville väkeviä, jopa 80 prosentin vahvuisia alkoholijuomia ilman kotimaisille yrityksille säädettyjä prosenttirajoituksia, jotka ovat siis 8 ja 5,5. Mietinnössä säädettiin myös etämyyjien rekisteröitymisvelvoitteesta, sanktioista ja valvonnasta, joilla alkoholin verkkokaupan veronkierto saadaan kuriin. Tällä hetkellä Suomen Alkoholijuomakaupan asiantuntija-arvion mukaan jopa 885 miljoonan euron verotulot jäävät vuosittain saamatta laittoman nettimyynnin vuoksi. Myös ehdotukset väkevien alkoholijuomien verkkomainonnasta ja vaikuttajamarkkinoinnista somessa torjuttiin. Suomessa alkoholin saatavuus on riittävällä tasolla. Sitä ei ole tarpeen lisätä kuljettamalla väkeviä kotioville. Valvomaton alkoholinkäyttö kodeissa altistaa perheväkivallalle sekä alkoholin päätymiselle alaikäisille. Suomessa arviolta 89 000 lasta elää perheissä, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on vakava päihdeongelma, ja vuosittain syntyy 600:sta jopa 3 000:een lasta, joilla on jonkinasteinen äidin raskauden aikaisen alkoholinkäytön aiheuttama vaurio. Alkoholisairaudet aiheuttavat merkittävää työkyvyttömyyttä, kuormitusta oikeuslaitokselle ja ennenaikaista kuolleisuutta. Yli 1 700 ihmishenkeä menetetään tämän vuoksi vuosittain. Kotiinkuljetus lisäisi myös ikääntyneiden, muistisairaiden ja liikkumisrajoitteisten alkoholinkäyttöä, mikä johtaisi lisääntyneisiin tapaturmiin, sairastavuuteen ja hoivan tarpeeseen. Kotioville yksin alkoholia toimittavien henkilöiden työturvallisuus on myös herättänyt huolia esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa epäillään vastaanottajan humalatilaa ja sitä, että hänelle ei voidakaan luovuttaa näitä alkoholijuomia. Nämä tilanteet saattaisivat kärjistyä väkivaltaisiksi tai työturvallisuutta uhkaaviksi. Kaiken kaikkiaan haitat jäisivät Suomeen, voitot valuisivat ulkomaille näitten etämyyntimuutosten pohjalta, mikäli tällä hallituksen alkuperäisellä esityksellä mentäisiin. Laskun maksaisivat suomalaiset veronmaksajat, poliisit, sosiaalityöntekijät, hoitajat ja lääkärit lisääntyneen työkuorman muodossa. Kiinnitän huomiota myös siihen, että tämän hallituksen alkuperäisen esityksen mukaan alkoholijuomia saisi kuljettaa kotien lisäksi, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, lähes minne tahansa — puistoihin, jopa toisen asteen oppilaitosten läheisyyteen tai festivaalialueiden porteille. Valvonta olisi käytännössä mahdotonta. Etämyynti merkitsisi laajaa jakelukanavaa vahvoille juomille, mikä olisi kuolinisku vahvojen juomien yksinoikeusjärjestelmälle. Tämä on myös vastoin hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää ei muuteta. Sen vuoksi katson, että olen noudattanut nimenomaan tätä hallitusohjelman kirjausta omassa päätöksenteossani. Lisäksi tämä on ristiriidassa eduskunnan vuoden 2017 antaman lausuman kanssa, jonka mukaan etämyyntiä koskeva lainsäädäntö ei saa vaarantaa vahvojen juomien yksinoikeutta eikä suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuutta ulkomaisiin kilpailijoihin nähden. Asiantuntijakuulemisissa kritisoitiin laajasti todellakin sitä, että tässä esityksessä asetetaan kotimaiset vähittäismyyjät epäyhdenvertaiseen asemaan suhteessa ulkomaisiin etämyyjiin. Tähän myös perustuslakivaliokunta otti kantaa ja totesi, että perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen ja elinkeinovapauden kannalta olisi perustellumpaa, että etämyyjiä ja kotimaan vähittäismyyntiä kohdeltaisiin samoin. Ja Suomen Alkoholijuomakauppa ry on ilmaissut tyytyväisyytensä siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti kannattaa myös ulkomaisen alkoholin etämyynnin rekisteröintivelvoitetta Verohallinnolle. Tämä mietinnön linjaus asettaa siis kotimaiset ja ulkomaiset toimijat yhdenvertaiseen asemaan ja estää alkoholijuomakaupan siirtymistä ulos Suomesta, koska mikäli tämä hallituksen esitys toteutuisi, niin silloinhan kannattaisi muodostaa se etämyyntitoimipiste, siirtää se vaikka Tallinnaan ja sieltä sitten toimittaa näitä väkeviä juomia pikatoimituksella Suomeen. Se, mihin toivon, että eduskunta erityisesti kiinnittäisi huomiota, on se, että ulkomailta Suomeen tapahtuvasta alkoholin verkkokaupasta aiheutuu tälläkin hetkellä eri arvioiden mukaan, joita meille annettiin, 100 miljoonasta 285 miljoonaan euron vuotuiset verotulojen menetykset. Näille rahoille olisi aivan varmasti tarvetta täällä moneen kipeään tarpeeseen. Verohallinto on arvioinut ihan tämän valtiovarainvaliokunnan meille antaman lausunnon mukaan, että 99 prosenttia alkoholin myynnistä on tällä hetkellä säännönvastaista. Käytännössä vain ne, jotka pistokokeella saadaan kiinni, maksavat veronsa. Valitettavasti tämä hallituksen esitys ja tähän mietintöön liitetty vastalause eivät tuo tähän mitään sellaista ratkaisua, jolla nämä verotulot oikeasti saataisiin. Tässä mietinnössä, joka on siis valiokunnan enemmistön pohja, on useita keinoja, joita puheenjohtaja jo luetteli, joilla pystyttäisiin huolehtimaan, että saisimme nämä verotuotot Suomeen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hoitaja)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 77/2026 vpSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Sairauksien ennaltaehkäiseminen ja kunnon ylläpitäminen on erityisen tärkeää ikääntyville, joista yhä useampi asuu omassa kodissaan. Hyvinvointialueilla ei ole tällä hetkellä lakiin perustuvaa velvoitetta tarjota neuvolapalveluita, seniorineuvolaa, ikäihmisille, vaikka hyviä kokemuksia löytyy useista kunnista ja useilta alueilta. Sairauksien varhainen toteaminen, niiden ennaltaehkäisy ajoissa, hoitoon ohjaaminen tuottaisivat sekä inhimillistä mutta myös taloudellista hyötyä, kun voisimme vahvistaa seniorien hyvinvointia ja siirtää raskaampien palveluiden tarvetta kauemmas tulevaisuuteen esimerkiksi lihaskuntoa vahvistamalla. Kysyn teiltä, ministeri: voisiko ajatella, että ministeriö tekisi vielä selvityksen, millaisia hyötyjä näistä seniorineuvoloista on ollut, ja olisiko mahdollista ajatella jonkinlaista valtakunnallista ohjeistusta tästä?

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 44/2026 vpSote

Arvoisa herra puhemies! Tässä on tuotu tämän esityksen niitä myönteisiä puolia ja niitä näkemyksiä, joiden perusteella tämäntyyppinen lainsäädäntö tulisi saada aikaan. Tämä alkoholipolitiikka meillä kaiken kaikkiaan tämän vaalikauden aikana on ollut aika sekava kokonaisuus, [Sinuhe Wallinheimo: Toimiva!] ja itse asiassa oikeuskanslerikin kiinnitti lausuntopalautteessa huomiota siihen, että tämä kokonaisuus on tietyllä tavalla vaikeasti hallittava. Tässä on matkan varrella tullut... Aivan aluksi tuli tämä vahvempien juomien tuominen kaupan hyllyille eli käymisteitse valmistetut juomat sinne 8 prosenttiin saakka, muut 5,5 prosenttiin. Nyt meillä on parhaillaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävänä tämä kotiinkuljetuslaki, jonka yhteydessä myös esimerkiksi väkevien alkoholijuomien mainontaa vapautetaan. Ja sitten vielä tähän liittyy tämä hyvin ongelmallinen etämyyntilaki. Itse kannan nyt tämän esityksen kohdalla suurinta huolta siitä, mikä sen vaikutus tulee olemaan meidän Alkon yksinmyyntioikeuteen. Tätähän on myös tässä hallituksen esityksessä problematisoitu, eli täällä on aika laajaltikin käyty läpi näitä ikään kuin ongelmakohtia. Luotan siihen, että tämä esitys ei sinänsä vaikuta, varmaankaan kovin paljon ainakaan, alkoholin kokonaiskulutukseen tai alkoholin riski- ja humalakäyttöön. Varmasti aika harva kuluttaja ostaisi pääasiallisesti kuluttamansa alkoholin suoraan valmistuspaikan yhteydessä toimivasta vähittäismyyntipaikasta. Tosin on huomioitava se, että näitä myyntipaikkojakin on melko paljon. Eli näitä valmistuspaikkoja on Suomessa 215 tämän hallituksen esityksen mukaan, mikä on mielestäni melko suuri määrä, jos sitä vertaa Alkon 360 myymälään. Eli ihan vähäisestä asiasta ei ole kysymys. Lisäksi tässä esityksessä Alkoon verrattuna sallittaisiin laajemmat aukioloajat eli tuo kello 9—21, mikä tarkoittaisi myös sitten lauantain ja sunnuntain myynnin sallimista, myös siis näiden väkevien juomien osalta. Pidänkin ongelmana sitä, että jälleen kerran yhdeltä nurkalta kavennettaisiin Alkon monopolia, millä voisi ensinnäkin olla vaikutusta kuitenkin Alkon markkinaosuuteen ja ennen kaikkea siihen, miten oikeutettuna Alkon monopolia pidetään ja missä vaiheessa aletaan esimerkiksi EU:n taholta katsoa, että Alkon yksinmyyntioikeudella ei enää ole perusteita. Sen tiedän, että kokoomushan on puoluekokouspäätöksissään jo vuosia sitten päättänyt pyrkiä eroon tästä Alkon monopolista, yksinmyyntioikeudesta, mutta pidän kyllä ikävänä sitä, että nyt ikään kuin yhden puolueen vetovoimalla tätä Alkon monopolia ollaan romuttamassa usealla peräkkäisellä esityksellä. Tämänkin kohdalla valitettavasti näin voisi käydä. Mikäli Alkon monopolin ala kutistuisi niin paljon, että se ei enää ikään kuin uskottavasti suojaisi kansanterveyttä — jos niin suuri osa esimerkiksi väkevistä juomista myytäisiin muualta — niin kyllä voisi olla mahdollista, että monopolioikeutus haastettaisiin EU-oikeuden vastaisena. Tätähän pohditaan myös tässä hallituksen esityksessä. Tämän esityksen myötä on selvää, että Alkon monopolia joka tapauksessa kutistetaan, koska valmistajat voisivat myydä Suomessa enintään 80 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältäviä juomia Alkon vähittäismyynnin rinnalla. Sen vuoksi ajattelen, että valiokunnassa tulee kyllä erittäin huolellisesti arvioida sitä, voidaanko monopolia pitää monopoliin tehtyjen poikkeusten ja tosiasiallisen kehityksen vuoksi EU-oikeuden tarkoittamana monopolina. Mutta nyt kysyn vielä ministeriltä: kun Ruotsilla on myös oma yksinoikeusjärjestelmänsä ja siellä on vuonna 2025 säädetty tällainen määräaikainen tilamyyntilainsäädäntö, niin miksi tätä lakia ei tehty ikään kuin ottaen hiukan kopiota tuosta Ruotsin mallista? Nimittäin Ruotsissa pyritään tätä eroa yksinoikeusjärjestelmään tekemään esimerkiksi sillä, että kuluttajan tulee osallistua maksulliselle vierailulle tuotantopaikalla ennen alkoholin ostamista. Vierailun sisällä pidetään erillinen tiedottava osio. Sillä on oltava tietty kesto, ja siinä on annettava tietoa myös alkoholin haitallisista vaikutuksista, eli annetaan ikään kuin ne samat velvoitteet, mitkä meillä Alkolla on kansanterveyden edistämiseksi. Lisäksi ulosmyytävien alkoholijuomien myyntimäärä asiakasta kohti on rajoitettu, eli yksittäiselle kuluttajalle saa yhden vierailun aikana myydä vain 0,7 litraa väkevää alkoholijuomaa, 3 litraa viiniä, 3 litraa vahvaa olutta, 3 litraa muita käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia. Tuo Ruotsin lainsäädäntö on vielä tehty määräaikaiseksi, jotta ikään kuin voidaan katsoa, mihin suuntaan se johtaa, ja se varmaan myös paremmin suojaa sitä monopolijärjestelmää, joka on kuitenkin Maailman terveysjärjestönkin mukaan niitä kaikkein tehokkaimpia keinoja nimenomaan tämmöisen kansanterveyslähtöisen alkoholipolitiikan varmistamiseksi. Eli toivon, että ministeri vastaisi, miksei menty Ruotsin mallilla tässä esityksessä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vpSote

Arvoisa herra puhemies! Kiitos edustaja Suhoselle keskustelualoitteesta. On tärkeää käydä keskustelua näistä kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pienistä ihmisistä. Lastensuojelulain kokonaisuudistus on tekeillä. Siitä osaa jo käsitellään valiokunnassa, ja on tärkeää, että myös ministeri Rydman on kuulolla, kun eduskunta käy tästä keskustelua. Sen lisäksi, että uudistamme lastensuojelulakia, olisi tärkeää panostaa toimiin, joilla voidaan ehkäistä tarvetta turvautua lastensuojeluun. Nostan esiin alkoholipolitiikan. Meillä on 89 000 alaikäistä perheessä, jossa vanhemmalla on vakava päihdeongelma, ja sen tähden tulisi varoa sellaisia alkoholipoliittisia toimia, jotka lisäävät päihdeongelmia. Nostan esiin myös kasvatus- ja perheneuvonnan. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on ehdottanut sitä poistettavaksi sosiaalihuoltolaista. Toivottavasti näin ei käy, [Puhemies koputtaa] koska se on merkittävä osa ennaltaehkäisyä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansalaiset nimeävät kyselyissä usein terveyden tärkeimmäksi arvokseen. Tieteellisen tutkimuksen ansiosta monen sairauden ennuste on parantunut, ja Suomessa työskentelevät maailman huippuihin kuuluvat ammattilaiset. Terveydenhuollon tuloksemme ovat edelleen kansainvälisesti vertaillen vahvat, ja kyselyjen mukaan suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä käyttämiinsä palveluihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon vaikea ristiriita on se, että hoidamme kalliisti sairauksia ja tilanteita, jotka voitaisiin osin ehkäistä terveellisillä elintavoilla, esimerkiksi välttämällä päihteitä ja tupakkaa ja lisäämällä liikuntaa. [Välihuutoja vasemmalta] Alkoholi aiheuttaa edelleen merkittäviä haittoja, kuormittaa palveluita sekä tuottaa miljardiluokan kustannukset. Päihdesairauksia lisäävistä lakihankkeista on syytä luopua. Mielenterveysongelmat heikentävät yhä useamman työkykyä, ja nuorten työkyvyttömyyden kasvu on vakava huoli, mihin hallitus on vastannut terapiatakuulla. Väestö ikääntyy nopeasti. Palvelutarve kasvaa samalla, kun henkilöstöresurssit niukkenevat, ja siksi on välttämätöntä jatkaa uudistuksia, jotka turvaavat osaavan henkilöstön myös tulevaisuudessa. Digipalvelut, etähoito ja tekoäly voivat vapauttaa ammattilaisten aikaa siihen, mikä on hoitotyön ydin: ihmisen kohtaamiseen. Moderni teknologia, kuten diabeteksen älypumput, ei ainoastaan vähennä kalliita liitännäissairauksia ja tuo säästöjä vaan myös parantaa ihmisten arkea ja turvallisuutta. Terveydenhuollon tuloksellisuutta voidaan edelleen parantaa vahvistamalla ennaltaehkäisyä, varhaisen tuen palveluja, kuten lapsiperheiden kotipalveluja, ja ikäihmisten neuvolatoimintaa. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle mittaamattoman arvokasta työtä usein oman jaksamisensa rajoilla. He tarvitsevat arkeensa enemmän käytännön tukea ja neuvontaa, mahdollisuuksia pitää vapaapäivä turvallisin mielin ja riittävän palkkion, joka tulisi myös [Puhemies koputtaa] ryhmämme mielestä säätää verovapaaksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja