Sammallahti Tere
8 puheenvuoroa
Arvon puhemies! Piisisen pannahinen meinasi viedä jalat suusta, mutta kysyn nyt kuitenkin. — Julkista keskustelua pitkään hallinnut taantumapuhe on jättänyt lukuisat talouden valonpilkahdukset varjoonsa, ja tässä onkin muutama kiintoisa tilastotieto viime viikolta: Erityisesti naisten ostovoima on kasvanut viimeiset kolme vuotta. Eurostatin arvion mukaan Suomen talouskasvu oli alkuvuonna EU:n kärkikastia. Teollisuuden ja rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen verrattuna lähes kuusi prosenttia ja palvelut yli viisi prosenttia. Vuosien ajan mörninyt vähittäiskauppa on vihdoin kääntynyt kasvuun, ja ulkomaiset teollisuusinvestoinnit ovat korkeimmalla tasolla kymmeneen vuoteen. Tietyillä aloilla työn puute on muuttunut tai muuttumassa työvoiman puutteeksi. Siksi kysynkin valtiovarainministeri Purralta: Eikö näiden tietojen valossa ole käymässä just se, mihin oikeistohallitus alusta lähtien tähtäsi, että kun viimein rohjetaan tehdä niitä kauan välteltyjä uudistuksia, alkaa myös se kauan kaivattu talouskasvu?
Kiitos, arvon puhemies! Pidän aivan käsittämättömänä tätä tapaa, millä täällä puhutaan, aivan niin kuin Suomella ei olisi 15 miljardin euron kestävyysvajetta. Jokaiseen Suomen ongelmaan vasemmalta esitetään jonkinlaiseksi ratkaisuksi verojen korottamista, lisää sosiaalitukia, palaamista vanhaan, työmarkkinoiden jäykistämistä entisestään ja niin edespäin ja niin edespäin. Minun mielestäni on todella ylimielistä antaa sellainen kuva suomalaisille, että Suomi voisi jatkaa niin kuin aina ennenkin, että mitään hätää ei ole eikä minkään tarvitse muuttua. Tämä on aivan uskomatonta, että yksikään opposition puheenvuoro ei ole tarjonnut täällä mitään konkreettista vaihtoehtoa, ei hintalappua eikä työllisyysvaikutusta. [Välihuutoja vasemmalta]
Arvon puhemies! Ydinenergialain uudistuksesta tulee yksi Suomen historian tärkeimmistä ympäristöteoista, ellei jopa niistä kaikkein tärkein. Tämän lain päivitys mahdollistaa ydinvoiman nopeamman ja poliittisesti riskittömämmän luvittamisen, ylläpidon sekä rakentamisen, turvallisuudesta tinkimättä. Ydinvoiman takaaman halvemman ja vakaamman energiantuotannon myötä Suomi-neidon teollinen selkäranka vahvistuu ja maamme muuttuu houkuttelevammaksi investoinneille. Koska energia on yhteiskunnan tärkein tukipilari ja tarvitsemme sitä kaikkialla arjessa, vaikeuttavat muun muassa pörssisähkön rajut hintavaihtelut niin yritysten kuin kansalaistenkin elämää tarpeettomasti. Energiantuotannon ja hinnan tulee olla paremmin ennakoitavissa, turvallista, kohtuuhintaista ja mahdollisimman vähän ympäristöhaittoja aiheuttavaa. Siksi onkin äärimmäisen tärkeätä purkaa esteitä myös ydinvoiman tieltä. Arvon puhemies! Olennainen osa ydinenergiapolitiikkaa on tietysti ydinpolttoainehuolto sekä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus. Se on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti arviolta lähes 500 miljardin euron lähes korkkaamaton teollisuudenala, johon Suomella ainoana maana maailmassa on kehitetty niin kapselointi- kuin muutkin loppusijoittamiseen tarvittavat tekniikat. Toistan: käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittaminen on noin 500 miljardin euron maailmanlaajuinen ja alati kasvava neitseellinen teollisuudenala, johon Suomella ainoana maana maailmassa on tarvittava osaaminen. Näin ollen olisikin suurta viisautta mahdollistaa käytetyn ydinpolttoaineen kaupallinen loppusijoittaminen purkamalla käytetyn ydinpolttoaineen tuonti- ja vientikielto ydinenergialaista mahdollisimman pian, miksei jo tällä hallituskaudella. Myös tämä uudistus takaisi Suomelle uusia investointeja, roolin kansainvälisenä edelläkävijänä, korkean lisäarvon työpaikkoja, kaivattua talouskasvua sekä valmista polttoainetta uuden sukupolven ydinreaktoreihin, jotka kykenevät muuttamaan käytettyä ydinpolttoainetta energiaksi ja vähemmän vaaralliseksi loppusijoitustuotteeksi. Arvon puhemies! Kokoomuksen jo pitkään ajama ydinvoimamyönteinen energiapolitiikka on tuottanut toivottua tulosta. Toisaalta ydinvoimapelottelijoiden kauhukuviin ja epärealistiseen energia-ajatteluun langenneissa maissa energian hinnat ovat nousseet, ilmastopäästöt ovat lähes ennallaan ja teollisuus ongelmissa. Niinpä meidän suomalaisten onkin syytä ylpeästi jatkaa menestyksekästä sinivalkoista, ydinvoimamyönteistä energiapoliittista linjaa. Kiitän ex-ministeri Kai Mykkästä esikuntineen ydinenergialain uudistamisen aloittamisesta ja ministeri Sari Multalaa esikuntineen esityksen eduskuntaan tuomisesta. Samoin kiitän meidän tettiläistä Venlaa, joka kirjoitti rungon tälle, ainakin minun omasta mielestäni, suorastaan oivalle puheelle. — Kiitos.
Kiitos, arvon puhemies! Kansakuntamme tulevaisuuden ja erityisesti Suomen puhtaan luonnon kannalta keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmat ovat tietysti äärimmäisen tärkeitä. Epäonnistuneen suunnitelman seurauksena saatamme sitoutua toteuttamiskelvottomiin, kansantaloutemme tuhoaviin ja globaalisti luonnontilaa heikentäviin ratkaisuihin. Sen sijaan onnistunut suunnitelma ja sen onnistunut täytäntöönpano tukee taloutemme kasvua ja takaa ympäristömme elinkelpoisuuden nyt ja tulevaisuudessa. Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma kohdistuu erityisesti taakanjakosektoriin, jonka keskiössä ovat liikenteen, maatalouden ja rakennusten erillislämmitysten päästöt. Pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma taas puolestaan tarkastelee päästöjen ja hiilinielujen kehitystä seuraavien 30 vuoden aikana erilaisten skenaarioiden kautta. Näiden skenaarioiden keskeinen viesti on, että tulevaisuuden päästökehitys riippuu teknologian, talouden ja kansainvälisen politiikan suunnista erityisesti EU-tasolla. Kokoomus on sitoutunut ilmastolain mukaiseen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen. Suomi on jo nyt onnistunut ilmastotyössä monella osa-alueella erinomaisesti. Erityisesti päästökauppasektorilla, eli energiantuotannossa ja suurteollisuudessa, päästöt ovat vähentyneet ripeästi. Tämä on vahva osoitus siitä, että EU:n päästökaupan kaltaiset markkinataloutta tukevat mekanismit yhdistettynä teknologisia innovaatioita tuottavaan kapitalistiseen vapauteen tuottavat kustannustehokkaita ja toimivia keinoja vähentää yhteiskuntiemme tuottamia päästöjä. Taakanjakosektorilla Suomi etenee kohti asetettuja päästövähennystavoitteita. Liikenteessä, maataloudessa ja rakennusten lämmityksessä on tehty ja tehdään edelleen toimia, joilla päästöjä saadaan vähennettyä. Näillä näkymin Suomi on saavuttamassa taakanjakosektoria koskevat ilmastotavoitteensa. Erityisesti liikenteen sähköistyminen vähentää tulevaisuudessa päästöjä ja on oivallinen käytännön esimerkki markkinatalouden kyvystä löytää ratkaisuja myös aikamme ympäristöhaasteisiin. Arvoisa puhemies! Suomen ja monen muun EU-maan ilmastopolitiikan suurimmat haasteet liittyvät maankäyttösektoriin ja erityisesti metsien hiilinielujen kehitykseen. Aiemmin eduskunnassa päätetyt hiilinielu- ja hiilineutraaliustavoitteet tehtiin silloisen hiilinielulaskennan antaman tiedon perusteella. Sittemmin hiilinielulaskennan pohjalla olevat mittaustiedot ovat muuttuneet merkittävästi ja ajaneet ison osan Euroopan maista hiilineutraaliustavoitteen kannalta mahdottomaan tilanteeseen. Hallitus on rahoittanut Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteishanketta, jonka tavoitteena on parantaa hiilinielujen tilannekuvaa ja vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa. Ajantasaisen tiedon lisäksi päätöksenteon pohjaksi tarvitaan realismia ja aidosti saavutettavissa olevia tavoitteita. Laskentamallissa, jossa Suomen alati kasvavat metsät ovat vuosi vuodelta isompi laskennallinen päästölähde, täytyy olla jotain perustavanlaatuista vikaa. Maankäyttösektorista puhuttaessa on hyvä muistaa, että kilpailukykyisen ja työllistävän bio- ja metsätalouden edellytyksenä on puuraaka-aineen riittävä saatavuus. Me emme näe hakkuiden rajoittamista taloudellisesti kestävänä tai oikeudenmukaisena ratkaisuna Suomen ilmastopolitiikan haasteisiin. Arvon puhemies! Opposition väitteet siitä, että hallitus olisi istunut käsiensä päällä ilmastopolitiikassa, eivät tietenkään pidä paikkaansa. Haasteellisella maankäyttösektorilla on jo linjattu ja osin toteutettukin lisätoimia. Myös taakanjakosektorille on tehty uusia päästövähennystoimia. Ajoneuvokantaa uudistetaan romutuspalkkioilla, biokaasun tuotantoa ja ravinteiden kierrätystä tuetaan, metsitystukea laajennetaan. Teollisuus- ja energiapolitiikassa panostetaan uusiin puhtaan siirtymän teknologioihin, kuten hiilidioksidin talteenottoon, johon investoidaan lähes 100 miljoonaa euroa. Puhtaan siirtymän investointien verohyvityksellä lisätään puolestaan puhtaan energian kysyntää ja tarjontaa. Hallituksen ilmastopolitiikalla ei pyritä näivettämään Suomea, vaan mahdollistamaan niin sanotut win-win-ratkaisut, joilla Suomeen syntyy uusia töitä sekä investointeja päästöjen samalla vähentyessä. Arvoisa puhemies! Energiapolitiikka on erottamaton osa ilmastopolitiikkaa. Vuonna 2025 Suomessa tuotetusta sähköstä 95 prosenttia oli fossiilivapaata, ja samalla sähkön keskihinta oli Euroopan edullisin. Tämä ei ole sattumaa, vaan seurausta Suomen pitkäjänteisestä energiapolitiikasta ja ennen kaikkea ydinvoiman merkittävästä roolista. On onni, että ydinvoiman hyödyt ymmärretään nykyisin laajasti tämän salin vasenta reunaa myöten. Ydinvoima tarjoaa vakaata perustuotantoa, joka mahdollistaa edullisten ja uusiutuvien tuotantomuotojen, kuten maa- ja merituulivoiman, laajamittaisen hyödyntämisen. Siksi uudistamme ydinenergialakia, joka helpottaa erityisesti pienydinvoiman rakentamista. Pienydinvoimalla on huomattava potentiaali erityisesti puhtaassa lämmöntuotannossa, mutta myös puhtaassa sähköntuotannossa. Puhtaalla sähköllä on päästövähennysten lisäksi laajat elinkeinopoliittiset ulottuvuudet. Teollisuutemme, kuten myös koko muu yhteiskunta, elää puhtaasta ja halvasta sähköstä siinä, missä riittävä ja luotettava sähköntuotanto mahdollistaa myös hiilidioksidin talteenoton, vetyteknologioiden, hiilivapaan teräksen ja muiden uusien teknologioiden kehittymisen ja keskittymisen Suomeen. Arvoisa puhemies! Pitkän aikavälin ilmastosuunnitelman skenaariot korostavat myös EU:n ja globaalin toimintaympäristön merkitystä. Me kaikki tässä salissa tiedämme, että ympäristöongelmia ei ratkaista yksin Suomessa tai edes EU:ssa. [Puhemies koputtaa] Silti Euroopassa tehdyillä ratkaisuilla on vaikutuksensa siihen, miten globaali talous kehittyy puhtaan energian, uusien teknologioiden ja ympäristöhaittojen vähentämisen suhteen. Suomen ja Euroopan kilpailukyvystä on tietysti pidettävä kiinni. Jos teollisuus ajetaan pois Euroopasta, se ei vähennä päästöjä globaalisti, päinvastoin. [Puhemies koputtaa] — Pieni hetki, arvon puhemies! — Silloin päästöt ja työpaikat vain siirtyvät maihin, joissa sääntely on löyhempää. Tällaisten hiilivuotojen torjumiseksi tehokas ratkaisu ovat talousalueellamme EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille asetetut hiilitullit, joita kokoomus tukee vahvasti. Arvon puhemies! Suomen päästöt kehittyvät kokonaisuutena oikeaan suuntaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. [Puhemies koputtaa] Hiilinieluihin liittyy epävarmuuksia, mutta niitä ei ratkaista arvailulla vaan paremmalla tiedolla. Kun tilannekuva tarkentuu, voidaan tehdä oikeasuhtaisia, vaikuttavia ja aidosti toteutuskelpoisia päätöksiä. Realistinen ja kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on sekä luonnon että Suomen talouden etu. — Kiitos.
Arvon puhemies! Joka vuosi Suomessa eletään niin sanottu veropäivä eli kansankielisesti kateuspäivä, jolloin jokaisen suomalaisen oikeutta yksityisyydensuojaan loukataan julkaisemalla yksityishenkilöiden verotiedot. Media ja monet muut tahot perustelevat verotietojen julkisuutta yhteiskunnallisella läpinäkyvyydellä, mutta todellisuudessa veropäivä on lähinnä median johtama tirkistelyrituaali, jossa tabloidijulkkisten, muusikoiden, somevaikuttajien, pornotähtösten ja jopa kuolleiden ihmisten verotietoja räävitään julkisuudessa lehtien myymiseksi. Tällä tirkistelyrituaalilla ei tietenkään ole mitään tekemistä yhteiskunnallisen avoimuuden tai läpinäkyvyyden kanssa, eikä se palvele mitään jalompaa, korkeampaa tarkoitusta, kuten mediassa meille väitetään. Siksi tässä lakialoitteessa esitetään, ettei verovelvollisen nimi enää jatkossa ole julkista tietoa. Suomessa julkinen ja yksityinen ovat menneet valitettavasti täysin sekaisin. Esimerkiksi kuntien työvoimapalvelut eivät saa yksilön tulotietoja tulorekisteristä. Veronmaksajien rahoilla elävä järjestörälssi ei ole velvollinen julkaisemaan tilinpäätöstietojaan. Vanhemmilla ei välttämättä ole oikeutta lastensa terveystietoihin, ja jopa aviopuolisoiden yksityisyyttä suojelee kirje- ja viestintäsalaisuus, ja tietysti hyvä niin. Tavan kansalaisen on lähes mahdotonta ymmärtää yksityiskohtaisesti, mihin valtio, hyvinvointialueet ja kunnat veronmaksajien rahoja käyttävät, niin läpinäkymätöntä julkinen rahankäyttö on. Mutta tavallinen kansalainen on täysin julkisen vallan ja median oikkujen armoilla, ja valtiovalta levittelee suomalaisten yksityistiedot kaiken maailman tietoon kerran vuodessa. Hieman George Orwellin romaania Vuonna 1984 mukaillen Suomessa yksityinen on julkista ja julkinen on yksityistä, ja se on mielestäni väärinpäin. Arvon puhemies! Tämän lakimuutoksen tarkoituksena on suojella suomalaisten yksityisyyttä samalla, kun taataan esimerkiksi tutkijoille mahdollisuus käyttää verotietoja yhteiskunnalliseen tutkimukseen. Vaikka verovelvollisen nimi salataan jatkossa, jäävät muut tiedot julkisiksi verotuksen läpinäkyvyyden, veropoliittisen päätöksenteon ja verotutkimuksen tueksi. Aloitteessa esitetään myös verovelvollisen sukupuolitiedon lisäämistä julkiseksi tiedoksi. Tämä mahdollistaa yhteiskunnallisen tutkimuksen jatkumisen tiedoiltaan kattavampana mutta anonyyminä. Näin turvataan suomalaisten oikeus yksityisyyteensä mutta myös tutkimus- ja verotietojen läpinäkyvyys juuri sen verran kuin on tarpeellista ja perusteltua. — Kiitos.
Kiitos, arvon puhemies! Tästä velkajarruasiasta: tuntuu vähän erikoiselta, että sitä vähän niin kuin yritetään nyt käyttää hallitusta vastaan, vaikka sopu just saatiin. Kun hallitus on tehnyt ennätysmäiset sopeutustoimet, säästötoimet, työmarkkinauudistukset ja niin edespäin tällä hallituskaudella ja lisää on ymmärtääkseni tulossa vielä tuolta riihestä, niin tuntuu erikoiselta, että esimerkiksi edustaja Lindtman tuntuu nyt käyttävän tätä asiaa hyökkäämiseen hallitusta vastaan siinä, missä voitaisiin yhdessä pohtia, mistä ne rahat oikein otetaan. Onko lopulta se oikea tie tässä maassa, Suomessa, missä on OECD:n yksi suurimmista veroasteista, EU:n suurin julkinen sektori, onko nyt lopulta se tie se, että lisätään vain yrityksille verotaakkaa ja kasvatetaan julkista sektoria? Eikö tämä tie ole jo nähty? Nyt pitäisi löytää enemmänkin niitä rakenteellisia toimia, esimerkiksi niitä työmarkkinauudistuksia, joista jokaista sosiaalidemokraatit ovat täällä vastustaneet, ja lähteä hakemaan sitä kasvua sitä kautta sen sijaan, että yritetään velkarahaa ja verorahoja ympäriinsä tykillä ampumalla ratkaista tätä ongelmaa. — Kiitos.
Kiitos, arvon puhemies! Vielä muutama sananen rakennusalasta. Täällä on väläytelty korkotukirakentamisen kiihdyttämistä ja sitten näitä väliaikaisen varainsiirtoveron poistoja. Haluaisin sen verran kysäistä, että toivottavasti ymmärrätte, mitä olette vaatimassa. Jos ajatellaan varainsiirtoveron väliaikaista poistamista, niin kaikki tietävät ja ymmärtävät, että se aiheuttaa vain šokin tuonne asuntomarkkinalle, ja lopulta se siirtää tätä verotukea edeltävät ja sen jälkeen suunnitellut kaupat suunnilleen sinne verotuen aikaan, ja sitten lopulta saadaan kalliilla hirvittävän vähän yhtään mitään. Toinen asia on tämä korkotukirakentaminen. Jo nyt ollaan siinä tilanteessa, että korkotukiasuntojen hinnat ja vuokrat ovat leikkaamassa ainakin pk-seudulla yksityisten asuntojen hintoja. Tämä käytännössä johtaa siihen, että korkotukiasuntoja taseessaan pitävät yhtiöt alkavat olla aikamoisessa liemessä, koska ne täyttöasteet alkavat pienentyä ja se tarkoittaa sitä, että vastikkeita ei liiku entiseen malliin. Mutta kysyn nopeasti ministeri Multalalta vielä: eihän hallitus nyt vahingossakaan ole harkitsemassa näitä opposition esittämiä keinoja? — Kiitos.
Arvon puhemies! Harmittaa, kun tuntuu, että täällä käydään nyt taistelua totuudesta, vaikka sen pitäisi olla meillä jaettu. Saako vasemmisto vakuutettua suomalaiset siitä, että lähes 20 vuotta velkaantunut Suomi selättää talouskriisinsä ottamalla lisää velkaa alati laajentuviin sosiaalitukiin, että työttömyyskriisi ratkaistaan takertumalla 80-luvun työmarkkinoihin, että asiat muuttuvat paremmiksi, kunhan veroja ja julkista sektoria vain kasvatetaan loputtomiin, vai hyväksytäänkö me se tosiasia, että Suomi joutuu lähivuosina muuttumaan tavalla, jonka rinnalla tämä opposition nytkin esittämä mikronäpertely on täysin merkityksetöntä? [Välihuutoja vasemmalta] On TESien yleissitovuuden purku, irtisanomissuojan poisto, ansiosidonnaisen leikkaaminen, tasavero, perustili ja monta muuta juttua, jotka parantaisivat suomalaisen yrittäjyyden, työnteon ja talouden tukemista ja toimintaedellytyksiä. Osa näistä on tehty lujaa porskuttavissa verrokkimaissa jo 90-luvulla. Jos opposition vaatimuksen mukaan ei nyt puhuta edellisestä hallituksesta vaan tulevasta hallituksesta, niin oletteko te valmiita aitoihin isoihin muutoksiin, [Antti Kurvinen: Puhutaan tästä hallituksesta!] vai onko teidän nytkin tarkoitus vain lällätellä suomalaisten kustannuksilla?