Savola Mikko
7 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Ne yritykset, joidenka kanssa itse keskustelen tuolla maakunnan reuna-alueilla, ovat hyvin pieniä yrityksiä. Ne huolet liittyvät tällä hetkellä esimerkiksi siihen, mitkä ne kustannukset sille yritykselle ovat, kun polttoainehinnat ovat korkealla. On mahdotonta laittaa näitä urakkahintoihin, jos on esimerkiksi koneyrittäjä. Sitten toisaalta ne huolet liittyvät myös siihen, että kun on ikääntyvä yrittäjä, niin kuinka tuon yrityksen saisi seuraavalle sukupolvelle tai myytyä. Vakuusarvot, mitä pankit myöntävät, ovat käytännössä nolla tai jopa miinusmerkkiset, ja on mahdotonta saada rahoitusta. Nämä ovat semmoisia isoja kasvun esteitä, jotka liittyvät maakuntiin ja jotka ovat vielä ratkaisematta. Tässä vetoaisin teihin, arvoisa hallitus, että siihen tulisi muutos. Sama homma koskee myös yksityisiä kuluttajia, eli se, mikä sen omakotitalon vakuusarvo on tai kuinka työmatkoihin riittävät oman rahapussin rahkeet, kun polttoainehinnat ovat näin korkealla. Näihin toivoisin [Puhemies koputtaa] nopeaa muutosta.
Kunnioitettu herra puhemies! Maatalouden välikysymys on oivallinen paikka puhua suomalaisesta maatalouspolitiikasta. Miksi välikysymys päätettiin jättää, on se, että kun tähän vaalikauteen lähdettiin, oltiin aika suuressa uskossa ja lupauksissa, mitkä nykyiset hallituspuolueet olivat antaneet. Luvattiin suunnanmuutosta, totaalista suunnanmuutosta suomalaiseen maatalouspolitiikkaan, luvattiin parempaa kannattavuutta suomalaiselle maataloudelle. Kun muistelemme edelliskautta, välikysymyksiäkin jätettiin, oli Tynkkysen listoja ja haluttiin julistaa kansallinen hätätila maatalouden kriisin vuoksi ja niin edelleen. Eli paljon oli odotuksia näiden kaikkien puheiden jälkeen. Herra puhemies! Mikä on ongelma? Ongelma on korkeat tuotantokustannukset ja liian alhaiset hinnat tuottajille. Katsoin tuossa löpön hintaa eli polttoöljyn hintaa: talvilaatu 2 euroa 13 senttiä. Sitten kun katsotaan polttoainepumpulla olevaa hintaa, mennään jo kahteen ja puoleen euroon dieselin osalta. Nämä kaikki vaikuttavat suoraan maatalouden kustannuksiin — lannoitekustannukset, kasvinsuojeluaineet ja niin edelleen. Kun polttoaine maksaa enemmän ja kun energia maksaa enemmän, ne tuovat välillisiä kustannuksia suoraan maatalouteen ja heikentävät kannattavuutta suomalaisella tuottajalla. Herra puhemies! Ruuan hinnasta on puhuttu tässä keskustelussa. Hyvä esimerkki on ottaa siitä, että kun ruuan hinta on noussut kaupassa nyt 20 prosenttia, niin otetaanpa kaurahiutalepaketti: kilo sitä maksaa euro 35 senttiä. Mikä on viljelijän osuus tuosta? Se on 20 senttiä. Voitteko kuvitella, 20 senttiä — aivan marginaaliosuus siitä, mitä ruoka tuolla kaupassa maksaa. Tässä on se ongelma, se suuri ongelma: että viljelijä ei saa siitä tuotteestaan riittävää hintaa ja kauppa kahmii voitot. Kaupan ylivalta on suuri. Tarvitaan kilpailulain muutos, jota tältä hallitukselta vielä odotetaan. Herra puhemies! Afrikkalainen sikarutto puhututtaa paljon. Se on tuomassa noin 40 miljoonan euron tappiot suomalaiselle sikataloudelle. Sain tänä aamuna viestin Etelä-Karjalasta, sieltä itärajalta. Siellä kävi vilinä, kun villisiat juoksivat riistakamerassa. Kysyin tuolta metsästäjältä, että milloinkas näitä aiotaan seuraavan kerran metsästää. Hän sanoi, että no, ensi viikonloppuna, kun ei ole töitä, niin viikonloppuna pääsee jälleen metsälle. Tarvitaan voimakkaammat kannusteet villisikakannan pienentämiseksi ja sikaruton estämiseksi Suomessa. Olin kyllä hyvin pettynyt siitä, että perussuomalaisten varapuheenjohtaja laski leikiksi tällä vakavalla asialla omassa debattipuheenvuorossaan. Afrikkalainen sikarutto on valtava ongelma. Se pitää saada estettyä, ettei se leviä ainakaan suomalaisiin sikaloihin. Mutta, herra puhemies, hallitukselta tarvitaan toimia siinä, että sianlihan vienti saadaan myös jatkossa käyntiin. Tarvitaan diplomaattista toimintaa, tarvitaan neuvotteluita, tarvitaan ennen kaikkea määrätietoista johtajuutta siihen, että tämä ongelma ratkaistaan. Herra puhemies! On monia sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti maatalouteen. Toissa viikolla tapasin sekä lihakarjatalouden edustajia että siipikarjatalouden edustajia. Puhuimme kuiviketurpeesta. Nyt on kyllä valtava huoli päällä siinä, nimittäin uusia nevoja ei avata tällä hetkellä Suomeen. Hinnat ovat kovat, lupamaksut ovat moninkertaistuneet — voi joutua maksamaan 47 000 euroa siitä, että avaa uuden nevan, eikä ole takuuta sille, saako tuon auki. Tämä on valtava ongelma. Korvikkeita näille kuivikkeille ei ole. Ja tämä lupamaksun hinta on tänä vuonna noussut, kun hallitusohjelmassahan on määritelty — aivan oikein — strateginen huoltovarmuuspolttoaine ja ‑tuote turve mutta teot siitä puuttuvat. Tähän tarvitaan aito ja oikea muutos myöskin. Haluan vielä sanoa siitä, mikä vaikuttaa välillisesti maaseudun elinvoimaan, nimittäin se, jos valtionhallinnon palveluita keskitetään. Maanmittauslaitos, Traficom ja poliisi ovat näitä viimeisimpiä, jotka ovat tietoon tulleet, ja kun työpaikkoja sieltä maakunnan reuna-alueelta lähtee ja keskittyy maakuntakeskukseen, on sillä elinvoimaan vaikutus. Herra puhemies! Viljelijät tarvitsevat ennen kaikkea arvostusta, tulevaisuudenuskoa, pitkäjänteisyyttä tuotantoon, ja sitä kautta tuleviakin viljelijöitä, suomalaisia ruuantuottajia. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Alikersantti Yrjö Lahtinen totesi Tuntemattomassa sotilaassa, että lyödään sellaiset rätingit eteen, ettei voi olla nälkä. Nyt kun kuuntelee hallituspuolueitten edustajien puheenvuoroja ja erityisesti ministerin puheenvuoroja, niin nyt ollaan lyömässä viljelijöille semmoiset rätingit eteen, että ei siinä nyt nälkä voi olla. Viljelijöillä, arvoisa ministeri, ei mene tällä hetkellä... [Välihuuto] — Edustaja Mäenpää, viljelijöillä ei mene hyvin tällä hetkellä. Kun katsoo niitä tuotantokustannuksia, mitkä ovat, polttoaineen hintaa, talvilaatu on 2 euroa 13 senttiä, jos tänään sitä tilaa, lannoitteitten hintoja, kasvinsuojeluaineita ja niin edelleen, [Jenna Simulan välihuuto] niin tuotantokustannukset ovat korkealla. Syy, miksi tämä välikysymys tehtiin, oli se, että te lupasitte, että tämä muuttuu. Te lupasitte täyskäännöksen suomalaiseen maatalouspolitiikkaan. Te lupasitte sen, että suomalaisella viljelijällä menisi paremmin. Mutta meneekö tällä hetkellä paremmin? Tuolla on huutava hätä, ja hallitukselta odotetaan nyt enemmän toimenpiteitä. Arvoisa ministeri, mitä te teette sen eteen, että viljelijät pärjäävät myös näitten tuotantokustannusten kanssa, jotka ovat tällä hetkellä äärettömän korkealla tasolla?
Arvoisa herra puhemies! Turpeen pitkä kaari on ollut talouden ja hyvinvoinnin lähde, tuonut paljon työpaikkoja maakuntiin, toimeentuloa, ja se on lämmittänyt suomalaisten kodit käytännössä koko Suomessa. Virheitä varmasti tuli menneillä vuosikymmenillä: ojitukset ja puuttuneet vesistönsuojelujärjestelmät. Mutta nämä järjestelmät laitettiin kuntoon turvetuotannossa. Ne laitettiin kuntoon, vesistöhaitat haluttiin korjata, tuli suodatinkentät, tuli laskeutusaltaat, ja se on oikeastaan varmistanut sen, että niillä turvenevoilla se vesi on, aivan kuten tuossa todettiin, puhtaampaa kuin se vesi, joka esimerkiksi sieltä metsäojasta tulee. Se vesi on muuten juomakelpoista. Itse tulen turvenevan laidalta, asun siis turvenevan laidalla, katson sitä tuotantoa käytännössä päivittäin ja olen vieraillut eri nevoilla ja todistanut sen, että se vesistönsuojelujärjestelmä kyllä toimii. No, ensiksi siis syytettiin vesistöhaitoista, ne laitettiin kuntoon. Sen jälkeen ruvettiin syyttämään päästöistä. Lämpölaitokset, ne, jotka turvetta käyttivät, investoivat määrätietoisesti savukaasupesureihin, alkoivat laittamaan polttoprosessia entistä paremmaksi, pystyivät hyödyntämään turpeen käytöllä sitä lisääntynyttä hakkeen käyttöä, polttamaan sen puhtaammin. Toisin sanoen tämä puoli haluttiin laittaa kuntoon. Toinen asia siis korjattiin, se, mistä syytöksiä tuli. Sitten oikeastaan itse kun olen katsonut tässä talossa vuodesta 2011 tätä kohtelua, mikä turpeella on ollut — sitä ennenhän olivat nämä kuuluisat äänestykset suuressa valiokunnassa ja niin edelleen, joilla ei nyt niin kovaa vaikutusta ollut vielä siinä 2000-luvun alkupuolella — niin vuonna 2011 Jyrki Kataisen hallituksen ympäristöministeriksi tuli vihreiden Ville Niinistö. Hän lausui ääneen, että tehdään tuotannosta niin kallista, että se tuotanto Suomessa loppuu. Sitten kyllä toden totta alkoi sitä byrokratiaa turvetuottajille tulemaan. Luvitus vaikeutui ja kallistui, vesinäytteitä ruvettiin vaatimaan. Niitä piti ottaa ja pitää ottaa edelleenkin, siis jopa useita kymmeniä sellaisia, joista ei käytännössä hyötyä vesistönsuojelun kannalta ole, mutta niitä vesinäytteitä velvoitetaan ottamaan. Pitää tehdä koekalastusta, pitää vesistön alapuolisista järvistä koekalastaa. Vaikka muutoksia ei tulisi, koekalastusta pitää suorittaa ja niistä pitää maksaa, ja jokaisen rapsauksen maksaa se tuottaja, joka siellä tekee. Siitä tosiaan tehtiin niin kallista. Nyt sitten vielä on kallistunut tämä, kun tänä vuonna ovat ympäristölupamaksut nousseet ja moninkertaistuneet. Toisin sanoen siitä on tehty erittäin haastavaa, kallista, ja pitää olla kyllä lompsan kunnossa tuottajalla, jos lähtee tuotantoa laajentamaan. Tässä tullaankin sitten niihin ongelmiin, joissa tänä päivänä ollaan, eli nevoja poistuu valtava määrä käytöstä ja uusia ei tule tilalle. Kasvu- ja kuiviketurve, jotka on mainittu, ovat erittäin huolestuttavassa tilanteessa. Nimittäin ne tuotteet ovat niitä, joita me tarvitaan, että meillä on antibioottivapaa kotieläintuotanto Suomessa ja me pystymme puhdasta, laadukasta ruokaa tuottamaan. Nämä korvaavat raaka-aineet eivät ole pystyneet vielä niihin ominaisuuksiin, mitä turpeella on, ja näyttää siltä, etteivät edes pysty. Sen takia tähän asiaan pitää muutos saada. Haluan korostaa, kun turvallisuuspolitiikasta tykkään puhua, näitä aikoja, mitä me eletään tällä hetkellä. On erittäin epävakaat ajat. Kaikki ne keinot, mitä oman turvallisuuden, kotimaisen tuotannon eteen voidaan tehdä, ovat nyt merkityksellisiä: Epävakaus turvallisuuspoliittisesti — jos Suomenlahti vaikka menisi kiinni, niin meille ei tuontienergiaa tulisi. Toimintahäiriöt, mitä voi aiheutua — silloin meillä pitää olla ketjujen kunnossa ja pitää olla tuotannon itsellä hoidettu. Jos meille tulee pitkä kylmä jakso, niin niitä polttoaineita tarvitaan. Sen takia meillä pitää tätä omaa reserviä ja omaa varastoa olla. Herra puhemies! Pari sanaa innovaatioista. Turvediesel kehitettiin 90-luvun ja 2000-luvun vaihteessa, 2000-luvun alussa. Sillä olisi ihan huikea mahdollisuus meillä ulkoa tuotuja polttoaineita korvata, ja pitäisi edelleenkin miettiä huoltovarmuuden ja koko tämän kehityksen suhteen, millä me pystytään kotimaista tuotantoa kasvattamaan, siihen keinot, että tämän voisi ottaa käyttöön. No, siitäkin on tehty niin kallista erinäisin maksuin, että se ei ole käyttöön tullut. Ja sitten biohiili, jota on meillä määrätietoisesti kehitetty, on äärettömän tärkeä raaka-aine. Hyvä, että tämä aloite on tänne eduskuntaan tuotu. Se ansaitsee arvokkaan käsittelyn, juuri niin kuin edustaja Kettunen sanoi. Vielä tällä vaalikaudella on mahdollisuus toimia. Meillä on muutama kuukausi aikaa, vaikka kuten aiemmin sanoin, olisin toivonut näitä toimenpiteitä jo aikaisemmin tällä vaalikaudella, mutta meillä on mahdollisuus. Lupaan myös omalta osaltani täyden tuen näitten asioitten eteenpäinviemiseksi, mitä tässä aloitteessa eteenpäin viedään. — Kiitos.
Kunnioitettu rouva puhemies! Käsittelyssä on kansalaisaloite, erittäin tärkeä sellainen, joka vaatii turpeen määrittelemistä uusiutuvaksi ja poistamista päästökaupan piiristä. Tämä aloite osuu suomalaisen huoltovarmuuden, omavaraisuuden ja elintarviketuotannon ytimeen. On myös hyvä, että turpeesta päästään tässä salissa keskustelemaan tämän kansalaisaloitteen kautta, koska muuten siitä on keskusteltu varsin vähän. Kun puhutaan turpeesta, en puhuisi pelkästään tai oikeastaan niin ikään kuten edellinen puhuja, edustaja Tynkkynen, polttoturpeesta vaan kasvu- ja kuiviketurpeen strategisesta merkityksestä. Se on meidän yhteiskuntamme toimintojen kannalta pian kriittisesti muuttuva raaka-aine. Euroopassa jopa 70 prosenttia kaikesta käytetystä kasvualustamateriaalista on turvetta, ja se on ominaisuuksiltaan täysin ylivertainen materiaali, jolle ei kerta kaikkiaan löydy vastaavassa mittakaavassa korvaavaa vaihtoehtoa. Usein puhutaan, että niitä korvaavia materiaaleja on ja niitä keksitään, mutta kyllä se totuus siellä kentällä on toinen. Näistä turvetta korvaavista kuivikemateriaaleista on huutava pula, ja hyvätkään olkivuode- tai puupohjaiset kuivikkeet eivät kykene korvaamaan sitä puutetta, jonka taas turve pystyy ominaisuuksiltaan tuottamaan. Eli esimerkiksi siipikarjatuotannossa, nautakarjan tuotannossa turpeen antiseptisyys ja kyky sitoa ravinteita sekä sen merkitys siinä, että se parantaa eläinterveyttä, ovat suorastaan korvaamattomia. Arvoisa puhemies! Pitkän aikavälin tilanne on hälyttävä. Uusien kuivike- ja kasvuturpeen tuotantoalueiden ympäristöluvitus ja käyttöönotto 2020-luvulla ovat lähes täysin pysähtyneet. Reilussa viidessä vuodessa tuotannosta on poistunut huimat 21 000 hehtaaria, mutta uutta alaa on tilalle saatu alle 800 hehtaaria, siis vähemmän kuin neljä prosenttia poistuneesta alasta. Tätä alaa on saatava lisää, ja tähän yhdistyy sitten taas se polttoturpeen merkitys, koska kasvu- ja kuiviketurve ovat eri kerroksissa pinnassa ja polttoturvetta on sitten siellä pohjalla. Sen vuoksi myös sitä tarvitaan. Luonnonvarakeskuksen tuoreen selvityksen mukaan kuiviketurpeen saatavuus on puolittumassa jo vuoteen 28 mennessä eli kahden vuoden kuluttua. Hyvät edustajakollegat, tosiasia on, että ellei uusia päätöksiä tuotannon turvaamisesta tehdä, kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto loppuu Suomessa ja se voi käytännössä loppua vuonna 2030. Vaaditaan siis nopeita toimenpiteitä. Tuosta asiasta mistä debattia hieman jo kävimme, olen kyllä pettynyt, sillä odotin tältä vaalikaudelta enemmän turpeen eteen tehtäväksi, mutta päinvastoin on tapahtunut lisää negatiivisia asioita. Lupa- ja valvontaviraston perimät maksut ympäristölupapäätöksistä ovat tänä vuonna — nimenomaan tänä vuonna — kaksinkertaistuneet, ja pienten lämpölaitosten verovapauden rajaa on nostettu. Ne ovat erittäin huonoja päätöksiä. Ongelma on siinä, että vaikka turve on hallitusohjelmassa määritelty strategiseksi polttoaineeksi, niin luotettavaa näköalaa käytölle huoltovarmuusnäkökulmasta ei ole tullut, eikä erityisesti tälle kasvu- ja kuiviketurpeen jatkolle. Viime vaalikaudella olimme hyvin vaikeassa poliittisessa ilmastossa. [Jari Koskela: No niin, nyt tulee asiaa!] Niin, viime vaalikaudella olimme siinä, koska puolustimme, aivan kuten edustaja Eerola sanoi, käytännössä yksin turvetta, ja me olemme tehneet tämän aina, on ollut poliittinen ilmapiiri mikä tahansa. On sitten ollut murskaavaa kritiikkiä hallituksen sisältä tai oppositiosta, mutta aina on tehty. Ja aina on tehty, koska teot merkitsevät paljon enemmän kuin pelkät puolustuspuheet tai jossittelut. Hyvät hallituspuolueiden edustajat, se, mikä lopulta merkitsee, ovat ne teot eli se, mitä nyt tehdään. Siksi tämä strateginen materiaali, turve, ja ne hallitusohjelmakirjaukset pitää saada teoiksi. Kasvu- ja kuiviketurpeen asema pitää aidosti turvata sillä, että luvat uusien turvenevojen avaamiseen saadaan voimaan ja maksuja alennetaan. Kasvu- ja kuiviketurve, mikä on erittäin kriittinen raaka-aine, pitää niin ikään saada sekä luvituksen kautta että teoilla toimeen ja Suomelle kriittinen raaka-aine näin ollen meille käyttöön. Sitten tämä huoltovarmuuspolttoainekysymys: pitää aidosti huolehtia, että energiaturvetta myöskin nostetaan meillä huoltovarmuuspolttoaineeksi. Mutta nyt on aikaa tietysti enää tällä vaalikaudella vähän. Toivottavasti tämä kansalaisaloite antaa siihen nyt uuden sysäyksen. Talousvaliokunta sitä käsittelee, ja tämä eduskunnan iso sali sitä käsittelee. Kiitos kansalaisaloitteen tekijöille! Toivon, että näihin asiakohtiin saadaan parannusta.
Arvoisa herra puhemies! Lainaus alkaa: ”On kerta kaikkiaan hölmöä väittää, että hintatason kasvu ja ostovoiman heikkeneminen johtuisivat aina jostain sellaisesta, mihin hallitus ei voi vaikuttaa. Kyllä te voitte vaikuttaa, te voitte vaikka laskea bensaveroa.” [Perussuomalaisten ryhmästä: Sitähän on laskettu!] Tämän on sanonut 15.12. Riikka Purra, silloinen oppositiopoliitikko. Polttoaine maksaa kaksi ja puoli euroa pumpulla. Kysyn hallitukselta: miksi te ette vaikuta, että polttoaineen hinta olisi alempi suomalaisille?
Arvoisa rouva puhemies! Tämä keskustelu tästä luonnonvarojen monipuolisesta käytöstä ja myöskin energiapolitiikasta, ilmastosta ja sitten tästä uusiutuvuudesta ja vahvasta sähköistämisestä: Tässä kokonaisuudessa haluan muistuttaa vain siitä, että kun puhutaan ilmastopolitiikasta, puhutaan siitä, miten sähköistämisellä voitaisiin ilmastopäästöjä vähentää, ja kova innovointi ja tahtotila on siirtää vaikkapa liikennettä siihen sähköistykseen, latausverkkoa rakennetaan, niin nämä ovat siviiliyhteiskunnalle ja rauhanaikana olevalle liikenteelle varmasti ihan relevantteja asioita. Mutta sitten kun mennään niihin vakavampiin kysymyksiin, mennään poikkeusoloihin ja mietitään niitä, kun pitäisi pystyä liikkumaan myös siinä tilanteessa, kun sähkön saanti on epävarmaa, latausverkkoa ei ole tai junaradoilla, jotka on sähköistetty, eivät pystykään sähköllä kulkevat veturit tavaroita tai ihmisiä kuljettamaan, niin myös näihin tilanteisiin meidän pitää varautua. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että meillä pidetään klusterissa myös sellaiset ajoneuvot, junat ynnä muut, jotka toimivat perinteisillä energiamuodoilla, dieselillä ja muilla polttoaineilla. Eli toisin sanoen haluan tarkoittaa sitä, että meillä pitää muistaa pitää se peruskäyttö myös tämäntyyppisillä ajoneuvoilla tässä maassa tulevaisuudessakin. Jos paha päivä koittaa, meillä pitää olla varmuusvarastoja siltä osin ja meillä pitää olla edellytyksiä kuljettaa ihmisiä, tavaroita, sotilastarvikkeita tässä maassa itä-, länsi-, pohjois- ja eteläsuunnassa aina sen mukaan kuin tarvitaan. Tuolta Ukrainasta on nyt paljon oppia, ja itsekin kun siellä olen käynyt ja täällä olevan edustaja Ronkaisen kanssa muun muassa siellä käytiin, niin kyllä se dieselveturi on, joka kuljettaa Puolan puolelta sinne Kiovaan, ja siellä ei paljon sähköistettyjä rataosuuksia näy. Tai sitten se, millä ihmiset kulkevat siellä: Kyllä ne näitä polttomoottorihenkilöautoja ovat. Paljon sähköautoja ei siinä tilanteessa näy. Eli pitää muistaa kaiken tämän, sinänsä tärkeän ilmastokeskustelun keskellä, että myös mietimme sitä pahaa päivää ja huolehdimme siitä, että meillä on valmius toimia myös semmoisissa tilanteissa, kun ajat eivät ole vakaat.