politiikka.app

Suhonen Timo

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäSavo-Karjalan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

6 puheenvuoroa

023helmikuu 2026: 1helmaaliskuu 2026: 3maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 0toukesäkuu 2026: 1kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 0syy
3.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 21/2026 vpYmpäristö

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tässä hallituspuolueitten kansanedustajilta on kuulunut varsin hyviä puheenvuoroja siitä, että työntekijöitten oikeuksia pitää paremmin suojella ja turvata ja rehellisiä yrittäjiä pitää kannustaa tällä tavalla, juuri näillä muutoksilla siihen, että he ovat jatkossakin rehellisiä, eikä ollenkaan väheksyttäisi sitä, kun valitettavasti voi olla yrityksiä, jotka sitten jättävät esimerkiksi palkkoja maksamatta, mikä ei ole oikein. Siksi hieman kummastelen sitä, kun täällä on eräässäkin puheenvuorossa hallituspuolueen kansanedustaja kuitenkin tuonut esiin, että asioita ei saisi jättää puolitiehen. No, kas kummaa, minä näen niin, että tämä esitys kyllä jää hieman puolitiehen, koska nimenomaan tässä esityksessä alipalkkauksen kriminalisointi olisi vienyt sitä tietä vähän pitemmälle eikä olisi jääty puolitiehen. Hankaluus liittyen alipalkkauksen kriminalisointiin: Se ei ole niin hankalaa kuin ehkä jotkut väittävät. Esimerkiksi professori emeritus Niklas Bruun on lausunnon mukaan todennut, että alipalkkauksen kriminalisointi on mahdollista Suomessa ilman vähimmäispalkkalakiakin. Bruun vertaa selvityksessä Suomen tilannetta Norjaan, jossa lähtökohdat ja ympäristö ovat hyvin samanlaisia. Siellä palkkavarkaus on kriminalisoitu. Myös Norjassa palkat määritellään ensisijaisesti työehtosopimuksissa. Bruun päätyi selvityksessään toteamaan, että asiaa olisi lähdettävä edistämään mahdollisimman pian, koska alipalkkauksen käsittely varkautena toisi paremman tasapainon työntekijän ja työnantajan välille ja sille olisi työoikeudellisia ja sosiaalipoliittisia perusteita. Siksi hieman kummaksun sitä puhetta, että tässä ei jätetä asioita puolitiehen, koska tässä nimenomaan asia jätetään valitettavasti tältä osin puolitiehen. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Keskustelu kansallisesta ruokastrategiasta on tärkeä koko suomalaisen yhteiskunnan kestävyyden, huoltovarmuuden ja elinvoiman kannalta. Ruokapoliittinen selonteko linjaa ne haasteet, joita suomalainen ruokasektori kohtaa: alkutuotannon heikko kannattavuus, arvonlisän epätasainen jakautuminen, riippuvuus tuontipanoksista, ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Ruokaturva on yhteiskunnallisen vakauden perusta, ja selonteko alleviivaa omavaraisuuden sekä riskienhallinnan vahvistamista. Kun tuotantoketju toimii, pystymme paremmin turvaamaan ruokahuollon kriisitilanteissa. Tämä edellyttää, että maanviljely on kannattavaa. Viljelijällä täytyy olla aito mahdollisuus saada työstään oikeudenmukainen korvaus, ja tukiriippuvaisuutta on saatava vähennettyä. Ennen kaikkea tuet on ohjattava tiloille, jotka aidosti tuottavat ruokaa tai rehua markkinoille. Lisäksi maatalouden ympäristökorvausten tulee ohjautua nykyistä paremmin tulosvastuun perusteella, eli korvausten on tuotettava selkeää ympäristöhyötyä. Kestävyys ei ole irrallinen lisä vaan ruokajärjestelmämme elinehto, ja toisin kuin välillä ajatellaan, se lisää huoltovarmuuttamme. Maatalouden tulee päästä eroon fossiilisista tuotantopanoksista sekä tuontilannoitteista. Myös varaosat, siemenet ynnä muut ovat ruokaketjun kriittisiä osia, joiden saatavuuden häiriintyminen voi kriisien aikana aiheuttaa vakavaa vahinkoa ruokajärjestelmän toimivuudelle. Strategia korostaa luonnon kantokyvyn turvaamista, ravinnekierron vahvistamista ja maaperän kasvukunnon parantamista. Maatalouden ilmastotoimissa onkin kirimisen varaa. Yksi iso huolenaihe on tällä hetkellä käsittelyssä oleva hankintalaki, joka murentaa tehokasta, kotimaisuuteen pohjaavaa hankintajärjestelmää kunnissa ja hyvinvointialueilla. Vetoan vielä hallituspuolueisiin: jätetään kuntia kovalla kädellä kurittava hankintalain muutos tekemättä. Arvoisa puhemies! Ruoka on nautinto, mutta se on myös terveyden perusta. Valitettavasti suomalaisilla on paljon petrattavaa. Valtaosa väestöstä ei syö ruokasuositusten mukaan, ja se näkyy erilaisina sairauksina. Terveellinen ruokavalio ei vaadi äärimmäisyyksiä. Ravitsemussuositusten noudattaminen riittää. Terveellisyys ja ilmastoviisaus eivät sulje pois ruokailun iloa ja rentoutta. Monipuolinen ruokavalio on liha, kala, kasvikset ja marjat — näitä saa kotimaasta. Reseptiikalla uusista ruokainnovaatioista saadaan houkuttelevia ja ne päätyvät varmemmin kuluttajan lautaselle. Erityisruokavalioiden merkitys on myös kasvanut. Esimerkiksi gluteenitonta ruokavaliota noudattavien määrä on noussut, ja on tärkeää, että erityisruokavalioon tarkoitetun ruuan tuottajia on kotimaassa riittävästi. Selonteko tuo esiin valtavan mahdollisuuden: suomalainen ruokajärjestelmä voi olla kansainvälisesti tunnettu puhtaudesta, turvallisuudesta ja korkean jalostusasteen tuotteista. Kasvun edellytys on panostus uusiin teknologioihin, datatalouteen ja tki-osaamiseen. Luomutuotannolla on oma tärkeä roolinsa. Etenkin vientimarkkinoilla se kiinnostaa. Luomukaura on ollut menestystarina, ja markkinoita olisi enemmänkin, mutta tuotantoa ei taida riittää. Suomalainen ruoka tulee siis viedä vielä vahvemmin maailmalle. Ruokaviennin lisääminen esimerkiksi uusien kasvipohjaisten tuotteiden, kalatalouden tai luonnontuotealan kautta vahvistaa taloutta mutta samalla tukee yritysten investointeja kotimaahan. Tarvitaan osaamista ja koulutusta sekä myös elintarvikesektorin pitkäjänteistä t&k-työtä. Arvoisa puhemies! Ruokaan liittyvät tavat muuttuvat ajassa, mutta perinteet ja uudet trendit eivät kilpaile keskenään. On täysin mahdollista olla ilmastoystävällinen, terveellisesti syövä kuluttaja ja silti nauttia suomalaisista ruokaperinteistä. Kansallinen ruokastrategia asettaa vision: onnellisen ruuan maa, jossa ruoka tekee hyvää ihmisille, ympäristölle ja taloudelle. Visio on puhutteleva; onhan Suomi valittu monta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Onnellisen ruuan maassa ei voi kuitenkaan olla onnettomia ruuantuottajia. On tärkeää, että teemme rohkeita ja pitkäjänteisiä päätöksiä nyt, jotta maatalouden kannattavuuskriisiin löytyy ratkaisuja. Tarvitsemme kannattavan alkutuotannon, toimivan ruokaketjun, tki-panostuksia, vastuullisia ruokavalintoja ja vahvaa ruokakulttuuria — yhdessä rakennettuna. Arvoisa puhemies! Tämä selonteko ja strategia tarjoavat meille mahdollisuuden vahvistaa suomalaisen ruuan tulevaisuutta tavalla, joka on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä. Toivon, että tässä salissa sitoudumme siihen laajasti ja pitkäjänteisesti.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
10.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 35/2025 vpTurvallisuusYmpäristö

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tuen tätä lakialoitetta pakottavan kontrollin kriminalisoimisesta, ja olen tämän myös allekirjoittanut. Kyse ei ole pienestä asiasta vaan vakavasta ja usein näkymättömästä väkivallan muodosta, joka murtaa ihmisen itsemääräämisoikeutta pala palalta. Erityisen tärkeä tämä on lapsiperheiden näkökulmasta. Kun pakottavaa kontrollia tapahtuu perheessä, lapset kasvavat ympäristössä, jossa pelko, alistaminen ja jatkuva kontrolli voivat pahimmillaan olla arkea. Vaikka väkivalta ei kohdistuisi suoraan lapseen, se jättää syvät jäljet lapsen turvallisuudentunteeseen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Nykyinen lainsäädäntö ei tunnista riittävän hyvin tällaista jatkuvaa psyykkistä väkivaltaa. Siksi tarvitsemme selkeän rikosnimikkeen, joka antaa viranomaisille mahdollisuuden puuttua tilanteisiin ajoissa, ennen kuin väkivalta pahenee fyysiseksi tai johtaa pahimmillaan vielä vakavampiin seuraamuksiin. Toivon lakialoitteen etenevän toteutukseen, ja kiitän edustaja Hopsua tämän tärkeän lakialoitteen tekemisestä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Oli hienoa kuulla edustaja Satosen puheenvuoro. Tietysti hyvältähän se tuntui, että edustaja Satonen tuli saliin kuultuaan minun aiemman puheenvuoroni, missä puhuin metsäteollisuudesta, eikä käynyt niin päin, että poistutaan salista sen vuoksi, kun pidetään puheenvuoro. Tämä on tärkeä aihe, että tiedostetaan se fakta, mitä Suomessa on tapahtunut. Esimerkiksi itse metsäteollisuuspaikkakunnan kasvattina olen ollut läheltä näkemässä sen: 2005—2010 useampi paperikone‑ ja yksi kartonkikonealasajo. Tavallaan siinä rakennemuutoksessa, mitä me olemme kokeneet metsäteollisuuden osalta, lähinnä se näkymä tulevaisuudesta on äärimmäisen tärkeä. Nimenomaan siihen liittyy keskeisesti, totta kai, puuraaka-aineen saanti. Kuten täällä edustaja Satonenkin mainitsi, tuontipuun loppumisella Venäjältä on totta kai oma vaikuttavuus siihen, mitenkä raaka-ainetta saadaan ja mitenkä teollisuus pyörii metsäteollisuuden osalta. Toki yksi on sitten tietysti se aiemmin puheenvuorossanikin esiin tuomani logistiikka, se, mitenkä puu saadaan liikkumaan Suomen sisällä ja sieltä metsästä ja ehkä vähän vielä huonompienkin tiestöjen varrelta sinne tehtaaseen. Oli hienoa kuulla edustaja Lylyltä nämä tunnusluvut liittyen siihen, minkä verran puuta menee energiakäyttöön, polttoon, ja minkä verran sitten varsinaiseen jalostukseen, metsäteollisuuteen. Oli hienoa kuulla nämä lukemat ja todeta nimenomaan se lähtökohta, että puuta todellakin mitä suurimmassa määrin jatkojalostetaan ja sitä käytetään kuten sitä kuuluu ja vielä niin, että meillä metsät kasvavat — ja jatkossakin tulee kasvaa niin, että sitä saadaan hyödyntää hienosti metsäteollisuudessa mutta että silti meillä on vielä metsää luonnossa hiilinieluna ja muutoinkin meidän ilona ja onnena. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (hiilinielu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Puhutaanpa nyt keskipitkän tai pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta, niin haluan korostaa yhden Suomen merkittävimmän työllisyyden ja verotulon tuojaa. Metsäteollisuus on yksi Suomen talouden kivijaloista, ja erityisesti Itä-Suomi on sen sydän. Merkittävä osa maamme puunhankinnasta, jalostuksesta ja metsäteollisuuden työpaikoista sijaitsee Itä-Suomessa. Siksi metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen ei ole vain alueellinen kysymys vaan koko Suomen tulevaisuuden kysymys. Metsäteollisuus on turvattava pitkäjänteisellä ja ennakoitavalla politiikalla. Tarvitsemme realistista ja johdonmukaista metsäpolitiikkaa, joka tunnistaa metsien kasvun ja kestävän käytön merkityksen. Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään, ja aktiivinen metsänhoito, uudistaminen, taimikonhoito, lannoitukset ja sekapuusto vahvistavat sekä hiilinieluja että puun saatavuutta. Arvoisa rouva puhemies! Metsäteollisuus Suomessa ei ole auringonlaskun ala. Kasvua ja uusia työpaikkoja syntyy uudistumisesta, tuotannon sivuvirtojen paremmasta hyödyntämisestä, uusista vientituotteista ja tuotannon tehostamisesta. Puurakentamisen lisääminen kotimaassa vahvistaa arvoketjua ja sitoo hiiltä pitkäaikaisiin rakenteisiin. Investointien edellytyksiä ovat toimiva puuhuollon logistiikka — erityisesti kuljetusten siirtäminen entistä enemmän raiteille — kilpailukykyiset kustannukset ja bioenergian kestävä asema osana energiajärjestelmää. Kun metsäteollisuus menestyy Itä-Suomessa, koko Suomi menestyy. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
24.2.2026Varsinainen puheenvuoroVK 1/2026 vpTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Tässä ollaan kohta päivä puhuttu, monta tuntia, tärkeästä aiheesta, työttömyydestä ja työllisyyspolitiikasta. Kun tietysti ei välttämättä kiinnosta tuolla tämän salin ulkopuolella sitä kansalaista, joka on työttömänä, se, että me täällä ehkä väitellään ja kiistellään ja saatetaan vähän syytelläkin toinen toisiamme puolueina, kuka on tehnyt virheitä ja miksi kukaan ei tee mitään, niin sen takia on aina hyvä muistaa sitä ihmistä ja sitä henkilöä, joka siellä sitten työttömänä joutuu olemaan. Sen takia lainaan yhtä viestiä — tämä on siis työttömänä olleelta henkilöltä: ”Työttömyys hiljentää. Yhtäkkiä katoaa ympäristö ja ihmiset ympäriltä. Tilalle voi tulla unettomia öitä, pelkoa ja kyynisyyttä. Luku ei näe sitä, mitä ihminen kokee. Hallitukselle terveiset: työttömyyttä ei ratkaista koventamalla vaan rakentamalla luottamusta ja turvallisuutta työelämään.” Kyllä se juuri on noin, niin kuin tuo viesti minulle tuli ja siinä sanottiin, että luottamusta pitäisi vain saada tähän yhteiskuntaan ja sitten niitä aitoja toimenpiteitä sen suhteen, että näitä ihmisiä pääsisi paremmin töihin. Toivon todella, että tässä salissa pystyttäisiin tekemään myös oikeita päätöksiä, että ihmisten elämänlaatu paranee, töitä löytyy ja rahaa riittää ruokaan. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja