Talvitie Mari-Leena
5 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kiitos tosiaan tästä tärkeästä yhteisestä asiasta sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle, edustaja Haataiselle tämän keskustelualoitteen muodossa. Luin muutama vuosi sitten Helsingin yliopiston tutkija Hannu Toivosen kirjan tekoälystä, ja sieltä opin, että tekoäly eli keinoäly on ensimmäistä kertaa tunnistettu ja sitä on lähdetty kehittämään 1950-luvulla. Eli emme ole ihan uuden asian äärellä, mutta tietenkin se tiedonvälitys ja teknologiset kyvykkyydet, mitä meillä on erilaisen laskentakapasiteetin ja kaiken muun kannalta, mahdollistavat nyt paljon nopeamman tekoälyn hyödyntämisen kuin mitä se on tarkoittanut 20 tai 10 vuotta sitten, ja sen takia se muuttaa meidän maailmaa ja meidän tiedonvälitystä ja tiedonkäsittelytaitoa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, niin kuin tässä tosi moni teistä edustajista sanoi. Näin on. Mitä tulee sitten lainsäädäntöön ja mitä me voimme tehdä yhtenä Euroopan unionin maana, niin kyllä tässä lainsäädäntöpuolessa olemme tosi vahvasti toisaalta EU:sta riippuvaisia ja toisaalta me haluamme, että EU tekee sitä sääntelyä, koska tiedetään, että kulttuuri- ja taidepuoli ei tunne maan rajoja, ja jos lähdetään siihen, että 20:llä eri tavalla aletaan EU-tasolla sääntelemään, niin se on sitten myöskin haitta meidän, Suomen, pienen kielialueen, kannalta mutta myöskin meidän luovan alojen toimijoille, joten me vahvasti nähdään se, että se EU-taso on se, mitä me tarvitsemme. Asia, mikä myöskin on todellakin yhteinen, on se läpinäkyvyys, jota todella moni edustaja tässä nosti esiin, eli tarvitaan selkeitä ja toimivia pelisääntöjä. Tämä teosten luvaton käyttö ja käytön helppous erilaisissa tekoälymallien koulutuksissa tuo tällä hetkellä sellaista epäreiluutta ja sellaista toimintaa, joka ei ole hyväksyttyä. Kaikkien aineistojen ja erityisesti tekoälymallien koulutusaineistojen läpinäkyvyys on tärkeää. Se on tärkeää koko sille luovan alan arvoketjulle, ja on tärkeää, että tätä läpinäkyvyyttä pystyttäisiin lisäämään. Silloin sisällöt ovat myöskin monipuolisempia. Minä ajattelen niin, että se läpinäkyvyys näissä tekoälyjen koulutusmateriaaleissa ja niissä aineistoissa on vähän samanlaista kuin viittausaineisto muutenkin aineistossa. Elikkä yhtä lailla meidän täytyy tulla vaatimaan tekoälyltä, että se kertoo, mistä se on sen aineiston saanut, samalla tavalla kuin muutenkin on lainauksessa kyse. No, sitten näihin EU-tasoihin. Olen keskustellut näistä asioista useamman kerran komissaari Virkkusen kanssa, tänään viimeksi, kun komissaari oli Suomessa ja eduskunnassa käymässä. EU:n tekijänoikeussuositukset tulivat tosiaan tällä viikolla, ja tekijänoikeuslainsäädäntöä ollaan uudistamassa, toki komissaari Micallefin johdolla, jota olen myöskin tavannut tässä reilun vuoden aikana useamman kerran. Tekoälystrategia on valmistelussa, luovien alojen strategia on valmistelussa. Se on valmistelussa komissaari Virkkusen johdolla. Tulossa on myös peliteollisuusstrategia. Näissä kaikissa tullaan katsomaan sitten sitä lainsäädäntöpuolta ja sääntelyn tarpeita EU-tasolla. Isona tavoitteena näissä on suojata tekijöiden asemaa lisensoinnilla, jotta tekijät saavat ansaitsemansa korvauksen työstään. Teistä edustajista moni näihin viittasi, valiokunnan puheenjohtaja ja Kaarisalo, ja samaten Asell, Mikkonen, Lyly ja Viitala kysyivät, mitä tälle sääntelylle ollaan tekemässä. Itse asiassa olisin hieman ajankohtaisemman tiedon äärellä, jos meillä olisi viime viikolla voinut olla EU:n kulttuuriministerikokous. Meillä piti olla viime viikolla Nikosiassa, Kyproksella kulttuuriministerikokous, mutta se tiistaina peruttiin brittien lähetystöön tulleen ohjusiskun vuoksi. Ministerikokous tosiaan kokonaan peruttiin ja siirrettiin myöhemmälle keväälle. Mutta olemme loppuvuodesta keskustelleet EU-tasolla siitä, miten mahdollisesti tulevaisuudessa pystyttäisiin sääntelemään luovien alojen toimijoiden oikeudesta omaan ääneen, kuvaan ja tämäntyyppisiin asioihin, jotka eivät ole yksinkertaisia asioita. Tässä erityisesti tarvitaan EU-puolen toimia. Edustaja Kiuru kysyi myöskin näistä mahdollisuuksista. Tekoälyn käyttöhän voi myös lisätä luovuutta, jos semmoiset tietyt toistuvat, rutiininomaiset työtehtävät saadaan ohjattua tekoälylle käyttöön ja ihmiselle jää enemmän aikaa siihen, että ongelmanratkaisua ja luovuutta voidaan toteuttaa laajemmin. Tekoäly voi toisaalta myös tehostaa työvaiheita, ehkä madaltaa kynnystä kokeilla uusia ilmaisun muotoja ja tukea niitä luovia prosesseja. Toisaalta se voi myöskin helpottaa pienten toimijoiden tuotantoa ja ehkä tarjota pienille toimijoille joitain sellaisia välineitä kansainvälistymiseen, mitä ei olisi muuten voinut tapahtua. Ainakin kun ajattelen Suomea pienenä kielialueena, niin nyt ovat lisääntyneet tämmöiset erilaiset äpit, ihan suomalaisten yritysten tekemät äpit, joilla voidaan esimerkiksi eri kieliä tuottaa meidän taide- ja kulttuuripuolen esityksissä. Sanon tähän loppuun, että kun saamelaisoopperan maailman ensi-ilta oli tammikuussa Oulu2026:n puitteissa ja siellä oli useampaa saamen kieltä, niin sitten jokaisen oli mahdollista äpillä nähdä esitys ruotsiksi, englanniksi, suomeksi tai eri saamen kielillä ja sen pystyi saamaan itse siihen eteen. Olisi ollut mahdotonta esimerkiksi oopperassa tai teatterissa tuottaa kuutta eri kieltä johonkin skriinille tai vastaavalle, eli meillä on erilaisia mahdollisuuksia. Ja kun tuossa kävin muutama viikko sitten katsomassa tuon Kaija Koo ‑elokuvan Kaunis, rietas, onnellinen, niin siinähän oli myös hyödynnetty tekoälyä Kaija Koon luvalla joissakin näissä laulukohtauksissa. Ajattelen, että tämäntyyppisiin se sopii, kun on sovittu yhdessä artistien kanssa, miten sitä käytetään, miten hyödynnetään, ja silloin sitten sitä myöskin osataan käyttää. Mutta tämä vain kertoo siitä, että pitää löytyä ne reilut pelisäännöt, pitää olla sitä lisensiointia, pitää olla sitä läpinäkyvyyttä, ja sitten niiden pelisääntöjen on tärkeä olla sieltä EU-tasolta yhteiset. Arvoisa puhemies! Ihan loppuun vielä, kun kysyttiin tästä AVMS-direktiivistä. Itse asiassa täällä on juuri ministeri Ranne, jonka kanssa ollaan viety eteenpäin tätä tilausohjelmapalveluiden maksuvelvoitetta, ja siitä on tarkoitus antaa hallituksen esitys sitten syyskaudella, ja komissaari on kertonut, että muilta osin kaikkineen AVMS-direktiiviä ollaan myöskin EU-tasolla nyt uudistamassa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan hyvää keskustelua, rakentavaa sellaista, välillä vähän vierestä ja välillä sitten ihan täysin hallituksen esityksestä, joka nyt on käsittelyssä, mutta se kuuluu tähän saliin. Tässä tosiaan erityisenä tavoitteena on se, että me mahdollistetaan muille kuin valtiolle, tutkimuslaitoksille ja korkeakouluille eli meidän yksityiselle sektorille sen laskentakapasiteetin hyödyntäminen. Eli niin kuin sanoin, tässä on todellakin kyse siitä tiedetyöläisen nykyajan naulasta ja vasarasta, jotta hän pystyy toimimaan, mutta myöskin siitä, että sen tutkimus- ja kehitystoiminnan osalta yritys- ja elinkeinoelämä pystyy hyödyntämään tämmöistä meidän kansallista merkittävää sijoitusta. Alkuvuonna CSC:n tekemästä yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vaikuttavuudesta tehdyn tutkimuksen mukaan yhden euron investointi suurteholaskennan palveluihin tuottaa yhteiskunnalle 25—37 euron hyödyn. Hankintalaki on ministeri Marttisen puolella, mutta siitä kuitenkin totean sen, että tulevaisuudessakin yhteishankinnat, hankintarenkaat, keskitetyt yhteishankinnat ja kaikki tällaiset ovat mahdollisia. Kyse on myöskin sitten siitä, miten meillä julkisella puolella on sitä osto- ja hankintaosaamista. Ajattelen erityisesti näin tiedeministerinä, että se osaaminen voi kehittyä ja kertyä myöskin sinne julkiselle ja kunnalliselle puolelle, ja siihen on tärkeätä yhteiskunnallisestikin kannustaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä on siis CSC — Tieteen tietotekniikan keskus Oy:hyn liittyvä hallituksen esitys. Arvoisa puhemies! Supertietokoneet tuovat merkittävää lisäetua suomalaiselle tutkimukselle, teollisuudelle, osaamisen kehittämiselle, työllisyydelle ja kilpailukyvylle. Suurteholaskimet ovat nykypäivän tiedetyöläisen naula ja vasara riippumatta siitä, mitä hän nikkaroi ja millä alalla hän tiedettä tekee. Nyt käsittelyssä olevan lakiesityksen keskeinen tavoite on mahdollistaa kansallisen Roihu-supertietokoneen kapasiteetin tarjoaminen myös muille kuin omistajille eli muille kuin valtiolle ja valtion tutkimuslaitoksille sekä korkeakouluille. Nämä uudet käyttäjät olisivat ennen kaikkea startup-yrityksiä ja pk-yrityksiä, joiden olisi mahdollista käyttää kapasiteettia omaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Kapasiteetti ei siis sovellu käytettäväksi yrityksen operatiiviseen liiketoimintaan. Kapasiteetin eli laskenta-ajan käyttö olisi näille ulkopuolisille toimijoille markkinahintaista. Vastaavasta kapasiteetista ei sinänsä ole kansallista tarjontaa, joten markkinat eivät tältä osin vääristy. Ulosmyynti koskee vain niin sanottua ylijäämäkapasiteettia eli sitä kapasiteettia, mikä jää valtiolta, tutkimuslaitoksilta ja korkeakouluilta ylitse, eli sillä hetkellä nämä omistajat eivät sitä tarvitsisi. CSC — Tieteen tietotekniikan keskus Oy voi nyt jo tarjota hallinnoimistaan LUMI-supertietokoneesta ja tulevasta LUMI AI -supertietokoneesta laskenta-aikaa yrityksille taloudelliseen toimintaan enintään 20 prosenttia kapasiteetista. Kansalliset supertietokoneet on tarkoitus saada tältä osin tasavertaiseen asemaan eurooppalaisten supertietokoneiden kanssa. Jo nykyisin olisi mahdollista myydä kansallisten koneiden kapasiteettia hankintalain salliman viiden prosentin tai 500 000 euron verran, mutta CSC:n näkökulmasta ei ole ollut mielekästä rakentaa tarvittavaa palvelua näin vähäistä ulosmyyntiä varten. Arvoisa puhemies! LUMI-supertietokoneen kapasiteetin tarjoamisesta yrityksille on saatu myönteisiä kokemuksia. LUMI:n yrityskäyttäjiä on tähän mennessä ollut yhteensä 124 kappaletta, ja yrityskäytön osuus vuotuisesta kokonaiskapasiteetista on ollut enimmillään seitsemän prosenttia. CSC:lle on muodostunut osaamista ja myöskin riittävä tietopohja siitä, millaista tukea yritykset tarvitsevat laskentakapasiteettinsa käyttöön. Lakiesitys linkittyy eduskunnassa käsiteltävänä olevaan hankintalakiin ja sen muutokseen siten, että hankintalakiin esitettyä kymmenen prosentin sidosyksikön minimiomistusrajaa ei sovellettaisi CSC:hen. CSC on valtion ja korkeakoulujen omistama sidosyksikkö. Valtio omistaa CSC:stä 70 prosenttia ja korkeakoulut 30 prosenttia. Korkeakoulujen lukumäärän vuoksi korkeakoulujen kaikki omistusosuudet jäävät alle kymmenen prosentin rajan. CSC:n omistamat ja hallinnoimat supertietokoneet ovat niin suuria investointeja, ettei yksittäinen korkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos pystyisi sellaista toteuttamaan. Lisäksi CSC:n tuottamat muut palvelut ovat suurelta osin sellaisia, että ne palvelevat koko korkeakoulukenttää. Näin ollen yhtiön omistusten koon rajaaminen hankintalain muutoksessa esitettävällä tavalla ei ole mahdollista eikä julkisen talouden kannalta mitenkään perusteltua. CSC:n poikkeamista kyseisestä pykälästä on valmisteltu yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön hankintalain valmistelijoiden kanssa, ja hankintalain muutosta koskevassa hallituksen esityksessä on mainittu CSC:tä koskevan erityislainsäädännön valmistelu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Lakiesityksessä on lisäksi haluttu vahvistaa yhtiön varautumista ja tältä osin raportointia omistajille, koska yhtiö ylläpitää tutkimuksen, koulutuksen ja kulttuurin keskeistä kansallista ict-infrastruktuuria. Nykyisessä toimintaympäristössä varautuminen on korostunut ja sensitiivisen datan käsittely edellyttää turvallisuuden korostumista myös normaalioloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Arvoisa puhemies! Nämä tekoälykoneiden ja supertietokoneiden kapasiteetit ovat mahdottoman isoja asioita. Tässä nyt meidän tämänhetkiset kaksi supertietokonetta tämän vuoden aikana poistuvat, ja Mahti ja Puhti tullaan korvaamaan sitten Roihulla, joka tänä vuonna otetaan käyttöön ja on siis yksi kansallinen suurteholaskin. Roihu on siellä Kajaanissa, Renforsin Rannassa, vanhassa paperikonetehtaassa. Jos me yritettäisiin korvata Roihun tehoa tällaisilla teholäppäreillä — saamieni erilaisten tietojen pohjalta tein tällaisen paperi- ja päässälaskuharjoituksen, joten voi mennä hieman pieleen, mutta kuitenkin saatte jonkinlaista osviittaa — niin tarvittaisiin 102 000 teholäppäriä vierekkäin yhteen kytkettynä, ja jos yksi läppäri olisi parin sentin paksuinen, niin se käytännössä tarkoittaisi yli kahta kilometriä läppäreitä päällekkäin yhteen kytkettynä. Tämä on siis tämän tänä vuonna avattavan Roihun kapasiteetti. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ammattikorkeakoululakia ja opintotukilakia. Eli kyse on esityksestä niin sanotuille sotekaksoistutkinnoille. Kokonaisuutenaan tämä muutos on yksi pieni osa niistä keinoista, joilla toteutetaan koulutustason nostoa. Kuten äskeisessäkin esityksessä, yhteisenä tavoitteena on, että nostetaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuutta mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Muutos mahdollistaa opiskelupaikkojen tarjoamisen mahdollisimman monelle sellaiselle, jolla ei ole vielä tutkintoa tai opiskeluoikeutta. Ja tämä lakimuutos auttaa jonkin verran myös siinä, koska lakimuutoksella ehkäistään koulutuksen kasautumista. Toisena tavoitteena on toimeenpanna EU:n ammattipätevyysdirektiiviä, ja siitä siis tulee tämä vaade, että jatkossa kätilön koulutus suoritetaan vasta sairaanhoitajatutkinnon jälkeen. Nykytilanteessa sairaanhoitaja, joka haluaa kouluttautua ensihoitajaksi, kätilöksi tai terveydenhoitajaksi, suorittaa samantasoisen sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, vaikka hän olisi suorittanut jo sairaanhoitajakoulutuksen. Se vie kuitenkin opiskelupaikan henkilöltä, joka voisi muuten aloittaa suorittamaan ensimmäistä korkeakoulututkintoa. Ammattikorkeakoululakia ehdotetaan siis muutettavaksi siten, että lakiin lisätään uusi koulutustyyppi. Kyseessä on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen tai sen lisäksi suoritettava ensihoitaja-, kätilö- tai terveydenhoitajakoulutus, ei siis -tutkinto. Vastaavia, jo pitkään käytössä olleita koulutuksia, jotka eivät ole tutkintoja, ovat esimerkiksi erikoislääkärin ja opettajan koulutukset, jotka suoritetaan tutkinnon jälkeen. Uudistuksen jälkeen sairaanhoitajakoulutuksen jo suorittanut, joka haluaa ensihoitajan, kätilön tai terveydenhoitajan tehtäviin, voisi suorittaa pelkän ensihoitajan, kätilön tai terveydenhoitajan koulutuksen. Jatkossa ei siis tarvitsisi enää hakeutua suorittamaan toista kokonaista ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta. Arvoisa puhemies! Nuorten toiselta asteelta valmistuvien koulutuspolut on pyritty pitämään uudistuksessa mahdollisimman samanlaisina kuin nyt. Opiskelija suorittaa nelivuotisen koulutusohjelman, joka antaa osaamisen sekä sairaanhoitajaksi että ensihoitajaksi tai terveydenhoitajaksi. Nuorille koulutukseen hakeutuville hakemisessa ei siis näkyisi merkittävää eroa nykytilanteeseen. Sen sijaan sairaanhoitajakoulutuksen jo suorittaneiden koulutuspolku ensihoitajaksi tai terveydenhoitajaksi muuttuu: opiskelija suorittaa terveydenhoitajaksi yksivuotisen 60 opintopisteen koulutuksen tai ensihoitajaksi puolitoistavuotisen 90 opintopisteen koulutuksen. Myös kätilökoulutukseen voi hakeutua yhtä aikaa sairaanhoitajakoulutuksen kanssa. Kätilökoulutus kuitenkin voidaan suorittaa EU-direktiivin vaatimusten mukaisesti aina vasta sairaanhoitajakoulutuksen jälkeen. Kätilöiden koulutuspolku pitenee muodollisesti nykyisestä neljästä ja puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Ja tietenkin tämä koulutuspolun piteneminen tällaisenaan on harmittavaa. Siltä ei kuitenkaan voitu välttyä, koska sairaanhoitajakoulutuksen laajuus on Suomessa kolme ja puoli vuotta ja kätilökoulutuksen laajuus on vuoden 2005 ammattipätevyysdirektiivin nojalla puolitoista vuotta. Suomalaista laadukasta sairaanhoitajakoulutusta ei haluttu heikentää lyhentämällä sitä. Samalla halusimme varmistaa myös sen, että kätilöillä on jatkossakin myös sairaanhoitajakoulutus. Koulutusajan kokonaiskesto kuitenkin lyhenee, jos opiskelija ottaa kätilökoulutuksen sisältöjä sairaanhoitajakoulutuksen vapaavalintaisiin opintoihin, ja näin ollen koulutuksen pituus on neljä ja puoli vuotta. Arvoisa puhemies! Esitetyt uudet koulutukset eivät ole siis suoria tutkintoja, mutta ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat suorittavat jatkossakin sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, jonka sisältönä on sairaanhoitajan pätevyys. Tähän sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon liitetään kaksi tutkintonimikettä tai useampi tutkintonimike eli sairaanhoitaja (AMK) -tutkintonimikkeen lisäksi ensihoitaja-, kätilö- tai terveydenhoitaja (AMK) -tutkintonimike. Koulutukset suoritetaan joko sairaanhoitajan tutkintokoulutuksen yhteydessä tai sen jälkeen. Ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutus olisi jatkossakin aivan samalla tavalla säänneltyä koulutusta ja niitä järjestettäisiin ammattikorkeakoululakiin lisättävien uusien säännösten nojalla. Uudistuksen tavoitteena on turvata ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutuksen toteutuminen jatkossakin ammattikorkeakouluissa nykyisen tasoisena laadukkaana ja arvostettuna koulutuksena. Toisin kuin julkisuudessa on nostettu esiin huolia, uudistuksella ei heikennetä koulutuksen laatua tai rahoitusta. Opiskelija voisi koulutuksen suoritettuaan hakea laillistusta terveydenhoitajaksi tai kätilöksi Valvirasta kuten nykyisinkin. Myös ensihoitajakoulutus tuottaisi saman ammatillisen kelpoisuuden. Arvoisa puhemies! Opiskelijoiden oikeus opintotukeen ja opintolainahyvityksen säilyy samana, ja se turvataan samassa esityksessä lainsäädäntömuutoksin. Opiskelijoiden asema on samanlainen kuin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat saisivat siis jatkossakin laadukasta, laeilla säänneltyä koulutusta, joka johtaa samoihin pätevyyksiin ja ammattinimikkeisiin kuin aiemmin. Heillä olisi myös oikeus opintotukeen vastaavissa tilanteissa kuin nykyäänkin. Muutoksena olisi koulutuksen keston lyheneminen jo tutkinnon suorittaneille ja kokonaisten tutkintojen koulutuspaikkojen vapautuminen ensikertalaisille. Viime vuoden lopussa opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti sidosryhmille keskustelutilaisuuden uudistuksesta. Olemme myös erikseen kuulleet alojen liittoja. Näissä keskusteluissa on noussut tärkeitä asioita huomioina, ja kiitän siitä palautteesta ja dialogista. Arvoisa puhemies! Vielä muutama sana ammatillisesta opettajankoulutuksesta. Osana tätä uudistusta ammattikorkeakoululakiin lisättäisiin ammatillisen opettajankoulutuksen asetuksenantovaltuus. Tämä tarkoittaa, että jatkossa ammatilliseen opettajankoulutukseen kuuluvista opinnoista, opintojen rakenteesta ja osaamistavoitteista voidaan säätää asetuksella tarkemmin. Ammatillisen opettajankoulutuksen osalta tehtäisiin tarkennuksia myös muihin lain säännöksiin, osin vastaavasti kuin ensihoitaja-, terveydenhoitaja- ja kätilökoulutusten osalta. Muutoksilla ei ole tarkoitus ammatillisen opettajakoulutuksen osalta muuttaa merkittävästi nykytilaa, vaan tavoitteena on tehdä näkyväksi eri opintojen tuottamaa osaamista sekä säätää kyseisten opintojen osaamistavoitteista, jotta ammattikorkeakouluissa suoritettavien opettajankoulutuksen opintojen sisällyttäminen Suomen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen olisi jatkossa mahdollista. Olen valmiina keskustelemaan ja kuuntelemaan edustajien kysymyksiä ja vastaamaan niihin.
Arvoisa puhemies! Koulutus on vaikuttavin ja parhain investointi niin henkilökohtaiseen kuin yhteiskunnalliseen kehitykseen. Koulutus on keskeinen tekijä niin kulttuuriseen, sosiaaliseen kuin taloudelliseen menestykseemme ja hyvinvointiimme vaikuttava tekijä. Koulutus vaikuttaa myös ympäristöasioihin, sillä tarvitsemme uusia ympäristöystävällisiä teknologioita, jotta voimme pelastaa yhteisen planeettamme. Meillä on ollut jo muutaman hallituskauden yhteinen tavoite: eli vähintään puolet nuorista aikuisista olisi korkeasti koulutettu. On aika myöntää, että Suomen koulutustaso ei kuitenkaan ole noussut vuosiin. OECD-maissa koulutustasoa tarkastellaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuudella, ja siinä Suomi on pudonnut kärkisijoilta OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Tässä hallituksen esityksessä on kyse yhdestä toimenpiteestä koulutustason nostamiseen eli yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Se tarkoittaa, että ottaessaan vastaan opiskelupaikan korkeakoulussa opiskelijan tulee luopua aiemmista saman tasoisista tai alemman tasoisista opiskelupaikoista. Yhden opiskelupaikan säännös toteutetaan muuttamalla yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia. Esityksen tavoitteena on vahvistaa nuorten sivistyksellisiä oikeuksia. On tärkeää, että tiedostamme, että vaikka ikäluokat pienenevät, myös koulutukseen osoitettavat voimavarat ovat rajalliset. Koulutustason noston mutta myös oikeudenmukaisuuden kannalta on perusteltua, että mahdollisimman moni, jolla on taidot ja kyvyt sekä motivaatio, pääsisi opiskelemaan korkeakoulussa. Arvoisa puhemies! Pääministeri Petteri Orpon hallitus käynnisti keväällä 24 edeltäjäni, ministeri Multalan johdolla toimenpidekokonaisuuden, jonka tavoitteena on nostaa koulutustasoa ja sujuvoittaa korkeakoulutuksen opintopolkuja. Korkeakouluja on kannustettu muun muassa kehittämään valintakokeita ja siirtohakuja sekä parantamaan läpäisyä, muun muassa tämä on ensi kertaa huomioitu myös korkeakoulujen rahoituskehyksessä 25—28. Näillä ja muilla toimilla pystymme suuntaamaan korkeakoulutusta entistä enemmän niille, joilla ei vielä ole korkeakoulussa opiskelupaikkaa tai korkeakoulututkintoa. Joka vuosi huomattava määrä jo aiemmin opiskelupaikan saaneita hakee uutta opiskelupaikkaa. Vuonna 2024 opiskelupaikan vastaanottaneista noin 6 500:lla oli voimassa oleva muu opiskeluoikeus. Monet uuden opiskeluoikeuden saaneista myös pitävät aiemmat opiskeluoikeutensa, koska ymmärrettävästi opiskelijalla ei ole ollut mitään tarvetta tai syytä luopua aiemmin saamistaan opiskeluoikeuksista. Yhden opiskelupaikan sääntelyehdotus tarkoittaa, että kun opiskelija ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden, hänen voimassa olevat saman ja alemman tasoiset opiskeluoikeudet päättyisivät. Esitys ei siis kohdistu ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeviin, vaan niihin, joilla opiskelupaikka jo on. Esityksen keskeisenä tavoitteena on nimenomaan tarjota mahdollisuus korkeakoulututkinnon suorittamiseen entistä useammalle henkilölle, jolla tutkintoa tai opiskeluoikeutta ei vielä ole. Esitys ei koske niin sanottua ensikertalaisuuskiintiötä, eikä esitys vaikuta näihin kiintiösäännöksiin. Ehdotettu sääntely päinvastoin parantaa ensikertalaisten asemaa, ja sen arvioidaan kohdentavan paikkoja heille nykyistä enemmän, sillä sääntely todennäköisesti vähentää opiskeluoikeuden jo saaneiden hakua toiseen, rinnakkaiseen opiskelupaikkaan. Nykytilanteessa usean alan yhtäaikainen tutkinnonsuorittamisoikeus voi olla houkutteleva keino kokeilla uutta opintoalaa, mutta opiskelupaikkojen oikeudenmukaisen jakautumisen ja koulutusjärjestelmän kestävyyden ja tuottavuuden kannalta se on ongelmallista. Tutkinnon suorittamisen aikana voisi jatkossa hakeutua toiseen koulutukseen tai kokeilla toista opintoalaa. Lisäksi olisi mahdollisuus täydentää osaamistaan sivuaineoikeudella tutkinto-opiskelijaksi hakeutumisen sijaan tai tehdä korkeakoulujen välistä ristiin opiskelua ja hyödyntää avointa korkeakouluopetusta niin kuin nytkin. Arvoisa puhemies! Esityksen toisena tavoitteena on parantaa myös korkeakoulujen resursointia. Vähentämällä korkeakouluissa vailla aktiivista käyttöä olevia opiskeluoikeuksia ja näistä johtuvaa työtä mahdollistetaan korkeakouluille säästyvien resurssien kohdentaminen koulutustarjontaan ja koulutuksen laadun kehittämiseen. Nykytilanteessa yhteiskunnan ja korkeakoulujen resursseja ei käytetä mahdollisimman tehokkaasti, jos aiemmin saatu opiskeluoikeus on vailla aktiivista käyttöä. Opintosuoritustietojen perusteella näin käy valtaosalle niistä opiskelijoista, joilla on useampia tutkintoon johtavia opiskeluoikeuksia. Vain pieni osa aktiivisesti opiskelee kahta tai useampaa tutkintoa yhtäaikaisesti. Kolmantena tavoitteena on kannustaa opiskelijoita suunnitelmallisempaan opiskeluun ja keskittymään yhden tutkinnon suorittamiseen ja siten helpottamaan suorittamista tavoiteajassa. Korostan vielä, että alan vaihtaminen olisi mahdollista jatkossakin eikä esitys vaikeuta uuden opiskelupaikan hakemista tai vastaanottamista. Arvoisa puhemies! Entä sitten kahden tutkinnon suorittaminen? Jatkossa siis toisen saman tasoisen tutkinnon suorittaminen on mahdollista mutta peräkkäin, ei samaan aikaan. Aktiivisille ja lahjakkaille opiskelijoille avoin korkeakouluopetus, sivuaineoikeus ja ristiin opiskelu antavat mahdollisuuksia suorittaa toisen tutkinnon opintoja tutkinto-opiskelun rinnalla, ja suoritetut opinnot voidaan hyväksilukea toiseen tutkintoon. Yhden opiskelupaikan muutoksesta on tärkeä kertoa ja viestiä selkeästi tulevan kevään aikana. Tunnistan jo nyt, että se on aiheuttanut epätietoisuutta ja epävarmuutta opiskelupaikan säilymisestä. Siksi on tärkeää ohjauksella ja viestinnällä tehdä erityisesti ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville tiettäväksi, että muutos ei vaikeuta alan vaihtamista vaan ainoastaan estää useamman tutkinnon suorittamisen yhtäaikaisesti. Tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 1.8.2026. Silti lakeja sovellettaisiin ensimmäisen kerran syksyn 26 opiskelijavalinnassa eli tammikuussa 27 alkavassa koulutuksessa. Koulutustason nostamisen tarpeellisuudesta on meillä laaja yksimielisyys. Esitys ei vielä yksin vie Suomea kohti sitä, mutta se on yksi esitys niistä tärkeistä toimenpiteistä, joilla etenemme kohti yhteistä tavoitetta. Näillä ajatuksilla mielellään kuuntelen lähetekeskustelua ja vastaan edustajien esiin nostamiin mahdollisiin kysymyksiin. — Kiitos.