Tynkkynen Oras

Arvoisa puhemies! Turpeen vahvuus polttoaineena on sen kotimaisuus ja varastoitavuus. Se on myös polttoteknisesti aika käypä polttoaine, sopii moniin vanhoihinkin voimaloihin, mutta siihen turpeen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Turpeen kaivu kuormittaa vesistöjä, ja me suomalaiset maksamme turpeen käytöstä samentuneina ja saastuneina järvinä ja jokina. [Juha Mäenpää ja Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa!] Turpeen kaivu tärvelee suomalaista suoluontoa, ja se on tietysti väärä suunta tilanteessa, jossa Suomen suoluontotyypeistä yli neljäsosa on vaarantuneita, viidesosa erittäin uhanalaisia ja noin joka kolmastoista suoluontotyyppi peräti äärimmäisen uhanalainen. Turpeen poltto tunnetusti kuormittaa ilmastoa tuotettua energiayksikköä kohti. Turve on itse asiassa haitallisempikin polttoaine kuin kivihiili. Vaikka sinänsä turve uusiutuu, niin se ei suinkaan uusiudu millään mielekkäällä aikajänteellä, niin kuin biopolttoaineet — puhutaan kymmenistä vuosista — vaan turpeessa uusiutumiseen menee tuhansia vuosia. Mutta se, mikä keskustelussa helposti unohtuu, on se, että turve ei ole Suomen energiajärjestelmässä mitenkään välttämätön. Turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna 4 prosenttia Suomessa. Sähköntuotannossa sen osuus oli vielä vaatimattomampi eli 0,6 prosenttia. Turve on siis jo nykyään Suomessa marginaalinen energiamuoto, ja sen osuus on jatkanut laskuaan jo pitkään, hallituskaudesta toiseen. Voisin ymmärtää turpeen perään haikailua, jos turve sentään olisi edullinen polttoaine. Sitähän se ei suinkaan ole. Turpeen käyttö on vähentynyt Suomessa ennen kaikkea siksi, että se on niin kallis polttoaine. [Hannu Hoskonen: Voi hyvänen aika!] Energiayhtiöt ovat valinneet edullisempia ratkaisuja, koska haluavat tuottaa energiaa asiakkailleen kohtuuhintaan, ja siinä turpeesta ei ole apua siitä huolimatta, että turvetta edelleen tuetaan Suomessa verotuilla. Turvetta ei siis veroteta samoilla periaatteilla kuin muita kiinteitä polttoaineita. En siis kannata turpeen käytön tekohengitystä, mutta en voi kannattaa tätä kansalaisaloitetta muistakaan syistä. Keskustelussa edellä moni kollega kannatti sitä, että turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi. Taisi olla edustaja Mehtälä, joka ensimmäisenä muistutti, että se uusiutuvaksi luokitteleminen ei sinänsä vielä muuta yhtään mitään. Se ei tee turpeesta yhtään sen kilpailukykyisempää polttoainetta kuin mitä se nykyään on. Aloitteessa vaaditaan rajaamaan turve kansallisesti päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle. Aloitteessa ei kerrota, miten tämä tehtäisiin, mikä on ymmärrettävää, koska sitä ei voi tehdä. Suomi sen paremmin kuin mikään muukaan maa ei voi kansallisesti rajata turvetta päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä siihen myöskään olisi mitään perusteita. On vain oikein ja järkevää, että kun turve kuormittaa merkittävästi ilmastoa, niin siitä myös päästökaupassa maksetaan, niin kuin muistakin ilmastoa kuormittavista polttoaineista. Aloitteessa myös vaaditaan muuttamaan energiaverolain 3 §:n liite 1 siten, että turve siirretään uusiutuvien veroluokkaan. Oletan, että tällä aloitteen energiaverolailla viitataan lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta, jossa turpeen verotuksesta määrätään. Tämän kyseisen lain 3 § kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Toimivaltaisiin viranomaisiin sovelletaan, mitä valmisteverotuslain 4 §:ssä säädetään.” Siis tässä pykälässä ei alkuunkaan päätetä siitä, mitä aloitteessa väitetään tai kuvitellaan, että siinä päätetään, eikä siinä myöskään ole aloitteessa mainittua liitettä. Myöskään aloitteen perustelut eivät kestä lähempää tarkastelua. Aloitteessa viitataan siihen, että Ruotsissa turvetta kohdellaan Suomea hövelimmin, mutta jätetään jostain syystä mainitsematta, että Ruotsissa turve on vielä Suomeakin marginaalisemmassa asemassa energiajärjestelmässä. Se, että Ruotsissa turvetta on kohdeltu hövelimmin, ei ole johtanut siihen, että turvetta siellä energiantuotannossa käytettäisiin, koska turve ei vain siinä kisassa muiden energiamuotojen kanssa pärjää. Aloitteessa mainitaan, että Ruotsissa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta jätetään mainitsematta, että myös Suomessa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta tälläkään verotuella turpeen polttoa ei ole saatu kannattavaksi ja kilpailukykyiseksi. Aloitteessa väitetään, että turpeen käytön vähentäminen on lisännyt riippuvuutta tuontienergiasta. Tosiasiat eivät tue väitettä. Fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin viime vuonna Suomessa kaukolämmöstä enää 7 prosenttia ja sähköstä vaivaiset 1,1 prosenttia. Suomi on onnistunut vähentämään sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että turpeen käyttöä yhtä aikaa sähkön ja lämmön tuotannossa. Miten se on tehty? Se on tehty lisäämällä tuuli- ja aurinkovoimaa, biomassaa, sähkökattiloita, lämpöpumppuja ja muita kotimaiseen uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Satun tietämään tämän myös omakohtaisesti sen takia, että tulen Tampereelta, joka on ollut yksi Suomen suurimpia turpeen energiakäyttäjiä, ja olen nähnyt sen murroksen, mikä Tampereella on tehty, kun turpeen poltto on korvattu kotimaisilla puhtailla, uusiutuvilla energianlähteillä. [Mikko Savola: Siellä ei muuten ole montaa keskustalaista päättäjää!] Kansalaisaloite on siis esitetyssä muodossaan haitallinen, se on toteuttamiskelvoton ja heikosti perusteltu. Turve on menneisyyden polttoaine, joka ei tule takaisin riippumatta siitä, miten se määritellään, uusiutuvaksi tai uusiutumattomaksi, riippumatta siitä, kuinka paljon veronmaksajien rahaa käytetään sen tukemiseen. Sen perään haikailemisen sijaan kannattaa hyväksyä tosiasiat ja edetä kohti tulevaisuutta, joka perustuu kotimaiseen, kohtuuhintaiseen ja puhtaaseen energiaan.

Arvoisa puhemies! Jos joku vielä kaipasi lisää perusteluja sille, minkä takia ilmastokriisi pitää ottaa vakavasti ja Suomenkin pitää terhakoitua sen torjunnassa, niin tämä kesä niitä todella tarjosi. Euroopan metsäpaloissa tuhoutui satojatuhansia hehtaareja, ja niitten alta evakuoitiin satojatuhansia ihmisiä. Euroopan toistuvat äärihelteet tänä keväänä ovat tappaneet arviolta yli 35 000 ihmistä, ja nyt tuoreen arvion mukaan yksin näitten helteiden vaikutus Euroopan talouteen saattaa olla suuruusluokkaa 180 miljardia euroa. Se vastaa suunnilleen prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta ja myös suunnilleen koko Euroopan vuotuista kasvua. Eli yksin näitten helteiden takia on saatettu menettää koko tämän vuoden kasvun verran. Kun sitten on arvioitu, mikä rooli ihmisen aiheuttamalla ilmaston kuumenemisella näiden nyt tänä kesänä havaittujen äärihelteiden ja metsäpalojen kanssa on, niin viesti on hyvin selvä: jos nyt kesällä koetun kaltainen äärihelle olisi osunut 50 vuotta sitten, arvioidaan, että se olisi toteutunut noin 3,5 astetta viileämpänä, ja totta kai 3,5 astetta viileämpi helle olisi aiheuttanut paljon vähemmän tuhoja. Metsäpaloista taas on arvioitu, että Lounais-Ranskan alueella ihmisen aiheuttama ilmaston kuumeneminen on tehnyt niihin johtaneista olosuhteista yli tuplasti niin todennäköisiä kuin ennen ihmisen aiheuttamaa ilmaston kuumenemista, ja Keski-Espanjan alueella nämä olot ovat muuttuneet jopa noin 20 kertaa todennäköisemmiksi. Tämä on tietysti vasta esimakua. Se on nähty tähänastisella kuumenemisella, ja jos ilmaston kuumenemista ei saada kuriin, niin paljon, paljon pahempaa on vielä luvassa. Tässä puheenvuorossa halusin palata kollegoiden hyviin puheenvuoroihin ja tukea monia niissä esitettyjä ajatuksia. Edustaja Hänninen useampaan otteeseen toi esiin sen, että ilmastotoimet ovat myös turvallisuustekoja, ja sehän on juuri näin. Ilmaston kuumeneminen johtaa yhteiskunnassa moniin sellaisiin haittoihin ja vahinkoihin, jotka myös heikentävät meidän turvallisuutta joko suoraan tai välillisesti, ja sen takia ilmastotyö on myös meidän oman kokonaisturvallisuutemme vahvistamista. Edustaja Kallio puhui hyvin siitä haastavasta tilanteesta, jonka edessä suomalaiset maanviljelijät ovat. Kannattavuus on ollut jo pitkään heikkoa ja nyt viime aikoina vielä muun muassa energian kohonneiden hintojen ja lannoitteiden kohonneiden hintojen takia vielä pahemmin koetuksella. Meidän täytyy hakea sellaiset ratkaisut kestävään, ilmastoa säästävään maatalouteen, jotka tukevat meidän kotimaista ruuantuotantoamme ja viljelijöiden jaksamista ja kannattavuutta. Edustaja Bergbom puhui hyvin siitä, että Suomen keskeisin voimavara on teknologinen osaaminen. Katson, että Suomi voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti monellakin tavalla, mutta koska meillä on todella niin paljon teknologista aivan maailmanluokan osaamista ja meillä on niin monta yritystä, jotka kehittävät näistä ilmastoratkaisuja maailmanmarkkinoille, niin siinä meidän kädenjälki voi todella olla huomattavan suuri ja paljon tämän pienen kansakunnan kokoa suurempi. Edustaja Bergbom esitti myös hyvän kysymyksen siitä, kuka maksaa. Itse toivoisin, että ilmastokeskustelussa päästäisiinkin enemmän pohtimaan sitä, miten ilmastopolitiikkaa voidaan tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla, eikä väitellä siitä, pitääkö sitä ilmastopolitiikkaa harrastaa ja ilmastotekoja tehdä. Vihreissä olemme yrittäneet toistuvasti esittää sellaisia ratkaisuja, joilla me pystymme yhtä aikaa vähentämään päästöjä reippaasti ja pitämään kaikki suomalaiset mukana, on sitten kyse maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvista ihmisistä, jotka tarvitsevat omassa arjessaan autoa, tai pienituloisista ihmisistä, joille pienetkin lisäkustannukset voivat olla hyvin ratkaisevia. Toivoisin, että tähän keskusteluun voisimme käyttää enemmänkin välillä aikaa. Useassakin puheenvuorossa kollegat pohdiskelivat sitä, minkälaisia epävarmuuksia liittyy nielulaskentaan ja minkä takia Ruotsissa on niin paljon parempi nielutilanne ainakin lukujen perusteella. No, ilahduttavasti hallituksen oma ilmastovuosikertomus viittaa hallituksen itse tilaamaan selvitykseen, jossa myös tähän kysymykseen on pyritty ainakin osittain vastaamaan. Jos eivät kaikki kollegat ehtineet ihan koko ilmastovuosikertomusta lukea, niin lainaan tähän loppuun vielä sieltä otetta. Vuosikertomuksessa todetaan, että tammikuussa 26 julkaistu HILE-hankkeen, siis hiilinielulaskennan epävarmuusanalyysi, raportti korostaa, että Suomen metsien hiilinielulaskenta on epävarmuuksista huolimatta tällä hetkellä paras käytettävissä oleva väline ilmastotoimien suunnitteluun ja kohdentamiseen. Selvitys vahvistaa, että kasvihuonekaasuinventaario on toteutettu asianmukaisesti ja kansainvälisten ohjeiden mukaisesti. Analyysi tuo esiin myös sen, että mallintamiseen perustuva hiilinielulaskenta on Suomen olosuhteissa perusteltua ja vertailukelpoista muiden maiden, kuten Ruotsin, käyttämiin menetelmiin. Suomessa ei esimerkiksi ole saatavilla samanlaisia aikasarjoja maaperän mittauksissa kuin Ruotsissa. Eli hallituspuolueiden edustajien huoliin hallitus on jo hyvin vastannut, ja tuen myös sitä hallituksen lisäsatsausta hiilinielulaskennan kehittämiseen. Koska siihen on tosiaan liittynyt merkittäviä epävarmuuksia, niin on syytä niitä epävarmuuksia pyrkiä mahdollisuuksien mukaan vähentämään ja laskentaa kehittämään, jotta päätöksenteko voi todella perustua mahdollisimman kattavaan ja ajantasaiseen tietoon.

Arvoisa puhemies! Saan aika ajoin yhteydenottoja kansainvälisiltä toimittajilta, joita kiinnostaa ydinvoiman tilanne Suomessa. Kun heille kuvaa suomalaista ympäristöä, niin se, mikä ehkä on vaikeinta ulkopuolisille selittää, on se, miten laaja konsensus Suomessa poliittisesti vallitsee ydinvoimasta. Se on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista, ja se on näkynyt myös tässä ydinenergialain kauan odotetun kokonaisuudistuksen käsittelyssä. Talousvaliokunnassa on vallinnut laaja yhteisymmärrys uudistuksen tavoitteista ja myös valtaosasta sen tarkempia piirteitä. Tässä yhteydessä on paikallaan kiittää talousvaliokuntaa asiallisesta ja perusteellisesta käsittelystä, jossa on otettu aikaa riittävästi tämänkaltaisen jättiuudistuksen käsittelemiseen ja on kuultu monipuolisesti eri näkökulmia. Särön tähän laajaan yhteisymmärrykseen on valitettavasti loppusuoralla tuonut se, että hallitus on halunnut sotkea myös toisen ydinenergialain uudistuksen, joka koskee ydinaseiden sallimista Suomen maaperällä, tähän samaan prosessiin. Se nähdäkseni tahraa tätä hyvin laajaa yhteisymmärrystä, joka vallitsee tästä ydinenergialain energiaosasta, enkä pidä tätä hallituksen valitsemaa linjaa tältä osin onnistuneena. Vihreiden poliittisessa ohjelmassa vuonna 2022 asetettiin tavoitteeksi uudistaa ydinenergialakia niin, että erityisesti pienydinreaktoreiden luvittamista helpotetaan turvallisuudesta tinkimättä, ja nyt tämä tavoite on toteutumassa tällä ydinenergialain uudistuksella. Se mahdollistaa aiempaa paremmin uuden teknologian soveltamisen, asettaa pienet ja suuret reaktorit samalle viivalle ja sujuvoittaa viranomaisprosesseja, mikä on perusteltua ja kannatettavaa. Valitettavasti hallitus on ehkä mennyt joiltakin osin turhan pitkälle tässä uudistuksessa ja pyrkinyt myös sujuvoittamaan prosesseja tinkimällä kansalaisten osallistumisesta ja tiedonsaannista. Talousvaliokunnassa jättämässämme vastalauseessa pyrimme korjaamaan näitä puutteita. Ensinnäkin siinä missä hallitus on esittänyt, että periaatepäätös siirtyisi suurissa reaktoreissa eduskunnalta valtioneuvostolle ja pienissä reaktoreissa peräti työ‑ ja elinkeinoministeriölle, me haluamme pitää suurista reaktoreista päättämisen eduskunnan käsissä entiseen malliin ja pienet reaktorit voisivat sopia sitten valtioneuvoston pöydälle. Tällä pyritään varmistamaan se demokraattinen kate ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, joka tämänkaltaisissa, hyvin kauaskantoisissa ja vaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa on tarpeen. Periaatepäätösvaiheessa olisi nykyiseen tapaan syytä edelleen edellyttää Säteilyturvakeskuksen alustavaa turvallisuusarviota, sijaintikunnan puoltoa ja ympäristövaikutusten arviointia. Tämän myös vastalauseessa haluaisimme varmistaa. Uraani‑ ja toriumkaivosten luvituksen haluaisimme pitää Tukesin sijaan valtioneuvostolla. Tämän takia esitän, että lakiehdotukset hyväksytään vastalauseen 2 mukaisesti.

Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra, te olette nähdäkseni aivan perustellusti muistuttaneet siitä, että tässä julkisen talouden tukalassa tilanteessa mahdolliset toimet energiakriisin vaikutusten helpottamiseksi pitää punnita hyvin tarkkaan. Me vihreissä katsomme, että mahdollisten tukien pitää täyttää ainakin kaksi ehtoa: Ensinnäkin niitten pitää kohdentua juuri niille ihmisille, jotka sitä tukea eniten tarvitsevat — siis kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, pienituloisille ihmisille — ei suurituloisille, jotka pärjäävät ilmankin. Toiseksi, toimien pitää kiihdyttää irtaantumista fossiiliriippuvuudesta, joka on tämän energiakriisin, tämänkin energiakriisin, juurisyy. [Perussuomalaisten ryhmästä: Turve takaisin!] Sen takia muun muassa ehdotukset kotimaisten uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen heikentämisestä päinvastoin syventäisivät ja pahentaisivat tätä fossiiliriippuvuutta ja sitä myötä energiakriisiä. Kysyisin hallituksen edustajilta: miten arvioitte, kannattaako pelkkiä oireita eli kohonneita fossiilisten tuontipolttoaineiden hintoja lähteä lievittämään tavalla, joka pahentaa taustalla olevaa tautia eli fossiiliriippuvuutta?

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva esitys on iso, tärkeä ja kauan odotettu, ja kauan odotettu se ei ole siksi, että hallitus olisi jotenkin viivytellyt, vaan sen takia, että kyseessä on erittäin iso urakka ja on vaatinut paljon vaivaa ja perehtyneisyyttä saada tämä esitys valmiiksi. Esityksessä on monta monessa, mutta varmastikin se aihe, joka meitä monia täällä erityisesti kiinnostaa, koskee pieniä modulaarisia ydinreaktoreita eli SMR:iä, joissa on kehittyvää teknologiaa ja markkinat. Potentiaalia näen itse Suomen olosuhteissa erityisesti lämmöntuotannossa, joko yhdyskuntien kaukolämmöntuotannossa tai teollisuuden prosessilämmöntuotannossa. Toki aika näyttää, voiko SMR:illä olla jokin rooli myös sähköntuotannon puolella. Erityisesti SMR:t ovat kiinnostava vaihtoehto sen takia, että siinä missä Suomen sähköntuotanto on jo nyt yli 95-prosenttisen päästötöntä, lämmöntuotannon puolella tekemistä riittää vielä enemmän. Vaikka sinänsä yhdyskuntien kaukolämmön tuotannossa fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttöä on onnistuttu vähentämään merkittävästi, niin toistaiseksi aika iso osa siitä korvaamisesta on tapahtunut hyödyntämällä biomassaa, johon liittyy omat kestävyyshaasteensa. Teollisuuden prosessilämmön puolella taas ne tarvittavat lämpötilat ovat sen verran korkeita, että se rajoittaa vielä ainakin nykyään joitakin sähköistämisen mahdollisuuksia, ja silloin tarvitaan ainakin jonkin aikaa vielä muita kilpailukykyisiä teknologioita. On myös ihan uskottavia perusteluja sille, että SMR:t voivat ratkaista osan isomman kokoluokan ydinvoimaloihin liittyvistä haasteista, joihin muun muassa edustaja Harjanne edellisessä puheenvuorossa viittasi. On siis itse ydinvoimasta mitä mieltä tahansa, niin itse näen, että lainsäädännön pitää olla teknologianeutraalia, ajantasaista ja mahdollistavaa, ja koska meillä on luonnollisesti Suomessa ydinenergialaki, joka lähtee siitä, että Suomeen voidaan ydinvoimaa rakentaa, niin sen pitää olla sellainen, että se ei aseta uusia tekniikoita heikompaan asemaan tai estä niitten edistämistä, jos yrityksillä on kiinnostusta niitä viedä eteenpäin. Itselläni tässä vaiheessa, kun vielä ihan jokaista hallituksen esityksen 556 sivusta en kai ole lukenut, isoin kysymys liittyy päätöksenteon tasoihin. Hallitushan esittää nyt, että periaatepäätös siirtyisi eduskunnan käsistä valtioneuvostoon. Valtioneuvosto toisi edelleen selontekona asian tänne eduskuntaan, jolloin eduskunnalla olisi mahdollisuus käydä keskustelua, mikä on nähdäkseni ihan arvokasta demokratiassa, mutta pohtisin edelleen sitä, takaako itse asiassa ydinvoiman hyväksyttävyyden paremmin nykyisen kaltainen menettely, jossa eduskunta myös lopulta päättää periaatepäätöksestä. Voiko itse asiassa olla ydinvoiman edistämisen kannalta eduksi se, että tämä aika perusteellinen ja joskus vähän aikaakin vievä prosessi täällä eduskunnassa käydään. Ymmärrän, että osa ehkä ajattelee, että tällä hallituksen esityksellä pystytään nopeuttamaan käsittelyä tai vähentämään poliittista riskiä, mutta sitten on kuitenkin niin, että Suomessahan eivät periaatepäätökset ole kaatuneet eduskuntaan. Vuonna 1992 Matti Vanhasen kuuluisa ponsi sinänsä linjasi, että ydinvoimaa ei haluta rakentaa, mutta kaikki ne ydinvoimahankkeet, jotka tässä maassa ovat kaatuneet, ovat kaatuneet joko valtioneuvostossa tai markkinoilla, koska yhtiöt ovat päättäneet, että niitä hankkeita ei kannata myönteisestä periaatepäätöksestä huolimatta viedä eteenpäin, joten sitä poliittista riskiä, jota eduskunnan harteille tässä sälytetään, pidän Suomen oloissa minimaalisen pienenä. Ajattelen, että myös sillä perusteellisella käsittelyllä, jonka nykyisen kaltainen periaatepäätöksen päätösprosessi eduskunnassa takaa, on ehkä hieman paremmat edellytykset myös punnita sitä ydinenergialain perinteistä ajatusta yhteiskunnan kokonaisedusta. Ajattelen nyt vaikka sitä keskustelua, mitä käytiin Fennovoiman eli toisin sanoen Rosatomin ydinvoimahankkeen ympärillä, jossa huolet eivät niinkään liittyneet ydinvoimateknologiaan tai ydinvoimaan ratkaisuna, vaan niihin geopoliittisiin riippuvuuksiin, mitä se hanke olisi toteutuessaan Suomelle aiheuttanut. Toinen päätöksenteon muutoksen taso, joka itseäni mietityttää, on hallituksen esityksen ajatus siitä, että uraanin louhinnan kaivoslupa siirtyisi valtioneuvostolta viranomaiselle. Jälleen kerran ajattelen, että valtioneuvosto on kuitenkin se paikka, jossa pystytään laajemmin ja kattavammin pohtimaan yhteiskunnan etua kuin ehkä viranomaisen käsissä. Nämä ovat erityisesti sellaisia kysymyksiä, joita toivon, että myös sitten talousvaliokunnan käsittelyssä voidaan vielä pohtia.

Arvoisa puhemies! Nämä tänään käsittelyssä olevat hallituksen kaksi ilmastosuunnitelmaa ja aiemmin täällä salissa keskusteltu hallituksen energia- ja ilmastostrategia kaikki osoittavat selvästi, että hallitus on luovuttanut hiilineutraaliustavoitteen suhteen siitä huolimatta, että se on kirjattu hallituksen omaan ohjelmaan. Tänäänkin ministeri Multala ja monet hallituspuolueiden edustajat yrittivät vakuutella, että edelleen hiilineutraaliustavoitteesta pidetään kiinni, mutta se on onttoa puhetta tilanteessa, jossa hallitus ei edes yritä esittää riittäviä toimenpiteitä, jotta tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä. Tämän ristiriitaisuuden kuvaamiseksi voi ehkä hakea verrokkia muilta politiikan osa-alueilta. Ajatellaanpa, että hallitus lupaisi satatuhatta uutta työpaikkaa ja työttömyys itse asiassa kasvaisikin maassa kymmenillätuhansilla. Tai ajatellaanpa sellaista, että hallitus lupaisi laittaa velkaantumisen kuriin ja itse asiassa velkaantuminen jatkuisi 13 miljardin euron tasolla vuodessa. Näiden esimerkkien kuvitteleminen ei toki ole erityisen vaikeaa, koska näinhän hallitus on toiminut myös muissa lupauksissaan suomalaisille. Monessa puheenvuorossa, muun muassa edustaja Seppäsen ryhmäpuheenvuorossa, on korostettu omavaraisuuden ja huoltovarmuuden tarvetta, ja se on erinomaisen hyvä ja laajasti jaettu tavoite. Sitten on kuitenkin niin, että hallituksen oma politiikka heikentää Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Hallitushan on tunnetusti alentanut sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että saastuttavien vanhojen autojen verotusta, mikä tarkoittaa sitä, että Suomessa kulutetaan enemmän fossiilisia tuontipolttoaineita kuin ilman näitä hallituksen päätöksiä. Samalla hallitus on korottanut sekä sähköautojen että joukkoliikenteen verotusta, mikä jälleen kerran tarkoittaa sitä, että Suomi on riippuvaisempi fossiilisista tuontipolttoaineista kuin ilman näitä hallituksen päätöksiä. Jos joku on tarvinnut muistutuksen siitä, mihin tällainen fossiiliriippuvuus voi johtaa, ei tarvitse kuin katsoa uutisia Iranista ja Lähi-idästä. Hormuzinsalmen kautta kulkee viidennes maailman öljystä. Jos Iran uhkaustensa mukaisesti onnistuu salpaamaan sen liikenteen, öljyn maailmanmarkkinahinta tulee kohoamaan rajusti ja me maksamme tästä fossiiliriippuvuudesta ja hallituksen fossiiliriippuvuutta ylläpitävästä politiikasta Suomen taloudessa kovan hinnan. Edustaja Seppänen myös totesi, että sähköauto on monelle suomalaiselle aivan liian kallis, ja näinhän se on. Silloin toki odottaisi, että hallitus ei itse korottaisi sähköautojen verotusta, niin kuin se nyt on tehnyt. Jos kantaa huolta siitä, että suomalaisilla ei ole varaa hankkia sähköautoja, niin ei ehkä ensimmäisenä kannata lähteä sähköautojen verotusta kiristämään. Monessa puheenvuorossa on tänään kiinnitetty huomiota maankäyttösektorin päästöjen ja nielujen laskentaan liittyviin epävarmuuksiin. Nehän ovat olleet ihan merkittäviä, niin kuin kaikki tätä laskentaa seuranneet ovat hyvin voineet todeta. Sitten on kuitenkin samaan aikaan niin, että näistä sinänsä ihan merkittävistä epävarmuuksista huolimatta muutamat perusasiat ovat ja pysyvät. Ne ovat sen kaltaisia, että maankäyttösektorin nettonielu on Suomessa heikentynyt merkittävästi jo pitemmän aikaa, ja tämä trendi ei missään näissä laskennan tarkistuksissa ole matkan varrella muuttunut. Samoin on ihan selvää se, että hakkuumäärien ja maankäyttösektorin nettonielun välillä on suora suhde: mitä enemmän metsiä hakataan, sitä heikompi on maankäyttösektorin nettonielu. Vastaavasti jos hakkuumääriä kohtuullistetaan, niin silloin pystytään elvyttämään tätä heikentynyttä nettonielua. Ehkä vielä yhtenä poikkileikkaavana asiana tämän päivän keskustelusta tarttuisin siihen, mitä edustaja Sillanpää edellä sanoi ilmastopolitiikan suhteesta talouden ja teollisuuden menestyksen edellytyksiin. Ajattelen, että asia on kutakuinkin juuri päinvastoin kuin mitä edustaja Sillanpää edellä esitti. Me tiedämme Elinkeinoelämän keskusliiton vihreän siirtymän hankeikkunasta, että Suomeen on vireillä erilaisia vihreän siirtymän teollisia investointeja eri hankevaiheissaan yli 300 miljardin euron edestä. Jos ajattelee Suomen talouden mahdollisuuksia menestyä tässä globaalissa kilpailussa tulevaisuudessa, niin on vaikea löytää mitään muuta yksittäistä tekijää, jolla olisi niin suuri ja ratkaiseva merkitys sen kannalta, pärjäämmekö me vai uppoammeko me. Silloin aivan avainkysymyksen kaikelle politiikalle pitäisi olla se, miten nämä vihreän siirtymän teolliset investoinnit saadaan kotiutettua tähän maahan. Voin vakuuttaa, että se konsti ei ole soutaa ja huovata. Se konsti ei ole peruuttaa ilmastotavoitteissa, koska se luo vain epävarmuutta markkinoille ja se heikentää yritysten mahdollisuuksia tehdä näitä Suomen talouden ja työllisyyden kannalta välttämättömiä investointeja.

Kiitos, puhemies! Tilanne Tynkkysten kotiseudulla ja muualla Itä-Suomessa on todella tukala, ja ratkaisuja tarvitaan nyt pikaisesti. Itä-Suomen tilanteen helpottamiseksi on tehty monia aika kiinnostavia ehdotuksia, joita monia tässä keskustelussa on edellä sivuttu. Yksi tällaisista ehdotuksista on tämä niin sanottu vihreä vallihauta eli ajatus siitä, että ennallistamalla soita ja metsiä itärajan tuntumassa voidaan vahvistaa estevaikutusta itäistä hyökkääjää vastaan, [Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa! Mitä hyötyä siitä olisi?] luoda työpaikkoja ja myös samalla saada luontohyötyjä. Toinen esitys, joka Itä-Suomen toimijoilta on tullut, on toistuva toive siitä [Hannu Hoskonen pyytää vastauspuheenvuoroa] — edustaja Hoskonen, jos saan kuitenkin pitää tämän puheenvuoron tässä ensin — että ratkaistaisiin Itä-Suomessa Puolustusvoimien tutkaeste, mikä voisi mahdollistaa miljardien eurojen tuulivoimainvestoinnit Itä-Suomen maakuntiin rajan tuntumaan ja sitten samalla tuottaa myös puhdasta, vihreää sähköä. [Puhemies koputtaa] Miten hallituksessa suhtaudutte näihin ehdotuksiin?

Arvoisa puhemies! Jos hallituksen energia- ja ilmastostrategia pitäisi jotenkin havainnollistaa, niin kuvaisin sitä valkoiseksi lipuksi — valkoiseksi lipuksi, jonka hallitus nostaa antautumisen merkkinä, kun se selvästi on päättänyt luovuttaa hiilineutraaliustavoitteen suhteen. Enkä yhtään ujostele sanoa, että hiilineutraalius on haastava tavoite, enkä mitenkään sitäkään kainostele sanoa, että se vaatisi isoja ja osittain vaikeitakin toimenpiteitä. Minulla olisi jopa ymmärrystä sille, jos tämä hallitus ensin kaikkensa antaen yrittäisi tosissaan tehdä voitavansa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi ja sitten siellä loppusuoralla todettaisiin, että vähän jäisi vajaaksi, mutta kun te ette edes yritä. Tällä hallituksen politiikalla kuilua Suomen hiilineutraaliustavoitteen ja toteutuvan päästömäärän välillä on 34 miljoonaa tonnia. Se on hurja määrä, ja se osoittaa, että te hallituksessa olette luovuttaneet.