Werning Paula

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa tässä ajoneuvolain muutosta koskevassa esityksessä esiin yhden itselle varsin tärkeän asian, nimittäin sopimuspalokuntien toimintaedellytykset. Suomessa sopimuspalokunnat ovat aivan keskeinen osa pelastustoimen toimintakykyä. Erityisesti juurikin harvaan asutuilla alueilla ensimmäinen apu voi tulla nimenomaan sopimuspalokunnalta. Sopimuspalokuntien merkitys ei ole siis mikään pelkkä sivuseikka, vaan ne ovat aidosti osa meidän turvallisuuttamme ja sitä perustaa. Tästä syystä on tärkeää, että myös lainsäädäntö tukee niiden toimintaa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan uutta määritelmää sopimuspalokunnan pelastusautoille. Siinä ajoneuvon pitäisi olla enintään 3,5 tonnia, nelivetoinen ajoneuvo, jossa on lava. Lausuntopalautteessa on nostettu aivan aiheellisesti yksi kysymys esiin: miksi lainsäädännössä pitäisi olla näin tarkka määritelmä, ja millainen ajoneuvo sopimuspalokunnan pitäisi sitten lain mukaan hankkia? Taajamassa tai hyväkuntoisten teiden alueilla kaksivetoinen ajoneuvo voi olla aivan riittävä. Toisaalta lavavaatimus voi rajata pois sellaisia henkilöiden tai kaluston kuljettamiseen soveltuvia ajoneuvoja, joita palokunta tosiasiassa tarvitsee. Yksi asia on vielä sähköistyminen. Jos sääntely rajaa ajoneuvotyypit liian tarkasti, se voi samalla vaikeuttaa sopimuspalokuntien siirtymistä vähäpäästöisempiin ajoneuvoihin, ja en usko, että tämä on tarkoituksenmukaista. Minusta lähtökohdan pitäisi olla yksinkertainen: sopimuspalokunnan pitää voida hankkia tehtäväänsä tarkoituksenmukainen ja turvallinen ajoneuvo ilman, että lainsäädäntö pakottaa ostamaan tiettyä ajoneuvotyyppiä. Yksi tärkeä asia, minkä nostan vielä esille, on verotus. Jos sopimuspalokunta hankkii pelastustoimen käyttöön ajoneuvon omalla rahallaan, sitä ei pitäisi asettaa verotuksessa huonompaan asemaan kuin vastaavaa pelastuslaitoksen ajoneuvoa. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on lausunnossaan nostanut tämän asian varsin selkeästi esille. Tässä pitäisi muistaa yksi asia: sopimuspalokuntien rahat eivät synny tyhjästä. Kun vapaaehtoiset ihmiset hankkivat ja ylläpitävät kalustoa, jotta meidän arki turvataan, he kantavat itse osan siitä kustannuksesta, jonka muuten joutuisi kantamaan hyvinvointialue tai valtio. Siksi lainsäädännön pitäisi helpottaa tätä toimintaa, ei tehdä siitä tarpeettoman kankeaa ja kohtuuttoman kallista palokunnille. Toivonkin, että valiokunnissa kuullaan tästä asiasta myös sopimuspalokuntien ääntä ja tarkastellaan lausuntopalautteessa esitettyjä muutostarpeita. Se vain on niin, että kun maailma muuttuu, arjen on kestettävä, ja sopimuspalokuntien toimintakyvystä ei pidä säästää väärässä paikassa. Meidän pitää huolehtia siitä, että apu tulee jatkossakin kaikkialle Suomeen myös silloin, kun apua tarvitaan nopeasti.

Arvoisa rouva puhemies! Tänään keskustelemme täällä välikysymyksestä koskien nuorisotyöttömyyttä ja nuorten tulevaisuudenuskoa. Kun juttelee nykyään parikymppisten nuorten kanssa, ilmassa on jotain sellaista, mitä me ei oikeastaan haluttaisi siellä olevan. Sieltä erottuu se syvä epävarmuus ja älytön huoli huomisesta. Tuoreimmat luvut kertovat kyllä tosi karua kieltä. Meillä on Suomessa tällä hetkellä yli 75 000 alle 30-vuotiasta nuorta työttömänä. Meillä on yli 7 000 nuorta enemmän kuin vuosi sitten. Samaan aikaan vapaita työpaikkoja on tarjolla vähemmän ja nuoret joutuvat kisaamaan esimerkiksi samoista kesätyöpaikoista sellaisten ihmisten kanssa, joilla on vuosien työkokemus takanapäin. Tämä on tosi synkkää tilastojen valossa, mutta kyllä tämä on erittäin synkkää myös siellä nuorten arjessa ja nuorten perheiden kodeissa. Nuorisobarometrin mukaan nuorten usko tulevaisuuteen on romahtanut. Ensimmäistä kertaa puolet nuorista suhtautuu maailman tulevaisuuteen pessimistisesti. Kun nuorilta kysytään elämänlaadusta, arvosanat ovat historiallisen matalia. Joka toinen nuori kokee suoranaista turvattomuutta omasta toimeentulostaan. Liekkien roihutessa siellä nuorten mielissä ja kodeissa hallitus on siirtänyt omat työllisyystoimensa tänne kauden loppupuolelle. Hallitus leikkasi vahvasti asumistukea ja työttömyysturvaa, ja nämä päätökset eivät ole suinkaan tuoneet työtä sinne nuorten arkeen, vaan ne ovat lisänneet sitä köyhyyttä ja pakottaneet nuoria toimeentulotukijonoon. Kun tähän lisätään vielä se, että ensiasunnon ostajien verovapaus poistettiin, nuorilta vietiin haave omasta kodista ja perheen perustamisesta. Hallituksen työmarkkinauudistukset, kuten irtisanomissuojan heikentäminen ja helpommat määräaikaisuudet, tarkoittavat nuorille sitä, että työpaikalla pitää pelätä huomista. Ei se ole tervettä työelämää. Miten tässä tilanteessa kukaan uskaltaa suunnitella tulevaisuutta tai perustaa perhettä? Moni nuori on tehnyt myös sen valinnan, että nostaa kytkintä ja lähtee etsimään sitä onnea ja mahdollisuuksia Suomen rajojen ulkopuolelta. Minun mielestäni meillä ei ole varaa päästää näitä nuoria täältä töitten perään muualle, vaan me tarvittaisiin heidät tänne meille Suomeen. Arvoisa puhemies! Me sosiaalidemokraateissa ei pidetä tästä näivettämisen linjasta. Meillä on tarjota nuorille muutakin kuin lämmintä kättä. Meillä on tekoja eikä pelkästään lupauksia. Ensinnäkin, tarvitsemme töitä. Me halutaan auttaa niitä tavallisia mikroyrityksiä, kuten paikallisia pieniä kampaamoita, remonttipajoja ja kahviloita, palkkaamaan sen historian ensimmäisen työntekijän. Esitämme yrityksille määräaikaista 25 prosentin verohyvitystä ensimmäisen työntekijän palkkakuluihin. Tämä luo aidosti uusia työpaikkoja nuorille ilman, että kenenkään työsuhdeturvaa tarvitsee alkaa romuttamaan. Lisäksi toisimme työttömyysturvaan suojaosan, joka tekee osa-aikatyön vastaanottamisesta aina kannattavaa. Toiseksi, ei saa päästää nuoria putoamaan tyhjän päälle. Hallitus otti kunnilta pois mahdollisuuden käyttää palkkatukea nuorten työllistämiseen. Se oli paha virhe, sillä monelle nuorelle kunnan tarjoama paikka oli se ensimmäinen askel kohti sitä oikeata työelämää, hankkia työelämäkokemusta ja kokemusta siitä, mitä tarkoittaa olla osana työyhteisöä, kantaa vastuuta ja seistä omilla jaloilla. Me halutaan uudistaa palkkatukimalli sillä tavalla, että sen piiriin pääsee tuplasti enemmän nuoria kuin hallituksen mallissa. Ohjaamme työllisyysalueille 30 miljoonaa euroa lisää rahaa nuorten työllisyyden hoitoon. Kolmanneksi, nuorten mielenterveyskriisi on ratkaistava arjessa. On hienoa, että terapiatakuu on paperilla olemassa, mutta nuorten lääkärille pääsy perusterveydenhuollossa on todellisuudessa hidastunut. Alkuvuodesta 2026 alle kaksi viikkoa lääkäriä odottaneiden nuorten osuus putosi alle puoleen. Se on hälyttävää. Me esitämme nuorille matalan kynnyksen pisteitä, joihin voi kävellä suoraan sisään ilman diagnoosia tai ajanvarausta tai sitä kömpelöä polkua — digipalvelut tarvitsevat aina sinne sen hoitajan, joka ottaa sen kontaktin, ei sinne vaan mennä ja saada apua — eli paikkoja, joissa on tavallinen aikuinen kuuntelemassa ja auttamassa heti, kun se hätä on suurin. Nuoret ansaitsevat yhteiskunnan, joka uskoo heihin ja kantaa vaikeiden aikojen yli. Meidän pitää yhdessä pitää huolta nuorista ja lopettaa se heidän kurjistaminen ja arjen kurjistaminen. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo sanoi hallitusneuvottelujen aikaan, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia. Se oli arvokas lupaus, ja moni suomalainen harmiksemme halusi myös uskoa siihen. Mutta nyt ihmiset näkevät omassa arjessaan, mitä tämä hallitus todella on tarkoittanut. Kohtuuttomuus näkyy yksinhuoltajan arjessa, kun hän miettii, riittävätkö rahat ruokaan ja laskuihin. Kohtuuttomuus näkyy eläkeläisissä, jotka jättävät lääkkeet ostamatta. Kohtuuttomuus näkyy nuorissa perheissä, joissa mietitään jokaisen kauppareissun jälkeen, miten ihmeessä tästä selvitään. Samaan aikaan kaikkein varakkaimmille löytyy kyllä veronalennuksia. Tämä on kyllä arvovalinta, mikä ei jää suomalaisilta huomaamatta. Puhemies! Suomalaiset kyllä hyväksyvät vaikeitakin päätöksiä silloin, kun ne koetaan reiluiksi, mutta tämä hallituksen talouspolitiikka on varsin kaukana reiluudesta. Hallitus leikkaa asumistuesta, heikentää työttömyysturvaa, nostaa asiakasmaksuja, ja hallitus leikkaa järjestöiltä, jotka auttavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Ja kaiken tämän jälkeen hallitus samalla kertoo, että yhteisöveroa pitäisi vielä alentaa. Tavallinen talouden kanssa painiva suomalainen katsoo tätä ihmeissään ja kysyy aivan aiheesta, eikö tälle maalle todella löydy muuta tietä, eikö ole muita vaihtoehtoja. Arvoisa puhemies! Talouspolitiikan pitäisi rakentua vakaudelle ja tulevaisuudenuskolle. Nyt ihmiset kokevat epävarmuutta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Työpaikoista, palveluista eikä oman toimeentulon riittävyydestä ole minkäänlaisia takeita. Tällaisessa ilmapiirissä talous ei voi kasvaa. Kun ihmiset pelkäävät, he säästävät. Kun yritykset pelkäävät, ne eivät investoi. Kun nuoret pelkäävät, he siirtävät elämän suurimpia päätöksiä hamaan tulevaisuuteen. Siksi hallituksen politiikka osuu lopulta myös talouteen itseensä. Arvoisa puhemies! Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu ajatukselle siitä, että ketään ei jätetä. Kun ihmiset voivat hyvin, maa voi hyvin. Kun ihmiset luottavat tulevaisuuteen, syntyy kasvua. Kun yhteiskunta on vakaa, syntyy investointeja. Siksi tämä välikysymys hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta ei ole pelkästään opposition kritiikkiä, vaan tämä on viesti niiltä suomalaisilta, jotka kokevat jääneensä yksin. Ja hyvä hallitus, heidän viestinsä kuuluu: Suomi tarvitsee oikeudenmukaisemman suunnan eikä eriarvoistavaa politiikkaa, mitä hallitus harjoittaa.

Arvoisa puhemies! Keskustelemme täällä tänään välikysymyksestä koskien hallituksen talouspolitiikan epäonnistumista. Hallituksen talouspolitiikkaa on arvioitava yhdellä yksinkertaisella mittarilla, nimittäin: toteutuvatko hallituksen omat tavoitteet vai eivät? Vastaus on varsin selvä: hallitus on epäonnistunut lähes kaikissa keskeisissä talouspoliittisissa tavoitteissaan. Hallitusohjelmassa luvattiin, että julkisen talouden alijäämää painetaan yhteen prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2027 mennessä. Nyt valtiovarainministeriön, Euroopan komission, IMF:n ja Suomen Pankin ennusteet kertovat aivan muuta. Alijäämän arvioidaan olevan edelleen lähes neljä prosenttia vuonna 2027, siis lähes nelinkertainen hallituksen omaan tavoitteeseen nähden. Hallituksen lupaus oli luoda edellytykset julkisen talouden tasapainolle vuoteen 2031 mennessä, mutta myös tämä tavoite karkaa yhä kauemmaksi. Velkasuhteen ennustetaan nousevan yli 96 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuosikymmenen loppuun mennessä ja alijäämän pysyvän yli EU:n kolmen prosentin rajan vielä vuonna 2030. Arvoisa puhemies! Hallitus puhui paljon velkaantumisen taittamisesta. Se oli yksi hallituksen tärkeimmistä lupauksista suomalaisille. Mutta mitä oikein tapahtui? Kun hallitus aloitti, velkasuhde oli noin 82 prosenttia. Nyt ennusteet osoittavat velkasuhteen nousevan jo yli 90 prosenttiin lähivuosina ja edelleen kohti sataa prosenttia. Samaan aikaan korkomenot räjähtävät. Hallituksen omien arvioiden mukaan valtionvelan korkomenot lähes kaksinkertaistuvat tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Arvoisa puhemies! Myös veropolitiikassa hallitus on epäonnistunut omissa tavoitteissaan. Hallitus lupasi rakentaa veropolitiikkaa, joka vahvistaa työntekoa, yrittäjyyttä, ostovoimaa ja kasvua. Käytännössä pieni- ja keskituloisten ostovoima on jäänyt lähes paikoilleen, koska arvonlisäveron korotukset ja muut kulutusverot ovat syöneet veronkevennysten vaikutukset. Samaan aikaan kaikkein suurituloisimmat ovat hyötyneet merkittävästi enemmän hallituksen ratkaisuista. On vaikea väittää, että tämä olisi onnistunutta ja oikeudenmukaista kasvupolitiikkaa. Puhemies! Hallitus on myös puhunut investoinneista ja kasvusta. Määräaikaista investointiohjelmaa on kyllä kasvatettu paperilla lähes viiteen miljardiin euroon, mutta samalla rahoituspohja on jäänyt epäselväksi ja laskua siirretään tuleville hallituksille. Osa hallituksen näkyvimmistä investointiratkaisuista on lisäksi epäonnistunut tavoitteissaan. Hallitus on esimerkiksi käyttänyt sata miljoonaa euroa Kela-korvausten laajentamiseen yksityiseen terveydenhuoltoon ilman, että hoitojonot ovat merkittävästi helpottuneet tai yhdenvertaisuus parantunut. Arvoisa puhemies! Myös valtionhallinnon tuottavuusohjelmassa hallitus näyttää onnistuneen lähinnä leikkaamaan menoja, mutta varsinaista tuottavuushyötyä ei ole tapahtunut. Sen sijaan riskinä ovat henkilöstövähennykset, palveluiden heikkeneminen ja kasvavat ongelmat arjen viranomaispalveluissa. Kun puhutaan julkisista hankinnoista, hallitusohjelmassa luvattiin merkittäviä säästöjä ja vaikuttavuutta. Tähän mennessä konkreettisia säästöjä ei kuitenkaan pystytä osoittamaan, ja asiantuntijat ovat arvioineet osan uudistuksista jopa kasvattavan kustannuksia ainakin lyhyellä aikavälillä. Arvoisa puhemies! Hallitus ei voi enää piiloutua puheiden tai tulevaisuuden lupausten taakse. Nyt arvioidaan tuloksia, ja tulokset ovat heikot. Alijäämätavoite epäonnistui. Tasapainotavoite epäonnistui. Velkaantumisen taittaminen epäonnistui. Veropolitiikan oikeudenmukaisuus ja ostovoimatavoitteet epäonnistuivat. Investointien vaikuttavuus on jäänyt kyseenalaiseksi, eikä kasvua tai työllisyyttä ole saatu käyntiin. Tulostaulu on onneton. Siksi on syytä kysyä hallitukselta: jos hallituksen keskeiset talouspoliittiset tavoitteet ovat yksi toisensa jälkeen epäonnistuneet, miksi hallitus edelleen väittää politiikkansa olevan onnistunutta? — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelin pääministeri Orpoa, mietin, puhummeko me samasta Suomesta. Te maalaatte kuvan hallituksen sotetoimista, joissa sumu hälvenee ja majakka loistaa. Tiedättekö, monen suomalaisen arjessa majakanvalo on sammunut ja sumu sen kuin sakenee. Hallituksen juhliessa 600 miljoonan ylijäämää on syytä kertoa, millä hinnalla se on tehty. Se on tehty palveluverkkoa karsimalla, ammattilaisia irtisanomalla sekä siirtämällä vastuuta alueille ilman riittäviä resursseja. Pääministeri, sanoitte, että ongelma on mielikuvissa. — Ei ole. Ongelma on siinä, ettei lapsi pääse terapiaan, ettei ikäihminen saa hoitoa ajallaan ja ettei hoitaja jaksa enää yhtään ylimääräistä vuoroa. Siinä ovat mielikuvat kaukana. Hyvinvointialueiden tehtävä ei ole tehdä ylijäämää, vaan turvata ihmisille hoito silloin, kun sitä tarvitaan. Hyvinvointivaltio on lupaus, että jokaisesta pidetään huolta. Pääministeri Petteri Orpo, ymmärrättekö te, että teidän toimenne romuttavat tämän lupauksen?

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä selkeästä esityksestä. Nuorten rikollisuuteen pitää puuttua, ja uskon, että me olemme tässä salissa kaikki siitä samaa mieltä. Kysymys kuuluukin: puutummeko siihen tavalla, joka oikeasti katkaisee rikoskierteen, vai tavalla, joka näyttää kovalta mutta jolla tulokset eivät ole toivottuja? Hallituksen esityksessä nuorisorangaistuksen enimmäiskestoa pidennetään yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Lisäksi rikoksen vakavuus nostetaan selkeämmin perusteeksi tuomita nuorisorangaistus. Tavoitteena on lisätä sen käyttöä. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä yhden faktan äärellä ja miettiä sitä, että nuorisorangaistusta tuomitaan tällä hetkellä vain noin 5—10 nuorelle vuodessa, ja se on varsin vähän. Tästä syystä ensimmäinen kysymys kuuluu: mistä tämä johtuu, onko ongelma rangaistuksen pituus vai se, että seuraamus ei ole riittävän toimiva, resursoitu tai tarkoituksenmukainen? Puhemies! Pelkkä rangaistuksen pidentäminen ei vielä katkaise rikoskierrettä. Nuorten kohdalla vaikuttavuus syntyy siitä, että seuraamus on samaan aikaan velvoittava ja kuntouttava. Sen pitää ohjata kouluun, hoitoon ja arkeen kiinni. Jos nuorella on päihdeongelma tai mielenterveyden haasteita, ratkaisevaa ei ole se, lukeeko laissa mahdollisuus hoitoon, vaan se, pääseekö nuori hoitoon. Tässä esityksessä on äärettömän hyviä elementtejä: opintoihin ohjaamisen vahvistaminen on tismalleen oikea suunta, päihdehoidon mahdollistaminen osana seuraamusta on erittäin tärkeää. Mutta toivon, että nämä eivät jää pelkästään paperille. Jos seuraamuksen sisältö ei oikeasti vahvistu, jos resursseja ei ole riittävästi, käy helposti niin, että rangaistus kovenee muodollisesti mutta nuoren tuki ei silti parane. Silloin emme lisää turvallisuutta, silloin ongelma vain siirtyy eteenpäin. On myös olemassa riski niin sanotusta seuraamusjärjestelmän laajenemisesta. Kun enimmäiskesto pitenee ja tuomitsemisen perusteita väljennetään, nuorisorangaistus voi alkaa koskea myös sellaisia tapauksia, joissa aiemmin olisi riittänyt kevyempi seuraamus. Emme saa siis rakentaa järjestelmää, jossa kontrolli laajenee mutta vaikuttavuus ei. Arvoisa puhemies! Nuorten rikollisuus ei ole vain oikeudenhoidollinen kysymys. Siinä on kyse myös koulutuspolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja myös terveyspolitiikasta. Se on sitä, pääseekö nuori ajoissa tukeen, onko koulussa aikuisia, jotka huomaavat, onko perheillä riittävästi apua, onko päihdehoitoa tarjolla silloin, kun sitä tarvitaan. Jos samaan aikaan kiristämme seuraamuksia ja heikennämme arjen palveluita, syntyy siitä ristiriitaa: vaaditaan enemmän, mutta annetaan vähemmän. Tavoiteltavaa on, että seuraamusjärjestelmä on sellainen, joka ei ainoastaan rankaise vaan aidosti vähentää uusintarikollisuutta, sellainen, joka tuo nuoren takaisin koulutukseen, hoitoon ja kiinni arkeen. Jos tavoitteena on, että nuorisorangaistus toimii väliportaana ehdollisen vankeuden ja kevyempien seuraamusten välissä, sen pitää olla sisällöltään vahva ja tasalaatuinen koko maassa, ei niin, että yhdessä maakunnassa on toimiva hoitopolku ja toisessa ei. Turvallisuus syntyy siitä, että rikoskierre katkeaa, ei siitä, että rangaistus kestää pidempään. Ministeri Meri, tässä esityksessä on paljon hyvää ja kannatettavaa, mutta pohdin vielä seuraavia asioita, jotka ovat: Onko meillä resursseja aidosti riittävästi? Onko mahdollisuus hoitoonpääsyyn todellista? Estetäänkö seuraamuksen laajeneminen vääriin tapauksiin? Ja pohdin vielä sitäkin, vähentääkö tämä aidosti uusintarikollisuutta. Näihin kysymyksiin varmasti palaamme näissä salikeskusteluissa ja valiokuntatyöskentelyssä myöhemmin. — Kiitos. [Juho Eerola pyytää vastauspuheenvuoroa]

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tänään käsittelyssä oleva hallituksen esitys on jälleen jatkumoa sille, kuinka hallitus kurmuttaa työntekijöitä. Tämä on esitys, joka koskee ihmisten arkea ja heidän turvallisuudentunnettaan ja sitä, uskaltavatko he suunnitella elämäänsä eteenpäin. Käsittelyssä olevassa esityksessä sallittaisiin määräaikainen työsopimus joka vuodeksi ilman perusteltua syytä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useampi suomalainen elää jatkossa työelämässä, jossa mikään ei ole muuta kuin epävarmaa: ei seuraava kuukausi, ei seuraava vuosi, ei toinenkaan päivä, vaan jatkuvaa epävarmaa oloa omasta toimeentulosta. Itse olen taustaltani sairaanhoitaja, ja olen tehnyt 20 vuotta töitä naisvaltaisella alalla, jossa määräaikaisuudet ovat arkipäivää ja ovat sitä yhä. Tiedän todellakin, mitä epävarmuus on työelämässä ja miltä se tuntuu. Tiedän, mitä tapahtuu työyhteisössä, jossa työsuhde on katkolla koko ajan. Raskaudesta ei uskalla kertoa. Perheen perustaminen lykkääntyy. Elämää eletään varsin varovasti, koko ajan vähän niin kuin jarru päällä. Itsellenikin on 20 vuoden aikana kertynyt melkoinen pino määräaikaisia työsuhteita, kun tarkastelen mennyttä aikaa, ja uskallan sanoa, että tiedän tasan tarkkaan, mistä puhun, kun puhun työelämästä naisvaltaisella alalla. Hallitus myöntää itse esityksensä perusteluissa, että määräaikaisuuksien lisääminen kasvattaa syrjinnän riskiä, erityisesti raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä. Tästä huolimatta hallitus tuo tällaisen katalan esityksen. Se on täysin vastuutonta. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan lähes 44 prosenttia määräaikaisissa työsuhteissa olevista on kokenut raskaussyrjintää. Ei tämä ole mitään arvailua, tämä on tutkittua tietoa. Tämä syrjintä kohdistuu juuri niille aloille, joilla yhteiskuntamme arki lepää: sosiaali- ja terveydenhuoltoon, varhaiskasvatukseen, julkiselle sektorille — niille naisvaltaisille aloille. Arvoisa rouva puhemies! Ei tämä esitys ole mitenkään irrallinen. Se on osa sitä kokonaisuutta, jossa työntekijöiden turvaa heikennetään pala palalta, lomautusilmoitusaikaa lyhennetään, takaisinottovelvollisuus poistetaan pieniltä yrityksiltä. Yhä useammin riski siirretään työnantajalta työntekijälle. Kun lomautuksesta voidaan ilmoittaa vain viikkoa ennen ja irtisanottu ei enää tiedä, onko paluuta työhön, niin epävarmuus ei ole vain teoreettinen asia. Se on unettomia öitä, stressiä ja huolta siitä, millä ihmeellä seuraavassa kuussa selvitään. Hallitusohjelmassa luvataan puuttua raskaus- ja perhevapaasyrjintään sekä vahvistaa tasa-arvoa työelämässä. Tämä lakiesitys vie tismalleen vastakkaiseen suuntaan. Syrjinnästä tulee helpompaa ja sen todistamisesta entistäkin vaikeampaa. Samaan aikaan ihmetellään syntyvyyden laskua, mutta miten ihmeessä nuoret perheet uskaltavat perustaa yhteisen arjen ja hankkia lapsia, jos työelämä on jatkuvaa epävarmuutta ja varuillaan oloa? Raskauden alkuajan pitäisi olla sitä onnellisinta aikaa, ja ihmettelen kahden lapsen äitinä, miten se odottava äiti voi siitä onnen tunteesta täysillä nauttia, kun jatkuvasti takaraivossa piilee pelko siitä, että entäpä jos raskaus työarjessa ja työpaikalla paljastuu. Työllisyyttä ei rakenneta heikentämällä työntekijöiden turvaa. Suomea ei rakenneta pätkätöillä eikä pelolla vaan luottamuksella, vakaudella ja sillä, että ihmiset uskaltavat sitoutua työhönsä ja sitoutua elämään, rakentaa tulevaisuutta, uskoa. Tämä hallituksen esitys lisää epävarmuutta suomalaisten arjessa. Tätä hallituksen esitystä on mahdoton kannattaa.

Arvoisa herra puhemies! Olen itse sairaanhoitaja ja tiedän 20 vuoden sairaanhoitajakokemuksella, mitä määräaikaiset työsuhteet ovat, sillä minullakin on niitä kertynyt melkoinen pumaska. Se tarkoittaa työelämässä käytännössä sitä, että raskaudesta ei uskalleta kertoa, tulevaisuutta ei uskalleta suunnitella eikä omaan työhön uskalleta sitoutua. Elämää eletään koko ajan varsin varuillaan. Hallitus myöntää itse, että määräaikaisuuksien lisääminen kasvattaa syrjinnän riskiä erityisesti raskaus- ja perhevapaasyrjinnän osalta. Silti tämä esitys tuodaan tänne eduskuntaan. Esitys on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa työntekijöiden turvaa heikennetään pala palalta, jälleen kerran. Riski siirretään työntekijälle, ja se näkyy valitettavasti työntekijän arjessa stressinä, epävarmuutena ja taloudellisena huolena. Työllisyyttä ei paranneta heikentämällä työntekijöiden turvaa. Valitettavasti tätä esitystä ei voi kannattaa.