Östman Peter
9 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Nimi mainittiin useampia kertoja, vaikka se yhdistettiin tähän Tynkkysen listaan, jonka en ole allekirjoittanut, ja niin kuin kaikki tiedämme, edustaja Tynkkynen lähti sitten europarlamenttiin. Mutta sen sijaan joudun vastaamaan KD:n lupauksista. Eikö se mene näin, että minä KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana vastaan meidän harjoittamastamme politiikasta? [Tuomas Kettunen: Menee näin!] Ja mitä KD lupasi ennen eduskuntavaaleja? Ruokaturvan vahvistaminen: siinä me ollaan onnistuttu aika hyvin. Kriisitukien järjestäminen: ei niin hyvin, mutta melko hyvin. Uusien kustannusten torjuminen: hyvin. EU:ssa maatalouden puolustaminen: melko hyvin. Sitten tullaan vaikeampiin haasteisiin. Energiakustannusten alentaminen: siinä me ei olla onnistuttu täydellisesti. No, sitten tuottajahintojen vahvistaminen: ei vielä toistaiseksi, mutta elintarvikemarkkinalakihan astui voimaan juuri taannoin, ja se vaikuttaa myöskin ruokaketjun rakenteelliseen uudistukseen. Ja mitä siihen tulee, minä olen kaksi kertaa tänään täällä salikeskustelussa nostanut esille sen ydinongelman, eli me emme täällä voi päättää maidon hinnasta eikä lihan hinnasta. Se tapahtuu markkinoilla, mutta me olemme luoneet työkaluja siihen, ja nyt olisi sitten tuottajien perustamien osuuskuntien tehtävä myöskin kantaa vastuuta tästä. Edustaja Viljanen kävi kuiskimassa, että se minun osoittamani kritiikki heitä kohtaan pitää kyllä paikkansa, mutta olisin tietysti toivonut, että joku keskustan edustaja olisi myöskin yhtynyt tähän kritiikkiin. Se pitää paikkansa, että ei se hintataso korjaannu, elleivät nämä muut toimijat ruokaketjussa myöskin kanna vastuutaan.
Arvoisa puhemies! Käymme edelleen pitkän keskustelun jälkeen tärkeän keskustelun maatalouden nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Käydyn keskustelun pohjalta tulkitsen niin, että ongelman ytimen voisi kuvata niin, että tuottajien osuus ruokaketjun hinnasta on liian pieni. Tästähän me olemme kaikki yhtä mieltä. Haluan siksi palata siihen, mitä sanoin ryhmäpuheenvuorossani. ”Keskusta on oikeassa yhdessä asiassa: tuottajan osuus kuluttajan eurosta on edelleen liian pieni. Mutta suomalaiset viljelijät ansaitsevat myös vastauksen siihen, miksi tämän ongelman sallittiin jatkuvan vuosikymmenestä toiseen. Pelkän huolen esittäminen ei enää riitä, vaan meidän on uskallettava puhua myös vastuusta ja käytännön ratkaisuista.” Sitaatti jatkuu: ”Suomalaisen maatalouden ympärille on vuosikymmenten aikana rakentunut vahva osuustoiminnallinen järjestelmä. Osuuskaupat ovat asiakasomisteisia, ja osuuspankit ovat syntyneet tukemaan paikallista yrittäjyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Juuri siksi vastuu ei kuulu yksin valtiolle eikä hallitukselle vaan koko ruokaketjulle. Kun tuottajan osuus jää liian pieneksi, meidän on uskallettava kysyä, mitä voivat tehdä maito- ja lihateollisuus, rahoittajat ja kaikki osuustoiminnalliset toimijat tilanteen korjaamiseksi. Suomalaiset viljelijät odottavat perustellusti, että myös heidän omistamansa ja heidän hyväkseen aikanaan rakennetut rakenteet kantavat vastuunsa tuottajien hyvinvoinnista ja kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuudesta.” Suomessa hinnat määräytyvät markkinoilla ostajien ja myyjien välisissä sopimuksissa. Eduskunta voi säätää lakeja, jotka vaikuttavat markkinoiden toimintaan ja tuottajien neuvotteluasemaan, mutta se ei määrää, mitä hintaa maataloustuottajille on maksettava tuotteista. Mutta eduskunta voi välillisesti vaikuttaa tuottajien tuloihin esimerkiksi säätämällä elintarvikemarkkinalakia ja vahvistamalla tuottajien sopimusasemaa, niin kuin Orpon hallitus on nyt tehnyt. Tätä lakihanketta keskusta kannatti, ja se yhtyi maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintöön. Kiitos siitä tuesta. [Tuomas Kettunen: Olkaa hyvä!] Jotta tämän päivän keskustelusta ei synny väärinkäsityksiä, haluan kysyä ministeriltä: onhan se niin, että tuottajien saama hinta maidosta ja lihasta päätetään muualla kuin täällä eduskunnassa? Jos eduskunta yrittäisi määrätä yksityisten kauppasopimusten hinnat yleisesti lailla, se olisi poikkeuksellinen [Hälinää] — kuunnelkaa loppuun — ja kilpailu- sekä markkinatalousjärjestelmän kannalta hyvin ongelmallinen ratkaisu. Vai oletteko te eri mieltä, arvon opposition edustajat? Siksi tuottajahintojen suora sääntely on Suomessa hyvin rajallista. Korjatkaa, jos olen väärässä, ja haluaisin myöskin kuulla ministerin vastauksen tähän. [Pertti Hemmilä: Olette aivan oikeassa!]
Arvoisa puhemies! Suomalaiset viljelijät haluavat saada tuotteestaan oikeudenmukaisen korvauksen ja investoida tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Siitä olemme kaikki yhtä mieltä. Siksi tämä hallitus lupasi uudistaa elintarvikemarkkinalakia, ja sen me teimme, mutta se on vain työkalu markkinoiden ohjaamiseen oikeudenmukaisempaan suuntaan. Suomen eduskunta ei nimittäin päätä ruokaketjun eri toimijoiden hinnoitteluista — Suomen eduskunta ei tee sitä. Pellervon rakentama osuustoimintajärjestelmä vahvisti tuottajien asemaa 1900-luvulla, mutta viimeisten 30 vuoden aikana tuottajan osuus arvoketjusta ei kuitenkaan ole vahvistunut, vaan pikemminkin heikentynyt. Kun tuottajan osuus jää liian pieneksi, meidän on uskallettava kysyä, mitä voivat tehdä ne päättäjät, jotka edustavat alkutuottajia maito- ja lihateollisuudessa ja erityisesti S-kaupassa.
Arvoisa puhemies! Jos me pohdimme, mikä yksittäinen päätös parantaa suomalaisen maa- ja metsätalouden tulosta kaikkein eniten, vastaus on selvä: ruokaketjun arvonjaon muuttaminen siten, että alkutuottaja saa nykyistä suuremman osuuden kuluttajan eurosta. Tällaisen ratkaisun vaikutus on suurempi kuin yksittäisen tukipaketin, veronalennuksen tai investoinnin. Suomessa on puhuttu reilummista elintarvikemarkkinoista jo vuosikymmenten ajan, mutta ratkaisut ovat toistaiseksi jääneet puolitiehen. [Anne Kalmari: Ja edelleen!] Nyt hallitus on viimein vienyt asiaa määrätietoisesti maaliin maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin johdolla. Elintarvikemarkkinalain uudistaminen on yksi tämän hallituskauden tärkeimmistä maatalouspoliittisista hankkeista. Sen tavoitteena on vahvistaa alkutuottajan asemaa, puuttua epäreiluihin kauppatapoihin ja tasapainottaa ruokaketjun valtasuhteita. On tärkeää, että jokainen suomalaisessa elintarvikeketjussa, tuottajasta teollisuuteen ja kauppaan, saa oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään työstä. Lainsäädännöllä vahvistetaan myös mahdollisuuksia tarkastella sopimuksia uudelleen silloin, kun tuotanto-olosuhteet tai kustannukset muuttuvat merkittävästi. Uudistuksessa on kiinnitetty huomiota myös kaupan omiin tuotemerkkeihin. Arvoisa puhemies! Moni viljelijä on todennut, ettei tavoitteena ole elää tukien varassa. Tuet nähdään usein välttämättömänä paikkauskeinona niin kauan kuin ruokaketjun tulonjako ei ole riittävän tasapainoinen. Siksi tällä hallituskaudella ei olla tyydytty vain toteamaan ongelmaa, vaan hallitus on tehnyt konkreettisia toimenpiteitä vahvistamalla elintarvikemarkkinoiden pelisääntöjä ja parantamalla alkutuottajan asemaa. Arvoisa puhemies! Keskusta on oikeassa yhdessä asiassa: tuottajan osuus kuluttajan eurosta on edelleen liian pieni. Mutta, arvoisa puhemies, viljelijät ansaitsevat myös vastauksen siihen, miksi tämän ongelman sallittiin jatkuvan vuosikymmenestä toiseen. [Ritva Elomaa: Aivan!] Pelkän huolen esittäminen ei enää riitä, vaan meidän on uskallettava puhua myös vastuusta ja käytännön ratkaisuista. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] — Kuunnelkaa. — Suomalaisen maatalouden ympärille on vuosikymmenten aikana rakentunut vahva osuustoiminnallinen järjestelmä. Osuuskaupat ovat asiakasomisteisia, ja osuuspankit ovat syntyneet tukemaan paikallista yrittäjää ja maaseudun elinvoimaa. Juuri siksi vastuu ei kuulu yksin valtiolle eikä yksin hallitukselle vaan koko ruokaketjulle. Kun tuottajan osuus jää liian pieneksi, meidän on uskallettava kysyä, mitä voivat tehdä maito- ja lihateollisuus, rahoittajat ja kaikki osuustoiminnalliset toimijat tilanteen korjaamiseksi. Suomalaiset viljelijät odottavat perustellusti, että myös heidän omistamansa ja heidän hyväkseen aikanaan rakennetut rakenteet kantavat vastuunsa tuottajien hyvinvoinnista ja kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuudesta. Suomalaiset viljelijät haluavat saada tuotteestaan oikeudenmukaisen korvauksen ja investoida tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Lopuksi: juuri tätä tavoitetta elintarvikemarkkinalain uudistukset edistävät, [Puhemies koputtaa] ja siksi pidän niitä yhtenä tämän vaalikauden merkittävimmistä maatalouspoliittisista uudistuksista.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajalle, edustaja Elomaalle esittelystä. Tämä lakiesitys sisältää monia tärkeitä ja tarpeellisia ehdotuksia. Sen jälkeen, kun valiokunnan mietintö valmistui, olemme valiokunnassa huomanneet joitakin kirjauksia, jotka voivat johtaa erilaisiin tulkintoihin. Valiokunnan mietinnössä ei oteta kantaa siihen, miten lintujen pesintäaikana sovellettavan puunkorjuukiellon piiriin kuuluva korpi määritellään. Asialla on merkitystä käytännön metsänkäsittelyssä. Katsomme, että metsälain 10 c §:ään tulee ottaa säännös, jonka mukaan korvella tarkoitetaan puustoista suota, jossa turvekerroksen paksuus on vähintään 30 senttimetriä ja pääpuulajeja ovat kuusi tai koivu. Maa- ja metsätalousvaliokunta vastaa mietinnön teksteistä kokonaisuudessaan, ja koska olemme jälkikäteen havainneet ristiriitaisia kirjauksia, on myös meidän vastuullamme korjata ne. Edellä olevan perusteella esitän, että asia lähetetään takaisin maa- ja metsätalousvaliokuntaan mietinnön laatimista varten. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Niin kuin edellinen puhuja sanoi, kevään kehysriihi käytiin poikkeuksellisessa ajassa. Mutta kaikesta siitä pessimismistä huolimatta, jota oppositio levittää, Suomen taloudessa näkyy kuitenkin selviä merkkejä kasvun vahvistumisesta. Tilastokeskuksen tuoreen raportin mukaan vuoden alku on ollut poikkeuksellisen vahva täällä Suomessa, jopa EU:n kärkeä. Kasvua tukevat muun muassa piristynyt yksityinen kulutus, palveluiden ja kaupan liikevaihdon kasvu sekä teollisuuden ja rakentamisen myönteiset näkymät. Hallituksen tärkein tehtävä on huolehtia suomalaisten arjesta, turvallisuudesta ja tulevaisuudenuskosta. Tätä vastuuta kannettiin kehysriihessä päätöksillä, jotka rakentavat työtä, turvaa ja toivoa. Kehysriihessä päätimme lisätä työllisyystoimia erityisesti nuorille ja pitkäaikaistyöttömille. Vahvistamme nuorten työllistämisseteliä, toteutamme nuorisotyöttömyyden vähentämisen pilotteja ja tuemme paluuta työelämään täydennyskoulutuksen osaamisseteleillä. Lisäksi valtio palkkaa 500 kesätyöntekijää ja harjoittelijaa. Näillä toimilla avaamme ovia työelämään ja annamme ihmisille mahdollisuuden rakentaa omaa tulevaisuuttaan työn kautta. Uudet työpaikat syntyvät yrityksissä, ja siksi yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen oli keskeinen osa kehysriihtä. Teemme yrittämisestä kannattavampaa keventämällä yrittäjien verotusta, korottamalla yrittäjävähennystä ja uudistamalla YEL-järjestelmää oikeudenmukaisemmaksi. Parannamme myös kasvuyritysten mahdollisuuksia houkutella osaajia uudistamalla työsuhdeoptioiden verotusta ja viemme eteenpäin raskaan liikenteen ammattidieseljärjestelmää. Kristillisdemokraatit ovat johdonmukaisesti ajaneet lapsiperheiden opintotuen vahvistamista. Kehysriihessä päätimme opintotuen kokonaisuudistuksesta ja teemme siitä kannustavamman. Vahvistamme perheellisten opiskelijoiden asemaa, uudistamme opintolainahyvitystä ja parannamme huoltajakorotusta siten, että siihen vaikuttaa jatkossa lasten lukumäärä. Sisaruskorotuksella helpotamme lapsiperheiden arkea ja madallamme kynnystä yhdistää opiskelu ja perhe-elämä. Lisäksi helpotamme asumista ja arkea korottamalla kotitalousvähennystä, parantamalla asp-lainojen ehtoja ja tukemalla taloyhtiöiden korjausrakentamista. Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit ovat pitkäjänteisesti ajaneet maatalouden toimintaedellytysten turvaamista. Kehysriihessä päätimme maksaa maatalouden energiaveronpalautuksen EU-sääntelyn salliman maksimin mukaisesti. Varaudumme vahvistamaan maatalouden tuotantopanosten huoltovarmuutta, vakinaistamme ravinnekiertotuen ja edistämme fossiilisista raaka-aineista irtautumista panostamalla biokaasutuotantoon. Nämä päätökset turvaavat kotimaisen ruuantuotannon myös kriisien keskellä. Lisäksi hallitus ryhtyy valmistelemaan määräaikaista kokeilulainsäädäntöhanketta erityistalousalueiden käynnistämiseksi osana itäisen Suomen ohjelmaa. Panostamme tie- ja raideinfraan sekä vahvistamme alueen energia- ja sähköjärjestelmän suunnittelua valtion ja paikallisten toimijoiden yhteisillä työryhmillä. Sujuvat yhteydet, investoinnit ja kannustimet luovat edellytyksiä elinvoimalle, työpaikoille ja turvallisuudelle myös itäisessä Suomessa. Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on osoittanut, että vaikeassakin ajassa voidaan tehdä päätöksiä, joilla vahvistetaan työtä, yrittäjyyttä, perheitä ja huoltovarmuutta. Suurempaan muutokseen tarvitaan vielä maailmantilanteen tasapainottumista ja meidän kaikkien yhteistyötä. Mutta kun loppuvuoden ja alkuvuoden merkkejä tarkastellaan yhdessä, kokonaiskuva alkaa hiljalleen kääntyä valoisampaan suuntaan. Useilla sektoreilla nähdään samanaikaisesti piristymistä: kulutuksessa, rakentamisessa ja teollisuudessa. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Toivo syntyy usein juuri tällaisista pienistä mutta toistuvista myönteisistä signaaleista. Kun ne alkavat vahvistaa toisiaan, syntyy käänne, joka ei näy vain tilastoissa vaan myös arjessa: työpaikkoina, investointeina ja luottamuksena tulevaan.
Arvoisa rouva puhemies! Suomen ilmastopolitiikkaa ei voida tarkastella irrallaan nykytilanteesta. Ilmastonmuutoksen hillintä on tärkeä ja välttämätön tavoite, mutta samalla vastassamme ovat muut yhtä aikaa vaikuttavat haasteet: turvallisuustilanne Euroopassa, väestön ikääntyminen, heikkenevä huoltosuhde ja talouden kantokyky. Pienenä ja viennistä riippuvaisena maana meidän on huolehdittava kansalaisten arjesta: siitä, että on ruokaa ja lämpöä ja liikenne toimii. Ilman taloudellista kestävyyttä ei synny kestäviä ilmastoratkaisuja. Ilmastopolitiikan on oltava toteutettavissa, ja sen seuraukset eivät voi kaatua kohtuuttomasti ihmisten tai yksittäisten toimialojen harteille. Hallituksen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma edustaa maltillista ja pragmaattista linjaa. Se pyrkii ohjaamaan päästöt parempaan suuntaan keinoilla, jotka voivat toteutua tiukassa taloustilanteessa. Realistinen suunnitelma on kestävämpi lähtökohta kuin lupaukset, jotka eivät toimi käytännössä. Liikenne on taakanjakosektorin suurin yksittäinen päästölähde, ja tavoitetasolle on vielä matkaa. Teknologinen kehitys, kuten sähköautojen nopea yleistyminen, muuttaa liikennesektoria tällä hetkellä poliittisia päätöksiä nopeammin. Tilanne Lähi-idässä on jo nostanut polttonesteiden hintaa. Liikennepäästöihin vaikutetaan esimerkiksi kehittämällä joukkoliikennettä. Arvoisa rouva puhemies! Kristillisdemokraatit painottavat, että päätösten on huomioitava Suomen erityisolosuhteet: pitkät etäisyydet, harva asutus ja suomalaisten arjen tarpeet. Suomen geopoliittinen tilanne pitkälti Itämereltä tulevien kuljetusketjujen varassa on tärkeä huoltovarmuuskysymys. Rakentamisessa ja rakennusten lämmitysratkaisuissa on jo nähtävissä merkittävää edistystä. Päästöt ovat vähentyneet öljylämmityksestä luopumisen ja parantuneen energiatehokkuuden ansiosta. Lämmitysmuotojen muutokset tukevat ilmastotavoitteiden edistämistä hyvin konkreettisesti. Ympäristövaliokunta on kiinnittänyt huomiota ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän päällekkäisyyksiin ja aikataulutuksiin. Voisikin olla aiheellista selvittää, miten ne jatkossa kytkeytyisivät tiiviimmin hallitusohjelmaan ja julkisen talouden suunnitteluun. Valiokunnan mietinnön keinot, kuten turvemaiden kosteikkoratkaisut, metsittäminen sekä biomassan käsittelyn kehittäminen, on kyettävä tasapainottamaan Suomen energiaomavaraisuuden kanssa. Turve on edelleen tärkeä huoltovarmuuskysymys energiantuonnin häiriöitä ja kylmiä talvikuukausia varten. Myös biokaasutuotannon merkitys nousee, sillä se tukee ilmastotavoitteita, energiahuoltovarmuutta ja maatilojen kannattavuutta. Suomalainen maatalous on erityisasemassa, sillä sen on varmistettava ruuan tuotanto ja huoltovarmuus. Päästöjen vähentäminen on tällä sektorilla haastavampaa, ja täysin päästötön ruuantuotanto ei ole realistista. Oikein kohdennetut toimet voivat kuitenkin vahvistaa sekä huoltovarmuutta että ilmastotoimia. Kristillisdemokraatit pitävät tärkeänä, että olemme jatkossakin ruuantuotannossamme omavaraisia. Nurmipohjainen lihan- ja maidontuotanto on vastuullinen ja resurssiviisas tapa tuottaa ruokaa täällä lyhyen kasvukauden Pohjolassa. Ilmatieteen laitos on tutkinut sitä, miten suomalaiset pellot voivat toimia tehokkaammin hiilinieluina. Myös kasviproteiinien laajempaa hyödyntämistä suomalaisessa ruokaomavaraisuudessa tulee selvittää tarkemmin. Lopuksi, arvoisa rouva puhemies: Ilmastonmuutoksen hillintä on pitkä tie, eikä maailma valmistu meidän aikanamme. Työtä on jatkettava hallituskausien yli. Tämä onnistuu parhaiten, kun ilmastopolitiikka huomioi myös talouden realiteetit, kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden sekä tavallisten suomalaisten arjen koko maa mukana pitäen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston ruokapoliittinen selonteko on Suomen tulevaisuuden kannalta hallituskauden keskeisimpiä asiakirjoja, sillä vahva ruokajärjestelmä on huoltovarmuuden perusta epävakaina aikoina. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiittää hallitusta sekä maa- ja metsätalousministeriä määrätietoisesta työstä suomalaisen ruokapolitiikan vahvistamiseksi. Selonteko luo näkymän vuoteen 2040 ja kokoaa yhteen ne edellytykset, joille kestävä, kannattava ja turvallinen ruokajärjestelmä voidaan rakentaa. Kotimaiseen ruokaan panostaminen on arvovalinta suomalaisen työn, puhtaiden raaka-aineiden sekä korkeiden laatu- ja eläinsuojelustandardien puolesta. Se on valinta sen puolesta, että ruoantuotanto säilyy elinvoimaisena koko maassa ja että kuluttajien luottamus ruoan turvallisuuteen ja vastuullisuuteen vahvistuu. Tärkeää on, että alkutuotannon kannattavuus ja reiluus nostetaan selonteossa keskeisiksi strategisiksi tavoitteiksi, sillä ne ovat edellytys investoinneille, sukupolvenvaihdoksille ja koko ruokaketjun jatkuvuudelle. Maailman parasta ruokaa ei saa repiä viljelijän selkänahasta. Tuottaja ei voi kantaa kohtuuttomia riskejä kustannusten nousuun maailmanmarkkinoiden heilahtelujen ja sääolosuhteiden puristuksessa, vaan tuottajan asemaa ruokaketjussa on vahvistettava konkreettisilla toimilla. Hallitus onkin tuonut eduskunnan käsittelyyn elintarvikemarkkinalain muutoksen, jonka tarkoituksena on tasapainottaa elintarvikeketjun sisäistä tulonjakoa. Kohtuuhintainen ruoka ja kotimainen tuotanto eivät myöskään ole ristiriidassa keskenään. Toimiva ja reilu ruokaketju pellolta pöytään turvaa sekä tuottajan toimeentulon että kuluttajan mahdollisuuden syödä puhdasta kotimaista ruokaa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuutta ei voi ulkoistaa eikä luoda kriisin keskellä, vaan sitä rakennetaan joka päivä pelloilla ja navetoissa. Ruoka on osa kansallista turvallisuutta siinä missä energia ja terveydenhuolto. Laadukas elintarvikeketjumme tarjoaa myös kasvun mahdollisuuksia ja uutta työtä eri puolille maata. Suomalaisen ruoan vahvuuksia arvostetaan maailmalla, ja vientipotentiaalia on useissa tuoteryhmissä. Viennin lisäämisen on kuitenkin oltava yrityksille strateginen valinta. Pelkkään volyymiin tai ylijäämään perustuvalla viennillä Suomi ei nouse, vaan jalostusarvoa on kyettävä kasvattamaan. Liian usein ruoantuotanto ja ympäristöasiat asetetaan vastakkain. Maataloudella on kuitenkin hyvät edellytykset olla osa ratkaisua. Viljelijä tekee joka päivä työtä luonnon kanssa sen hyvinvointia ajatellen. Uskon, että selonteossa määritelty tavoite luonnon kantokyvyn turvaamisesta onkin laajasti jaettu myös tuottajien keskuudessa. Viljelijälle kuuluu kuitenkin korvaus tuottamastaan lisäarvosta. Ympäristökunnianhimoa ei tule lisätä pelkästään sääntöjen ja rajoitusten kautta vaan mahdollistamalla parempia ja kestävämpiä toimintatapoja. Hienoa on, että selonteossa ruokaa tarkastellaan laajemmin myös kulttuurin, hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. Lasten ja nuorten ruokakasvatus sekä mahdollisuus terveelliseen ruokaan ovat keskeisiä tulevaisuuden kannalta. Arvoisa puhemies! Lopulta ratkaisevaa on strategian toimeenpano. Hyvät linjaukset eivät yksin riitä, vaan ne on vietävä käytäntöön. Annamme täyden tukemme selonteon ja strategian toimeenpanosuunnitelman laatimiselle ja toivomme, että eduskunta voi mietinnössään tätä työtä evästää. Ruokastrategian toteutus tarvitsee laajan parlamentaarisen sitoutumisen sekä vaikuttavaa EU-politiikkaa. Kun yhteinen suunta ylittää hallituskaudet, syntyy ennakoitavuutta koko ruokaketjun viljelijöistä yrityksiin ja kuluttajiin. Vain siten voimme huolehtia, että Suomessa säilyy tulevaisuudessakin mahdollisuus syödä kotimaassa tuotettuja elintarvikkeita. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Maatalouden tärkein tehtävä on tuottaa ruokaa. Tämä nyt onneksi tunnistetaan jopa EU:ssa, ainakin retoriikan tasolla. Arvoisa puhemies! EU:ssa on pian huutava pula viljelijöistä. Komissio on pohdiskellut 300 000 euron palkkiota uusille viljelijöille. Maataloutta ei pidä rasittaa uusilla ilmastotavoitteilla ilman rahoitusta niihin. Arvoisa puhemies! Liikenteen ja maatalouden toimet ovat aktiivinen keskustelunaihe Euroopassa. Polttoaineen jakelijoiden päästökauppaan tuli vuoden lykkäys Itä-Euroopan jäsenmaiden vaikutuksesta. Sähköautojen osuus on meillä korkea moneen maahan verrattuna. Ilmastolakiin on rakennettu varsin raskas suunnittelujärjestelmä. Kuten muutamissa lausunnoissa todetaan, järjestelmässä samoin kuin skenaarioissa on kehittämisen varaa. Monille toimille ei voida edes laskea niiden vaikutuksia päästöihin. Päätöksiä ilmastotoimista ei voida tehdä tuijottaen vain hiilidioksiditonneja. Maailma ei ole valmis eikä tule valmiiksi meidän aikanamme. Työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on jatkunut tällä hallituskaudella. Toivottavasti myös seuraava hallitus jatkaa työtä huomioiden myös talouden, sosiaalisen kestävyyden, ihmisten arjessa pärjäämisen ja koko maan pitämisen asuttuna.