Essayah Sari
7 puheenvuoroa
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitoksia edustajille ryhmäpuheenvuoroista ja monista huomioista siellä. Ensinnäkin on hyvä huomata, että keskusta piti maa- ja metsätalousministerin salkkua yhtäjaksoisesti vuodet 2015—23. Nelisen vuotta sitten siinä välikysymyskeskustelussa, jota täällä moni muisteli, keskusta vastasi täällä välikysymykseen maatalouden ahdingosta, ja siinä yhteydessä, ironisesti, keskustan omat edustajat vaativat, että muun muassa Välitä viljelijästä -malli vakinaistetaan, vahvempi lainsäädäntö saadaan ruokaketjun epätasapainoa tasapainottamaan, elintarvikemarkkinavaltuutetulle pitää saada lisää toimintakykyä, sopimusten avaamista silloin, kun kustannukset muuttuvat, parempia rahoitusmahdollisuuksia, määrätietoista ruokaviennin kasvattamista. Tätä kaikkea tämä hallitus on tehnyt. Tämä hallitus on tehnyt nämä asiat. Täytyy sanoa, että silloin vuonna 22 keskusta totesi, että se elintarvikemarkkinalaki, joka heillä oli, ei ollut vielä riittävä. Tämä hallitus ei ole halunnut vain todeta, että siinä on vielä puutteita, vaan on lähtenyt toteuttamaan ne kaikkein keskeisimmät muutokset tähän elintarvikemarkkinalakiin, [Anne Kalmari: Se ei ole vieläkään riittävä!] joilla nyt oikeasti voidaan tähän markkinoitten epätasapainoon puuttua. Sitten muutamia huomioita: Täällä edustaja Kalmari nosti esille nämä julkisoikeudelliset maksut, ja hän muisteli tätä vanhaa lakia, eli vanhan lain aikana ympäristöministeriön alaisuudessa 1 400 euroa oli valkoposkihanhia koskeva poikkeuslupa. Tänä päivänä, kun tehtiin lakimuutos, jolla valkoposkihanhia voidaan poikkeusluvalla metsästää suojametsästyksen avulla, tuo summa on 70 euroa. Eli hyvä päivittää nämä omat tietonsa. Tietysti ette voineet tässä hetkessä antaa tunnustusta siitä, että tämä hallitus on saanut aikaiseksi merkittävän muutoksen siihen, mikä esimerkiksi tuolla Itä-Suomessa huomattavasti aiheuttaa kustannuksia ja byrokratiaa viljelijöille. Sitten jos puhutaan tästä kannattavuusasiasta, niin tämä korvauskelpoisuus on noussut useissa niissä viesteissä, mitä viljelijät ovat antaneet ja ottaneet yhteyttä. Se on kaikkein merkittävimpiä takeita nimenomaisesti sille kannattavuudelle, kun peltolohkoille saadaan haettua ne tuet, jotka niille kuuluvat. Vuodesta 2004 meillä on ollut tämä epäoikeudenmukainen tilanne, jossa suuri osa peltoja on ollut ilman korvauskelpoisuutta. Nyt tällä 20 miljoonalla me voimme saada korvauskelpoisuuden kaikille peltolohkoille Suomessa. Tämä on ehkä yksi merkittävimpiä maatalouspoliittisia tekoja tämän hallituksen toimesta. Uskon, että Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla erityisesti tällä hetkellä iloitaan suuresti tämän hallituksen tekemästä maatalouspolitiikasta. Sitten nostaisin vielä esille täältä SDP:n edustaja Rantasen. Te oikeastaan luettelitte kaikki ne asiat, mitä juuri olin omassa puheessani tuonut esille, eli kannattaa kuunnella näitä puheenvuoroja. Elikkä te vaaditte tukitoimia. Eikö se 140 miljoonaa riitä, kun olette samanaikaisesti monissa vaihtoehtobudjeteissa olleet valmiita leikkaamaan maataloudelta 100 miljoonaa? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh! Oijoijoi!] Ja entä sitten nimenomaisesti se muutos, että me tällä hetkellä saimme läpi komissiossa tämän ylläpitovelvoitteen, joka tarkoittaa juuri sitä, että hömppäheinälle tukea ei tulevaisuudessa mene, vaan nimenomaisesti sinne ruokaa tuottavaan maatalouteen? Ja huoltovarmuuskriteeri, sehän tuli juuri tässä hankintalaissa, jota te kiivaasti vastustatte. Siinä hankintalaissa on mukana huoltovarmuuskriteeri, jolla pystytään nimenomaisesti varmistamaan se, että siellä hyvinvointialueilla, kunnissa voidaan julkisissa hankinnoissa huomioida lähellä tuotettu kotimainen ruoka. Proteiinin omavaraisuutta on lisätty ja ruokaviennin kasvuohjelma on tehty. Eli kaikki ne, mitä te tuossa vaaditte, että pitää tehdä, on jo toteutettu. Sitten vielä vihreille ja vasemmistolle: Olitte tästä kasvisproteiinista huolissanne. Öljykasvien sadot ovat kasvaneet niin, että öljykasvit olivat vuonna 2020, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 30 000 hehtaaria, nyt 68 000 hehtaaria. Sama juttu, kun katsomme palkokasvien kohdalta hernettä: vuonna 20, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 25 000 hehtaaria, nyt yli 53 000 hehtaaria. [Välihuutoja] Kaksinkertaistettu kasviproteiinin, öljykasvien tuotanto tämän hallituksen toimesta. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Suomalaisessa maataloudessa ja ruoantuotannossa on kysymys yhtä elinkeinoa huomattavasti laajemmasta asiasta: turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja kansallisesta kriisinkestävyydestä. Ruoka ei synny kaupan hyllyyn, eikä huoltovarmuutta rakenneta kriisin hetkellä. Se rakennetaan joka päivä suomalaisilla maatiloilla, elintarvikeyrityksissä, kuljetusketjussa ja maaseudun yrityksissä. Kansallinen tahtotila oman ruoantuotannon turvaamisesta on toivottavasti tässä salissa yhteinen ja luja. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tilannekuvaa maa- ja elintarvikesektoristamme on tarpeen tarkentaa. Keskustan peräänkuuluttama suunnanmuutos on hyvässä vauhdissa. Nuorten aloittavien viljelijöiden määrä on kääntynyt nousuun, investoinnit ovat lähteneet liikkeelle, ja tiloja kehitetään. Nyt useampi kuin joka kolmas maidontuottajista arvioi tilansa lähitulevaisuuden kannattavuuden olevan erittäin tai melko hyvä — tämä kertoo uskosta tulevaisuuteen. Vuonna 2022, edellisen hallituksen aikana, vain noin joka viides arvioi samoin. Viimeksi nykyiselle tasolle päästiin vuonna 2014, eikä silloinkaan ministeri ollut keskustapuolueesta. [Oikealta: Hyvä niin!] Naudanlihasta maksetaan Suomessa nyt EU-jäsenyytemme parasta — huom. parasta — tuottajahintaa, vaikka teollisuudelta ja kaupalta on yhä lupa odottaa enemmän. Kuluvalla hallituskaudella on vahvistettu nuorten viljelijöiden aloitustuen rahoitusta yli miljoonalla eurolla vuodessa samalla, kun yrittäjätulovaatimuksen kertymistä on kevennetty. Vuoden 2024 kriisituki, yli 11 miljoonaa euroa, suunnattiin nuorille. Toimet ovat kasvattaneet sukupolven vaihdoksia yli tavoitteiden. Suomi on nuorten viljelijöiden osuudessa yli EU:n keskiarvon, ja lomitusjärjestelmämme ja tämän hallituksen vakinaistama Välitä viljelijästä -toiminta herättävät kiinnostusta muissakin EU-maissa alan vetovoiman lisääjinä. Hallitus on johdonmukaisesti ohjannut tukia ruoantuotantoon. Olemme uudistaneet korvauskelpoisuuksien jakomallin ja myöntäneet erilliset kiintiöt itäisen Suomen ohjelman alueelle ja nuorille tuottajille. Tiloilta tulleen palautteen perusteella tämä on merkittävin kannattavuutta parantava toimi vuosikausiin. Korvauskelpoisuus mahdollistaa näille hehtaareille myös ympäristökorvaukset, joten se kannustaa ympäristötoimiin. Kun hallitus aloitti työnsä, investoinnit olivat jäässä edellisen hallituksen metsäkatoasetukseen liittyneiden tulkintalinjausten vuoksi. Annoimme viljelijöille investointivarmuuden vakuuttamalla komission siitä, ettei parin puun kaataminen navettarakentamisen alta aiheuta Euroopan metsäisimmässä maassa metsäkatoa. Maatalouden investointihalukkuus on ollut kasvussa jo parin vuoden ajan. Tilakohtaista investointituen enimmäismäärää nostettiin ensi vuodelle 1,4 miljoonaan euroon, Finnveran rahoitus avattiin maataloudelle, ja Makeran valtiontakausvaltuus nostettiin 20 miljoonaan euroon. Maataloustukien rahoitus on määrätietoisesti turvattu, joitakin tukitasoja kuten luomua on jopa nostettu, eikä ruokaa tuottavasta maataloudesta ole leikattu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa valtiontaloutta on ollut välttämätöntä sopeuttaa merkittävästi. Samalla tunnistamme, että kannattavuuskehitys on ollut yli hallituskausien erityisen hankalaa kasvinviljelytiloilla kustannusten ja maailmanmarkkinahintojen paineessa. Siksi viljasektorillamme tarvitaan sekä tuotannon monipuolistamista että vahvempaa markkinavoimaa ja viennin jalostusasteen nostoa. Viime vuosina rehuvalkuaisen ja elintarvikkeeksi menevän kasviproteiinin viljelyalat ovat kasvaneet merkittävästi, ja olemme oikealla tiellä vahvistaessamme valkuaisomavaraisuutta muun muassa erikoiskasvien viljelyn tukirahoitusta lisäämällä. Arvoisa puhemies! Emme ole sulkeneet silmiämme energian hinnannousulta, sään ääri-ilmiöiltä, maailmanmarkkinoiden heilahteluilta ja turvallisuusympäristön muutoksilta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Välikysymyksessä vaaditaan toimenpiteitä ensi vuoden budjettiin, mutta hallituksessa aloitimme toimet jo keväällä, kun Lähi-idän kriisi iski, ja päätimme nostaa maatalouden energiaveron palautuksen EU:n sallimaan maksimiin sekä tänä että ensi vuonna. Se tarkoittaa yhteensä 20 miljoonaa euroa lisää maatiloille. Maksamme EU:n kriisitukea 8,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus, jolla maataloutta tuemme, on kuitenkin moninkertainen. Kolmannessa lisätalousarviossa tuomme kriisituen kansallisen täydennyksen, 17,5 miljoonaa euroa, ja kuten budjettiriihen yhteydessä sanoin, erityisesti viljasektorin tilannetta ajatellen teemme luonnonhaittakorvaukseen merkittävän korotuksen, yhteensä 65 miljoonaa euroa, joka maksetaan kahdessa erässä ensi vuonna. Siitä 10 miljoonaa maksetaan vuoden 2026 perusteella jo toukokuussa. Se kohdentuu nyt aiempaa paremmin nimenomaan ruoantuotantoon, sillä komissio on hyväksynyt rehunurmen luonnonhaittakorvaukselle asetettavan ylläpitovelvoitteen, jolla puututaan niin sanottuun hömppäheinäongelmaan. Se tarkoittaa sitä, ettei pelkkä niittely riitä. Sikataloudelle on valmistelussa oma tukensa, noin kymmenisen miljoonaa euroa. Lisäksi myönnämme korvauskelpoisuuksia koko maahan noin 20 miljoonalla eurolla. Kun kaikki nämä toimet summaa yhteen, niin siitähän noin 140 miljoonaa euroa näyttäisi kertyvän. [Antti Kurvisen välihuuto] Lisäksi parannamme maatilojen maksuvalmiutta maksamalla ennakkomaksuja [Hälinää — Puhemies koputtaa] normaalia aikaisemmin yli 240 miljoonaa euroa. Pyysin huhtikuussa komissaarilta juridista poikkeusta, jonka komissio päätti toteuttaa. Samoin budjettiriihessä linjasimme, että huolehdimme afrikkalaisen sikaruton torjunnan akuuteista kustannuksista ja arvioimme vaikutuksia elinkeinoihin ja aluetaloudelle. ASF-tilanteen kannalta on aivan ensisijaista, että akuutit toimet keskittyvät määrätietoisesti epidemian varsinaiseen rajoittamiseen ja lopulta hävittämiseen Suomesta. [Mikko Savola: Aika paljon vielä tehtävää!] Arvoisa puhemies! Kriisitukia tärkeämpiä ovat pitkän aikavälin toimet ja markkinoiden toimivuus. Kuten MTK:n puheenjohtaja Hemmilä hyvin otsikoi: ”Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa”. Viime hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä kokosi toimet, joita maatalouden kannattavuus edellyttää. Tämän hallituskauden aikana ne on toteutettu: Elintarvikemarkkinalaissa on vahvistettu sopimusosapuolten välistä tasapainoa ja lisätty sopimusten läpinäkyvyyttä. Elintarvikemarkkinavaltuutetun resursseja on lisätty, ja tiedonsaantioikeudet ovat nyt kilpailulain muutoksella valtuutetun mukaan riittävät. Olemme tehneet aktiivista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi, ja komissio on luvannut direktiivin uudistuksen alkuvuodesta 2027. Tämä on juuri sitä rakenteellista muutosta, jota välikysymyksessä peräänkuulutetaan. Hankintalain uudistuksessa suomalaisten ruoantuottajien aseman vahvistamiseksi lisätty huoltovarmuuskriteeri edellyttää sen käyttöönottoa julkisissa hankinnoissa, ja vastuu on jokaisella päättäjällä kunta- ja hyvinvointialuetasolla. [Anne Kalmarin välihuuto] Kustannuskriisien juurisyihin on myös syytä puuttua pitkäjänteisesti. Olemme luoneet vuoteen 2040 asti ruokastrategian, jota käsitellään parhaillaan selontekona eduskunnassa. Sen tarkoitus on rakentaa ruokajärjestelmästämme kestävä ja kannattava. Se on yksi keskeisimmistä hallitusohjelman kokonaisuuksista ja varsin uudenlainen toimintatapa aiempien hallituskausien strategiatyöhön nähden. Työn jatkumista suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti yli hallituskausien varmistaa uusi ruokaneuvosto. Elintarvikeviennin strateginen koordinaatio on järjestetty uudelleen ja luotu yrityslähtöinen ruokaviennin kasvualusta. Viennin eteen tehdyt lukuisat toimet alkavat näkyä: ruokaviennin määrä on hallituskauden aikana kasvanut 18 prosenttia ja viennin arvo 7 prosenttia. On vahvistettu markkinaseurantaa, tuettu tuottajaorganisaatioiden perustamista, uudistettu tasausvaraus. Tekeillä on ravinteiden kierrätyksen ja lannoitehuoltovarmuuden tiekartta, ja teillä on eduskunnassa käsiteltävänä salmonellarahasto. Selvitämme puhtaan kotimaisen ammoniakin tuotantoa, ja vahvistamme kierrätysravinteiden ja biokaasun edistämistä kohdentaen ravinnekiertotuelle 5 miljoonaa euroa ja ravinteiden kierrätyksen investoinneille puoli miljoonaa euroa vuosittain. Kadmium-rajan määräaikainen muutos Ruotsin tasolle tuo sekin toivottua kilpailua lannoitemarkkinaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle ollaan myöntämässä tukea kasvinsuojeluaineiden lupajärjestelmän ruuhkan helpottamiseksi. Norminpurkua on tehty koko kausi niin kansallisesti kuin EU-tason yksinkertaistuksilla. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon eduskuntakäsittely on käynnissä. Selonteko määrittää pitkän ajan maaseutuvision, poikkihallinnolliset tavoitteet ja suositukset maaseudun elinvoiman uudistamiseksi. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneverkot, yksityistiet, saaristoliikenne sekä kohtuullisesti saavutettavat perus- ja välttämättömyyspalvelut ovat maaseudun elinvoiman ja maamme kokonaisturvallisuuden keskeisiä edellytyksiä. Tärkeitä alueellisen ja paikallisen maaseudun kehittämisen toimia tehdään kymmenen elinvoimakeskuksen ja kymmenien Leader-ryhmien toteutuksella. Näitä toimia ovat esimerkiksi maatilojen ja muiden yritysten kehittäminen, laajakaistayhteydet, turvallisuus ja varautuminen, ympäristö- ja vesihuoltoinvestoinnit sekä kylien ja osallisuuden vahvistaminen. Kyse on alueelliseen elinvoimaisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen oleellisesti liittyvistä toimenpiteistä ja rahoituskohteista, joihin paikalliset yritysten ja yhteisöjen vastinrahoitus ja talkootyö tuovat satojen miljoonien eurojen lisän. Hallitus on omalta osaltaan huolehtinut muun muassa kyläkauppatuen uudesta mallista ja resursoinut lasten ja nuorten 4H-työtä ja kylävaratoimintaa. Maaseudulla asuvan näkökulmasta ei ole ollut merkityksetöntä, että nyt suden ja karhun kannanhoidollinen metsästys ja valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on mahdollistettu. [Pertti Hemmilä: Sekin vielä!] Arvoisa puhemies! Neuvottelutilanne EU:n tulevasta rahoituskehyksestä tiivistyy kohti ratkaisuaan. Pidämme vahvasti kiinni siitä, että maataloudelle kohdistuva EU-rahoitus antaa vakaan ja ennakoitavan pohjan tulevien vuosien ruoantuotannolle ja sen kehittämiselle. Hallitukselle viljelijälle menevä raha on ollut prioriteetti, ja siksi iso onnistuminen neuvotteluissa on se, että maataloudelle on oma korvamerkitty osuutensa. Neuvotteluissa puolustamme suomalaista viljelijää. Kaikkia puolueita ja sidosryhmiä tarvitaan nyt mukaan tukemaan viljelijää, aktiivisesti toimeenpanemaan ruokastrategiaa ja rakentamaan yhdessä suomalaisen maatalouden ja maaseudun tulevaisuutta.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ja kiitoksia edustajille erittäin hyvistä ja asiantuntevista puheenvuoroista. Edustaja Viljanen täällä oikeastaan aika hyvin puki sanoiksi tämän, kun hän totesi, että tätä esitystä kyllä soisi kaikkien tukevan, koska tässähän on kysymys ihmisten terveydestä. Niin kuin tuossa esittelypuheenvuorossa totesin, nämä eläimet harvemmin varsinaisesti kärsivät salmonellasta, saattavat sairastaa sitä aivan oireettomana, mutta meille ihmisille se kyllä on vaarallista. Siinä mielessä on tosi tärkeää, että me ymmärrämme, että tässä on nimenomaan kysymys kansanterveydestä. Täällä edustaja Sillanpää ja muutama muu nosti esille myöskin tämän tilanteen, että kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, niin silloin meille myönnettiin tämä salmonellalisävakuus elikkä oikeus jatkaa tätä EU:n yleistä tasoa tiukempaa salmonellan vastustamispolitiikkaa. Tämä on muuten semmoinen päätös, joka sitten kysytään aina jokaisen hallituksen aloittaessa. Minulta ministerinä kysyttiin, jatkaako Suomi tällä linjalla, ja ei ollut kahta vastausvaihtoehtoa, mitä vastasin siihen, elikkä totta kai Suomi jatkaa tällä linjalla. [Anne Kalmari: Kiitos!] Tietenkin me ymmärretään se, että se tarkoittaa sitä, että kustannukset ovat suuremmat, mutta meidän pitäisi myöskin kuluttajina sitten ymmärtää, miten hienoa on, että meillä voidaan turvallisesti syödä ruokaa, joka on tosiaankin salmonellavapaata. Täällä edustaja Kalmari toi hyvin esimerkkejä: esimerkiksi silloin kun puhutaan kananmunantuotannosta, niin voi syödä sitä taikinaa raakana tai sitten grillattua lihaa. Meidän ei tarvitse sillä tavalla pelätä näitä salmonellariskejä kuin monessa muussa maassa. Sitten tietysti tärkeää on se, mitä tässä niin Norrback, Kalmari kuin Kinnari nostivat esille, että tämä on todellakin rahasto nimeltänsä, mutta kyllähän tämä on ihan selkeä tämmöinen vakuutuspooli, jos sitä sellaisena voisi kuvata. Eli siellä jokainen kantaa vastuuta siitä rahastosta, ja myöskin sitten sillä tavalla syntyy se vastuu siitä, että sinne ei aiheuteta niitä kuluja. Tämä on aika fiksulla tavalla ajateltu, hyvin erityyppistä kuin jos ajateltaisiin, että valtio korvaisi kaikki kustannukset tai jotain tämäntyyppistä, vaan kaikki, jotka ovat tässä poolissa mukana, ovat sitten myöskin vahvasti sitoutuneet taudin torjuntaan. Siinä mielessä tämä on tärkeä askel tässä suomalaisen ruokaturvan vahvistamisessa, suomalaisten tilojen ja tuottajien vahvistamisessa, ja niin kuin tuotiin esille, myöskin sitten tähän vientiin tämä on tärkeä elementti. Tämä on ehkä semmoinen asia, mitä meidän pitäisi vielä enemmän osata korostaa, että silloin kun me viedään maailmalle, niin me osattaisiin tätä tautivapautta tuoda esille ja sitä, että Suomi tosiaan vuonna 24 valittiin ruokaturvassa maailman ykköseksi. Se on semmoinen kultamitali, josta pitää tuuletella ihan yhtä lailla kuin MM-kultamitalista, ja ihan yhtä lailla kuin on hienoa jääkiekon maailmanmestaruudelle hurrata, meidän pitäisi muistaa tälle ruokaturvalle ja suomalaiselle tuottajalle myöskin sitten samanlainen hurraus tehdä. [Anne Kalmari: Tai kävelyn kullasta!] Kiitoksia tästä keskustelusta.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Hallitus esittää, että eduskunta säätää lain sika-alan salmonellavahinkorahastosta. Lailla perustettaisiin uusi valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, josta korvattaisiin siankasvattajille salmonellatartuntojen hävittämisestä aiheutuvia kustannuksia ja menetyksiä. Sika-ala kantaisi pääasiallisen vastuun riskinhallintaratkaisun kustannuksista. Siankasvattajilta kerättäisiin rahastoon vuosittain salmonellavahinkomaksuina määrä, joka suuruudeltaan vastaisi rahaston ennakoituja keskimääräisiä korvausvastuita. Valtion talousarviosta siirrettäisiin rahastoon kertaluonteinen 10 miljoonan euron alkupääoma, jolla varmistettaisiin rahaston maksukyky toiminnan alkuvaiheessa. Rahastolla olisi myöskin lainanottovaltuudet. Rahastoa johtaisi hallitus, minkä lisäksi Ruokavirastolla olisi keskeinen rooli huolehtia maksunkannosta ja päättää rahastosta maksettavista korvauksista. Ruokavirasto hoitaisi myös rahaston hallintoa, kirjanpitoa ja maksuliikennettä. Esityksen taustalla on tarve turvata Suomen kansallisen salmonellavalvontaohjelman jatkuvuus. Liittyessään Euroopan unioniin Suomelle ja Ruotsille myönnettiin salmonellalisävakuudet eli oikeus jatkaa EU:n yleistä tasoa tiukempaa salmonellan vastustamispolitiikkaa. Lisävakuuksien ansiosta myös Suomeen tuotavien naudan-, sian- ja siipikarjanlihan sekä kananmunien on oltava tutkitusti salmonellavapaita. Salmonellaa ei torjuta eläintuotannon turvaamiseksi, ennen kaikkea sillä salmonellatartunta on sioissa, naudoissa ja siipikarjassa useimmiten täysin oireeton, vaan salmonellaa nimenomaan torjutaan ihmisten terveyden turvaamiseksi, eli salmonellan torjunta eläimissä on kansanterveystyötä. Salmonellavalvontaohjelman ansiosta kotimaisesta lihasta aiheutuvia salmonellatapausten ja sairaanhoitokustannusten määrä on hyvin vähäinen, eikä salmonellasta johtuvia kuolemia käytännössä esiinny. Korkeampi kansanterveyden turva merkitsee kuitenkin maataloustuottajille merkittäviä liiketoimintariskejä. Erityisesti sikaloiden osalta taudintorjuntatoimet, joihin kuuluu useimmiten sikalan tyhjentäminen, desinfiointi ja määräaikainen tyhjilläänpito, voivat aiheuttaa jopa useiden miljoonien eurojen kustannukset ja menetykset, jollaisia kilpailijat muissa maissa eivät joudu kantamaan. Hyvin suunniteltu ja toteutettu sika-alan tautisuojauskaan ei poista tautiriskiä kokonaan. Teurastamojen sopimustuottajilleen ottamien ryhmävakuutusten turva on viime aikoina merkittävästi heikentynyt etenkin sikojen osalta, mihin ovat vaikuttaneet salmonellatapausten lisääntyminen sekä tarttuviin tauteihin liittyvien jälleenvakuutusten maailmanlaajuinen hinnannousu. Useimmat vakuutusyhtiöt eivät myönnä lainkaan salmonellavakuutuksia, ja loputkin ovat kiristäneet korvausehtoja niin paljon, että taudin tullessa sikatila on altis konkurssille. Tilanne vaikeuttaa olennaisesti yrittäjien luotonsaantia ja estää uusia investointeja, ja tällä tavoin salmonellavalvonnasta aiheutuu nykytilanteessa merkittävä systeeminen riski koko sektorille. Selvitysten mukaan vakuutusyhtiöt eivät ole kiinnostuneita tarjoamaan kattavampia vakuutuksia salmonellatartuntojen varalta, eivät vaikka vakuutuksiin kohdennettaisiin valtiontukea. Muutkaan selvitetyt riskinhallintavaihtoehdot eivät ole osoittautuneet toteuttamiskelpoisiksi, joten tässä tilanteessa hallitus katsoo, että ehdotettu salmonellavahinkorahasto on välttämätön sianlihantuotannon turvaamiseksi niin kauan kuin nykyinen EU-lainsäädännössä hyväksytty salmonellavalvontaohjelma jatkuu. Rahaston perustamiselle katsotaan olevan perustuslain 87 §:ssä tarkoitettu valtion pysyvän tehtävän hoitamiseen liittyvä välttämätön syy. Salmonellavahingoissa on lisäksi kyse määrältään vaihtelevista ja huonosti ennakoitavissa olevista korvausvastuista, minkä vuoksi rahastointi on niiden osalta varsin sovelias ratkaisu. Ratkaisu myös mahdollistaa sen, että sika-ala itse kantaa pääasiallisen vastuun salmonellaan liittyvän riskiturvan rahoittamisesta. Koska perustuslain 87 §:n ja sitä koskevien tulkintojen mukaan suhtautuminen uusiin budjetin ulkopuolisiin rahastoihin on pidettyväinen, hallitus pitää kuitenkin perustuslakivaliokunnan lausuntoa asiasta tarpeellisena. Lain on tarkoitus tulla voimaan ja rahaston aloittaa toimintansa vuoden 28 alussa. Esitys liittyy siten valtion vuoden 27 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lopuksi haluan korostaa sitä, että Suomen poikkeuksellisen hyvä salmonellatilanne on saatu aikaan vuosikymmeniä jatkuneella pitkäjänteisellä työllä ja on nimenomaan kiitos kaikille meidän maatalousyrittäjille, jotka ovat tätä työtä tehneet. Olisi erittäin valitettavaa, jos tämän työn hyödyt menetettäisiin ja salmonellatilanne merkittävästi heikentyisi. Ehdotetun riskinhallintaratkaisun myötä näin ei onneksi kävisi, vaan Suomen kuluttajat voivat edelleenkin luottaa siihen, että saatavilla on salmonellavapaata ja muutenkin turvallista sianlihaa.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Tähän edustaja Kalmarin viimeiseen vetoomukseen, että emme näkisi ruokaa vastakkainasettelun kautta vaan että siinä ennen kaikkea löytyy paljon yhteistä puolustettavaa, oli sitten kasvisruuan tai liharuuan ystävä tai riistan ja marjojen ystävä: kaikille varmasti riittää mieleistä puolustettavaa, kunhan puolustetaan suomalaista ruokaa. Edustaja Sillanpää ja Kalmari nostivat esille tämän, että millä tavalla tähän kouluruokailuun voitaisiin vielä vaikuttaa. No, kouluissa on tietysti aika iso valta linjata ensinnäkin siitä, miten vaikkapa välitunnit asetetaan tai millä tavalla ruokailut järjestetään ja onko se ruokailutila sellainen miellyttävä ja hiljainen, jossa voidaan keskittyä siihen ruokailuun, vai onko se hälinää ja hulinaa. Elikkä kyllä tässä paljon on koulujen varassa, ja ajattelen, että tässä varmaan opetusministerinkin suuntaan on hyvä laittaa viestiä. Nyt en ole aivan varma, mutta minun mielestäni tätä strategiaa oli tarkoitus käsitellä kai myöskin sivistysvaliokunnassa. Toivon, että siellä istuvat ihmiset, ottakaapa tämä kouluruokailu siellä oikein esille ja laittakaa valiokunnan lausuntoon tästä asiasta. Sitten täällä keskusteltiin paljon tästä, mistä ruuan tuottajia. Edustajat Mehtälä ja Kinnari nostivat näitä asioita esille. Kyllähän me ollaan hallituksessa tehty siinä mielessä hyvää työtä, että nuorten tuottajien määrä on saatu nytten nousuun. Me ollaan ylitetty ne tavoitteet, mitä siellä vaalikauden alussa oli. Siihen astihan se meni alaspäin kuin lehmän häntä — tässä tapauksessa kuvaus sopii hyvin — ja nyt ollaan tosiaan sitten 356 nuoressa plus 7 porotalouden aloittajaa. Suunta on ollut nyt koko ajan 50 aloittajaa lisää, mutta lisää tarvitaan, koska se, että meillä on 15 prosenttia alle 40-vuotiaita tuottajia, on tällä hetkellä Euroopan unionin kolmanneksi paras luku. Tämä on häpeällinen pronssitila, koska se kertoo siitä, että kaikki muut ovat vielä surkeampia. On tällä hetkellä EU:ssa yksi ihan kaikkein polttavimpia kysymyksiä, että mistä me saadaan ne ruuantuottajat koko EU-alueella. Siinä mielessä tämä on kyllä yhteinen pohdittava. Tietenkin se kannattavuus on siellä ytimessä, mutta kyllä se on tänä päivänä nuorten kohdalla myöskin sitä, miten sinä voit yhdistää sen työn ja perhe-elämän tai onko sitä muuta elämää kuin siinä navetan ympärillä. Kyllä tämän päivän nuori, kun hän katsoo niitä muita uramahdollisuuksia, pistää paljon enemmän painoarvoa tämäntyyppisille asioille. Siksi meidän pitäisi pystyä esimerkiksi vaikkapa lomitusjärjestelmää pitämään sillä tavalla iskussa, että se oikeasti tarjoaa niitä mahdollisuuksia näissä tilanteissa. No, täällä sitten edustaja Hoskonen ja myöskin valiokunnan puheenjohtaja Elomaa nosti tämän turveasian esille. Nythän on aika vasta valmistunut se MMM:n kuivike- ja kasvuturvepaperi, jossa me hyvin vahvasti nimenomaan alleviivaamme sitä, että me tarvitsemme Suomessa kasvu- ja kuiviketurvetta tulevaisuudessakin. Osa kyllä pystytään muilla erilaisilla seoksilla ja vastaavilla korvaamaan, mutta ei kaikkia. Me tarvitsemme sitä jatkossakin. Siinä mielessä tämä turveasia on ripoteltu useampaan ministeriöön, elikkä kun siellä on energiaa, niin siellä on ympäristöministeriö, ja siellä on VM verotuksen kautta. Mutta tietysti tämä päästökauppa on siellä taustalla yksi kaikkein vahvimpia, mikä ohjaa sitten tätä turpeen käyttöä, ja siis meidän ministeriön puolelta me tehdään kyllä kaikki se työ, jotta voidaan varmistaa, että turvetta pystytään kuivike- ja kasvupuolella käyttämään myöskin jatkossa. Se on strategiseksi raaka-aineeksi määritelty hallitusohjelmassa ja myöskin sen jälkeen vielä alleviivattu. No, täällä edustajat Vähämäki ja Riipi kysyivät hankintalaista. Hankintalakihan on tämmöinen mahdollistava laki. Ja nyt ensimmäistä kertaa hankintalaissa, vaikka täällä moitteitakin sille tuli, puhutaan huoltovarmuudesta, elikkä on mahdollisuus sinne hankintakriteereihin juuri huoltovarmuuden kautta tuoda niitä kotimaisia elintarvikkeita. Hankintalaki jalkautuu siellä hyvinvointialueilla ja kunnissa, ja siellä pitää olla ne strategiat kunnossa. Siellä pitää olla sellaiset strategiat, joissa pystytään mahdollistamaan se lähellä tuotetun ja kotimaisen hankinta. Mutta hankintalaki itsessään on mahdollistava, ja varsinaiset päätökset tehdään kuntien ja hyvinvointialueitten valtuustojen pöydän ääressä. Pitäkää huoli jokainen niillä tonteilla, että todellakin sitten pystytään nämä strategiat tekemään sen tyyppisiksi. Täällä edustajat Lyly ja Lahdenperä nostivat hyvin esille tämän koulutusasian ja sen, miten tärkeä tämä koulutuspuoli on. Täällä jos sivulta 16 katsotte, niin siellähän on maatalous-, kala- ja luonnontuotealan sekä ruoka-alan koulutuksen vahvistaminen alueellisesti vastaamaan työelämän tarpeita, korkeakoulututkintojen ja huippututkimuksen säilyttäminen ja vahvistaminen maatalous- ja ruoka-alalla. Nämä ovat myöskin niitä keskeisiä toimenpiteitten teemoja, joita viedään eteenpäin. Sitten täällä edustaja Lyly kysyi vielä näistä aurinkopaneelipelloista. Kyllä puhutaan alle prosentista Suomen peltopinta-alasta, niin että ei se siinä mielessä uhka ole, mutta totta kai asia, jota kannattaa seurata. Esimerkiksi Virossa, jossa peltopinta-ala on huomattavasti pienempi, on määritelty pellot A-, B- ja C-luokkaan ja katsottu, että niille kaikkein parhaille pelloille ei aurinkopaneeleita tuoda. Kyllä tämä on tässä uusiutuvan energian maailmassa hyvä pitää mielessä. Sitten jos puhemies vielä sallii, niin ihan nopeasti. Edustaja Kallio nosti juuri sellaisia konkreettisia asioita — näitähän sinne toimenpidesuunnitelmaan pitää kirjata, mitkä asiat oikeasti konkreettisesti jalkauttavat sitten nämä strategiat. Todellakin se toimenpidesuunnitelma on neljävuotinen, ja kun edustaja Ingo kysyi tästä ruokaneuvostosta, niin se ruokaneuvosto asetetaan sitä varten, että se seuraa, se arvioi ja se katsoo, onko siellä niitä päivitystarpeita. On tarkoituksena, että siinä ruokaneuvostossa on hallinnonalojen korkein johto, ja sen sijaan erilaiset sidosryhmät ja muut toimijat toimisivat sitten työryhmissä, mitkä menevät sen hallintoryhmän alla, koska on juuri tärkeää, että oikeasti sitten niitä asioita jalkautetaan, että me saadaan oikeasti jalkautettua ministeriöitten kautta se, mitä siellä linjataan. Sen takia tässä on haettu — niin kuin täällä taidettiin jossain ryhmäpuheenvuorossakin todeta — Irlannista mallia, että kun on katsottu, että siellä on ollut toimiva järjestelmä, niin me yritämme sitten täällä myöskin tämän pistää toimeen. Vielä edustajat Ollikainen ja Kiuru kysyivät tästä vesiasiasta. Tärkeä asia. Tänään on noussut keskusteluun ja onko, kuulemma, A-studiossakin puhetta tästä vedestä. Muistetaan nyt kuitenkin, että me ollaan tällä hallituskaudella tehty se laki, jolla todellakin meidän vesihuolto tulee olemaan julkisessa omistuksessa — ei ole mahdollista yksityistää. Meillä on myöskin vesiosuuskunnat, jotka pitävät siitä huolta, jotka ovat sitten asiakasosuuskuntia. Ja sittenhän se veden hinnoittelu tapahtuu siellä kunnissa. Nyt on jo tullut syytöksiä siitä, että hallitus nostaa veden hintaa. No, kyllä se tapahtuu siellä kunnissa ja vesiosuuskunnissa se veden hinnoittelu. Mutta on muistettava se, mikä tuotiin siinä lainsäädännön perusteluissa esille, että sieltä löytyy se korjausvelka. Sille korjausvelalle on vain jotakin tehtävä, ja kunnissa on oltava järkevä ajattelu sen suhteen, miten sitä korjausvelkaa kurotaan kiinni. Meillä on osa vesiputkista sellaisia, että sieltä löytyy lähestulkoon sadan vuoden takaista putkenpätkää, joten varmasti on tästä hyvä ottaa koppia. Sitten vielä edustaja Strandman kysyi tästä: kotimaisen kalan kulutusta lisäävä ohjelma on olemassa. [Puhemies koputtaa] On tärkeää, että sitä pystytään lisäämään. Sitten edustaja Viljanen kysyi vielä näistä, todella tärkeää: nimenomaisesti jos meillä ei olisi kotieläintaloutta, niin mihin ihmeeseen vilja päätyisi. No, jotkut vievät sitä tankkiin, mutta minun mielestäni vilja kuuluu ennen kaikkea sinne ruokaketjuun. Näillä sanoilla toivon hyvää käsittelyä siellä monessa valiokunnassa ja niitä tärkeitä nostoja juuri siihen, että voidaan jalkauttaa sitten tämä strategia. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Hallitus esittää muutettavaksi eläinten hyvinvoinnista annettua lakia sekä eläinten lääkinnästä annetun lain 17 §:ää porsaiden kirurgisen kastraation aiheuttamien vaikutusten uudelleenarvioinnin johdosta. Lainmuutoksella kumottaisiin porsaiden kirurgisen kastraation kielto, joka olisi tullut voimaan vuonna 2035. Samalla kuitenkin parannettaisiin tuottajien mahdollisuutta käyttää itsenäisesti kastraation yhteydessä paikallispuudutusta myös sellaisilla tiloilla, jotka eivät kuulu eläinten terveydenhuolto-ohjelmaan. Kipulääkkeen käyttö on ollut pakollista jo vuoden 2024 alusta lähtien. Kipulääkkeen lisäksi annettava paikallispuudutus tulee pakolliseksi vuoden 2027 alusta. Kipua vähentävän paikallispuudutuksen käyttöön on kannustettu jo aiemmin eläinten hyvinvointikorvausten avulla. Suuret lihanjalostajat ovat edellyttäneet porsastuottajiltaan jo 1.1.2026 alkaen puudutusta pakollisena toimenpiteenä kirurgisen kastraation yhteydessä. Tämän pohjalta voidaan arvioida, että jo 90 prosenttia porsaista saa paikallispuudutuksen kastraation yhteydessä. Tämän lain voimaantulo on osaltaan parantanut eläinten hyvinvointia sillä, että se nopeutti puudutuksen käyttöönottoa vuodella. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Arvoisa puhemies! Mikäli kirurgisen kastraation kielto tulisi voimaan, Suomi olisi ainoa — alleviivaan: ainoa — maa, jossa kirurginen kastraatio on kielletty. Kirurgisen kastraation kiellosta säädettäessä tarkempi selvitys kiellon vaikutuksista oli vielä kesken. Tämä tapahtui siis viime hallituskaudella. Selvitys osoitti, että kiellolla saattaisi olla merkittäviä vaikutuksia muun muassa sianlihan vientiin ja sitä kautta tuotannon kannattavuuteen. Kannattavuuden lasku puolestaan vaikuttaisi suoraan Suomen ruokaturvaan ja huoltovarmuuteen. Karjuporsaiden kastraatiolla pyritään ehkäisemään sianlihan niin sanottua karjunhajua. Merkittävät nykyiset vientimaat Aasiassa sekä USA suhtautuvat kielteisesti osassa kastroimattomia sikoja esiintyvään karjunhajuun. Kahdella injektiolla toteutettava immunokastraatio ei täysin sulje pois karjunhajun esiintymistä. Sen lisäksi, että injektiot itsessään aiheuttavat kipua, kemiallinen kastraatio aiheuttaa yhtä lailla kielteistä suhtautumista nykyisissä merkittävimmissä vientimaissamme. Kansainvälistä vaatimustasoa tiukemmat ja tuotantokustannuksia lisäävät säädökset voisivat johtaa kotimaisen tuotannon korvautumiseen tuontilihalla. Tämä tuontiliha olisi kirurgisesti kastroitua, hyvin todennäköisesti myös tuotettu olosuhteissa, jotka eivät yllä muutoin korkeiden suomalaisten hyvinvointivaatimusten tasolle tai olisi samalla tavalla salmonellavapaata kuin meillä Suomessa. Eikä tarvitse mennä Tanskaa kauemmas, kun porsaiden hyvinvointia ja terveyttä hyvin indikoivat saparot leikataan pois, ja meillä Suomessa taas porsaitten saparot saavat heilua. Jotta sika-alalla toimijat olisivat tasavertaisessa asemassa kaikissa EU:n jäsenmaissa ja sikojen hyvinvointia voitaisiin parantaa koko EU:n alueella, maa- ja metsätalousministeriö jatkaa tulevaisuudessakin vaikuttamistyötä sen eteen, että porsaiden kirurgisen kastraation kielto toteutuisi unionin laajuisena yhteisesti sovittavan siirtymäajan puitteissa. Olen jo toimikauteni alussa, elokuussa 2023, lähestynyt komissiota kirjeellä, jossa kiinnitin huomiota tarpeeseen edistää eläinten hyvinvointia koskevan unionin lainsäädännön parantamista pikimmiten. Kiinnitin erityistä huomiota tarpeeseen saada kaikkia jäsenmaita sitovaa lainsäädäntöä sikojen häntien typistämisen ja kirurgisen kastraation kieltämiseksi ja vakuutin samalla, että Suomi tukisi eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön edistämistä rakentavalla tavalla, kun sitä saataisiin unionin laajuisesti voimaan. Mutta kävi hyvin selväksi, että niin silloinen kuin nykyinen komissio eivät olisi tässä asiassa etenemässä. Tällä ehdotuksella muutettaisiin myös eläinten hyvinvoinnista annettua lakia siten, että jatkossakin voidaan valtion varoista korvata kunnille kustannuksia, joita aiheutuu sairaiden, loukkaantuneiden tai muutoin avuttomassa tilanteessa olevien luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta. Myös tämä on tämän lainsäädännön ollessa auki järkevää tässä yhteydessä tuoda eduskunnan käsittelyyn. Näitten ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan kesällä 2026.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon ydin on yksinkertainen mutta kunnianhimoinen: tavoitteena on uudistaa maaseutujemme elinvoimaa pitkäjänteisesti niin, että Suomen toimintakyky ja kokonaisturvallisuus voimistuvat. Kuten hallitusohjelmassa todetaan, Suomi elää maaseudusta ja metsistä: ”Suomalainen maaseutu, maatalous ja metsät turvaavat kansalaisten hyvinvointia ja ovat koko yhteiskunnan peruspilareita. Niiden tärkeys korostuu muuttuneessa turvallisuusympäristössä entisestään.” Kansallisesti on merkitystä sillä, miten maaseutu toimii. Selonteon tavoitteena on, että maaseudun ja saariston monipuolisia mahdollisuuksia opitaan näkemään, huomioimaan ja hyödyntämään täysimääräisesti politiikan suunnittelussa ja hallinnollisessa valmistelussa ja seurannassa. Siksi selonteko on poikkihallinnollinen — eri hallinnonalat yhteen kokoava. Se toimii hallituksen strategisen päätöksenteon tukena ja edistää hallitusohjelman linjaa vahvistaa huoltovarmuutta, torjua alueiden eriarvoistumista, vauhdittaa pk-yritysten kasvua ja tki-panostuksia sekä hyödyntää data- ja digitaalisia ratkaisuja. Selonteko täydentää maaseututiedolla useita kansallisia strategioita ja antaa EU-vaikuttamiselle maaseututietoon perustuvan selkänojan. Se toimii erinomaisena lähtökohtana ajatellen seuraavaa EU:n rahoituskauden kansallista valmistelua sekä luo kontekstin ja alustan Kansallisessa ruokastrategiassa 2040 visioidulle onnellisen ruuan maalle. Maaseutupoliittisessa selonteossa esitetään vuoteen 2040 ulottuva maaseutuvisio ja viisi siihen suuntaavaa poikkihallinnollista tavoitetta ja 23 suositusta. Selonteko on valmisteltu sidosryhmiä laajasti osallistaen ja kansalaisia kuunnellen. 95 prosenttia Suomen pinta-alasta on maaseutua. Alueilla asuu vakituisesti yli neljännes väestöstä ja osa-aikaisesti yli puolet. Yrityksistä 40 prosenttia sijaitsee maaseudulla. Tähän lukuun lasketaan mukaan maatilayritykset. Liki jokaisessa suomalaisessa kunnassa ja suuremmassakin kaupungissa on maaseutua tai saaristoa. Olemme EU:n mittakaavassa poikkeuksellisen maaseutumainen maa, jonka erilaiset alueet kytkeytyvät monivivahteisesti laajempiin verkostoihin ja arvoketjuihin. Maaseudun ja kaupungin symbioosi näkyy ruuassa, talousvedessä, energiassa, rakentamisessa, harrastuksissa, matkailussa, taloudessa ja omistajuudessa — kuten esimerkiksi siinä, että useammalla meistä suomalaisista on maaseudulla tai saaristossa vapaa-ajan asunto, oma mökki, missä vietämme yli neljäsosan vuodesta. Käsillä oleva selonteko antaa ajantasaisen ja tietoon pohjautuvan tilannekuvan maamme maaseutumaisista alueista. Se kertoo, miten maaseutumme toimii, ja antaa kontekstia kansallisten tavoitteitten saavuttamisen edellytyksille. Maaseutumme keskeisimpiin muutostekijöihin kuuluu väestönkehitys. Se vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan tulevina vuosikymmeninä tavoitteisiin, joiden toteutuminen konkretisoituu arjen, työn ja yrittäjyyden pinnassa. Yleisellä tasolla puhumme esimerkiksi huoltovarmuudesta, biotaloudesta tai luonnon monimuotoisuuden vahvistamisesta. Tavoitteiden toteutuminen riippuu siitä, onko meillä nyt ja tulevaisuudessa maaseudulla osaavia ja toimintakykyisiä ihmisiä, aktiivisia yhteisöjä tai kehittyviä elinkeinoja. Selonteko muistuttaa meitä siitä, että maaseudun elinvoima on keskeisin kysymys, kun nuoret pohtivat esimerkiksi ruoka-alan ja maatalousalan tulevaisuutta. Omistaja- ja sukupolvenvaihdosten onnistumiseen vaikuttavat muun muassa varhaiskasvatus-, peruskoulu- ja koulutuspalveluitten saavutettavuus sekä huippunopeitten tietoliikenneyhteyksien saatavuus. Selonteko kuvaa yhteiskuntaamme keskeisesti vaikuttavan kolmoiskriisin maaseudun näkökulmasta: ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen vaikutuksia. Kolmoiskriisi vaikuttaa eri tavalla erilaisilla alueilla. Varautuminen ja riskienhallinta edellyttävät paikallislähtöistä toimintaa, joka edellyttää osaamista, paikallisia toimijoita ja paikallistason tuntemusta ja tietämystä. Selonteko sanoittaa maaseuduksi kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmaa: mitä tarkoittaa Suomelle, jos maaseutumme väestökehitys jatkaa toteutuneen kaltaisena? Arvoisa puhemies! Elävät ja kestävästi elinvoimaiset maaseutualueet, kestävä ruokajärjestelmä ja kannattava maatalous luovat symbioosin. Ilman yhtä ei ole toistakaan. Maaseutumaisten alueiden erityispiirteet ja -kysymykset ovat koko Suomen asia. Mikäli nykyinen väestökehitys jatkuu, voi työikäisten määrä vähentyä maaseudulla yli 135 000:lla tulevan vuosikymmenen aikana. Huoltosuhde kiristyy etenkin ydinmaaseudulla ja maaseudun paikalliskeskuksissa. Harvaan asutulla maaseudulla elämme jo monin paikoin ikääntyvän väestön aikaa. Samalla merkittävä määrä suomalaisista haluaisi asua maaseutumaisemmassa ympäristössä, nuoret myös harvaan asutuilla alueilla. Nämä ovat luonnonvaratiheimpiä alueita Suomessa. Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen bio- ja kiertotalouden tavoitteiden ja strategioiden mukaisesti edellyttää uusia arvoketjuja, uutta osaamista ja uusia yrityksiä ja onnistuneita omistajavaihdoksia näillä alueilla. Ja kaikki tämä edellyttää, että alueilla on hyvän asumisen ja elämisen edellytykset. Monella maaseutualueella, erityisesti maakuntien hallinnollisilla raja-alueilla, työpaikat seuraavat väestöä — ei toisin päin kuten olemme tottuneet kuulemaan. Maaseudulla ihmiset luovat työpaikkansa ja kehittävät yritystoimintaa. Yrittäjyys on suhteellisesti yleisempää, monialaista ja moninkertaista. Yritykset ovat osoitetusti muutosjoustavia. Haasteina ovat rahoituksen saatavuus ja tki-panosten ja julkisten hankintojen alhainen kohdentuminen maaseutualueille. Maaseudulla on sopeuduttu harvaan ja harvenevaan palveluverkkoon ja siihen, että hoidetaan asiat itse yhteisölähtöisesti. Ja edelleen koulu-, sote-, kulttuuri- ja välttämättömyyspalvelut, kuten päivittäistavarakauppa-, posti-, pankki- ja apteekkipalvelut, harvenevat. Kulkemisen ja digitaalisen asioinnin reunaehdot ovat toiset kuin kaupungissa. Sillä on väliä, millä tavalla muutoksissa osataan osallistaa ja kuunnella maaseudun ja saariston ihmisten, yhteisöjen ja yrittäjien ääniä. Se, miten muutoksia hoidetaan, näkyy ihmisten luottamuksessa ja myöskin osallisuudessa. Selonteko kuvaa näitä eri yhteyksiä ja kokonaisuuksia. Tuuli- ja aurinkovoima, biokaasu sekä mineraaliketjut sijoittuvat suurelta osin maaseudulle ja konkretisoituvat paikallisseuduilla maankäytössä. Oikeudenmukaisuus, paikallinen osallistuminen ja hyötyjen jakautuminen ratkaisevat puhtaan siirtymän hyväksyttävyyden. Digitaalisen siirtymän osalta on todettava, että vaikka 5G-verkko kattaa nimellisesti valtaosan kotitalouksista, todelliset yhteysnopeudet ja kiinteän laajakaistan saatavuus jäävät maaseudulla heikoiksi. Kymmeniätuhansia kotitalouksia on nopeitten mobiiliyhteyksien ulkopuolella. Huippunopeiden tietoliikenneyhteyksien saatavuus on maaseudulla merkittävästi heikompaa kuin kaupunkialueilla. Tämä rajoittaa yritystoimintaa, etätyötä ja myöskin julkisiin palveluihin pääsyä.