politiikka.app

Fagerström Noora

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

2 puheenvuoroa

011helmikuu 2026: 0helhuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 0kessyyskuu 2026: 0syy
6.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Suomen velkaantumiskehitys on äärimmäisen huolestuttavaa. Velkakierteen katkaisemiseksi hallitus on jo päättänyt kymmenen miljardin euron sopeutuskokonaisuudesta, jolla julkisen talouden alijäämää saadaan tasapainotettua. Valtiontalous ei kuitenkaan nouse yksin sopeutuksilla, vaan tarvitsemme pitkäjänteistä ja kestävää kasvua. Hallitus on rakentanut talouden kasvulle vahvan perustan muun muassa helpottamalla yritysten palkkausmahdollisuuksia, uudistamalla sosiaaliturvaa työhön kannustavammaksi, helpottamalla kotimaista omistajuutta ja panostamalla yritysten tki-toimintaan. Maailmantaloutta varjostava epävarmuus vaikuttaa kuitenkin myös Suomen talouteen. Kasvu on lähtenyt käyntiin, mutta jatkuvat ja uudet kriisit ovat ymmärrettävästi heikentäneet kuluttajien luottamusta ja yritysten edellytyksiä luoda kasvua. Parempia aikoja on turhaan odotettu vuosikymmenet tekemättä itse mitään, ja samalla julkinen talous on rapistunut. Tästä syystä hallitus on tarttunut toimeen ja toteuttanut lukuisia kasvutoimia läpi hallituskauden ajan. Merkittävät ja historialliset työmarkkinauudistukset: yrittäjien kipeästi kaipaama YEL-korjaussarja, yhteisöveron madaltaminen ja optioverotuksen uudistaminen ovat vain muutamia lukuisista tärkeistä toimista, joita hallitus on tehnyt ja joiden avulla kasvua saadaan aikaiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Kuten aiemmin mainitsin, Orpon hallitus on päättänyt kymmenen miljardin euron sopeutuskokonaisuudesta. Vertailun vuoksi Marinin hallitus sai juuri ja juuri päätettyä reilun 300 miljoonan euron säästöistä koko kautensa aikana. Vuoden 2027 tasolla kokonaisuudesta noin viisi miljardia euroa muodostuu menoja sopeuttavista toimista ja noin puolitoista miljardia euroa verotoimista. Lisäksi mukana on 0,9 miljardin euron toimia, jotka edellyttävät hyvinvointialueiden omia päätöksiä. Tässä haastavassa taloustilanteessa hallitus on alentanut ansiotuloverotusta ja tehnyt muitakin tärkeitä verouudistuksia. Yhteisöveroa alennetaan 18 prosenttiin, mikä auttaa yrityksiä investoimaan ja kasvamaan. Suunnattua henkilöstöosakeantia uudistetaan. Tytäryhtiön työntekijälle voidaan antaa myös konsernin emoyhtiön osakkeita, mikä parantaa kasvuyritysten mahdollisuuksia palkita henkilöstöä. Lisäksi kotitalousvähennystä parannetaan määräaikaisesti, kun enimmäismäärä nostetaan 1 600 eurosta 2 100 euroon ja korvausprosentti 35 prosentista 40 prosenttiin. Tällä toimenpiteellä hallitus kannustaa kuluttajia hankkimaan arkeaan helpottavia palveluita, joita ostamalla tuetaan ennen kaikkea pienyrittäjiä. Arvoisa rouva puhemies! Vaikeasta tilanteesta huolimatta myös myönteisiä merkkejä on ilmoilla. Suomen talous kääntyi kasvuun viime vuoden lopulla, ja kasvun ennustetaan vahvistuvan tämän vuoden aikana. Julkinen talous on edelleen vaikeassa tilanteessa, mutta hallituksen sopeutustoimet ovat jo pienentäneet alijäämiä. Esimerkiksi viime ja tänä vuonna velkaa otetaan kumpanakin noin neljä miljardia euroa vähemmän kuin ilman hallituksen sopeutuspäätöksiä. Suhdannetilanne ei ole samanlainen kaikkialla Euroopassa. Venäjän hyökkäyssota on osunut Suomeen poikkeuksellisen kovaa. Näin ovat aiemmin todenneet muun muassa Euroopan komissio ja OECD. Myös Lähi-idän kriisi sekä kansainvälisen politiikan jännitteet ovat lisänneet epävarmuutta, mikä näkyy kotitalouksien kulutuskäyttäytymisessä, yritysten investointihalukkuudessa ja vientinäkymissä. Moni kantaa huolta omasta taloudestaan, mikä on täysin ymmärrettävää. On kuitenkin syytä pohtia, kannattaako liiallinen pelottelu ja uhkakuvien maalaaminen vai olisiko parempi keino luottamuksen luomiseen se, että luodaan toivoa ja parempaa huomista rakentavasti. Tässä on mielestäni suuri rooli niin meillä päättäjillä, medialla kuin myös kuluttajilla itsellään. Arvoisa rouva puhemies! Edellinen hallitus rikkoi talouden kehyksiä toistuvasti ja lisäsi pysyviä menoja tilanteessa, jossa asiantuntijat varoittivat velkaantumisesta. Marinin hallitus vetosi kaikessa tekemisessään koronaan ja sen aiheuttamaan vaikeaan suhdannetilanteeseen. Juuri siksi SDP:n nyt esittämät syytökset ovatkin erikoisia, sillä on aivan selvää, että suhdannetilanne on tällä hetkelläkin haastava. On myös todettava, että nykyinen hallitus on riippumattoman virka-arvion mukaan tehnyt yli 500 kasvua vauhdittavaa toimenpidettä. Hallituksen päätösten työllisyysvaikutus keskipitkällä aikavälillä on tuoreen arvion mukaan noin 104 000. Rakenteellisten uudistusten vaikutukset näkyvät viiveellä, ja juuri siksi ne ovat olleet osa tärkeää kokonaisuutta tällä kuluvalla kaudella. Kun suhdanne lähtee nousuun, myös tehdyt toimenpiteet alkavat purra paremmin. Arvoisa rouva puhemies! Nykyinen hallitus tekee parhaansa sen eteen, että työ ja yrittäminen olisivat Suomessa entistä kannattavampia. Olen tavannut lukuisia yrittäjiä, jotka ovat kertoneet haasteistaan esimerkiksi YEL-maksujen ja pankkisääntelyn kanssa. Rahoitusta niin yritystoimintaan kuin yksityishenkilöinä asunnon hankintaan on haastavaa saada. Yrittäjien YEL-järjestelmään on taas toivottu uudistusta pitkään, joka tekisi järjestelmästä todenmukaisemman ja reilumman. Näihinkin haasteisiin hallitus on tarttunut. Pankkisääntelyn osalta rahoitusalan lainsäädäntö korjataan kasvumyönteisemmäksi. Liiallisesta sääntelystä luovutaan ja tarkastellaan erityisesti järjestelmäriskipuskurin keventämistä. YEL-järjestelmää uudistetaan vastaamaan paremmin yrittäjien tarpeita. Keskeistä on valinnanvapaus, eli yrittäjä saa jatkossa itse päättää, perustuvatko hänen YEL-tulonsa todellisiin ansiotuloihin vai kuvitteellisen työtulon laskuriin. Varsinkin pienituloiset, yksinyrittäjät ja aloittavat yrittäjät hyötyvät uudistuksesta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, yhteisövero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
15.4.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousSoteEnergiaKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomi elää ajassa, jossa epävarmuus on kasvanut nopeasti. Koronapandemia, inflaatio, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, energiamarkkinoiden heilahtelut ja korkotason nousu ovat vaikuttaneet koko Eurooppaan, eikä Suomi ole tästä poikkeus. Elinkustannusten nousu on todellinen huoli monille suomalaisille perheille, ja hallitus tunnistaa tämän. Suomen taloustilanne on ollut haastava jo vuosia. Talouskasvu on sakannut, ja valtionvelan korkomenot ovat moninkertaistuneet. Samalla on kuitenkin tärkeää todeta, että Suomi ei ole jäänyt toimettomaksi. Hallitus tekee kaikkensa, jotta Suomen talous, työllisyys ja kuluttajien luottamus saadaan kasvuun, vaikka ajat ovat haastavat ja epävarmuus leimaa julkista keskusteluilmapiiriä. Synkkyyteen ei kuitenkaan tule vaipua, sillä vain luomalla toivoa voimme luoda parempaa tulevaisuutta nykyisille ja tuleville sukupolville. Työllisyydenkin osalta näkyy hiljalleen valoa tunnelin päässä, sillä maaliskuussa Suomessa oli työllisiä 25 000 enemmän kuin vuosi sitten. Arvoisa puhemies! Vaikka taloustilanne on Suomessa vaikea, on huomioitava, että emme ole asian kanssa yksin. Myös muualla Euroopassa työllisyystilanne on haastava, ja Euroopan kilpailukyky laahaa perässä, kun sitä verrataan esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Köyhyyden ehkäiseminen vaatii aktiivisia toimia, joita hallitus on tehnyt kuluvalla vaalikaudella. Esimerkiksi hallitus on tunnistanut sosiaaliturvamuutosten vaikutuksen esimerkiksi lapsiperheiden toimeentuloon. Siksi säästöjen kohdentamisessa on koko vaalikauden ajan pyritty tekemään valintoja, jotka lieventävät muutosten vaikutuksia lapsiin: lapsilisiä on korotettu, opintotuen huoltajakorotusta nostettu ja lapsikohtainen työtulovähennys on otettu käyttöön. Lisäksi hallitusneuvotteluissa sosiaaliturvan indeksijäädytysten ulkopuolelle rajattiin toimeentulotuki, vammaisetuudet, rintamalisät ja eläkkeet. Myöhemmin valmistelun yhteydessä indeksijäädytysten ulkopuolelle rajattiin myös elatustuki. Viimeisimmässä toimeentulotukea koskevassa esityksessä vaikutukset lapsiperheisiin on huomioitu esimerkiksi siten, että toimeentulotukea saavissa perheissä lasten perusosia ei leikata vaan hieman korotetaan. Myös asunnottomuus on yksi köyhyyteen liittyvistä tekijöistä, ja tähänkin ongelmaan hallitus on tarttunut kohdentamalla pitkäaikaisasunnottomuuden poistoon kymmenen miljoonaa euroa vaalikauden aikana. Asunnottomuusohjelman kautta rahoitetaan pitkäaikaisasunnottomien parissa tehtävää työtä yhdeksässä suurimmassa kaupungissa ja niiden hyvinvointialueilla. Arvoisa puhemies! Kun puhutaan arjen kustannuksista ja ostovoimasta, on syytä huomata, että palkansaajien ostovoima on noussut huimasti. Vuonna 2026 keskituloisen palkan ostovoima on lähes 800 euroa vuodessa korkeampi kuin vuonna 2025 ja yli 2 300 euroa korkeampi kuin ostovoimakuopan pohjalla vuonna 2023. Lisäksi Suomen Pankin mukaan suomalaisilla kotitalouksilla on tileillään enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Haasteena on kuitenkin yksityisen kulutuksen vähäisyys. Nykyisessä suhdanne- ja maailmanpoliittisessa tilanteessa se on ymmärrettävää. Kuluttajien luottamusta on kuitenkin tärkeää rakentaa niin, että pelon sijasta luodaan toivoa. Kun suhdannetilanne paranee, myös kuluttamisen odotetaan kasvavan. Hallituksen tekemät ansiotuloveron kevennykset eri tuloluokkiin ja yhteisöveron alentaminen osaltaan auttavat lisäämään luottamusta tulevaan ja vahvistamaan Suomen talouden kasvua. Kun korkean tuloluokan ja yritysten saamia verohelpotuksia kritisoidaan, helposti unohtuu, että veroprogression myötä hyvätuloiset maksavat prosentuaalisesti suuren osan saamistaan ansiotuloista valtiolle veroina. Alemman verotuksen myötä annamme ihmisille vapautta päättää omasta omaisuudestaan ja käyttää sitä esimerkiksi palveluiden hankkimiseen, mikä luo hyvää kasvulle. Yhteisöveron alentaminen taas kannustaa yrityksiä toimimaan juuri Suomessa, mikä puolestaan parantaa maamme kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä. On myös hyvä ymmärtää, että taloutta ei koiteta kasvattaa pelkän kasvun vuoksi vaan siksi, että meillä olisi Suomessa jatkossakin laadukas koulutus ja toimivat sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut. Näitä yhteiskunnan peruspilareita ei ylläpidetä leikkirahalla, ja siksi on huolehdittava, että talous saadaan aidosti kasvuun. Työ ja yrittäjyys ovat yksi kasvun kulmakivistä. Hallitus on toteuttanut tällä vaalikaudella historialliset työmarkkinauudistukset, kuten laajentanut paikallista sopimista ja rajoittanut poliittisia lakkoja. Lisäksi hallitus uudistaa YEL-järjestelmää vastaamaan paremmin yrittäjien tarpeita. Erityisen ongelmalliseksi yrittäjien keskuudessa on koettu työtulon määrittely, joka nykyisessä järjestelmässä perustuu kuvitteelliseen työtulolaskuriin. Tähän hallitus haluaa puuttua yrittäjien eläkejärjestelmän selkeyttämiseksi eritoten pienituloisten yrittäjien toimeentulo huomioon ottaen. Lisäksi hallitus tekee laajaa norminpurkutyötä, jotta työnteko ja yrittäminen olisi Suomessa entistä sujuvampaa. Työnteon kannattavuutta on parannettu veronkevennyksillä ja purkamalla kannustinloukkuja. Esimerkiksi suojaosien poisto ei VATT:n mukaan ole huomattavasti vähentänyt osa-aikatyön tekemistä. Ihmettelen suuresti, kun puhutaan siitä, onko pienimuotoinen työnteko enää kannattavaa suojaosan poistamisen jälkeen. Tätä on erittäin vaikea ymmärtää. Kyllä työn tekeminen kannattaa aina. Siitä saa tärkeää työkokemusta, oppii sosiaalisia taitoja ja saa ystäviä, se tuo arkeen merkitystä ja rytmiä sekä osaaminen kehittyy. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, yhteisövero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, opintotuki)Pöytäkirja